Koh Samui 5320 päivää myöhemmin

Mieheni Tomppa löysi tänään kätköistään yhden artikkelin, jonka olin kirjoittanut joitain vuosia sitten Koh Samuista suomalaiselle DeLuxe-lehdelle. Samalla muistui myös mieleeni se, kun vuonna 2001 kirjoitimme muutaman jutun Matkalehteen silloisesta kummallisesta ideasta muuttaa Malesiaan, jota emme tunteneet entuudestaan lainkaan. Kaikkea merkillistä sitä saakin ajoittain päähänsä??? Mutta sille reissulle silloin lähdimme ja vaikka kaikki suunnitelmat tuolloin heittivätkin totaalisesti häränpyllyä ja palasimme viimein Suomeen maaliskuun pakkasiin ja parimetrisiin hankiin, niin tuon reissun loppumetreillä eksyimme myös ensimmäisen kerran Samuille. Ja tästä sitten aasinsiltaa pitkin tämän päiväiseen postaukseen, eli Koh Samui 5320 päivää myöhemmin.

Reilu 14,5 vuotta ravasimme väliä Samui-Suomi ja käytännössä kaikki maallinen mammona upposi siihen. Vaikka vuosiin mahtui mm. Italiaa, Hong Kongia, Kreikkaa ja joitain muitakin kohteita, niin Samui oli ja pysyi. Ja veti puoleensa. Jotenkin kaikki toiminta myös omissa bisneksissä kurkotti kohti tätä saarta jossa nyt viimein melkein 15 vuotta myöhemmin asumme. Me päädyimme tänne, koska se oli meidän unelmissa, aina. Hypätä pois "oravanpyörästä" ja hiljentää tahtia, jotta olisi enemmän aikaa nauttia elämästä.

Samui on muuttunut, eikä kuitenkaan ole. Täällä on silti paljon samaa kuin silloin ensimmäisellä kerralla ja moni muuttunutkin asia on hoitunut tyylillä. Osa asioista on jopa paljon paremmin, kuin aiemmin. Äkkiä tulee mieleen vielä joitain vuosia takaperin olleet jokapäiväiset ilotulitushelvetit, joihin ei onneksi enää törmää. Täällä ei voi unohtaa asuvansa saarella, sillä upea rantaviiva on joko oikealla tai vasemmalla puolellasi, menet melkein mihin tahansa. Ja kukapa voisi vastustaa merituulen henkäystä ja sinistä taivaanrantaa, en minä ainakaan.

Eikä saari ole vieläkään täyteen ahdettu, vaan tyhjää tilaa hengittää löytyy juuri niin paljon kuin haluaa tai tarvitsee. Samuilla on vieläkin jäljellä myös täysin koskemattomia kolkkia. Kuoppaiset hiekkatiet ja niiden päissä sijaitsevat pikkukylät tarjoavat edelleen kurkistuksen saaren menneisyyteen ja paikallisten arkipäivään. Ja nyt siis myös meidän. Melko hyvin tässä meidänkin pienessä "kylässä" on aika onnistuttu pysäyttämään.

Vaikka se ensimmäinen kunnon ostoskeskus tännekin on jo ilmestynyt ja sitä hieman kauhulla odotin, niin se on mielestäni lunastanut hyvin paikkansa korkeintaan palmujen korkeuteen sijoittuvien rakennusten joukossa. Täällä asuvana olen myös kiitollinen keilahallista, elokuvateatterista (vaikka en siellä ole vielä käynytkään, mutta onpahan sadepäiville mahdollisuuksia), kansainvälisistä kouluista, jalkapalloareenasta-, ja joukkueista, laulavista hammaslääkäreistä, sekä kunnollisista kampaamoista, sekä monista muista kansainvälisen tason palveluista. Sillä sinä päivänä kun haluan paeta jonnekin missä ei ole ketään, hyppään mopon selkään ja ajan "Onnellisuuden tietä" saaren toiselle puolelle, mistä vielä löytyy sitä koskematonta kaikkea ihanaa.

5320 päivää olen tätä saarta rakastanut ja nyt täällä asuessani teen sitä jopa vielä enemmän. Kaikille niille, jotka eivät ole vielä Samuilla käyneet, suosittelen tätä matkakohteena aiempaa painavammin. Koh Samui on erittäin kaunis, täältä löytää edelleen vielä palasen aitoa Thaimaata ja niitä upeita hymyileviä kasvoja. Tervetuloa!


Näissä tunnelmissa edelleen


tong son bay, eikä paljoa ketään...


rantalenkillä bongattua


mikäs täällä lenkkeillessä, näihin tunnelmiin!

Tämä blogikirjoitukseni on osa kuukausittaista Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca.

Minutkin löytää myös instagrammista nimellä Thaimaanrannan_maalarit.

54 kommenttia

  1. Olen käynyt siellä pari kertaa. Vietettiin yksi joulu siellä. Mä en päässyt Samuin makuun. En tiedä miksi. Otiin Chawengilla ...Mikä ihme vaivaa? Mutta tykätään Hua Hinistä. Siellä asuu paljon länkkäreitä ja kaverit osti talonkin sieltä

    VastaaPoista
  2. Kyllä mä ymmärrän Sari, makuasioitahan nämä. Minulla on monia ystäviä, jotkaa pitävät Phuketista kovasti ja minulle taas se ei kolahda yhtään. Hua Hinissa emme ole vielä käyneet, jonain päivänä se on kyllä tehtävä :)

    VastaaPoista
  3. Viikko Samuilla oli minulle juuri passeli noin lomamielessä, mutta jos ajattelisin asettumista Kaukoitään, niin mikä ettei Samui siinä missä jokin muukin. Silloin ehkä kuunnellaan sydäntä siinä missä järkeäkin: missä haluan olla, missä elämisen edellytykset olisivat hyvät ja miten nämä kaksi kohtaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin Annika, on niin monia asioita jotka päätökseen vaikuttavat. Meille tämä sopii juuri tähän elämäntilanteeseen loistavasti ja voihan sekin olla, että jonain päivänä päädytään jonnekin muualle. Mukavaa syksyn jatkoa!

      Poista
  4. Kiitos, kyllä me tullaan vielä joskus! Ehkäpä... :) Thaimaa on edelleenkin ihan kokonaan näkemättä!

    VastaaPoista
  5. Kyllä täällä Satu kannattaa edes kerran piipahtaa :)

    VastaaPoista
  6. Maa, johon en ikinä matkusta, on Thaimaa. Liian paljon turismin lieveilmiöitä. Pelkästään googlettamalla vähän ne tulivat esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on Stacy myös paljon hyvääkin ja varsinkin nämä ihmiset. Mutta tietenkään tämä ei miellytä kaikkia, minua miellyttää.

      Poista
  7. Ihanaa, että olette päässeet toteuttamaan unelmanne ja uskaltaneet sen tehdä! Nyt alkoi tehdä mieli rannalle, vielä entistä enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on Sanna, mutta kyllä sitä monesti joutui hokemaan itselleen, että ei ole mitään pelättävää. Vieläkin välillä, mutta uskon että elämä kantaa. Rannathan ne parhaita onkin, mutta yllättäen täällä asuvana sinne tulee mentyä korkeintaan kerran viikossa. Tosin on ihanaa, kun voi ottaa pienen rantaloman vaikka joka päivä lounaan merkeissä :)

      Poista
  8. En ole käynyt vielä koskaan Thaimaassa, eikä se ihan mun suurimpiin matkaunelmiin kuulukaan. Silti kun näkee näitä kuvia ihanista rannoista ja tropiikista, niin kyllähän se ihan vähän minunkin nimeäni saattaa kuiskailla :D Ehkä joskus tuonnekin matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaa toki jakaa ihmiset, toiset tykkää ja toiset ei. Minä pidän kovasti... Mutta jos joskus kuiskaus muuttuu riittävän kovaksi, niin tervetuloa Maarit!

      Poista
  9. En voisi matkustaa mihinkään jos pitäisi pelätä näitä lieveilmiöitä. Matkustan hyvien asioiden perässä! Samui ei ole minulle tuttu, mutta kävisin oikein mielelläni. Varasimme taannoin matkan jouluksi Thaimaahan ja halusimme nähdä Bangkokin lisäksi jonkin rantakohteen. Arvoimme Hua Hinin ja Rayongin välillä, mutta matkatoimiston suosituksesta menimme Pattayalle. Ihana paikka! Varmasti moni välttäisi mistä hinnasta tahansa, mutta ei meillä ollut mitään moitittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit Johanna, mullakin on monia ystäviä, jotka pitävät Pattayasta. Itse en ole vielä käynytkään, mutta varmasti käyn tsekkaamassa jonain päivänä. Veikkaan muuten, että moni "pelkääjistä" ei ole koskaan käynytkään Thaimaassa, koska mielestäni ainakaan täällä ei tarvitse pelätä mitään. Tervetuloa myös Samuille!

      Poista
  10. Ainoa kokemuksemme Thaimaasta on pari viikkoa Phuketissa jo monta vuotta sitten + pistäytyminen Phi Phi -saarilla. EhkäPhuket oli väärä paikka, mutta ainakaan siellä en jäänyt minkäänlaiseen harhaluuloon siitä, että kukaan olisi ollut ystävällinen muuten kuin turistin rahojen toivossa. Ja tähän lisättynä Thaimaan poliittisesta tilanteesta nykyisin kantautuvat uutiset ovat pitäneet Thaimaan pitkään poissa listalta kohteita, joihin voisi seuraavaksi mennä. Mutta tiedostan, että olisi varmaan mahdollista löytää toisenlainenkin Thaimaa ja tuskin poliittinen tilanne vaikuttaa maassa kovin monessa paikassa käytännössä, joten ehkä vielä joskus voisin harkita uutta mahdollisuutta maalle. Heti kun ne muut next 50 kohdetta listallani on käyty läpi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika yllättävää, että minäkään en pidä Phuketista enkä Phi Phistä, ehkä siksi että kävin siellä ensimmäisen kerran reilu 25 vuotta sitten. Ja silloinhan ne olivat paratiiseja. Sitten 14 vuotta sitten mielestäni paikat olivat aivan pilalla, muutos ei ollut hyvä. Mutta tiedän kyllä ihmisiä, jotka eivät pidä Samuistakaan, vaikka itse pidän. Mutta ainakaan vielä 15 vuoden aikana en ole täällä törmännyt epäystävällisiin paikallisiin.
      Täältä kun joutuu tekemään noita viisumimatkoja muihin valtioihin, olemme perheen kanssa päättäneet tutustua moniin uusiin maihin täältä käsin. Täältä on niin paljon halvempaa matkustaa.
      Hyvää matkaa seuraaviin matkakohteisiin ja mukavaa syksyä!

      Poista
  11. Aivan upeaa, että olette rohkeasti toteuttaneet unelmaanne ja nyt elätte sitä todeksi paratiisimaisella saarella. Ennakkoluuloisena olen karttanut Thaimaata, mutta varmasti sieltäkin löytyisi vielä kauniita, turistien pilaamattomia alueita. Koh Samuista olen ennenkin kuullut puhuttavan hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Heidi, kyllä tässä aika onnellinen saa olla. Thaimaasta löytyy varmasti lukuisia upeita ja pilaamattomia kohteita, täytyy ehdottomasti itsekin laajentaa täällä reviiriä. Tervetuloa Samuille!

      Poista
  12. Mielenkiintoista. Samui on vielä näkemättä. Oikeastaan kaikki muut Thaimaan saaret on tullutkin käydyksi. Täytynee pitää korvan takana, ja käydä kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Samuille! Meillä vastaavasti on monet muut saaret jääneet näkemättä, olisiko sulla antaa vinkkinä mielestäsi kaikista ihanin? Olisi mukava alkaa napsimaan listalta noita muitakin :)

      Poista
  13. Olen käynyt Samuilla pari kertaa ja suunnitelmissa tulla pian uudestaan. Onko siellä kovin sateista marras-joulukuussa?

    Heitin sinua #Blogisitarina-haasteella! :)
    http://www.rantapallo.fi/murumou/blogisitarina/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Terhi ja kiitos haasteesta, otan sen ilomielin vastaan ja yritän tehdä sen mahdollisimman pian.
      Viime syksy oli oikeastaan ensimmäinen, kun oltiin täällä marraskuussa ja pidin kyllä kovasti. Muutaman asteen oli viileämpää (mikä oli mukavaa) ja sateita oli, ei nyt sentään joka päivä. Mutta niin kuin täällä yleensä, sateet kestää lyhyen aikaa. Mutta tietysti jos olisi kahden viikon loma kyseessä ja viihtyy rannalla, en ehkä valitsisi marraskuuta.
      Ja vielä toisaalta, nämä tutut jotka ovat asuneet täällä esim. 15 vuotta sanovat, että joka vuosi voi olla hyvinkin erilainen. Tänä vuonna esimerkiksi tuntuu, että ikään kuin se sadekausi olisi jo hieman alkanut jo syyskuun lopussa?
      Joulukuun kyllä pitäisi olla jo vähemmän sateinen kuin marraskuun.
      Tervetuloa!

      Poista
  14. Phuketissa on tullut viikon perhelomalla käytyä, joten en voi sanoa kovin syvällisesti tutustuneeni Thaimaahan. Tykkäsin kuitenkin todella paljon ja niin kaunista ja eksoottista oli, että mieluusti lähtisin koluamaan muutakin maata! En muista törmänneeni Phuketissa yhteenkään epäystävälliseen paikalliseen tai mitenkään räikeään rahat pois turisteilta -asenteeseen, vaikka turismin vaikutukset tietysti paljon näkyivätkin.

    Tosi hienoa, että olette uskaltaneet toteuttaa unelmanne sinne muutosta. Minä haaveilen elämästä Portugalissa, ja tiedän että sopiva hetki sinne muuttamiseksi tulee vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Thaimaasta löytyy lukuisia paikkoja, joita itsekin vielä haluan koluamaan ja tietysti noista viereisistä maista, joihin täältä käsin on halpaa ja helppoa poiketa. Eli kohteita löytyy.
      Itsekin olen käynyt Portugalissa ja pidin siitä kovasti. Muista pitää haaveista kiinni, sillä takaisin pääsee aina.

      Poista
  15. Tuntuu, että olen ihan outsider kun en oo thaikuissa käynyt! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vaan Jenna suunnittelemaan sitä ensimmäistä Thaimaan matkaa ja tervetuloa!

      Poista
  16. Tammikuussa on tarkoitus suunnata ensimmäistä kertaa Thaimaahan... vielä ei ole sen enempää suunniteltu että minne sinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa AnnKat ja tervetuloa! Täällä on monia upeita paikkoja ja mun mielestä parasta on heittäytyä sellaiseen reissuun, joka ei olekaan liian tiukkaan suunniteltu. Antaa virran viedä...
      Toivottavasti reissustasi tulee mahtava :)

      Poista
  17. Tarpeeksi pitkään kun on kolunnut bambumajoja ja autioita rantoja, osaa antaa arvoa myös sellaisille enemmän länsimaisille jutuille. Olin Fijillä IHAN fiiliksissä kun päästiin ensimmäistä kertaa tooodella pitkästä aikaa kahvilaan istumaan, vähän vaan olemaan ja tilaamaan ihanat smoothiet.

    Meidän piti Samuille tulla käymään maailmanympärimatkan alkupuolella, mutta hotelli, jonne meillä oli lahjakortti, oli aivan täyteen buukattu. Harmitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Miika ja Gia, kyllä niitä länsimaisempia juttujakin osaa arvostaa aina välillä.
      Voi harmi ettette päässeet silloin Samuille, toivottavasti joku toinen kerta sitten :)

      Poista
  18. Joku tässä Thaimaassa on, että se vetää puoleensa. Mua harmittaa tosi paljon se, että ihmiset luulee Phuketin turistirantojen olevan Thaimaa. Siellä asuneena tiedän, että saarella on niin paljon annettavaa, jos vaan antaa sille mahdollisuuden. Täällä Chiang Maissa ihmiset ovat ihan aidon oikeasti ystävällisiä mutta toki kun tuonne vanhankaupungin turistialueelle menee, niin siellä näkyy jos jonkinlaista kauppamiestä. Onneksi meillä on tämä Nimmanin alueen oma kupla missä asustella ja nauttia Thaimaan parhaista puolista.

    Meidän pitää kyllä siellä Samuilla tulla käymään katsomassa mitä touhuatte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Sari, harvemmin mekään noissa turistirysissä tällä saarella pyöritään. Ja mitä enemmän täällä aikaa viettää, sitä enemmän täältä löytää, se on ihanaa.
      Me tullaan ehdottomasti myös pyörähtämään siellä Chiang Maissa, on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Mikä olisi ilmojen puolesta parasta aikaa tulla sinne? Villapaidat ja muut on nimittäin Suomessa :)

      Poista
  19. Thaimaa on vielä näkemättä kokonaan, kovasti kyllä ajatuksissa ollut sinne joskus suunnata. Vielä joku päivä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaassa on paljon nähtävää ja koettavaa, joten tervetuloa Virpi :)

      Poista
  20. Koh Samui on ainut paikka Thaimaassa joka on houkutellut, Phuket yms. eivät vuorostaan lainkaan. Moneen otteeseen olen matkaa Koh Samuille pyöritellyt vaihtoehtona, vielä tämänkin vuoro tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä monia erittäin upeita paikkoja, meilläkin koluamatta vaikka kuinka monia vielä. Mutta Samuilta on hyvä aloittaa :). Tervetuloa Mia!

      Poista
  21. Jos on 5320 päivää jossain viettänyt tai aina sinne takaisin palannut, paikan täytyy olla teille sopiva!

    VastaaPoista
  22. Kuulostaa upealta! En ole tuolla käynyt, mutta muuten monessa paikassa Thaimaassa. Tuo voisi vaikka olla kiva kohde lasten kanssa käydä seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa matkustaessa tämä on oiva kohde. Rauhallista seutua löytyy vaikka kuinka paljon, yksi vesipuisto jo on ja seuraavankin pitäisi vuoden loppuun mennessä aueta. Toivottavasti siitä tulee vielä parempi. Tervetuloa Mikko ja perhe :)

      Poista
  23. En ole vielä käynyt, mutta onhan tuo niin klassinen matkailukohde, että on se joskus käytävä. Ilmeisesti aika ristiriitainen kuitenkin; toiset tykkäävät todella paljon ja toiset eivät sitten ollenkaan. Kuvien perusteella uskoisin pitäväni... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Lotta, niin kuin useissa muissakin paikoissa, toiset tykkäävät ja toiset eivät lainkaan. Kauniita ja kuvauksellisia kohteita kyllä löytyy. Tervetuloa :)

      Poista
  24. Ihanaa että rakkaus on kestänyt :-) Itselleni Thaimaa on ihan vieras ja jotenkin kaikki turistibakkanaalien kertomukset eivät ole kohteesta ainakaan yhtään houkuttelevampaa tehneet... mutta onhan se selvää, että sieltäkin löytyisi huikeasti kaikkea kivaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Andalusiana :). Onhan se näin, että toisille tämä ei sovi lainkaan, mutta toisille tosiaan täältä löytyy vaikka mitä ihanaa.

      Poista
  25. En ole koskaan käynyt Thaimaassa, enkä missään muuallakaan Aasiassa - Lattarit ovat aina vetäneet minua puoleensa paljon enemmän. :) Mutta näitä kuvia katsellessa ei voi kuin todeta että no joo, kyllähän sitä noissa maisemissa voisi elämäänsä elellä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule Sarrrri käymään! Minua myös nuo lattarit vetävät todella paljon puoleensa, enkä valitettavasti kuitenkaan ole sinne ehtinyt. Toivottavasti vielä jonain päivänä :)

      Poista
  26. Pitkään on teillä rakkaus Samuita kohtaan kestänyt ja hyvä niin. Upeaa että seuraatte unelmianne. Tykkäsin itsekin Samuista siellä pari vuotta sitten käyneenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, välillä ihmettelen sitä itsekin kuinka pitkään ollaan viihdytty. Ensi viikonloppuna mennään ensimmäistä kertaa käymään Koh Phanganilla (vaikka se on viereinen saari) ja saa nähdä vaikka joku päivä asuttaisiinkin siellä. Se on varmaan liian lähellä, kun ei olla sinne aiemmin "eksytty" ;)

      Poista
  27. Teidän Thaimaa -juttuja on aina kiva lukea! Itse lähdenkin ekaa kertaa Thaimaahan tiistaina, tosin ihan työmatkalle Bangkokiin, mutta ihanaa vihdoin oikeasti päästä tänne! Olisi kyllä hienoa käydä tsekkaamassa myös noita rantaisempia kohteita, kuten sitä Samuita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Veera! Mä pidän Bangkokistakin, vaikka vain pieninä annoksina. Mun makuun se on suurina annoksina vähän liian hektinen. Mutta mukava se on. Ihanaa matkaa!

      Poista
  28. Mäkään en ole kertaakaan käynyt Thaimaassa... vielä!!! Teidän juttu kuulostaa kyllä aivan mahtavalta ja hienoa, että pääsette toteuttamaan haaveita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liza! Kyllä mä olenkin niin onnellinen. Toivottavasti ehdit vielä käymään täälläkin :)

      Poista
  29. Kuulostaa paratiisilta! Kiva lukea paikallisten juttuja siitä, miksi sitä omaa tarkoin valittua asuinpaikkaansa oikein rakastetaan. Ne kun ovat vielä uskottavampia kuin paikallisten kertomukset siitä, miksi oma synnyinkaupunki sattuu olemaan se kaikista paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni :). Kyllä tämä meille aikamoinen paratiisi vielä ainakin on, voihan olla että ajan saatossa sitä kyllästyy, mutta näillä mennään ainakin vielä. Ihanaa syksyn jatkoa!

      Poista

Back to Top