Chatuchak

Mun piti kirjoittaa jo eilen, mutta sitten mä en pystynyt. Se mitä maailmalla tapahtuu on järkyttävää ja ehkä Pariisin verilöylyt viimein osuivat vaan niin lähelle, että kaikki aiheet mitä oli suunnitellut, tuntuivat järjettömiltä kaiken muun järjettömyyden seassa. Joten en kirjoittanut mitään. Vaikea oli tosin tänäänkin päättää mistä aiheesta antaisi näppäimistön laulaa, joten päätin pitää pääni olla kirjoittamatta politiikasta, uskonnoista ja muista näistä maailmaa järkyttävistä asioista. Se ei tarkoita sitä ettenkö ajattelisi, vaan sitä, että olen tehnyt päätökseni jo aikaa sitten. Luen kyllä mielelläni viisaampien kirjoituksia, ajattelen ja suren, joten älkää käsittäkö väärin.

Valitsin siis tietoisesti kevyen aiheen, joka on meidän arkea tänään, nimittäin Chatuchakin markkinat. Oletko koskaan käynyt? Chatuchakin viikonloppumarkkinat Bangkokissa eivät ole ainoastaan Thaimaan suurimmat markkinat, vaan ymmärtääkseni jopa koko maailman noin 10.000 kauppiaan voimin. Edellisessä kirjoituksessani kiukuttelinkin jo sitä, kuinka tältä saarelta on vaan vaikeata löytää järkevän hintaisia ja edes siedettävän näköisiä tiettyjä sisustustavaroita, ja kun niitä nyt tähän hätään oli pakko saada monin kappalein hankituksi uuteen taloprojektiin, niin jaettiin roolit ja Tomppa reippaana otti aamulennon Bangkokiin.


Kuva vuosien takaa, ehkä jopa ensimmäiseltä Chatuchakin reissulta. Ja kuuma oli...

Se on paratiisi, se on helvetti, se on jumalaton pätsi, eikä se ehkä sovi heikkohermoisillekaan, koska siellä saattaa käydä jopa 200 000 kävijää parhaimpana päivänä. Se on myös vaikea ja se on toisaalta myös helppo, mutta ennen kaikkea se on ehdottomasti paikallaan silloin, kun aikaa on vain yksi päivä ja hankittavaa ihan hemmetisti. Etenkin jos vielä halvallakin pitäisi saada. Sillä kaikki tarvittava on kuitenkin yhdellä alueella tuoksuöljyistä tekstiileihin ja taiteesta muihin sisustustuotteisiin, vaatteista, luonnonlääkkeistä ja elektroniikasta puhumattakaan. Onhan siellä myös lemmikkieläimiä, vaikka ne osastot kierrän kyllä aina erittäin kaukaa.

Meidän kauppalistalla oli tällä kertaa kaikkea mahdollista sisustustavaraa viiden huoneen omakotitaloon, jossa ei ole vielä peruskalusteita lukuunottamatta mitään. Koska meillä on menneisyys sisustustuotteiden maahantuojana ja Chatuchakissakin tuttuja tavarantoimittajia ja huolintayhtiö, niin tämä vaikutti näitten maalareitten kiireiseen aikatauluun ja heikohkoon budjettiin nähden järkevältä vaihtoehdolta tähän hätään.

Vaikka tällä kertaa en reissulla olekaan, niin olen ollut monesti aiemmin. Muistan hyvin ensimmäisen Chatuchak-reissun, kun Miska oli mukana ja vaikka silloin oli aikaa koko viikonloppu, niin silti se loppui kesken ja ostettua tuli vaikka mitä sen lisäksi, mikä oli ollut tavoitteena. Chatuchakissa voi nimittäin iskeä lämpöhalvauksen lisäksi myös vauhtisokeus. Se mitä näet yleisimmissä rantakohteiden katukojuissa löytyy siis sieltä, tosin huomattavasti halvemmalla, ja kaiken sen lisäksi tarjolla on myös esimerkiksi upeita käsityöläisten luomuksia, joten jos olohuoneesi seinällä Chatuchak-reissun jälkeen komeileekin upeasti kaiverrettu kummallinen hökötys, niin oli se varmasti taidetta ja shoppailureissu onnistunut.


Miskan tunnelmia viikonlopun Chatuchakista, huh huh...

Jos menet sinne ekaa kertaa, niin skytrain on kerrassaan loistava vaihtoehto kulkuvälineeksi. Se on muutenkin äärimmäisen kätevä kulkuväline Bangkokin koluamiseen ja erittäin kustannustehokas. Monesti myös huomattavasti nopeampi vaihtoehto, kuin taksit. Eikä sitten tarvitse miettiä huijaako joku jotain ja oliko mittari päällä, joten suosittelen lämpimästi. Laita kevyttä päälle ja osta vaikka käsiviuhka, sillä voit olla varma, että niissä aaltopeltikattojen alla olevissa kojukujissa hiki lentää eikä hermot lepää. Juo juo ja juo, sillä se lämpöhalvaus ei ollut vitsi. Ja kun tulet porteista sisään, niin hanki ensimmäiseksi itsellesi alueen kartta, sillä sen avulla navigoimalla pystyt todennäköisesti välttämään eksymisen. Alue on nimittäin loppupelissä kuitenkin yllättävän simppeli ja eri aihepiirien kauppiaat on suurin piirtein sijoittuneina samoille alueille. Sieltä löytyy lisäksi myös useita ravintoloita ja muita ruoka/ mehukojua, joten nälkään ei tarvitse kesken shoppailun kuolla. Joku urheilujuoma voi olla harkinnan arvoinen juttu (ellet ole sitten älynnyt ostaa seiskasta elektrolyyttejä), sillä hikoileminen ja pelkän veden juominen saattaa tehdä olosta vähän höntin.

Ja lähde metsästämään. Jos sulla on mahdollisuus uhrata alueelle vaikka kaksi päivää, niin suosittelen. Kierrä ensimmäisenä päivänä kartan kanssa kiinnostavat alueet ja ota kuvia kiinnostavista tuotteista hintoineen. Seuraavana päivänä on sitten huomattavasti helpompaa palata listan kanssa kujille tinkimään ja hankkimaan juuri se tavara, mikä eniten herätti mielenkiintoa. Ja jos päädyt sitten ostamaan sen jättikokoisen ja kauniin muotoisen jalkalamppuparin, sekä muutaman öljyvärimaalauksen ja vaikka läjän valtavia vaaseja, niin ei hätää. Alueella toimii useita huolintayhtiöitä DHL:stä Ems:iin, joten voit huoleti jättää aarteesi jälleentoimitettavaksi vaikka kotiovelle. Meidän family on monet vuodet käyttänyt pientä paikallista firmaa, koska se on osoittautunut muita vaihtoehtoja halvemmaksi ja onhan tässä vuosien varrella jo jonkinlainen tunnesidekin syntynyt.

Mun rooli on tänään ollut puhelimen päivystäminen. Lista oli jotakuinkin suunniteltu etukäteen (parikin eri kertaa) ja sen avulla Tomppa reissuun lähti. Kuvia "kohteista" on tullut päivän aikana jonkun verran tyyliin- "käykö tämä tai tämä?"- mutta kun tunnit kuluivat, niin kuvien ja soittojenkin tahti hiipui. Kiire siis iski loppua kohden.

Nyt Tomppa istuu sitten yöjunassa kohti Surat Thania, eikä kuulemma enää edes muista mitä tuli shoppailtua, joten elämme suuressa jännityksessä...


Tällaisia ei ollut ostoslistalla, mutta valkoisen Buddhataulun olen halunnut pitkään. Tänään taisin saada :)


Toivottavasti sain näitä vaaseja


Erilaisia valaisimia joka lähtöön


Sisustusoksia jos jonkinmoisia


ja vaikka mitä muuta haluat. Todennäköisesti se löytyy Chatuchakista :)

10 kommenttia

  1. Kamalia asioita´tapahtuu! En kirjoita uskonnosta ja politiikasta, koska joku muu saa tehdä sen. Tuosta torista, olen käynyt siellä joskus. Se tavaramäärä oli huikea, että en ostanut sitten mitään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämme surullisia aikoja, vai mitä Sari?
      Mulle käy shoppailussa usein samoin kuin sulle Chatuchakissa, mitä enemmän valinnan varaa, niin sitä varmemmin lähden tyhjin käsin pois. Mutta mun mies on kyllä "himoshoppaaja" ;)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Tämän luettuani olen edelleen tyytyväinen ettei vauvan kanssa lähdetty Chatuchakiin vaan Ikeaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi :). Oli varmasti loistava valinta toi Ikea vauvan kanssa. Chatuchakissa on kuumuuden lisäksi sen verran kaaosta, että sinne on varmaan parempi mennä ilman pienokaista. Mutta kyllä siellä kannattaa ehdottomasti joskus käydä, sieltä saa hankituksi vaikka ja mitä :)

      Poista
  3. Huh, muistan sen saunamaisen kuumuuden, hien, vahvat ruoan tuoksut ja ällöttävän lemmikkiosaston (se haju ja olot). Halpaa oli mutten enää menisi sinne, sen verran vähän kiinnostaa shoppailu ylipäätään.
    Vieläki tos nurkissa löytyy Nancy Chandlerin markkinakartta, on se sen verran iso mesta. Ja tosiaan tuo skytrain meni kivasti nurkille. Taitaa olla jo yli 10v ku tuolla käytiin. Noi sisustusjitut kyllä näytti aika kivoilta siihen peruskrääsään verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä huikea pätsi Minttu! En itsekään ole enää kiinnostunut shoppailusta kummemmin, sillä riittävän paljon sitä on tullut menneisyydessä tehtyä, harrastan sitä oikeastaan vain "pakon" edessä. Mutta kyllä sieltä ihan hienoakin tavaraa löytää, jos ajan kanssa ehtii koluamaan. Mutta tuskin tarvitsee vähään aikaan poiketa siellä uudestaan. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  4. Chatuchak on mieletön, siis aivan kasittamatön ostoshelvetti mutta lahtisin sinne vaikka talta istumalta haalimaan sisustustavaraa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä on Petra, se on helvetti ja se on paratiisi, mutta kyllä mustakin siellä on kiva silloin tällöin poiketa. Ei tosin kauhean usein. Jos on yksi päivä aikaa ja pitäisi saada hankituksi hirveä läjä tavaraa, niin siihen kohtaan se on kyllä oiva vaihtoehto.
      Toivottavasti pääset sinne pian haalimaan sisustustavaraa :)

      Poista
  5. Huh mikä kokoluokka! Onko näitä siis joka viikonloppu? Ja miksen jos on, niin miksen ollut näistä tietoinen viimeksi Bangkokissa käydessä???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huikea mesta Jenni ja kyllä, ihan joka viikonloppu pitäisi olla. Aika monta vuotta olin itsekin käynyt Bangkokissa, ennen kuin törmäsin näihin. Perjantaista sunnuntaihin, ensi kerralla sitten sinne vaan :)

      Poista

Back to Top