Tunnin päästä vai tuntia aikaisemmin?

Tänään oli pitkästä aikaa fudisturnausta tiedossa. Verrattuna Suomen junnukuvioihin, niin näitä turnauksia on näissä maisemissa yllättävän vähän, kun ajattelee miten suosittua laji täällä kuitenkin on. Tai voihan se olla, että tätä meidän "farangijoukkuetta" ei läheskään kaikkiin kutsuta, mutta tämän viikonlopun turnaukseen kutsu kävi. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta näissä paikallisissa matseissa, kun ketään pelaajaa ei lyöty, eikä yhtäkään joukkuetta diskattu. On nämä Thaimaalaiset sen verran temperamenttisia, että aika yllättäviäkin juttuja on päässyt sattumaan kun väkivallattomaksi kuvittelemani Buddhalaiset ovat näyttäneet osan persoonastaan. Ja lapset vielä???

Turnausaikataulut, niin kuin oikeastaan mitkä tahansa muutkin aikataulut täällä, ovat ainoastaan suuntaa antavia. Todelliset kellonajat ovat sitten ihan jotain muuta johonkin suuntaan, onneksi tänään sentään saman päivän puolella pysyttiin. Mutta kun täksi päiväksi oli Miskan joukkueelle varattu vain kaksi matsia, niin olisi ollut mukava nähdä vaikka molemmat. Ensimmäiseen ehdittiin, seuraava olikin sitten tuntia sovittua aikaisemmin, kun oltiin vielä etsimässä terassille jotain aurinkosuojaa. Onneksi sentään pelaaja itse sattui olemaan pelipaikoilla. Ei kylläkään ollut niin mukavaa taas ilmestyä paikalle, kun nappula istuu areenan ulkopuolella ilmoittaen, että "taas mä joudun teitä täällä odottamaan, kun muut jo ovat lähteneet". Epäonnistuneet vanhemmat, kyllä. Ehkäpä ne pari joukkuetta, jotka olivat yllättäen jääneet välistä pois, olivat vain päivän myöhässä?

Mekin olimme myöhässä ihan syystä, oli nimittäin sen luokan tulvat kaduilla, ettei tarvinnut juuri mopoa liikuttaa. Kun täällä sataa, ja täällä sataa harvoin sekä tervetulleesti, niin se sataa sitten ihan maahan asti. Saarella kun ollaan, niin eihän tosta infrasta ole mihinkään. Tai en mä tiedä onko se mikään "saarijuttu" ettei asiat toimi, todennäköisesti melko alkeellista on ympäri Thaimaata. Viemärit eivät vedä tai niitä ei ole, tai ne ovat tukossa ja väärissä paikoissa, tai sitten jotain muuta. Mutta toisaalta, eihän meidän juuri rakennetussa talossakaan voi edes vessapaperia heittää pönttöön ilman putkitöitä.

Niin se on, että maassa maan tavalla, eli Mai pen rai! Joka siis tarkoittaa jotakuinkin sellaista, että "ei sillä niin väliä" tai "ei maailma kaadu tähän" tai "ei se niin justiinsa", tai jotain sinne päin. Ei huono elämänasenne ja täällä sillä, sekä hymyllä pääsee hyvinkin pitkälle.


Jalkapalloturnaus


Mopoilua tulvissa


Jokunen mopo hyytyikin
0
Back to Top