#Blogisitarina

15 vuotta. Todellakin, niin monta vuotta meidän pariskunta on puuduttanut takapuoliaan lentokoneitten kovilla ja ahtailla penkeillä lennellen edestakaisin Thaimaa-Suomi- akselilla aina, kun vaan on ollut mahdollista. Jopa kaikki työ-, ja yritystoiminta on keskittynyt siihen, että pääsemme Koh Samuille yhä uudelleen, ja pitäisikö sanoa uudelleen... Joitain muitakin juttuja on toki sählätty niissä väleissä, kun ei olla oltu reissun päällä, mutta kyllä suunta on koko ajan ollut tänne. Ja joka kerta, kun rullaa elämäänsä taaksepäin, joutuu ihmettelemään sitä, kuinka asiat sitten viimein tapahtuvat. Kun riittävästi haluaa, niin se riittää. Universumi laittaa pyörät pyörimään.

Vuonna 2014 moni asia muuttui radikaalisti. Äitini kuoli yllättäen ja aivan liian nuorena. Koska perusasiatkin olivat vähän liian raskaita silloin, lopetimme myös maahantuontiyrityksemme toiminnan ja jäljelle jäi vain mieheni musiikkibisnekset. Ja sitten se, kun tarkkaan valvottu ja palvottu esikoinen muuttaa kahden viikon varoitusajalla tyttöystävänsä kanssa omaan asuntoon, oli varmaan se viimeinen niitti. Oli vihdoin aika ottaa se suurempi loikka tuntemattomalla tiellä ja ottaa elämä haltuun sillä tavalla, kuin toiveena oli ollut. Parempi katsoa, kuin katua.


Näihin maisemiin "hukkuu"...

Ja niin me tulimme Koh Samuille, ja muutama kuukausi myöhemmin alkoi myös blogini tarina. Alunperin sen piti alkaa jo vuoden 2014 syksyllä, mutta mä en ehtinyt. Suomessa päivät tuntuvat ihan päiviltä, mutta täällä kello 12 päivällä ajattelet jo, että voi hitto, taas jäi asioita tekemättä ja kohta on jo kiire. Mihin? Sitähän me tänne kauas karattiin, kiirettä nimittäin.

Todellisuudessa blogini tarina alkoi vasta helmikuussa 2015. Eli juuri niin uunituore juttu ja kirjoittaja on tosiaan kyseessä. "Eetteriin" tarinat päätyivät vasta tämän vuoden maaliskuussa, kun ei ollut hajuakaan yhtään mistään. Kaikki blogialustoista, tunnisteista, tyyleistä, kuvista ja niitten leveyksistä, bannerin tekemisestä ja vaikka mistä piti opiskella alusta lähtien. Onneksi löytyi muutamia loistavia blogeja, joissa neuvottiin lähestulkoon kädestä pitäen mitä pitää tehdä.

Blogin nimi "Thaimaanrannan maalarit" syntyi sitten melkein itsestään. Ihana siskoni on jo vuosia kutsunut meitä taivaanrannan maalareiksi ja meinasinkin valita ensin sen nimeksi, mutta melko äkkiä tajusin, että twisti Thaimaahan siinä nimessä tekee siitä vielä paremman.

Alkuun syyt bloggaamiselle oli aika itsekkäät; kaikille sukulaisille tieto mistä tarinat löytyy, ettei tarvitse jokaiselle erikseen kirjoitella, ja sitten se oma halu purkaa kaikkea koettua ja löytää itsensä. Siitä en tiedä, kuin hyvin tämä "todellinen" Heidi on kaiken koetun ja puhtaaksikirjoitetun seasta löytynyt, mutta matkalla ainakin ollaan. Johonkin.

Blogin facebook-sivujen julkaiseminen oli tosi pelottavaa. Mua hävetti hirveästi lähettää ystäville ja tuttaville (ihan vain parhaimmille lähetin ensin) tykkäyspyyntöjä, sillä siihen asti oli ollut vähän niin kuin "turvassa". Kun kukaan ei tiedä, niin kukaan ei myöskään lue. Silloin ei tarvinnut pelätä niitä palautteitakaan. Nyt kun on kirjoitellut edes hieman kauemmin , ei ne palautteet enää niin pelotakaan.

Ensin blogia lukivat vain parhaimmat ystävät, Kipa, Imatran appivanhemmat, sisko, iskä ja muutama muukin lapsuuden kaveri. Ja kaikki kannustaen, kiitos siitä ihanat! Alku Facebookissa toi tullessaan myös ne "ei niin tutut" ystävät ja heidän ystävänsäkin. Nyt mä en enää tiedä mistä lisätykkääjät ovat tulleet, mutta olen hiton kiitollinen joka ikisestä. Sillä enää ei ole halua kirjoittaa vain itselleen, vaan on aivan tajuttoman ihanaa, kun lukijoita on muitakin, kuin ne muutama harva ystävä ja rakas. Myös moni Thaimaasta pitävä ja haaveileva on ottanut yhteyttä ja ollaankin sovittu tapaamiset, kun vain saavat jalkansa saaren kamaralle.


Meidän "normiperhe"


aika paratiisia, vai mitä?

Kommentteja on ollut ihana lukea! En mä ole niitä saanutkaan kuin vasta viimeiset kuukaudet, enkä vieläkään kovinkaan merkittävästi, mutta olen erittäin onnellinen jokaikisestä. Olin varautunut jopa erittäin negatiivisiin kommentteihin (koska olin lukenut, että niitäkin tulee), mutta vielä en ole saanut blogiini oikeastaan yhtäkään. Joku tosin laittoi, että ei koskaan tulisi Thaimaahan, koska täällä on kaikki päin persettä, mutta se siitä. Hän ei muuten ollut koskaan edes käynyt täällä. Yhden kerran hämmennyin, kun eräs tuttavani sanoi kirjoituksiani negatiivisiksi, mutta hän sanoikin sen naamatusten, joten sitä voin arvostaakin. Mutta, mielestäni olen niin peruspositiivinen ihminen kuin vain voi, joten itseironiaa kirjoituksissani varmasti on ja sarkasmia, toivottavasti ei kuitenkaan negatiivisuutta, koska se ei ole tarkoitus.

En tiedä onko blogini kehittynyt mihinkään suuntaan. Kaikki on vasta niin alkutaipaleella, mutta toivottavasti kehityn ainakin kirjoittajana. Tarkoitukseni on kuitenkin tästä eteenpäinkin kirjoittaa siitä, mitä arki täällä Samuin saarella pitää sisällään. Kaikki typeryydet mitä tehtiin, onnistumiset, bisnekset ja niitten yritykset, Miskan koulu ja Jessen elämä Suomessa, ystävät täällä ja siellä, viisumireissut, paikallinen elämä, ruoka, hyväntekeväisyys ja maahan-, ja maastamuuttajan ongelmat meidän kokemana. Joskus raapaisen pintaa syvemmältäkin, kun siivet oikein laahaa maata, mutta sekin on elämää. Eihän missään kuitenkaan kaikki voi mennä aivan putkeen, vai mitä?

Kiitos jos ja kun jaksat seurata meidän toilailuja ja vielä suurempi kiitos, jos annat palautetta tai kommentoit muuten.

Laitan tähän haasteeseen lisukkeeksi ihan random-kuvia, toivottavasti tykkäät! Onhan tämä kyllä aika kuvauksellinen mesta...


Täällä on niin helppo "harrastaa" kaikkea mahdollista :)


Meidän lisääntynyt "karvaperhe" ja yksi vähän karvattomampi



Terveisiä Suomesta! Esikoisen sukunimi on Hukka ja hän skeittaa, ei kai tatuoinnista olisi voinut tulla mitään muuta?

Sain #blogisitarina -haasteen Muru Mou -blogin Terhiltä, kiitos siitä Terhi! Kannattaa ehdottomasti tsekata myös hänen ihana bloginsa ja huikea blogitarina!

Haaste lähtee eteenpäin seuraaville bloggaajille:

Arkista onnea/ Kata, Avaruusponi/ Millamaija, Nin-A-merica/Nina, Pinkit korkokengät/ Maiju

Haasteen säännöt:

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko-blogi.
20
Back to Top