Kyllä mä olen kiitollinen

Mun piti tehdä tämä postaus ihan itseni takia. Niin kuin muistutuksena, että mahtuihan helmikuuhun oikeasti älyttömän hyviäkin juttuja, eikä pelkästään katastrofeja toisensa perään. Tässä on nimittäin tullut purnattua jos jonkinmoista viime ajat, ja jotta ei tulisi tilatuksi samaa maaliskuullekin, niin pitää kääntää tämä kelkka positiivisemmaksi. Vaikka huh huh, mikä helmikuu! Toivottavasti seuraava tällainen osuu kohdalle vasta seuraavana karkausvuonna neljän vuoden päästä.

Kyllä mä olen kiitollinen:

* joka aamu
- Kun mä herään ja avaan verhot (meidän makuuhuoneessa on upeat puiset kaari-ikkunat ja niitä on älyttömästi), ja voi sitä valon määrää! Yleensä aurinko paistaa ja vaikka ei paistaisikaan, niin on silti vihreätä ja tuoksuvaa. Kookospalmu heti tossa ikkunan edessä, ainakin kaksi Leelawadee-puuta huumaavine tuoksuineen, sekä lukuisia eri kukkivia pensaita. Sisäänkin voi kantaa pudonneita kukkia tuoksumaan vaikka jokaiseen huoneeseen, eikä tarvitse maksaa kalliista diffuuserista.
- Aamukahvi altaalla, vaikka tällä hetkellä meidän allaspoika onkin valloittanut sen melkein puoleenpäivään asti. Ensin se putsaa roskat ja sitten vain kepeästi istahtaa reunalle kännykkä kädessä (tietenkin) ja siinä sitten voikin vierähtää se pari tuntia. Ehkä meidän täytyy vain kylmän viileästi valloittaa toi alue takaisin, vai kehtaisikohan se sittenkin jäädä siihen hengailemaan?
- Koirien aamulenkki, johon otetaan tietenkin naapurin vapaana juokseva musta paholainen 'Dummy' mukaan. Ollaan jaettu hommat nimittäin niin, että Tomppa mopoilee Miskan kouluun ja mä hoidan sen hakemisen. Olisi silti ihan kiva, jos koulu viimeinkin saisi jonkun järkevän koulubussisysteemin toimimaan. Se olisi nimittäin myös turvallisempaa, sillä aina silloin tällöin nouto-, tai hakureissulle sattuu myös se trooppinen myrsky, eikä se reissu mopon päällä ei ole silloin siitä turvallisemmasta päästä.
- Aamu-uinti kylän isossa altaassa, joka on kyllä näillä mittakaavoilla tosi iso. Mähän uin sen kilometrin matkan aina kun ehdin, eikä sitä kaiketi voi kauniimmassa maisemassa tehdä, kuin palmujen katveessa upeata merimaisemaa katsellen. Ehkä sen kilometrin voisi nostaa vaikka kahteen?

Bangrak
Ei voi kiukutella näissä maisemissa

* ja päivä
- Ei haittaa näissä maisemissa yhtään pestä meidän vuokratalo 'Villa Zappyn' vieraille tarkoitettuja peittoja, pyyhkeitä ja lakanoita. Välillä tietty kun sataa, eikä mikään kuivu missään, saa tosissaan käyttää mielikuvitusta saada pyykki kuivaksi. Täällä nimittäin kosteusprosentti on välillä oikeasti varmaan 100.
- Lounas (lue miniloma) lähirannalla maisemissa, joista moni haaveilee. Meillä ne on nimittäin ihan tossa vieressä. Ruoka huippua ja halpaa kuin saippua, nyt täytyy vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja raahautua sinne paljon useammin, se kun vie päivästä vain sen vajaan tunnin. Senkin tunnin kun imee itseensä taivaanrannasta energiaa, niin mikään ei kaada. Eihän?
- Ihana Miskan koulustahakureissu! Vaikka aina ei jaksaisi ajaa sitä tuntia edestakaisin mopon päällä niska jumissa, niin on ne maisemat vaan niin huikeat. Jos varaa reissuun vähän runsaammin aikaa, niin matkalle sattuu monia näköalapaikkoja vuorten väliin ja meren reunaan nautittavaksi. Voihan vinetto sentään!

Koh Samui, Thaimaa
Miskan koulumatkalla bongattua. Ihanaa energiaa!

Koh Samui, Thaimaa
Lounaat näissä maisemissa, mitä sitä muuta toivoisi
* myös iltaisin
- sillä Samuille sijoittuva perhe on koossa. Ja mulla on ihana perhe, josta saan olla kiitollinen joka päivä. Vaikka yksi meistä onkin Suomessa (ja sitä onkin ihan helvetillinen ikävä aina), niin yhdessä ollaan paljon enemmän, kuin koskaan Suomessa. Kyllä mä nimittäin sen Suomessa asuvan juniorinkin kanssa puhun päivittäin (tai vähintään viestittelen Nordean tilisiirtojen merkeissä), mitä ei sitäkään tapahtunut ennen. Kauas pitää tulla, että voi viettää näin paljon aikaa yhdessä.
- Aika usein myös parhaat ystävät ovat koossa. Parannetaan maailmaa, grillataan tai nautitaan muutama lasi viiniä juustojen kera. En mä ikinä Suomessa ollut näin sosiaalinenkaan!

* terveydestä
- sillä me ollaan oltu kyllä hiton terveinä (nyt koputtaa puuta...). Jos viimeiseen puoleen vuoteen on mahtunut vain yksi kinkkinen silmätulehdus ja yksi flunssanpoikanen, niin vähällä ollaan selvitty. Suomessa pelkästään itsellä olisi ollut jo muutama flunssa, sitä seurannut keuhkoputkentulehdus ja mahdollisesti jälkitautina vielä keuhkokuume. Niin kuin viime kesänä. On tämä ilmasto vaan niin huippu.

* perheestä
- Jessellä menee kaikki hyvin Suomessa. Töitäkin on löytynyt tapahtumamarkkinoinnin parista, ja juuri sellaisia, joista duracell jaksaa itse olla kiinnostunut. Rahat on tyypillä tosin aika usein loppu, mutta kelläpä ei olisi.

koh samui, thaimaa
Voi muru ja kaverit, tulkaa pian takaisin!
- Miskan koulu sujuu loistavasti. Vaikea uskoa, että kyseessä on sama kouluun kyllästynyt jässikkä, joka vielä reilu vuosi sitten Suomessa melkein oksensi läksykirjojen päälle. Viikko sitten sunnuntainakin läksyjä tehtiin tässä huushollissa koko päivä ilman mitään sen kummempia raivokohtauksia. Maanantaina tosin selvisi koulussa, että kymmenen niistä oli turhia ja aikaa olisi voinutkin jäädä vaikka uimiseen, mutta ehkäpä se opetti ensi kerralla kuuntelemaan vähän paremmin.
- Tomppa on kyllä ihan ihana. 16 yhteistä vuotta takana, eikä koskaan milloinkaan mitään sen kummempia riitoja. Ei tarkoita tietenkään sitä, etteikö ikinä riideltäisi (välillä otetaan kunnollakin yhteen), mutta sitä se tarkoittaa, että mitään elämää suurempaa ei koskaan ole ollut.

Miska ja Tomppa, nämä energianlähteet!

Miska muru

Kansainvälinen koulu, Koh Samui
Miskan koulun iltapäiväaktiviteetteja
* ystävistä
- muutamasta oikein hyvästä tällä-,  ja naapurisaarella. Ihanaa että olen saanut tutustua teihin! Ystävyydet ovat tuoreita, mutta musta tuntuu silti, että ne vain paranevat.
- Niistä ihanista, jotka Suomesta asti olette tulleet tänne moikkaamaan. Ihan mahtavaa! Vaikka esimerkiksi Sarin kanssa edellisestä kerrasta oli kulunut jo huimat 30 vuotta, niin se ei tuntunut missään. Siitä jatkettiin, mihin viimeksi jäätiin. Ja Merja ja toinen Sari, voi rähmä! Vaikka oltiinkin törmätty sattumalta pari vuotta sitten, niin edellisistä kerroista on valtavasti aikaa. Ja tapahtumia. Sekä elettyä elämää. Välillä rankkaakin. Tulkaa pian takaisin!
- Myös niistä, jotka ovat Suomessa. Jos te ette pääse tänne, niin nähdään viimeistään kesällä Suomessa. Me tullaan sinne ja sitten kerätään koko porukka kasaan.

*Unelmista
- Siitä, että vihdoin uskalsi hypätä oravanpyörästä ja lähteä tavoittelemaan niitä. Vaikka välillä on tullutkin rapaa niskaan, niin täällä ollaan, eikä hevillä luovuteta. Suosittelen tällaista irtiottoa lämpimästi, vaikka vain muutamaksi kuukaudeksi! Takaisin pääsee aina, jos siltä tuntuu, mutta meistä ei ainakaan vielä tunnu. Koko aikuisikä tuli oltua aina 'väärässä paikassa', koska tunne siitä, että pitää vaihtaa maisemaa oli niin valtava. Usein hyppäys uuteen tuntui mahdottomalta, koska 'se oli liian nuori', tai 'se oli liian vanha', tai ei ollut rahaa, tai jotain muuta. Uskoisin kuitenkin, että meidän kohdalla oli kyse vain siitä 'rohkeudettomuudesta', eikä mistään muusta. Nyt se hyppy on tehty ja elämä näyttää miten pitkälle se kantaa. Päivääkään tästä loikasta en kadu.

*Samuista
- Rakastan tätä saarta edelleen. Vaikka silmät ovatkin tässä reilun vuoden aikana auenneet moneen suuntaan ja epäkohtaan, niin onhan tämä paratiisi. Toivottavasti en saa henkistä kaihia ja näkökenttäni sumenee kaiken tämän kauneuden keskellä, sillä se olisi karmeata. On ehdottomasti välttämätöntä myös huomata tiettyjä ongelmia ja jopa kauheuksiakin uudella kotisaarella, jotta niihin voisi puuttua ja ottaa osaa ongelmien korjaamiseen. Sitäkin varten haluaisin kokea olevani täällä. Edes pienellä panoksella (jos ei muuten) asioitten saattamiseksi paremmaksi kaikille.
- Paikalliset ihmiset ovat vaan niin ihania. Oikeasti, vaikka viime aikoina on tullut yhteentörmäyksiä jopa poliisin kanssa, niin siltikin suurin osa jaksaa hämmästyttää valloittavuudellaan melkein joka päivä. Aina löytyy apua, kun sitä tarvitsee. Jopa erittäin sitoutunutta ja pyyteetöntä sellaista, eikä sellaista ystävällisyyden määrää voi aina edes käsittää. Okei, me ei olla koskaan jouduttu riitelemään paikallisten kanssa (eikä toivottavasti joudutakaan), joten todennäköisesti mielipide tästä muuttuisi jonkin verran sellaisen jälkeen, mutta eihän tavallista elämää viettävä todennäköisesti koskaan joudukaan. Olit sitten täällä lomalla tai täällä asuvana ulkomaalaisena.

Thailand
Kyllä näissä maisemissa sielu lepää
* rohkeudesta
- jota itseltäkin silloin tällöin löytyy. Vaikka välillä hirvittääkin joku asia, niin eipähän tarvitse ainakaan sitten kiikkustuolissa miettiä, että miksi en silloin lähtenyt?
- jota läheisiltä löytyy, sillä muutenhan tämä muutos ei olisi ollut mahdollista. Kiitos rohkeat!
- jota ystäviltä löytyy, sillä meissä on valtava potentiaali muuttaa tämänkin maailman asioita.
- jota maailmasta löytyy. Odotan mielenkiinnolla mitä tästä kaikesta rohkeudesta syntyy.

Upeata maaliskuuta kaikille!





12

Kartanonrouvan mietteitä

Mä sain uuden tittelin, kartanon rouva. Titteli tulee tietenkin tästä unelmatalosta numero kaksi, johon päästiin muuttamaan mutkien kautta viikko sitten. Ja onhan tämä aika hieno, oikeastikin melkein kartano. Ihanaa olisi pystyä vain nauttimaan tästä unelmasta (toki me osittain nautitaankin) ilman huolen häivää. Mutta aikamoista utopiaa se näköjään on, että pystyisi ihan pelkästään nauttimaan. Meillä kun tuntuu aina olevan pari juttua vähän vinksallaan.

Niin kuin toi Boo. Ja me tietenkin. Boo on kaikesta huolimatta edelleen täällä meitä ilostuttamassa ja aika huolella myös huolestuttamassa, että milloin taas seuraavaksi tapahtuu ja mitä. Niin paljon ei silmä pysty sitä hulttiota vahtimaan, että voisi jokaisesta kuluvasta sekunnista olla varma. Ei tarvita kuin silmänräpäys, kun omat silmät selässä ei toimikaan ja Boo päättää toimia. Se on kuin kävelevä aikapommi ja jollain ilveellä se pommi olisi pystyttävä purkamaan. Varsinkin kun meillä kun pyörii noita Miskan kavereita, joita erittäin mielellään saisi pyöriä vaikka vielä enemmänkin. Vietän edelleen unettomia öitä kelaten ja miettien, kihisten ja puhisten, sekä  palautteen antoa suunnitellen. En enää Boolle, koska se on jo unohtanut kaiken, vaan niille ihmisille jotka tapahtumaan liittyvät.

Noi meidän tyypit :)
Muutaman päivän aikana on tullut tietenkin pohdittua meidän 'rangaistusta tai kiristystä' vähän ääneenkin paikallisten tuttujen kanssa, niin kuin esimerkiksi landlordin ja yhteistyökumppaneitten. Jokaiselta viesti on ollut sama; jos meidän koira käy jonkun kimppuun yleisillä alueilla, me maksetaan laskut. Mutta jos jotain tapahtuu kutsumattomille vieraille meidän pihalla lukittujen porttien takana, vastapuoli hoitaa homman. Näin siis Thaimaassa ja sen maan lakeja tässä ainakin itse yritetään noudattaa.

Viikon takaisia juttuja ei kuitenkaan saisi koskaan enää tapahtua ja siitä syystä tässä vähän pississä ollaankin. Koko ajan vähän varpaillaan ja stressaantuneina. Täytyy sanoa, että sen lisäksi parisuhdeasiatkin on olleet jokseenkin räjähdysalttiissa kammiossa viime päivinä, kun väsyneenä ei sitten suju oikein mikään. Tiedättekö sellaisen unistressin? Kun ei ole saanut nukutuksi moneen yöhön, se paska ruokkii itseään ja vaikka kuinka yrittää järjestää itselleen aikaa päikkäreille, niin ei se nukkumasa saavu silloinkaan. Onhan se aika raskasta ja ainakin tämä tyttö on kuin perseeseen ammuttu karhu, jos edes pannullisella kahvia ei saa silmiä auki.

Tänään kuitenkin rouva 'landlord' saapui Bangkokista tsekkaamaan luovutetun talomme ja kertoi menevänsä kylän toimesta keskustelemaan tapahtuneesta ja meidän kiristämisestä israelilaisen pariskunnan kanssa. Kyseisen parin toimesta on kylällä ollut ilmeisesti ennenkin ongelmia ja viesti heille on kuulemma nyt se, että ellei tahti muutu, heille tulee häätö. Sen pienen soiton silloin huutotilanteen keskellä meidän katoksen alla kun olisi ottanut vuokranantajalle, olisi selvinnyt, että siinä meidän kylässäkin asuu poliiseja. Eikä kuulemma muilla saaren poliiseilla ole kylään mitään asiaa, sen verran mafian ytimessä ollaan. Mutta se on mennyt, mikä on mennyt. Kun saisi vielä itsensä psyykattua unohtamaan koko jutun, niin ehkä se nukkumattikin sieltä kolkuttelisi.

Mutta uusi 'kartano' on ihana ja me ollaan kaiken tuskan alla kuitenkin älyttömän onnellisia. Vähän joitain asiaan kuuluvia ongelmia on tupsahdellut eteen, kuten ettei keittiön ikkunoita saa ollenkaan lukituksi, eikä porttia jaksa tällainen hyttynen vetää kiinni. Tai että kolmesta kylppäristä voi toistaiseksi käyttää vain kahta. Miskan huoneen kylppäri kun vuotaa sittenkin, vaikka välittäjä vannoi kaiken olevan fixattu. Vai voisiko asian ajatella vaikka säästämisen kannalta? Meinaan kun Miska menee yläkerrassa omaan kylppäriinsä suihkuun, joku toinen voi mennä alakerran olohuoneeseen suihkuun samaan aikaan ja samalla vedellä. Kätevää vai mitä?

Aamulla kun avaa makuuhuoneen verhot, niin siellä se allaspoika jo vauhdissa. Täällä on tyypillistä se, että puutarhurit ja muu palvelusväki kuuluu hintaan.

Ja pitäähän uudessakin talossa olla oma Tokay Gecko, tai suomalaisittain ihan vain tukkee. Tämä yksilö ei kyllä pelkää mitään.
palaveri Suomeen hoituu vaikka näin ;)



4

Melkein putkareissu

Sitten kun tapahtuu, niin tapahtuu paljon ja kaikkea. Yhtäaikaa ja päällekäin. Sillä tavalla kaaosmaisesti, ettei itselläkään ole mitään hajua kuka vie ja ketä. Tai mihin suuntaan. Ja vielä vähemmän, että miksi. Miksi helvetissä välillä pitää tapahtua asioita, jotka on itsestä riippumattomia ja ihan järkyttäviä? Ainakin tällä kertaa haluaisin ulkoistaa itseni tästä tapahtumasta, vaikka joku näsäviisas voisikin sanoa, että 'pitihän toi arvata', tai 'mähän sanoin', tai jotain muuta fiksua. Me ei kuitenkaan voitu sillä hetkellä asialle mitään. Ja miten ollaan (jos ollaan) epäonnistuttu asian tiimoilta, niin kaikki toiminta on silti tullut puhtaasta sydämestä ja auttamisen halusta.

Viime maanantaina, ystäväni Sarin viisikymppispäivänä tapahtui hirveitä ja saatiin ensi kosketus Thaimaan poliisisysteemiin, enkä pitänyt tästä kosketuksesta yhtään. Ennemmin tai myöhemmin virkavallan kanssa täälläkin oli odotettua joutua jollekin kurssille, muttei ehkä ollut kuvitelmissa, että kurssi olisi näin huono. Vaikka kaikkea lahjotuista poliiseista matkan varrella olikin kuullut.

Meidän oli tarkoitus muuttaa maanantaita edeltävänä sunnuntaina uuteen taloon, mutta ei ehditty. Jos oltais ehditty, mitään ei olisi tapahtunut, ellei sitten makseta jotain karmajuttuja ja se olisi tapahtunut joka tapauksessa. Ainakin se olisi tapahtunut silloin toisaalla, mutta nyt se tapahtui vanhan kämpän pihalla. Kello oli ehkä kaksi päivällä, Miska söi lounasta pöydän ääressä ikkunan edessä ja itse pakkailin sitä sun tätä tarkoituksena päästä seuraavana päivänä hoitamaan muutto pois alta. Yhtäkkiä Miskan israelilainen ystävä Leon ampui meidän portista sisään huutaen Miskaa. Ja se Boo, jonka kaikki jo varmaan tuntevatkin, ja joka oli kaikessa rauhassa piilossa nukkumassa, havahtui huutoon ja siihen, että joku on tunkeutunut hänen reviirilleen. Ja Boo hyökkäsi, ihan samantien. Kysymättä keneltäkään lupaa tai yhtään mitään. Minä havahduin siihen, kun Miska huutaa Leonille pihalla, että sulle on tuhat kertaa sanottu, ettei meidän pihalle voi tulla. Ei voi, ei voi, ei voi. Voi ei!

Soi dog, Thailand
Niin ihana ja rakas Boo

Ja niitä haavoja oli aika paljon. Pohkeessa, reidessä ja kädessä ja paniikki oli irti. Voitte vaan kuvitella miltä tuntui. Ja Boo itki, mä vannon että se itki. Se tiesi tasan tarkkaan mitä oli tehnyt ja sen, että se oli aivan helvetin väärin. Ja mun teki mieli itkeä itsekin, mutta jonkun oli kasattava itsensä ja saatava johonkin jotain tolkkua.

Tomppa vei Leonin heidän kotiinsa, jossa tämä niin luultu superystävällinen ja kaikkia rakastava joogaava äiti (voi tuntua pahalta että kirjoitan näin, mutta pakko sanoa, että olen aika vihainen) lähtiessään raivopäissään viemään poikaa klinikalle totesi, ettei pojalla ole muuten mitään vakuutuksia. Siis mitä? Ei vakuutuksia Thaimaassa, jossa pöllömpikin tyyppi tietää ettei maassa ole mitään järkeä käydä kääntymässä edes viikon verran ilman vakuutuksia. Tämä perhe on kuitenkin asunut Samuilla jo kymmenen vuotta. Ja sillä siunaamalla hetkellä mä tiesin, että nyt tulee ongelmia. Ja iso lasku. Meille. Taas.

Raivostunut soitto klinikalta tulikin Tompalle noin tunnin päästä tyyliin, että heti tänne maksamaan melkein 500 euroa. Me tiedettiin, että joudutaan maksamaan ja haluttiinkin hoitaa kuluista vähintään puolet, mutta meidän oikeustajun mukaan meille ei kuulu se, että perhe säästää vakuutusmaksuissa. Sillä arvaatteko miksi me ollaan aita tontille rakennettu? No tietenkin siksi, ettei koirat pääse ulos, mutta yhtä suuri syy on ollut se, ettei meille tule kukaan kutsumatta sisään. Ja koko kylä tietää sen.


Rakkaat vesipedot
Joka tapauksessa, ensimmäisen kerran ikinä kuulin kun Tomppa hermostui puhelimessa, kun rouva rupesi uhkailemaan aviomiehensä 'vaikutusvaltaisilla' ystävillä. Vaikka Tomppa sanoikin, että 'ei tässä nyt mitään pankkiautomaatteja kuitenkaan olla', niin puhelu päättyi siihen, että nukutaan jokaisen osalta hysterian yli ja me tullaan aamulla sopimaan kaikista asioista ja maksuista. Ja näihin tunnelmiin sitten jäätiin.

Kunnes juuri sillä hetkellä, kun oltiin hyppäämässä mopon selkään ja starttaamassa syntymäpäiväillalliselle, poliisit kurvasi pillit päällä pihaan. Se oli kuulkaa kuin suoraan elokuvasta ja mä rupesinkin miettimään, ettei tässä mihinkään blogiin kannata enää tyytyä, yhtä hyvin voi alkaa kirjoittamaan suoraan tv-sarjan kässäriä. Täällähän tapahtuu vaikka mitä! Ja jos mä oikeasti kirjoittaisin ihan kaikesta, niin tietäisitte mitä mä tarkoitan. Ehkä mä vielä kirjoitankin vaikka kirjan.

Keskustelussa poliisien kanssa ei ollut mitään rakentavaa, eikä meillä ei ollut minkäänlaisia oikeuksia. Rouva oli soittanut miehelleen Bangkokiin, joka oli soittanut israelilaiselle turistipoliisiystävälleen, joka oli ottanut paikallisen oikean poliisin matkaan, jotka ottivat rouvan huutavine lapsineen moottoripyörän kyytiin ja hakivatpa vielä meidän kyliltä mukaan mukavan talonmiehen. Sitten siinä meidän autokatoksessa huudettiin. Meiltä vaadittiin se vajaa 500 euroa heti, tai passit takavarikoidaan ja tulee lähtö poliisiasemalle. Suomalaiseen oikeuslaitokseen ja käytäntöön tottuneena oikeasti kirpaisi se, että jos me ei makseta sitä summaa heti käteen ja ilman kuittia poliisilta, niin voidaan unohtaa illalliset ja istua putkassa. Miskan kanssa se ei ollut vaihtoehto, kaksistaan oltaisiinkin varmasti otettu kaikki riskit vain siitä syystä, että meidän mielestä tollainen käytös ja kiristäminen on vain yksinkertaisesti väärin. Paljonkohan sai poliisisedät provikkaa rahasta, jonka meiltä kiristivät? Ja ihan väkisinkin tuli mieleen, että kun vakuutukset oikeasti ovat aivan törkeän hintaisia, niin onko tällä kyseisellä perheellä oikeasti jäätävän hyvä taktiikka? Jos ja kun kerran on noin 'vaikutusvaltaisia' ystäviä, niin miksi turhaan maksaa itse vakuutusmaksuja. Ainahan onnettomuuksissa tai sattumuksissa löytyy joku toinen osapuoli, vuokranantaja, kolarikaveri, lasten kaveri tai joku muu, jonka voi laittaa maksamaan viulut. Mä tiedän, että kuulostaa ilkeältä, mutta ajatelkaa. Paljonkohan ne maksaa noille kytille suojelurahaa? Ilmeisesti kuitenkin vakuutusmaksuja vähemmän...

No me ei haluttu putkaan, joten muristiin ja maksettiin, vaikka otti niin kaaliin. Eniten raivostutti se, että se ihana Leon poika, joka oli raahattu uudelleen nöyryytettäväksi tähän aikuisten riitojen selvittelyyn, itki ja huusi taustalla, että 'äiti mä en halua tätä'!!! Leon, joka meistä kaikista oli se, joka eniten kärsi. Kuka äiti tekee niin? Mä en ainakaan ikinä milloinkaan tekisi. Tietenkin Leonin äiti myös vaati, että Boo viedään lopetettavaksi, mutta sekään ei oikein Thaimaassa onnistu, koska suurin osa väestöstä on Buddhalaisia, eikä siihen kulttuuriin sovi elämän lopettaminen.

Me soitettiin seuraavana aamuna ennen muuttoa meidän vuokranantajalle ja hän oli täysin tyrmistynyt. Hänen mielestään Thaimaalaisen oikeustajun mukaan meidän ei olisi kuulunut maksaa mitään, koska meidän kiinteistöön luvatta ja meidän kutsumatta oli tunkeutunut joku. Hän myös kysyi, miksi kukaan ei soittanut hänelle, mutta siinä kaaoottisessa tilanteessa silloin ei ollut mitään järkeä. Seuraavana ja siis muuttopäivänä myös kylän työntekijät tulivat pyytämään meiltä anteeksi tapahtunutta, vaikkei mikään ollut edes heidän syytään. Mutta myötätunnosta ja ehkä siksi, että Boo on sen kylän koira ja vaikka moni sitä pelkääkin, niin silti siitä pidetään. Ja siitä, kuinka hyvin me ollaan koiraa hoidettu. Tänään viimeksi, kun käytiin siivoamassa vanhaa taloa ja sen puutarhaa, niin työntekijät tulivat säälittävällä englannillaan kysymään Boon vointia ja onhan kaikki meillä hyvin. Voi ne ihanat, oikein tuli kyynel silmään.

Rakas Boo, voisitko sä suojella meitä vaikka edes ihan vähän vähemmän...

Rakas tutkapari, Boo ja Salsa







12

Ystävät

Ystäviä ei ole koskaan liikaa, mutta oikeastaan vasta nyt, täällä kaukana maailman laidalla todellisten ystävien tärkeyden vasta kunnolla tajuaakin. Ja mikä olisikaan sopivampi päivä ystävyyden pohtimiselle?

Todellisia ystäviä ei tarvitse tavata joka päivä tai viikko, tai edes joka vuosi. Ja siltikin, kun pitkän ajanjakson jälkeen polut taas törmäävät, juttuja pystyy jatkamaan siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin. Niin kuin esimerkiksi nyt, kun ystäväni Sari miehensä kanssa tuli 30:n vuoden jälkeen tänne saarelle meitä moikkaamaan. Mikään ei voi voittaa sitä fiilistä, kun tajuaa että kaikki on hienosti monien näkemättömien vuosien jälkeenkin ja homma jatkuu varmasti vielä parempana, kuin koskaan aiemmin. Huomenna muuten juhlitaankin täällä Sarin 5-kymppisiä ja sen lisäksi huomenna kaksi muuta lapsuuden ystävääni lentävät myös saarelle, joten taatusti huikeita hetkiä on lähiviikkoina luvassa.

Ihana ystävä, niin monen vuoden takaa
Määrä ei kuitenkaan enää korvaa laatua, niin kuin ehkä nuorempana ja mitä suurempia lukuja mittari näyttää, niin sitä paremmin oppii noukkimaan jyvät akanoista. Kuten Idän Pariisin Sari tämän päiväisessä postauksessaan kertoi kielen opettajansa hänelle sanoneen, että "hän ei halua lähelleen ihmisiä jotka kohtelevat häntä huonosti, eikä niitä jotka ovat edessä ystäviä ja selän takana jotain muuta", niin allekirjoitan tuon kaiken. Niitäkin on matkan varrelle sattunut ja varmasti sattuu vastaisuudessakin.

Kiitos kaikille ystävilleni, nykyisille ja tuleville siitä, että olette olemassa. Vaikka polkumme ei joka päivä kohtaakaan, toivottavasti ennemmin tai myöhemmin kuitenkin voimme jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin, tai voimme luoda kokonaan uusia muistoja ja kokemuksia. Minä olen täällä ja moni teistä jossain kaukana, mutta onneksi myös osa uusista tärkeistä ihmisistä hyvinkin lähellä. Toivottavasti olen yhtä tervetullut teidän luoksenne, kuten tekin olette minun luokseni. Aina.

Kiitos koko meidän pieni suku ja rakkaat perheenjäsenet, kiitos Koh Samui, Koh Phangan, Suomi, Hong Kong, jne. Toivottavasti pian nähdään!

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto, elinehto:
Värisevää sielua ei saa tallata. 

-Tommy Tabermann-

Koh Samui, Thailand
Lähdetään yhdessä vaikka seilaamaan!



3

Aika muuttaa

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että muutto on edessä ja heti ensi viikolla. Ja niin paljon kuin mä rakastuinkin tähän meidän unelmataloon silloin reilu vuosi sitten! Kuinka levotonta sielua tässä oikein pitää olla? Eikö voi hetkeksi tai vaikka vähän pidemmäksi aikaa asettua? Näköjään ei voi.

On rakennettu puutarhaa, istutettu ihmeköynnöksiä ja magnoliapuita, ostettu kasveja ja tapettu niitä. Sitä hiton bambuaitaakin Boolle väkerrettiin varmasti viisi kuukautta, että saatiin koira pidettyä sisäpuolella, vaikkei sitä sitten loppupelissä pidellytkään muu, kuin pitkä hihna. Paljon on kuitenkin vietetty hikisiä päiviä äheltäessä niitä näitä, ja ihan vaan siitä syystä, että voisi taas muuttaa...

Ollaan me tässä viimeisten kuukausien aikana käyty vähän tutkailemassa, josko sellainen huippuhyvä talodiili jostain löytyisi, mutta suurin syy on ollut hieman halvemman lukaalin löytyminen. Isona toiveena uudelle talolle on ollut se, että se sijaitsisi mahdollisimman lähellä Miskan suomalaisia kavereita ja nykyistä kylää. Ei meidän olisi ollut pakko muuttaa, mutta kun yhtäkkiä tuli tunne, että liike olisi taas hyväksi, ellei jopa välttämätöntä, niin pitihän sitä sitten alkaa järjestämään.

Aika kivuttomasti ja sen kummempia hakematta, mitä nyt paikallisia vuokraussivustoja seuraten, se seuraava "Unelmatalo" sitten löytyi. Ja varsinainen helmi löytyikin, vielä ihan naapurikylästä. Näin ilmoituksen talosta jossa on oma uima-allas (jep, ihan oma) ja ajattelin, että käydään nyt ihan piruuttaan katsomassa, liian kallishan se kuitenkin on. Mutta kun vuokranantaja sitten tuli hinnassa aivan poskettomasti alaspäin, niin oltiinkin tilanteessa, että hitto vieköön, on se muutettava! Ja ai miten mä kaipaankin muutosta! Jostain syystä on tullut taas aika putsata pöytä ja toivottaa tervetulleeksi uusi alku. Yleensä mun elämä kulkee kahden vuoden sykleissä, mutta tällä kertaa vuosi oli tarpeeksi. Kauhean moni asiahan tässä ei kuitenkaan muutu, mutta moni asia tuntuu uudelta ja freesiltä. Josko se luovuus ja hyvä olo ottaisi jonkun spurtin eteenpäin uuden alun myötä.

Tässä se, uusi helmi. Jotain juttuja vähän rempsallaan, mutta fixataan ne!
Alkuviikosta olisi tarkoitus ottaa ja lähteä. Sunnuntaina pitäisi uudella talolla käydä siivoojat ja ilmastointilaitteiden huoltajat ja sitten ei muuta kuin sisään. Sitä ennen pitäisi paikata koiruuksien kaivelema nykyinen nurmikko ja rakentaa aita sinnekin!!!! En tykkää siitä ajatuksesta yhtään, joten kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivon,  että löydetään joku muu siihen hommaan. Jos nyt pitäisi taas meidän tyylillä sijoittaa omaa aikaa viisi kuukautta aitaan, niin jääpi melkein elämä elämättä. Ja juuri nyt, kun mulla olisi näitä lapsuuden kavereitakin Suomesta kylässä, ensi viikolla niitä on vieläkin enemmän. Niin ja pisteenä iin päällä vielä tämä viheliäinen flunssa, joka tarttui sitten Tomppaan ja Miskaankin. Murr...

Viikko sitten tuli lapsuuden ystäväni Sari miehensä kanssa saarelle. Mietittiin siinä ekan kerran nähdessämme, että voiko siitä olla tosiaan 30 vuotta, kun viimeksi nähtiin. Ja onhan siitä, vaikka ollaankin sitä mieltä, että joku matikka ei toimi. Kun me ollaan vasta reilu parikymppisiä itsekin, niin miten se on mahdollista? Aika, se menee kuin siivillä, joten eletään tässä ja nyt.

Thailand
Keikalla Baot Barissa :)
Olipas muuten mukavaa eilen illallisella Boat Barissa (Tomppa tietenkin tapansa mukaan kitaran kanssa), kun Sarikin uskaltautui lavalle laulamaan. Ja miten hyvin lauloikin!

Ihanaa rakentaa taas uusia yhteisiä muistoja 30:n vuoden jälkeen!

Mä laitan tähän vielä muutaman kuvan Penangilta, kun musta se vaan on niin kuvauksellinen:

Penang, Malaysia
Tämä vanha Honda on näköjään edelleen samalla paikalla vanhassa kaupungissa Penangilla. Ja täynnä pehmoleluja tietenkin!

Malaysia
Kiinalainen Uusi vuosi näkyvästi sielläkin

Jonain päivänä mäkin haluan näyttävän oviaukon

Malesia
Ihania, vai mitä?

Penangille oli tulossa joku valtava kuumailmapallotapahtuma. Olisinpa nähnyt!

Malaysia
3D museosta. Se on muuten auki vain klo 18 asti ja me tietenkin myöhästyttiin.

Ja näitä ihania taloja oli vaikka millä mitalla






12

Batu Ferringhi, Penang Hill, Miracle baby & Hero

Jaahas, Penang Hillillä on näköjään tarjolla myös ilmaista Zumbaa sunnuntaiaamuisin klo 7.30-8.30. Tätä en tiennyt, tosin ei me oltukaan siellä enää sunnuntaina, mutta jos olisin ollut, olisin taatusti käynyt testaamassa. Vaikka varvastossuissa! Sen verran huikeista Zumbamaisemista kuitenkin puhutaan.

Viisuminhakureissuilla on aina vähän kiirus. Vaikka me oltiin budjetoitu reissuun pari extrapäivää, niin ei siinäkään ajassa ihmeitä ehdi touhuamaan. Varsinkaan kun kahtena peräkkäisenä päivänä on piipahdettava Thaimaan konsulaatissa ja ruuhkiin tuhrautuu väkisinkin melkein tunti suuntaansa. Mutta kyllä meillä oli melkoisessa tehokäytössä vuorokausien tunnit, vain yhtenä päivänä oli sallittua nauttia lyhyet päikkärit.

Penang Hillille me ehdittiin, mikä oli loistava juttu, sillä oikeastaan vasta siellä hahmottui koko saari. Suosittelen kokemusta ehdottomasti kaikille ensikertalaisille. Vuorelta löytyy vaikka mitä nähtävää ja koettavaa; temppeliä, moskeijaa, historiaa, upea trooppinen metsä kukkineen, museota, hulluja apinoita ja vaikka mitä. Sieltä löytyy myös ruokapaikkoja (ei kuitenkaan mitään ihmeellistä), mutta kuten turistikohteisiin kuuluu, niin kaikki ylihinnoiteltua. Koska meidän porukka kuolee nälkään aina parin tunnin välein, niin oli helpottava huomata saavansa verensokerit nostetuksi, eikä tarvinnut alkaa kinaamaan mitä typerimmistä asioista.

Penang, Malaysia
Penang Hillin huikeita maisemia

Penang, Malesia

Me mentiin ylös näköalajunalla, mutta reippaimmat reissaajat voi sinne vaikka haikata. Rappusia matkalle mahtuu ihan jumalattomasti ja kun lämpötila väreili siellä 35 asteen hujakoilla, niin meille ei tullut mieleenkään hankkia sydänkohtausta sillä helteellä. Pelkässä olemisessa auringossa oli ihan tarpeeksi haastetta. Ainakin hinnaston mukaan voisi valita Fast lanen, joka olisi ollut puolet kalliimpaa, mutta me tyydyttiin normaaliin vauhtiin, joka maksoi n. 7,50 euroa. Vähän ihmetytti se, että hinnastossa ulkomaalaisten (näin asia ainakin ilmaistiin) liput oli puolet kalliimpia kuin muuten, mutta koska summa kuitenkin oli kohtuullinen, niin anti sitten olla. Mutta varokaa oikeasti menemästä liian lähelle kuvaamaan niitä apinoita, ainakin jengin päällikö(t) käy rankasti iholle!


Malesia
Tiukkoja oli apinat, jos meni vaikka liian lähelle kuvaamaan, joten olkaapas varovaisia!

Aina on aikaa pieneen höpsöttelyyn. Onneksi on omasta takaa tällainen "linssilude"

Kun on liian vähän aikaa varattuna reissulle, kannattaa asuminenkin valita jostain lokaatiosta, minkä haluaisi joka tapauksessa nähdä. Me tehtiin niin ja majoituttiin Batu Ferringhiin, joka on siis saaren rantakohde. Valintanappi ei osunut sinne siksi, että oltais haluttu maata rannalla (Samuilla on rantoja ihan riittämiin), vaan siksi, että oltiin oltu siellä vuonna 2001 ja oli hauska nähdä se uudestaan. Mun mielestä mikään ei ollut oikein muuttunut, jopa Night Market oli lähes samanlainen, kuin silloin vuosia sitten. Ja pakko sanoa, että kun näitä vastaavia jo vähintään Thaimaassa on nähnyt lukuisia eri paikoissa, niin vähän oli pettymystä ilmassa. Itse odotin löytäväni jotain paikallista "taidetta" tai käsityötä, mutta ihan peruskopiokamaa tarjonta pääsääntöisesti oli. Mukava poikkeus oli kuitenkin erilaiset taulut, koriste-esineet, rasiat ja tarjoittimet, vaikka nekin oli tuotu Vietnamista. Jotain krantuille shoppaajille tarttui kuitenkin haaviin.

Penang, Malesia
Batu Ferringhin uimarantaa. Jännä juttu, ettei rannalta saa aamupalaa???

Night markets, vähän pettymys.

Nähtävää ja erilaisia aktiviteetteja olisi löytynyt vesipuistoista retkiin ja hoitoloihin (ja kaikkea siltä väliltä), mutta kun aikaa ei ole, niin sitä ei ole. Ruoasta sen verran, että Batu Ferringhistä löytyy monen tasoista tarjontaa varmasti joka makuun ja kuten yleensäkin maailmalla syödessämme, parhaat makuelämykset saa niistä ruokamarkeiteista ja pienen pienistä ja vaatimattomista paikallisista ravintoloista.

Penang, Malaysia
Mutta paras ruoka löytyy aina näistä halvimmista "muovituolipaikoista"

Kuten vaikka Miami Cafésta. Siitä kätketystä helmestä, jota ei löydä, ellei tiedä. Mikäli auringonlasku unohtumattomassa paikassa viinilasin äärellä ja täydellistä Nasigorengia nauttien kiinnostaa, niin käykää tsekkaamassa edellinen linkki karttoineen. Me ei tiedetty paikkasta etukäteen, mutta löydettiin se vahingossa, koska asuttiin lähes vieressä. Tämä aivan  sympaattisen ihana ja pieni perheravintola sijaitsee kerrassaan idyllisessä rantapoukamassa, tien vieressä, joitain metrejä hämäriä rappusia alaspäin. Ei isoja neon-kylttejä tai viittoja, pieni hämärä sisäänkäynti rantapoukamaan, jonne vuoden 2004 Tsunami myöskin iski kohtalokkain seurauksin.

Mistä tullaankin tarinaan Miracle babysta ja Herosta. Tämän perheen, joka edelleen Miami Beach ravintolaa pyörittää, tyttövauva oli vasta 22 päivää vanha tsunamin iskiessä Aasiaan ja myöskin tälle  rannalle. Sillä hetkellä vauva (Miracle baby) oli ollut päiväunilla rannalla patjan päällä, jonka iso aalto vei mennessään tuodakseen kuitenkin takaisin tärkeän lastin kanssa myöhemmin. Tämä perhe, vauva mukaanlukien (hän on siis tänä päivänä 12 vuotias kaunis tyttö) pyörittää tätä pientä ravintolaa edelleenkin, ja jotain maagisen hyvää karmaa paikassa on.

Paikassa pyörii myös Hero, vanhempi kalastajamies ja vähän juopohtava tyyppi, joka rannalla ja ravintolassa hämmentää asiakkaita. Kyseessä on mitä ilmeisemmin ihan harmiton tyyppi, joka oli ainakin meidän tavatessa aikamoisessa laitamyötäisessä ja selvästi vuoteen 2004 jääneenä. Jos tarina pitää paikkaansa, niin tämä juopunut tupakkaa pummaava ja tanssiva ilopilleri oli kyseisenä traagisena päivänä pelastamassa eläviä ja kuolleita merestä jossa sielläkin tsunami vei reilu 20 henkeä. Koko Penangilla vielä enemmän, mutta tällä rantakaistaleella tuon verran. Ei olla varmastikaan ainoita, joille herra Hero tarinaansa kertoo, mutta jos hänen jutuissaan on perää, niin on kohtuullisen helppoa ymmärtää, miksi vuosi 2004 haukkaa kaverin jokaisesta päivästä edelleenkin isoimman siivun. Jos taas Heron tarina ei pidä paikkaansa, niin sitten se oli vain hieno tarina, jota oli hieno auringon laskiessa kuunnella.

Jostain syystä kuitenkin uskon siihen.

kätketty helmi
Miami Café, Batu Ferringhi. Upeat auringonlaskut!!!

Penang, Malesia
ja mikä ihana ruoka!
0

Viisumia ruinaamassa

Onpas ollut vähän kiire, taas. Eikä ole muuten ollut ihan maailman paras fiiliskään, mitäs siitäkään valehtelemaan. Mutta noista jutuista mä avaudun ehkä vielä jonain päivänä, kun hetki on oikea ja mitta on täysi. Saa nähdä millä aikataululla ketutusämpäri täyttyy...

Kaikki on silti meidän osalta ihan hyvin. Ollaan terveinä, rakit riekkuu niin kuin ennenkin, on katto pään päällä (me tosin muutetaan mitä todennäköisemmin tässä kuussa), ystäviäkin on, vaikkei kaikki aina olekaan sitä miltä näyttää ja niin pois päin. Mutta näillä mennään, sanoisi se mummokin lumessa.

Yksi vaihteeksi täysin putkeen mennyt visarun Malesiaan on käyty heittämässä, joten passissa on viimeinkin ne vuoden viisumit. Ihan hetkeen ei tarvitse Penangille uudestaan suunnata, vaan seuraavaksi kolmen kuukauden päästä riittää se, että pyörähtää jollain rajalla hakemassa leiman. Ei Penangissa mitään vikaa ole, ihan loistava kaupunki ja tämäkin reissu oli takapuolen puutumisesta huolimatta mieleenpainuva. Iso kiitos siitä kuuluu meidän reissuporukalle, johon tällä kertaa kuului Tompan ja Miskan lisäksi myös Kurre, meidän maskotti. Ja vielä onnea tuova sellainen. Reissuun mahtui iltapäiväkahveja tiramisukakun kera, viinilasillisia parvekkeella meren äärellä, 3D museota, Penang Hilliä, George Townin vanhaa kaupunkia mielenkiintoisine ihmisineen, Batu Ferringhin night marketissa shoppailua ja loistavaa ruokaa, niin kuin Penangilla vaan tuppaa olemaan. Ihan sama mihin katukeittiöön eksyt, niin voit olla varma elämyksestä. Koristeena kakun päällä oli se huikea pieni rantaslotti, johon vähän niin kuin vahingossa eksyttiin nauttimaan ne onnistuneen reissun voitonjuomat. Mutta siitä ja muista nähtävyyksistä mä kerron vasta seuraavassa postauksessa.

viisumi visarun
Padang Besarin raja-asemalla ei ole juurikaan ruuhkaa ja siitä kävellen Malesian puolelle
Malaysia
Batu Ferringhin aamumaisemaa

Meidän elämästä ei kakkuja puutu ;)

Aina on aikaa nauttia maisemista ja lasillisesta viiniä

Ja niin kuin tapoihin kuuluu, meidän viisumireissut tehdään ihan omin päin ja omilla aikatauluilla, meni ne sitten syteen tai saveen. Vähän oli vielä epäselvää ennen tätä reissua, että voiko mikään mennä putkeen ilman viisumiagentteja (niitä kun on muuten Penang ja Thaimaakin täynnä), mutta tulipa nyt vähintään itselle todistetuksi, että onnistuuhan tuo. Onneksi ihan vielä kaikki ei ole sentään niin korruptoitunutta, ettei vaihtoehtoja olisi. Taivahan tosi on kuitenkin se, että monia länsimaalaisia yrittäjiä Thaimaassa varmasti harmittaa tämä jatkuva viisumimatkailu ja muuttoa naapurivaltioihin onkin siitä syystä tapahtunut. Vaikka kannatankin sitä, että parhaimmillaan näillä asioilla saadaan varmasti rikollisuutta ja muuta vilunkipeliä kitketyksi, niin en ole varma siitä, että tällä saadaan maa nousuun. Voi olla, että pientä kyllästymistä on ilmassa, sillä naapurista löytyy kuitenkin vielä halvempia maita.

Me vuokrattiin tälläkin kertaa Donilta auto ja huristeltiin rajalle. Lukuisista kyselyistä sun muista selvityksistä huolimatta meille ei vieläkään selvinnyt, kuinka suuri riski olisi ajaa vuokra-auto myös rajan toiselle puolelle. Joku oli onnistunut sellaisella kuviolla, toiset taas eivät, joten meiltä jäi varmuuden vuoksi Thaimaa-auto Padang Besarin poliisiasemalle "hoitoon", kuten viimeksikin. Tällä kertaa oltiin aikaisemmin liikenteessä ja seuraava vuokra-autokin oli tilattu raja-aseman Malesian puolelle ja pakko sanoa, että ihmiset ovat ihania! Viime Malesian reissun aikana tutuiksi tulleet autonvuokraajat perheineen olivat vastassa rajalla (ihana että aina koko perhe), ja siitähän se homma rullasi eteenpäin. Penangille päästiin ennen yötä ja koska asuntokin oli varattu Batu Ferringhistä Airbnb:n kautta valmiiksi , niin erittäin nälkäiset pitkänmatkan reissaajat ehtivät vielä illallisellekin, ennen seuraavan aamun aikaista herätystä.

Malesia
Penangin Thaimaan konsulaatin pihalla
Penangin konsulaatissa ei ollut ruuhkaa ja kaikki sujui näppärästi. Siellä on muuten töissä pari vanhempaa pappaa, jotka toimivat isäntinä ja opastivat meitä matkaajia omilla tyyleillään. Toinen oli vähän tiukempi, eikä hyväksynyt miehiltä hihattomia paitoja, toinen oli taas niin mukava, että hyvä ettei saanut halauksia. Olisi varmaan saanutkin, jos olisi vaan kehdannut yrittää tarjota. Meillä oli mukana kirjanpitäjiltä saadut nivaskat papereita, Kurrella jopa vielä meitä enemmän, mutta niistäkään ei tarvinnut kaikkea. Meiltä vaadittiin Thaimaalainen tiliote, joka tuli yllätyksenä, mutta onneksi tällä kertaa ja ihan sattumalta koko pankkikirja löytyi laukusta. Kurrelta sitä ei vaadittu ja se johtunee siitä, että hänellä on vuoden bisnesviisumeita takana jo useita, kun meillä taas oli hakusessa se ihka ensimmäinen. Onneksi kauan kaivattu vuoden bisnesviisumi viimein järjestyi, sillä edellisellä kerralla raja-aseman virkailija pienen puhuttelun jälkeen jo totesi, ettei ainakaan hänen ohitseen tarvitse enää yhtään kertaa yrittää kolmen kuukauden viisumilla. Niitäkään kun ei voi loputtomiin ketjuttaa. Tämän osalta siis loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kolme yötä Penangilla on liian vähän. Ja vaikka Samuillakin on kuuma melkein aina, niin siellä se vasta kuuma olikin, joten päivät väreilevän kuumassa kaupungissa on vähän tuskaisia. Sitähän voi jaksaa korttelin tai pari pörrätä, mutta sitten kyllä ilmastoitu tila melkein kutsuukin. Tai ainahan voi toki laahustaa hienoihin ostoskeskuskomplekseihin sisään vilvoittelemaan, niitä nimittäin löytyy joka lähtöön, tai sitten vaan istahtaa varjoiselle terassille huurteisen ääreen kaduntallaajia ihmettelemään. Mä tykkään tosta jälkimmäisestä enemmän.

Malesia
Kurre ja kaunis oviaukko. Näitä muuten Penangilla riittää ja mä rakastan ovia!
Penang, Malesia
Ihana George Townin vanhakaupunki!
ja mä tykkään myös paloposteista...
ja jollain tasolla näistä vähän ränsistyneistä taloista
Kun kaikki oli mennyt ihan nappiin tähän asti, niin kotimatkalla mukaan tuli niitä meille tuttuja  mutkia. Ehkä se johtui siitä, että maskotilla oli patterit vähän lopussa (niin kuin Kurre itse asian ilmaisi) tai sitten nämä jutut vaan menee meillä niin. Tällä kertaa päästiin kyllä sujuvasti Penangilta ulos (viimeksi sillalla meni nimittäin 1,5 tuntia), mutta kun oltiin sovittu auton vuokraajan veljen  kanssa treffit jonnekin rajan lähelle, niin veljeä ei sitten saatukaan kiinni. "Joku" tulee noutamaan auton kohta ja vie rajalle- sanoi vuokraajanainen, ja me jäätiin odottamaan jonnekin navigaattorin näyttämälle sivukujalle noutajaa.

Melko pian se valkoinen auto sitten ilmestyikin ja pyysi meitä seuraamaan vieläkin sivummalle, sinne kaikkien talojen taakse ja katseilta piiloon. Kun seuraan liittyi vielä yksi auto, josta nousi pari miestä lisää ja koska yhteistä kieltäkään ei oikein ollut, niin piti miettiä kahteen kertaan, onko turvallista nousta siihen viimeiseksi tulleeseen autoon, jonka olisi tarkoitus viedä meidät rajalle. No minkäs teit; hyppäsit autoon ja toivoit parasta. Pidettiin takapenkillä auki omaa navigaattoria siltä varalta, että ollaanko menossa edes oikeaan suuntaan vai johonkin panttivankikeskukseen, ja vaikka välillä navigaattori näyttikin, että olisi pitänyt kääntyä vasemmalle oikean sijaan, niin perillehän meidät tuotiin. Eli vieläkin voi siis luottaa ihmisiin!

Tässä näitä meidän mukavia kuskeja, vaikka alkuun vähän jännittikin...
Rajan ylitys oli simppeliä. Padang Besarin pikkuruisella rajalla on muuten  Duty free-kompleksi, jossa mekin pyörähdettiin, mutta Thaimaan halpoihin hintoihin tottuneina haaviin ei oikein tarttunut mitään. Paitsi että taisi yhdelle meistä osua ostoskoriin yksi ginnyviinapullo tulevien lomavieraitten  kanssa nautittavaksi, tämä family tosin tyytyi pelkkiin matkaDajmeihin ja muutamaan limupulloon.

Jos ei lasketa mukaan sitä, että bensa meinasi loppua ennen viimeiselle Samuin lautalle ehtimistä (onneksi huomasin trippimittarin sekoamisen ajoissa) ja sitä, että auto ei kuitenkaan mahtunut viimeiselle lautalle ja Tomppa joutui jäämään auton kanssa yöksi mantereelle, niin kaikki meni aika nappiin. Me hypättiin Miskan ja Kurren kanssa viimeiseen lauttaan, koska on ne koirat, törmättiin vielä pariin omalta visaruniltaan tulevaan ystävään lautalla, tingittiin 1200 bahtia pyytävältä taksikuskilta hinta melkein puoleen, päästiin kotiin ja korjattiin se mädäntynyt ja ympäriinsä valunut  papaija keittiön jokaisesta paikasta, pussattiin koirat pöpeiksi ja kaaduttiin pissalenkin jälkeen sänkyyn kaikkemme antaneina. Kai tätä voi sanoa melkein kympin reissuksi, kun ei pientä seikkailuakaan puuttunut?

Ensi kerralla muuten, jotain Penang Hilliltä, Batu Ferringhistä, Miami Beach Cafésta, Miracle babysta ja Heroesta. Pysy kuulolla...
2
Back to Top