Siitä Onnellisuudentiestä vielä...

Meillä on täällä siis tie, jota meidän kesken kutsutaan onnellisuuden tieksi. Olen kirjoittanut siitä ennenkin, mutta päätin raapustaa siitä vähän lisää, koska kuviot täällä on aika pienet. Ei vaan, on täällä sitä sun tätä, vaikkei siitä pääsekään mihinkään, että saarella ollaan. Onneksi voi käydä välillä naapurisaarilla ja vaikka visarunilla, ettei käy maisemat ihan tylsiksi.


Jos ja kun tulet Samuille ensimmäistä kertaa, niin sen sijaan että menisit katsomaan jotain tiikerisirkusta (noihin ei nyt muutenkaan pitäisi rahojaan kantaa), niin ajelepa edes kerran tuo tie Maenamista Lamaille, sillä niistä maisemista ne muistot syntyvät ja se on kaiken lisäksi ilmaista. Ja tee se mieluiten mopolla, sillä en ole varma antaako autokyyti sitä fiilistä, minkä saat mopon selässä vapaudesta ja maisemista nauttien. Mutta varaa allesi kunnon pyörä varsinkin jos takana istuu kaveri, sillä tie vie vuorien yli ja paikoitellen on nautinnollisen huikeita nousuja tiedossa. Ainakin meikäläisen "tyttömopo" kiipeää hädin tuskin kuski päällä korkeimman nousun, vaikka tämä kuski onkin 45-kiloinen "kuivan kesän orava".


Tämä mun punainen Filano on kyllä löysä vehje, joten vähän pirteämpää kannattaa hakea alle.

Miten sitten navigoitkin, niin tien nimi on Moo 1, tai Maenam soi 1 (sama asia) ja se lähtee saarta kiertävältä ringroadilta sisämaahan. Voit myös seurata Samui Water Park Pink Elephantin kylttejä, sillä tämä täysin ylihinnoiteltu vesipuisto sijaitsee onnellisuudentien varrella. En ole yleensä herkkä antamaan negatiivisia palautteita, mutta mainitsemani vesipuisto ei todellakaan ole pääsylippujen hinnan arvoinen. Se on uusi joo ja hyvässä kunnossa, mutta jos 12-vuotiaalta lapseltakin veloitetaan aikuisen hinta (n. 25€ kurssista riippuen) näissä maisemissa, niin silloin olisi mun mielestä saatava rahoilleen jo vastinettakin. Liukuja oli sellainen kolme kappaletta, jotka sopivat meidän junnuille, eli ei mitenkään valtava määrä vaikka Serenaan verrattuna. En tiedä löytääkö nuoremmat ipanat parkilta jotain touhuamista muutamaksi tunniksi, mutta meidän porukka viihtyi ehkä puolitoista ja poistui 100 euroa köyhempänä. Never again.

Palvelusta sanon myös sen verran, että sitä ei ole. Jos ravintolassa on 5 työntekijää ja asiakkaita saman verran, niin ylihinnoiteltuja ruokiakaan ei viitsitä kantaa pöytään, vaan niitten annetaan jäähtyä keittiön luukulla. Siellä on nimittäin itsepalvelu josta ei jousteta, jäähän henkilökunnalle näin enemmän aikaa kännykällä surffaamiseen. Sen ne myös tekivät ihan avoimesti- viisi tyyppiä tiskillä kännyköillä ja asiakkaat ihmetteli luukulla seisovia ruokia. Sanoisinpa muutenkin, että vesipuistokiintiö lomasta kannattaa ehdottomasti käydä täyttämässä naapurisaari Koh Phanganilla. Siellä ne mageimmat elämykset sijaitsevat.


Ihan nätti paikka, mutta jos ei ole liikaa rahaa, niin jättäisin välistä




Tämän tien varrelle osuu lisäksi ainakin Paintball-party alue, joka voi olla kivakin, mutta kun ei olla vielä käyty tsekkaamassa, niin en sano mitään. Lisäksi jonkun Extreme puiston kyltinkin bongasin, mutta tosiaan, noista lisää sitten jos ja kun niihin päädytään. Tien parasta antia on kuitenkin maisemat, jotka ilmoista riippuen ovat kyllä huikeat. Ja se vapaa fiilis, mikä syntyy tuulen hulmutessa ympärillä. Tien varrelta voi bongata myös vesipuhveleita valkoisine lintukavereineen ja mielenkiintoisen kirjakaupan keskellä ei mitään. Joku päivä mä poikkean sinnekin.

Juuri ennen korkeimpia nousuja tien varressa on paikallisen papan juomavarikko. Ilmeisesti tämä ravintola toimii siten, että jos isäntä ei ole paikalla, niin jääkaapista voi ottaa juomaa ja jättää sopivaksi katsomansa summan pöydälle. Näin mekin tänään toimittiin, kun vastassa oli koiran lisäksi kanaperhe. Ystävällisiä nekin toki olivat ja tuttavallisiakin, muttei varmaan ihan rahastajan virkaa tuuraamassa.


papan baari


ja varmaan kotikin...



Melko pian korkeimman nousun jälkeen on levähdyspaikka (en tarkoita sitä ensimmäistä levennystä), jossa on myös papan edesmenneen valokuvaajapojan muistomerkki ja pari katosta, joihin voi auringon paahdetta paeta. Todennäköisesti poika on myös haudattu tälle paikalle, ja viimeksi kun pysähdyttiin paikalle ottamaan muutamat maisemakuvat, niin papan ilmestyessä paikalle en ollut alkuun varma, pitikö hän meidän vierailusta vai ei. Mutta pappa oli hyvin iloinen. Siinä hän silitteli haudalla olevaa poikansa kuvaa ja kertoi selvästi mielellään tarinoita, joista valitettavasti suurin osa meni kielimuurin takia täysin ohi. Lisäksi pappa toi paahtuneille matkalaisille syötäväksi mangosteenia (jotka itse meille kuori) ja evääksikin vielä pussillisen tuoreita banaaneja. Ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka.

Nämä ovat niitä juttuja, joita kannattaa kerätä matkamuistoiksi. Nämä ovat myös niitä juttuja, miksi meillä päin rakastetaan Onnellisuudentietä.

Minkä tyyppisiä muistoja sinä keräät?


pappa itse ja Tomppa Miskan ottamassa "taidekuvassa"


Näitä ilmaisia matkamuistoja parhaimmasta päästä!
37
Back to Top