Canggun tähdet

Canggu  teki sen

Se vei sydämen. Se lunasti kaikki odotukset, mitä Balia kohtaan oli, ja jopa paljon enemmän. Canggu oli riisipeltoja, suitsukkeen tuoksua, merta ja rantoja, rentoa meininkiä ja ihmisiä. En kuitenkaan osannut odottaa Canggun ottavan meidät vastaan niin sydämellisesti, kuin se teki jo heti kentälle saavuttaessa.

Varaamastamme majapaikasta oli lähetetty kuljettaja meitä vastaan ja vaikka kello oli jo yli puolen yön, jaksoi kuljettaja etsiä meille ruokakaupan aamiaistarvikkeita varten. Jaksoipa hän myös etsiä hämärän valokuvan perusteella esikoisen kavereitten yöpymispaikan, sillä eihän häntä voinut yön silmään jättää yksinään selviytymään. Vaikka majapaikkamme isäntä joutui hänkin odottamaan meitä melkein kahteen asti yöllä, niin matkalaisia varten leivottu saksalainen hedelmäkakku ei unohtunut. Oi, mitä vieraanvaraisuutta!

Ennen kaikkea Canggu oli halauksia, huolenpitoa ja hymyjä sekä jäähyväisten tuomia kyyneleitä. Siksi se lunasti paikkansa sydämessä.

Batu Bolong

Batu Bolongilla Old man'sin vieressä oleva herkullinen kahvila.

Noin kahdeksan kilometrin pätkä pieniä kyliä

Canggu ei oikeastaan ole mikään kaupunki, vaan noin kahdeksan kilometrin pätkä pieniä kyliä toistensa vieressä rantaviivaa seuraten. Ja niitä rantoja Canggun alueella sitten riittikin. Oli Batu Bolongia, Echo beachia, Berawa beachia ja ties mitä muita Canggu beachin lisäksi. Raja rantojen välillä oli kuin veteen piirretty viiva. Oikeastaan Canggu oli yhtä valtavaa rantaa.

Canggu on nuorekas, vauhdikas ja samalla myös jotenkin seesteinen. Canggu on myös trendikäs ituruokineen ja smootheineen, sekä merkkivaatekauppoineen. Krääsään ei Canggussa törmää. Siitä pitävät huolen ihmiset, jotka Cangguun suuntaavat; surffarit, skeittarit, joogaajat ja muut elämäntapataiteilijat. Heille on turha yrittää myydä krääsää. He joko satsaavat laatuun, tai sitten ovat ilman.

Canggussa kylämäisyys on läsnä joka puolella.
 

Tässä suosikkikohteemme auringonottoon: Berawa beachin rauhallinen pätkä.

Koiratkin sen tiesi, että Berawalla voi kirmailla rauhassa.

Liikkuminen Canggussa

Canggussa on paljon samaa, kuin suosikkisaarellani Koh Phanganilla. Kaikki on vähän hajallaan kilometrien matkalla, ja monet ravintolatkin ehkä jopa kummallisissa paikoissa keskellä ei mitään, joten jokin kulkuväline on melkein välttämätön. Takseilla voi toki liikkua, mutta katujen kapeuden ja kulkuvälineitten paljouden takia suosittelen vuokraamaan skootterin. Se on kätevä ja pieni täyttämään autojen väliin ja jalkakäytäville jääneet kolot. Skootterilla liikkuminen on myös huomattavasti nopeampaa kuin autolla.

Tosin liikenne Balilla oli pienoinen yllätys. Kuvittelin Samuilla tottuneeni jo hieman kreisiin menoon, mutta Balilla hulluus nousi välillä yli ymmärryksen. Vaikka en muuta Balia suosittelekaan mopolla harjoittelun ensimmäiseksi etapiksi, niin Canggussa sitä voi kuitenkin yrittää. Canggusta löytyy kuitenkin riisipeltojen ympäröimiä hiljaisia kyläteitä, joilla harjoittelemalla näkee myös palan 'aitoa' Balia. Sitä upeitten maisemien ympäröimää paikallista elämää.

Tässä liikennettä Canggussa ja tämähän oli siis todella rauhallista muuhun verrattuna.

Liikenteen sujuvuutta häiritsi välillä näyttävät kulkueet.

Uudenvuoden aatto Canggussa

Meillä oli tarkoituksena käydä illallisen jälkeen Batu Bolongin rannalla ihastelemassa raketit, kunnes taivas alkoi kaatamaan märkää niskaan. Päätettiin siis satsata ravintolatarjontaan. Kuten mainitsin ravintoloitten sijaintien olevan kaukanakin toisistaan, jäi vaihtoehdoiksi alle kymmenen illan sijaintimme alueella olevaa. Ja jokainen näistä ammotti tyhjyyttään. Paitsi yksi, joka oli turvoksissa jonoksi asti. Kaikki halusivat sinne, miksi?

Siitä oli pakko mennä ottamaan selvää. Ensimmäisenä kävi selväksi, että pöytävaraukset Deus Cafe / Deus Ex Machinassa (uudenvuoden aatto) olisi kannattanut hoitaa ennakkoon. Ne jotka eivät olleet sitä tehneet, jonottivat pihalla tai baarin takana olevissa säkkituoleissa. Koska ei tässä vaiheessa tehnyt mieli luovuttaa, päätettiin tilata drinksut ja jäädä jonon hännille. Onneksi palvelu oli oikeasti loistavaa ja saatiin ruuhkasta huolimatta pöytä yllättävän nopeasti.

Ja kannattihan sitä odottaa. Kaiken Nasi gorengin jälkeen teki mieli satsata tapaksiin, ribseihin ja pizzaan, sekä ennen kaikkea kunnon viiniin. Paikallisesta Hatten viinistä olin saanut jo melkein paskahalvauksen. Kuinka joku voikin olla niin kamalan makuista?

En tiedä onko jonottaminen Deusissa jokapäiväistä, mutta jos joudut siihen tilanteeseen, voi jonottamiseen menevän ajan käyttää vaikka surffilautojen ostamiseen paikan myymälästä.

Lautaostoksille Deusiin? Löytyy sieltä myös prätkiä, joista Deus on myös kuuluisa.

Meidän majapaikat Canggussa

Canggussa on valtava määrä Home stay- majoituksia, joten sinne voi hyvin tupsahtaa ilman tietoa missä tulee viettämään seuraavan yönsä. Kaikkia ei tämän tyyliset halvat kämpät tietenkään miellytä, joten hotellivaihtoehtojakin toki löytyy. Mutta näissä Home stay- majoituksissa on loistavat puolensa. Vai mitä sanotte esikoisen ja kavereittensa emännästä, joka pesi poikien pyykkejä, kantoi ruokaa ja hoiti tuoreella Aloe veralla haavat? Aika huippua sanon minä.

Meidän ensimmäinen kuuden yön majoitus oli vastaavanlaisessa paikassa, Villa Puri Dewatassa (täällä paikan ja Balin historiasta hieman enemmän). Tosin meidän majoitus oli aavistuksen 'korkealuokkaisempaa', mutta siitä huolimatta edullista. Se minkä majoitus ehkä menetti siisteydessään ja kunnossaan, korvattiin yltäkylläisesti sydämellisyydellä ja huolenpidolla. Mikäli halu nähdä muutakin ei olisi ollut niin kova, olisimme varmasti viihtyneet pidempään tässä riisipeltojen keskellä ja riittävän kaukana liikenteen melusta sijaitsevassa huvilassa. Ikävähän tuota isäntää ja koiraa jäi.

Ensimmäisen majapaikan sydämellinen isoisä Max- koiran kanssa.

Seuraavaksi majapaikaksi Canggussa valittiin Grandpa resort, sekin riisipeltojen kyljestä. Paikka oli mutkattoman elegantti ja ehkä jopa hieman riehakas, kiitos hauskan henkilökunnan. Uudenvuoden aattoyö otettiin resortissa vastaan tämän isoisän laulaessa karaokea ja henkilökunnan hoitaessa reivaamisen. Olihan menoa ja meininkiä melkein auringon nousuun asti.

Grandpa resort miellytti silmää.

Balin kuuluisia patsaita.

Grandpan sijainti riisipeltojen keskellä teki paikasta jotenkin seesteisen.

Pretty Poison ja Canggun tähdet

Kun surffipäivä Canggun aalloissa ja happy hourit Old Man'sissä ovat takana, kannattaa käydä tsekkaamassa saaren kuumin baari Pretty Poison ja Canggun tähdet. Pretty Poison on Bondi beachiltä kotoisin olevan, ja saarelle surffauksen takia 1978 muuttaneen Mareen tuotos, joka perustuu skeittauksen ja sen oheistoiminnan ympärille. Ja onhan Poisonissa niin kuumottava skeittipooli, johon ei noin vain dropatakaan. Näyttäviä 'ilmoja' ja komeita kaatumisia on luvassa takuuvarmasti.

Ja kuten Maree tietää, paikan tähtiä ovat etuoikeutetusti ruuhkatukkaiset skeittarit, paikallisista suuruuksista ympäri maailmaa saarelle hakeutuviin. Toiset matkaajat viipyvät pari viikkoa, toiset pidempään. Maree vastaavasti tarjoaa tähdilleen juomia, välillä ruoat, kylmägeelit ja siteet sekä tarvittaessa hoitaa lääkärilaskunkin. Kun jollain tähdellä loppuvat rahat, saattaa Maree auttaa silloinkin.

Paikan keski-ikä lienee ymmärrettävästi 18-30 vuoden välillä, mutta sopii se meille 'myöhäisteineillekin', sillä parhaimmillaan kunnon skeittaus on päätähuimaavaa taidetta. Ja siellä missä on tähtiä, on asiakkaitakin.

Pretty Poisonin Mareella on myös Canggun suosituin aamiaispaikka Crate Cafe, jossa käy päätään selvittämässä Poisonissa edellistä iltaa viettäneet, sekä muut parhaan kahvin ja terveellisen ruoan perässä juoksevat.

Tässä vanhin poikani Jesse Pretty Poisonissa.

Ja tässä hänen ystävänsä Mikksu. Kuvaajana toimi kaveri, joka kuulemma hymyilee aina. Kuvat julkaistu mallien luvalla.
Vielä nähdään Canggu!

Eikä epäilystäkään. Vaikka Bali kokonaisuudessaan edelleen hieman mietityttää, niin Cangguun saattaisin jopa muuttaa. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan...

Rip current

Ensi kerralla kirjoitan mihin siirryttiin Canggusta ja miksi palattiin jo kolmen päivän päästä, mutta sitä ennen pieni muistutus. Tämä ei liity suoranaisesti Baliin (paitsi että sielläkin on valtavasti rantaviivaa), vaan tapahtumasarjaan, joka sattui Chawengilla kaksi päivää sitten:

Samuin sateitten jälkeen aurinkoisia päiviä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Kun sellainen sattui kohdalle, oli päivän selvää viettää se Chawengin rannalla harvinaista surffausta seuraten. Moni muukin oli saapunut nauttimaan auringosta ja lämpimistä aalloista. Tällä kertaa aaltojen lisäksi Chaweng tarjosi myös virtauksia (rip current), eikä ainakaan sillä kohdalla rantaa ollut tästä varoittavia kylttejä. Tai yksi oli, mutta se oli kumollaan hiekalla. Olisiko se auttanut niitä kolmea melkein hukkunutta, mene ja tiedä, mutta tuskin he olivat varta vasten lähteneet ottamaan viimeisen henkäyksensä Chawengin rantavesiin. Näin melkein nyt kävi.

Kolmen tunnin aikana kolme merestä pelastettua hyväkuntoista aikuista, kaksi miestä ja yksi nainen, joista jokainen taisteli elämästään rannalla olevien silmien edessä. Se oli erittäin todellista, vaikka en meinannutkaan uskoa silmiäni. Oli tuskallista seurata rannalta, kun pelastajat yrittivät ehtiä kaverin luokse, jonka päätä ei pinnalla enää näkynyt. Onneksi tällä kertaa kaikki päättyi hyvin, vaikka osallisten sieluun se varmasti jätti pysyvän muistijäljen.

Puhuin tapahtuneen jälkeen Samuilla asuvan ranskalaisen surffarin kanssa, ja hänen mielestään hukkumiset tapahtuu juuri siitä syystä, etteivät ihmiset tiedä kuinka toimia. Siitä seuraa paniikki ja pahimmassa tapauksessa käy huonosti. Yleensähän Chaweng on 'flatti' ja turvallinen, mutta toisinaan lokakuun ja helmikuun välillä surffiaallot ja virtaukset yllättävät.

Jotta sinä tietäisit (jollet jo tiennytkin), niin tässä simppelit ohjeet:

Ohjeet usla.org

0

Henkilökuva osa 2: Master artist Mr. Choawalit 'Rock' Champatip

Seuraavassa postauksessa jatketaan hämmentävän Balin tarinaa, mutta sitä ennen mielenkiintoista henkilökuvaa thaimaalaisesta artistista. Tämä juttu on tehty vieraskynäilijänä, ja jutun takana on blogissa vakituisesti vieraileva mieheni Tomppa. Suurin osa jutun kuvista on artistin meille antamia.

Olkaa hyvät:

Master artist Mr. Choawalit 'Rock' Champatip

No niin, Bali -tunnelmista toiseen todellisuuteen takaisin Samuille ja henkilöön, josta minun on pitänyt kirjoittaa jo pitkään. Kuten olette Heidin useammastakin postauksesta voineet lukea, niin ravintoloitsija Khun Sopa on läheisin paikallinen ystävämme täällä Samuilla. Sopa kertoi reilu vuosi sitten, että hänen siskonsa mies haluaisi oppia soittamaan kitaraa. Niinpä sitten tapasin Khun Rockin Sopan ravintolassa ja sovimme ensimmäisen kitaratuntiajan. Tämän kertainen vieraskynäilijä -tarinani kertoo siis hieman tästä herra Rockista. 

Bluesista puhvelinnahkaan

Herra Rock asuu ja pitää omaa taidekauppaansa kivenheiton päässä Stop@Sopa ravintolasta. Olin toki ajanut hänen kauppansa ohi satoja kertoja, mutta en ollut tajunnut kiinnittää sen suurempaa huomiota tähän ohi ajaessani. Noin vuosi sitten ajoin siis innoissani uuden oppilaani luokse, joka oli toivonut apua erityisesti blues- kitarointiin. Rock oli kyllä maininnut tekevänsä puhvelinnahasta taidetta, mutta en oikein ollut päässyt jyvälle mitä hän tällä tarkoitti. Nyt kun ensimmäisen kerran tarkastelin hänen luomuksiaan, en voinut kuin ihastella toinen toistaan upeampia 'maalauksia', mitkä Rock oli kaivertanut puhvelinnahkaan ja maalannut. Ehkäpä nämä seuraavat kuvat valaisevat asiaa hieman tarkemmin...

Upeaa työtä, tässä vielä vaiheessa

Nämä upeat viuhkatkin ovat puhvelinnahkaa. Sopii hyvin vaikka seinälle!

Wow, mitä yksityiskohtia!

Seinälle tällainen taulu kenties?

Tässä Rock kitaratunnilla

Vanhan liiton mestari

Eläinten nahkoja on käytetty hyödyksi jo vuosituhansia, mutta varsinainen nahan kuivaus/käsittely sekä erilaisten käyttö- ja taide-esineiden valmistus periytyy kaiketi Etelä-Aasian kansoilta, mistä tietotaito sittemmin levisi ympäri maailmaa. Herra Rockin isä oli tämän käsityötaiteen mestari; hänen käsistään syntyi sekä tauluja, lampunvarjostimia, viuhkoja että huimia varjoteatteri -nukkeja. Thaimaassa varjoteatteria kutsutaan nimellä Nang Yai (Etelä-Thaimaasta löytyy oma versionsa taiteenlajista ja sitä kutsutaan nimellä Nang Talung).

Rockin isä opetti poikansa tämän taiteenlajin pariin; miten suunnitella uniikkeja figuureja, kuinka nahkaa käsitellään ja maalataan ja miten varjonukketeatteri ylipäätään toimii. Nuori herra Rock opiskeli ahkerasti ja kävi taidekoulun, opiskeli maalaamaan tauluja sekä syvensi opintojaan nahan kaiverruksen parissa. Herra Rock lienee ainoa alan mestari tällä hetkellä Koh Samuilla, mutta tälläkin hetkellä Thaimaassa on menossa virallinen kampanja, millä pyritään elvyttämään varjonukketeatterin suosiota sekä saamaan uusia ihmisiä alalle. Myös Rockilla on opissaan pari kisällipoikaa ja samaten hänen tyttärensä sekä vaimonsa auttavat galleriassa. Oman kauppansa lisäksi Rock järjestää gallerioita sekä 'työpajoja' turisteille eri hotelleissa ympäri Samuita.

Ja tässä työn touhussa.


Ja tässä taas opettamassa lapsia kaivertamisen saloihin.

Hieman erikoisempi paikallinen

Kun tässä on nyt reilu pari vuotta harjoiteltu elämistä Thaimaassa, niin olemme joutuneet toteamaan lukuisten ulkomaalaisten tavoin, että iso osa ainakin Samuilla asuvista paikallisista ovat loppujen lopuksi melko laiskoja työnteon ja esimerkiksi opiskelun suhteen. Turistien tuoma helppo raha on aiheuttanut pientä 'sivistyksellistä rappiota' tämän muuten ihastuttavan kansan keskuudessa. Herra Rock on tässä joukossa vallan erikoinen kaveri. Mies opiskelee jatkuvasti englantia, saksaa ja kitaransoittoa. Hän on viimeisten vuosien aikana vienyt galleriansa Kiinaan ja Japaniin - ensi kesänä olisi tavoitteena saada hänet vieraaksemme Suomeen jollekin sopiville kansainvälisille torimarkkinoille tai vastaaville pitämään myyntigalleriaa. Tälläkin hetkellä hänen luomuksiaa tilataan eri puolilta maailmaa ja niitä löytyy lukuisista hienoista hotelleista ja kylpylöistä.

Persoonaltaa mies edustaa sitä maailmankuulua 'hymyjen maata' täydellisesti; aina iloinen ja aurinkoinen, vaikka kuinka tulvavesi koettelisi hermoja tai selkävaivat pakottaisivat sairaalaan pariksi päiväksi. Nöyrän mutta samalla terveellä tavalla ylpeän Rockin pään päällä tuntuu aina leijuvan hyväntahtoisuuden kehä. Sanoisinkin, että kyseessä on selkeästi oman elämänsä Zen-mestari, jonka seurassa viihtyy aina hienosti ja jonka olemus suorastaan riisuu muut läsnäolijat teennäisyyden ikeeltä.

Tyytyväisiä asiakkaita ja upeita töitä.


Lisää tyytyväisiä asiakkaita.

Blues-rock meininkiä

Ja sitten se musiikkipuoli. Vuoden mittaan ollaan harjoiteltu Jimi Hendrixiä, Stevie Ray Vaughania, Gary Moorea, Eaglesia, UFOa, ZZ Toppia, Eric Claptonia ja muita kovia nimiä. Ennen joulua harjoittelimme venytyksiä, jotka lienevät yksi haasteellisimmista asioista kitaralla. Vaikka kaverilla oli viikkotolkulla sormet aivan ruvella, niin ei muuta kuin pikaliimaa tarvittaessa sormien päihin ja lisää venytyksiä. Nyt työn alla on hieman tarkempi otelautaan tutustuminen ja pienten soolojen improvisointi. Meilläkin aina englannin kieli (tai sen parempi hallinta) aiheuttaa omat haasteensa, mutta onneksi osaan jo laskea neljään thaimaaksi; nung (1), song (2), sam (3), sii (4) ja taas soitetaan!

Mystical Leather Carvings

Takaisin galleriaan. Nyt on siis työn alla löytää sopivat markkinat Suomessa tulevana kesänä ja saada Khun Rock Suomeen. Olen luvannut viedä hänet ainakin kalaan, saunaan ja jollekin mukavalle keikalle katsomaan suomalaisten soittajien meininkiä. Jos sinulla hyvä lukijani sattuu olemaan kontaktipintaa sopiviin markkinoihin, niin otan vinkit kiitollisena vastaan. Samaten mikäli haluaisit tilata taidetta Khun Rockilta, niin minuun voi ottaa rohkeasti yhteyttä. Olen luvannut toimia tulkkina ja laadunvalvojana suomalaisille asiakkaille. Mestari Rock lupasi myös kitaramestarilleen (minulle), että suomalaiset saavat kauttani reilun alennuksen.

Tässä vielä muutamia komeita taideteoksia a la Master Rock.

Kevätaurinkoa Suomeen!

Tomppa/ vieraskynäilijä
tom@rockhouse.fi

Upea, vai mitä?

Vaikka lampun varjostimeksi?









2

Hämmentävä Bali

Ennakkoluuloja? Olihan niitä

Kirjoitin jo aiemmassa postauksessani kuinka Bali onnistui hämmentämään aika lailla. En tiedä kuinka se sen teki tai miksi, mutta se vaan tapahtui. Olin vuosien varrella kuullut kaikenlaista Balista. Osa ystävistäni eivät voineet sietää sitä, kun taas toiset olivat ihastuneet ikihyviksi. Jotain mielenkiintoista täytyi siis olla paikassa, joka jakaa vahvoja mielipiteitä näin rajusti. Paitsi että Bali on Thaimaasta käsin melko näppärästi saavutettavissa, oli se koettava pelkästään ristiriitaisten kommenttien takia. Mikä ihme Balissa viehättää tai inhottaa?



Hämmentävä Bali

Ensin olin että plääh, vai että tällainen paikka. Ihan turhaan ihmiset hehkuttavat, eihän Balilla ole mitään sen kummempaa. Ennakkoselvitykset olivat jääneet meiltä liian heppoisiksi (niin kuin yleensä on tapana) ja Gileillekin suunniteltu ajanjakso kahden viikon lomasta päätettiin suosiolla siirtää seuraavaan kertaan. Jos sellainen nyt sattuisi tulemaan. Ai miksikö? Siksi että Bali on valtava. Ainakin näin Samuin saarella asustavalle. Ensimmäisen päivän ja kartan tutkiskelun jälkeen ymmärrettiin, että kahdessa viikossakaan Balista ei näe lähimainkaan kaikkea, vaikka huristelisi aamusta iltaan eri kolkissa. Sellaisella tahdilla ei olisi myöskään aikaa pysähtyä ja seurata paikallista elämänmenoa riittävän rauhallisesti. Haistaa ja maistaa sitä mikä on Balia. Ja itse pidän rauhallisesta koluamisesta.

Vietimme siis koko kaksi viikkoa Balilla paikkaa hieman vaihdellen, ja onnistuimme siinä ajassa näkemään saaresta vain murto-osan. Moni varmaan sanoisi, että pyörimme vähintäänkin väärillä kulmilla ja siellä missä kaikki muutkin, mutta kun ollaan rantaihmisiä, niin meille ne sopi kuin nappi silmään. Surffaus kun oli tavoitelistan kärjessä.

Perus rantamaisema Seminyakissa.

Kuten myös tämäkin

Ihanat balilaiset

Balilaiset olivat valloittavia ja englannin kielen taito nautinnollista verrattuna Thaimaahan. Balilla on paljon Home Stay- majoituksia, joten jos sellaisen sattuu valitsemaan hotellin sijasta, niin isäntäväkeen tutustuu vähintään. Koska englanti taipuu paikallisilla melko hyvin, niin juttuseuraa löytyy ja tarinoita kannattaa ehdottomasti jäädä kuuntelemaan. Parhaimmat vinkitkin saa luonnollisesti paikallisilta ja niitä, sekä niihin liittyviä kontakteja löytyy helposti. Yksi puhelinsoitto isännältä ja taas mennään kohti seuraavia seikkailuja. Niitä, joita ei matkaoppaista löydy.

Meidän ensimmäisen home stay- majoituksen isäntä poikansa kanssa. Oi joi mitä ihania ihmisiä!

Mielestäni balilaiset ovat erittäin vieraanvaraisia ja ottavat kunniatehtäväkseen tehdä lomastasi parhaan mahdollisen. Ravintolan tarjoilijakin kantaa huolta siitä, että varmasti tulee käytyä oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. Samoin turistien turvallisuus on balilaisille kunnia-asia. Onhan heidän toimeentulonsa siitä täysin riippuvainen. Tänä päivänä kuitenkin suurin osa Balia on rakennettu meitä turisteja varten. Ylpeydellä ja halulla. Eihän ennen meitä turisteja Balilla ollut kuulemma mitään muuta kuin riisipeltoja ja kookospalmuja. Ruokaakaan ei riisien kasvukaudella ollut kummemmin tarjolla, joten silloin syötiin mitä maa tarjosi. Aamupalaksi kookosta ja kun iltapäivällä tuli nälkä, kiivettiin palmuun ja haettiin lisää kookosta. Eikä iltakaan tuonut ruokavalioon sen kummempaa muutosta.

Balilaisilla on haastattelujen perusteella erittäin korkea työmoraali. Turismin tuotua työpaikkoja ja toimeentuloa lähes kaikille, on helppo ymmärtää, miksi turisteihin suhtaudutaan myötämielisesti. Lähes huolehtivasti. Ei ole nimittäin mitenkään tavatonta, että esimerkiksi jonkin hotellin avoimesta työpaikasta ollaan valmiita jopa maksamaan, sillä kaikki haluavat saada osansa menestyksestä. Balilaiset haluavat olla osa sitä.

Kun Miska on matkassa, sen kanssa halutaan kuvaan. Välillä äippäkin pääsee :)

Kovat olivat aallot paikoitellen.

Kaikki paha tulee Jaavalta

Kuulemma. Roskat, rikollisuus, kaikki. Kun Balilla menee hyvin, jaavalaiset haluavat osansa ja pyrkivät sinne. Eivätkä balilaiset pidä siitä. Juttelutuokiomme paikallisten kanssa antoivat ymmärtää, että rikollisuus ja turvattomuus saarella johtuu juuri tästä. Eivät balilaiset ryöstä turisteja ja miksi ryöstäisivätkään? Toista ovat kuulemma jaavalaiset, jotka ovat mustanneet Balin mainetta jo jonkin aikaa. Ja siitä syystä balilaiset ovat huolissaan meistä turisteista.

Kävipä eräänä reissumme päivänä niinkin, että Canggussa joku jaavalaiskaksikko oli ryöstänyt turisteja. Paikalliset olivat saaneet kaksikon kiinni, joista toinen hakattiin hengiltä samaan paikkaan ja toinen kuoli myöhemmin sairaalassa. Hurjaa touhua, mutta osoittaa ehkä sen, ettei ryöstely ole tervetullutta Balin kaduille. Mene ja tiedä.

Roskat rannoilla tulevat nekin Jaavalta, sillä siellä kuulemma vieläkin täytetään kuivalla kaudella jokien kuivuneet uomat roskilla ja sitten sadekauden täyttäessä joet, ne valuvat mereen ja kulkeutuvat Balille. Totta varmaan osa tarinasta, ainakin balilaisten mielestä.

Thaimaan jälkeen sanoisin, että Bali on sisustajan unelmakohde.

Pakko päästä uudestaan

Sillä jotain jäi pahasti hampaankoloon. Vaikka ensin en niinkään innostunut Balista, niin parin viikon aikana mieli muuttui kovasti. Oikeastaan niin paljon, että on otettava vielä uusinta. Mitä enemmän reissusta on kulunut aikaa, sitä miellyttävämmäksi kokemus on muuttunut. Johtuuko se siitä, että 'aika kultaa muistot', vai jostain muusta, ei oikeastaan ole väliä. Jokin hämmentävä asia kuitenkin saa haluamaan sinne takaisin.

Niin kävi myös esikoiselle, joka vasta viikon verran on ollut Samuilla vietettyään sitä ennen vajaa kolme viikkoa Balilla. Pari päivää hän oli muissa maailmoissa, kunnes kolmantena päivänä rupesi laskeskelemaan rahojaan ja sitä, kuinka onnistuisi pääsemään Balille takaisin mahdollisimman pian. Nyt on lentolippu jo ostettu ja paluu Balille tapahtuu hänen osaltaan jo viikon päästä. Aikamoista. Kärsimme varmaankin samasta hämmennyksen taudista.

Balista lisää jatkossa. Fiiliksiä rannoista ja paikoista joissa käytiin, ehkä myös käytännöllisiä vinkkejä sinne matkaavalle. Mikäli siis Bali ja ajatukset siitä kiinnostavat, pysy kuulolla.

Oletko sinä jo käynyt Balilla? Mitä pidit?

Naama hieman mietteliäänä, että mitäköhän ajattelisi?

Yleensä en viihdy kovin täysillä rannoilla, mutta siihen jotenkin tottui Balilla. Tässä Seminyak.

Upeita maisemia riitti, ei tarvinnut kuin lähteä ajelemaan.
23

Padang Besar, Hat Yai ja 'visa run', osa 2

Heippa Penang

Jatkoa edelliseen postaukseen...

Saatiin passit ja viisumit Jimiltä sovittuun kellonaikaan (14.30) ja lähdimme laukkuinemme Chulia Streetiä pitkin talsimaan kohti satamaa, josta lähti ilmainen autolautta Butterworthiin. Kyllä, lautta on täysin ilmainen ja kerrassaan mainio vaihtoehto mille tahansa autokulkuneuvolle, joka veisi ruuhkaisalle mantereen ja Penangin väliselle sillalle. Ollaan nimittäin kerran tulipalo persuksissa jouduttu viettämään sillalla 1,5 tuntia, joka johti lopulta siihen, että ei ehditty rajan yli Thaimaan puolelle, vaan jouduttiin yöpymään rajan lähellä Malesian puolella. Kirjoitin siitä täällä. Sillä reissulla unohdettiin myös se, että Malesian puolella kello on todellakin tunnin enemmän kuin Thaimaassa.

Autolautta on mainio vaihtoehto jatkoyhteyksiäkin ajatellen, sillä se vie suoraan juna-, ja bussiasemalle. Me hypättiin paikallisjunaan, joka oli enemmänkin meidän metron kaltainen epämukavine penkkeineen, mutta kyllä parin tunnin junamatkasta selviää hyvin. Alkumatkasta juna oli tupaten täysi ja jouduimme itse istumaan laukkujen päällä lattialla. Unelma pienistä päikkäreistä jäi siis haaveeksi. Padang Beasarin juna-aseman sijainti kävelymatkan päässä raja-asemalta helpottaa sekin osaltaan omatoimista rajanylitystä.

Nämä George Townin vanhat rakennukset ovat vaan niin kauniita.

Autolautalla Penangilta Butterworthiin löytyy myös kioski pikkunälkään, sekä vessat.

Padang Besarin rajalla

Oltiin siellä taas aika myöhään, mutta ei kuitenkaan liian. Ihmisiä oli jonottamassa vain kourallinen ja heistäkin jokainen meitä 'länkkäreitä'. Mutta sekin riitti, sillä aikamoisen hässäkän näillä muutamillakin sai aikaiseksi. Hämmennys ja harmitus johtui siitä, että muutaman kuvittelema Thaimaasta  'ulosleimaaminen', Malesian puolelle sisään, kierto ympäri ja Malesiasta 'pois leimaaminen', jonka jälkeen paluu takaisin Thaimaahan ei nyt onnistunukaan. Miksi se ei onnistunut, ei kenelläkään ollut aavistusta. Onnistui se viimeksi ainakin Satunin raja-asemalla, kun joukko moottoripyöräilijöitä teki juuri niin. Johtuiko ongelma nyt raja-asemasta, virkailijasta vai siitä 'It's the law'- selityksestä, on loppupelissä ihan sama. Tämä naisvirkailija teki siitä mahdottoman. Ollaan tavattu nainen ennenkin, ja silloin jouduimmekin puhutteluun turistiviisumien ketjuttamisesta.

Nyt piinassa oli Itävaltainen sukeltaja ja Samuilla asuva Itävaltalainen rouva. Siitä huolimatta, että itävaltalaiset samasta maasta olivatkin, eivät he olleet tuttuja keskenään, vaikka kaikista meistä tuttuja sittemmin tulikin. Olivat nyt kuitenkin erehtyneet saman asian suhteen, kuten epäilemättä moni muukin.

Ennen maarajoilta sai 15 päivää lisäaikaa Thaimaassa oleskeluun, nyt niitä saa 30. Mutta, ainakin tällä rajalla tällä kertaa se vaati yhden yön majoittumisen Malesian puolella, josta kukaan ei tiennyt mitään. Sukeltajakaverilla oli turistiviisumi, johon olisi saanut Immigrationista 1900 bahtilla 30:n päivän jatkon, mutta koska kaverin lomabudjetti oli minimaalinen, hän pääsi halvemmalla käymällä rajalla. Tai niin hän luuli. Hän oli siis käynyt jo Malesian puolella (sisään ja ulos), palasi Thaimaan puolelle, josta hänet kaikista aneluista huolimatta käännytettiin takaisin Malesian Padang Besariin (sama nimi siis Malesian puolella), jossa kaiken tiedon valossa näyttäisi olevan ainoastaan yksi motelli lähellä rajaa.

Itävaltalainen rouva taas, jonka olisi pitänyt myös palata Malesiaan viettämään siellä yksi yö, peruutti koko Thaimaasta poistumisensa ja palasi sisään. Tämä olisi liian pitkä kuvio selitettäväksi, enkä oikein edes tajunnut mitä siinä tapahtui, mutta rouva vain ikään kuin 'katosi'. Hän sanoi rajavirkailijalle käyvänsä ilmoittamassa jollekin kuskille, jonka jälkeen häntä ei nähty.

Kun rajalla oleva hässäkkä oli saatu selvitetyksi, me pääsimme odotetusti takaisin Thaimaahan tarkoituksenamme ottaa taksi tai bussi Hat Yaihin. Kaiken säätämisen jälkeen kello oli kuitenkin niin paljon, että yhtäkään taksia tai bussia ei ollut lähimaillakaan. Viimeksi rajalla ollessamme niitä oli Thaimaan puolella kiitettävästi, joten olimme hieman sormi suussa vaihtoehtojen suhteen, kun ei oltu tähän varauduttu. Ja harvemmin meillä muutenkaan on plan B:tä mietittynä.

Vielä George Townin katutaidetta historiapläjäyksineen.

Tässä ihanan kuvauksellista Love Lanea.

Viimein Hat Yaihin

'Länkkärit' samassa kummallisessa tilanteessa tavoitteena päätyä Hat Yaihin ennen yötä arvatenkin yhdistää. Tällä hetkellä meitä oli paikan päällä siis saksalainen jäätelötehtailija thaimaalaisen vaimonsa kanssa, yksi malesialainen nuori tyttö, brittiläinen opettaja sekä me. Itävaltalainen sukeltaja palasi Malesiaan. Eikä kenelläkään meistä ollut kyytiä.

Jäätelötehtailijan vaimo lähti paikallisilta kysymään apuja, ja kuuli ettei busseja enää olisi, kuten ei taksejakaan. Ja jos ei muuta keksittäisi, niin paikalliset poliisit kuulemma veisivät meidät perille. Mutta me saatiin ystävällinen pappa viemään meidät lava-autollaan tunnin matkan Hat Yaihin alle viiden euron hintaan per nuppi. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.

Hat Yai jäi meiltä käytännössä täysin näkemättä lukuunottamatta illallista saksalaisen jäätelötehtailijan ja vaimonsa kanssa hotellin läheisessä muovituolipaikassa. Enpä muuten olisi koskaan voinut kuvitella, kuinka maukasta thaimaalainen ruoka Balin rasvojen ja mauttomuuden jälkeen oli.

Rapistuneen oloista, mutta valtavan kaunista.

Ja vielä lisää taidetta...

Seuraavana aamuna Hat Yaista kohti Samuita

Kohtalaisesti nukutun yön ja aamiaisen jälkeen otettiin tuk tuk kohti linja-autoasemaa. Kurren vinkit takataskussa yritimme metsästää ensin netistä VIP-bussia, ei löytynyt, eikä niitä löytynyt myöskään Hat Yain asemalta. Tai ainakaan me ei löydetty. Meille mini vanit ovat kirosana (aivan liian paljon onnettomuuksia), eikä myöskään perusbussit kanojen ja mopojen kanssa jokaisessa kadunkulmassa pysähdellen olleet kiinnostava vaihtoehto. Valinnanvaraa ei siis hirveästi jäänyt. Vaihtoehtoja kyllä oli, mutta me haluttiin kuuden tunnin matkalle iso bussi, josta ennen kaikkea löytyisi se vessa. Sellainen myyjän vakuuttelujen perusteella sitten löytyi, ja liputkin olivat yllättävän edulliset. Ainoastaan reilu kymmenen euroa sisältäen lauttamatkan Donsakista Samuille.

Meille jäi bussin lähtöön aikaa vielä käydä kaupassa hankkimassa evästä matkalle, törmätä muutamaan muuhunkin rajalla edellisenä iltana olleeseen kohtalotoveriin, kuten myös itävaltalaiseen sukeltajaan. Vaikka hän joutuikin yöpymään Malesian puolella, ei hän ajassa sittenkään menettänyt mitään. Padang Besarin rajalla olleeseen motelliin ei myöskään ollut uponnut yhtään rahaa, sillä motellissa ei ollut ketään paikalla. Kaveri oli odottanut kuulemma syömässä ollutta virkailijaa useamman tunnin palaavaksi, mutta virkailijan paluuta ei koskaan tapahtunut. Vaihtoehtojen vähyyden takia hän majoittui omatoimisesti motellihuoneeseen, odottaen koko ajan jotakuta saapuvaksi, nukkui muutaman tunnin ajatuksena maksaa sitten aamulla vallatusta sängystä. Mutta kun aamullakaan ketään ei ollut paikalla, jäi motellissa vietetty yö hyvin edulliseksi.

Mihin kaveri Hat Yain asemalta oli jatkamassa, ei hän itsekään tiennyt. Jaettiin oma nettimme käyttöön, poseerattiin paikallisen turistipoliisin kanssa valokuvassa ja hypättiin 'kunnon bussiin', joka veisi meidät SUORAAN Donsakiin. Olihan siellä vessat ja kaikki.

Hat Yai bussiasema
Hat Yain bussiasemalla turistipoliisi halusi samaan kuvaan. Kuvassa myös itävaltalainen sukeltaja.

Ei se kuitenkaan mennyt niin

Ei mennyt ei. Penkit oli ihan mukavat ja ne sai melkein makuuasentoon, eikä bussi ollut täyteen ahdettu. Ja se vessa; oli turvallista tietää, että sieltä takaosasta se löytyy, jos pakottava tarve matkalla tulee. Kyllä kuuden tunnin matkaan ainakin yksi sellainen mahtuu, joten kaikki hyvin ja matka alkoi.

Siitä eteenpäin ainoa asia mikä meni niin kuin luvattiin, oli että bussi päätyi viimein Donsakin lauttasatamaan. Muu olikin sitten ihan muuta. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana pysähdyttiin jo tankkaamaan, seuraavassa kylässä otettiinkin 'yllättäen' joku kyytiin ja sitä seuraavassa kyytiin tungettiin kaksi skootteria. Ja mihinkäs muualle ne laitettiin, kuin siihen vessan oven eteen niin tiukasti toisiinsa ja bussin rakenteisiin nojaten, ettei kenenkään tarvinnut loppumatkalla edes haaveilla vessaan menemisestä. Pienen hetken toivoin, että skootterit tiputetaan seuraavaan kyläpahaseen, mutta kyllä ne ihan maaliin asti tulivat. Joten loppumatka meni pienessä paniikissa vessahätää odotellen, sillä mehän ei pysähdyttäisi, paitsi ottamaan ja jättämään ihmisiä siellä täällä.

Saatiin me silti vessamahdollisuus, sillä meitä oli kuitenkin aika monta länkkäriä sitä pakon edessä vaatimassa. En tiedä miten thaikut hoitaa tän jutun, sillä kenelläkään heistä ei näyttänyt olevan tarvetta vessaan. Miehet pystyvät sentään hoitamaan pienemmät tarpeensa liikkuvassa bussissa vaikka pulloon (sitä tapahtui), mutta naisille se onkin jo haastavampaa. Ei siis auttanut muu kuin ottaa kuskin ja apulaisen 'soo soo'- sormien heilutukset vihaisine katseineen vastaan ja vaatia pääsyä vessaan.

Vaikka päästiin perille aikataulussa, niin pieni karvas huijauksen maku jäi suuhun. Mutta näin se täällä vain menee. Ensin maksat jostain palvelusta jotain ja toivot, että saat edes suurinpiirtein sitä mistä pulitit. Joskus se onnistuu, joskus ei.

Me ollaan kuitenkin taas yhtä viisumiseikkailua rikkaampia. Tuli nähtyä Balista siivu (sinne on mentävä uudestaan), pyörittyä George Townissa, matkustettua junalla ja bussilla sekä lava-auton kyydissä, illallistettua uusien tuttavien kanssa Hat Yaissa sekä tutustuttua mielenkiintoisiin tyyppeihin. Ai niin, siihen itävaltalaiseen rouvaan törmättiin vielä Samuin lautallakin, mutta edelleen jäi hieman epäselväksi kuinka hän Thaimaasta ulosmenonsa perumisen jälkeen toimi. Sen verran liukasliikkeinen rouva oli muutenkin kyseessä, että kadotin hänet pienellä lautallakin. Ehkä me törmäämme Samuilla?

Joko sinä olet päässyt viisumiseikkailuille?

Donsakin lauttasatama
Kun seikkailu on pitkä ja väsyttävä, ovat nämä Donsakin rantakalliot erittäin tervetullut näky. Koti on jo lähellä!

Huom. Viimeistä ja poliisikuvaa lukuunottamatta kuvat ovat Penangilta. On se vaan niin kuvauksellinen.
4

Penang ja 'visa run', osa 1

Hämmentävä Bali

Oi juma, sitten kun ollaan reissussa niin käydään kyllä siellä ja tuolla, maistellaan ainakin niitä ja näitä, hankitaan kotiin sitä sun tätä ja vaikka mitä. Kuulostaako tutulta? En epäile yhtään. Mullakin oli kunnianhimoisia tavoitteita Balin reissulle, mutta lähinnä ne liittyi siihen, kuinka usein istun alas ja kirjoitan reissutarinoita. Kahden viikon Balin reissulla se onnistui tasan kerran, joten pahoittelut siitä. Meillä oli matkassa vain yksi läppäri, jota oli tarkoitus jakaa kolmen ihmisen kesken ja majapaikkojen nettiyhteydetkin pätkivät aina sopivasti. Vaikka hankittiin paikalliset nettiliittymät puhelimiin, niin yhdellä näppiksellä pystyy kuitenkin toimimaan vain yksi kerrallaan. Pieleen siis meni tavoitteiden täyttämisen osalta, joten nyt on kirimisen paikka. Pysykää siis kuulolla, sillä nyt ollaan kotona Samuilla ja täältä pesee.

Ennen kuin alan purkamaan Balia, haluan kuitenkin makostella sitä vielä hetken. Olen pannut merkille jo tässä parin viikon aikana, että fiilikset Balia kohtaan kehittyy koko ajan. Viime viikolla ajattelin jostain asiasta tietyllä tavalla, kun taas tällä viikolla tunne on kokolailla toinen. Merkillinen juttu, sillä en muista kokeneeni näin aiemmin. Joten jos suotte anteeksi, lähden purkamamaan Balia loppupäästä, eli meidän pakollisesta viisumireissusta Penangille. Siitä tuntuu nyt olevan helpompi lähteä liikkeelle.

Seminyak beach, Bali
Taidan nyt jo kaivata Balin aaltoihin...

Viisumit

Mikäli aiot viipyä Thaimaassa pidempään, kuten vaikka vuosia, on joku viisumi oltava. Meillä on bisnesviisumi (johon siis tarvitaan bisnes täällä), ja se on haettava aina vuodeksi kerrallaan (mm. täällä olen kertonut asiasta). Kun vuoden viisumi menee umpeen, on haettava uusi Penangilta, joten arvatenkin Penang tulee ajan saatossa kovinkin tutuksi.

Oltiin päätetty yhdistää Penangin viisumireissuun pieni loma, joka tässä tapauksessa kohdistui siis Balille. Kahden viikon Balin reissun jälkeen lennettiin Air Asialla ensin Jakartaan, josta jatkettiin samaisella lentoyhtiöllä Penangiin. En tiedä johtuiko lennolle tilaamistamme ruoista vai mistä, mutta kun pääsimme viimein lentokentälle, tiesin että joku oli pielessä. Olo oli nimittäin kamala, ja kiittelinkin onneani siitä, että se alkoi vasta siinä vaiheessa. Eikä esimerkiksi 6.30 aamulla, kun lähdimme Balilta tekemään melkein kymmenen tunnin matkaa.

Epäilemättä pääsin 'nauttimaan' jonkin sorttisesta ruokamyrkytyksestä, sen verran raju vuorokausi oli kyseessä. Jos en maannut vessan lattialla uupuneena, nukuin. Ei aivan sitä mitä olin suunnitellut, mutta joskushan se on levättäväkin. Penang ja ensimmäinen vuorokausi siellä meni suurin piirtein näin, sitten olikin jo lähdettävä hoitamaan viisumiasioita.

Penangin rantamaisemaa

Jim's Place

'Our wonderful, fantastic, bombastic Jim!'- kuten Phanganistin sivuillakin kerrotaan (kannattaa lukea juttu). Phanganistin jutun luettuasi haluat tavata Jimin vaikka et viisumia tarvitsisikaan, sillä kaveri tuntuu olevan legenda jo eläessään. Phanganistin sivuilla kerrotaan Jimin asuneen myös Ruotsissa, jossa toimi mm. golfopettajana, mutta siellä ei mainita sitä, että Jimi on asunut myös Suomen Porvoossa silloisen tyttöystävänsä kanssa toimien ravihevosten kouluttajana. Tämän hurmurin jakelemat 'darlingit' ja 'minä rakastan sinua'- jutut (selvällä suomen kielelläkin) on taatusti vuosien saatossa saaneet useammankin naisen jalat veteliksi. Mutta Jimi ei ole vain naisille, hän on selvästi mies paikallaan, kun Thaimaan alati vaihtuvista viisumikiemuroista on kyse.

Jimillä istuskelee muutenkin vain porukkaa, on se tunnelma siellä nimittäien melko rento

Mikäli haluat mennä viisumien suhteen helpoimman kaavan mukaan, mene Jimin luo Chulia Streetille. Mene varsinkin silloin, kun matkassa on ongelmia. Me tehtiin niin nyt toistamiseen, koska haluttiin viettää Penangilla aikaa muutenkin kuin konsulaatissa ravaten. Kaikki paperit osaltamme oli kunnossa, ainoa mikä tuntuu aina aiheuttavan meille päänvaivaa on talouteen liittyvät kiemurat. Mitä tiliotteita tarvitaan, jos tarvitaan, kuinka paljon pitää olla näyttää rahaa tilillä (jos pitää), ja oliko vielä jotain muuta? Varsinkin nyt kannattaa olla tarkkana, kun säännöksiä on kiristetty entisestään, eikä kukaan tunnu tietävän varmaksi yhtään mitään. Paras asia Jimissä on se, että hän hoitaa, vaikka mikä olisi.

Tälläkin kerralla Jimi totesi, että pysykää puhelimen ääressä klo 8.00 seuraavasta aamusta eteenpäin, ja mikäli tulee jotain ongelmia, mennään vaikka käsi kädessä yhdessä hoitamaan ne pois. Mitään ongelmia ei nyt kuitenkaan tullut (ekalla kerrallahan niitä oli), joten me ehdittiin jopa hieman kiertelemään George Townin hurmaavasti kulahtanutta vanhaa keskustaa, joka kuuluu myös Unescon maailmanperintökohteisiin, ja nauttimaan sen kansainvälisestä ilmapiiristä paahtavan auringon alla.

Kyllä Penangissa on satsattu ihan todella näyttäviin sisäänkäynteihin.

Koska jalkakäytäviä ei juurikaan ole, pääsee kävelemään näitä ovien edessä olevia sympaattisia kujia pitkin.

Penangin kuvaukselliset talot ja kujat

Penangin vanha keskusta on valokuvaajan unelma. Ei kuitenkaan kannata ahnehtia liikaa ohjelmaa ainakaan päiväsaikaan, sillä se on myös varsinainen sulatusuuni. Aurinko on polttava, ja vaikka meren läheisyyden voi haistaa, ei tuulet siltikään tavoita talojen välissä olevia pieniä kujia. Penangin kauneudesta voi helposti nauttia riksan kyydissä, pyörän selässä tai kävellen katuja ristiin rastiin ja yksi aivan loistava idea päivän viettoon kiehtovasta taiteesta nauttien, on hankkia joltain matka-agentilta kartta, johon on merkittyinä alueelta löytyvät paikallisten taiteilijoitten ja sarjakuvapiirtäjien raudasta loihtimat taideteokset. Joukossa on myös toinen toistaan upeimpia seinämaalauksia, mutta idea on lyhykäisyydessään se, että bongaa omalle aikabudjetilleen sopivan määrän taidetta kaduilta ja kujilta.

Riksalla pääsee...

ja osa niistä on erittäinkin näyttävästi koristeltu.

Upeita rakennuksia

ja temppeleitä.

Vaikka taiteesta ei olisikaan niin kiinnostunut, niin kyllä tämä mennen tullen voittaa taidemuseossa käynnit (oma mielipide). 'Taidekävelyn' aikana on mahdollisuus paitsi saada tietoonsa humoristisella tavalla alueen historiaa, niin myös eksyä kujille joihin ei muuten tulisi ehkä mentyä. Lisäksi 'taidekävelyreitin' varrelle osuu myös toinen toistaan upeampia temppeleitä, muita Penangin 'pakko nähdä' -kohteita, sekä aimo määrä paikallista elämää. Erittäin vahva suositus ainakin meiltä. Vaikka me ei tällä kertaa löydettykään mitään paperikarttaa kävelyä varten, niin google maps tarjoaa loistavan karttapalvelun tätä varten. Se tosin vaatii nettiliittymän puhelimeen, mikä ei ole mikään kallis sijoitus. Muita oppaita ei sitten tarvitakaan, kartta tai puhelin vain käteen ja menoksi. Googlen tarjoaman kartan mukaan merkittyjä taideteoksia on jopa 118, eli ihan kivasti siinä saa päivän jos toisenkin kulumaan.

Seuraavassa osassa kerronkin sitten, kuinka pääsimme takaisin Samuille ja mitä hämmentävää matkalla ehti tapahtumaan. Pysyhän kuulolla!

Ps. Thaimaanrannan maalareitten Thaimaa-aiheisia vinkkejä voi käydä lukaisemassa momondon sivuilta. Mitä vinkkejä sinulla olisi Thaimaahan?

Näitä seinämaalauksia on paljon ja kyllä ne on näyttäviä.


Tiesitkö muuten, että kuuluisa kenkäsuunnittelija Jimmy Choo on todellakin aloittanut näiltä nurkilta?




Tässä on aika hauska ;)

42
Back to Top