Mä taidan romahtaa

Olin täysin tietoinen, ettei lähteminen tule olemaan helppoa. Mutta että näin vaikeata?

Samui oli meille kaukainen unelma 14 vuotta. Sitten siitä tuli ihanaa todellisuutta melkein kolmeksi vuodeksi. Ja nyt siitä pitäisi luopua. Ainakin hetkeksi (ehkä), eikä se tule olemaan helppoa. Hyvästien jättö (hei älä huoli, kahden vuoden päästä me tullaan takaisin), tuoksujen hengittäminen toistaiseksi viimeistä kertaa, maisemien huokailu samaten, kaikki yhtä itkun tuhertamista. Mutta pahin oli vielä edessä.

Hulluhan näistä maisemista vapaaehtoisesti lähtee...

Se oli Miskan koulun jättäminen. Tai ei niinkään se jättäminen, vaan koulun opettajien ja oppilaitten hyvästit Miskalle. Silloin tulva oli valmis ja mä romahdin.

Miskan lukuvuosi täällä olisi jatkunut heinäkuulle asti, mutta lähdön takia pyydettiin todistusta jo aiemmin. Eikä siinä mitään erikoista, tällaisissa paikoissa ihmisiä tulee ja menee. Ja Miskan koulu on sujunut niin mallikkaasti, ettei mistään kertaamisesta tai lisäkokeista tarvinnut olla huolissaan. Uskomaton kaveri on tästä 14-vuotiaasta Samuin vuosien aikana kasvanut. Niin uskomaton, ettei meillä ollut edes tarkkaa käsitystä, ennen kuin opettajien ja rehtorin palautteet tulivat. Niitten lukemisen jälkeen piti istua vielä pitkä tovi, sillä ei itkemiseltä olisi eteensä nähnyt.

Antaa opettajien puhua:

Mikä ihana koulu, Lamai International School.

Kyllä Miska näitä hetkiä vielä kaiholla muistelee.
Mr. Jon (miskan luokanvalvoja)

- 'Miskan luokanvalvojana', jolla on ollut ilo opettaa ja olla tekemisissä hänen kanssaan päivittäin, voin vilpittömällä mielellä ja suurella ilolla sanoa Miskan olevan hieno roolimalli ja upea henkilö, jota hänen ikätoverinsa kunnioittavat suuresti. Miska on ajatteleva, älykäs, ja valtavan hieno persoona, mikä tekee hänestä koulussa erittäin pidetyn. 

Miska antaa kaiken panoksensa koulutöilleen, jotka ovatkin aina olleet johdonmukaisia ja korkeatasoisia, sekä valmistuneet ajoissa.

Lisäksi Miska on ihminen, joka ei kaihda itsenäistä opiskelua tai johtajaroolin ottamista luokan projekteissa. Miskaa on ollut suuri ilo opettaa ja hän tulee olemaan suuresti kaivattu Lamain kansaivälisessä koulussa. Miska on fantastinen persoona.'

Tässä kohtaa oli ihan turha enää pidätellä kyyneleitä. Ja lisää seurasi:

- ' Miska, on ollut suuri ilo opettaa sinua nämä viime vuodet. Onnea tulevaisuuteen!' - Rehtori Dan

- 'Olet mahtava ja älykäs lapsi. Onnea Miska!' - Krista

Ja niin edelleen. Voitte ehkä kuvitella kuinka lämmitti. Vaikka ollaan oltu kouluun enemmän kuin tyytyväisiä sen mahtavan ilmapiirin takia (Suomen nihkeähkön jälkeen), palaute ja niistä välittyvä lämpö mykisti. Onneksi olemme pystyneet tarjoamaan Miskalle näin upean ja positiivisen kokemuksen maailman toisella laidalla. Koulun suunnalta aistittavissa oleva aito ikävä teki omasta ikävästä vielä rajumman. Näitten palautteiden ja muistojen jälkeen ei ole yhtään helpompi lähteä.

Kiitos opettajat, valmentajat ja ystävät. Kuljette sydämissämme aina!

Mahtavia ystäviä on saatu paikallisista ja ulkomaalaisista.

Kiitos valmentaja ja liikunnanopettaja Milosch!

Ja kiitos koko joukkue.


Alle vuorokausi lähtöön

Alle vuorokausi uusiin seikkailuhin, ja vasta aloitettiin pakkaaminen. Eilen vielä ehdittiin naapuriin grillaamaan ja jammailemaan, mutta tässä tämä nyt alkaa olemaan. Elämä Samuilla ainakin hetkeksi. Voi olla, ettei uusi kohde miellytä ja jäädäänkin Samuille jo syksyllä uudestaan. Mutta voi myös olla, että seuraava pari vuotta vähintään menee täysin uusissa maisemissa, kunhan ollaan haettu koirat täältä matkaan. Saa nähdä, millä mielellä ollaan kesän jälkeen. Paljon on jäänyt pohdittavaa.

Ette muuten arvaa, millaisella pomppulennolla matkataan kohti Suomea; Suratthani - Kuala Lumpur - Malediivit - Dubai - Frankfurt - eikä siitä eteenpäin vielä edes lippua. Aivan järjetön kuvio, mutta kun halvalla sai.

Onko sulla yhtä päättömiä lentoreittejä tehtynä tai tulossa?

Kiitos ihanat naapurit ja ystävät!

Oli mahtavat grillijuhlat ja jamit.
6

Uskotko kummituksiin?

'Uskotko kummituksiin?' kysyi Mr Rock minulta valoja sammuttaessaan. En oikein tiennyt, mitä tuohon olisi pitänyt toista loukkaamatta vastata.
'Hmm, tavallaan uskon ja tavallaan en usko', vastasin hieman hämmentyneenä.
'Eikö Suomessa kuitenkin uskota joulupukkiin ja enkeleihin?' jatkoi Rock...

Mr Rock

Mr Rockin upeaa taidetta

Näin alkaa vakkarikynäilijä Tompan tarina hänen ja taiteilija Rockin Bangkokin reissusta. Mutta annetaanpa Tompan jatkaa:

Olin Rockin kanssa viime perjantaina viisuminhakureissulla Bangkokissa (tästä varmaan erillisartikkeli piakkoin). Rock on siis kovaa vauhtia tulossa kesällä kansainvälisille suurmarkkinoille Suomeen, ja tästä johtuen teimme reissun Bangkokiin. Tämä oli minulle ensimmäinen matka, jonka olen ikinä tehnyt paikallisen kanssa. Ja kuten Kurren jutuista on voinut lukea, niin tällä tavoin pääsee aivan eri syvyyksillä tutustumaan paikallisiin ihmisiin, heidän tapoihin ja uskomuksiinsa. Ja kuinka ollakaan, törmäsimme juuri Kurreen lentäessämme Samuilta Bangkokiin! Toivottavasti saamme taas lukea blogista Kurren uusista reissuista.

Matkamies Kurre samalla lennolla.

Henkimaailma 

Aiemmin mainitsemani kummituskeskustelu yllätti allekirjoittaneen pahasti. Itse olen kohtuullisen skeptinen kaikkea kohtaan; olen eronnut kirkosta, enkä usko joulupukkiin. Aihe on kuitenkin lähellä thaimaalaisten sydäntä ja näkyy arjessa hyvin vahvasti. Voinko siis kylmästi todeta, että minähän en satuolentoihin usko, vai olisiko kuitenkin hieman diplomaattisempi vastaus paikallaan? Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska en halunnut loukata Rockin tunteita. Toisaalta, en myöskään koe minkäänlaista tarvetta jakaa omaa epäuskomistani kenenkään kanssa. Mielestäni jokainen voi uskoa mihin haluaa, kunhan uskomusten seurauksena ei synny ääriliikkeitä.

Aikaisemmin päivällä odottaessani Rockin poispääsyä viisumitoimiston haastattelusta, istuin kadun varressa ja ihmettelin ihmisten virtaa toimiston edustalla sijaitsevan isohkon henkien talon luona. Paikalliset veivät talolle ainakin banaaninippuja, limpparia, keksipaketin, kukkia ja suitsukkeita. Rockin palattua kysyin häneltä mikä tässä on ideana. Rock kertoi, että ihmiset käyvät toivomassa hengiltä onnea viisuminhakuunsa, samoin kuin matkalle lähtijöiden omaiset käyvät pyytämässä, että heidän perheenjäsenensä matka menee hyvin ja matkalainen pääsee turvallisesti takaisin kotiinsa. Tämän lisäksi onnistuneen viisuminhakemisen jälkeen tulee käydä kiittämässä henkiä, samoin kuin on syytä kiittää matkalta palaamisen jälkeenkin. Ei siis ihme, että henkien talolla kuhisi ihmisiä ruuhkaksi asti.

Bangkokin viisumikeskus.
One night in Bangkok...

Wikipediasta löytyy kohtuullisen hyvin lisätietoa erilaisista 'kummituksista' Thaimaassa. Tähän en koe tarvetta lähteä kaikkia listaamaan, mutta kokemukseni perusteella voinen todeta, että thaimaalaisten maailmassa kummituksilla ja hengillä on valtava rooli. Tuleeko tämä muuttumaan tulevien 'internet-sukupolvien' myötä, sen aika näyttää.

Muista kuitenkin asioidessasi thaimaalaisten kanssa tai lomaillessasi Thaimaassa, että asioiden taustalla on jotain yliluonnollista. Se voi huvittaa ja se voi hirvittää. Esimerkiksi pari kuukautta sitten paikallisuutisissa oli rekkakuski ajanut rekkansa ojaan hulppeassa humalassa. Kuin ihmeen kaupalla kuski selvisi kuitenkin pelkillä ruhjeilla. Lehden haastattelussa hän totesi erikseen, että kyllä kännissä voi ajaa, koska henget ovat hänen puolellaan. Meidän kaikkien onneksi paikallispoliisi oli asiasta eri mieltä ja laittoi kaverin telkien taakse.

Tulikuuma Chatuchakin puisto lauantaina.

Taiteilija Rock (henkilökuva löytyy täältä)

Todettakoon tähän loppuun vielä, että olen Rockin kanssa tehnyt hänen kaupalleen verkkosivut, missä voit käydä tutustumassa hänen taiteeseensa. Ja mikäli haluat tilata itsellesi, tai vaikka lahjaksi thaimaalaisia perinteitä kunnioittavia upeita taideteoksia Rockin tekeminä, se olisi hienoa. Kauppa ja tilausohjeet löytyvät täältä thai-arts.weebly.com.

'There is no reason to search for happiness. Happiness is always around us.'

Tomppa

Pakollinen selfie Samuin lentokentällä.

 *artikkeli sisältää kumppanuusmarkkinointia
2

5+1 syytä, miksi Koh Samui on hyvä paikka asua

Ehditkö jo lukemaan 'Yksi osoite kerrallaan'- postaukseni? Jos et, niin se löytyy täältä. Kannattaa lukaista, sillä se selittää miksi juuri nyt on pirun hyvä aika kertoa 5+1 syytä, miksi Koh Samui on hyvä paikka asua. Blogia seuranneet tietävät, että Samui oli meille 'rakkautta ensisilmäyksellä' silloin 16 vuotta sitten. Vaikka vajaassa kolmessa täällä vietetyssä vuodessa ei pysty kunnolla edes integroitumaan, niin kyllä mä sanoisin että kohtuuhyvän kokonaiskuvan saaresta on silti saanut.

Arayaburin rantaa

Joten tässä oma 5+1 syytäni, miksi Koh Samui on hyvä paikka asua

1. Ilmasto (se ihana, ihana aurinko!)

Tämähän on päivänselvä. Vaikka huhti-toukokuun armoton kuumuus pakottaa usein hakemaan helpotusta ilmastointilaitteiden läheltä (tai vaikka 7-elevenistä), niin useimmiten sininen taivas ja palavasti leiskuvat auringonlaskut ovat pohjoisen Suomen asukille suurinta herkkua. Oli sitten päivä tai yö, ei pitkille lahkeille tai hihoille ole tarvetta. Kun auringon valo ja lämpö pureutuu luihin ja ytimiin, kaikki tuntuu niin helpolta. Ihan sama kuinka kiireistä arkea täällä elää, niin auringosta johtuen tuntuu kuin olisi ikilomalla. Elämä vaan on niin paljon mukavampaa varvastossuissa!

Vaikka Samui ei juuri koskaan ylitä kansainvälisiä uutiskynnyksiä, niin silloin tällöin paikalliset tulvat pääsevät myös Suomen iltapäivälehtiin. Varsinkin silloin, kun Janne Kataja ryhmineen oli Samuilla jumissa. Mutta hei, se on vaan elämää.

Nämä tulvat ovat muuten olleet myös blogin luetuimpia artikkeleita, voit lukaista jutut täältä ja täältä.

Meidän kotisatama Bangrak.

2. Paratiisimaisemat

Jep, niitä löytyy. Voit ottaa vaikka lounaalla puolentunnin loman nurkan taakse paratiisirannalle, sillä asuthan saarella. Ja se että olet saarella ei pääse Samuilla unohtumaan. Suolaisen meren tuoksu seuraa alati, kuljet sitten minne vaan. Saaren tiet seuraavat rantoja ja siksi päätietä kutsutaankin ringroadiksi. Ja silloin kun tie ei seuraa rantoja, se todennäköisimmin vie vuorille. Mikäli et ole ajanut Samuin keskellä vuoristoteillä, voit vain kuvitella miten upealta näyttää korkealla, kun joka puolella välkkyy turkoosi meri. Henkeäsalpaavaa, etten sanoisi! Kun reissun vuorten uumenissa paussittaa vielä vesiputoukselle, niin onhan se siinä. Olen muuten kirjoittanut Samuin rannoista täällä ja täällä.

Maenamin rauhallista ja upeaa rantaa.

Ei voi unohtaa olevansa saarella.

3. Elämän helppous

Samui/Thaimaa on 'sopivasti kehittymätön' olematta kuitenkaan kehitysmaa. Siinä missä esimerkiksi monissa Euroopan maissa käsityöläiset ovat joko kadonneet katukuvasta kokonaan, tai sitten ovat ylihinnoiteltuja, Samuilla saa vielä käsityöläispalveluja jokaisessa kadunkulmassa. Edes rikkoutuneen matkalaukun tilalle ei kannata ostaa uutta, sillä vanhan hyvän korjaaminen on puoli-ilmaista. Kuten ovat myös vaatteiden kavennukset ja korjaukset, mopon korjaukset tietokoneista ja kännyköistä puhumattakaan. Kaiken voi korjata. Kun Suomessa kodintekniikan korjaus hinnan takia tuskin kannattaa, täällä se on hyvinkin perusteltua. Etenkin kun maailma jo valmiiksi hukkuu tavaraan.

Terveydenhuolto (tai sairaudenhoito kummin vaan) on sekin herkkua täällä. Tosin siihen tarvitaan se vakuutus ja mieluummin hyvä sellainen. Mutta kun on pakko lähteä lääkäriin, on se nautinnollisen helppoa. Nathonista löytyy kunnallinen ja luonnollisesti halvin vaihtoehto, mutta eivät nämä yksityiset kansainväliset sairaalatkaan kustannuksilla hirvitä. Suomen kunnallisen terveyskeskusmaksun hinnalla pääset hoidettavaksi ilman jonotusta, saat asiantuntevan hoidon ja vielä lääkkeetkin samasta paikasta mukaan puolessa tunnissa siitä, kun olet hoitoonlähtöpäätöksen tehnyt. Ei neljän viikon odotusta ja apteekin metsästystä erikseen.

Samuilla pystyy kaiken lisäksi elämään sellaisessa 'kuplassa', että mikään mitä muualla maailmassa tapahtuu, ei kosketa meitä. Samuilla ollaan omassa pienessä maailmassa turvassa kaikelta pahalta.

Choengmon beach

Maenam beach

4. Hintataso

Vaikka Samui onkin 'turistisaari', näyttäytyy se täysin eri valossa kun täällä viettää arkeaan. Jos pyörii niillä seuduilla missä paikalliset, on mahdollista selvitä elämästä hyvinkin halvalla. Halpoja taloja löytyy useilta eri alueilta (meidän tapa ei siis ole malliesimerkki), ja yleensä diiliin kuuluu myös puutarha ja terassi. Keittiössä viihtyvälle paikallinen keittiövarustelu ja suunnittelu aiheuttaa todennäköisesti harmaita hiuksia, mutta ainahan voi mopoilla lähimarkkinoille hakemaan koko perheelle maukasta noutoruokaa parilla eurolla.

Lähes joka paikassa saa palvelua; bensa-asemien tankkaajat, sairaaloitten vastaanottoarmeija, laulava hammaslääkäri, puutarhurit ja allaspojat, vain muutamia mainitakseni. En tiedä mikä on saaren työttömyysprosentti, mutta ei se kovin hirveä voi olla, saari kun on palvelijoita täynnä. Täällä tuntee helposti itsensä prinsessaksi.

5. Sosiaalinen elämä ihan vieressä

Kyllä, täältä löytyy lähes kaikkea ja aivan vierestä. On täysin itsestä kiinni kuinka sosiaalisesti haluaa päivänsä viettää. Toiset juoksevat aamusta iltaan ja illasta aamuun eri meiningeissä (kuten meidän viriilit eläkeläisnaapurit), toiset ottavat osaa juoksuihin harvemmin. Mutta aikansa täällä saa kyllä kulumaan.

Harrastusmahdollisuuksia löytyy lattaritansseista joogaan ja muuhun urheiluun. Livemusiikkia löytyy jokaiselle päivälle, ei tarvitse kuin valita fiiliksen mukaan. Hyväntekeväisyyteen sitoutuneillekin kohteissa on valinnanvaraa eläimistä siivoamiseen ja kaikkea siltä väliltä. Juhlia, tapahtumia ja megatapahtumia on tarjolla niin paljon kuin sielu sietää, puhumattakaan romanttisista illallisista aaltojen liplatellessa varpaita.

Ja sitten kun väsyttää, voi valita sen hiljaisemman polun. Käpertyä yksinäisen palmun alle rannalla kaukana kaikista muista. Imeä taivaanrannasta energiaa kiduksiin ja latautua.

Fisherman's villagen Green light cafessa pääsee salsaamaan joka perjantai
Tai sitten voi palkata kalastajan viemään Koh Somille, jossa ei ole ketään.

+1. Hymyilevät thaimaalaiset

Sitä vartenhan me tähän alunperin rakastuttiin. Vaikkei kaikki olekaan kultaa mikä kiiltää, niin sen verran mykistävän ihania paikallisia ystäviä ollaan täällä saatu, että sanattomaksi vetää. Eikä se tee muualle siirtymisestä yhtään helpompaa.

Tiedättekö, on olemassa sanonta 'kun kerran tulee Samuille, palaa aina takaisin'. Tiedän tasan  mitä sillä tarkoitetaan. Kuinkahan meidän tulee käymään...

Mutta kuten tossa äsken jo mainitsin, ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää. Myös sen on täällä oppinut. 
Korruptio, sananvapaus, thaimaalaisten tulisuus (muutamia mainitakseni) ovat hämmennystä aiheuttaneita asioita, mutta jääköön se kirjoitus vielä odottamaan. Parempi kirjoittaa niistä muualla kuin täällä. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Pysy siis kuulolla.

Haaveiletko sinä muutosta Thaimaahan?

Tämä palava taivas!
12

Rescuekoirat Boo & Salsa

Salsa

Salssa, Salssanpalssa, prinsessa.

Salsa on kaikkien kaveri. Yöllinen äheltäjä, joka tyhjentää auki jäänyttä varastoa pihamaalle sen minkä kerkeää. Salsa on myös prinsessa, joka huokaisee syvään ja onnellisesti päästessään ilmastointilaitteen alle kuumalta karkuun. Salsaa saa halata aina, kunnes Salsa menee nukkumaan. Silloin Salsa murisee.

Salsa syö ihan kaiken. Siksi se onkin vähän 'pumpui', täkäläisittäin siis pullero. Siinä missä herra Boo valikoi ja jättää ruokaa lautaselle, Salsa imuroi nekin. Ja yöpalaksi kelpaa helposti pulleasti pörisevät kaskaat. Iltalenkillä Salsa huvittaa kanssakulkijoitaan kuljettamalla suussaan kirkuvia kaskaita kuin hienompaakin saalista, kunnes syö siitä puolet. Vain puolet, sillä puolikkaita kaskaita löytyy terassilta yön jälkeen useita. Mikä se juttu on, ei mitään käsitystä, mutta Salsalle kelpaa kaikki. Salsasta lisää täällä.

Rantapossu Salsa



Boo

Boo, Bobo, Hopsunpopsu, Hobitti, Bobodoboo.

Sitten se Boo. Aamuisin ja uniensa jälkeen laulava raggari, kiero kuin korkkiruuvi. Koskaan ei voi tietää milloin se iskee hampaansa vaikka lähimpiin kiveksiin. Näin on käynyt sillä seurauksella, että yön pimeinä tunteina ystävän kasseihin ommeltiin kuusi tikkiä. Boo rakastaa lihaa ja siksi se tietää miltä maistuu israelilainen pikkupoika, thaimaalainen vuokranantaja ja suomalaiset kivekset. Tietää se paljon muutakin, kuten kuinka hyökätä puskasta pahaa aavistamattoman kyläpäällikön pojan mopon eteen. Onneksi siinä ei käynyt pahemmin ja laskukin jäi alle sataan euroon.

Boo tietää mistä kohtaa aita on heikoin, ja käyttää tätä tietoa menestyksekkäästi. Varsinkin kun ollaan liian myöhään lähdössä tärkeään tapaamiseen. Boota ei jätetä, se pitää siitä itse huolen.

Boo ei hyväksy kaikkia, mutta ne ketkä Hobitti hyväksyy, niille hän laulaa. Laulettavaa tarinaa riittää, mutta siinä missä thaimaan kieli on melodioittensa takia osoittaunut hankalaksi oppia, thaimaalaisen koiran laulu se vasta haastavaa onkin. Boosta aiemmin ainakin täällä.

Boo, hullunkiilto silmissä, kuinkas muuten.



Rescue koirat lähtee mukaan

Kun Boo aikoinaan muutti meidän terassille, emme todellakaan olleet valmistautuneet. Mutta Boo ei kysellyt. Reilu vuosi siitä haettiin Boolle kaveri, kun joku oli hylännyt Salsan eräälle klinikalle. Nyt meillä on sellainen ystäväkaksikko, paita ja peppu, joita ilman ei voi elää. Joten huolestuneille tiedoksi, Salssa ja Hobitti lähtevät sinne minne mekin.

Tällä hetkellä meidän turrit ovat Moikkulassa Phanganilla, viettämässä kesää ja kuluttamassa kolmen kuukauden karanteenia, ennen kuin voivat lentää sinne mitä kohti meillä keula osoittaa. Siitä lupasin kertoa sitten myöhemmin, kun se suunta selkiää varmaksi. Moni Thaimaassa lomaileva törmää katukoiriin, ja usea varmasti adoptoisikin uskollisen terassilla nukkuvan turren kotimaahansa, mikäli se ei olisi niin hankalaa. Mutta ei se oikeasti ole ylitsepääsemätöntä, vaikka se aikaa rokotuksineen ja testeineen viekin. Hieman apua siihen kyllä tarvitaan, mutta sitäkin löytyy.


Erottamattomat, Boo ja Salsa


Onneksi meillä on ystäviä Phanganilla, jotka tuntevat tarvittavia ihmisiä. Kuten esimerkiksi Koh Pha Ngan Animal Loversin Sabrinan. Meillä on toki koirien rokotukset ollut järjestyksessä alusta asti, joten ei tarvittu kuin se kaikki muu työ, jotta ei tarvitse jättää karvaisempia perheenjäseniä tänne. Tai no, ei mekään sitten lähdettäisi.

Nämä Phanganillakin olevat vapaaehtoisperiaatteella toimivat eläinjärjestöt tekevät arvokasta työtä, sillä thaimaalaiset eivät niinkään välitä koirista. Ja kun kulkukoiria riittää, ne myös lisääntyvät. Koirien steriloinnin lisäksi järjestöt hoitavat sairaat eläimet, ruokkivat ja yrittävät järjestää elukoille pysyviä koteja. Meillä on näitä rescuekoiria nyt kaksi ja sen on pakko riittää toistaiseksi, mutta jos sinulla olisi tilaa uskolliselle ystävälle, niin adoptoi. Älä osta.

Ja mikäli joskus Thaimaan reissullasi olet sydän vereslihalla miettinyt jonkun kulkukoiran kohtaloa, niin näitä avustusjärjestöjä voi auttaa vaikka rahallisesti. 20 euroakin on Thaimaassa iso raha. Avusta vaikka Sabrinan Koh Phan Ngan Animal Loversia. Toinen loistava vaihtoehto on tukea PhaNgan Animal Carea, jonka kanssa Sabrinakin tekee yhteistyötä. Näissä järjestöissä raha menee ainakin oikeaan kohteeseen.

Oletko sinä harkinnut koiran tai kissan adoptointia?

Tässä eräästä ravintolasta bongattu lelukoira

Ja tässä taas Samui Football Golf areenalta bongattu ihana pentu

8

Kurre: Tutkimusmatkailijoina Etelä-Myanmarissa

Monia jäi edellisen postauksen jälkeen varmasti kiinnostamaan, mistä Kurre ja Kimmo sitten joutuivat maksamaan, joten tässä Kurren jatko-osa, olkaa hyvät:

TUTKIMUSMATKAILIJOINA ETELÄ-MYANMARISSA

Edellisessä jutussani kerroin Yangonista - Myanmarin suurimmasta kaupungista. Minä ja Kimmo olimme saaneet kutsun hyvän myanmarilaisen ystäväni Aungin kotiseudulle jo aiemmin, mutta päivämäärät jolloin Aung olisi paikalla, selvisivät vasta Yangonissa ollessamme. Ei voi kerta kaikkiaan kieltäytyä jos saa kutsun paikalliseen kotiin, koska sellainen antaa matkamuistojen kirstuun korvaamatonta pääomaa. Oppii katsomaan paikallista elämää aivan eri näkökulmista, ja syntyy ymmärrys vieraita kulttuureja kohtaan.

Taksilla Mon-osavaltioon

Koska meillä ei ollut valmiita matkasuunnitelmia, emmekä olleet tutkineet eri vaihtoehtoja kunnolla, päätimme yhteistuumin olla laiskoja ja hankkiutua Aungin kotiseudulle taksilla. Sinne olisi päässyt linja-autolla, junalla, lento-bussi -yhdistelmällä ja vaikka miten, mutta olimme mukavuudenhaluisia ja kysyimme taksimatkan hintaa hotellimme vastaanotosta.

Järkevät matkailijat olisivat tietenkin kysyneet tarjouksia monesta paikasta, mutta me suostuimme erittäin pienen tinkaamisen jälkeen maksamaan hotellin ovesta perille asti yli 500 000 Myanmarin kyatia. Se oli yhtä paljon kuin 360 euroa - saman verran kuin maksoimme lennoista Bangkok-Yangon-Bangkok yhteensä. Perille tultuamme saimme Aungilta tietää, että olimme maksaneet kyydistä aivan liikaa. Toisaalta syntyihän tästä hyvä tarina, ja olihan meillä hyvä auto, kaksi taksikuskia ja vapaus pysähtyä silloin kuin huvitti.

Puhelimessa Aung neuvoi taksikuskia viemään meidät matkan varrella sijaitsevalle rakenteilla olevalle maailman suurimmalle makaavalle Buddha-patsaalle. Patsas on 180 metriä pitkä ja lähes 34 metriä korkea, eikä sen kokoa oikein tajuakaan ennen kun menee patsaan sisälle.

Vieraskynäilijä näyttää melko pieneltä Zina Thukha Yan Aung Chanthan etualalla. Kuvassa näkyvä lippu ei ole Myanmarin vaan buddhalainen lippu. (Kuva: Kimmo)

Patsaan sisältä löytyy lähes 200 huonetta, joihin osaan on rakennettu eriskummallisia patsaslavastuksia:

Saapuminen Khaw Zariin

Ilta oli jo pimennyt kun saavuimme kymmenen tunnin matkustamisen jälkeen tienristeykseen, jossa Aung odotti meitä. Pysähdyimme erään kyläkaupan kohdalla, jossa eteemme tuotiin Grand Royal -whiskyä. Useimmissa paikoissa, joissa olen Kaakkois-Aasian matkoilla vieraillut paikallisissa kylissä ja kodeissa, näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että miespuoliset vieraat ja paikalliset tuttavat istuvat alas tutustumaan toisiinsa alkoholin tunnelmaa keventävän voiman avulla. Yhteistä kieltä ei yleensä ole, mutta turha on antaa sellaisen pikkuseikan vaivata mieltä.

Alkoholimaistiaisten jälkeen lähdimme taksilla seuraamaan Aungia, joka tottuneesti ajoi moottoripyörällään melkoista vauhtia taksimme edessä. Saavuimme kuitenkin turvallisesti ja ehjinä majapaikkaamme, jossa oli taas uusia ihmisiä vastassa. Mies, joka seuraavien päivien aikana toimi enimmäkseen Kimmon yksityismopokuskina, otti meidän passimme ja kuskasi ne kaupungin päällikön nähtäväksi. Ehkä passeista otettiin kopiot, mutta todennäköisimmin vain nimet, passinumerot ym. tiedot merkittiin muistiin.

Väliaikaisen perheemme vanhin, thanaka-poskinen tyttö syö iltapalaa:

Talo johon majoituimme, oli yllättävän tilava ja uudehko. Myöhemmin selvisi, että talon isäntä on Thaimaassa töissä ja että talo on rakennettu Thaimaassa tienatuilla rahoilla. Niin kuin suomalaiset erityisesti 1960- ja 1970-luvun taitteessa lähtivät paremman elämän toivossa Ruotsiin, myanmarilaiset lähtevät Thaimaahan sillä erotuksella, että moni jättää perheensä kotimaahansa ja palaa sinne joittenkin vuosien kuluttua.

Meille oli sijattu perinteiset muovimattopedit olohuoneen lattialle. Kyykkyvessa ja kauhasuihku eivät aiheuttaneet minulle ongelmia, mutta Kimmon mielestä paikalliset mukavuuslaitokset eivät olleet maailman kätevimpiä. Jos jollekulle joskus tarjoutuu siihen tilaisuus, kannattaa pyytää Kimmoa kertomaan hygienian hoidosta Myanmarin maaseudulla.

Kimmo opettaa uteliaille lapsille maantietoa. Tässä on menossa osio, joka kertoo Suomen lumitilanteesta.

Verkkaisaa elämää maaseudulla

Maaseutukaupungissa, jossa sähköä on käytössä kello 4-6 ja kello 18-23, ei voi odottaa löytävänsä neonvalokylttejä sen enempää kuin yön pimeydessä huutavia yökerhojakaan. En väitä, että voisin itse elää maaseudulla, mutta on mielenkiintoista tutustua maaseudun verkkaiseen rytmiin. Oli kaupungissa sentään kauppoja, joitakin ruokaravintoloita ja peräti joitakin baarejakin.

Kun kaksi isoa, valkoihoista turistia ajelutetaan skoottereilla maaseutukaupungin raiteilla, se herättää paikallisten keskuudessa jonkinlaista hilpeyttä. Kun jälkeenpäin katsoin ottamiani kuvia, en ihmettele sitä yhtään, koska näytämme ihan sketsihahmoilta aasialaisten veljiemme rinnalla.

Vasemmalta: Kimmon mopokuski, vieraskynäilijä itse ja Aung.

Bangkokissa leikatun sormeni siteet piti poistaa ja samalla tarkastaa, mitä siteiden alta löytyy. Senpä takia Aung vei minut sairaanhoitajalle, jolla oli vastaanotto erään puisen talon toisen kerroksen pimeähkössä takahuoneessa ja joka poisti siteet. Siteiden alta löytyi hyvin parantunut iho ja kuusi tikkiä, jotka sairaanhoitaja poisti. Sormi puhdistettiin, ja annettiin vielä mukaan joitakin pillereitä. Koko lystin hinnaksi tuli alle kaksi euroa.

Kaupungin ravintolat ja baarit

Minulle ei ikinä selvinnyt tarkkaan, miksei monessa ravintolassa myyty esimerkiksi olutta ruoan yhteydessä, mutta kai se liittyi jotenkin lupa-asioihin. Sen sijaan minulle selvisi, että vaikkei ruokaravintoloista saanut olutta, sai alkoholia oluesta whiskyyn vaikkapa moottoripyöräkorjaamosta. Muutamana iltana istuttiinkin sitten moottoripyörärenkaiden ja muiden varaosien reunustamassa pöydässä keskustelemassa maailman menosta, eri maitten eroista ja kaikesta maan ja taivaan välillä meidän privaattimopokuskiemme kanssa.

Päiväretki Aungin syntymäkylään

Olimme jo kokeneet niin paljon, mutta paras oli vielä edessäpäin. Aung järjesti meille unohtumattoman päiväretken noin 400 taloutta käsittävään Kabyar Wa -nimiseen kylään, jossa hän kasvoi yksitoistavuotiaaksi asti. Aungin isä hukkui monen muun kylän miehen mukana, kun heidän veneensä upposi heidän kotikylänsä niemen kärjen edustalla Aungin ollessa vain yksivuotias. Isänpuoleinen iso suku piti pojasta huolta, ja myöhemmin poika lähetettiin Yangonissa asuvan tätinsä luokse, jotta hän pääsisi jatkamaan koulunkäyntiään.

Kimmon ottama kuva Aungin syntymäkylän laidalta.

Istuessani moottoripyörän kyydissä alkoi retkelle meneminen jo hiukan kaduttaa, koska kylään johtava tie oli luvattoman huonossa kunnossa. Mutta perille päästyämme ei voinut kuin todeta, että kärsimyksestä palkittiin moninkertaisesti. En ole missään päin Kaakkois-Aasiaa päässyt tutustumaan niin lumoavaan paikkaan; maisema tyhjinä ammottavine kilometrien pituisine rantoineen ja Aungin ystävälliset sukulaiset tekivät minuun valtaisan vaikutuksen. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin tuntee suurta kiitollisuutta olemassaolostaan.

Aungin ottama kuva tutkimusmatkailijoista.

Aungin suunnitelmat

Kuten kerroin aiemmassa jutussani, Aung on töissä Samuin saarella. Hänen haaveensa on joskus palata kotikyläänsä ja perustaa sinne ravintola. Mutta ravintolan perustaminen vaatii tietenkin pääomia, ja haaveet saattavat toteutua vasta monen vuoden säästämisen jälkeen.

Kimmon ottama kuva rannalla olevista kodeista.

Ennen paluuta Khaw Zariin, kävimme vielä pienemmässä kalastajakylässä, jossa Aungin ystävä tarjosi meille sellaisia merenherkkuja, joita en ollut aikaisemmin maistanut. Suurin osa kalastajien saaliista viedään kuulemma Kiinan hienostoravintoloihin, joiden asiakkaat suostuvat maksamaan hurjia kilohintoja harvinaisista herkuista. Toinen meille maistiaisiksi tarjottu äyriäinen, langusti, muistutti maultaan ehkä hummeria tai tiikerikatkarapua. Mutta toinen, mangrove-molukkirapu, olikin erikoisempi tuttavuus. Nimestä huolimatta molukkirapu ei ole rapu, vaan hämähäkkien ja skorpionien sukulainen, josta ei syödä muuta kuin kuoren sisältä löytyvää mätiä. On hiukan vaikeaa kuvata, miltä jonkin verran suurijyväistä puuroa muistuttava mäti maistui. Vasta tätä juttua kirjoittaessani selvisi, että jotkut väittävät molukkirapua myrkylliseksi; saattaa olla että maistiaiset olisi jäänyt maistamatta, jos olisin sen silloin tiennyt.

Mangrove-molukkirapu kiehumassa. Kuva: Kimmo.

Päivä oli kaiken kaikkiaan erittäin mieleenpainuva, eikä ollut ihme että oli sulattamista kun ajoimme pimenevässä illassa moottoripyörillä takaisin majapaikkaamme. Jos Aung joskus perustaa ravintolan ja sinulle tarjoutuu mahdollisuus käydä hänen kotikylässään, tee se, koska Aung on valloittava nuori kaveri, joka loihtii herkullisia ruokia, tuo annokset hymyilevänä pöytään ja ehkä lounaan päätteeksi voi viedä sinut kiertokävelylle kotikylänsä kujilla.

Khaw Zarissa vietetty viimeinen ilta ja valmistautuminen paluuseen Yangoniin

Viimeisenä Khaw Zarissa vietettynä iltana Aung sanoi päättäväisenä, että meidän pitää käydä temppelissä kiittämässä ystävyydestämme ja toivomassa että tapaamme uudestaan. Niinpä Kimmo ja minä sonnustauduimme mekin Mon-osavaltion tunnusväriä oleviin punaisiin longyi-vaatteisiin ja lähdimme alkuillasta kahteen temppeliin, joista toinen sijaitsi kylän liepeillä olevalla kukkulalla ja toinen kylän keskustassa.

Rivi munkkipatsaita Khaw Zarin laidalla sijaitsevalle temppelille vievän tien varrella.

Yen kaupunki ja linja-automatka Yangoniin

Koska Aungilla ja osalla hänen perheestään oli asiaa Yangoniin, Kimmo ja minä päätimme että maksamme kiitokseksi kaikesta koko seurueen linja-autoliput yhteisestä matkakassastamme. Kuuden hengen linja-autoliput maksoivat ehkä neljänneksen alussa mainitsemastani taksimatkastamme. Linja-auto lähti Yen kaupungista, johon menimme hyvissä ajoin ennen lähtöaikaa.

Aungilla tuntuu olevan sukulaisia ja tuttuja joka puolella ja hän järjesti meille vielä kiertoajelun Pupawadoyn temppelialueelle, joka sijaitsee hiukan Yen kaupungin ulkopuolella. Jotenkin oli outoa, ettemme olleet nähneet yhtään turisteja viiden vuorokauden aikana, mutta bongasin sentään kaksi reppumatkaajaa tullessamme Yen kaupunkiin.

Pupawadoyn temppelialueella on valtava tornimainen rakennus, jonka vieressä ihminen tuntee itsensä melko pieneksi.

Munkit huoltamassa patsaita.

Yölinja-autolla matkustaa mukavasti pitkiäkin matkoja. Matka Yen kaupungista Yangoniin taittui noin kymmenessä tunnissa.

Saavuimme Yangoniin aikaisin aamulla ja lähdimme ensin linja-autoyhtiön järjestämällä lava-autokuljetuksella kaupungin keskustaan. Sen jälkeen oli vielä kuljettava muutama kilometri taksilla ennen kuin saavuimme Aungin tädin perheen kotiin. Etelä-Myanmar ja Mon-osavaltio jäi taaksemme, mutta uudet seikkailut odottivat. Seuraavassa jutussani Kimmo ja minä suuntaamme Inle-järvelle.

Kurre 
0

Kurre: Yangon - Kiehtova kulttuurien ja kansojen sulatusuuni

Arvon lukijat, matkamies Kurre on ehtinyt käännöstöiltään paitsi reissaamaan, niin iloksemme myös kirjoittamaan kiehtovan tarinan Yangonin matkastaan. Tässä artikkeli, olkaa hyvät:

YANGON - KIEHTOVA KULTTUURIEN JA KANSOJEN SULATUSUUNI

Tämänkertaisen matkan tarkoitus 

Kävin hyvän ystäväni Kimmon kanssa Myanmarin Mandalayssa ja Baganissa puolisentoista vuotta sitten, mutta silloin vierailu jäi melko lyhyeksi, koska minulla oli pitkä käännöstyö odottamassa. Olisin voinut tehdä töitä Myanmarissakin, kunhan nettiyhteydet olisivat toimineet, mutta eivätpäs toimineet kuten muualla Kaakkois-Aasian maissa, joissa olen matkustanut. Mandalay ja Bagan tekivät kuitenkin niin suuren vaikutuksen sekä Kimmoon että minuun, että päätimme jonakin päivänä palata Myanmariin. Niinpä merkitsimme kalentereihimme tämän vuoden helmikuun lomakuukaudeksi. Koska joulukuussa katkennut sormeni ei parantunut toivotulla tavalla, se leikattiin Bangkokissa pari päivää ennen lentoa naapurimaahan. Kunnon työntekijä on sairas- ja kuntoutuslomalla silloin kun olisi muutenkin lomaa.

Minulle oli kerrottu, ettei Yangonin Thaimaan suurlähetystö myönnä vuoden viisumeja monella maahantulolla. Nyt matkani kuitenkin suuntautui Myanmariin, ja olin päättänyt että käyn kokeilemassa onnistuuko kyseisen viisumin hankkiminen niin sanotuista varmoista tiedoista huolimatta. Miten siinä kävi, käy ilmi tämän jutun loppupuolella.

Alun perin meillä oli suunnitelmissa tutustua Yangoniin - Myanmarin lähes viiden miljoonan asukkaan entiseen pääkaupunkiin - ja Inle-järveen, joka sijaitsee Yangonista tunnin lentomatkan päässä pohjoiseen. Onneksi ei ollut aikaa suunnitella mitään sen kummemmin etukäteen, eikä meillä sen takia ollut muuta valmiina paitsi tietenkin viisumi sekä lento Myanmariin ja hotellihuone Yangonissa pariksi ensimmäiseksi yöksi.

Eräänä iltana kun juttelin kotisaarellani Samuilla toimivan hotellin pääasiassa baarimikkona ja tarjoilijana työskentelevän, mutta yhtä menestyksekkäästi kokin hommia hoitavan Aungin kanssa, kävikin ilmi että hän on menossa käymään Andamaanienmeren rannalla ja Myanmarin Monin osavaltiossa sijaitsevalla kotiseudullaan juuri samoihin aikoihin. Meidät kutsuttiin käymään siellä, eikä sellaisesta vieraanvaraisuudesta ja mahdollisuudesta tutustua paikalliseen elämään todellakaan voinut kieltäytyä.

Aung kutsui meidät Myanmarin Mon osavaltiossa sijaitsevalle kotiseudulleen vierailulle. Tässä hän rukoilee kylän temppelissä.

Yangon - tylsä kaupunki, jossa ei ole mitään tekemistä eikä näkemistä?

Jokaisella on tietenkin omat mieltymyksensä ja makunsa, mutta hiukan minua mietityttää joittenkin lähes faktoina esittämiä väitteitä siitä, ettei Yangonissa ole juuri mitään näkemistä eikä koettavaa. Pelkään pahoin, että sellaisia väitteitä esittävät eivät ole liikkuneet omasta paremman luokan hotellista kauemmas kuin korttelin verran itään ja ehkä toisen korttelin verran länteen.  Myanmar ei ole tietenkään Thaimaa - joka on kuitenkin aika lailla länsimaalaistunut, jos pitää länsimaalaisuutta jotenkin kehityksen mittarina. Myanmar on vasta muutamia vuosia sitten avannut rajansa niin, että turistit nykyään pääsevät liikkumaan melko vapaasti. Maa kehittyy kovaa vauhtia, ja väitän itse että oikea aika vierailla siellä on juuri nyt, ennen kuin massaturismi valloittaa paikat.

Yangon on miljoonakaupunki, ja liikennekin kasvaa hurjasti. Jo nyt liikenne on melko kaoottinen ja tuo taatusti mukanaan valtavia haasteita lähivuosina. Myanmarissa on oikeanpuoleinen liikenne, mutta lähes kaikki autot tuodaan käytettyinä Thaimaasta, jossa on vasemmanpuoleinen liikenne ja ratti näin ollen niin sanotusti väärällä puolella. Thaimaalaisten autojen maahantuonti on ollut valtaisaa viimeisten vuosien aikana. Takseja on tuhansia ja taas tuhansia, ja taksilla mekin kuljimme enimmäkseen.

On vamaan totta, että Yangon ei varmaankaan ole rantakohteita ja yöelämää rakastavien suosikkikaupunkeja, mutta Yangon tarjoaa niin paljon muuta koettavaa ja nähtävää.

Rakastavaisten polku Kansanpuistossa.

Puistoja ja pagodeja

Jo ensimmäisenä päivänä Yangoniin tultuamme kävimme Kansanpuistossa (People's park), joka on todellinen vehreä keidas keskellä kaupunkia. On pientä tivolintapaista lapsille, on penkkejä ja promenadeja, on ruokaravintoloita ja kahvikojuja. Tänne yangonilaiset tulevat vaikkapa piknikille nauttimaan kiireettömästä vapaapäivästä tai soittamaan kitaraa muiden seurassa.

Kansanpuisto.

Jatkoimme matkaa ja söimme paikalliseen hintatasoon nähden erittäin kalliin lounaan - mutta ruoka oli herkullista ja maisema kaunis ja rauhaisa.

Herkullinen lounas oli intialaisvaikutteinen.

Lounasnäkymässä ei ollut valittamista.

En muista enää, missä järjestyksessä tehtiin mitäkin, mutta eräänä iltana menimme taksilla aivan ydinkeskustassa sijaitsevalle vanhojen siirtomaavallan aikaisten rakennusten ympäröivälle aukiolle, jonka varrella oli myös pagodi, johon kävimme tutustumassa. Yangon on myös varsinainen kansojen sulatusuuni, ja niinpä kaupungista löytyy omat kiinalaiskorttelit. Kiinalaiskorttelista löytyy kaupungin turistien suosima barbeque-katu (19th street). Paikallisia ei juuri näe kyseisen kadun kadunvarsiravintoloissa, mutta tunnelma on aika mielenkiintoinen ja grillivartaat ja mereneläväpainotteiset naposteltavat erittäin hyviä, joskin kaupungin normaalihintatasoon nähden kalliimmanpuoleisia.

Eräänä myöhäisiltana lähdimme taas taksilla Yangon tunnetuimmalle nähtävyydelle - Shwedagon-pagodille. Näin aika monta pagodeja ja temppeleitä nähneellekin Shwedagon oli kerrassaan hulppea auringonlaskun aikaan, jolloin auringon viimeiset säteet toivat kullattuja pintoja esille loistokkuudessaan. Kuten arvata voi, paikalla ei ollut pelkästään turisteja vaan myös valtavasti paikallisia, jotka pitävät pagodia jonkinlaisena pyhiinvaelluskohteena.

Shwedagon.

Nähtävyyksiä löytyy laidasta laitaan

Viimeisenä päivänä ennen Thaimaahan paluutamme otimme taas taksin allemme ja lähdimme käymään vuoden 1947 itsenäisyystaistelua johtaneen kenraali Aung Sanin kodissa. Kenraali, joka murhattiin puoli vuotta ennen kuin Burma (nykyinen Myanmar) itsenäistyi, oli tunnetun Nobelin rauhanpalkinnon saajan ja Myanmarin demokratian puolesta taistelevan - Aung San Suu Kyin - isä. Tietenkin voi kuvitella että koti oli aikoinaan sikäläiseen elintasoon nähden valtaisan loistelias, mutta ei yhtään sen kummallisempi kuin vaikkapa Ruissalon vanhat pitsihuvilat.

Kenraalin koti.

Aung San Suu Kyin sänky.

Aung San -museon jälkeen matka suuntautui Yangonin monipuoliseen ja suurehkoon eläintarhaan, jossa vierähti helposti tunti jos toinenkin. Eläintarha on sekin miellyttävän rauhallinen keidas, jonka toisella laidalla näytti olevan suosittu uima-allasalue.

Eläintarhan eräs asukas.

Vuonna 1954 valmistunut Yangonin päärautatieasema kuuluu myös kaupungin niin sanottuihin pakollisiin nähtävyyksiin, ja olihan rakennustyyli aika vaikuttava.

Päärautatieasema.

Vierailumme aikana emme olleet liikkuneet pitkiä matkoja kävellen, mutta nyt päätimme kävellä rautatieasemalta viktoriaanista tyyliä edustavaan ja 1901 valmistuneeseen Strand-hotelliin, joka sijaitsee Yangon-joen varrella ja on jopa koko Kaakkois-Aasian tunnetuimpia hotelleja. Olisi ollut mielenkiintoista käydä sisällä, mutta jo sisäänkäynnin edessä oli kyltti, joka teki selväksi, ettei shortseihin ja varvastossuihin pukeutuneilla uteliailla turisteilla ollut asiaa sisätiloihin.

Strand Hotel.

Yangonin ruokatarjonta

Yangon on varsinainen kansojen sulatusuuni, ja senpä takia Yangonista löytyy keittiöitä kaikkien makuun - on kiinalaisia, intialaisia, thaimaalaisia, länsimaalaisia ym. ravintoloita laidasta laitaan. Mielestäni ruoka oli hyvää kaikkialla, mutta emme toki maistaneet niitä eksoottisimpia, kuten erään intialaisen ravintolan menyyssä mainittuja lampaanaivoja.

Yangon on kontrastien kaupunki

Ei ehkä ole niin yllättävää, että miljoonakaupungista löytyy niin paljon kontrasteja. Eri kansat, uskonnot ja kulttuurit elävät sulassa sovussa keskenään. Katukuvassa täysin rapistuneet ja kauniisti restauroidut rakennukset seisovat rinnakkain.

Katukuvassa näkyvät kontrastit.

Toki Myanmarissa on joillakin alueilla valtavat ongelmat. Ja on myös pidettävä mielessä, että on paljon maassa syntyneitä vähemmistökansoihin kuuluvia, joille ei ole myönnetty sen enempää kansalaisuutta kuin samanvertaisia oikeuksia kuin valtaväestöön kuuluville.

Viisumini kohtalo

Vuoden Thaimaa-viisumini oli kulunut umpeen, ja lähdin eräänä aamupäivänä käymään Thaimaan suurlähetystössä. Kainalossani oli nippu kirjanpitäjäni etukäteen valmistavia dokumentteja. Samanlaisilla olin onnistunut saamaan vuoden viisumeja monella maahantulolla Malesian konsulaateista, muttei ikinä Laosin eikä Kambodžan suurlähetystöistä. Jätin paperit virkailijalle ja esitin asiani, minkä jälkeen virkailija kävi takahuoneessa neuvottelemassa. Sain kutsun uudestaan tiskille ja vastasin kahteen kysymykseen, maksoin viisumimaksun ja kävelin hotellihuoneeseen. Viisumin sain noutaa seuraavana iltapäivänä, ja tosiaan minulla oli passissani tuliterä vuoden viisumi monella maahantulolla!

Yhteinen illallinen ennen paluuta Bangkokiin.

Seuraava juttuni

Kunhan minulla taas on aikaa, aion kirjoittaa jutun Kimmon ja minun vierailustani Etelä-Myanmariin ja sinne suuntautuvasta menomatkasta, joka maksoi huomattavasti enemmän kuin kahden henkilön lentoliput Bangkokista Yangoniin ja takaisin. Miksi matka oli niin kallis, selviää seuraavassa postauksessani.

Kurre
0
Back to Top