5+1 syytä, miksi Koh Samui on hyvä paikka asua

Ehditkö jo lukemaan 'Yksi osoite kerrallaan'- postaukseni? Jos et, niin se löytyy täältä. Kannattaa lukaista, sillä se selittää miksi juuri nyt on pirun hyvä aika kertoa 5+1 syytä, miksi Koh Samui on hyvä paikka asua. Blogia seuranneet tietävät, että Samui oli meille 'rakkautta ensisilmäyksellä' silloin 16 vuotta sitten. Vaikka vajaassa kolmessa täällä vietetyssä vuodessa ei pysty kunnolla edes integroitumaan, niin kyllä mä sanoisin että kohtuuhyvän kokonaiskuvan saaresta on silti saanut.

Arayaburin rantaa

Joten tässä oma 5+1 syytäni, miksi Koh Samui on hyvä paikka asua

1. Ilmasto (se ihana, ihana aurinko!)

Tämähän on päivänselvä. Vaikka huhti-toukokuun armoton kuumuus pakottaa usein hakemaan helpotusta ilmastointilaitteiden läheltä (tai vaikka 7-elevenistä), niin useimmiten sininen taivas ja palavasti leiskuvat auringonlaskut ovat pohjoisen Suomen asukille suurinta herkkua. Oli sitten päivä tai yö, ei pitkille lahkeille tai hihoille ole tarvetta. Kun auringon valo ja lämpö pureutuu luihin ja ytimiin, kaikki tuntuu niin helpolta. Ihan sama kuinka kiireistä arkea täällä elää, niin auringosta johtuen tuntuu kuin olisi ikilomalla. Elämä vaan on niin paljon mukavampaa varvastossuissa!

Vaikka Samui ei juuri koskaan ylitä kansainvälisiä uutiskynnyksiä, niin silloin tällöin paikalliset tulvat pääsevät myös Suomen iltapäivälehtiin. Varsinkin silloin, kun Janne Kataja ryhmineen oli Samuilla jumissa. Mutta hei, se on vaan elämää.

Nämä tulvat ovat muuten olleet myös blogin luetuimpia artikkeleita, voit lukaista jutut täältä ja täältä.

Meidän kotisatama Bangrak.

2. Paratiisimaisemat

Jep, niitä löytyy. Voit ottaa vaikka lounaalla puolentunnin loman nurkan taakse paratiisirannalle, sillä asuthan saarella. Ja se että olet saarella ei pääse Samuilla unohtumaan. Suolaisen meren tuoksu seuraa alati, kuljet sitten minne vaan. Saaren tiet seuraavat rantoja ja siksi päätietä kutsutaankin ringroadiksi. Ja silloin kun tie ei seuraa rantoja, se todennäköisimmin vie vuorille. Mikäli et ole ajanut Samuin keskellä vuoristoteillä, voit vain kuvitella miten upealta näyttää korkealla, kun joka puolella välkkyy turkoosi meri. Henkeäsalpaavaa, etten sanoisi! Kun reissun vuorten uumenissa paussittaa vielä vesiputoukselle, niin onhan se siinä. Olen muuten kirjoittanut Samuin rannoista täällä ja täällä.

Maenamin rauhallista ja upeaa rantaa.

Ei voi unohtaa olevansa saarella.

3. Elämän helppous

Samui/Thaimaa on 'sopivasti kehittymätön' olematta kuitenkaan kehitysmaa. Siinä missä esimerkiksi monissa Euroopan maissa käsityöläiset ovat joko kadonneet katukuvasta kokonaan, tai sitten ovat ylihinnoiteltuja, Samuilla saa vielä käsityöläispalveluja jokaisessa kadunkulmassa. Edes rikkoutuneen matkalaukun tilalle ei kannata ostaa uutta, sillä vanhan hyvän korjaaminen on puoli-ilmaista. Kuten ovat myös vaatteiden kavennukset ja korjaukset, mopon korjaukset tietokoneista ja kännyköistä puhumattakaan. Kaiken voi korjata. Kun Suomessa kodintekniikan korjaus hinnan takia tuskin kannattaa, täällä se on hyvinkin perusteltua. Etenkin kun maailma jo valmiiksi hukkuu tavaraan.

Terveydenhuolto (tai sairaudenhoito kummin vaan) on sekin herkkua täällä. Tosin siihen tarvitaan se vakuutus ja mieluummin hyvä sellainen. Mutta kun on pakko lähteä lääkäriin, on se nautinnollisen helppoa. Nathonista löytyy kunnallinen ja luonnollisesti halvin vaihtoehto, mutta eivät nämä yksityiset kansainväliset sairaalatkaan kustannuksilla hirvitä. Suomen kunnallisen terveyskeskusmaksun hinnalla pääset hoidettavaksi ilman jonotusta, saat asiantuntevan hoidon ja vielä lääkkeetkin samasta paikasta mukaan puolessa tunnissa siitä, kun olet hoitoonlähtöpäätöksen tehnyt. Ei neljän viikon odotusta ja apteekin metsästystä erikseen.

Samuilla pystyy kaiken lisäksi elämään sellaisessa 'kuplassa', että mikään mitä muualla maailmassa tapahtuu, ei kosketa meitä. Samuilla ollaan omassa pienessä maailmassa turvassa kaikelta pahalta.

Choengmon beach

Maenam beach

4. Hintataso

Vaikka Samui onkin 'turistisaari', näyttäytyy se täysin eri valossa kun täällä viettää arkeaan. Jos pyörii niillä seuduilla missä paikalliset, on mahdollista selvitä elämästä hyvinkin halvalla. Halpoja taloja löytyy useilta eri alueilta (meidän tapa ei siis ole malliesimerkki), ja yleensä diiliin kuuluu myös puutarha ja terassi. Keittiössä viihtyvälle paikallinen keittiövarustelu ja suunnittelu aiheuttaa todennäköisesti harmaita hiuksia, mutta ainahan voi mopoilla lähimarkkinoille hakemaan koko perheelle maukasta noutoruokaa parilla eurolla.

Lähes joka paikassa saa palvelua; bensa-asemien tankkaajat, sairaaloitten vastaanottoarmeija, laulava hammaslääkäri, puutarhurit ja allaspojat, vain muutamia mainitakseni. En tiedä mikä on saaren työttömyysprosentti, mutta ei se kovin hirveä voi olla, saari kun on palvelijoita täynnä. Täällä tuntee helposti itsensä prinsessaksi.

5. Sosiaalinen elämä ihan vieressä

Kyllä, täältä löytyy lähes kaikkea ja aivan vierestä. On täysin itsestä kiinni kuinka sosiaalisesti haluaa päivänsä viettää. Toiset juoksevat aamusta iltaan ja illasta aamuun eri meiningeissä (kuten meidän viriilit eläkeläisnaapurit), toiset ottavat osaa juoksuihin harvemmin. Mutta aikansa täällä saa kyllä kulumaan.

Harrastusmahdollisuuksia löytyy lattaritansseista joogaan ja muuhun urheiluun. Livemusiikkia löytyy jokaiselle päivälle, ei tarvitse kuin valita fiiliksen mukaan. Hyväntekeväisyyteen sitoutuneillekin kohteissa on valinnanvaraa eläimistä siivoamiseen ja kaikkea siltä väliltä. Juhlia, tapahtumia ja megatapahtumia on tarjolla niin paljon kuin sielu sietää, puhumattakaan romanttisista illallisista aaltojen liplatellessa varpaita.

Ja sitten kun väsyttää, voi valita sen hiljaisemman polun. Käpertyä yksinäisen palmun alle rannalla kaukana kaikista muista. Imeä taivaanrannasta energiaa kiduksiin ja latautua.

Fisherman's villagen Green light cafessa pääsee salsaamaan joka perjantai
Tai sitten voi palkata kalastajan viemään Koh Somille, jossa ei ole ketään.

+1. Hymyilevät thaimaalaiset

Sitä vartenhan me tähän alunperin rakastuttiin. Vaikkei kaikki olekaan kultaa mikä kiiltää, niin sen verran mykistävän ihania paikallisia ystäviä ollaan täällä saatu, että sanattomaksi vetää. Eikä se tee muualle siirtymisestä yhtään helpompaa.

Tiedättekö, on olemassa sanonta 'kun kerran tulee Samuille, palaa aina takaisin'. Tiedän tasan  mitä sillä tarkoitetaan. Kuinkahan meidän tulee käymään...

Mutta kuten tossa äsken jo mainitsin, ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää. Myös sen on täällä oppinut. 
Korruptio, sananvapaus, thaimaalaisten tulisuus (muutamia mainitakseni) ovat hämmennystä aiheuttaneita asioita, mutta jääköön se kirjoitus vielä odottamaan. Parempi kirjoittaa niistä muualla kuin täällä. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Pysy siis kuulolla.

Haaveiletko sinä muutosta Thaimaahan?

Tämä palava taivas!

12 kommenttia

  1. Meikärouva ei haaveile muutosta Thaimaahan ihan realistisista syistä: arki ja elämä on koto-Suomessa nyt ja se siitä.

    Mutta ymmärrän hyvin, miksi niin monet suomalaiset menettävät sydämensä Thaimaalle - niin olen minäkin. Ja juuri monista listaamistasi syistä. Jokaisella maalla on omat huonot puolensa. Meillä Suomessa ehkä rulettaa moni asia niin kuin se sovitaan, mutta sään olisin kyllä valmis vaihtamaan heti. No, paitsi juuri nyt, kun kesä tuntunee tulleen vihdoinkin Suomeen.

    Thaimaa on ihana, ei siitä pääse mihinkään <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on Rouva Sana, jokaisella maalla on omat huonot puolensa. Kesä Suomessa on myös aivan parasta, vaikka ilmat vähän huonompia olisivatkin. Me oikeastaan kaivataankin juuri tällä hetkellä niitä viileitä ja valoisia iltoja veden äärellä, joita Suomi pystyy tarjoamaan.

      Thaimaa on aivan ihana, mutta maailmassa on niin paljon muitakin ihania paikkoja.

      Ihanaa kesää!

      Poista
  2. Jos nyt en ihan muutosta, niin kolmen kuukauden lomasta siellä! Siis haaveillaan meillä. Ensi vuoden tammikuussa olisi aikomus lähteä. Thaimaa on meille käymätön paikka ja kovasti olen tässä yrittänyt viime aikoina päästä jyvälle maasta. Vielä en oikein tiedä mikä paikka vetää puoleensa. Hankalaa vähän, kun päätös pitäisi tehdä pitkälti muiden arvioinnin perusteella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Liina että otatte riskin. Olen aivan varma että ette tule katumaan. Ehkä ensikertalaisille suosittelen jotain 'turistikohdetta' tuntemattomamman paikan sijaan, sillä niissä kaikki on paljon helpompaa, eikä tule niin suurta 'kulttuurishokkia'.
      Thaimaassa on myös liikkuminen paikasta toiseen helppoa ja suhteellisen halpaa. Eli jos se ensimmäinen valinta ei ihan kolahdakaan, ei peli ole menetetty, vaan voi lennosta vaihtaa kohdetta. Se voisi muutenkin olla ihan hyvä vaihtoehto. Näkisi ja kokisi yhtä paikkaa enemmän.

      Ihanaa reissua!

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä! Krabin seutu on alkanut kiehtomaan eniten, upeiksi kehuttujen maisemien vuoksi! Me haluamme Thaimaalta erityisesti luontoelämyksiä, aurinkoa ja lämpöä! Shoppailu tai kulttuuri, eikä myöskään yöelämä kiinnosta.

    Ajatus on mennä 2-3 viikoksi pisteeseen A (varmaan ennalta varattuun hotelliin), katsella sieltä käsin pisteitä B, C ja D... ja päättää sitten mihin seuraavaksi ja kuinka pitkäksi aikaa. Ajattelen myös että ensikertalaisen on helpointa mennä tunnettuun kohteeseen. Toivon kuitenkin että löytäisimme paikan pidemmälle oleskelulle turistirysän ulkopuolelta. Asuimme yhden kevään Espanjan aurinkorannikolla, Mijasissa. Aivan turistirysän liepeillä, mutta kuitenkin omassa rauhassa. Sellaisesta haaveilen myös Thaimaassa! Vinkkejä otetaan mielellään vastaan! 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän ajatus kuulostaa ihan järkevältä, sillä ei sitä oikeastaan kannata lyödä lukkoon mitään ennen kuin tietää. Ja asuntojakin on todella paljon helpompi etsiä paikan päällä. Silloin näkee vuokranantajan ja asunnon todellisen kunnon.
      Ja vaikka onkin 'turistirysä' kyseessä, aina sen liepeiltä löytyy niitä rauhallisia mestoja. Mekin asuttiin Samuilla juuri niin. Lähellä kaukana, mutta silti riittävän kaukana.

      Onnea unelmiin!

      Poista
  4. Meidän sydän on jäänyt Ko Lantalle ja ajatus olisi muuttaa sinne jossain vaiheessa pidemmäksi aikaa, ehkä lopullisesti. Ollaan käyty siellä pidemmällä lomalla jo kolme kertaa ja ensi talvena taas. Se saari vaan tuntuu niin kodilta. Eläkeikään on vielä 10 vuotta, mutta niin kauan ei jaksaisi odottaa. Löysin tänään blogisi ja alankin innolla sitä selaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      kiva kuulla että olet löytänyt blogin :).

      Ymmärrän niin täysin teidän Thaimaainnostuksen. Me ravattiin Samuilla 14 vuotta, ennen kuin saatiin viimein muutto aikaiseksi. Lantallakin ollaan käyty vuonna 2001, mutta ei sen jälkeen. On varmaan niistä ajoista muuttunut tosi paljon.

      Tiesitkö muuten, että Thaimaahan on mahdollisuus saada eläkeläisviisumi jo viisikymppisenä? Yhden idean vain ajattelin antaa :).

      Ehdottomasti kannattaa lähteä kokeilemaan muuttoa, sillä takaisin pääsee aina!

      Mukavaa kesää!

      Poista
  5. Meidän perhe on kans rakastunut Thaimaahan: Itse olin matkaoppaana Pattayalla ja Hua Hinissä talvet vuodesta -89 vuoteen -91 joten maan kulttuuri tuli melko tutuksi paikallisten ystävien kautta. Senkin jälkeen työn ja lomien kautta olen matkustanut maata ihan ristiin rastiin, niin perheen kanssa kuin yksinkin. Ilmasto houkuttaa edelleen, samoin maailman paras ruoka ja ihanimmat ihmiset.

    Kunhan viimeinenkin juniori lentää pesästä niin suunnitelmissa on muutto jonnekin hyvien sukellusvesien äärelle... 😎
    Olen matkustanut kaikissa Kaakkois-Aasian maissa ja vaikka omat hyvät puolensa on niin Malesiassa, Cambodiassa kuin Vietnamissakin, eivät ne silti vedä vertoja Thaimaalle.

    Kiitos blogistasi, jään mielenkiinnolla seuraamaan mihin elämä teitä vie seuraavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau Jaana, vuodesta -89 on Thaimaa varmasti muuttunut todella paljon. Voi vain kuvitella. Itse en olekaan vielä Pattayalla tai edes Hua Hinissa käynytkään, mutta monessa muussa paikassa toki. Ja ensimmäinen kerta taisi ollakin silloin 90-luvun vaihteessa.

      Ja Thaimaa on todellakin jäänyt myös meidän sydämiin pysyvästi. Tässä vielä mietitään josko sittenkin palattaisi sinne syksyllä, ainoa ongelma on vain pojan jatkokoulutusmahdollisuudet. Mutta saa nähdä mitä tuleman pitää. Itseäkin vähän jännittää ;)

      Ihanaa juhannusta Jaana!

      Poista
  6. Millaisia työmahdollisuuksia siellä voisi olla..? Thaimaa houkuttaisi minua hirmuisesti, ja olisin vapaa lähtemään. Mietin vain työkuvioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Janniina! Noi työkuviot Thaimaassa on kyllä vähän hankalat, ellet sitten pääse johonkin ulkomaalaiseen firmaan töihin. Puhelinmyyntiä suomalaisille Thaimaassa löytyy kyllä, jos sellaisesta on kiinnostunut. Myös Samuilta sitä löytyy.
      Kansainvälisistä hotelleista voi löytyä jotain, samoin matkaopashommia. Sitten olen huomannut, että sukelluskoulut aina silloin tällöin hakevat suomalaisia työntekijöitä. Siis varsinkin sellaiset, joiden omistajina on suomalaisia, tai joissa on jo ennestään suomalaisia hommissa. Se olisikin aika kivaa hommaa varmaan. Eli kantsii vaikka käydä sukelluskurssi ja siitä sitten kouluttautua vähän pidemmälle, niin voi töitäkin löytyä.
      Lisäksi moni ulkomaalainen perustaa jonkun firman, vuokraa esim hotellin jota lähtee pyörittämään, mutta siinä onkin sitten jo enemmän haasteita ja riskejä.
      Minkä alan ihminen sinä olet, niin pystyn ehkä antamaan paremmin infoa?

      Poista

Back to Top