Morjens 2018!

Viimeiset kolme viikkoa on painettu tukka putkella. Jos on satanut, ollaan menty, ja kun ei ole satanut, sitten vasta ollaankin paineltu menemään.

Esikoinen on nyt saateltu kohti seuraavaa seikkailua Marokon Taghazoutissa, ja elämä saattaa pienoisesti rauhoittua. Ikävähän tässä taas kaivertaa rintaa, mutta olen onnellinen että tyyppiä on myös purrut matkakärpänen. Elämä pitää elää nyt, eikä sit.

Joka vuodenvaihde tulee ajatelleeksi, että seuraava vuosi on taatusti helpompi. Kunnes taas vuoden lopussa huokailee, että huh mikä vuosi.

Niin se oli tämäkin, aikamoista vuoristorataa. Pahimmilta vaurioilta sentään vältyttiin, vaikka jokunen rytmihäiriöi yllättikin.

Mutta tätä kutsutaan elämäksi.

Voisi jo kutsua huurteiseksi ;)

Vuoden 2018 ilot ja haasteet:

Haasteet:

  • Vuosi 2018 oli meillä kobrien vuosi, lue vaikka täältä tai täältä. Parhaimpina viikkoina törmättiin tontilla pariinkin otteeseen kobriin, ja vaikka selvittiin kaikista voittajina, kolme kertaa koiran silmät sai osumaa. 
  • HumbanBumban krooninen munuaisvika. Ensin Bumba oli niin lähellä kuolemaa, että veikkaan sen olleen vain parista tunnista kiinni. Niin silminnähtävä ja nopea oli romahdus (lue täältä). Onneksi ystävämme eläinlekuri on maailman paras, ja valvoi kolme yötä ja päivää Bumban rinnalla.
  • Viisumireissut. Miten niihin voikaan mahtua niin paljon säätöä? Jos meidät joku päivä käännytetään rajalta, en ihmettelisi yhtään (katoppa vaikka täältä).
  • Surulliset uutiset on vetänyt mielen matalaksi moneen otteeseen. Ja viimeksi aivan pari päivää sitten. Levätkää rauhassa he, jotka siirtyivät vihreämmille niityille ja voimia taisteluun muille rakkaille.
  • Juniorin koulun konkurssi laittoi koko palettia vähän uusiksi. Onneksi meidän perhe ei menettänyt rahojaan konkurssissa, kuten niin monelle muulle perheelle kävi. Juniori siirtyi opiskelemaan Kulkurikouluun yhdeksättä luokkaa, ja voin vannoa ettei kotikoulu ole yhtään helppoa. Hermot on olleet riekaleina sen tuhat kertaa ainakin.
  • Juniorin Chikungunya-virus ja muutaman päivän sairaalakeikka. Onneksi tämä virus päästi näillä näkymin melko helpolla, eikä pahimmista nivelkivuista ole tarvinnut kärsiä.
  • Mummonmökin etsiminen ei tuottanut tulosta, vaikka Tomppa vartavasten Suomessa kävikin. Mutta hiljaa hyvä tulee, tai niin ainakin vielä toivon. Mä yritän aina nähdä tienviittoja kaikessa, mutta en silti suostu vielä hyväksymään, ettei meidän olisi tarkoitus saada omaa tönöä Suomesta. UGH!
Onneksi joulukuussa on paistanut myös aurinko. Tässä Maenam beach.

Miska ja footballgolfia eksoottisissa ympyröissä.
Vuoden paras hetki, Jesse saapuu saarelle <3

Ilot:

  • Meidän tiimi on ihan paras! Mikään ei voita niitä hetkiä, kun saadaan esikoinenkin saarelle ja voidaan porukalla nauttia toisistamme. Tänä vuonna ollaan vietetty yhdessä 24/7 noin 2,5 kuukautta, vaikka esikoinen asuukin Suomessa. Se on paljon se, enkä usko että vaikka oltaisiin kaikki Suomessa, yhteistä aikaa olisi yhtään enempää. Voisi olla jopa vähemmän, sillä lähellä on liian kaukana.
  • Paikalliset ajokortit, joitten hankkiminen onnistui jostain syystä olemaan sekin täynnä säätöä. Nyt niitä löytyy jopa juniorilta.
  • Blogi täytti kome vuotta. Kiitos huikeasta matkasta kaikille teille, olette ihan parhaita!
  • Uudet ystävät Balin reissulta Minna & Juha. Olipas mahtavaa tavata vihdoin livenä!
  • Hullut fillaristit Markus, Dan ja Kelly. Nämä Euroopasta Uuteen Seelantiin pyöräilevät kaverukset pyörähti viidakkotalossa neljän päivän verran, ja olihan se mahtaavaa. Mikään ei ole hienompaa, kun tavata upeita ihmisiä ja päästä osaksi heidän unelmiensa matkaa. 
  • Matkamies Kurre ja Anont. Blogiin silloin tällöin kirjoittava matkamies Kurre muutti suruksemme Chiang Maihin, ja jätti kyllä aikamoisen aukon Samuille. Me käytiin yhdellä viisumireissulla moikkaamassa Kurrea ja Anontia Chiang Maissa, ja jos Kurre ei ehdi tulemaan tänne, sinne on mentävä uudestaan. 
  • Uskokaa tai älkää, voitin Jokerissa 500€. Vielä enemmän mysteeri on se, että heräsin yhtenä aamuna pää täynnä numeroita. Näitä numeroita olen sitten käyttänyt eri peleissä, ja vaikka jättipotti antaa vielä(kin) odottaa itseään, jokaisella pelillä olen jotain ropoja voittanut. Jättipottia odotellessa ;)

Sellainen vuosi se. Nyt nenä kohti uutta vuotta ja sen mukanaan tuomia seikkailuja.

Se mitä kristallipallossa tällä hetkellä näkyy, on aika hurjaa ja villimmistä ajatuksista ei uskalla avautua tässä kohtaa vielä enempää. Sillä meistähän ei koskaan tiedä.

Kiitos teille vuodesta 2018! Te olette aina vaan ihan parhaita.

Toivon että vuosi 2019 pitelee teitä silkkihansikkain, ja tuo tullessaan säkkikaupalla toteutuneita unelmia!

Frisbeegolfia niinikään eksoottisissa maisemissa. Jesse ja Tomppa.

Tossa toi mun kristallipallo. Siitä mä käyn aina kurkkimassa ;)

6

Sadekausihan se

Jos ei kohta altistu homeelle, ei sitten ikinä. Viidakkotalossa ei ole pintaa, missä jonkinlaista kasvustoa ei olisi havaittavissa. Lautalattiat, kattopaneelit, vaatekaappien ovet, vaatteista nyt puhumattakaan. Jos tarkemmin tutkisi, hometta löytyisi varmaan kaakeleistakin.

Vettä tulee kuin esterin perseestä lähes tauotta ja tätä on jatkunut parisen viikkoa.

Onneksi meillä on kuivausrumpu, muuten kuljettaisiin vielä paskaisilla vaatteillakin. Rumpu pyörii öitä lukuunottamatta tauotta, sillä mikään pyykki ei kuivu ilman apua.

Märät pyyhkeet = lisää hometta.

Kaikki mahdollinen on siirretty siihen huoneeseen, jossa on talon ainoa ilmastointilaite. Sekin puhaltaa tauotta, toiveena saada kuivempi ilma kulkeutumaan myös talon muihin osiin.

Lakanat on nukkumaan mennessä kostean nihkeitä, eikä ikkunoita ja ovia ole mitään järkeä pitää auki. Tukehdutaan siis vielä tunkkaiseen ilmaankin.

Kaikki on litimärkää ja hermot on meinannut mennä moneen kertaan, usko pois.

Vettä on tullut aika perkeleesti.

Ja lisää tulee.

Mitä tehdä kun sataa pirusti?

Valitsisiko tänään Big C:n vai Tescon? Vai sittenkin Central Festivalin? Tai jos menisikin leffaan?

Niin ja onhan meillä myös pari saunaa. Ehkä vähän höyryilemään ja sitten hieronnat päälle?

Jos olisi naispuolisia kyläläisiä, voisi hemmotella itseään myös kasvohoidoissa. Mutta kun yrittää viettää unelmalomaa yhden reilu parikymppisen, ja toisen teini-ikäisen skeittarin kanssa, täytyy todella raapia päätään keksiäkseen jätkien kanssa vaihtelevaa tekemistä.

Ei esikoinen tullut Suomesta asti neljän seinän sisälle kököttämään. Se tuli biitsille, surffitukka tuulessa hulmuten ympäri saarta rundailemaan, ehkä skeittaamaankin. Ennen kaikkea se tuli täyttämään d-vitamiinivarastot auringon paisteessa.

Vaan toistaiseksi on saanut hakemalla hakea pieniä rakoja pilvimassassa. Puhumattakaan ohikiitävistä hetkistä sateitten välissä. Niitä hetkiä ei todellakaan ole ollut montaa.

Onneksi sentään pari.

Joulukuu ei ole lainkaan paras lomakuukausi Samuilla, tiedoksi vaan. Varsinkaan jos on auringon perään. Tammikuu on tilastollisesti jo paljon parempi.

Mutta yhtenä päivänä päästiin pelaamaan football golfia.


Kun lotisee, denguekuumeen riski kasvaa

Kyllähän kaikkien Kaakkois-Aasiassa pidempiä aikoja viettäneitten kristallipallossa denguekuume näkyy. Voisikin melkein sanoa että on vain ajan kysymys, milloin siihen kaatuu.

Me ollaan oltu äärimmäisen onnekkaita. Kaikkien näitten vuosien aikana vielä yksikään meistä ei ole sitä sairastanut. Tai jos on, niin sitten todella lievänä.

Mutta nyt hetki on tullut, erittäin vahva epäilys siitä ainakin. Puolet perheestä on siirtynyt Bangkok hospitalin kulmahuoneeseen täysihoitoon juniorin kuumehorkan takia.

Ensimmäinen tehty denguetesti näytti negatiivista, mutta osa veriarvoista oli aikalailla persiillään. Lääkärit epäilevät vahvasti dengueta, siksi testeillä ja sairaalahoidolla jatketaan. Denguekuume näkyy testeissä parhaiten kuulemma vasta kolmantena kuumepäivänä.

Ihan tällä tavoin ei koko perheen yhteistä lomaa täällä oltu suunniteltu, mutta näillä mennään.

Ensin pitää saada juniori kuntoon ja siihen päälle jos saisi jokusen aurinkoisen päivänkin.

Kuulitko universumi? Täällä tarvitaan aurinkoa.

Denguekuumesta lisää täällä.

Onneksi Bangkok hospitalin huoneet on melkein hotellihuoneita.
10

Säädön määrä on vakio, mutta välillä yllätän jopa itsenikin

'Äiti, sä olet ajanut kaksi tuntia väärään suuntaan'.

Toivoin hiljaa mielessäni että juniorin kommentti oli vitsi. Vaikka olin kyllä itsekin jo miettinyt jotain mätää reitissä olevan.

Väsyneenä ei pitäisi lähteä mihinkään, eikä ainakaan ajamaan autoa. Vielä vähemmän liian tiukalla aikataululla.

Vaikkei aikataulun ja reissusuunnitelman tällä kertaa pitänyt aiheuttaa harmaita hiuksia vaan kerrassaan päinvastoin, niin siinä nyt kuitenkin pääsi taas käymään.

En ymmärrä miten edes onnistuin. Ajaa nyt kaksi tuntia väärään suuntaan? Huoh...

Kun Samuilta lähtee, pitää ensin ottaa lautta.

Rajajuoksu nro mitä lie

Ajattelin ensin, että tästä rajajuoksusta ei saa mitään jutun aihetta, sillä kolme kuukautta sitten käväistiin juniorin kanssa samassa paikassa.

Enpä paljoa enempää olisi voinut olla väärässä.

Vaikka oli uuden karheat silmälasit mukana, ensimmäistä kertaa myös ajamista varten hankitut, ja kyseinen reittikin ajettu moneen kertaan. Jopa kaksin juniorin kanssa.

Mutta kun se pirulainen nukkui koko alkumatkan. Seli seli - myönnän itsekin. Puhelimen navigaattori toimii täällä mainiosti, mikäli siihen vaan näppäilee oikean osoitteen. Joku valitsi siis navigaattorista väärän kohteen.

Eikä se ollut juniori.

Kun juniori sitten herättyään lausui kohtalokkaat sanat 'olet ajanut kaksi tuntia väärään suuntaan', meinasi itku päästä. Äkkiä auto ympäri ja navigaattoriin uusi osoite. Ja taas ajoaikaa oli reilusti yli neljä tuntia sen kahden sijaan, mitä siinä kohtaa matkaa olisi pitänyt olla.

Grand Andaman clubin parvekkeelta Mergui saaristoon

Ja mehän myöhästyttiin

Oltiin siis menossa Myanmarin puolelle Mergui saaristoon, ja tarkemmin vielä Grand Andaman Clubin casinolle. Sitä ennen on leimattava itsensä ulos Ranongin raja-asemalla.

Kun viimein saatiin auto parkkiin raja-asemalle, ensimmäiset työntekijät jo huuteli että 'Too late, no foreigners, too late'!

Yksi sanoi että viimeistään neljältä pitää olla, toinen ehdotti että viideltä. Me oltiin kuudelta ja immigrationin pamppu ei ollut enää paikalla.

Ehkä me oltiin riittävän säälittävä näky, sillä yksi miehistä otti luurin käteen ja alkoi kuumeisen soittelun johonkin. Meidät käskettiin istumaan alas ja odottamaan.

Kello tuli seitsemän, ja sitten kahdeksan. Musta jeeppi kurvasi pihaan, ja sieltä hän nousi. Äkäisen näköinen rouva päällikkö kulmakarvat rutussa astui taloon ja istahti immigrationin luukun taakse jatkamaan meidän mulkoilua.

Kun hiljaisen painavaa tuijottelua oli kulunut vielä sen puoli tuntia, rouva kutsui meidät puhutteluun.

Miksi olette täällä näin myöhään? Olette käyneet täällä ennenkin, kyllä teidän pitäisi tietää että viiden jälkeen muukalaisilla ei ole saarelle mitään asiaa. Sitä paitsi, olin neuvotteluissa ja nyt piti teidän takia keskeyttää ne ja ajaa tänne.

Tuntui satavarmasti siltä, että on alettava etsiä uutta majapaikkaa ja yritettävä seuraavana päivänä uudestaan. Nälkäkin oli niin kova että näköä haittasi.

Mutta ihan oma vika. Harmitti jo itseänikin että rouva joutui meidän takia ajamaan paikalle. Siksi yllätyin täydellisesti, kun rouva jatkoi...

Tämä on sitten vihoviimeinen kerta, kun tulette tänne näin myöhään!

Ja rouva löi passeihin maastapoistumisleimat. Hymyä ei irronnut surkuhupaisalle navigoinnille, mutta laivapojat oli meidän puolella. Hurraa huutojen saattelemana hypättiin pieneen veneeseen kohti yön mustaa merta.

Vähän jänskätti vielä venematkalla, kun juniorilta kiellettiin kännykän käyttö ja vene lipui kohti casinosaarta yhtä pimeänä kuin iltakin. Miksi ei saanut käyttää kännykkää ja miksi veneessä ei ollut valoja, se jäi ikuiseksi mysteeriksi.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Reissussa rähjääntynyt ja moneen otteeseen nuhdeltu rouva väsähtäneen kartturinsa kanssa pääsivät illalliselle casinolle, sekä tietenkin vähän pelaamaan. Niitten kolmen kuukauden oleskeluleimojen lisäksi, jota varten sinne oli mutkan kautta mentykin.

Tästä linkistä muuten Andaman clubista ja edellisestä reissusta lisää.

Miska pääsi voittamaan muutaman kympin kasinolta

Aamunuhtelut

Mä niin toivoin että rouva äkäinen ei olisi aamulla meitä vastaanottamassa, mutta siellähän tuo tomera täti törötti. Olin ajatellut varmuuden vuoksi ostaa tomeralle tädille jonkun makeisrasian, mutta kun immigrationin tiski oli täynnä 'NO TIPS' -kylttejä, jätin makeiset taxfree -myymälään.

Kun päästiin luukulle, jatkoimme siitä mihin edellisenä iltana jäätiin;

Rouva: Kerropas nyt vielä kerran, mitä varten te oikein myöhästyitte?

Minä: No kun laitoin navigaattoriin Grand Andaman Resortin, ja sitten ajeltiin kaksi tuntia väärään suuntaan.

Nyt rouvalla oli jo hauskaakin. Samoin muilla virkailijoilla ja jonottajilla. Sillä pitihän tomeran tädin jakaa meidän häpeä muillekin.

Grand Andaman Resorthan sijaitsee aivan muulla, kuinka et sitä nyt älynnyt?

No niinpä. Liian väsynyt, liian huono näkö, uudet rillit ja mitä näitä selityksiä nyt oli. Niin, ja kartturikin vielä nukkui.

Ja tämä oli sitten vihoviimeinen kerta, ymmärrätkö? Ensi kerralla en tule pelastamaan teitä!

Yes ma'am. I'm so sorry. 

Ja sitten auto kohti Samuin lauttaa.

Me ei sitten muuten ajeta metriäkään, ennen kuin olen tuplatsekannut sen sun navigaattorin reitin - totesi vielä juniorikin.

Mutta taas on leimat passissa ja yksi kokemus lisää pakollisten viisumijuoksujen joukkoon. Kaikkea sitä voi näköjään sattua.

Tänään piti esikoisen tulla saarelle, vaan olihan tuokin iltalento Phuketista Samuille peruttu. Onneksi Bangkok Airways hoitaa aina homman kotiin, ja esikoinen on viety neljän tähden hotelliin yöpymään ja odottamaan huomisen lentoa.

Joku mättää nyt tässä meidän paletissa. Viime aikoina on ollut kieltämättä turhan paljon vastoinkäymisiä. Laivan kurssi on siis pielessä, joten siihen on nyt tehtävä muutoksia. Ja itsestähän se lähtee, eikö niin?

Ei juma miten kova ikävä esikoista on ollutkin, ja vielä yksi yö pitää odottaa...

Viidakkotalon joulukuusi nro 2. Ensimmäinen kuoli pystyyn.

Ja meidän rakas munapää<3
6

Samui snake and wildlife rescue

Mitenkäs teillä meni 1. adventtisunnuntai? Villasukat jalassa kynttilöitä poltellen? Ehkä jopa höyryävä glögilasi kädessä takkatulta katsellen?

Meilläkin on joulukuusi ja jonkinlaista glögiäkin saadaan rakennetuksi, mutta sunnuntaina siihen ei jäänyt aikaa.

1. Adventtisunnuntai täällä päässä sujui nimittäin näin:

Tomppa lähti lauantaina Phanganille hakemaan Moikulta moottorisahaa, juniori jäi kaverinsa luo yökylään, ja itse jäin talovahdiksi koirien kanssa.

Ja palatakseni edelliseen kirjoitukseeni, alleviivaan sen että Murphy oli viisas mies. Ärsyttävän viisas mies. Kaikki tapahtuu silloin, kun Tomppa ei ole tonteilla.

Koska meidän piha vetää puoleensa kutsumattomia matoja (lue kobria), päätin aamutuimaan polttaa pari kasaa puutarhajätettä tavoitteena minimoida matojen piilopaikat ja rauhoittaa elämä muullekin kuin taistelulle.

Kolmituntisen kasojen polttamisen jälkeen istahdin uima-altaalle pienelle lounaalle ennen suihkua. Enkä sillä hetkellä tiennyt, kuinka persiilleen loppupäivän aikataulut taas menisi.

V*tun monokkelikobra

Altaalla istuessani huomasin kyllä koirien bonganneen taas jotakin. Käärme? Lisko? Rotta? Sitä ei tiedä ennen kuin tietää. Ja yleensä sen tietää ensimmäisestä koiran haukahduksesta.

Ja onneksi en ollut ehtinyt suihkuun ennen haukahdusta, päälle iski nimittäin tulipalokiire pelastamaan koiria. TAAS.

Kuten yleensä, käärme oli jo haavoittunut kun prinsessa ehti paikalle. Kuten alle viikko sitten, tälläkin kertaa salsa onnistui saamaan myrkkyä silmiinsä ja loppupäivä menikin klinikkareissulla ja silmää hoitaessa.

Käärmeen ripustin banaanipuuhun todistusaineistoksi Tomppaa varten (jotta uskoisi että taas kävi näin) ja jottei koirat loputtomiin riepoittele sitä pitkin pihaa.

Pari suojelusenkeliä oli tälläkin kertaa matkassa, ja selvittiin ilman lopullisia vaurioita. Salsa sai muutamat piikit ja lääkkeet silmään ja voi onneksi jo paljon paremmin.

Tänne Samuilla soitetaan, kun tulee ongelmia käärmeitten kanssa.

Samui snake and wildlife rescue

Me tiedetään että piha pitää trimmata, mahdollisia koloja täytellä, kasoja poltella ja muutenkin siivota potentiaalisia piilopaikkoja. Mutta olisiko vielä jotakin muuta mitä voitaisiin tehdä?

Ollaan mietitty jopa pieniä pommeja ja kevyttä kulotusta, mutta toiveissa oli myös saada paikallinen käärmeguru pyörähtämään tontilla ja kertomaan mitä oikeasti voitaisiin tehdä. Ettei nyt turhaan räjäytetä taloa ilmaan tai polteta sitä maan tasalle.

Samui snake and wildlife rescuen Philipillä on keskimäärin 25 pelastuskeikkaa kuukaudessa. Aivan  hullua hommaa, sehän on melkein yksi päivässä! Joka soitosta Philip ei sentään lähde paikalle, mutta kun kyseessä on kobra tai python, silloin pickup kyllä liikahtaa.

Tänään Philip hyppäsi autoon ja tuli kylään. Vähän hävetti viedä kiireisen käärmemiehen aikaa, kun ei ollut akuutti tilanne päällä, mutta Philipiä kiinnosti myös nähdä meidän 'kobra hot spot'.

Kiitos Philip vierailusta!
Tässä Philipin käsittelyssä monokkelikobra

Olisi kieltämättä ollut huojentavaa kuulla että 'hävittäkää toi, duunatkaa tämä kuntoon ja tuokin kannattaa hoitaa', mutta mitä saatiin kuulla oli seuraava;

Here's nothing you can do, really. This is a paradise for cobras.

Että sillä tavalla. Helpottiko kommentti- no arvatenkaan ei.

Mutta näillä mennään.

Philip kertoi paljon Samuin villieläimistä. Niistä vähäisistä jäljellä olevista, joitten pelastamisessa hänen päivänsä kuluu. Eikä tullut yhtään voittajafiilistä laskeskellessa kaikkia niitä kobria, joita meidänkin pihalla on tapettu. Mutta yleensä me kuitenkin ehdimme ainoastaan viimeistelemään homman, jonka koirat ovat jo aloittaneet. Ja luonnollisesti koirat on pelastettava ensin, samaa mieltä oli Philip.

Sen lisäksi että asutaan kobrien paratiisissa, tässä meidän lähettyvillä on Philipin sanoin paljon pythoneita. Kerrattakoon siis vielä että PALJON. Myös hänen vapauttamiaan.

Ja tapaaminen pythonin kanssa kuulostaa vielä hurjemmalta kuin kobrat. Koska niin halutessaan, python tappaa huomattavasti kobraa nopeammin. Myös ihmisen.

Monesti ollaan mietitty, että ehtisikö viidakkotalolta lähimpään sairaalaan riittävän ajoissa saamaan vastamyrkkyä kobran puremalle. Philipin mukaan aikaa on enemmän kuin riittävästi, vaikkei terassille kannatakaan jäädä nautiskelemaan kahvikupillista ennen lähtöä.

Päästyään iskuetäisyydelle, python ei sen sijaan anna montaa silmänräpäystä ennen kuin olet kuristusotteessa, josta ei ole poispääsyä.

Ja kun python puree, siitä ei pääse irti. Paitsi whiskyllä tai muulla vahvalla viinalla. Ja tämä tarina on tosi. Jotta tällainen olisi edes teoreettisesti mahdollista, tarvitaan se kaveri joka pystyy kaatamaan whiskyä pythonin suuhun. Whiskyn jälkeen python kuulemma irroittaa hampaansa ja häipyy.

Arvatkaa lähtikö Tomppa välittömästi ostamaan pullon whiskyä?

Pelastettuja villieläimiä

Villieläinten väärinkäyttö

Nyt hyvät ihmiset, älkää koskaan menkö rannalla tai muualla niihin valokuviin apinoitten, liskojen tai kotkien kanssa. Kyse on järjestäytyneestä rikollisuudesta ja niillä surullisilla eläimillä on surkeat oltavat.

Unohtakaa tiikeripuistot, norsuratsastukset ja muu vastaava paska. Unohtakaa valokuvat villieläinten kanssa, sitä toimintaa ei kannata tukea millään tavalla. Kun me turistit emme niistä aktiviteeteista maksa, kyseinen bisnes kokee luonnollisen kuoleman.

Philipin toimesta rannoilla on järjestetty jo neljä poliisiratsiaa, missä villieläimiä kuviin tyrkyttäviä kavereita on pidätetty ja eläimet otettu huostaan. Niistä eläimistä osa päätyy jopa Philipille tai pahimmin loukkaantuneet hänen kauttaan Wildlife rescuelle lähelle Hua Hinia.

Ja surullista mutta totta, seuraavana päivänä nämä iljettävät rikolliset on maksettu sellistä ja sama toiminta jatkuu rannalla. Kainalossa on vaan uudet eläimet.

Poliisi ei oikeasti tee mitään. ME ollaan ne, jotka voidaan boikotoida toimintaa. Kun raha ei liiku, ei ole bisnestäkään. Kun ei ole bisnestä, ei ole tarvetta pyydystää vauva-apinoita ihmisten valokuviin.

ja lisää...

ja näitten kanssa ei sitten mennä rannalla valokuviin!

Just don't do it!

Philip on surullinen mies kaikesta tästä paskasta ja siitä, ettei ole juurikaan mitään virallista keinoa pysäyttää tätä raakaa toimintaa.

Ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, kun täällä nostaa älämölön vastaavanlaisesta toiminnasta, voi tulla kuumat paikat. Onneksi on silti näitä rohkeita miehiä kuten Philip, jotka ovat valmiita vaikka lähtemään linnaan puolustuskyvyttömien eläinten puolesta. Ja Philip on valmis.

Philip pelastaa eläimiä vapaaehtoisesti, joten käykää ihmeessä tykkäämästä hänen FB-sivustaan. Ehkä teistä tai ystävistänne löytyy joku, joka haluaa tukea häntä myös taloudellisesti? Se onnistuu tätä kautta.

Kun katselin meidän pihalta lähtevää Philipiä ja hänen savuavaa pickupiaan, en voinut olla ajattelematta miten ihmeessä hän vielä näin monen vuoden jälkeenkin jaksaa taistella eläinten puolesta ilman mitään rahallista korvausta?

Philipistä ja Thaimaan villieläimistä olisi vielä paljon kerrottavaa, mutta jätän sen johonkin seuraavaan kertaan. Huomenna on lähtö Myanmariin juniorin kanssa, joten rouva lähtee nyt pakkaamaan.

Ja sitten tuleekin jo esikoinen saarelle💗

*Osa valokuvista on Samui snake and wildlife rescuen sivuilta
8

Ajatelkaa jos pitäisi säännöllisesti vaikka harrastaa jotakin...

Viitaten edelliseen postaukseeni, säännöllisyys tuntuu täällä lähes mahdottomalta. Oleminen tiettyyn aikaan tietyssä paikassa kuuluu samaan kategoriaan.

Tiukkoja aikatauluja tuskin kukaan tulee tänne hakemaan, eikä mekään, mutta joku päivä saisi vaikka yllättääkin olemalla sellainen 'sujuva'.

Romahtanut kattolevy

Katto

Olin väärässä viimeksi, kun epäilin vuokranantajan kieltäytyneen romahtaneen katon korjaamisesta. Kattomies saapui apumiehen kanssa, ja tätä yhtä levyä on nyt ihmetelty kaksi päivää.

Ensimmäisenä päivänä uusi levy kiinnitetään ja sitten sitä ihmetellään loppupäivä. Meillä on kyllä huikeat näkymät Phanganille tuolta yläkerran valtavalta parvekkeelta, joten kyllä siellä kelpaa viettää  tunti jos toinenkin.

Seuraavana päivänä kitataan katto ja maalataan sitä uutta levyä, vaikka näin blondina vähän mietin kuivuuko kitti, saatika maali kamalassa kaatosateessa. Veikkaan ettei ainakaan kovin hyvin, mutta koko päivä siellä taas huseerattiin.

Kunnes puutarhuri tuli sanomaan, ettei tänään voi maalata kun sataa näin paljon. Tässä vaiheessa hommaan oli jo mennyt koko päivä ja maalaamatta oli valehtelematta jäänyt sellainen 20 sentin alue. Olisi kai senkin voinut vetäistä siinä samalla.

Kolmas päivä siis tulossa. Voisihan sitä tällaisina päivinä ulkoistaa itsensä vaikka johonkin harrastuksiin, mutta kun pitää vahtia tota Boota. Se tykkää näykkiä kattomiehen apparia pohkeesta aina ohitustilanteessa.

Ja sitä paitsi, juniori on kuumeessa toista päivää, joten sairastupa sijaitsee tässä samassa rakennuksessa.

Kobra sekoittaa päivän aina

Julkaisin omalla seinälläni Facebookissa tällaisen tarinan;

Kun aloittaa aamun tunnin tappelulla kobran kanssa, ja sen jälkeen etsii vapaata eläinklinikkaa mahdollisen kobran myrkyn takia yhden koiran silmässä, tietää saatana heränneensä.

Näin alkoi tämä viikko. Murphy oli viisas mies; jos joku voi mennä pieleen, se menee pieleen. Ja meillä se tapahtuu lähes aina silloin, kun Tomppa ei ole paikalla.

Ei tosta kuningaskobrasta sen enempää, niitä tarinoita on tässä blogissa jauhettu ihan tarpeeksi. Sen verran voisin kuitenkin kehua, että meidän juniori on osoittautunut varsinaiseksi sankariksi.

Tiedättehän kuinka vaikeata on saada teini ylös aamulla? Vaikka miten ystävällisesti yrittää, jossain vaiheessa ääni nousee, kunnes muuttuu melkein karjumiseksi. Tätä ennen hermot on mennyt tietenkin jo monta kertaa.

Mutta kun mä karjaisen terassilta 'KOBRA', kolina vaan kuuluu kun teini rymyää pää kolmantena jalkana terassille alta aikayksikön. Ei se varmaan ehdi edes herätä matkalla.

Meistä on tullut loistava kobratiimi. Kiitos Miska.

Salsan silmä vähän kärsi kobratappelusta

Jos ehtisin säännöllisesti harrastaa jotakin...

Niin voi olla että hurahtaisin tuohon frisbeegolfiin. Laji on vähän vaivihkaa vienyt mennessään ja mitä enemmän opin, sitä enemmän se kiinnostaa.

Tomppa on käynyt meidän naapuriradalla Samui Disc Golfissa jo pari vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Itse olen vieraileva ummikko, vaikka viime aikoina mopo onkin kuljettanut sille suunnalle useammin.

Itselläni koko touhu on vielä täysin hakusessa, mutta silloin tällöin saan kiekon lentämään ihan kohtuudella. Useimmiten vedän vaan kaikella voimalla mitä kirpusta lähtee, vaikka tekniikka ja rentous olisi se juttu. Toisinaan pääsen kokemaan melkein tähtihetkiä, kun saan kiekon lentämään komeassa kaaressa ilman voimaakin. Ja kyllä se vaan tuntuu hemmetin hienolta.

Vielä kun saisi sen oikean tekniikan sujahtamaan tuonne selkäytimeen, ettei tarvitsisi joka toinen kerta rämpiä pusikoissa tai puhvelin paskassa etsimässä kiekkoja. 

Kiva mesta ja kivaa porukkaa ihan tossa naapurissa. Vielä kun omissa porukoissa heittää, kukaan ei tule kurittamaan niistä suupielistä spontaanisti lipsahtavista kirosanoista.

Oletko sä jo ehtinyt kokeilemaan frisbeegolfia?

Miten mä nyt tästä lajista innostuin ;)

Vasemmalla kobrataistelija Miska, oikealla Oliver

Tomppa yrittää opettaa meille vähän tekniikoita

Samui Disc Golf

4

Perhe jolle ei koskaan tapahdu mitään

Ystäväämme Jukkaa lainaten, me olemme se - perhe jolle ei koskaan tapahdu mitään.

Ei siis niin, ettäkö ystävämme päivät olisi pelkästään auvoista arkea, mutta me ei usein edes ehditä normaaliin arkeen ja tapahtumiin, kun ylläreitä pukkaa oikealta ja vasemmalta.

Pari päivää sitten oltiin Suomesta tulleen lapsuuden kaverin ja hänen seurueensa, sekä Slovakiasta saapuneen tutun pariskunnan kanssa katselemassa vähän maisemia, ja pitihän siinä naisporukalla sitten myös vaijeriliut vetäistä. Ja luonnollisesti Samuin parhaassa paikassa Tree Bridge Coffeessa. Kirjoitin paikasta enemmän täällä.

Slovakipariskunta siinä tohinassa sitten kysäisemään, että miten sen ajan täällä saa oikein kulumaan?

Jaa että mitenkö? No jos ei kobrat, koirat, erilaiset onnettomuudet ja muut riitä, niin kyllä 'normiarki' (=kaaos) pitää huolen siitä, ettei aika käy pitkäksi.

Sillä useinhan meille käy niin, että aamutuimaan jo sopivasti - tai sitten illalla viimeiseksi - pukkaa äksidenttia jos toistakin. Ja niissä merkeissä se seuraava päivä sitten yleensä hurahtaa.

Kaikki 'ongelmat' vie nimittäin vähintään päivän.

viewpoint koh samui
Nää maisemat!

Mopot

Meillä on brittiläinen 'luotto' -mopomyyjä täällä, jolta on matkan varrella ostettu mopo jos toinenkin. Ja myytykin, kun ollaan kuviteltu muuttavamme muualle.

Viimeisimmät reilu vuosi sitten ostetut mopot ovat olleet hänen tyttöystävänsä nimissä tähän päivään asti, sillä pariskunta erosi heti viimeisimmän mopokaupan jälkeen.

Ja uskokaa vain, paikalliset naiset ovat mustasukkaisia. Näin ollen mopojen papereitten saaminen meidän haltuun nimenvaihdosta varten on ollut työn ja tuskan takana. Ei meidän takia, vaan koska frouvan ylpeys ei anna periksi.

Ja kiusa se on pienikin kiusa.

Yllättäen pari päivää sitten ystävämme saapui kirjekuoren kanssa, jonka pitäisi viimein sisältää asianmukainen pino papereita, joilla pitäisi viimein saada nimiasiat kuntoon. Puhumattakaan veromaksuista, jotka meillä on rästissä tästä samasta syystä. Sakkohan siitä rapsahtaa hetkenä minä hyvänsä.

Eikä tässä vielä kaikki. Vajaa kolme viikkoa sitten juniorille tapahtunut mopo-onnettomuus on sekin aiheuttanut harmaita hiuksia.

Kolaroitu mopo meni sen verran päreiksi, että Yamahan liikkeestä piti käydä tilaamassa mopoon lähes kaikki uudet osat. Olisi todennäköisesti ollut järkevämpää ostaa kokonaan uusi menopeli, sillä uusien osien hinta on kiivennyt melkein samaan. Uusi mopo olisi sitä paitsi ollut alla heti, kun nykyinen peli on odotellut palasina korjaamolla jo viikkoja.

Täällä operoi Samuin kuuluisa laulava hammaslääkäri

Hemmetin hampaat ja muut ruumiinosat

Ne vanhat amalgaamipaikat, jotka vie lohjetessaan aina puolet hampaasta, ai että mä olen kyllästynyt.

Kolmisen viikkoa on nyt tullut ravattua paikallisessa hammaslääkärissä, joka kyllä tuntuu osaavan hommansa. Mutta valmista ei ole vieläkään.

Hammasta ei voinut enää korjata, joten nyt ollaan sitten kruunun rakennushommissa. Onneksi kruunua ei tarvitse rakennella Suomessa, sillä hinnat taitavat pyöriä tuhannen euron hujakoilla. Täällä kruunusta pohjatöineen joutuu pulittamaan reilu 200 euroa, ja kaupan päälle saa vielä Samuin kuuluisan laulavan hammaslääkärin.

Ja koska vanhuus ei tule yksin, olen päässyt siihen kerhoon, missä ilman silmälaseja on täysin avuton. Parin kuukauden sisään multa on samassa ravintolassa täällä kummallisesti kadonnut ei vaan yhdet, vaan kahdet silmälasit. En tiedä mitä hyötyä kenellekään on toiselle räätälöidyistä lukulaseista, jotka nekin on vaan jotain pilipalimerkkiä.

Koska ilmankaan ei voi olla, pitäisi ehtiä paikalliselle optikollekin joku päivä.

Ja sitten kaikkea muuta säätöä

Netti on aina vaan paska, mutta nykyään meillä on oma insinööri. JA SE PUHUU ENGLANTIA!
Hurraa!

Huomenna tulee vaihteeksi piha täyteen kaapeleita ja sen muita kavereita, joten siinähän se päivä todennäköisesti menee. Ei kai meillä muuta olisi ollutkaan.

Thaimaalainen rakennuskulttuuri on sekin oma lukunsa. Täällä omia kämppiä omistavat kokevat välillä varmaan hermoromahduksen jos toisenkin, itse ainakin koen ilman omaa kämppääkin.

Pari sydämenlyöntiä jäi väliin muutama päivä sitten, kun rauhallinen ilta viidakon siritysten keskellä rikkoontui karmeaan pamahdukseen.

Siitä sitten koko konkkaronkka pimeälle pihalle ihmettelemään mistä meteli johtui. Ihan ykkösenä ei tullut mieleen, että katto olisi romahtanut, mutta kyllä se niin vaan oli. Onneksi kuitenkin vain osa aluskatetta ja sekin yläkerran terassilla. Mutta ihan oikeasti, onneksi kukaan ei ollut alla!

Seuraavana päivänä puutarhuri kävi pällistelemässä vahinkoja ja sitä seuraavana päivänä sitä tuli ihmettelemään myös paikallinen kattomies. Jonka piti muuten tulla siitä seuraavana päivänä korjaamaan katto.

Vaan ei tullut. Tuli vaan puutarhuri, joka selitti kovasti jotain. Nyt meillä ollaan kahta mieltä; sanoiko se ettei vuokranantaja suostu maksamaan kattoa, vai tuliko kattomiehelle joku viivästys?

Tässä nyt sitten jännätään mitä tapahtuu. Katon pudonnut kipsilevy on nyt puutarhurin toimesta sijoitettu poltettavaksi tarkoitettuun puutarhajätekasaan, vaikka aika vaikea on uskoa että kipsi kovin hyvin palaisi. Murenee ehkä, mutta ei se valkoinen jauho pihalla myöskään kovin kaunista ole.

Ilmastotalkoot my ass, täällä niihin osallistuminen on aika lailla mahdotonta. Ehkä mä yritän polttaa sen vanhan vessanpöntönkin tuolta talon alta.

Pala kattoa...

Onneksi edes joskus ehtii

Silloin tällöin säätöjen lisäksi jää onneksi aikaa myös muille asioille. Kuten vaikka ystävien tapaamiselle.

Parhaita juttuja mitä täällä asumisen aikana on kokenut, ovat melkein 30 vuotta sitten viimeksi tavatut lapsuuden ystävät.

On näköjään pitänyt tulla todella kauaksi, että voi taas törmätä. Ihan huippua!

Yllättäviä lapsuuden vieraita :)

Onneksi välillä on aikaa myös ystäville!

Hyvä tytöt

Huikea kokemus taas!

6

Arjen pieniä eroja

Havaijille perheensä kanssa muuttanut Anu kirjoitti hauskan postauksen Havaijin ja Suomen pienistä eroista (lue täältä), ja rupesin itsekin miettimään näitä arjen pieniä kummallisuuksia.

Sillä onhan niitä. Suomi ja Thaimaa ovat monessa asiassa vuosikymmenien päässä toisistaan, välillä tuntuu että vallan eri galakseissa.

Meidän tietä vartioi koiralaumojen lisäksi tämä hanhilauma.

Muovi

Kuka muistaa milloin meillä Suomessa muovipussit tulivat maksullisiksi? Itse en muista tarkalleen, mutta pieni ikuisuus siitä taitaa olla.

Täällä muovipussit kaupoissa eivät maksa, ja niitä sitten tungetaan yhdellä kauppareissulla sen seitsemänkymmentä kappaletta. Saa olla skarppina, ettei jokaista tuotetta pakata omaan pussiinsa erikseen.

Muovipussien vahvuus on toki aivan eri luokkaa kuin Suomessa, mutta siltikin. Rajansa kaikella. Pahimmassa tapauksessa mm. seiskoissa myynnissä olevat omenat sun muut hedelmät on kelmutettu yksitellen. Matka muovittomaan tulevaisuuteen on hemmetin pitkä.

Kantakaa siis hyvät ihmiset omia kasseja mukana ja kieltäytykää niistä kymmenistä kauppakasseista myös täällä.

koh samui
Täältä voi muuten ostaa oikeinkin mageen näköisiä kierrätyskasseja.

Roskat

Muovista onkin sitten helppo aasinsilta roskiin, yllätys. Jätteistä olen blogissa avautunut varmaan jo kyllästymiseen asti, mutta jatkan silti.

Täällähän tupataan polttamaan kaikki mahdollinen ja varmuudella myös mahdoton. En tiedä kuinka kauan pitää polttaa rautatynnyreitä tai lasipulloja että ne muuttuvat tuhkaksi, mutta veikkaan että aika pitkään. Täällä sillä ei ole niin väliä.

Kun lenkkeilen näillä meidän huudiloilla, joudun välillä ihmettelemään monttu auki. Monia paikallisia ei tunnu haittaavan puutarhassa levällään olevat take away-boxit, muovipullot sun muut. Niitten seassa voi mainiosti elää arkeaan.

Otin kuvan meidän lähellä olevan paikallisen ala-asteen pihalta. Siitä paikasta jossa opettajat ja pienet nassikat päivittäin nauttivat lounaansa. Näky on pöyristyttävä. KAIKKI JÄÄ SIIHEN.

Kaiken pitäisi lähteä varhaiskasvatuksesta, mutta jos joissain kouluissa asenne on vieläkin tällainen, joudutaan aika pitkään vielä tarpomaan roskien seassa.

Suomessa on kunnioitettavan siistiä, vaikka kuulemma ennen vanhaan torpissa haudattiin maahan vähän kaikkea peltipurkeista vanhoihin aterimiin. Ja niitä aarteita sitten vanhojen torppien uudet omistajat nykyään ihmettelevät.

Tässä alakoulun oppilaat opettajineen syövät lounasta. Voi opettajat!

Kävelytiet

Anun mukaan Havaijilla ei juuri ole kävelyteitä, eikä ole täälläkään. Säälien välillä katson lomalle tulleita perheitä lastenvaunuineen, puhumattakaan pyörätuolilla eteenpäin pyrkivistä turisteista.

Ei ole ihan helppoa.

Liikennesäännöt

Kävelyteistä päästään sitten liikennesääntöihin. Täälläkin sääntöjä on, vaikkei niitä juuri kukaan näytä noudattavan. Tai no, sanoisin että me farangit kyllä yritetään noudattaa, mutta hankitaan kuitenkin varuiksi autoihin vielä keulakamerat, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Sillä kävipä tässä niinkin, että eräs farangi oli kolarissa paikallisen kanssa. Poliisi tuli paikalle, ja vaikka farangi oli onnettomuuteen syytön, poliisi tokaisi "tätähän ei olisi edes tapahtunut, jos et alunperinkään olisi tullut tänne"...

Juniorin mopokolari (joka oli todistettavasti paikallisen syy) päättyi paikallisen apuvoiman paikalle hälyttämisestä huolimatta niin, että syyllinen vain totesi lähtevänsä menemään. Meillä meni mopo uusiksi, mutta minkäs teet.

Suomessa syytön on syytön ja kinkkisissä tilanteissa poliisi kyllä tutkii. Täällä nopein (ja isoin) menee ensin ja ulkomaalaisena todennäköisesti maksat viulut vaikka mikä olisi.

Miskan kolaroitu mopo, aika uusiksi menee.
Byrokratia

Aika moni meistä on käyttänyt Suomesta nimitystä 'SääntöSuomi'. Minä ainakin olen, ja onhan se vähän niin. Kaiken maailman lupia, veroja ja sääntöjä on varmasti enemmän kuin tarvitsisi. Monelle pienyrittäjälle varsinkin hullun kallista meininkiä. Sitä kahvilaa kun ei joka paikkaan niin vaan avatakaan.

Täälläkin on sääntöjä, varsinkin meille ulkomaalaisille. Paikallinen voi (tai ainakin tekee niin) pykätä sen ravintolan vaikka toisen tontille, jos se vaan juolahtaa mieleen.

Niin kuin nyt tämäkin mies päätti avata rantaravintolan sille autiorannalle, jossa käydään koirien kanssa. Perustukset on jo tehty, ja tarjolla tulee sitten olemaan viinaa ja jointteja. Ihan vaan relaamisen takia.

Tontti on ollut myynnissä pitkään, mutta kauppoja ei ole tähtitieteellisen hinnan takia tehty. Sittemmin tontille on ilmestynyt laiton kaatopaikka ja nyt sitten vielä baarikin. Tyhjälle rannalle kaatopaikan alle, ei ehkä paras bisnesidea.

Asuminen

Talojen hinnat on täälläkin lähteneet vähän lapasesta, mutta ainahan voi vuokrata.

Suomessa jokaisessa luukussa uuni on vakiovaruste. Täällä paikallisista taloista löytää ennemminkin vuokraan kuuluvan puutarhurin ja uima-altaan (edes yhteisen) kuin uunin. Kunnollisesta keittiöstä nyt puhumattakaan.

Mutta sisällä ei välttämättä tarvitse olla koskaan, ja se on muuten ihan mahtia!

Viidakkotalon työpiste.

Vesi 

Hanavettä ei voi juoda, joten vettä pitää ostaa. Sen priimakuntoisen juomaveden löytäminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Muovipulloissa se ostettu vesikin tulee, ja täällä on todella oppinut vihaamaan muovia.

Voi onnelliset Suomessa, kun voitte juoda veden suoraan hanasta. Ja miten hyvän makuista se vesi onkaan!

Käärmeet ja muut ällötykset

Kyykäärmeet, punkit, paarmat sun muut mökeillä tutuksi tulleet suomalaiset vitsaukset - me ollaan täällä niistä melkein kateellisia.

Samuilla vastaan voi tulla todellisia tappajia, kuten olette monesti lukeneet. Lenkilläkään silmiä ei voi pitää rennosti eteenpäin, vaan jokainen pusikko tien kummallakin puolella on silmäiltävä.

Ei tästä ole pitkäkään aika, kun lenkillä aiheutin kunnon naurun remakat viereisellä rakennustyömaalla. Hoksasin nimittäin sellaisen myrkyllisen kirkkaan vihreän käärmeen 10 sentin päässä pohkeesta. Tämä havainto aiheutti naisellisen spontaanin ilmahypyn kiljumisineen.

Mua ei naurattanut, niitä nauratti kyllä.

Viidakkotalossa vieraillut käärme

It's okey (vaikkei ole)

Tämä voi oikeasti johtua ihan siitä kasvojen menetyksen pelosta. Se on nimittäin täällä erittäin syvälle juurtunut.

Jos sulla on ongelma, mihin tarvitset ammattilaisen apua, voit löytää itsesi väittelemässä käsittämättömässäkin tilanteessa. Kuten me viimeksi;

Netin kanssa on ollut jatkuvasti ongelmia. Hankittiin sitten viimeisen päälle valokuidut että ongelmat poistuisi. Vähän ne ongelmat poistuivatkin, mutta ei silti saatu sitä mistä maksettiin.

Kyseisen nettifirman tyypit ravaa meillä välillä kahden auton voimalla ja pariinkin kertaan päivässä. Pointsit muuten siitä.

Sitten kaverit väsää jotain, vaihtelee kaapeleita ja sijoittaa niitä uudelleen. Kun sitten istutaan yhdessä alas tutkimaan uploadeja ja downloadeja, ja selvästi nähdään ettei olla lähellekään luvattuja, on vastaus aina yhtä hämmästyttävä; It's okey.

'No ei ole, näethän itsekin?' It's okey now. Ja tyypit lähtee. Tunnin päästä vielä soitto nettikavereilta, että 'IT'S OKEY NOW'.

Niin pahvi, ettäs tiedät. Meinaa muuten välillä itku päästä...

Vanhat sähköjohdot ja kaapelit

Jokainen Thaimaassa käynyt on takuulla ihmetellyt tienvarsilla olevia sähköjohtovirityksiä. Niitä ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta.

Mitä todennäköisemmin johtohelveteissä on valtava määrä toimimattomia piuhoja, jotka on vaihdettu uusiin. Sen sijaan että toimimattomat piuhat vedettäisiin läjästä pois, ne jätetään niille sijoilleen.

Perustan tämän  väittämän nyt esimerkiksi näihin meidän nettikaapeleihin. Aina kun reklamoidaan firmaan, tulee hymyileviä kavereita kämppä täyteen. Sitten vedetään uusia piuhoja pitkin puutarhaa ja avot, netti taas toimii.

Mutta yksikään vanha piuha tai kaapeli ei liikahda mihinkään. Alkaa meilläkin jo olemaan aikamoinen piuhaviidakko tuon viidakkopuutarhan lisäksi.

Huithapelius

Vaikka tämä usein ärsyttää, se yleensä kuitenkin ihastuttaa. Kuten Anukin kirjoitti, niin täälläkään ketään ei tunnu haittaavan oikeasti oikein mikään.

Thaimaalaisesta 'Mai pen rai' -sanonnasta on moneksi. Se sopii vaikka potentiaalisen kriisitilanteen laukaisemiseen. 'Ei se mitään', 'ei sillä ole väliä' - ja ongelma on selätetty.

Täällä eletään hetkessä, eikä pohdita huomista. Ja SE on muuten ajoittain jopa ylitsepääsemättömän vaikeata tällaiselle suomalaiselle jämptille tyttöselle.

Mutta ei kai sitä elämää ole tarkoitettu otettavaksi liian vakavasti?

Tässä metsästetään rännikäärmettä yläkerran partsilla.


2

Niin se aika kuluu, osa 2

Moni on odottanut tätä kakkososaa valtavien paljastuksien toivossa (tai pelossa), joten tässä sitä nyt sitten tulee. Ykkösosan pääset lukemaan tästä linkistä.

Ensimmäisen kahden vuoden aikana otettiin vastaan mitä tuli. Ihmisiä, ongelmia, mitä milloinkin eteen sattui.

Seuraava kahden vuoden periodi oli täynnä valintoja. Ja voi pojat, niitä valintoja riitti.

Vaikka jotain oli opittu, paljon oli näköjään jäänyt oppimatta.

Näissä maisemissa kyllä kelpaa pohtia kaikenlaista...

Noin 2 vuotta sitten

- Paratiisiuupumusta ja huolta tulevaisuudesta. Reilu kaksi vuotta sitten elämässä oli raskaita asioita (voit lukea vaikka edellisistä linkeistä).

Kaikki uuvutti ja ongelmia kasaantui. Boo aiheutti ongelmista valtaosan, mutta ehkä raskainta oli kuitenkin mielessä käyneet ajatukset koirasta luopumisesta. Oltiin poikki ja väsyneitä ongelmiin.

Ajateltiin ettei pystytä ehkä sittenkään parantamaan menneisyydessä kaltoin kohdeltua Boota. Ehkä olisi vain parempi luovuttaa?

Onneksi kaiken paskan keskellä naapurisaaren Moikku pyysi antamaan ajan kulua vielä hetki. Edes viikko. Jos hyvin nukutut yöt ja pölyn laskeutuminen auttaisivat näkemään asiat selkeämmin.

Ja näinhän se meni. Riitti kun niin rakkaaksi tullut ongelmakoira oli lähellä. Mieli rauhoittui ja elämä palasi uomiinsa, eikä sen jälkeen luopumista olla edes harkittu. Yhdessä Boon kanssa päätettiin taivaltaa loppuun saakka. Vaikka läpi harmaan kiven.

Onneksi. Vieläkin hirvittää mitä edes suunniteltiin kaikkein synkimpinä hetkinä.

HobodoBoo<3

- Käärme paratiisissa ja päättäväinen irtiotto. Tämä aihe on myös paha. Ja voin vakuuttaa että ajanjakso oli henkisesti raskas.

Jo yli kaksi vuotta sitten karkauspäivänä tein luonnoksen aiheesta 'Käärme paratiisissa'. Ajattelin silloin nukkua yön yli ja seuraavankin. Sitten meni viikko, kuukausi, puoli vuotta. Vuosi paransi jo syntyneet haavat ja asia jäi.

Ja unohtui. Kunnes eräille muillekin kävi kuten meille.

Paljon puhutaan siitä, kuinka korvaamattomia oman maan ihmiset maailmalla ovat, ja onhan se näin. Mutta se voi myös olla aivan toisin.

Niin meille kävi, ja niille eräillekin.

Meillä on upeita suomalaisia ystäviä täällä, samoin kuin Phanganillakin. Valitettavasti jouduimme myös oppimaan, että kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Eivätkä kaikki ihmiset sitä mitä luulet.

Kun huomaat että joku puhuu paskaa kaikista selän takana, voit olla varma että sinustakin puhutaan. Ihan sitä samaa paskaa. Ympäri saarta aina kun mahdollista.

Miksi? Mitä vikaa meissä on? Mitä vikaa eräissäkin on? Miten voi olla että yksi taho keinolla millä hyvänsä haluaa mustamaalata muita? Sellaisia muita, jotka uskaltavat olla asioista eri mieltä. Omaa mieltään. Ajatella itse.

Narsismi. Ensin ihastut niihin 'miellyttäviin' tyyppeihin, sitten ihmettelet mistä omituinen olosi johtuu. Mihin valuvat kaikki energiat, miksi ei tunnukaan enää niin hyvältä?

Mitä teit väärin? Mistä se TAAS suuttui? Eikö mikään riitä?

Riittäähän se, kun ollaan tekemisissä 'normaaleitten' ihmisten kanssa. Jossain vaiheessa itsetutkiskelu ja ongelmien etsiminen itsestään on kuitenkin parempi lopettaa. Mikään ei tule riittämään. Joko kuulut 'heimoon' tai sitten et.

Jossain vaiheessa tyhmempikin tajuaa, että 'enough is enough. Ellei ole hajonnut sirpaleiksi ennen sitä.

Elämä kyllä karsii jyvät akanoista, kun on aistit avoinna ja luottaa itseensä. Me karsittiin. Ja vaikka alku oli pienoinen hyppy taas tuntemattomaan, hetkeäkään ei olla kaduttu irtiottoa tietyistä ihmisistä.

Paskaa tuli niskaan, mutta parhaimmat ystävät jäivät. Muilla ei ole niin väliä. Ja parhaimmat ystävät tietävät keitä ovat. Kiitos teille.

- Muutto kartanoon. Edelliseen viitaten, ensin harkittiin jopa muuttoa takaisin Suomeen. Sitten päätettiin kuitenkin jäädä, mutta maisemaa vaihtaen. Tässä tapauksessa se tarkoitti muuttoa eri kylään.

On se jännä kuinka paljon ihmissuhteet kaikkeen vaikuttavat. Jos oma mielenterveys kärsii lähipiiristä, suosittelen vakavia pohdintoja ja toimia niitten perusteella. Ei elämässä kuitenkaan ole tarkoitus kärsiä. Ei ainakaan toisten takia.  Ei edes suomalaisten.

Ihana kartano!

- Kuninkaan kuolema. Thaimaalaisten syvästi rakastama kuningas kuoli. Ja vaikka tapahtumaa oltiin osattukin odottaa jo pitkään, syvä suru oli käsinkosketeltavaa.

Thaimaa pukeutui mustaan, me siinä mukana. Mutta elämä kuitenkin jatkui ja arki palasi raiteilleen.

- Rantojen siivous -projektit. Meillähän on ollut täällä vaikka mitä projekteja ennen Samuillekin rantautunutta Trash Herota. On ollut Clean The Beach Boot Campia, Samui Clean -projektia ja nyt siis TH.

Hiton hyvä että on. Meri tuo roskaa näillekin rannoille, ja vaikkei jätehuolto täällä oikein pelaakaan, merestä ne on ainakin saatava pois.

- Tulvat. Samui pääsi kansainvälisiin uutisiin ja Suomen lehtiinkin pariin otteeseen, eikä ehkä vähiten Aku Hirviniemen ja Janne Katajan jäädessä saarelle jumiin. Taisivathan nuo vellokset ryhmineen viettää Samuin jälkeen jonkin aikaa vielä Hongkongissakin.

Ja pienimuotoinen kaaoshan täällä oli saada kaikki halukkaat saarelta pois. Sen verran taivas kaatoi vettä niskaan.

- Leikkaus. Näin se meni, kävin luovuttamasta osan itsestäni Bangkok Hospitalin leikkauspöydälle. Aluksi vähän hirvitti, mutta hyvinhän tuo ammattilaisten käsissä meni.

Bangkok Hospitalin ystävät<3

Noin vuosi sitten

- Muutto Eurooppaan. Ja niin me hyvästeltiin koko Samuin ystäväporukka. Vietettiin läksiäisiä, syötiin fondueta ja juotiin liikaa viinaa. Ja tietty itkettiin.

Kaikki myytiin ja koirat roudattiin Moikulle odottamaan karenssin päättymistä ja Suomeen kuljetusta. Mutta kolmen kuukauden kylmää Suomen visiittiä lukuunottamatta, mitään Eurooppaan muuttoa ei koskaan tapahtunut. Sillä Samui ei lähtenyt meistä.

- Samuin valloitus osa kaksi. Meillä yleensä tehdään ensin ja mietitään sitten. Koirat oli onneksi edelleen Phanganilla, joten me ostettiin menoliput Samuille ja muutettiin hotelliin. Edelliset sveitsiläiset naapurimme olivat lähdössä kotimaahansa kuukauden visiitille, ja me kodittomat pääsimme heidän taloonsa koira- ja kissavahdeiksi. Onneksi on ystäviä.

- Beach-house ja häätö. Asunnon etsiminen tuotti valtavasti haasteita, ja yksi kummallisimmista episodeista koskaan tapahtui eräässä rantatalossa, lue vaikka täältä.

Vaikka häätö itsessään oli v*ttumainen kuvio, eniten harmitti koirien puolesta. Ne oli juuri haettu Phanganilta uuteen kotiin, ja pari viikkoa sen jälkeen jouduttiin palauttamaan koirat takaisin Moikulle. Moikku on pelastanut meidät niin monesta tilanteesta, että mitkään kiitokset eivät riitä.

Beach housen maisemia.

- Viidakkotalo ja kobrat. Kummallinen talo keskellä humisevaa viidakkoa. Niin kummallinen, että sitä piti käydä katsomassa pariinkin otteeseen. Vaikka viidakkotalo alkumetreillä hylättiin, se pirulainen ei jättänyt meitä rauhaan. Muutto keskelle syvää hiljaisuutta ja luonnon omaa musiikkia oli testattava.

Vesiputous pauhaa vieressä ja viidakko tursottaa vihreyttään aitojen sisäpuolelle. Tähän viidakkovuoteen on mahtunut jäätävä määrä kobria ja skorpiooneja, sen lisäksi vielä kobria ja skorpiooneja.

Jos multa joku nyt kysyisi onko Samuilla kobria, vastaisin että ihan helvetisti.

Mutta on täällä upeita hetkiä vietetty ja uskokaa tai älkää, hetkeäkään en vaihtaisi. Prinsessastakin on kehkeytynyt aikamoinen selviytyjä.

Rakas viidakkotalo...

- Jamit ja uudet ystävät. Vajaa vuosi sitten Tomppa alkoi hostaamaan Boat Barin jameja ja tällä tiellä ollaan vieläkin. Kauas on kuitenkin tultu alkuaikojen rämpyttelyistä ja muutamasta hassusta muusikosta. Tänä päivänä Boat Barin jamit tarjoaa parhaimmillaan aivan huikeita elämyksiä.

Parasta jameissa on kuitenkin paikalle ilmestyneet muusikot ja muut esiintyjät. Ikäjakauma on nautinnollisen laaja ja uskallan väittää kaikkien mahdollisten sosiaaliluokkien olevan edustettuna. Valtaosa soittajista koostuu farangeista, vaikka onneksi myös thaimaalaiset ovat löytäneet tiensä jameihin.

Mahtavia uusia ystäviä, en voi muuta sanoa.

Jameista löytyy arkkitehtiä, lentokonemekaanikkoa, tanssinopettajaa ja vaikka mitä.

- Bumba. Humbanbumba tuli taloon. Pieni risteyksestä pelastettu koiranrääpäle ei meinannut millään löytää omaa loppuelämän kotiaan, mutta onneksi on näitä meidän kaltaisia kahjoja, jotka raottavat oveaan vielä hieman lisää.

Bumba on piristänyt meitä kaikkia. Mielestäni Tomppa ei ollut mikään eläinihminen, ja on aina pitänyt meidän koiria prinsessan projektina.

Kun Bumba saapui, Tompankin sydän suli.

Viides vuosi?

Jaa-a, mitä tahansa voi tapahtua. Elämä saattaa pitää meidät paikoillaan, tai polku voi johtaa meidät johonkin muualle. Harvemmin me suunnitellaan kovin paljoa etukäteen.

Mutta pysykää kuulolla, kyllä me hullut täällä koko ajan suunnitellaan :D

HumbanBumba

Rakkaita ja vielä rakkaampia ystäviä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada uusia ystäviä.

4
Back to Top