Balin rannat; Seminyak, Legian, Kuta ja Jimbaran

Jos me pysyttäisiin tehdyissä suunnitelmissa, mentäisiin Balille vasta loppukeväästä tai kesällä. Mutta kun ei pysytä, toistetaan uudestaan ja uudestaan samaa sekavaa kaavaa. Päätetään jotain ja unohdetaan se. Tässä tapauksessa vuodessa, joka on toki pitkä aika.

Joten me mentiin Balille nyt, vaikka viime vuonna vakaasti päätettiin mennä sadekauden ulkopuolella. Kuka nyt vuoden takaisia päätöksiä muistaisi?

Rantojen takia olisi kannattanut pysyä käsikirjoituksessa. Sadekausi se on meilläkin Samuilla, ja välillä tulee tuutin täydeltä, eikä siinä sen kummempaa. Mutta rantalomaa hapuileville Balin rannat antaa sadekaudella melko vähän. Ellei lomakokemukseksi sitten lasketa huolestunutta hämmennystä 'paratiisirantojen' kunnosta. Tai no, kokemushan se on sekin.

Toisaalta, eihän Balille rantojen takia kannata mennä. Ne paratiisirannat sijaitsevat jossain aivan muualla, kuten SlowDown To DownUnder- blogin Minna ja Juha totesivat. Kirjoitin muuten itsekin Balin rannoista viime vuoden postauksessa, voit lukea sen täältä.

Yksi portti Jimbaran beachille.

Tämän vuotuiset kokemukset Balin rannoista:

Seminyak beach

Viime vuodelta tutut kulmat Seminyakilla yllätti tällä kertaa erittäin positiivisesti, ellei sitten satuttu piipahtamaan rantatuoleilla aina juuri siivouksen jälkeen. Viime vuonnakin kaikista käymistämme rannoista juuri nämä spotit olivat parhaat, johtuen ravintoloitten ja surffilautojen vuokraajien siivoustoimenpiteistä.

Tänä vuonna roskaa näytti olevan viime vuotta vähemmän. Kelpasi siis kylmä siideri kädessä nauttia huikeista auringonlaskuista, kun ei tarvinnut kaivaa varvastossuista aaltojen tuomia muovinrippeitä.

Seminyak beach

Seminyak beach

Legian beach & double six beach

Meidän majatalo oli 66 beachillä, ja kuten mainitsin aiemmin, se sijaitsee Seminyakin ja Legianin kainalossa. Koko tämä alue oli viime vuoteen verrattuna huomattavasti paremmassa kunnossa.

Rantakauppiailla oli 'Keep Seminyak beach clean'- takit päällä, ja ehkä Balin viranomaisten julkaisema 'Trash alert' -kampanja oli otettu näillä alueilla erityisen hyvin haltuun. Aallot toivat toki muovijätettä jokaisella sykäyksellä (paikoitellen ihan oksetti), mutta rannalla eri puljujen työntekijät hoiti kiireesti jätteet pois näköpiiristä.

Poissa silmistä, poissa mielestä. Kaivettiinko ne parinkymmenen sentin syvyyteen ylemmäksi rantaviivaa, josta nousuvesi veisi ne takaisin mereen? Vai löytyikö niille joku kestävämpi sijoituspaikka, en tiedä. Mutta näillä alueilla pystyi sentään viettämään tunnin jos toisenkin.

Surffilautojen vuokraajia Seminyakilla

Kuta beach

No siis...viime vuoden järkytys nousi potenssiin sata. Ehkä se johtui tuulisen sateisesta ilmasta, joka laski sopivasti mielialaa, tai sitten vastassa oli karu totuus. Illansuussa rannalta löytyi surffaajia ja illanviettäjiä ihan kiitettävästi, enkä voi ymmärtää miksi. Siksikö, että Kuta kuuluu yleissivistykseen?

Tänä vuonnaKAAN en olisi viettänyt Kuta beachillä aikaa hetkeäkään pakollista enempää. Se pitää nähdä, jotta voi kertoa käyneensä Balilla, mutta that's it. Aivan kamalan järkyttävässä kunnossa oleva rantakaistale. Jään odottamaan sitä kertaa, kun pääsen Balille sadekauden ulkopuolella. Jotainhan siinä on pakko olla?

Kuta beachin jätteitä

Merivesi muutaman metrin matkalta rannasta oli myös täynnä uivaa muovia.

Mukava surffikauppias oli hänkin pahoillaan jätteistä.

Jimbaran beach

Tämä nyt oli järkyttävin paikka ikinä! Monissa blogeissa kehutaan Jimbaran bayta (sen takia se piti nähdäkin), mutta ainakin se osa rannasta johon me iltapäivän auringossa jalkauduttiin, oli kaukana kaikesta edes vähänkään siedettävästä. Ei siellä meidän lisäksi juuri muita ollutkaan.

Ranta täynnä valtavia jätekasoja ja merivesi ensimmäisen 50 metrin matkalta paskanruskeata. Jimbaran on kuulemma surffikohteenakin ihan mukiinmenevä, mutta näin sadekaudella en voi suositella sitä kenellekään. Vähän niin kuin surffaisi viemärissä? Ei helvetti ja ei kiitos.

Tämä kaistale on kuitenkin nähtävä vielä kertaalleen silloin, kun sadekausi on mennyt menojaan.

Jimbaran beach

Jimbaran ei houkuttele

Trash alert

Kuten mainitsin tuossa yllä, jo joitain aikoja takaperin Balin viranomaiset julistivat roskien suhteen hätätilan. Joillain rannoilla hätätilajulistuksen tarpeen näki omin silmin, joillain 'paremmilla' alueilla taas homma ei näyttänyt kovin pahalta. Mutta hyvä että viranomaiset ovat kartalla.

Jotain on tehtävä maailmanlaajuisesti. Aasia ja etenkin Thaimaa ja Indonesia ovat muovijätteen tuottamisen suhteen kyseenalaisen listan kärjessä. Ja kuinkas monta vuotta tästä eteenpäin tarvii mennä, kunnes merissä on enemmän muovia kuin kaloja?
11

Yllätysvieraita Seminyakissa ja jotain shoppailusta Balilla

Maailma on niin pieni. Mitä enemmän reissaa, sen pienemmäksi se myös muuttuu. Reissuilla tapaa samanhenkisiä ihmisiä ja saa uusia ideoita omiinkin kuvioihinsa. Nyt kun ollaan päästy vauhtiin, maailma on avautunut aivan eri tavalla entiseen verrattuna. On syytä olla kiitollinen, sillä elämä näin on ihan parasta.

Seminyak beach

Maailma on pieni, osa 2

Luitko edellisen Maailma on pieni- juttuni? Jos et, voit lukaista sen täältä. Kerroin siinä lyhyesti jo tutuksi tulleesta bloggaajapariskunnasta, jotka ovat kiertäneet maailmaa hyvinkin paljon. Luemme toistemme blogijuttuja ja imemme toisiltamme ideoita tulevaan. Mutta emme olleet koskaan fyysisesti tavanneet.

Ennen kuin SlowDown To DownUnder- blogin Minna laittoi seuraavan viestin; 'Ai te olette Balilla? Me tullaan sinne muutaman päivän päästä'. Asiasta ei ollut epäilystäkään, oli pakko järjestää aikaa tapaamiselle. Sen verran paljon on ollut kummallisia yhteensattumia tässä matkan varrella, aina Kanarialle muutosta kitaransoittoon, että oli pakko uskoa universumin päättäneen meidän tapaamisesta.

Aivan kuin olisi tavannut vanhat hyvät ystävät. Juttua riitti sen verran paljon, että ensimmäisenä yhteisenä iltana meitä kehoitettiin jo poistumaan ravintolasta sen mentyä kiinni. Kun on riittävän hauskaa, ulkopuolinen maailma katoaa ympäriltä.

Veikkaan että olisimme viettäneet hyvinkin koko Balin reissun yhdessä Minnan ja Juhan kanssa, jos olisimme ehtineet tavata aiemmin. Nyt meillä koitti lähtö Samuille liian nopeasti, joten jäämme toivomaan että Minnan ja Juhan Aasian reissu koukkaisi lähikuukausina myös Samuille.

Minnan ja Juhan blogissa myös juttua meistä, sekä hyviä vinkkejä Seminyakiin ja muualle Balille. Blogiin pääset tästä.

Olipa hauska tavata livenä!

Vielä seuraavanakin päivänä ennen lentoa ehdittiin rantaoluelle.

Ostosmahdollisuudet Seminyakin, Kutan ja Legianin alueella

Kuten mainitsin viimeksi, olin tullut Balille myös keventämään jo ennestään keventynyttä kukkaroa. Kun on pyörinyt Samuilla jo vuosia löytämättä mitään ostettavaa, on Balin reissut käytettävä tehokkaasti hyväksi. Vaatteita, sisustustuotteita ja vaikka mitä muuta löytyy siinä määrin, että heikompi (lue minä) menee sekaisin. Ja ennen kaikkea löytyy niitä värejä, jotka auringossa eläessä on käytännössä ainoa vaihtoehto. Mustan ja valkoisen eri sävyt jäivät pohjolaan jo vuosia sitten.

Suomalaisittain jopa Seminyak on halpa, mutta Samuin asujalle turhan tyyris. Upeita putiikkeja kyllä löytyy samoin kuin Kutalta, mutta jos siirtyy enemmän Legianin puolelle, saa kaiken saman melkein puolet halvemmalla. Joten suosittelen pyörähtämään, Legian kun on siinä aivan hollilla. Sitä paitsi alue jossa me majoituttiin, eli 66 beach on Seminyakin ja Legianin välillä, joten siitä siirtyminen suuntaan tai toiseen käy kätevästi.

Jalan Legianilta ja Jalan Arjunalta löytyy myös paljon wholesale-kauppoja, joista saa hyvin tingityksi hinnoista, mikäli ostaa useamman kappaleen kerrallaan. Itse olin ostamassa neljää roikkuvaa tingeltangelia, kun wholesale-kauppias tietysti yritti myydä jokusen lisää. Hän pyysi kymmenestä 400 000 rupiaa, ja lopputuloksena lähdin kaupasta 13 kappaleen kanssa hintaan 200 000 rupiaa. Eli reilu 12 euroa. Tulipahan hoidetuksi tuliaiset Samuin ystäville samalla oven avauksella.

Muistakaa siis tinkiä! Ja mikäli ei ole aivan pakko hoitaa ostoksia Kutalla, ajakaa pieni matka Legianille, niin saatte samalla rahalla enemmän. Legianin alueella tsekkaamisen arvoisia ostospaikkoja on mm. Garlic Lane ja Merta Nadi Art Market. Kutalla vastaavasti Poppies Lane 1 ja 2, sekä Kuta Art Market. Ubud on shoppailuun aivan huippu, mutta tällä kertaa ei sinne ehditty.

Kuta Art market

Näitä mun piti käydä ostamassa, mutta ne unohtui.

Unisieppareita tarttui mukaan kaksi.

Oi mitä värejä!

Huikea Bali

Jos Bali viime vuonna jätti pienen hämmennyksen valtaan, tänä vuonna se lunasti odotukset. Nyt ollaan jo palattu mutkan kautta takaisin Samuille, mutta ensi kerta Balilla tulee aivan varmasti. Pari juttua Balilta on myös kirjoituksen alla, joten Balille menijät pysykää kuulolla.

Oletko sinä jo käynyt Balilla? Mitä pidit?


2

Bali - rakkautta toisella silmäyksellä

Toiset vaan syttyvät hitaammin. Huolimatta siitä että pidän itseäni nopeitten päätösten ihmisenä, taidan sittenkin kuulua hitaasti lämpeäviin. Vaikka ollaan pyörähdetty Georgetownissa lukuisia kertoja, vasta tällä reissulla se onnistui kunnolla sykähdyttämään.

Mutta kolme yötä Georgetownissa riitti tälläkin kertaa. Muutaman tunnin matkan päässä kuumotti miniloma Balilla, jolla oltiin päätetty palkita itsemme onnistuneesta viisumikeikasta. Vuoden takaisesta Balin reissusta oli myös jäänyt jotakin hampaankoloon (lue vaikka täältä), joten Bali ansaitsi toisen mahdollisuuden.

Pieni temppeli Jalan Legianilla.

Huonoa ja hyvää tuuria

Penangilta ensimmäinen etappi oli Kuala Lumpurissa, jossa oli koneen vaihto Balille menevään. Penangilta lähtevä kone oli sen verran myöhässä, että ehdittiin Kuala Lumpurissa gatelle tasan klo 16.00 eli täsmälleen silloin, kun portti sulkeutui. Kävi tuuri, mutta hiki valui juostessa.

Matkassa olleet pari skeittilautaa jäi jonnekin välille ilman tägejä, eikä edes henkilökunta uskaltanut antaa paljon toivoa. Toisin kuitenkin kävi, ja Balin kämpälle päästyämme meilissä odotti yllätysviesti lautojen löytymisestä.

Air Asia on yllättänyt positiivisesti muutamaan otteeseen. Kuala Lumpurin kenttä aiheuttaa kylläkin aina melkein hermoromahduksen, mutta sillä ei sinänsä ole tekemistä Air Asian henkilökunnan kanssa. Kenttähenkilökunta Kuala Lumpurissa on koulutettu viilaamaan pilkkua ja olemaan kuuntelematta minkäänlaisia selityksiä. Kovahermoisia tyyppejä, jotka aina onnistuvat yllättämään.

Halpalentoyhtiöillä lennettäessä moni pyrkii matkustamaan pelkillä käsimatkatavaroilla (niin mekin), mutta toisin kuin ainakin Penangin ja Suratthanin kentällä Kuala Lumpurissa punnitaan ja mitataan lähes kaikki pakaasit. Kaaosta on aina, kun hermostuneet matkustajat jonottaa uudelleen järjestämään laukkujaan ruumaan, nostamaan rahaa ja maksamaan lisäkuluja.

Lennoilla ei myöskään käy kuin käteinen (ainakaan näillä lennoilla), ja se teki meidän Balin lennosta  hiukan nälkäisen. Edellisen lennon oltua myöhässä meillä ei yksinkertaisesti jäänyt aikaa käteisen nostamiseen. Nälkä on muuten ikävä reissukaveri.

Seminyak beachiltä siistimpi spotti. Roskia nimittäin on.

Bali - rakkautta toisella silmäyksellä

Edellisellä kerralla lievän hämmennyksen aiheuttanut Bali otti vastaan tutun kosteana ja lämpöisenä. Vuokravillamme kuski oli sovitusti vastassa mukanaan kolme paikallista sim-korttia, jotka oltiin etukäteen pyydetty. Toimiva netti kännykässä on korvaamaton apu omatoimiseen navigointiin saarella ja tekee mopoilla siirtymiset huomattavasti helpommaksi.

Bali on Samuihin verrattuna huomattavan paljon suurempi saari, eikä edellinen kahden viikon reissu katuineen ja kujineen tallentunut selkäytimeen kovinkaan hyvin. Tällä kertaa aikaa on vain viikko, ja vaikka eksymisissä on omat mainiot puolensa, perille löytäminenkin on välillä ihan paikallaan. Siksi esimerkiksi googlemaps on huippukaveri.

Aivan kuin olisi kotiinsa tullut! Iloiset ihmiset, Balin värikkyys, eläväinen äänekkyys ja kaaokselta vaikuttava kummallinen järjestys tuntui mahdottoman hyvältä. Jopa rasvainen nasi goreng kylmään Bintangiin yhdistettynä maistui vuoden jälkeen taivaalliselta.

Balia on ollut ikävä.

Meillä urospuolisten on päästävä skeittaamaan.

66 Beach (Double six beach)

Edellisellä reissulla yövyttiin Canggussa, Seminyakissa ja Sanurissa, tällä kertaa haluttiin yöpyä vähän muualla. Vaikka 66 beach onkin Seminyakin ja Legianin kyljessä, on tässä sentään muutama uusi katu koluttavana. Rannalta katsottuna ei voi oikein sanoa mistä alkaa tai mihin loppuu mikäkin alue, eikä sillä kai niin väliäkään. Ranta on tuossa, ja se on pitkä kuin mikä.

Oltiin varattu minivilla Airbnb:n kautta, joka oli luksusta Georgetownin ahtaan hotellihuoneen jälkeen. Blue villan sijainti on optimaalinen; ranta, ravintolat, shoppailut, kaikki käden ulottuvilla.

Ja vaikka en hamstraakaan tavaraa, visiitti Balilla on tarkoitus käyttää myös joihinkin hankintoihin. Jotain kotiin, jotain itselle ja vähän tuliaisiksikin, sillä Samuilla asuvalle Balin tarjonta saa melkein pään sekaisin. Varsinkin sisustustuotteiden osalta. Kuinka voinkaan olla näin höyrähtänyt unisieppareihin?

Mä rakastan Balin värejä!

Ja unisieppareita. Niitä täällä löytyy.

Sadekausi

Kun reissaa sadekaudella on aina olemassa riski, että vettä voi tulla vaikka koko loman. Balilla on satanut nyt jo ihan kohtuudella, joten saa nähdä kuinka reissusuunnitelmien käy. Mutta riski oli ihan tietoinen, joten ei siis valiteta.

Viikossa ei muutenkaan voi nähdä kaikkea, joten erityisen kunnianhimoisia tavoitteita ei ole. Mopoillaan se minkä sateilta pystytään, sillä autossa istuminen Balin ruuhkissa ei huvita yhtään. Ubudiin ja riisipelloille ei tällä reissulla edes yritetä, sillä siellä käytiin vuosi sitten parikin kertaa. Ubud on valloittava, mutta tältä suunnalta pelkästään mopoiluun menee n. kolme tuntia. Edellisen jutun Ubudista voit lukaista täältä.

Tanah Lot nähtiin myös vuosi sitten, joten tällä kertaa haluaisin käydä Uluwatissa ja lähitienoilla. Surffaus on ainakin listalla, kuten myös Canggun skeittiskene. Katsotaan mihin ehditään, kun vettä ei tule vaakatasossa.

Balille laskeutui juuri myös pari yllätysvierasta, mutta mitä tästä syntyy, siitä sitten myöhemmin.

Balin huolettomuus<3


6

Georgetown ja viisumit

Tarvitseeko sanoakaan, että vielä viime hetkellä ennen Penangin reissua sairastuin taas? Ja että juuri Georgetowniin päästyämme Miska seurasi perässä? Ei varmaankaan. Meillä tuppaa olemaan tuuria matkassa. Tai sitten meidän viisumireissut ovat vaan kirottuja.

Mutta muuten Georgetownissa kaikki hyvin. Aurinko paistaa ja kuumasti paistaakin, ennen alkuillan vesisateita. Tähän vuodenaikaan kuulemma tyypillistä, samoin kuin se, että lentokentältä taksin ottavat turistin näköiset tyypit ovat luonnollisesti menossa Jimille. Ainakin taksikuskin mukaan.

Armenian street
Muistakaa nesteytys Georgetownissa, ja mieluummin vettä!

Viisumit ja Jim's Place 

Sinnehän mekin, koska Jim. Sunnuntai-iltana ehkä yhdeksän aikaan päästiin viimein Jimin putiikkiin. Koska avun tarvitsijoita riittää, ei Jimikään katsele kelloa tai päiviä. Kuhinaa riittää aamusta iltaan, mutta silti aikaa löytyy myös tarinoille. Kuten niille villin kosteille tarinoille risteilyreissuilta, joita Jimi Helsingissä asuessaan aikoinaan teki. Ja voi kuinka suomalaisnaiset olivat villejä siihen aikaan...

Me jätettiin Jimille läjä papereita, passit ja rahaa sunnuntai-iltana ja saatiin viisumit käteen tiistaina. Alle kaksi vuorokautta siis. Maanantaina piti olla tavoitettavissa, mikäli jotain ongelmia papereitten kanssa ilmaantuisi. Koska meillä ei ollut paikallista puhelinnumeroa, lupasi Jimi tarpeen vaatiessa etsiä meidät hotellista.

Meidän viisumeitten kanssa ei ollut ongelmia, mutta Jimin luona pääsin hämmästelemään, kun eräs kaveri etsi epätoivoisesti apua omassa viisumiongelmassaan. Kaverin kysymykseen löytyisikö Jimiltä apua, vastaus oli 'todennäköisesti'. Kunnes Jim kuuli mistä nuori mies oli kotoisin. Edes hän ei kuulemma pysty auttamaan irakilaisia.

Nuoren miehen ystävät olivat pahoillaan, mutta herralle itselleen tilanne ei mitä ilmeisemmin ollut uusi. 'I must be a terrorist' -kommentti oli tyhjentävä, näin ei käynyt ensimmäistä kertaa. Mutta meillä kävi kaveria kyllä sääliksi. Eikä syy siis ollut Jimin tai irakilaisen nuoren miehen, näin Thaimaassa valitaan.

Jos ei ole pakko, kehoitan hoitamaan viisumin Jimin tai jonkun muun agentin kautta. Kun Thai-Embassyn sivuja katsoo, saa sieltäkin sen käsityksen, ettei sinne kaivata omin päin tulevia hakijoita. Siellä sanotaan myös, että ruuhkaisessa toimistossa käsitellään tätä nykyä korkeintaan 200 viisumihakemusta päivässä, joten portilta käännytettyjä hakijoita lienee paljon. Hermothan siinä menisi.

Eikä Embassy välttämättä ole edes auki niin, miten sivustolla väitetään, eli klo 9-11. Tämä on siis viisumien jättöaika. Ei ollut ainakaan eilen, kun Jimi kiroili ovien sulkeutuneen jo 9.45. Ehkä 200 viisumihakemusta oli tullut täyteen?

Tiedoksi:

Vuoden bisnesviisumi maksaa 750MYR (reilu 150€), ja me tarvittiin näitä kolme. Jimin palvelut siihen päälle 70MYR/ lärvi (alle 15€) on siis todella pieni summa mielenrauhasta.

Tästä linkistä Embassyn sivulle. 

Ihania putiikkeja ja kahviloita, Armenian street.
Armenian streetin putiikkeja

Georgetown (tai George Town)

Penang ja Georgetown on monessakin mielessä sulatusuuni. Se on sekoitus Kiinan, Intian ja Malaijin vaikutteita, Brittien siirtomaa-ajan jäänteitä, mausteiden sekamelskaa ja meitä turisteja. Ja meitä on paljon.

Kaupunki on kuuma, eikä varsinkaan Georgetownin matalien rakennuksien ympäröivillä kujilla juuri pääse kuumuutta karkuun. Kannattaa siis huolehtia nesteytyksestä eikä ahnehtia asfalttia liikaa. Se on tosin vaikeata, sillä varsinkin Georgetownin vanhassa osassa ihasteltavaa ja kuvattavaa riittää. Onhan kysymyksessä kuitenkin Unescon maailmanperintökohde.

Vaikkei me sairastumisten myötä vuokrattukaan fillareita, se on mainio ja ehkä kävelyä hieman kevyempi vaihtoehto tutustua naapurustoon. Georgetownissa voi ottaa alleen esimerkiksi Link Biken, joita katukuvassa näkyikin paljon. Tai vaikka riksan.

Väsyneet ja vähän sairaat matkalaiset ei tällä kertaa kovin paljoa nähneet. Illalliselle jaksettiin juuri ja juuri Love Lanelle, mutta tällä sympaattisella kujalla valikoimaa riittääkin sopivasti muutamaksi päiväksi.

Riksassa pääsee varjon alle piiloon.


Little India

Little Indian hoodeilla.

Street art, Armenian street, ja Little India

Kuten olen aiemminkin kehoittanut, kartta käteen ja katutaidetta etsimään! Se on oiva keino tutustua pieniin kujiin ja löytää mitä ihastuttavimpia kahviloita, taidekauppoja, museoita ja sykettä. Me löydettiin omalla aarteenetsintäreissulla mm. Little India, jossa ei oltu aiemmin käytykään.

Paperikarttoja katuaarteisiin löytyy mm. hotelleista ja voipa sellaista kysäistä vaikka ravintolasta, kuten me nyt tehtiin. Jos ei millään meinaa löytyä, kannattaa suunnata esimerkiksi Armenian streetille, sillä se on hurmaava. Ja sieltä katutaidetta löytyy varmasti.

Muista kurkata myös pikkukujille ja kulmien taakse!

Chicken alley

Yllättäen chicken alley...

Yritäpä ehtiä ottamaan valokuva, ennen kuin joku kiinalainen on mukana.

Miau.
2

Viisumireissu kutsuu

Kirjoitinko viimeksi, että seuraava reissu suunnitellaan sitten paremmin ja ajoissa? Taisin kirjoittaa. Vaan arvatkaapa mitä, ei sitten suunniteltukaan. Ei liene yllätys.

Mutta taas mennään, viisumia ruinaamaan. Koska reissusuunnitelmat jäi viime tippaan, valittiin meille helpoin kuvio. Matkamies Kurre onnistui saamaan vuoden bisnesviisuminsa uusituksi Myanmarin Yangonissa, ja tämä mahdollisuus kiinnosti meitäkin kovasti, mutta kaikkien mukamas kiireitten takia päädymme sunnuntaina Malesian Penangiin. Ties monennenko kerran.

Kuva Balillta, jonne olisi suunta Georgetownin jälkeen.

Jim's Place

Koska siellä on hän, 'Our wonderful, fantastic, bombastic Jim'. Sen sijaan että jonotettaisiin Thaimaan konsulaattiin viedäksemme viisumianomukset papereineen, ja vielä toisen kerran noutaaksemme viisumit (helposti monta tuntia per kerta), päädymme nykyään tapaamaan Jimiä. Muutaman päivän Penang-visiitillä ei viitsi hikoilla viranomaisten edessä.

Jimin kanssa kaikki on vaan niin helppoa. Viet paperit, täytät hakemukset Jimin valvovan silmän alla, ja ennen kaikkea, voit olla varma että kaikki menee niin kuin pitääkin. Mitä Jim ei tiedä, ei tiedä kukaan muukaan.

Kun kone laskeutuu Malesian kamaralle sunnuntaina klo 18.05, painelemme siitä suoraan Jimin verstaalle. Sen jälkeen voi lopettaa huolehtimisen ja nauttia pari päivää Georgetownista.

Edellisen juttuni Jimin palveluista voit lukaista täällä. Ja tässä linkki Jim's Placen sivuille, mikäli itse sattuisit tarvitsemaan Jimin palveluita.

Fantastinen Jim! Kuva otettu Phanganistin artikkelista.

Siitä sitten Balille

Sosiaalisessa mediassa on viime viikkoina ollut pysäyttäviä kuvia Balin rannoista. Lähinnä Kutan ja Seminyakin osalta, ja meilläkin meinasi tästä syystä jäädä Balin reissu tekemättä. Rantojen roskaisuus oli muuten se asia, joka Balissa hämmensi jo vuosi sitten. 

Kuinka voi olla niin upeat rannat niin järkyttävän täynnä paskaa? Vaikka esimerkiksi Kutalla pörrää päivittäin isot lanauskoneet roskia keräämässä, niin näky oli järkyttävä. Ja sinne sitten ihmiset levittämään pyyhkeensä muovijätteitten sekaan. Huh huh. Kirjoitin tästä muuten viime vuonna, kannattaa lukaista juttu tästä.


Ylläolevat kuvat viimekertaiselta Balin reissulta. Tämä Kutalta.

Balilla sadekausi on marraskuusta maaliskuuhun, ja juuri silloin tuulet tuovat kaiken paskan mereltä. Paras aika matkustaa Balille onkin juuri sadekauden ulkopuolella, eikä vähiten roskien takia. Muuten sadekausi Balilla on ihan mukiinmenevä, välillä sataa, välillä ei.

Viimeksi päätettiin, että annetaan Balille toinen mahdollisuus jonain toisena vuodenaikana, mutta näin sitä vaan huomaa lähtevänsä sinne suurinpiirtein huonoimpaan aikaan. Mutta minkäs teet, kun Bali on kuumotellut koko vuoden. 

En tiedä kuinka Bali vaikuttaa tällä kerralla. Kasvaako nälkä syödessä, vai hiipiikö yökötys puseroon. Balilaisessa elämänmenossa on kuitenkin jotakin hyvin kiehtovaa. Se muistuttaa kaikessa rosoisuudessaan jokseenkin paljon Thaimaata, ollen kuitenkin myös sopivasti erilainen. 

Moni asia Balilla on sellaista, jota Samuilla oli kauan sitten, kun taas toisissa asioissa Bali on selkeästi edellä. Bali on trendikäs, hipsteri, nuorekas ja ainakin meille ihan varteenotettava vaihtoehto jopa tulevaksi sijoituskohteeksi, mikäli sellaista joskus kaivataan. Nyt tarvitaan siis hyvä suhde Baliin. 

On Balilla upeatakin. Kuva Seminyak beachilta.

Tanah Lot temppeliä.

Seminyakin upeat auringonlaskut.

Kaikki vielä vaiheessa

Toistaiseksi meillä on lentoliput Suratthanista Kuala Lumpuriin ja siitä sitten Penangille. Yllättäen meillä on sieltä varattuna jopa kolmeksi yöksi hotellikin, usein ei nimittäin ole, vaan mennään minne nenä näyttää. Seuraavan etapin lentolippuja ei vielä ole, ja niitä täytyy alkaa hankkimaan seuraavaksi. Ehkä jo tänä yönä?

Suunnitelmana on olla viikko Balilla ja palata nuorison kanssa samalla lennolla takaisin. Koska koirat pääsevät Phanganille Moikkulaan hoitoon, olisi paluureissulla ajatuksena koukata sitä kautta. Saisi samaan syssyyn jatkettua lomaa vielä parilla päivällä, ja Koh Phangan on siihen enemmän kuin passeli. Liian harvoin tulee käytyä naapurin paratiisisaarella.

Mutta suunnitella voi mitä vaan. Saa nähdä kummoinen reissu tästä saadaan aikaiseksi.

Täällä matkaileville tiedoksi, että esimerkiksi Air Asian siivin lentää Suratthanista Balille (Kuala Lumpurin kautta) kevyesti alle 100 eurolla. Jos on Thaimaassa vähän pidemmällä lomalla, kannattaa siis miettiä yhdistäisikö Thaimaan lomaan vaikka Malesian tai Indonesian. 

Oletko sinä jo käynyt Balilla? 

Koh Phangan on kyllä helmi!


4

Kohtaamiset kobrien kanssa

Istun terassilla säpsähtäen lähes jokaista rapinaa. Vaikka koirat ovat ympärillä, parin viikon takaiset tapahtumat ovat saaneet mielen laukkaamaan. Ilman koiria viidakkotalo olisi jo vaihtunut ihmisiä pursuavaan ympäristöön. Lähemmäksi sairaaloita ja palveluita.

Vaikka rakastankin viidakkotaloa.

Yhteen viikkoon kaksi kobraa

Se on kieltämättä liikaa. Olen kuitenkin yllättänyt itseni kylmähermoisuudellani, sillä en ikinä milloinkaan olisi uskonut kykeneväni tähän. Elämään käärmeitten reviirillä ja jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuvittelin itseni huomattavasti heikkohermoisemmaksi, vaikka aavistus säikkyä on selkäytimeen nyt pesiytynytkin.

Onneksi on karvaiset turvamiehet.

Ilman niitä kobrat olisivat menneet menojaan, ehkä jopa aitojen ulkopuolelle. Tai sitten pesiytyneet ja lisääntyneet vaikka tuonne meidän kellariin. Kammottava ajatus, eikä ehkä riskinoton arvoinen.

Meidän monokkelikobra romuvarastossa talon alla.

Kuningaskobra

Nuoriso oli vielä kylillä, kun tämä hiljainen herra yön pimeydessä jäi kiinni luvattomasta visiitistään. Nyt osaan jo hyvin tulkita koirien käytöksestä, milloin on tosi kyseessä. Käärmeitä meillä metsästellään koirien toimesta viikoittain, mutta yleensä se on sellaista puolileikillistä iloittelua. On jotain mitä jahdata, jolla leikkiä.

Kuningaskobran vierailulla oli tosi kyseessä. Koirien pitämä melu oli erilaista, kuin normaalisti. Siinä oli selvästi mukana kauhua ja huolta. Liero oli saatava pois, voisiko joku ihminen tulla auttamaan?

Vaikka koirat olivat aivan liian lähellä pensaassa piilottevaa kolmemetristä kobraa, niin iholle eivät menneet. Toisin kuin yleensä. Siitä voi olla hiton onnellinen.

Boo ja Salsa ovat jo vanhoja konkareita, mutta nuorikko Bumba on eri maata. Kahjo mikä kahjo. Siitä ainakin saa olla huolissaan, sillä itsesuojeluvaistossa on vielä kovasti hakemista.

Tämä pensaasta alas revitty komistus oli yli kolme metriä pitkä. Vaikka kuningaskobran myrkky ei ole kuolettavimmasta päästä, sitä on niin paljon, että se voi tappaa elefantin tai vaikka 20-30 ihmistä.

Eroonhan siitä oli päästävä. Valitettavasti.

Kuningaskobrasta lisää tässä.

Tämä kuningaskobra näyttää melko rauhalliselta.

Monokkelikobra

Edellisestä kobrasta jo rauhoittuneena kuvittelin ottavani päiväunet yläkerrassa. Talo oli tyhjä, ja jätin koirat köllöttelemään alakerran terassille.

Nukahdin ehkä hetkeksi, kun hirveä möly alkoi. Siellä on taas joku harmiton käärme, tai sitten lisko, eikä vaadi minulta toimenpiteitä. Väärin. Koirien kauhu ylsi ylös asti, joten se niistä päikkäreistä.

Valuin terassille huomatakseni koirat talon alla olevassa varastossa. Enkä ehtinyt kuin rappusille, kun kuulin kovan sähinän. Silloin olin varma, että seuraava kohtaaminen kobran kanssa oli nyt. Ei saamari, vain minä ja koirat, sekä varastohuone täynnä epämääräisesti sijoiteltua rompetta.

Ja kaikki koirat oli pakkautunut yhteen nurkkaan. Siihen missä kobra lymyili. En uskaltanut mennä varastoon pelastamaan koiria, vaan turvauduin verkkoseinän takaa tökkimään nelimetrisellä bambukepillä koiria kauemmaksi ja käärmettä ilmiantamaan itsensä.

Vajaan tunnin siinä hikoiltuani ja hermoiltuani soitin Tompalle, että on parempi ilmaantua paikalle jo kymmenen minuuttia sitten. Yhdelle ihmiselle yhtälö oli mahdoton, ja silmänräpäyksessä joku koirista voisi olla entinen.

Tompan saapuessa soitettiin Samui snake and wildlife rescuehen, jottei olisi tarvinnut tappaa tätäkin kärmestä. Tällä kertaa välimatka oli liian pitkä eikä saatu kavereita pelastushommiin, joten päätettiin keittää kahvit. Ja ottaa hetki happea. Koirat oli saatu taloon sisälle, joten ehtisi hyvin pohtia seuraavaa siirtoa.

Samuilla on siis tällainen, mihin voi soittaa jos myrkylliset käärmeet kiusaa.

Vaihtoehdot oli tappaa, tai yrittää kuljettaa aitojen ulkopuolelle. Talon alle sitä ei luonnollisesti voinut jättää.

Tappamishommat on juuri niitä vaarallisimpia osumien suhteen. Monokkelikobra pystyy myös sylkemään myrkkyään jopa kolmen metrin päähän tähdäten vastustajaa juuri silmiin. Miten kuljettaminen meiltä ilman mitään välineitä edes teoriassa olisi mahdollista? Ei mitenkään. Matkaa talon alta aitaan kun on minimilläänkin sen 30 metriä.

Joten ikävä kyllä, tämäkin kyläilijä pääsi hengestään. Se voi olla hätävarjelun liioittelua, mutta koirat tai ihmiset, vai kobra? Meiltä lähimpään sairaalaan kun on jo sen 30 minuutin ajomatka, ja vastamyrkky pitäisi saada systeemiin mahdollisimman pian. Ambulanssia on turha soittaa, itse ajaen ehtii nopeammin perille.

Koska monokkelin lähelle ei kannata mennä, rakensimme neljän metrin bambukepistä aseen, jonka päässä oli rannalta löytynyt kalastajien jättämä 'atrain'. Omituinen tuuri muuten, että 'atrain' löytyi juuri päivä ennen tätä toista kobratapaamista.

Monokkelikobrasta lisää tässä.

Täältä piti saada monokkelikobra ulos niin, ettei kellekään käy mitään.

Huojentavaa kuitenkin

Nyt kun on lähikokemusta kahdesta kobrasta (vaikka kuningaskobra ei oikeasti ole edes kobra), voi onneksi olla kohtuullisen turvallisin mielin. Kumpikaan käärmeistä ei purrut vaikka kuumoteltiin viiden vastustajan voimin.

Olen melko varma, että vaikka kohtaisitkin kobran, väistymällä tai odottamalla rauhallisesti se menee menojaan. Ennen viidakkotaloon muuttoa Tomppa oli nähnyt yhden kuningaskobran, joka meni omia menojaan tunkeilijoista huolimatta. Todennäköisesti et Thaimaan lomallasi koskaan edes törmää yhteenkään, joten turha huoli on vaan turhaa.

Me lenkkeillään koirien kanssa täällä viidakossa joka päivä. Näinä päivinä tosin pieni kauhu kantapäillä, mutta eiköhän tästäkin yli päästä. Mutta me ollaankin viidakossa.

Tänään lähdin Miskan kanssa mopolla liikkeelle, ja ensimmäisen puolen kilsan kohdalla komeasti pää pystyssä tien yli luikerteli seuraava kuningaskobra. Huh vaan...

Nyt jo muuten naurattaa, kuinka kesällä Paraisilla tosissani pelkäsin punkkeja ja haisin kuin rankkitynnyri laventelin ja etikan seokselle. Suihkutin itseni päästä varpaisiin monta kertaa päivässä, sillä seoksen sanottiin pitävän punkit loitolla.

Vaikka meininki täällä on hieman toinen, todennäköisesti punkit Suomessa aiheuttavat ihmisille enemmän harmia, kuin käärmeet Thaimaassa.

Tässä luontoon pelastetaan komeata kuningaskobraa.
Melkein hellyttävän näköinen kobrahan se tässä.
Osa kuvista on otettu Samui snake and wildlife rescuen FB-sivuilta, kun tuo omatoiminen kobrien kuvaus on pientä riskipeliä.
6

Kurre: 7 tutustumisen arvoista Pohjois-Thaimaan kohdetta

Jottei juhlat aivan vielä loppuisi, on matkamiesystävämme Kurre päättänyt ilahduttaa meitä vielä yhdellä lahjalla, vieläpä kovin odotetulla sellaisella. Joten pitemmittä puheitta rakkaat lukijat ja Thaimaan reissua suunnittelevat, tästä Kurren Pohjois-Thaimaan vinkit talteen:

7 TUTUSTUMISEN ARVOISTA POHJOIS-THAIMAAN KOHDETTA

Vuosi 2017

Blogiemäntä Heidi totesi vuoden 2017 viimeisimmässä kirjoituksessaan, että vuoteen mahtui niin paljon. Minulle vuosi 2017 jää historiaan ehkä elämäni hienoimpana ja onnellisimpana vuotena.

Oli upeita ihmisiä ympärilläni, töitä oli enemmän kuin pystyin ottamaan vastaan, sain vierailla minulle uusissa paikoissa - kuten Myanmarin sellaisissa osissa, joihin erittäin harva turisti on eksynyt. Kävin myös ennestään tutuissa paikoissa - kuten Phnom Penhissa, Chiang Maissa ja Pattayalla. Lisäksi olin lähes kaksi kuukautta Suomessa ja kymmenisen päivää Rhodoksella ennen paluutani Thaimaahan, jossa maassaolomittariin tulee täyteen kymmenen vuotta 9. päivä tammikuuta 2018.

Vuoteen 2017 mahtui myös hienoja juhlia pienimuotoisista, mutta viihtyisistä ja lämpimistä 70-vuotisjuhlista suuriin satuhäihin, joihin pääsin osallistumaan sulhasen äidin kavaljeerina.

Vuoden 2017 yllättävin seikka oli kuitenkin, että vaikka olin vannonut sinkkuna elämisen ihanuuden ja vapauden nimeen, elän nyt sujuvasti avoliitossa sellaisen ihmisen kanssa, jota en uskonut ikinä tapaavani.

Positiivinen käännekohta oli myös muutto kahdeksan vuotta kotipaikkanani olleelta Samuin saarelta Pohjois-Thaimaan Chiang Main kaupunkiin, jossa elämä on juuri sitä, jota tulin hakemaan lähtiessäni Suomesta. Ensikosketukseni Thaimaahan sain kuukauden matkalla vuonna 2006, jolloin erittäin hyvä, Thaimaassa syntynyt ja 14-vuotiaana Suomeen muuttanut ystäväni toimi oppaana meille maahan vihkiytymättömille.

Tämänkertaisessa kirjoituksessani kerron joistakin kohteista, joihin saimme silloinkin tutustua.

Kok-joki thaimaa
Matkaseurueeni

Kok-joki

Thaimaassa on paljon näkemistä ja kokemista rantaelämän ohella. Thaimaa on pinta-alaltaan noin puolitoista kertaa suurempi kuin Suomi, joten maassa on monimuotoisuutta yllin kyllin.

Sunnuntaiaamuna 10. päivänä joulukuuta neljän hengen seurueemme lähti yksityisellä minibussilla Chiang Main kaupungista Chiang Main provinssissa sijaitsevaan Tha Tonin pienvenesatamaan (noin 3,5 tuntia yhdellä pysähdyksellä), josta matka jatkui Kok-jokea pitkin Chiang Rain kaupunkiin (noin 4 tuntia kolmella pysähdyksellä). Koko pitkähäntäveneen vuokra oli 2200 bahtia. Venekuskin kanssa pystyy neuvottelemaan, missä haluaa pysähtyä matkan varrella.

Turistina pitkähäntävenematkan aikana ei voi muuta kuin ihailla maailman ja maisemien kauneutta, joka tietenkin näyttäytyy täysin eri tavalla joenvarsien viljelmillä raskasta töitä tekeville ja vaatimattomissa majoissa eläville. Chiang Rai on Thaimaan pohjoisin provinssi, ja talvikuukausina yölämpötilat saattavat laskea hyvinkin mataliksi. Kun pohjoistuuli puhaltaa harvalautaisten hökkeliseinien läpi, voi vaan kuvitella, miten ankaraa elämää vuoristolaiset elävät.

Upeat maisemat

Kylävierailu ja kuumia lähteitä

Muun muassa hyvin hoidetut ananas-, maniokki- ja maissiviljelmät reunustavat joenvarsia ja kiipeävät vuorenrinteitä. Mekong-jokeen laskeutuva Kok-joki on melko leveä, mutta kuulemma matala.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli vuoristokylässä, jossa pienet lapset tulivat rantaan vastaan ja halusivat myydä langasta tehtyjä sinänsä ihan nättejä koruja, mutta yksikään koru ei tarttunut mukaan. Lapset eivät puhu thain kieltä, mutta seurueemme myös opettajan apulaisena tomineen thaimaalaisen sydän kuitenkin suli, kun eräs lapsi otti hänen kädestä kiinni ja halusi näyttää meille - niin luulimme - jotakin mielenkiintoista ja näkemisen arvoista. Päädyimme kylän 7-eleveniin  - vaatimattomaan kauppaan - jossa kiltti, kauppaan talutettu entinen opettajan apulainen antoi jokaiselle lapselle 20 bahtia snackseihin.

Lapset menossa ostoksille.

Voi olla kylmää, kun pohjoistuuli puhaltaa.

Matka jatkui kauniissa ja vehreissä jokimaisemissa seuraavaan pysähdyspaikkaamme, jossa söimme lounaan. Kävimme samalla katsomassa kuumia lähteitä, joissa voi vaikkapa keittää kananmunia 86-asteisessa vedessä. Vuokrattavissa kylpylähuoneissa voi kylpeä rikkipitoisessa vedessä, mutta itse olin sen aikoinaan jo kokenut, eivätkä muutkaan olleet kylpyläfiiliksessä, joten jatkoimme matkaa norsuleiripaikalle. Itse olen lukenut niin paljon norsujen huonosta kohtelusta, ettei norsuilla ratsastaminen kiinnosta. Ja muut olivat aikaisemmin olleet norsuajelulla, joten jatkoimme matkaa Chiang Raihin.

Näinkin voi keittää kananmunia.

Saavuttuamme Chiang Rain kaupunkiin tutustuimme kävellen keskustan lähikortteleihin, liikenneympyrän keskellä sijaitsevaan kultaiseen kellotorniin ja iltamarkkina-alueeseen.

Chiang Rain kultainen kellotorni
Kultainen kellotorni.

Valkoinen temppeli

Aamulla 11. päivänä joulukuuta seuraamme liittyi viisi uutta matkalaista - kaksi aikuista ja kolme lasta, ja päivän ensimmäinen kohde oli valkoinen temppeli, jossa kävin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Ja onhan temppeli näkemisen arvoinen ja vaikuttava kaikkine yksityiskohtineen. Tällä kertaa olimme lisäksi liikkeellä sen verran aikaisin, että tungosta ei ollut nimeksikään.

Valkoinen temppeli.

Singha Park

Päivän toinen kohde oli kaunis ja valtavan kokoinen Singha Park, jossa on muun muassa järven kokoinen joutsenlampi, upeita istutuksia sekä elämyksiäkin tarjoava osa. Voi vuokrata pyöriä ja polkea pyöräteitä kumipuu- ja teeviljelmien keskellä tai lähteä opastetulle retkelle vaunuissa - ja sellainenhan sopi meille vallan mainiosti, vaikka opastus oli vain thain kielellä.

Puistossa viljellään jopa thaimaalaisille eksoottista mustikkaa, joka korjataan keväämmällä. Eräällä pysähdyspaikalla on vapaita papukaijoja, jotka tulevat syömään suoraan kädestä. Singha Parkin jälkeen matka jatkui seuraavaan kaupunkiin - rajakaupunkiin Mae Saihin, johon majoituimme kahdeksi seuraavaksi yöksi.

Seppo syöttää papukaijoja.

Phra That

Tiistaipäivän ohjelmassa oli osa Tung-vuoren nähtävyyksistä, joista ensimmäinen oli Phra That-temppeli vuoren huipulla. Temppeli on sinänsä vaatimaton, mutta näköalapaikalta avautuvat huikeat näkymät vuorten ylle.

Näköalatasanteelta näkyvät maisemat.

Doi Chang Mubin sotilasasema

Matkalla tiistaipäivän varsinaiseen määränpäähämme kävimme Thaimaan ja Myanmarin rajalla sijaitsevalla Doi Chang Mubin sotilasasemalla juomassa siviilissä baristana toimivan asevelvollisen keittämää kahvia ja nauttimassa maisemista.

Barista työssään.

Prinsessa Srinagarindran palatsi

Päivän ehdoton kohokohta oli vierailu Thaimaan kansan rakastaman, prinsessa Srinagarindran - kahden edesmenneen kuninkaan äidin - sveitsiläis-thaimaalaista tyyliä edustavassa palatsissa ja sen yhteydessä olevassa puutarhassa, jossa testasimme myös kävelyä puunlatvojen väliin viritettyjen siltojen kestävyyttä. Tulipahan todetuksi, että korkean paikan kammosta kärsivälle tuollaiset extreme-kokemukset eivät aiheuta kuin koettelemusta sydämelle.

Prinsessa Srinagarindran palatsi.
Puunlatvoissa.

Kultainen kolmio

Neljäntenä matkapäivänä lähdimme minibussin kyydissä Chiang Saenissa sijaitsevaan Kultaiseen kolmioon, jossa Thaimaa, Myanmar ja Laos yhtyvät. Alueella on oopiumimuseo, johon mielenkiintomme ei tällä kertaa riittänyt.

Sen sijaan päätimme käydä veneilemässä Mekong-joella ja ostamassa tupakkaa Laosin puolella. Luonnollisesti meillä oli passimme mukana, mutta ei kukaan sen enempää Laosin kuin Thaimaan puolella kysellyt niitten perään. Laosin puolella ostimme mukaamme sallitun määrän 200 savuketta per henkilö, vaikka olisi voinut ostaa vaikkapa neljä kassillista tupakkaa, koska palatessamme Thaimaan puolelle tullimiehetkin loistivat poissaolollaan.

Laos Mekong-joen oikealla puolella ja Myanmar suoraan edessä.

Lounaan jälkeen matkamme jatkui Chiang Rain linja-autoasemalle. Olimme ostaneet liput VIP-linja-autoon jo Mae Sain asemalla. Vajaan neljän tunnin mukavan matkan jälkeen olimme takaisin Chiang Maissa.

Niin paljon mahtui neljään päivään. Kiitos matkaseuralle!

Loppusanat

Rhodoksella syyskuussa tapaamani eläkeläisrouva kysyi minulta, miten voin asua maassa, jossa ei ole muuta kuin kurjuutta, köyhyyttä ja prostituutiota. Toivoisin, että hänkin saisi silmänsä auki. Ja heille, jotka ovat jo kolunneet Thaimaan rantoja riittävästi, suosittelen lämpimästi tutustumista valtaturistiväylien ulkopuolella sijaitseviin kohteisiin.

Joko sinä olet käynyt muualla kuin Phuketissa tai Pattayalla?

Hyvää matkailuvuotta 2018!

Kurre

2
Back to Top