'Up to you', eli thaimaalaisen ajokortin hankkiminen Samuilla

Selvennettäköön ihan ensiksi se, että otsikossa lukee tarkoituksella Samuilla. Voin siis puhua vain meidän tapauksesta ja vain Samuilla, sillä 'this is Thailand'. Monessa viranomaisasiassa käytännöt vaihtelevat vuosittain, viikoittain, ehkä yhden päivän sisälläkin. Riippuen jopa virkailijasta.

Joten ennen kuin ammutte minut alas, koska 'ei se Thaimaassa näin mene', niin tämä selvennykseksi. Vaikka kuinka olisit Thaimaan tietäjä ja eri mieltä, meillä homma toimi juuri näin. Täällä, Koh Samuilla, maaliskuun ensimmäisellä viikolla 2018, ilman kansainvälistä ajokorttia.

Ruttunaama pieleen menneen ajokokeen jälkeen.

Virasto

Kun asioidaan eri virastoissa, on parempi olla näyttämättä aivan rantapummilta. Ei siis shortseissa, eikä hihattomassa paidassa, vaan aavistuksen virallisempaa päälle. Samuin Immigrationissa ei näköjään olla aivan yhtä tarkkoina, sen verran mikroshortseja ja paljaita pakaroita siellä pyöri, mutta en suosittele. Jollain virkailijalla saattaa olla huono aamu, ja asiointi tyssää siihen.

Teoriakokeeseen ilmoittautuminen tapahtuu klo 8.30-10.00 välillä, ja liikennevirastossa kannattaa olla ajoissa. Ensimmäisenä päivänä asiointinumeroita jaettiin 70, kun taas seuraavan kerran niitä jaettiin vain 50. Kaikki numerot jaettiin ennen 9.30, eli arvatenkin jokunen jäi siis ilman.

Ehkä hämäävintä kaikessa oli virkailijoitten 'up to you' -vastaukset kysymykseen kuin kysymykseen. Tulenko siihen aikaan, tai tähän aikaan, vai mihin aikaan? Up to you, jep. Up to you ei tarkoittanut kuitenkaan mitään, sillä kaikelle olit tarkat kellonajat.

Teoriakoe

Teoriakokeet olivat aikalailla samanlaiset kuin Suomessakin, ja koe tehtiin tietokoneella. 50 kysymystä mopolle ja 50 autolle, joista molemmista oli saatava 45 oikeata vastausta. Paikallisilta oikeita vastauksia vaaditaan kuulemamme mukaan vähemmän. Onneksi Tomppa oli löytänyt paikallisesta Fb-ryhmästä linkin 90 kysymykseen, joita harjoiteltiin muutaman kerran. Ilman tätä harjoittelua en varmasti olisi päässyt ekalla yrityksellä läpi.

Virastossa valtaosa kylteistä, virkailijoista ja ohjeista on thaimaan kielellä, siksi sekaannukset olivat enemmänkin tapa kuin poikkeus. Ystävämme ei päässyt ensimmäisellä kerralla kirjallisista läpi, sai 5 cm leveän lapun palasen (thaimaan kielellä) käteensä ja käskettiin palaamaan lappusen kanssa kahden päivän päästä uusintaan.

Kukaan ei kuitenkaan kertonut, että pikkuruiseen lappuun piti kirjoittaa oma nimi toiselle puolelle ja tiputtaa se alakerran tiskillä olevaan pieneen pahvilaatikkoon silloin kahden päivän päästä ennen klo 13. Ja vasta sitten siirtyä yläkertaan odottamaan testiin pääsyä.

Koska kukaan ei kertonut, ei kukaan yläkerrassa kutsunut ystäväämme testeihin. Kun Carl kysyi 'olisikohan hänenkin vuoronsa joskus?', vastaus oli, että tänään ei onnistu koska olet myöhässä. Pitää siis palata taas kahden päivän päästä uudestaan.

Pikku briifi ennen ajokokeita, tietenkin thaimaaksi.

Teoriakokeet ovat englanniksi ja itselläni oli yksi sana jota en ymmärtänyt. Koska montaa virhettä ei voinut tehdä, pyysin testin valvojaa apuun. Hänkään ei tosin tiennyt mitä sana tarkoittaa, mutta hän tiesi oikean vastauksen ja kuiskasi sen minulle. Ehkä tämä oli juuri se ratkaiseva kysymys, jolla sain riittävän määrän oikeita vastauksia teoriakokeesta. Oikeita vastauksia vaadittiin yhteensä 90 ja sain juuri sen, eli aivan rimaa hipoen läpäisty testi. Kiitos siis kokeen valvojalle ehkä ratkaisevasta avusta.

Koska virkailijat olivat alkuun hävittäneet paperini, jouduin itse lähtemään etsimään niitä alakerran virkailijoilta. Oli hyvin lähellä, että olisin itsekin joutunut palaamaan kahden päivän päästä uudestaan kirjallisiin. Meitä oli muutama muukin ulkomaalainen, jonka paperit mystisesti katosivat alakerran tiskille.

Kokeen läpäisyn jälkeen sain tietysti samaisen 5 cm paperin, joka piti tuoda kahden päivän päästä ajokokeeseen. Onneksi jo tässä vaiheessa tiesin pienestä pahvilaatikosta alakerran tiskillä, sillä sinne tämäkin lappu piti jättää silloin kahden päivän päästä. Tällä kertaa juuri ennen kello kahta.

Tässä vielä linkki netistä löytyviin kysymyksiin, mikäli jollain löytyy tarvetta.

Ja tässä vielä ajokorttia varten tarvittavat paperit:

  • Lääkärintodistus ajokorttia varten, ja 1.3.2018 lähtien vain sairaalasta hankitut kelpaavat
  • Asuinpaikkatodistus immigrationista (hinta 250 bahtia)
  • Kopio passin pääsivusta, viisumista, viimeisimmästä maahantuloleimasta, sekä maastapoistumiskortista
Ylläolevat ainakin siinä tapauksessa, mikäli kansainvälistä ajokorttia ei ole. Ja kuten mainitsin, täällä Samuilla vuonna 2018 maaliskuussa.

Jos haet korttia sekä autolle että mopolle, on todistukset oltava tuplana.

Testin kuvausta.

Ajokoe

Ajokoe on niin lähellä vitsiä, kuin vain voi olla. Siitäkään huolimatta en päässyt ensimmäisellä yrittämällä läpi, kiitos valtavan kokoisen lava-automme. Mutta siitä sitten alempana.

Olin siis hakemassa ajokorttia mopolle ja autolle, joten molemmille kulkupeleille oli omat kokeet. Huvittavaa tässä on sekin, että kokelaat tulevat paikalle omilla autoillaan/ mopoillaan, eli todistettavasti ajoivat jo liikenteen seassa ilman korttia. Mainitsinko jo, että 'this is Thailand'?

Thaimaalaiset suorittavat kokeet ensin, jotta me farangit päästään jyvälle mistä on kyse. Englantiahan virkailija ei puhu muutamaa sanaa enempää, joten tämä sopi meille mainiosti.

Mopokokeessa piti ajaa 'lankun' päällä noin 15 metriä putoamatta. Tomppa putosi kaksi kertaa ja ystävämme Carl yhden, mutta saivat onneksi vielä uuden mahdollisuuden. 'Lankun' jälkeen vilkutettiin oikeitten liikennemerkkien kohdalla oikeaan suuntaan, pysähdyttiin stop-merkin kohdalla ja pujoteltiin muutama muovipönikkä. Aikaa kaikkeen tuhrautui jotakuinkin 30 sekuntia. Tämän kokeen selvitin kunnialla.

Mopolla pujottelua.

Autolla ajettiin kapeaa kujaa pitkin, pysähdyttiin tolppien väliin, ja vedettiin käsijarru päälle. Auton renkaat eivät saaneet koskettaa punaista viivaa, eivätkä olla vinossa. Kuka hemmetti näkee auton alle? Ei ainakaan tällainen sulka päässä 150 cm oleva kirppu. Onneksi muut testiin osallistuvat antoivat 'huomaamattomilla' käsimerkeillä vinkkejä.

Testi jatkui pakittamisella samaa kujaa pitkin ja pysäköimällä auto stop-merkin eteen tien reunaan. Auton piti olla korkeintaan 25 cm reunasta, ja etupyörät kahden keltaisen viivan välissä. Ei mitään toivoa nähdä, mutta onneksi 'huomaamattomat' apulaiset eivät pettäneet tälläkään kertaa.

Viimeinen testi oli perinteinen taskuparkki, ja tässä me Carlin kanssa sitten mokattiin. Renkaat eivät taaskaan saaneet olla 25 cm kauempana katukivetyksestä, eivätkä myöskään vinossa. 25 cm sääntö aiheutti kieltämättä omat haasteensa ainakin isolle autolle, ja hölmöltähän se tuntui. Eikö olisi voinut riittää, että auto on parkkiruudun sisällä?

Vaikka oma parkkeeraukseni meni täydellisesti, niin ruudusta ulos lähtiessäni käytin varmuuden vuoksi yhden ylimääräisen liikkeen, että en olisi törmännyt rajakeppeihin. Kaikkiaan parkkeeraamiseen ja pois lähtemiseen sai käyttää seitsemän liikettä eteen tai taakse. Seitsemän olisi toki riittänyt mainiosti, mikäli olisin vaan muistanut laskea niitä. Nyt en muistanut ja liikkeitä tuli kahdeksan, mikä oli ratkaiseva tekijä. Viis hienosta taskuparkista.

Kujatesti

pysäköinti tien reunaan stop-merkin eteen.

Taskuparkkeeraus


Ajokokeeni autolla hylättiin. Kahden päivän päästä pitää palata 5 cm lapun kanssa uudestaan ja muistaa jättää lappunen alakerran tiskille.

Neljä päivää tähän on vasta mennyt, ja ainakin viides on vielä edessä. Mutta mikäs siinä, eihän tässä mitään parempaakaan tekemistä ole. Ja onhan tämä nyt niin hauskaa, että ehkä me jatkossakin käydään kerran viikossa katselemassa ketä virastossa hengailee. Ihan vaikka huvikseen.

No ei vaan. Onneksi ollaan ehditty tekemään muitakin asioita, kuten tanssimaan balettia frisbeegolf-radalla puhvelin kanssa...

Ystävämme Brent ja vesipuhveli.

10 kommenttia

  1. Kuulostaa tutulta. Mina meinasin reputtaa heti kattelyssa koska minun puserossani ei ollut kaulusta. Juoksin kiireesti taksikuskien valokuvaamoon ja "vuokrasin" taksikuskien sinisen paidan 100thb pariksi tunniksi. Minut kelpuutettiin joukkoon. Minulla on englantilainen ajokortti. Ei tarvinnut menna autoon ollenkaan eika tehda kirjallista. Katselin vain taikkuvideon, kun thaimaalaiset leikkivat puhelimillaan, poljin lattiaan naulattuja polkimia, oikeanpuolista kun vihrea oli paalla ja vasemmanpuolista kun punainen valo syttyi. Sitten tunnistin A neloselle painetut varit ja lapaisin "nakotestin" eli million oli kaksi laatikossa liikkuvaa tikkua samalla tasolla ja huomiotestin, mika kasittaa oikealla ja vasemmalla valkkyvat valot. Sama uusittiin vuoden kuluttua paitsi, etta talla kertaa OMA kaulksellinen paita. Nyt on kortti sitten vuodeksi vuodeksi enka nayta enaa kuvassa taksikuskilta😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei juma, tolle sun paitajutulle voi jo nauraakin :D Mutta pääasia että pääsit joukkoon.

      Jännä juttu, että sun englantilainen ajokortti kävi tolla tavalla, sillä meidän mukana ollut ystävä on myös englantilainen, ja hänen korttinsa piti olla kansainvälinen. Mutta niin hän vain joutui tekemään kaikki kirjalliset ja ajokokeet samoin kuin me. Eli ei voi siis tietää, miten missäkin ja milloinkin toimitaan.

      Turvallisia ajeluita!

      Poista
  2. Mulla oli KV-autokortti ja virkailijalle oli ensiarvoisen tärkeää, että ensin vaihdetaan se thai-kortiksi, ja vasta sitten aletaan hoitaa sitä mopokorttia. Yhtään videota mulle ei näytetty, mutta kirjallinen piti suorittaa ja kaksi käyntiä toimistolle tuli, koska 1. päivänä hoitui se autokortti ja seuraavana sitten oli se ajokoe, kun ajokoe on vaan aamulla ja sen autokortin säätämiseen meni sen verran aikaa, ettei enää ekana pivänä ehtinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sulla oli kansainvälinen ajokortti, ja silti joududt tekemään kirjalliset ja ajokokeet? Meillä oli se käsitys, että kv-kortilla ei tarvitsisi tehdä noita kokeita, mutta näköjään sitten tarvitseekin. Missä päin tämä tapahtui?

      Meillekään ei näytetty mitään videoita, mutta paikalliset kävivät nukkumassa ne läpi. Kaksi päivää täälläkin kortin hankkimiset kestää nykyään, jos kaikki menee kerralla läpi. Meillä ei tietenkään mennyt ja omaa hölmöilyä siihen päälle, niin kohtahan tässä on viikko yritetty korttia. Mopokortti onneksi jo löytyy :)

      Poista
    2. Joo, mutta ajokoe piti tehdä vaan mopolla, ei autolla. Eli jos olis ollu KV-kortissa tarpeeksi kirjaimia, ei olis tarvinu kun vaihtaa se kortti ja se oli toi helppo ja nopea homma -miehellä oli tarpeeksi kirjaimia, niin sen ei tarvinnu tehdä muuta kun näkö ja nopeus testi ja sai kortin käteen.
      Tämä siis Chonburin transportation officessa.

      Poista
    3. Toi on kyllä erittäin iisi kuvio, mutta näköjään käytännöt vaihtelee kovasti. Täällä just yksi brittirouva valitteli, kun oli kv-kortista huolimatta joutunut täällä tekemään teoria -, ja ajokokeet.
      No onneksi ei ihan heti tarvitse mennä uudestaan, vaan vasta kahden vuoden päästä. Ja silloin toivottavasti pääsee helpommalla :D

      Poista
  3. Kuulostaapa varsin mielenkiintoiselta :) Tuosta ihmisen juoksuttamisesta tulee Marokko mieleen, siellä vaan haetaan n.20 paikasta leimoja kaikkiin mahdollisiin papereihin, joita ei loppupeleissä sitten tarvitakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö kuulostakin Outi ;)

      Sama juttu täällä, leimoja mahdollisimman moneen paperiin, ja sitten suurinta osaa niistä papereista ei kuitenkaan tarvita. Täällä on vielä se ongelma, että säännöt muuttuvat koko ajan. Eli vaikka löytäisit jotain tietoa jostain, niin se mitä vaadittiin viime viikolla, ei välttämättä päde tällä viikolla. Huh huh...

      Poista
  4. Kuulostaa hyvin thaimaalaiselta tavalta toimia. :D Ehkä olisi kuitenkin ollut helpompaa hypätä rajan yli ja hakea malesialainen ajokortti joka käy myös thaimaassa. Se hoituu tunnissa ja mukaan tarvitaan vaan passi ja kopio suomalaisesta ajokortista, jossa on suomen suurlähetystön leima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, erittäin thaimaalaista. Mä luulen, että täälläkin kopio ajokortista, jossa on Suomen suurlähetystön leima olisi käynyt, mutta se olisi vaatinut henkilökohtaista käyntiä Bangkokissa. Paljon halvemmaksi tuli näin, vaikka vähän säätöä olikin :D

      Poista

Back to Top