Sisällön tarjoaa Blogger.

Georgetown ja viisumit

Tarvitseeko sanoakaan, että vielä viime hetkellä ennen Penangin reissua sairastuin taas? Ja että juuri Georgetowniin päästyämme Miska seurasi perässä? Ei varmaankaan. Meillä tuppaa olemaan tuuria matkassa. Tai sitten meidän viisumireissut ovat vaan kirottuja.

Mutta muuten Georgetownissa kaikki hyvin. Aurinko paistaa ja kuumasti paistaakin, ennen alkuillan vesisateita. Tähän vuodenaikaan kuulemma tyypillistä, samoin kuin se, että lentokentältä taksin ottavat turistin näköiset tyypit ovat luonnollisesti menossa Jimille. Ainakin taksikuskin mukaan.

Armenian street
Muistakaa nesteytys Georgetownissa, ja mieluummin vettä!

Viisumit ja Jim's Place 

Sinnehän mekin, koska Jim. Sunnuntai-iltana ehkä yhdeksän aikaan päästiin viimein Jimin putiikkiin. Koska avun tarvitsijoita riittää, ei Jimikään katsele kelloa tai päiviä. Kuhinaa riittää aamusta iltaan, mutta silti aikaa löytyy myös tarinoille. Kuten niille villin kosteille tarinoille risteilyreissuilta, joita Jimi Helsingissä asuessaan aikoinaan teki. Ja voi kuinka suomalaisnaiset olivat villejä siihen aikaan...

Me jätettiin Jimille läjä papereita, passit ja rahaa sunnuntai-iltana ja saatiin viisumit käteen tiistaina. Alle kaksi vuorokautta siis. Maanantaina piti olla tavoitettavissa, mikäli jotain ongelmia papereitten kanssa ilmaantuisi. Koska meillä ei ollut paikallista puhelinnumeroa, lupasi Jimi tarpeen vaatiessa etsiä meidät hotellista.

Meidän viisumeitten kanssa ei ollut ongelmia, mutta Jimin luona pääsin hämmästelemään, kun eräs kaveri etsi epätoivoisesti apua omassa viisumiongelmassaan. Kaverin kysymykseen löytyisikö Jimiltä apua, vastaus oli 'todennäköisesti'. Kunnes Jim kuuli mistä nuori mies oli kotoisin. Edes hän ei kuulemma pysty auttamaan irakilaisia.

Nuoren miehen ystävät olivat pahoillaan, mutta herralle itselleen tilanne ei mitä ilmeisemmin ollut uusi. 'I must be a terrorist' -kommentti oli tyhjentävä, näin ei käynyt ensimmäistä kertaa. Mutta meillä kävi kaveria kyllä sääliksi. Eikä syy siis ollut Jimin tai irakilaisen nuoren miehen, näin Thaimaassa valitaan.

Jos ei ole pakko, kehoitan hoitamaan viisumin Jimin tai jonkun muun agentin kautta. Kun Thai-Embassyn sivuja katsoo, saa sieltäkin sen käsityksen, ettei sinne kaivata omin päin tulevia hakijoita. Siellä sanotaan myös, että ruuhkaisessa toimistossa käsitellään tätä nykyä korkeintaan 200 viisumihakemusta päivässä, joten portilta käännytettyjä hakijoita lienee paljon. Hermothan siinä menisi.

Eikä Embassy välttämättä ole edes auki niin, miten sivustolla väitetään, eli klo 9-11. Tämä on siis viisumien jättöaika. Ei ollut ainakaan eilen, kun Jimi kiroili ovien sulkeutuneen jo 9.45. Ehkä 200 viisumihakemusta oli tullut täyteen?

Tiedoksi:

Vuoden bisnesviisumi maksaa 750MYR (reilu 150€), ja me tarvittiin näitä kolme. Jimin palvelut siihen päälle 70MYR/ lärvi (alle 15€) on siis todella pieni summa mielenrauhasta.

Tästä linkistä Embassyn sivulle. 

Ihania putiikkeja ja kahviloita, Armenian street.
Armenian streetin putiikkeja

Georgetown (tai George Town)

Penang ja Georgetown on monessakin mielessä sulatusuuni. Se on sekoitus Kiinan, Intian ja Malaijin vaikutteita, Brittien siirtomaa-ajan jäänteitä, mausteiden sekamelskaa ja meitä turisteja. Ja meitä on paljon.

Kaupunki on kuuma, eikä varsinkaan Georgetownin matalien rakennuksien ympäröivillä kujilla juuri pääse kuumuutta karkuun. Kannattaa siis huolehtia nesteytyksestä eikä ahnehtia asfalttia liikaa. Se on tosin vaikeata, sillä varsinkin Georgetownin vanhassa osassa ihasteltavaa ja kuvattavaa riittää. Onhan kysymyksessä kuitenkin Unescon maailmanperintökohde.

Vaikkei me sairastumisten myötä vuokrattukaan fillareita, se on mainio ja ehkä kävelyä hieman kevyempi vaihtoehto tutustua naapurustoon. Georgetownissa voi ottaa alleen esimerkiksi Link Biken, joita katukuvassa näkyikin paljon. Tai vaikka riksan.

Väsyneet ja vähän sairaat matkalaiset ei tällä kertaa kovin paljoa nähneet. Illalliselle jaksettiin juuri ja juuri Love Lanelle, mutta tällä sympaattisella kujalla valikoimaa riittääkin sopivasti muutamaksi päiväksi.

Riksassa pääsee varjon alle piiloon.


Little India

Little Indian hoodeilla.

Street art, Armenian street, ja Little India

Kuten olen aiemminkin kehoittanut, kartta käteen ja katutaidetta etsimään! Se on oiva keino tutustua pieniin kujiin ja löytää mitä ihastuttavimpia kahviloita, taidekauppoja, museoita ja sykettä. Me löydettiin omalla aarteenetsintäreissulla mm. Little India, jossa ei oltu aiemmin käytykään.

Paperikarttoja katuaarteisiin löytyy mm. hotelleista ja voipa sellaista kysäistä vaikka ravintolasta, kuten me nyt tehtiin. Jos ei millään meinaa löytyä, kannattaa suunnata esimerkiksi Armenian streetille, sillä se on hurmaava. Ja sieltä katutaidetta löytyy varmasti.

Muista kurkata myös pikkukujille ja kulmien taakse!

Chicken alley

Yllättäen chicken alley...

Yritäpä ehtiä ottamaan valokuva, ennen kuin joku kiinalainen on mukana.

Miau.

Viisumireissu kutsuu

Kirjoitinko viimeksi, että seuraava reissu suunnitellaan sitten paremmin ja ajoissa? Taisin kirjoittaa. Vaan arvatkaapa mitä, ei sitten suunniteltukaan. Ei liene yllätys.

Mutta taas mennään, viisumia ruinaamaan. Koska reissusuunnitelmat jäi viime tippaan, valittiin meille helpoin kuvio. Matkamies Kurre onnistui saamaan vuoden bisnesviisuminsa uusituksi Myanmarin Yangonissa, ja tämä mahdollisuus kiinnosti meitäkin kovasti, mutta kaikkien mukamas kiireitten takia päädymme sunnuntaina Malesian Penangiin. Ties monennenko kerran.

Kuva Balillta, jonne olisi suunta Georgetownin jälkeen.

Jim's Place

Koska siellä on hän, 'Our wonderful, fantastic, bombastic Jim'. Sen sijaan että jonotettaisiin Thaimaan konsulaattiin viedäksemme viisumianomukset papereineen, ja vielä toisen kerran noutaaksemme viisumit (helposti monta tuntia per kerta), päädymme nykyään tapaamaan Jimiä. Muutaman päivän Penang-visiitillä ei viitsi hikoilla viranomaisten edessä.

Jimin kanssa kaikki on vaan niin helppoa. Viet paperit, täytät hakemukset Jimin valvovan silmän alla, ja ennen kaikkea, voit olla varma että kaikki menee niin kuin pitääkin. Mitä Jim ei tiedä, ei tiedä kukaan muukaan.

Kun kone laskeutuu Malesian kamaralle sunnuntaina klo 18.05, painelemme siitä suoraan Jimin verstaalle. Sen jälkeen voi lopettaa huolehtimisen ja nauttia pari päivää Georgetownista.

Edellisen juttuni Jimin palveluista voit lukaista täällä. Ja tässä linkki Jim's Placen sivuille, mikäli itse sattuisit tarvitsemaan Jimin palveluita.

Fantastinen Jim! Kuva otettu Phanganistin artikkelista.

Siitä sitten Balille

Sosiaalisessa mediassa on viime viikkoina ollut pysäyttäviä kuvia Balin rannoista. Lähinnä Kutan ja Seminyakin osalta, ja meilläkin meinasi tästä syystä jäädä Balin reissu tekemättä. Rantojen roskaisuus oli muuten se asia, joka Balissa hämmensi jo vuosi sitten. 

Kuinka voi olla niin upeat rannat niin järkyttävän täynnä paskaa? Vaikka esimerkiksi Kutalla pörrää päivittäin isot lanauskoneet roskia keräämässä, niin näky oli järkyttävä. Ja sinne sitten ihmiset levittämään pyyhkeensä muovijätteitten sekaan. Huh huh. Kirjoitin tästä muuten viime vuonna, kannattaa lukaista juttu tästä.


Ylläolevat kuvat viimekertaiselta Balin reissulta. Tämä Kutalta.

Balilla sadekausi on marraskuusta maaliskuuhun, ja juuri silloin tuulet tuovat kaiken paskan mereltä. Paras aika matkustaa Balille onkin juuri sadekauden ulkopuolella, eikä vähiten roskien takia. Muuten sadekausi Balilla on ihan mukiinmenevä, välillä sataa, välillä ei.

Viimeksi päätettiin, että annetaan Balille toinen mahdollisuus jonain toisena vuodenaikana, mutta näin sitä vaan huomaa lähtevänsä sinne suurinpiirtein huonoimpaan aikaan. Mutta minkäs teet, kun Bali on kuumotellut koko vuoden. 

En tiedä kuinka Bali vaikuttaa tällä kerralla. Kasvaako nälkä syödessä, vai hiipiikö yökötys puseroon. Balilaisessa elämänmenossa on kuitenkin jotakin hyvin kiehtovaa. Se muistuttaa kaikessa rosoisuudessaan jokseenkin paljon Thaimaata, ollen kuitenkin myös sopivasti erilainen. 

Moni asia Balilla on sellaista, jota Samuilla oli kauan sitten, kun taas toisissa asioissa Bali on selkeästi edellä. Bali on trendikäs, hipsteri, nuorekas ja ainakin meille ihan varteenotettava vaihtoehto jopa tulevaksi sijoituskohteeksi, mikäli sellaista joskus kaivataan. Nyt tarvitaan siis hyvä suhde Baliin. 

On Balilla upeatakin. Kuva Seminyak beachilta.

Tanah Lot temppeliä.

Seminyakin upeat auringonlaskut.

Kaikki vielä vaiheessa

Toistaiseksi meillä on lentoliput Suratthanista Kuala Lumpuriin ja siitä sitten Penangille. Yllättäen meillä on sieltä varattuna jopa kolmeksi yöksi hotellikin, usein ei nimittäin ole, vaan mennään minne nenä näyttää. Seuraavan etapin lentolippuja ei vielä ole, ja niitä täytyy alkaa hankkimaan seuraavaksi. Ehkä jo tänä yönä?

Suunnitelmana on olla viikko Balilla ja palata nuorison kanssa samalla lennolla takaisin. Koska koirat pääsevät Phanganille Moikkulaan hoitoon, olisi paluureissulla ajatuksena koukata sitä kautta. Saisi samaan syssyyn jatkettua lomaa vielä parilla päivällä, ja Koh Phangan on siihen enemmän kuin passeli. Liian harvoin tulee käytyä naapurin paratiisisaarella.

Mutta suunnitella voi mitä vaan. Saa nähdä kummoinen reissu tästä saadaan aikaiseksi.

Täällä matkaileville tiedoksi, että esimerkiksi Air Asian siivin lentää Suratthanista Balille (Kuala Lumpurin kautta) kevyesti alle 100 eurolla. Jos on Thaimaassa vähän pidemmällä lomalla, kannattaa siis miettiä yhdistäisikö Thaimaan lomaan vaikka Malesian tai Indonesian. 

Oletko sinä jo käynyt Balilla? 

Koh Phangan on kyllä helmi!


Kohtaamiset kobrien kanssa

Istun terassilla säpsähtäen lähes jokaista rapinaa. Vaikka koirat ovat ympärillä, parin viikon takaiset tapahtumat ovat saaneet mielen laukkaamaan. Ilman koiria viidakkotalo olisi jo vaihtunut ihmisiä pursuavaan ympäristöön. Lähemmäksi sairaaloita ja palveluita.

Vaikka rakastankin viidakkotaloa.

Yhteen viikkoon kaksi kobraa

Se on kieltämättä liikaa. Olen kuitenkin yllättänyt itseni kylmähermoisuudellani, sillä en ikinä milloinkaan olisi uskonut kykeneväni tähän. Elämään käärmeitten reviirillä ja jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuvittelin itseni huomattavasti heikkohermoisemmaksi, vaikka aavistus säikkyä on selkäytimeen nyt pesiytynytkin.

Onneksi on karvaiset turvamiehet.

Ilman niitä kobrat olisivat menneet menojaan, ehkä jopa aitojen ulkopuolelle. Tai sitten pesiytyneet ja lisääntyneet vaikka tuonne meidän kellariin. Kammottava ajatus, eikä ehkä riskinoton arvoinen.

Meidän monokkelikobra romuvarastossa talon alla.

Kuningaskobra

Nuoriso oli vielä kylillä, kun tämä hiljainen herra yön pimeydessä jäi kiinni luvattomasta visiitistään. Nyt osaan jo hyvin tulkita koirien käytöksestä, milloin on tosi kyseessä. Käärmeitä meillä metsästellään koirien toimesta viikoittain, mutta yleensä se on sellaista puolileikillistä iloittelua. On jotain mitä jahdata, jolla leikkiä.

Kuningaskobran vierailulla oli tosi kyseessä. Koirien pitämä melu oli erilaista, kuin normaalisti. Siinä oli selvästi mukana kauhua ja huolta. Liero oli saatava pois, voisiko joku ihminen tulla auttamaan?

Vaikka koirat olivat aivan liian lähellä pensaassa piilottevaa kolmemetristä kobraa, niin iholle eivät menneet. Toisin kuin yleensä. Siitä voi olla hiton onnellinen.

Boo ja Salsa ovat jo vanhoja konkareita, mutta nuorikko Bumba on eri maata. Kahjo mikä kahjo. Siitä ainakin saa olla huolissaan, sillä itsesuojeluvaistossa on vielä kovasti hakemista.

Tämä pensaasta alas revitty komistus oli yli kolme metriä pitkä. Vaikka kuningaskobran myrkky ei ole kuolettavimmasta päästä, sitä on niin paljon, että se voi tappaa elefantin tai vaikka 20-30 ihmistä.

Eroonhan siitä oli päästävä. Valitettavasti.

Kuningaskobrasta lisää tässä.

Tämä kuningaskobra näyttää melko rauhalliselta.

Monokkelikobra

Edellisestä kobrasta jo rauhoittuneena kuvittelin ottavani päiväunet yläkerrassa. Talo oli tyhjä, ja jätin koirat köllöttelemään alakerran terassille.

Nukahdin ehkä hetkeksi, kun hirveä möly alkoi. Siellä on taas joku harmiton käärme, tai sitten lisko, eikä vaadi minulta toimenpiteitä. Väärin. Koirien kauhu ylsi ylös asti, joten se niistä päikkäreistä.

Valuin terassille huomatakseni koirat talon alla olevassa varastossa. Enkä ehtinyt kuin rappusille, kun kuulin kovan sähinän. Silloin olin varma, että seuraava kohtaaminen kobran kanssa oli nyt. Ei saamari, vain minä ja koirat, sekä varastohuone täynnä epämääräisesti sijoiteltua rompetta.

Ja kaikki koirat oli pakkautunut yhteen nurkkaan. Siihen missä kobra lymyili. En uskaltanut mennä varastoon pelastamaan koiria, vaan turvauduin verkkoseinän takaa tökkimään nelimetrisellä bambukepillä koiria kauemmaksi ja käärmettä ilmiantamaan itsensä.

Vajaan tunnin siinä hikoiltuani ja hermoiltuani soitin Tompalle, että on parempi ilmaantua paikalle jo kymmenen minuuttia sitten. Yhdelle ihmiselle yhtälö oli mahdoton, ja silmänräpäyksessä joku koirista voisi olla entinen.

Tompan saapuessa soitettiin Samui snake and wildlife rescuehen, jottei olisi tarvinnut tappaa tätäkin kärmestä. Tällä kertaa välimatka oli liian pitkä eikä saatu kavereita pelastushommiin, joten päätettiin keittää kahvit. Ja ottaa hetki happea. Koirat oli saatu taloon sisälle, joten ehtisi hyvin pohtia seuraavaa siirtoa.

Samuilla on siis tällainen, mihin voi soittaa jos myrkylliset käärmeet kiusaa.

Vaihtoehdot oli tappaa, tai yrittää kuljettaa aitojen ulkopuolelle. Talon alle sitä ei luonnollisesti voinut jättää.

Tappamishommat on juuri niitä vaarallisimpia osumien suhteen. Monokkelikobra pystyy myös sylkemään myrkkyään jopa kolmen metrin päähän tähdäten vastustajaa juuri silmiin. Miten kuljettaminen meiltä ilman mitään välineitä edes teoriassa olisi mahdollista? Ei mitenkään. Matkaa talon alta aitaan kun on minimilläänkin sen 30 metriä.

Joten ikävä kyllä, tämäkin kyläilijä pääsi hengestään. Se voi olla hätävarjelun liioittelua, mutta koirat tai ihmiset, vai kobra? Meiltä lähimpään sairaalaan kun on jo sen 30 minuutin ajomatka, ja vastamyrkky pitäisi saada systeemiin mahdollisimman pian. Ambulanssia on turha soittaa, itse ajaen ehtii nopeammin perille.

Koska monokkelin lähelle ei kannata mennä, rakensimme neljän metrin bambukepistä aseen, jonka päässä oli rannalta löytynyt kalastajien jättämä 'atrain'. Omituinen tuuri muuten, että 'atrain' löytyi juuri päivä ennen tätä toista kobratapaamista.

Monokkelikobrasta lisää tässä.

Täältä piti saada monokkelikobra ulos niin, ettei kellekään käy mitään.

Huojentavaa kuitenkin

Nyt kun on lähikokemusta kahdesta kobrasta (vaikka kuningaskobra ei oikeasti ole edes kobra), voi onneksi olla kohtuullisen turvallisin mielin. Kumpikaan käärmeistä ei purrut vaikka kuumoteltiin viiden vastustajan voimin.

Olen melko varma, että vaikka kohtaisitkin kobran, väistymällä tai odottamalla rauhallisesti se menee menojaan. Ennen viidakkotaloon muuttoa Tomppa oli nähnyt yhden kuningaskobran, joka meni omia menojaan tunkeilijoista huolimatta. Todennäköisesti et Thaimaan lomallasi koskaan edes törmää yhteenkään, joten turha huoli on vaan turhaa.

Me lenkkeillään koirien kanssa täällä viidakossa joka päivä. Näinä päivinä tosin pieni kauhu kantapäillä, mutta eiköhän tästäkin yli päästä. Mutta me ollaankin viidakossa.

Tänään lähdin Miskan kanssa mopolla liikkeelle, ja ensimmäisen puolen kilsan kohdalla komeasti pää pystyssä tien yli luikerteli seuraava kuningaskobra. Huh vaan...

Nyt jo muuten naurattaa, kuinka kesällä Paraisilla tosissani pelkäsin punkkeja ja haisin kuin rankkitynnyri laventelin ja etikan seokselle. Suihkutin itseni päästä varpaisiin monta kertaa päivässä, sillä seoksen sanottiin pitävän punkit loitolla.

Vaikka meininki täällä on hieman toinen, todennäköisesti punkit Suomessa aiheuttavat ihmisille enemmän harmia, kuin käärmeet Thaimaassa.

Tässä luontoon pelastetaan komeata kuningaskobraa.
Melkein hellyttävän näköinen kobrahan se tässä.
Osa kuvista on otettu Samui snake and wildlife rescuen FB-sivuilta, kun tuo omatoiminen kobrien kuvaus on pientä riskipeliä.

Kurre: 7 tutustumisen arvoista Pohjois-Thaimaan kohdetta

Jottei juhlat aivan vielä loppuisi, on matkamiesystävämme Kurre päättänyt ilahduttaa meitä vielä yhdellä lahjalla, vieläpä kovin odotetulla sellaisella. Joten pitemmittä puheitta rakkaat lukijat ja Thaimaan reissua suunnittelevat, tästä Kurren Pohjois-Thaimaan vinkit talteen:

7 TUTUSTUMISEN ARVOISTA POHJOIS-THAIMAAN KOHDETTA

Vuosi 2017

Blogiemäntä Heidi totesi vuoden 2017 viimeisimmässä kirjoituksessaan, että vuoteen mahtui niin paljon. Minulle vuosi 2017 jää historiaan ehkä elämäni hienoimpana ja onnellisimpana vuotena.

Oli upeita ihmisiä ympärilläni, töitä oli enemmän kuin pystyin ottamaan vastaan, sain vierailla minulle uusissa paikoissa - kuten Myanmarin sellaisissa osissa, joihin erittäin harva turisti on eksynyt. Kävin myös ennestään tutuissa paikoissa - kuten Phnom Penhissa, Chiang Maissa ja Pattayalla. Lisäksi olin lähes kaksi kuukautta Suomessa ja kymmenisen päivää Rhodoksella ennen paluutani Thaimaahan, jossa maassaolomittariin tulee täyteen kymmenen vuotta 9. päivä tammikuuta 2018.

Vuoteen 2017 mahtui myös hienoja juhlia pienimuotoisista, mutta viihtyisistä ja lämpimistä 70-vuotisjuhlista suuriin satuhäihin, joihin pääsin osallistumaan sulhasen äidin kavaljeerina.

Vuoden 2017 yllättävin seikka oli kuitenkin, että vaikka olin vannonut sinkkuna elämisen ihanuuden ja vapauden nimeen, elän nyt sujuvasti avoliitossa sellaisen ihmisen kanssa, jota en uskonut ikinä tapaavani.

Positiivinen käännekohta oli myös muutto kahdeksan vuotta kotipaikkanani olleelta Samuin saarelta Pohjois-Thaimaan Chiang Main kaupunkiin, jossa elämä on juuri sitä, jota tulin hakemaan lähtiessäni Suomesta. Ensikosketukseni Thaimaahan sain kuukauden matkalla vuonna 2006, jolloin erittäin hyvä, Thaimaassa syntynyt ja 14-vuotiaana Suomeen muuttanut ystäväni toimi oppaana meille maahan vihkiytymättömille.

Tämänkertaisessa kirjoituksessani kerron joistakin kohteista, joihin saimme silloinkin tutustua.

Kok-joki thaimaa
Matkaseurueeni

Kok-joki

Thaimaassa on paljon näkemistä ja kokemista rantaelämän ohella. Thaimaa on pinta-alaltaan noin puolitoista kertaa suurempi kuin Suomi, joten maassa on monimuotoisuutta yllin kyllin.

Sunnuntaiaamuna 10. päivänä joulukuuta neljän hengen seurueemme lähti yksityisellä minibussilla Chiang Main kaupungista Chiang Main provinssissa sijaitsevaan Tha Tonin pienvenesatamaan (noin 3,5 tuntia yhdellä pysähdyksellä), josta matka jatkui Kok-jokea pitkin Chiang Rain kaupunkiin (noin 4 tuntia kolmella pysähdyksellä). Koko pitkähäntäveneen vuokra oli 2200 bahtia. Venekuskin kanssa pystyy neuvottelemaan, missä haluaa pysähtyä matkan varrella.

Turistina pitkähäntävenematkan aikana ei voi muuta kuin ihailla maailman ja maisemien kauneutta, joka tietenkin näyttäytyy täysin eri tavalla joenvarsien viljelmillä raskasta töitä tekeville ja vaatimattomissa majoissa eläville. Chiang Rai on Thaimaan pohjoisin provinssi, ja talvikuukausina yölämpötilat saattavat laskea hyvinkin mataliksi. Kun pohjoistuuli puhaltaa harvalautaisten hökkeliseinien läpi, voi vaan kuvitella, miten ankaraa elämää vuoristolaiset elävät.

Upeat maisemat

Kylävierailu ja kuumia lähteitä

Muun muassa hyvin hoidetut ananas-, maniokki- ja maissiviljelmät reunustavat joenvarsia ja kiipeävät vuorenrinteitä. Mekong-jokeen laskeutuva Kok-joki on melko leveä, mutta kuulemma matala.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli vuoristokylässä, jossa pienet lapset tulivat rantaan vastaan ja halusivat myydä langasta tehtyjä sinänsä ihan nättejä koruja, mutta yksikään koru ei tarttunut mukaan. Lapset eivät puhu thain kieltä, mutta seurueemme myös opettajan apulaisena tomineen thaimaalaisen sydän kuitenkin suli, kun eräs lapsi otti hänen kädestä kiinni ja halusi näyttää meille - niin luulimme - jotakin mielenkiintoista ja näkemisen arvoista. Päädyimme kylän 7-eleveniin  - vaatimattomaan kauppaan - jossa kiltti, kauppaan talutettu entinen opettajan apulainen antoi jokaiselle lapselle 20 bahtia snackseihin.

Lapset menossa ostoksille.

Voi olla kylmää, kun pohjoistuuli puhaltaa.

Matka jatkui kauniissa ja vehreissä jokimaisemissa seuraavaan pysähdyspaikkaamme, jossa söimme lounaan. Kävimme samalla katsomassa kuumia lähteitä, joissa voi vaikkapa keittää kananmunia 86-asteisessa vedessä. Vuokrattavissa kylpylähuoneissa voi kylpeä rikkipitoisessa vedessä, mutta itse olin sen aikoinaan jo kokenut, eivätkä muutkaan olleet kylpyläfiiliksessä, joten jatkoimme matkaa norsuleiripaikalle. Itse olen lukenut niin paljon norsujen huonosta kohtelusta, ettei norsuilla ratsastaminen kiinnosta. Ja muut olivat aikaisemmin olleet norsuajelulla, joten jatkoimme matkaa Chiang Raihin.

Näinkin voi keittää kananmunia.

Saavuttuamme Chiang Rain kaupunkiin tutustuimme kävellen keskustan lähikortteleihin, liikenneympyrän keskellä sijaitsevaan kultaiseen kellotorniin ja iltamarkkina-alueeseen.

Chiang Rain kultainen kellotorni
Kultainen kellotorni.

Valkoinen temppeli

Aamulla 11. päivänä joulukuuta seuraamme liittyi viisi uutta matkalaista - kaksi aikuista ja kolme lasta, ja päivän ensimmäinen kohde oli valkoinen temppeli, jossa kävin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Ja onhan temppeli näkemisen arvoinen ja vaikuttava kaikkine yksityiskohtineen. Tällä kertaa olimme lisäksi liikkeellä sen verran aikaisin, että tungosta ei ollut nimeksikään.

Valkoinen temppeli.

Singha Park

Päivän toinen kohde oli kaunis ja valtavan kokoinen Singha Park, jossa on muun muassa järven kokoinen joutsenlampi, upeita istutuksia sekä elämyksiäkin tarjoava osa. Voi vuokrata pyöriä ja polkea pyöräteitä kumipuu- ja teeviljelmien keskellä tai lähteä opastetulle retkelle vaunuissa - ja sellainenhan sopi meille vallan mainiosti, vaikka opastus oli vain thain kielellä.

Puistossa viljellään jopa thaimaalaisille eksoottista mustikkaa, joka korjataan keväämmällä. Eräällä pysähdyspaikalla on vapaita papukaijoja, jotka tulevat syömään suoraan kädestä. Singha Parkin jälkeen matka jatkui seuraavaan kaupunkiin - rajakaupunkiin Mae Saihin, johon majoituimme kahdeksi seuraavaksi yöksi.

Seppo syöttää papukaijoja.

Phra That

Tiistaipäivän ohjelmassa oli osa Tung-vuoren nähtävyyksistä, joista ensimmäinen oli Phra That-temppeli vuoren huipulla. Temppeli on sinänsä vaatimaton, mutta näköalapaikalta avautuvat huikeat näkymät vuorten ylle.

Näköalatasanteelta näkyvät maisemat.

Doi Chang Mubin sotilasasema

Matkalla tiistaipäivän varsinaiseen määränpäähämme kävimme Thaimaan ja Myanmarin rajalla sijaitsevalla Doi Chang Mubin sotilasasemalla juomassa siviilissä baristana toimivan asevelvollisen keittämää kahvia ja nauttimassa maisemista.

Barista työssään.

Prinsessa Srinagarindran palatsi

Päivän ehdoton kohokohta oli vierailu Thaimaan kansan rakastaman, prinsessa Srinagarindran - kahden edesmenneen kuninkaan äidin - sveitsiläis-thaimaalaista tyyliä edustavassa palatsissa ja sen yhteydessä olevassa puutarhassa, jossa testasimme myös kävelyä puunlatvojen väliin viritettyjen siltojen kestävyyttä. Tulipahan todetuksi, että korkean paikan kammosta kärsivälle tuollaiset extreme-kokemukset eivät aiheuta kuin koettelemusta sydämelle.

Prinsessa Srinagarindran palatsi.
Puunlatvoissa.

Kultainen kolmio

Neljäntenä matkapäivänä lähdimme minibussin kyydissä Chiang Saenissa sijaitsevaan Kultaiseen kolmioon, jossa Thaimaa, Myanmar ja Laos yhtyvät. Alueella on oopiumimuseo, johon mielenkiintomme ei tällä kertaa riittänyt.

Sen sijaan päätimme käydä veneilemässä Mekong-joella ja ostamassa tupakkaa Laosin puolella. Luonnollisesti meillä oli passimme mukana, mutta ei kukaan sen enempää Laosin kuin Thaimaan puolella kysellyt niitten perään. Laosin puolella ostimme mukaamme sallitun määrän 200 savuketta per henkilö, vaikka olisi voinut ostaa vaikkapa neljä kassillista tupakkaa, koska palatessamme Thaimaan puolelle tullimiehetkin loistivat poissaolollaan.

Laos Mekong-joen oikealla puolella ja Myanmar suoraan edessä.

Lounaan jälkeen matkamme jatkui Chiang Rain linja-autoasemalle. Olimme ostaneet liput VIP-linja-autoon jo Mae Sain asemalla. Vajaan neljän tunnin mukavan matkan jälkeen olimme takaisin Chiang Maissa.

Niin paljon mahtui neljään päivään. Kiitos matkaseuralle!

Loppusanat

Rhodoksella syyskuussa tapaamani eläkeläisrouva kysyi minulta, miten voin asua maassa, jossa ei ole muuta kuin kurjuutta, köyhyyttä ja prostituutiota. Toivoisin, että hänkin saisi silmänsä auki. Ja heille, jotka ovat jo kolunneet Thaimaan rantoja riittävästi, suosittelen lämpimästi tutustumista valtaturistiväylien ulkopuolella sijaitseviin kohteisiin.

Joko sinä olet käynyt muualla kuin Phuketissa tai Pattayalla?

Hyvää matkailuvuotta 2018!

Kurre

Sellainen vuosi 2017

Kirjoittamisesta vakiopaikallani terassilla ei meinaa tulla mitään. Taifuunisateitten mukanaan tuomat kummalliset minikärpäset ovat joka puolella. Hiuksissa, silmissä, tietokoneen näytöllä, viinilasissa ja jopa rintsikoissa. Ja niitä on tuhansia. Ihan helvettiä.

Mutta yritetään.

Kuva meidän naapurilähiön huikealta näköalapaikalta.

Vuosi 2017

Vuosi 2017. Uskomattoman pitkä ja silti kovin nopea. Mihin se meni? Mitä tapahtui? Oliko se hyvä, vai aivan surkea?

Ehkä lopulta kuitenkin hyvä, vaikka hetkittäin ei siltä tuntunutkaan. Paljon ehti tapahtumaan, jopa niin paljon, että piti oikeasti itsekin ruveta lukemaan blogia vuosi taaksepäin.

Koska kaikesta ei ole aikaa (eikä edes kehtaa) kirjoittaa blogiin, piti vielä selata Thaimaanrannan maalarit- Instagramiakin, jotta sai kokonaisemman kuvan. Jos et muuten vielä seuraa meitä siellä, kannattaa. Siellä ne parhaimmat valokuvat on :)

Yksi meidän suosikkirannoista Samuilla, Thongson bay.

Fisherman's village.

Thongson bay.

Vuosi 2017 piti sisällään:

Ihmisremppaa

2017 jää historiankirjoihin rasittavana hampaitten vuotena. Melkein kaikki jäljellä olleet amalgaamipaikat sanoi itsensä irti, ja lähes jokainen vei mennessään puolet hampaasta. Näitä riitti ja mahtui vuoteen kiitettävästi.

Ja jottei siinä oli tarpeeksi, pari juurihoidon tarvettakin ilmeni. Toinen kesällä Suomessa, joka johti hampaan poisvetämiseen ja toinen täällä Bangkok Hospitalissa. Samuin keikalla hammaslääkäri tarjosi tosin ensimmäiseksi botoxia toiseenkin poskeen. Vitsikäs kaveri, mutta hampaasta tuli erinomainen.

Mä pidän thaimaalaisten huumorintajusta, mutta tosikolle se ei välttämättä sovi.

Ehkä tässä sitten painetaan vuoteen 2018 ehompana kuin koskaan, sillä yksi isompikin leikkaus osui tähän vuoteen. Tämä myös Bangkok Hospitalissa. Vaikka iso leikkaus vieraassa maassa tuntui hypyltä tuntemattomaan, niin se kannatti. Ei niitä vaihtoehtojakaan tosin ollut.

Jo vuosia vaivannut ongelma jäi historiaan ja elämisen laatu loikkasi mojovan askeleen parempaan.

Rempoista huolimatta (tai niistä johtuen), oikein hyvä vuosi.

Maenam beach.

Taustalla häämöttää Koh Phangan.

Matkoja

Malesia ja sieltä Penang kuuluu pakollisiin kuvioihin. Vuoden työviisumit on haettava sieltä, kun muutakaan ei olla vielä keksitty. Penang on nähty jo sen verran moneen kertaan, että mitään erityistä hinkua ei siihen suuntaan enää ole. Paitsi että tammikuussa sinne on mentävä uudestaan. Vuoden 2017 Penangin reissu tuli vietettyä ruokamyrkytyksen kourissa.

Hong Kong x 2. Kaksi visarunia on tullut tehtyä Honkkareihin, ja toinen jokseenkin järjettömästi. Puolitoista vuorokautta Samuilta lähdön jälkeen olin jo takaisin kämpillä. Mutta ehtihän siinä käydä nauttimassa illallisen systerin kanssa.

Hämmentävä Bali. Ensimmäinen kerta Balilla koskaan, eikä reissu jättänyt kylmäksi. Odotukset olivat kovat, mutta varsinkin Balin rannat näin Samuin rantoihin tottuneille oli aikamoinen shokki. Kaikki se rannoilla seilannut muovirompe veti sanattomaksi ja teki uimisesta paikoin ällöttävääkin. Kuinka hemmetin paljon paskaa tuolla merissä onkaan? Voi meitä hyvät ihmiset!

Mutta siltikin, Balin kutsua on vaikea hiljentää. Saa nähdä löydämmekö itsemme sieltä ihmettelemästä tammikuussa uudestaan.

Suomi, Tomppa jopa kaksi kertaa. Joka kesäinen Suomen visiitti oli ilmojen puolesta sanoinkuvaamattoman säälittävä. Hytistä nyt kylmässä meren rannalla sateen vihmoessa niskaa. Ei jumaliste.

Ensi vuonna jätetään Suomi väliin ja satsataan muihin maihin. Koko porukan Suomen reissuun kuluvilla euroilla reissaa kummasti vaikka minne.

Mutta kaikkinensa ei mikään järisyttävä matkailuvuosi. Ainoastaan muutama reissu, joista vain yksi uuteen tuttavuuteen. Ensi vuodelle pitää keksiä jotain mielenkiintoisempaa.

Seminyak beach Balilla.

Muuttoja ja häätö

No mehän muutettiin. Unelmakartanosta Eurooppaan, noin niin kuin toistaiseksi. Paitsi että Eurooppa (lue Teneriffa) sai sitten kuitenkin jäädä. Ensimmäinen kuukausi Suomen Paraisilla toi niin jäätävän ikävän takaisin Samuille, että siitä ei selvitty mitenkään.

Kun me 'muutettiin' Suomeen, muutettiin ensin Tompan faijalle. Sitten Tompan mutsille, sitten Paraisille, josta Tompan faijalle, sitten Airbnb -kämppään Lauttasaareen. Siitä sitten viimein Samuille.

Oltiin firmaa ja koiria lukuunottamatta ehditty luopumaan kaikesta Samuilla. Mietittiin me firmankin myymistä, mutta ehkä myymättä jättäminen oli yksi tienviitoista, jota ei lähtiessä tajuttu.

Toinen tienviitta oli ehdottomasti laukusta löytynyt unelmakartanon avain. Siis itsehän näen tienviittoja vaikka kivissä ja männynkävyissä, mutta tämä oli jo liikaa. Oli pakko palata takaisin.

Vaikka palaaminen Samuille oli helppoa, niin uuden kodin löytäminen ei. Lähtökohtaisesti koirien kanssa asunnon saanti ei ole täällä katukoirien täyttämällä saarellakaan helppoa, eli aikaa oli varattava ihan kunnolla.

Ensimmäinen etappi Samuilla oli hotelli. Onneksi sen jälkeen saatiin toimia dogsittereinä meidän entisillä naapureilla heidän ollessaan Sveitsissä. Muuten olisi voinut tulla itku.

Ensimmäinen talonvuokraus epäonnistui koko lailla täysin. Kauan haaveiltu beach house jäi jälleen haaveeksi, vaikka ehdittiin reilu viikko sellaisessakin asua. Sitten saatiin häätö. Etkö vielä lukenut?

Voin vilpittömästi todeta, etten ehkä koskaan ole tavannut niin hullua ihmistä, kuin tämä hampaaton venäläinen. 'Tapan mielihyvin teidän koirat, niin voitte sitten jäädä tähän asumaan'. Juu, kiitos ei.

Tuosta hiukan masentuneena palattiin sveitsiläisten lukaaliin ja aloitettiin rumba uudestaan. Kunnes tielle osui viidakkotalo.

Tässä on toistaiseksi hyvä olla. Vaikka ollaankin syvällä viidakossa sinne kuuluvien käärmeitten kanssa, niin ihan heti en haluaisi vaihtaa maisemaa.

Saa nähdä mitä vuosi 2018 tällä saralla tuo tullessaan.

Rantatalon maisemaa Bophut beachillä.

Ystäviä

Vuosi 2017 ei tuonut juurikaan uusia ystäviä, mutta muutamia syventyneitä sellaisia. Moikku & Oikku, Pauliina, Rock, Sopa, Don, Brent, Ira & Harri, Sari & Mika, Pekka K, kiitos kun olette olemassa. Ja pitikö sunkin Vesa nyt jäädä hetkeksi Suomeen? Täällä kun olisi niin hyvä olla. Tulethan pian takaisin?

Paraisilla vietetty kesä oli haastava, koska kesä oli mitä oli. Mutta oli meillä mainiot mökkinaapurit. Tervetuloa Anina ja Tomppa Samuille keväällä, täällä odotellaan jo kovin.

Blogin kautta tulee myös paljon yhteydenottoja lukijoilta. Iso, iso kiitos siitä! Moni lukijoista on tullut jo hyvinkin 'tutuiksi'. Sellaisiksi ystävien esiasteiksi.

Lisäksi yhteydenpito muutamien bloggaajien kanssa on ollut ihan mahtavaa. Voisin mainiosti kuvitella itseni ystäviksi muutaman 'blogitutun' kanssa, kuten esimerkiksi Rositan ja Minnan (Australian tyttäret). Toivottavasti jonain päivänä nähdään ihan livenäkin!

Taivaan taidetta viidakkotalossa.

Oikotiellä Maenamista Lamaille kuvattua.

Yhteenveto

Hitonmoista säätöähän vuosi on ollut, yllättyikö joku? Mutta täällä ollaan taas. Näillä juurilla, joista blogi taannoin sai alkunsa.

Ehkä vähän viisaampina (ei mitenkään sanottua meidän ollessa kyseessä), mutta ainakin hemmetin onnekkaina. Jos jotain on opittu, niin se että elämä kantaa. Voi pojat se kantaa!

Uudenvuodenlupaukset

En tee yhtäkään. Elämä on yllätyksiä täynnä, eikä huomisesta voi koskaan tietää. Parempi vaan luottaa ja antaa mennä. Mikäli ei tässä elämässä onnista, niin ehkä sitten seuraavassa.

Aivan valtavan upeata Uutta Vuotta 2018 teille lukijat! Kiitos kun olette!

Ps. Jutun kuvina Thaimaanrannan maalareitten instagramin vuoden 2017 suosituimmat kuvat.


Auringonlaskua Bangrakista kuvattuna.
Back to Top