Sisällön tarjoaa Blogger.

Leikkaukseen Thaimaassa

Oletko ihan varma mitä olet tekemässä? No en. Onko ihan pakko? No on. Kuinka sä uskallat? Jaa no...pakko ottaa tilanne samoin kuin ensimmäinen laskuvarjohyppy; luottaa siihen että kaikki toimii ja hengissä selvitään.

Bangkok international hospital Koh Samui

Pakko mennä

Kirotut akkojen vaivat. Varmasti miehille on omat viheliäiset ongelmansa, mutta kiroan silti. Pari viimeistä kuukautta on vierähtänyt vanhojen ongelmaelinten kanssa vastatuuleen soutaen, joten oli aika 'hypätä laskuvarjolla'. Onneksi Samuilla on hyvät kansainväliset sairaalat, joissa moni ulkomaalainen jopa lomillaan hoitaa ongelmiaan pois päiväjärjestyksestä tai hankkii esimerkiksi sileää pintaa ihoonsa. Ja ollaan mekin täällä ollessamme jo useamman kerran joutuneet turvautumaan ammattilaisten apuun, mutta ei kuitenkaan vielä mitään näin radikaalia. Oma tilanteeni oli kuitenkin jo sen verran ongelmallinen, että leikkauspöytä tropiikissa jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Ja hirvittihän se.

Sinne meni elin

Asiaa sen enempää avaamatta (moni nainen kyllä tietää mistä puhun), leikkauspöydälle jäi kiukutellut elin. Oli melkein kuin kampaamossa olisi ollut, kun kirurgi ennen leikkausta kysyi mitä tehdään sen ja sen kanssa; haluatko pitää vai napataanko vähän? Ja saisiko olla jotain muuta? No ei kiitos, mulle riittää ihan tämä peruskuvio. Kunhan kaikki sujuu mallikkaasti ja pääsen vajaan viikon päästä Hong Kongiin (turhamainen minä siellä koitti inistä). Tajuan itsekin että se reissu saattaa jäädä tekemättä, mutta voihan sitä silti haaveilla. Pienet hapet naamariin ja unten maille.

Onneksi viihtyvyyteen on satsattu, eikä missään ollut kuolemanharmaita pintoja.

Meidän osastolla oli oma sisäpuutarhakin.

Lääkefarssi

Kun heräsin nukutuksesta, tajusin kyllä välittömästi että leikkaus oli ohi. Kivut oli järkyttävät. Olin ennakkoon varma (Suomen hoitoihin verraten), että kipulääkettä pumpataan sen verran paljon ettei tarvitse kipuilla, mutta olin täydellisen väärässä. Morfiinia annettiin liian pieniä määriä neljän tunnin välein (kunnes sekin lopetettiin), eikä se riittänyt mihinkään. Vaikka kuinka soitin kelloa ja pyysin lisää lääkettä, niin parasetamoli oli ainoa mitä tarjottiin. En tiedä mistä johtui kuvioihin tullut valtava päänsärky, mutta sairaalan nappuloilla sitä ei saatu kertaakaan nujerretuksi.

Ystäväni Pauliina tuli Samuille juuri päivää ennen leikkausta ja koska naisen taustalla on vahva terveydenhoitoalan ammattitaito, jopa hän kävi neuvottelemassa lisää lääkettä. Itse olin asian suhteen jo luovuttanut. Sen verran Pauliinan vaatiminen vaikutti, että jotain lisäpillereitä ilmestyi pöydälle, mutta vain sen yhden kerran. Sama meininki jatkui, minä söin parasetamolia ja vitamiineja sekä kärsin kivuista. Ehkäpä täällä sitten vaan hoidetaan kaikki niin luomuna, sillä muuta selitystä on vaikea keksiä.


Ottaisitko akupunktion?

Tänään oli tarkoitus päästä kotiin, mutta se peruttiin yllättäen. Ystäväni kirurgi kävi kääntymässä ja valitin vielä hänellekin mojovaa päänsärkyäni, johon hän suositteli akupunktiota. Sitä saisi alakerrasta, laitetaanko sellaista tulemaan? Vaikka ystäväni kirurgi on kultakimpale, en ollut kuitenkaan halukas maksamaan pienestä luxuksesta. Saattaa olla että sinne olisi jäänyt päänsäryt, mutta päätin kaikesta huolimatta vaatia kotiin pääsyä. Helvetinmoinen päänsärky on ikävä kaveri, mutta toisaalta se peitti melko hyvin alleen leikkauksesta johtuneet säryt. Olin siis ilmeisesti selvinnyt leikkauksesta erinomaisesti. Kun laahustin sairaalan käytävillä aamusta iltaan, sain hoitajilta osakseni ihailevia katseita ja 'you are very strong'- ihmettelyjä.

Ruokailu

Kun puhutaan Bangkok International Hospitalista (joka on siis kallis ja hyvin arvostettu), voisi kuvitella ruoan ravintolatasoiseksi. En kuitenkaan päässyt kokeilemaan mitä se olisi voinut olla, sillä ilmeisesti leikkauksestani johtuen jouduin liemiruokavaliolle. Kun olin ollut 1,5 vuorokautta täysin ilman ruokaa ja juomaa, ja eteeni tuotiin neljä kupillista värillistä suolatonta vettä en sortunut. Maistoin kyllä, ja päätin tyytyä pulloveteen. Seuraava ruokaelämys oli riisivelli, jota pakotin itseni syömään popsien samalla salaa Pauliinan tuomaa suklaata. Onneksi oli Fazerin sinistä!

Eilen illalla joku nainen käväisi ruokalistan kanssa kysymässä mitä ottaisin aamupalalle ja silloin pieni toivon kipinä heräsi. Valitsin listalta American breakfastin ja petyin suunnattomasti aamulla, kun eteeni kannettiin jälleen riisivelliä.

Näillä eväillä ei paljon juhlittu.

Yhteenveto

Kaikkihan meni vallan mainiosti, eikä alkujännitystä lukuunottamatta pelottanut sen kummemmin. Hoitsut oli todella mukavia tai sitten täysin kielitaidottomia, ja jos ei lääkefarssia lasketa mukaan, niin uskoakseni myös ammattitaitoisia. Komplikaatioistahan ei näin ennakkoon tiedä mitään, joten se jää sitten nähtäväksi. Mutta olen erittäin onnellinen, että asia on viimein hoidettu ja elämänlaatu pääsee parantumaan.

Haluan vielä sanoa sen, että sairaalaan joutumista ainakin Thaimaassa on turha pelätä. Itse vietin pari päivää hyvässä valvonnassa ja melkein hotellitasoisessa yksityishuoneessa, jonne oli tuotu petivaatteet myös kanssayöpyjille. Ruokalistan mukaan tarjolla olisi saattanut olla ihan makuelämyksiäkin, vaikka tällä kerralla pääsin maistamaan niitä ainoastaan yhden leivoksen verran.

Me ollaan käytetty Samuin sairaaloista tähän mennessä Bandon international hospitalia, Thai international hospitalia sekä tätä viimeisintä tuttavuutta Bangkok International hospitalia. Kaikki näistä ovat olleet erittäin hyviä. Jos joskus joutuu vaativampaan operaatioon Samuin lomallaan, kääntyisin ehkä kuitenkin Bangkok Internation hospitalin puoleen, ihan vaan varmuuden vuoksi. Saman katon alta löytyy todennäköisesti kaikki tarvittava.

Oletko sinä joutunut turvautumaan sairaaloihin omilla reissuillasi?

Huoneesta nyt löytyi kaikki mitä tarvitsi jääkaappia myöten.

Bye bye huone.

Millainen reissaaja minä olen?

Monissa matkablogeissa on pohdittu omaa roolia reissaamisen näyttämöllä ja itse törmäsin tähän Laura's Itinerary- blogissa. Kommentoinkin silloin Lauralle, että taidan jossain vaiheessa itsekin pohtia millainen reissaaja nykyään olen, sillä moni asia on tässä vuosien varrella muuttunut. Eikä sitten kuitenkaan olekaan, ja se hieman yllätti. Tässä teille omat pohdintani:


Lämmintä sen olla pitää!

Mitään muutosta ei ole tapahtunut vuosien varrella, vaikka Suomen kolean kosteat säät ovatkin vaihtuneet Thaimaan trooppisiin. En silti edelleenkään ole valmis (Suomea lukuunottamatta) sijoittamaan senttiäkään kylmyyteen. Talvi ei ole mun juttu, joten reissut ennen ja jatkossakin tulevat suuntaumaan jos ei nyt ihan tropiikkiin, niin ainakin lämpöön.

Kaupunkilomatkaan ei ole ihan mun juttu, sillä mieluummin koluan maaseutua, saaria ja rantoja. Ennen vanhaan tuli käytyä Madridissa, Amsterdamissa, Pariisissa sun muissa kaupungeissa useastikin, mutta nykyään mieluummin ei. Vaikka on tähän pariin vuoteen mahtunutkin muutama Penangin reissu, Kuala Lumpur ja parin viikon sisällä myös Hong Kong. Eli poikkeus vahvistaa säännöt tässäkin.

Penangin verkasta kaupunkielämää.

Matkanjärjestäminen

Mä olen niin surkea matkanjärjestäjä ja kaikki jää aina viime tippaan, mutta siitäkin huolimatta ja kaiken sen uhalla olen omatoimimatkailija. Mutta, historiastani löytyy useitakin pakettimatkoja, ja yksi hauskimmista ikinä oli Ibizalle suuntautunut sellainen. Nykyään kuitenkin vuokraan mieluummin sen oman venekuskin, kuin ahtaudun jo valmiiksi täyteen turistipaattiin, vaikka se maksaisikin hieman enemmän. Tiukat aikataulut eivät myöskään tunnu omilta, sillä haluan säilyttää vapauden pysähtyä ihmettelemään asioita milloin mihinkin.

Yksin vai ryhmässä

En ole koskaan matkustanut yksin, joten kokemus siitä on nolla. Vaikka en olekaan mikään ryhmäihminen, vaan ennemminkin omien polkujen kulkija, niin aivan yksin reissussa ei sekään ole mun juttu. Tai en tiedä, voisikohan se olla? Tykkään jakaa fiiliksiä toisen kanssa; katsella auringonlaskua rannalla, myöhästyä viimeiseltä lautalta, etsiä majapaikkaa yön pimeinä tunteina ja kirjata kommelluksia ylös. Yksin se saattaisi olla astetta ikävämpää.

Nykyään me reissataan perheenä ja vaikka samojen tyyppien näkeminen välillä ottaakin hermoon, niin on se silti antoisaa. Me ollaan aika hyvin yhteenhitsautunut tiimi, vaikka edellisen Balin reissun jälkeen vanhin poika totesikin, ettei enää koskaan aio lähteä meidän kanssa reissuun. Tämä johtui viime hetkille jääneestä pakkauksesta ja aamulautalta melkein myöhästymisestä taksikuskin kaahatessa kaasu pohjassa lauttasatamaan. Onneksi ehdittiin, ettei koko Balin reissu tyssännyt siihen.

Kyllä reissut parhaimpien ystävien kanssa on ihan parasta. Kuvassa muuten matkamies Kurre.

Ihanan hullu reissuperheeni Koh Phanganilla.

Niin se pakkaaminen

Mä pakkaan aina viimeisenä yönä ennen reissua. Tai jos reissu ei ala aamusta, niin pakkaan pari tuntia ennen. Enkä ikinä milloinkaan mahdu pelkästään käsimatkatavaroihin. Mitä jos siellä meneekin urheilemaan, entäs jos onkin jotkut juhlat tai jos sittenkin haluaisin vaihtaa vihreän mekon oranssiin, tms? On käytännössä aivan sama kestääkö reissu viikonlopun vai viikon, sama matkalaukku lähtee matkaan. Se on aina myös täynnä. Pientä edistystä on ehkä tapahtunut, sillä Phanganin parin päivän reissusta selviän nykyään yhdellä olkalaukulla.

Koh Phangania parhaimmillaan.

Lomatouhut

Vaikka rakastan rantoja, en silti pysty palvomaan aurinkoa. Mieluummin istun puun tai varjon alla ja sitäkin korkeintaan pari tuntia, sitten on jo vaihdettava maisemaa. Rannalla löhöämistä en kestä pitkään, vaan ennemmin hyppään skootterin selkään ja lähden tutustumaan seudun pikku kujiin ja muuhun elämän menoon. Luonto on aivan ykkönen.

Pidän myös vähän rämäpäisistä jutuista, kuten benji ja laskuvarjohyppääminen, mutta en silti aivan missä tahansa lähtisi niitä kokeilemaan. Sukeltaminen harrastuksena on herätettävä uudelleen henkiin, ratsastusta rannalla ainakin kokeiltava ja moni muukin aktiviteetti odottaa haltuunottoa. Kaikki nimittäin onnistuisi aivan helposti jo ihan nykyisillä kotinurkilla.

Oikeastaan hävettää melkein myöntää, ettei erilaiset monumentit ja museot kiinnosta kuin silloin, kun ne kohdalle melkein väkisin sattuvat. Erikseen lähden hakeutumaan niihin erittäin harvoin, sillä mieluummin ihmettelen paikallista elämänmenoa katsellen ihmisiä ja imien ympärillä olevaa energiaa. Ja mikäli hyvä bändi sattuu kohdalle, saatan mahdollisuuksien mukaan jopa unohtua tunneiksi siitä nauttimaan. Oikeastaan olen havainnut sen, että parhaat reissukokemukset syntyvät niistä pienistä kiperistä tilanteista, kun kaikki ei menekään ihan niin kuin piti.

Seminyakillakin olisi päässyt ratsastamaan.

Hotelli vai Airbnb?

Sekä että. Mutta sen verran prinsessa musta on matkan varrella tullut, että kyllä siellä mieluusti se kolme tähteä saa olla. Ja niin kuin aina, poikkeus vahvistaa säännöt. Edellisellä Balin reissulla asuttiin kahdessa alle kolmen tähden paikassa ja molemmat oli omalla tavallaan hurmaavia. Jos paikassa löytyy persoonallisuutta muuten, kelpuutan muun 'sinne päin olevan'.

Nykyään me valitaan yleensä Airbnb (jos Tomppa on matkanjohtajana niin varmasti), vaikka itse valitsisin oikein mieluusti välillä hotellin sen helppouden takia. Hostellit on nähty silloin nuorempana, enkä unohda koskaan kokemusta Portugalista, milloin piti jakaa yksi vessa ja suihku koripallojengin kanssa. Silloin piti herätä viideltä aamulla, mikäli halusi ehtiä suihkuun silloin kun vettä vielä oli saatavilla. Vessassa käynnistä siinä paikassa ei vissiin tarvitse mainita mitään.

Balin persoonallista asumista erittäin halvalla.

Ravintolat ja shoppailu

Erittäin harvoin mitään gourmet ruokaa, vaikka välillä onkin mukava asettaa takapuolensa kunnon tuolille muovituolien sijaan. Juon myös mieluummin viiniä kuin olutta, joten ihan jokaisesta paikasta viiniä ei ainakaan Aasiassa saa. Mutta parhaat pöperöt kyllä yleensä löytyy paikallisten pienistä puljuista ja vielä huomattavasti edullisemmin.

Shoppailu ei ole mun juttu yhtään. Voin todeta, että nyt on aivan pakko ostaa uusi olkalaukku, ja silti huomaan vielä muutaman kuukaudenkin jälkeen käyttäväni sitä vanhaa. Reissuilla pyrin kuitenkin ostamaan edes pienen sisustusjutun kotiin, sillä se muistuttaa matkasta vielä jälkeenpäinkin. Mikäli rahaa olisi enemmän käytössä, voisin hyvinkin löytää sisältäni shoppailijan.

Ihan parasta illallisella, Tiramisu ja hyvä viini.

Millä reissuun?

Iso osa reissuista on tehtävä lentäen, mutta kaikkein mieluimmin vuokraisin auton ja etenisin niin. En pidä lentämisestä, sillä taidan pelätä sitä ja se on kuulkaa minulle ihan uusi juttu. Onko se tämä ikä vai mikä, mutta ennen oli aivan toisin. Enkä todellakaan suostu lentämään millä tahansa lentoyhtiöllä, vaan tarkistan aina yhtiön maineen. Koska nykyään itselläni on pieni epämukava olotila lennon alusta loppuun, niin mikäli vaan on mahdollisuuksien rajoissa, pakkaan porukan autoon ja vietän mieluummin vaikka muutaman ekstratunnin reissussa.


Summa summarum

Tämä 'prinsessa' haaveilee rantalomasta rauhallisella saarella ja riippumatossa löhöilystä palmun alla. Majoituksena olisi tietenkin persoonallinen rantabungalow ja kävelyetäisyyden päässä pieni rantakapakka, joka on kuuluisa tajunnan räjäyttävistä jameistaan. Koska haaveiden rantalomassa lapsikin on ehkä mummolassa, niin hyvissä jameissa voisi auringon nousuun hyvinkin vierähtää...

Minkälainen reissaaja sinä olet?

Kuvasta poiketen en kulje reissuillani kännykkä kädessä. Tässä piti pikaisesti reagoida esikoisen ongelmaan.

Mitäpä sitä muuta tarvitsisi?

Mainio pieni ravintola upeissa maisemissa Samuilla, Samui camp. Kannattaa tsekata perjantaijamit!

Tässä Phanganin pieni salaisuus, Hide on high.

Ei sen tämän kummempaa tarvitse olla.
*postaus sisältää affiliate- linkkejä.

Clean the beach boot camp, osa 2

Mä niin odotan näitä aina!

Aivan todellakin, sillä jossain vaiheessa se rannalla makoilu alkaa kuitenkin kyllästyttämään. Varsinkin jos siitä pystyy nauttimaan melkein vuoden ympäri, kuten me onnelliset. Oikeastaan meidän ranta-alustojen kulutus on nykyään minimaalista, sillä varjo vie voiton aina kuin se suinkin on mahdollista. Paitsi silloin, kun tarjolla on jotain näin mahtavaa ajanvietettä. Clean the beach boot camp on ihan hemmetin hieno konsepti, kiitos Krix Lutherin, jonka päästä loistoidea on syntynyt Phuketin rannoilla jo vuonna 2013. Onneksi sittemmin ilmiö on rantautunut ainakin Krabille ja tänne Samuillekin, koska on mukavaa päästä antamaan takaisin. Aivan huikeata olla messissä!

clean the beach boot camp
Tässä koko tiimi tällä kertaa. Ensi kerralla sä voisit olla mukana?


Mitä, miten ja kenelle?

Kaikille meille, ikään ja kokoon katsomatta. Koska kirjoitin ensimmäisesta boot campista jo aiemmin täällä, niin siksi tässä lyhyt kertaus:

  • First we train
  • then we clean 
  • then we eat (vaikkei tämä iskulauseessa luekaan)

Eli näin se menee. Tapahtuman alkutreenit on omasta mielestäni se paras osio, sillä hyvin harvoin sitä pääsee ilmaiseksi nauttimaan huippuvetäjän luotsaamista treeneistä. Ja vieläpä mitä kauneimmilla ja kuvauksellisimmilla rannoilla. Eikä muuten haittaa yhtään sekään, että tällaisiin tapahtumiin ottaa yleensä osaa kerrassaan upeat ihmiset; iloiset, avuliaat ja ystävälliset. Paikalliset ja turistit ikään katsomatta. Vaikka treenit ovatkin kovat (vieläkään näin kahden päivän jälkeen en pysty kunnolla kävelemään), niin jokainen pystyy ja saa suorittaa ne oman tasonsa mukaan. Tai olla suorittamatta. Treeniosuuden päättää aina hauska ja yhteishenkeä kohottava 'leikkimielinen kisailu', jossa treenataan enemmänkin niitä 'naurulihaksia'. Melko täydellistä!

Siivouksen osuus on noin tunnin mittainen, ja siinä ajassa kymmenet osallistujat ehtivät kyllä pussittamaan jätettä yllättävän paljon. Välillä voi pulahtaa uimaan ja naureskella paikallisten kalastajien ihmetteleviä ilmeitä, sillä usein ilmeistä voi lukea jotakuinkin näin; 'Mitä ihmettä nämä hullut oikein pyörivät säkkeineen ristiin rastiin?' Mutta siisteys ja siivous tarttuu, se on aina ilo huomata.

Treeneihin ei ole pakko ottaa osaa, voi tulla myös vaan siivoamaan ja syömään.

Ehkä parhaimpia treenimaisemia missä olen ollut.

Aika mahtavaa...

Yllättävän rankkaahan toi on.

Sitten vähän vettä ja siivoamaan.

Kivempi kävellä näissä maisemissa, kun paikat on kunnossa.


Sponsorit

Niitä aina tarvitaan ja onneksi halukkaitakin on löytynyt. Tällä kertaa päästiin sijoittamaan tapahtuma erään brittiperheen rantatontille, minne sitten ruokasponsorin oli väkensä kanssa kätevä kantaa grilli ja tarjoiluista notkuvat pöydät. Nyt onkin kyllä sanottava, että tämänkertainen kattaus oli aivan omaa luokkaansa. Ne jotka ovat käyneet heittämässä frisbeegolfia Samui Disc Golfissa, ovat todennäköisesti päässeet tutustumaan myös Nigelin grilliherkkuihin. Ainakin kannattaisi, sillä puhutaan kuitenkin grilliruoasta, jolle itse ainakin antaisin niitä kuuluisia Michelin tähtiä hetkeäkään epäröimättä. Kiitos Nigel & BBQ catering.

Kaikki mukaan

Tapahtuma on siis avoin kaikille, joten kannattaa ehdottomasti ottaa lomaohjelmistoon. Mä nyt voisin kehua ilmiötä vaikka maailman tappiin, mutta tule itse ottamaan selvää, sittenpähän näet! Facebook on tiedottamisen suhteen selkeästi paras kanava, joten ei muuta kuin etsimään hakusanalla Clean the beach boot camp. Tässä linkki Samuin tapahtumiin. Ja huom! Kaikki on ilmaista.

Vai oletko jo kenties ottanutkin osaa?

Eikä ollut muuten kertakäyttövehkeitä, vaan ihan tiskattavaa tavaraa.

Ja grilli kävi kuumana.

Ruokaa oli niin paljon, että tuplaporukalle olisi riittänyt.


Palmun varjon alla oli tunkua.

Ihan paras tapa viettää päivää.

Tässä vasemmalla itse Nigel. Kiitos vielä kerran!

Plai Laem beach siivottuna.

Thaimaanrannan maalarit 2 vuotta, hyvä me ja te!

Rakas terapeutti

Näinhän se on, aika on ottanut askeleita eteenpäin kuin varkain. Vaikka itselleni on käynyt jo hyvin selväksi se, että Thaimaassa aika vaan kulkee vikkelämmin kuin Suomessa, niin jo kaksi vuotta blogitaivalta - se on aikamoista. En olisi voinut kuvitella 10.3.2015, että lähinnä itselleni päiväkirjamaiseksi taltioinniksi tarkoittu räpellys muuttuisi ajan kanssa melkeinpä parhaaksi ystäväksi. Näin on kuitenkin päässyt käymään. Vaikka tietokoneen ruutu on välillä tuntien tapituksen kohde ennen luovuttamista, niin toisinaan se toimii myös parhaana terapeuttina. Tänne voi purkaa ja oksentaakin paljon, paitsi ettei kuitenkaan ihan kaikkea. Jonkinlainen 'taso' tässä hommassa täytyy kaiketi säilyttää.

Blogin kaikkien aikojen luetuimmat postaukset

Inspiroiduin Rouva Sanan blogissa olleesta syntymäpäiväpostauksesta sen verran, että päätin itse tehdä vastaavan. Sillä toistaiseksi vain minä blogin emäntänä tiedän, mitä te rakkaat lukijat olette ajan saatossa lukeneet kuten myös sen, mikä ei ole kiinnostanut teitä pätkän vertaa (mutta siitä taidan tehdä jossain vaiheessa ihan oman postauksen). Tässä synttäripostauksessa, lasin kuohuvaa itsekin nauttien, jaan tämän 'salaisuuden' kanssanne. Kuvakavalkaadissa vastaavasti juhlitaan Thaimaanrannan maalarit- instagram-tilin tykätyimmillä otoksilla.

Jos aamulla on kovasti virtaa, tänne on hyvä huristaa mopolla imaisemaan päivän energiat sisuksiinsa.


Joten olkaapa hyvät, 10 luetuinta blogipostausta ever:

Ihana Kurre, joka reissaa paikoissa mihin itse en välttämättä menisi. Arvokas ystävä ja matkamies, kenestä ei koskaan tiedä milloin seuraavaksi nähdään. Kaikki Kurren artikkelit ovat päätyneet blogihistorian kärkikahinoihin yksi toisensa jälkeen ja ihmekö tuo. Odotan itsekin seuraavan ilmestymistä kuin kuuta nousevaa, ja näemmä suuri osa teistäkin. Enkä ihmettele yhtään.

No niin, näihin maisemiin on vaan helppo hukkua...

No niin, nyt mentiin aikalailla asian ytimeen ja jotain tämän tyyppistä olin odottanutkin. Teitä, rakkaat lukijat, kiinnostaa vapaus ja ehkä myös normaalikuvion rikkominen ainakin ajatuksen tasolla. Viikottain nämä 'vapauspostaukset' nousevat lukulistalle aina uudestaan ja veikkaanpa saman ilmiön jatkuvan. Toivottavasti pystyn antamaan asian suhteen edes jollekin hieman inspiraatiota.

Tässä tuntemattomampi Thong son bay.

Niinpä... Kuva muuten Balin Sanurilta.

Palaan tähän aiheeseen hieman alempana...

Nämä meidän säätämät pakolliset viisumireissut on myös ollut suosittujen listalla kautta aikojen, ja uskon tietäväni syynkin. Meillä on kummallinen taito tehdä yksinkertaisesta monimutkaista, vaikka lopputulos onkin siitä huolimatta ollut vähintään kohtuullinen. Tähän ei liene odotettavissa muutosta, sillä minkä koira karvoilleen mahtaa.

Tässä Chawengin harvinaisia surffiaaltoja.

Bangrak pier, meidän lähin ranta.

Kurren vinkit kiinnostaa itseni lisäksi myös teitä, ja kannattaakin ehdottomasti napata näitä talteen. Meilläkin oli kaikki vinkit tallessa edellisellä viisumireissulla, ja silti mentiin metsään. Syy oli meissä, ei Kurren loistavissa vinkeissä.

Kaikkia meitä kiinnostaa toistenkin ongelmat ja vastoinkäymiset (kuinkahan ne tästäkin selviää?), sekä elämä ilman sensuuria. Kun ei se elämä täälläkään ole pelkästään ruusuilla tanssimista, niin miksi väittää muuta? Välillä tulee nokkaan ja kokee itsensä huijatuksi, mutta sellaistahan se - elämä.

Ystävämme Khun Rokin taidetta.

Tässä myös Sanurin rantaa Balilta.

Oli jotenkin päivänselvää, että aihe nousee suosituimpien joukkoon, eikä ihme tämäkään. Luen itsekin vastaavia aiheita muitten ulkomailla asuvien blogeista, sillä kyllä minua kiinnostaa kuinka ulkosuomalaiset muualla maailmassa elämänsä kokee.

Ja sitten ne kaksi kaikkein suosituinta postausta:

Nyt päästiinkin sitten asian ytimeen, eli ne katastrofit. Näitä kahta artikkelia te olette lukeneet yhteensä noin 20.000 kertaa, mikä on aivan huikeata etten sanoisi. Ymmärrän kyllä miksi, sillä Samuin tulvien ollessa ajankohtaisia oli moni lomalainen joko matkalla tänne tai arpomassa lomasuunnitelman muuttamista toiseksi. Jäipä joku saarelle jumiinkin, kuten koomikot Janne Kataja ja Aku Hirviniemi. Onneksi nämäkin pojat pääsivät mutkien kautta viimein kotiin ja tilanne Samuillakin normalisoitui. Nyt nimittäin eletään sitten sitä kuumaa ja kuivaa kautta, joka laittaa ihmiset ajoittain pakenemaan ilmastointilaitteiden alle vaikka 7- eleveniin. Aurinkoa piisaa nyt enemmän kuin tarpeeksi.

Balin kuvat on ollut instagramin tykätyimpien joukossa jokainen. Tämä Balin Seminyakista.

Kiitokset teille

Muistan kun blogin alkuaikojen statistiikkaa seuratessa yllätyin, jos blogiin oli eksynyt kolme kävijää. Nyt yllätyn valtavasti huomatessani, että joku yksittäinen postaus on tuonut vuorokauden aikana jopa tuhansia kävijöitä. Siis tuhansia, voi taivahan talikynttilät!?!

Kiitokset ihanille kanssabloggaajille Kurrelle ja Tompalle sekä teille tärkeät lukijat! Ilman teitä tarpoisin yksin. Kiitos myös ystäväni Pauliina, joka kirjoitit itseänikin kovasti kiinnostavan artikkelin vuorotteluvapaastasi Koh Phanganilla. Kiitos ihanista kommenteista, vinkeistä ja jopa tapaamisista tällä saarella. Sillä kyllä, minulta on jopa tultu kylillä kysymään olenko Heidi. Aivan vetää sanattomaksi tällainen.

Kiitos kun olette mukana, tästä on loistava jatkaa!

Minulla on pieni toive: kerro minulle mistä sinä haluaisit jatkossa tietää tai lukea?

Ps. toinenkin pieni toivomus olisi: tykkääthän meistä Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi- yhteisössä.

Kiitos

Olkaapa hyvät ja ottakaa matkaan mitä tarvitsette. Mitä sinä ottaisit?

Ei lemmikkejä tälle alueelle!

No pet allowed in this area, fine 5000 bath

Näin tylysti todetaan kylään ilmestyneissä kylteissä. Eli ei lemmikkejä tälle alueelle, tai sakkoa pamahtaa 135€. Sakottajasta ei ole tietoa, mutta niskavillat nousi kyllä pystyyn. Tilannehan on se, että tässä kylässä on ainakin 30 taloa, joista vähintään kymmenessä on lemmikkejä. Ja okei, ei ne makaa hiiren hiljaa tonteillansa aamusta iltaan vaan meteliäkin syntyy, varsinkin kun epämääräisiä 'hiippareita' kuljeskelee kylätiellä. Kuten esimerkiksi me lenkeillämme. Joku on nyt vetänyt herneen syvälle sieraimeensa.

Jos kylässä ei olisi liikaa CCTV- kameroita, voisin repiä nämä pois. Mutta 'isoveli' valvoo...

Mutta lukuunottamatta niitä alkukylän pensaissa päivystäviä ja vapaana juoksevia 'tappajakoiria' (täältä löytyy lisää) ja naapurin taivaisiin tuijottelevaa Dummya, elukat pysyvät aitojen sisällä ja liikkuvat ainoastaan hihnan päässä ihmispalvelijoittensa kanssa. Tai no, saattaa korealaisen naapurin kaksi koiraa välillä päästä karkuun, varsinkin jos kaverilla on käynyt vieraita ja on päästy nauttimaan miestä väkevämpää. Mutta ei se meitä haittaa. Onneksi Boo on pysynyt tontillaan viime ajat.

Ehkä kyltti ei koske meitä, jotka jo asumme tässä kylässä, tai sitten se koskee. Yhtäkään sakkoa ei olla kuitenkaan vielä saatu, vaikka lenkitämme edelleen ystäviämme kylän raitilla. Mikäli sakosta jonain päivänä tulee todellisuutta, saatan joutua sotajalalle. Vähintään joudun muuttamaan. Ei tähän voi jäädä niskoja nakkelemaan. 

Naapurin Mama ja Dummy, joka näki ensimmäisen kerran meren. Olihan se valtava ;)

Meidän Salsa ja Boo, sekä naapurin Dummy. Arvatkaa mentiinkö lujaa?

Koiranomistajan rooli ei ole helppo

Ei todellakaan, ainakaan täällä. Muistan hyvin lomiemme alkuajat, kun irtokoiria oli valtavia määriä ja niitä juoksenteli vapaina ilman huolen häivää. Nyt koiria on huomattavasti vähemmän kuin silloin, kiitos näitten vapaaehtoisryhmien, jotka huolehtivat koirilta pallit pois ja yrittävät löytää adoptioperheitä poloisimmille. Valehtelematta valtaosa adoptioperheistä on meitä länkkäreitä, jotka joudumme koko ajan ahtaammalle kapenevien asuntomahdollisuuksien takia. Meitä ei huolita kohta mihinkään. Kuinka sitten käy irtokoirille, jos yhä harvempi pystyy niitä ottamaan? En tiedä, muttei vaikuta hyvältä.

Monissa Samuin facebook- ryhmissä, joissa yritetään auttaa kaltoin kohdeltuja, sairaita ja hylättyjä elukoita, koitetaan löytää kotia reppanoille. Meillä on jo kaksi, ystäväpariskunnalla neljä ja tiedän monia, joilla koiria on vielä enemmän. Auttajiakin varmasti löytyisi, mikäli näkymät esimerkiksi vuokra-asunnon suhteen olisi valoisammat. Me ei ainakaan pystytä ottamaan nyt yhtään kyseisten eläinystävällisten kylttien takia. Eikä siksikään, että kartano on katkolla muutenkin.

Meidän hyvän ystävämme Tawanin koira. Sunnuntait ovat pyhitetty yhteiseksi rantapäiväksi :)


Tawan ja Coco.

Ensimmäinen ostajaehdokas on löytynyt

Enkä tykkää siitä yhtään. Kartano on ollut jo joitakin kuukausia myynnissä, mutta tätä ennen yhtäkään ehdokasta ei ole löytynyt. Vaan nyt on, siksi me pakataan aamulla koirat mopoihin ja ajetaan rannalle ostajaehdokkaita evakkoon. Itsekkäästi toivoisin, ettei talo mene kaupaksi, mutta tarkemmin ajatellen en välitä. Johan tässä olisikin jo aika saada ektrahaasteita elämään, vaikka sitten uuden huushollin etsimisen merkeissä.

Vaikka talon nykyinen omistaja lupasi, että voidaan olla vähintään sopimuskauden loppuun, niin ei täällä silti voi tietää mitään varmaksi. Katsotaan kuinka meidän käy. Se mitä maallisesta mammonasta luopuminen ja vapauden tielle heittäytyminen on tuonut mukanaan, on usko tulevaan. Siihen, että kaikki kuitenkin menee niin kuin on meille parhaaksi. Vaikkei se hetkeen tuntuisikaan siltä.

Välillä on hyvä purnata

Tämä postaus meni aavistuksen enemmän purnauksen puolelle, kuin oli tarkoitus. Ei ollut tarkoitus. Välillä hampaita vaan kiristää paikallisten lyhytnäköisyys. Jos me ei huolehdita koirista, kuka sen tekee? Alkaako niitä sitten olemaan kaduilla ja turistien pohkeissa enenevä määrä, se jää nähtäväksi. Tukisivat nyt edes vapaaehtoisia (osa toki tukeekin) tässä helvetinmoisessa urakassa, niih...

Lähiaikoina alkaa eräs katukoirien huolenpitoprojekti yhden Fb-ryhmän kautta, ja ilmoitin meidät siihen mukaan. Veikkaanpa että kyyneliltä ei sillä tiellä vältytä. Mutta siitä sitten enemmän, kun on sen aika.

Asutko ulkomailla? Mikä sinut saa purnaamaan uudessa kulttuurissa?

Näitä sanotaan 7/11- koiriksi. He kerjäävät ja pitävät majaa kauppojen ulko-ovien edessä. Tätä selvästi ruokitaan.

Kuka muistaa vielä Choengmonilla kalastavan Menin? Hänellä on edelleen kaikki hyvin, kiitos myös turistien, jotka kodin kadottua huolehtivat Menin ruokinnasta.

Back to Top