Sisällön tarjoaa Blogger.

5+1 syytä, miksi Koh Samui on hyvä paikka asua

Ehditkö jo lukemaan 'Yksi osoite kerrallaan'- postaukseni? Jos et, niin se löytyy täältä. Kannattaa lukaista, sillä se selittää miksi juuri nyt on pirun hyvä aika kertoa 5+1 syytä, miksi Koh Samui on hyvä paikka asua. Blogia seuranneet tietävät, että Samui oli meille 'rakkautta ensisilmäyksellä' silloin 16 vuotta sitten. Vaikka vajaassa kolmessa täällä vietetyssä vuodessa ei pysty kunnolla edes integroitumaan, niin kyllä mä sanoisin että kohtuuhyvän kokonaiskuvan saaresta on silti saanut.

Arayaburin rantaa

Joten tässä oma 5+1 syytäni, miksi Koh Samui on hyvä paikka asua

1. Ilmasto (se ihana, ihana aurinko!)

Tämähän on päivänselvä. Vaikka huhti-toukokuun armoton kuumuus pakottaa usein hakemaan helpotusta ilmastointilaitteiden läheltä (tai vaikka 7-elevenistä), niin useimmiten sininen taivas ja palavasti leiskuvat auringonlaskut ovat pohjoisen Suomen asukille suurinta herkkua. Oli sitten päivä tai yö, ei pitkille lahkeille tai hihoille ole tarvetta. Kun auringon valo ja lämpö pureutuu luihin ja ytimiin, kaikki tuntuu niin helpolta. Ihan sama kuinka kiireistä arkea täällä elää, niin auringosta johtuen tuntuu kuin olisi ikilomalla. Elämä vaan on niin paljon mukavampaa varvastossuissa!

Vaikka Samui ei juuri koskaan ylitä kansainvälisiä uutiskynnyksiä, niin silloin tällöin paikalliset tulvat pääsevät myös Suomen iltapäivälehtiin. Varsinkin silloin, kun Janne Kataja ryhmineen oli Samuilla jumissa. Mutta hei, se on vaan elämää.

Nämä tulvat ovat muuten olleet myös blogin luetuimpia artikkeleita, voit lukaista jutut täältä ja täältä.

Meidän kotisatama Bangrak.

2. Paratiisimaisemat

Jep, niitä löytyy. Voit ottaa vaikka lounaalla puolentunnin loman nurkan taakse paratiisirannalle, sillä asuthan saarella. Ja se että olet saarella ei pääse Samuilla unohtumaan. Suolaisen meren tuoksu seuraa alati, kuljet sitten minne vaan. Saaren tiet seuraavat rantoja ja siksi päätietä kutsutaankin ringroadiksi. Ja silloin kun tie ei seuraa rantoja, se todennäköisimmin vie vuorille. Mikäli et ole ajanut Samuin keskellä vuoristoteillä, voit vain kuvitella miten upealta näyttää korkealla, kun joka puolella välkkyy turkoosi meri. Henkeäsalpaavaa, etten sanoisi! Kun reissun vuorten uumenissa paussittaa vielä vesiputoukselle, niin onhan se siinä. Olen muuten kirjoittanut Samuin rannoista täällä ja täällä.

Maenamin rauhallista ja upeaa rantaa.

Ei voi unohtaa olevansa saarella.

3. Elämän helppous

Samui/Thaimaa on 'sopivasti kehittymätön' olematta kuitenkaan kehitysmaa. Siinä missä esimerkiksi monissa Euroopan maissa käsityöläiset ovat joko kadonneet katukuvasta kokonaan, tai sitten ovat ylihinnoiteltuja, Samuilla saa vielä käsityöläispalveluja jokaisessa kadunkulmassa. Edes rikkoutuneen matkalaukun tilalle ei kannata ostaa uutta, sillä vanhan hyvän korjaaminen on puoli-ilmaista. Kuten ovat myös vaatteiden kavennukset ja korjaukset, mopon korjaukset tietokoneista ja kännyköistä puhumattakaan. Kaiken voi korjata. Kun Suomessa kodintekniikan korjaus hinnan takia tuskin kannattaa, täällä se on hyvinkin perusteltua. Etenkin kun maailma jo valmiiksi hukkuu tavaraan.

Terveydenhuolto (tai sairaudenhoito kummin vaan) on sekin herkkua täällä. Tosin siihen tarvitaan se vakuutus ja mieluummin hyvä sellainen. Mutta kun on pakko lähteä lääkäriin, on se nautinnollisen helppoa. Nathonista löytyy kunnallinen ja luonnollisesti halvin vaihtoehto, mutta eivät nämä yksityiset kansainväliset sairaalatkaan kustannuksilla hirvitä. Suomen kunnallisen terveyskeskusmaksun hinnalla pääset hoidettavaksi ilman jonotusta, saat asiantuntevan hoidon ja vielä lääkkeetkin samasta paikasta mukaan puolessa tunnissa siitä, kun olet hoitoonlähtöpäätöksen tehnyt. Ei neljän viikon odotusta ja apteekin metsästystä erikseen.

Samuilla pystyy kaiken lisäksi elämään sellaisessa 'kuplassa', että mikään mitä muualla maailmassa tapahtuu, ei kosketa meitä. Samuilla ollaan omassa pienessä maailmassa turvassa kaikelta pahalta.

Choengmon beach

Maenam beach

4. Hintataso

Vaikka Samui onkin 'turistisaari', näyttäytyy se täysin eri valossa kun täällä viettää arkeaan. Jos pyörii niillä seuduilla missä paikalliset, on mahdollista selvitä elämästä hyvinkin halvalla. Halpoja taloja löytyy useilta eri alueilta (meidän tapa ei siis ole malliesimerkki), ja yleensä diiliin kuuluu myös puutarha ja terassi. Keittiössä viihtyvälle paikallinen keittiövarustelu ja suunnittelu aiheuttaa todennäköisesti harmaita hiuksia, mutta ainahan voi mopoilla lähimarkkinoille hakemaan koko perheelle maukasta noutoruokaa parilla eurolla.

Lähes joka paikassa saa palvelua; bensa-asemien tankkaajat, sairaaloitten vastaanottoarmeija, laulava hammaslääkäri, puutarhurit ja allaspojat, vain muutamia mainitakseni. En tiedä mikä on saaren työttömyysprosentti, mutta ei se kovin hirveä voi olla, saari kun on palvelijoita täynnä. Täällä tuntee helposti itsensä prinsessaksi.

5. Sosiaalinen elämä ihan vieressä

Kyllä, täältä löytyy lähes kaikkea ja aivan vierestä. On täysin itsestä kiinni kuinka sosiaalisesti haluaa päivänsä viettää. Toiset juoksevat aamusta iltaan ja illasta aamuun eri meiningeissä (kuten meidän viriilit eläkeläisnaapurit), toiset ottavat osaa juoksuihin harvemmin. Mutta aikansa täällä saa kyllä kulumaan.

Harrastusmahdollisuuksia löytyy lattaritansseista joogaan ja muuhun urheiluun. Livemusiikkia löytyy jokaiselle päivälle, ei tarvitse kuin valita fiiliksen mukaan. Hyväntekeväisyyteen sitoutuneillekin kohteissa on valinnanvaraa eläimistä siivoamiseen ja kaikkea siltä väliltä. Juhlia, tapahtumia ja megatapahtumia on tarjolla niin paljon kuin sielu sietää, puhumattakaan romanttisista illallisista aaltojen liplatellessa varpaita.

Ja sitten kun väsyttää, voi valita sen hiljaisemman polun. Käpertyä yksinäisen palmun alle rannalla kaukana kaikista muista. Imeä taivaanrannasta energiaa kiduksiin ja latautua.

Fisherman's villagen Green light cafessa pääsee salsaamaan joka perjantai
Tai sitten voi palkata kalastajan viemään Koh Somille, jossa ei ole ketään.

+1. Hymyilevät thaimaalaiset

Sitä vartenhan me tähän alunperin rakastuttiin. Vaikkei kaikki olekaan kultaa mikä kiiltää, niin sen verran mykistävän ihania paikallisia ystäviä ollaan täällä saatu, että sanattomaksi vetää. Eikä se tee muualle siirtymisestä yhtään helpompaa.

Tiedättekö, on olemassa sanonta 'kun kerran tulee Samuille, palaa aina takaisin'. Tiedän tasan  mitä sillä tarkoitetaan. Kuinkahan meidän tulee käymään...

Mutta kuten tossa äsken jo mainitsin, ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää. Myös sen on täällä oppinut. 
Korruptio, sananvapaus, thaimaalaisten tulisuus (muutamia mainitakseni) ovat hämmennystä aiheuttaneita asioita, mutta jääköön se kirjoitus vielä odottamaan. Parempi kirjoittaa niistä muualla kuin täällä. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Pysy siis kuulolla.

Haaveiletko sinä muutosta Thaimaahan?

Tämä palava taivas!

Rescuekoirat Boo & Salsa

Salsa

Salssa, Salssanpalssa, prinsessa.

Salsa on kaikkien kaveri. Yöllinen äheltäjä, joka tyhjentää auki jäänyttä varastoa pihamaalle sen minkä kerkeää. Salsa on myös prinsessa, joka huokaisee syvään ja onnellisesti päästessään ilmastointilaitteen alle kuumalta karkuun. Salsaa saa halata aina, kunnes Salsa menee nukkumaan. Silloin Salsa murisee.

Salsa syö ihan kaiken. Siksi se onkin vähän 'pumpui', täkäläisittäin siis pullero. Siinä missä herra Boo valikoi ja jättää ruokaa lautaselle, Salsa imuroi nekin. Ja yöpalaksi kelpaa helposti pulleasti pörisevät kaskaat. Iltalenkillä Salsa huvittaa kanssakulkijoitaan kuljettamalla suussaan kirkuvia kaskaita kuin hienompaakin saalista, kunnes syö siitä puolet. Vain puolet, sillä puolikkaita kaskaita löytyy terassilta yön jälkeen useita. Mikä se juttu on, ei mitään käsitystä, mutta Salsalle kelpaa kaikki. Salsasta lisää täällä.

Rantapossu Salsa



Boo

Boo, Bobo, Hopsunpopsu, Hobitti, Bobodoboo.

Sitten se Boo. Aamuisin ja uniensa jälkeen laulava raggari, kiero kuin korkkiruuvi. Koskaan ei voi tietää milloin se iskee hampaansa vaikka lähimpiin kiveksiin. Näin on käynyt sillä seurauksella, että yön pimeinä tunteina ystävän kasseihin ommeltiin kuusi tikkiä. Boo rakastaa lihaa ja siksi se tietää miltä maistuu israelilainen pikkupoika, thaimaalainen vuokranantaja ja suomalaiset kivekset. Tietää se paljon muutakin, kuten kuinka hyökätä puskasta pahaa aavistamattoman kyläpäällikön pojan mopon eteen. Onneksi siinä ei käynyt pahemmin ja laskukin jäi alle sataan euroon.

Boo tietää mistä kohtaa aita on heikoin, ja käyttää tätä tietoa menestyksekkäästi. Varsinkin kun ollaan liian myöhään lähdössä tärkeään tapaamiseen. Boota ei jätetä, se pitää siitä itse huolen.

Boo ei hyväksy kaikkia, mutta ne ketkä Hobitti hyväksyy, niille hän laulaa. Laulettavaa tarinaa riittää, mutta siinä missä thaimaan kieli on melodioittensa takia osoittaunut hankalaksi oppia, thaimaalaisen koiran laulu se vasta haastavaa onkin. Boosta aiemmin ainakin täällä.

Boo, hullunkiilto silmissä, kuinkas muuten.



Rescue koirat lähtee mukaan

Kun Boo aikoinaan muutti meidän terassille, emme todellakaan olleet valmistautuneet. Mutta Boo ei kysellyt. Reilu vuosi siitä haettiin Boolle kaveri, kun joku oli hylännyt Salsan eräälle klinikalle. Nyt meillä on sellainen ystäväkaksikko, paita ja peppu, joita ilman ei voi elää. Joten huolestuneille tiedoksi, Salssa ja Hobitti lähtevät sinne minne mekin.

Tällä hetkellä meidän turrit ovat Moikkulassa Phanganilla, viettämässä kesää ja kuluttamassa kolmen kuukauden karanteenia, ennen kuin voivat lentää sinne mitä kohti meillä keula osoittaa. Siitä lupasin kertoa sitten myöhemmin, kun se suunta selkiää varmaksi. Moni Thaimaassa lomaileva törmää katukoiriin, ja usea varmasti adoptoisikin uskollisen terassilla nukkuvan turren kotimaahansa, mikäli se ei olisi niin hankalaa. Mutta ei se oikeasti ole ylitsepääsemätöntä, vaikka se aikaa rokotuksineen ja testeineen viekin. Hieman apua siihen kyllä tarvitaan, mutta sitäkin löytyy.


Erottamattomat, Boo ja Salsa


Onneksi meillä on ystäviä Phanganilla, jotka tuntevat tarvittavia ihmisiä. Kuten esimerkiksi Koh Pha Ngan Animal Loversin Sabrinan. Meillä on toki koirien rokotukset ollut järjestyksessä alusta asti, joten ei tarvittu kuin se kaikki muu työ, jotta ei tarvitse jättää karvaisempia perheenjäseniä tänne. Tai no, ei mekään sitten lähdettäisi.

Nämä Phanganillakin olevat vapaaehtoisperiaatteella toimivat eläinjärjestöt tekevät arvokasta työtä, sillä thaimaalaiset eivät niinkään välitä koirista. Ja kun kulkukoiria riittää, ne myös lisääntyvät. Koirien steriloinnin lisäksi järjestöt hoitavat sairaat eläimet, ruokkivat ja yrittävät järjestää elukoille pysyviä koteja. Meillä on näitä rescuekoiria nyt kaksi ja sen on pakko riittää toistaiseksi, mutta jos sinulla olisi tilaa uskolliselle ystävälle, niin adoptoi. Älä osta.

Ja mikäli joskus Thaimaan reissullasi olet sydän vereslihalla miettinyt jonkun kulkukoiran kohtaloa, niin näitä avustusjärjestöjä voi auttaa vaikka rahallisesti. 20 euroakin on Thaimaassa iso raha. Avusta vaikka Sabrinan Koh Phan Ngan Animal Loversia. Toinen loistava vaihtoehto on tukea PhaNgan Animal Carea, jonka kanssa Sabrinakin tekee yhteistyötä. Näissä järjestöissä raha menee ainakin oikeaan kohteeseen.

Oletko sinä harkinnut koiran tai kissan adoptointia?

Tässä eräästä ravintolasta bongattu lelukoira

Ja tässä taas Samui Football Golf areenalta bongattu ihana pentu

Kurre: Tutkimusmatkailijoina Etelä-Myanmarissa

Monia jäi edellisen postauksen jälkeen varmasti kiinnostamaan, mistä Kurre ja Kimmo sitten joutuivat maksamaan, joten tässä Kurren jatko-osa, olkaa hyvät:

TUTKIMUSMATKAILIJOINA ETELÄ-MYANMARISSA

Edellisessä jutussani kerroin Yangonista - Myanmarin suurimmasta kaupungista. Minä ja Kimmo olimme saaneet kutsun hyvän myanmarilaisen ystäväni Aungin kotiseudulle jo aiemmin, mutta päivämäärät jolloin Aung olisi paikalla, selvisivät vasta Yangonissa ollessamme. Ei voi kerta kaikkiaan kieltäytyä jos saa kutsun paikalliseen kotiin, koska sellainen antaa matkamuistojen kirstuun korvaamatonta pääomaa. Oppii katsomaan paikallista elämää aivan eri näkökulmista, ja syntyy ymmärrys vieraita kulttuureja kohtaan.

Taksilla Mon-osavaltioon

Koska meillä ei ollut valmiita matkasuunnitelmia, emmekä olleet tutkineet eri vaihtoehtoja kunnolla, päätimme yhteistuumin olla laiskoja ja hankkiutua Aungin kotiseudulle taksilla. Sinne olisi päässyt linja-autolla, junalla, lento-bussi -yhdistelmällä ja vaikka miten, mutta olimme mukavuudenhaluisia ja kysyimme taksimatkan hintaa hotellimme vastaanotosta.

Järkevät matkailijat olisivat tietenkin kysyneet tarjouksia monesta paikasta, mutta me suostuimme erittäin pienen tinkaamisen jälkeen maksamaan hotellin ovesta perille asti yli 500 000 Myanmarin kyatia. Se oli yhtä paljon kuin 360 euroa - saman verran kuin maksoimme lennoista Bangkok-Yangon-Bangkok yhteensä. Perille tultuamme saimme Aungilta tietää, että olimme maksaneet kyydistä aivan liikaa. Toisaalta syntyihän tästä hyvä tarina, ja olihan meillä hyvä auto, kaksi taksikuskia ja vapaus pysähtyä silloin kuin huvitti.

Puhelimessa Aung neuvoi taksikuskia viemään meidät matkan varrella sijaitsevalle rakenteilla olevalle maailman suurimmalle makaavalle Buddha-patsaalle. Patsas on 180 metriä pitkä ja lähes 34 metriä korkea, eikä sen kokoa oikein tajuakaan ennen kun menee patsaan sisälle.

Vieraskynäilijä näyttää melko pieneltä Zina Thukha Yan Aung Chanthan etualalla. Kuvassa näkyvä lippu ei ole Myanmarin vaan buddhalainen lippu. (Kuva: Kimmo)

Patsaan sisältä löytyy lähes 200 huonetta, joihin osaan on rakennettu eriskummallisia patsaslavastuksia:

Saapuminen Khaw Zariin

Ilta oli jo pimennyt kun saavuimme kymmenen tunnin matkustamisen jälkeen tienristeykseen, jossa Aung odotti meitä. Pysähdyimme erään kyläkaupan kohdalla, jossa eteemme tuotiin Grand Royal -whiskyä. Useimmissa paikoissa, joissa olen Kaakkois-Aasian matkoilla vieraillut paikallisissa kylissä ja kodeissa, näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että miespuoliset vieraat ja paikalliset tuttavat istuvat alas tutustumaan toisiinsa alkoholin tunnelmaa keventävän voiman avulla. Yhteistä kieltä ei yleensä ole, mutta turha on antaa sellaisen pikkuseikan vaivata mieltä.

Alkoholimaistiaisten jälkeen lähdimme taksilla seuraamaan Aungia, joka tottuneesti ajoi moottoripyörällään melkoista vauhtia taksimme edessä. Saavuimme kuitenkin turvallisesti ja ehjinä majapaikkaamme, jossa oli taas uusia ihmisiä vastassa. Mies, joka seuraavien päivien aikana toimi enimmäkseen Kimmon yksityismopokuskina, otti meidän passimme ja kuskasi ne kaupungin päällikön nähtäväksi. Ehkä passeista otettiin kopiot, mutta todennäköisimmin vain nimet, passinumerot ym. tiedot merkittiin muistiin.

Väliaikaisen perheemme vanhin, thanaka-poskinen tyttö syö iltapalaa:

Talo johon majoituimme, oli yllättävän tilava ja uudehko. Myöhemmin selvisi, että talon isäntä on Thaimaassa töissä ja että talo on rakennettu Thaimaassa tienatuilla rahoilla. Niin kuin suomalaiset erityisesti 1960- ja 1970-luvun taitteessa lähtivät paremman elämän toivossa Ruotsiin, myanmarilaiset lähtevät Thaimaahan sillä erotuksella, että moni jättää perheensä kotimaahansa ja palaa sinne joittenkin vuosien kuluttua.

Meille oli sijattu perinteiset muovimattopedit olohuoneen lattialle. Kyykkyvessa ja kauhasuihku eivät aiheuttaneet minulle ongelmia, mutta Kimmon mielestä paikalliset mukavuuslaitokset eivät olleet maailman kätevimpiä. Jos jollekulle joskus tarjoutuu siihen tilaisuus, kannattaa pyytää Kimmoa kertomaan hygienian hoidosta Myanmarin maaseudulla.

Kimmo opettaa uteliaille lapsille maantietoa. Tässä on menossa osio, joka kertoo Suomen lumitilanteesta.

Verkkaisaa elämää maaseudulla

Maaseutukaupungissa, jossa sähköä on käytössä kello 4-6 ja kello 18-23, ei voi odottaa löytävänsä neonvalokylttejä sen enempää kuin yön pimeydessä huutavia yökerhojakaan. En väitä, että voisin itse elää maaseudulla, mutta on mielenkiintoista tutustua maaseudun verkkaiseen rytmiin. Oli kaupungissa sentään kauppoja, joitakin ruokaravintoloita ja peräti joitakin baarejakin.

Kun kaksi isoa, valkoihoista turistia ajelutetaan skoottereilla maaseutukaupungin raiteilla, se herättää paikallisten keskuudessa jonkinlaista hilpeyttä. Kun jälkeenpäin katsoin ottamiani kuvia, en ihmettele sitä yhtään, koska näytämme ihan sketsihahmoilta aasialaisten veljiemme rinnalla.

Vasemmalta: Kimmon mopokuski, vieraskynäilijä itse ja Aung.

Bangkokissa leikatun sormeni siteet piti poistaa ja samalla tarkastaa, mitä siteiden alta löytyy. Senpä takia Aung vei minut sairaanhoitajalle, jolla oli vastaanotto erään puisen talon toisen kerroksen pimeähkössä takahuoneessa ja joka poisti siteet. Siteiden alta löytyi hyvin parantunut iho ja kuusi tikkiä, jotka sairaanhoitaja poisti. Sormi puhdistettiin, ja annettiin vielä mukaan joitakin pillereitä. Koko lystin hinnaksi tuli alle kaksi euroa.

Kaupungin ravintolat ja baarit

Minulle ei ikinä selvinnyt tarkkaan, miksei monessa ravintolassa myyty esimerkiksi olutta ruoan yhteydessä, mutta kai se liittyi jotenkin lupa-asioihin. Sen sijaan minulle selvisi, että vaikkei ruokaravintoloista saanut olutta, sai alkoholia oluesta whiskyyn vaikkapa moottoripyöräkorjaamosta. Muutamana iltana istuttiinkin sitten moottoripyörärenkaiden ja muiden varaosien reunustamassa pöydässä keskustelemassa maailman menosta, eri maitten eroista ja kaikesta maan ja taivaan välillä meidän privaattimopokuskiemme kanssa.

Päiväretki Aungin syntymäkylään

Olimme jo kokeneet niin paljon, mutta paras oli vielä edessäpäin. Aung järjesti meille unohtumattoman päiväretken noin 400 taloutta käsittävään Kabyar Wa -nimiseen kylään, jossa hän kasvoi yksitoistavuotiaaksi asti. Aungin isä hukkui monen muun kylän miehen mukana, kun heidän veneensä upposi heidän kotikylänsä niemen kärjen edustalla Aungin ollessa vain yksivuotias. Isänpuoleinen iso suku piti pojasta huolta, ja myöhemmin poika lähetettiin Yangonissa asuvan tätinsä luokse, jotta hän pääsisi jatkamaan koulunkäyntiään.

Kimmon ottama kuva Aungin syntymäkylän laidalta.

Istuessani moottoripyörän kyydissä alkoi retkelle meneminen jo hiukan kaduttaa, koska kylään johtava tie oli luvattoman huonossa kunnossa. Mutta perille päästyämme ei voinut kuin todeta, että kärsimyksestä palkittiin moninkertaisesti. En ole missään päin Kaakkois-Aasiaa päässyt tutustumaan niin lumoavaan paikkaan; maisema tyhjinä ammottavine kilometrien pituisine rantoineen ja Aungin ystävälliset sukulaiset tekivät minuun valtaisan vaikutuksen. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin tuntee suurta kiitollisuutta olemassaolostaan.

Aungin ottama kuva tutkimusmatkailijoista.

Aungin suunnitelmat

Kuten kerroin aiemmassa jutussani, Aung on töissä Samuin saarella. Hänen haaveensa on joskus palata kotikyläänsä ja perustaa sinne ravintola. Mutta ravintolan perustaminen vaatii tietenkin pääomia, ja haaveet saattavat toteutua vasta monen vuoden säästämisen jälkeen.

Kimmon ottama kuva rannalla olevista kodeista.

Ennen paluuta Khaw Zariin, kävimme vielä pienemmässä kalastajakylässä, jossa Aungin ystävä tarjosi meille sellaisia merenherkkuja, joita en ollut aikaisemmin maistanut. Suurin osa kalastajien saaliista viedään kuulemma Kiinan hienostoravintoloihin, joiden asiakkaat suostuvat maksamaan hurjia kilohintoja harvinaisista herkuista. Toinen meille maistiaisiksi tarjottu äyriäinen, langusti, muistutti maultaan ehkä hummeria tai tiikerikatkarapua. Mutta toinen, mangrove-molukkirapu, olikin erikoisempi tuttavuus. Nimestä huolimatta molukkirapu ei ole rapu, vaan hämähäkkien ja skorpionien sukulainen, josta ei syödä muuta kuin kuoren sisältä löytyvää mätiä. On hiukan vaikeaa kuvata, miltä jonkin verran suurijyväistä puuroa muistuttava mäti maistui. Vasta tätä juttua kirjoittaessani selvisi, että jotkut väittävät molukkirapua myrkylliseksi; saattaa olla että maistiaiset olisi jäänyt maistamatta, jos olisin sen silloin tiennyt.

Mangrove-molukkirapu kiehumassa. Kuva: Kimmo.

Päivä oli kaiken kaikkiaan erittäin mieleenpainuva, eikä ollut ihme että oli sulattamista kun ajoimme pimenevässä illassa moottoripyörillä takaisin majapaikkaamme. Jos Aung joskus perustaa ravintolan ja sinulle tarjoutuu mahdollisuus käydä hänen kotikylässään, tee se, koska Aung on valloittava nuori kaveri, joka loihtii herkullisia ruokia, tuo annokset hymyilevänä pöytään ja ehkä lounaan päätteeksi voi viedä sinut kiertokävelylle kotikylänsä kujilla.

Khaw Zarissa vietetty viimeinen ilta ja valmistautuminen paluuseen Yangoniin

Viimeisenä Khaw Zarissa vietettynä iltana Aung sanoi päättäväisenä, että meidän pitää käydä temppelissä kiittämässä ystävyydestämme ja toivomassa että tapaamme uudestaan. Niinpä Kimmo ja minä sonnustauduimme mekin Mon-osavaltion tunnusväriä oleviin punaisiin longyi-vaatteisiin ja lähdimme alkuillasta kahteen temppeliin, joista toinen sijaitsi kylän liepeillä olevalla kukkulalla ja toinen kylän keskustassa.

Rivi munkkipatsaita Khaw Zarin laidalla sijaitsevalle temppelille vievän tien varrella.

Yen kaupunki ja linja-automatka Yangoniin

Koska Aungilla ja osalla hänen perheestään oli asiaa Yangoniin, Kimmo ja minä päätimme että maksamme kiitokseksi kaikesta koko seurueen linja-autoliput yhteisestä matkakassastamme. Kuuden hengen linja-autoliput maksoivat ehkä neljänneksen alussa mainitsemastani taksimatkastamme. Linja-auto lähti Yen kaupungista, johon menimme hyvissä ajoin ennen lähtöaikaa.

Aungilla tuntuu olevan sukulaisia ja tuttuja joka puolella ja hän järjesti meille vielä kiertoajelun Pupawadoyn temppelialueelle, joka sijaitsee hiukan Yen kaupungin ulkopuolella. Jotenkin oli outoa, ettemme olleet nähneet yhtään turisteja viiden vuorokauden aikana, mutta bongasin sentään kaksi reppumatkaajaa tullessamme Yen kaupunkiin.

Pupawadoyn temppelialueella on valtava tornimainen rakennus, jonka vieressä ihminen tuntee itsensä melko pieneksi.

Munkit huoltamassa patsaita.

Yölinja-autolla matkustaa mukavasti pitkiäkin matkoja. Matka Yen kaupungista Yangoniin taittui noin kymmenessä tunnissa.

Saavuimme Yangoniin aikaisin aamulla ja lähdimme ensin linja-autoyhtiön järjestämällä lava-autokuljetuksella kaupungin keskustaan. Sen jälkeen oli vielä kuljettava muutama kilometri taksilla ennen kuin saavuimme Aungin tädin perheen kotiin. Etelä-Myanmar ja Mon-osavaltio jäi taaksemme, mutta uudet seikkailut odottivat. Seuraavassa jutussani Kimmo ja minä suuntaamme Inle-järvelle.

Kurre 

Kurre: Yangon - Kiehtova kulttuurien ja kansojen sulatusuuni

Arvon lukijat, matkamies Kurre on ehtinyt käännöstöiltään paitsi reissaamaan, niin iloksemme myös kirjoittamaan kiehtovan tarinan Yangonin matkastaan. Tässä artikkeli, olkaa hyvät:

YANGON - KIEHTOVA KULTTUURIEN JA KANSOJEN SULATUSUUNI

Tämänkertaisen matkan tarkoitus 

Kävin hyvän ystäväni Kimmon kanssa Myanmarin Mandalayssa ja Baganissa puolisentoista vuotta sitten, mutta silloin vierailu jäi melko lyhyeksi, koska minulla oli pitkä käännöstyö odottamassa. Olisin voinut tehdä töitä Myanmarissakin, kunhan nettiyhteydet olisivat toimineet, mutta eivätpäs toimineet kuten muualla Kaakkois-Aasian maissa, joissa olen matkustanut. Mandalay ja Bagan tekivät kuitenkin niin suuren vaikutuksen sekä Kimmoon että minuun, että päätimme jonakin päivänä palata Myanmariin. Niinpä merkitsimme kalentereihimme tämän vuoden helmikuun lomakuukaudeksi. Koska joulukuussa katkennut sormeni ei parantunut toivotulla tavalla, se leikattiin Bangkokissa pari päivää ennen lentoa naapurimaahan. Kunnon työntekijä on sairas- ja kuntoutuslomalla silloin kun olisi muutenkin lomaa.

Minulle oli kerrottu, ettei Yangonin Thaimaan suurlähetystö myönnä vuoden viisumeja monella maahantulolla. Nyt matkani kuitenkin suuntautui Myanmariin, ja olin päättänyt että käyn kokeilemassa onnistuuko kyseisen viisumin hankkiminen niin sanotuista varmoista tiedoista huolimatta. Miten siinä kävi, käy ilmi tämän jutun loppupuolella.

Alun perin meillä oli suunnitelmissa tutustua Yangoniin - Myanmarin lähes viiden miljoonan asukkaan entiseen pääkaupunkiin - ja Inle-järveen, joka sijaitsee Yangonista tunnin lentomatkan päässä pohjoiseen. Onneksi ei ollut aikaa suunnitella mitään sen kummemmin etukäteen, eikä meillä sen takia ollut muuta valmiina paitsi tietenkin viisumi sekä lento Myanmariin ja hotellihuone Yangonissa pariksi ensimmäiseksi yöksi.

Eräänä iltana kun juttelin kotisaarellani Samuilla toimivan hotellin pääasiassa baarimikkona ja tarjoilijana työskentelevän, mutta yhtä menestyksekkäästi kokin hommia hoitavan Aungin kanssa, kävikin ilmi että hän on menossa käymään Andamaanienmeren rannalla ja Myanmarin Monin osavaltiossa sijaitsevalla kotiseudullaan juuri samoihin aikoihin. Meidät kutsuttiin käymään siellä, eikä sellaisesta vieraanvaraisuudesta ja mahdollisuudesta tutustua paikalliseen elämään todellakaan voinut kieltäytyä.

Aung kutsui meidät Myanmarin Mon osavaltiossa sijaitsevalle kotiseudulleen vierailulle. Tässä hän rukoilee kylän temppelissä.

Yangon - tylsä kaupunki, jossa ei ole mitään tekemistä eikä näkemistä?

Jokaisella on tietenkin omat mieltymyksensä ja makunsa, mutta hiukan minua mietityttää joittenkin lähes faktoina esittämiä väitteitä siitä, ettei Yangonissa ole juuri mitään näkemistä eikä koettavaa. Pelkään pahoin, että sellaisia väitteitä esittävät eivät ole liikkuneet omasta paremman luokan hotellista kauemmas kuin korttelin verran itään ja ehkä toisen korttelin verran länteen.  Myanmar ei ole tietenkään Thaimaa - joka on kuitenkin aika lailla länsimaalaistunut, jos pitää länsimaalaisuutta jotenkin kehityksen mittarina. Myanmar on vasta muutamia vuosia sitten avannut rajansa niin, että turistit nykyään pääsevät liikkumaan melko vapaasti. Maa kehittyy kovaa vauhtia, ja väitän itse että oikea aika vierailla siellä on juuri nyt, ennen kuin massaturismi valloittaa paikat.

Yangon on miljoonakaupunki, ja liikennekin kasvaa hurjasti. Jo nyt liikenne on melko kaoottinen ja tuo taatusti mukanaan valtavia haasteita lähivuosina. Myanmarissa on oikeanpuoleinen liikenne, mutta lähes kaikki autot tuodaan käytettyinä Thaimaasta, jossa on vasemmanpuoleinen liikenne ja ratti näin ollen niin sanotusti väärällä puolella. Thaimaalaisten autojen maahantuonti on ollut valtaisaa viimeisten vuosien aikana. Takseja on tuhansia ja taas tuhansia, ja taksilla mekin kuljimme enimmäkseen.

On vamaan totta, että Yangon ei varmaankaan ole rantakohteita ja yöelämää rakastavien suosikkikaupunkeja, mutta Yangon tarjoaa niin paljon muuta koettavaa ja nähtävää.

Rakastavaisten polku Kansanpuistossa.

Puistoja ja pagodeja

Jo ensimmäisenä päivänä Yangoniin tultuamme kävimme Kansanpuistossa (People's park), joka on todellinen vehreä keidas keskellä kaupunkia. On pientä tivolintapaista lapsille, on penkkejä ja promenadeja, on ruokaravintoloita ja kahvikojuja. Tänne yangonilaiset tulevat vaikkapa piknikille nauttimaan kiireettömästä vapaapäivästä tai soittamaan kitaraa muiden seurassa.

Kansanpuisto.

Jatkoimme matkaa ja söimme paikalliseen hintatasoon nähden erittäin kalliin lounaan - mutta ruoka oli herkullista ja maisema kaunis ja rauhaisa.

Herkullinen lounas oli intialaisvaikutteinen.

Lounasnäkymässä ei ollut valittamista.

En muista enää, missä järjestyksessä tehtiin mitäkin, mutta eräänä iltana menimme taksilla aivan ydinkeskustassa sijaitsevalle vanhojen siirtomaavallan aikaisten rakennusten ympäröivälle aukiolle, jonka varrella oli myös pagodi, johon kävimme tutustumassa. Yangon on myös varsinainen kansojen sulatusuuni, ja niinpä kaupungista löytyy omat kiinalaiskorttelit. Kiinalaiskorttelista löytyy kaupungin turistien suosima barbeque-katu (19th street). Paikallisia ei juuri näe kyseisen kadun kadunvarsiravintoloissa, mutta tunnelma on aika mielenkiintoinen ja grillivartaat ja mereneläväpainotteiset naposteltavat erittäin hyviä, joskin kaupungin normaalihintatasoon nähden kalliimmanpuoleisia.

Eräänä myöhäisiltana lähdimme taas taksilla Yangon tunnetuimmalle nähtävyydelle - Shwedagon-pagodille. Näin aika monta pagodeja ja temppeleitä nähneellekin Shwedagon oli kerrassaan hulppea auringonlaskun aikaan, jolloin auringon viimeiset säteet toivat kullattuja pintoja esille loistokkuudessaan. Kuten arvata voi, paikalla ei ollut pelkästään turisteja vaan myös valtavasti paikallisia, jotka pitävät pagodia jonkinlaisena pyhiinvaelluskohteena.

Shwedagon.

Nähtävyyksiä löytyy laidasta laitaan

Viimeisenä päivänä ennen Thaimaahan paluutamme otimme taas taksin allemme ja lähdimme käymään vuoden 1947 itsenäisyystaistelua johtaneen kenraali Aung Sanin kodissa. Kenraali, joka murhattiin puoli vuotta ennen kuin Burma (nykyinen Myanmar) itsenäistyi, oli tunnetun Nobelin rauhanpalkinnon saajan ja Myanmarin demokratian puolesta taistelevan - Aung San Suu Kyin - isä. Tietenkin voi kuvitella että koti oli aikoinaan sikäläiseen elintasoon nähden valtaisan loistelias, mutta ei yhtään sen kummallisempi kuin vaikkapa Ruissalon vanhat pitsihuvilat.

Kenraalin koti.

Aung San Suu Kyin sänky.

Aung San -museon jälkeen matka suuntautui Yangonin monipuoliseen ja suurehkoon eläintarhaan, jossa vierähti helposti tunti jos toinenkin. Eläintarha on sekin miellyttävän rauhallinen keidas, jonka toisella laidalla näytti olevan suosittu uima-allasalue.

Eläintarhan eräs asukas.

Vuonna 1954 valmistunut Yangonin päärautatieasema kuuluu myös kaupungin niin sanottuihin pakollisiin nähtävyyksiin, ja olihan rakennustyyli aika vaikuttava.

Päärautatieasema.

Vierailumme aikana emme olleet liikkuneet pitkiä matkoja kävellen, mutta nyt päätimme kävellä rautatieasemalta viktoriaanista tyyliä edustavaan ja 1901 valmistuneeseen Strand-hotelliin, joka sijaitsee Yangon-joen varrella ja on jopa koko Kaakkois-Aasian tunnetuimpia hotelleja. Olisi ollut mielenkiintoista käydä sisällä, mutta jo sisäänkäynnin edessä oli kyltti, joka teki selväksi, ettei shortseihin ja varvastossuihin pukeutuneilla uteliailla turisteilla ollut asiaa sisätiloihin.

Strand Hotel.

Yangonin ruokatarjonta

Yangon on varsinainen kansojen sulatusuuni, ja senpä takia Yangonista löytyy keittiöitä kaikkien makuun - on kiinalaisia, intialaisia, thaimaalaisia, länsimaalaisia ym. ravintoloita laidasta laitaan. Mielestäni ruoka oli hyvää kaikkialla, mutta emme toki maistaneet niitä eksoottisimpia, kuten erään intialaisen ravintolan menyyssä mainittuja lampaanaivoja.

Yangon on kontrastien kaupunki

Ei ehkä ole niin yllättävää, että miljoonakaupungista löytyy niin paljon kontrasteja. Eri kansat, uskonnot ja kulttuurit elävät sulassa sovussa keskenään. Katukuvassa täysin rapistuneet ja kauniisti restauroidut rakennukset seisovat rinnakkain.

Katukuvassa näkyvät kontrastit.

Toki Myanmarissa on joillakin alueilla valtavat ongelmat. Ja on myös pidettävä mielessä, että on paljon maassa syntyneitä vähemmistökansoihin kuuluvia, joille ei ole myönnetty sen enempää kansalaisuutta kuin samanvertaisia oikeuksia kuin valtaväestöön kuuluville.

Viisumini kohtalo

Vuoden Thaimaa-viisumini oli kulunut umpeen, ja lähdin eräänä aamupäivänä käymään Thaimaan suurlähetystössä. Kainalossani oli nippu kirjanpitäjäni etukäteen valmistavia dokumentteja. Samanlaisilla olin onnistunut saamaan vuoden viisumeja monella maahantulolla Malesian konsulaateista, muttei ikinä Laosin eikä Kambodžan suurlähetystöistä. Jätin paperit virkailijalle ja esitin asiani, minkä jälkeen virkailija kävi takahuoneessa neuvottelemassa. Sain kutsun uudestaan tiskille ja vastasin kahteen kysymykseen, maksoin viisumimaksun ja kävelin hotellihuoneeseen. Viisumin sain noutaa seuraavana iltapäivänä, ja tosiaan minulla oli passissani tuliterä vuoden viisumi monella maahantulolla!

Yhteinen illallinen ennen paluuta Bangkokiin.

Seuraava juttuni

Kunhan minulla taas on aikaa, aion kirjoittaa jutun Kimmon ja minun vierailustani Etelä-Myanmariin ja sinne suuntautuvasta menomatkasta, joka maksoi huomattavasti enemmän kuin kahden henkilön lentoliput Bangkokista Yangoniin ja takaisin. Miksi matka oli niin kallis, selviää seuraavassa postauksessani.

Kurre

Yksi osoite kerrallaan

Jos joku tulisi tällä hetkellä kysymään kuinka me oikein eletään, todennäköisin vastaus olisi 'yksi osoite kerrallaan'. Juuri muuta me ei tiedetä. Tämä kartano on ollut katkolla jo puolisen vuotta, kun omistaja tekemästämme remontista innostuneena laittoi talon myyntiin. Vaikka ainoastaan yksi ostajaehdokas on käynyt, eikä hänkään ostanut, olemme kuitenkin jo riittävän pitkään ehtineet pallottelemaan erilaisia vaihtoehtoja asumiselle. Miten, kuinka kalliilla, tarvitaanko allasta vai ei, ja pitääkö sen olla täällä? Mehän kuitenkin rantaudumme taas kesäksi Suomeen. Entäs jos talo myydäänkin sinä aikana? Jääkö meidän pieni omaisuus lukkojen taakse uuden omistajan haltuun, vai kuinka tulee käymään?

Meidän naapureilla on sentään auto, jolla pääsee koko porukka viettämään rantapäivää.

Tie meidän rantapaikalle on paikoitellen jopa haastava, varsinkin sateitten jälkeen.

Ja kun riittävän pitkään palloteltiin kävi niin, että sanottiin osaltamme vuokrasopimus irti. Siitä huolimatta että tämä on ollut koti josta vain villeimmissä unelmissa uskallettiin haaveilla, päädyimme suuntaamaan keulan kohti uusia tuulia, maisemia ja haasteita. Onneksi sentään yksi osoite on tiedossa, ja se löytyy Suomen Paraisilta. Viime kesän vesiperästä huolimatta ollaan sittenkin onnistuttu löytämään ensi kesäksi vuokramökki, ja vieläpä näin etänä. Se on musta aika kova juttu. Tai sitten se on aivan hullua. Vuokrata nyt näkemättä paikka, jossa pitäisi viettää koko kesä.

Koko aluekin on meille vallan outo. Joskus nuorena tyttönä on tullut oksennettua veneen reunan yli Nauvon aalloissa, mutta juuri muuta muistikuvaa seudusta ei ole. Paitsi että se saaristo oli aika kaunis, jos muistan oikein.

Ja voi miten koirat nauttii!


Luopumisen tuskaa

Ollaan kierrelty kuin kissa kuumaa puuroa, kun on yritetty kertoa meidän valtavan fantastisille naapureille lähdöstä. Se ei ole ollenkaan helppoa. Joka päivä päätetään että huomenna sitten, ja aina huomenna menee pupu pöksyyn. Vieläkin uutinen on kertomatta. Ei tosin olla pystytty kertomaan monelle muullekaan ystävällemme täällä, sillä jotenkin asia tuntuu kovin vaikealta. Luopuminen on vaan niin saamarin tuskallista. Kun viime kesänä luovuimme Suomen kodista, kuvittelin ettei ihan hetkeen tarvitse lähteä luopumisen tielle. Onhan täällä Samuillakin jo monenlaista tulevaisuutta rakennettu, kuinka hitossa ollaan tässä taas?

Mitä todennäköisemmin, kesän jälkeen suuntaamme Suomesta toisiin maisemiin. Yksi syy siihen on Miskan tulevaisuus. Tässä koulussa jota Miska nyt käy, ei seuraavaa kahta luokkaa ole tarjolla. Vaikka Samuin muista kansainvälisistä kouluista niitä löytyykin, niin ehkä tähän kohtaan on kuitenkin mieluisinta kokeilla jotain täysin uutta. Mistä kohtaa karttaa se nuppineula seuraavaksi löytyy, jääköön vielä salaisuudeksi. Vaikka vahvoja ajatuksia onkin, taitaa se olla meillekin vielä hieman mystistä.

Meidän rantapossu Salsa ;)


Takaisin pääsee aina

Myös Samuille, jos siltä tuntuu. Tällä hetkellä me kaivataan kuitenkin toisenlaisia mahdollisuuksia, harrastuksia, kulttuuria, ja jotain joka ei vielä tarkkaan hahmotu. Matkaopas Vapauteen -blogille antamassani haastattelussa jo aavistin, että suurempi muutos on tuloillaan, vaikka en arvannut sen tapahtuvan aivan näin välittömästi. Mutta kun on kolme yllytyshullua saman katon alla (plus pari koiraa), voi odottaa mitä vain. Yksi esittää idean, toinen puhaltaa tuulta purjeisiin ja kolmas painaa käynnistä nappulaa. Ja karvakorvat seuraavat perässä.

Pimeetä touhua.

Mutta pysy kuulolla! Paljon on hulluja ideoita takataskussa ja kyllä mä kesän mittaan jo avaudun mm. niistä ei niin hohdokkaista puolista Samuilla. Kunhan makustelen vielä hetken. Sitä paitsi, veikkaanpa että blogistakin tulee uusien kuvioitten myötä asteen verran kiinnostavampi.

Meillä oli muuten Suomessa maailman ihanimmat naapurit ja sama täällä Samuilla. Ollaan siis oltu enemmän kuin onnekkaita. Oletko sinä päässyt asumaan parhaista parhaimpien naapurina?

Ps. Kaikki artikkelin kuvat ovat edellisestä koirien rantapäivästä naapureitten kanssa. Ikävä jo nyt...

Ja naapurin ihana Dummy

Koko jengiä johtaa luonnollisesti 'The one and only' Boo.

Eikä se halua lähteä rannalta mihinkään.

Näitä päiviä tullaan kaipaamaan koko sydämestä.

Back to Top