Sisällön tarjoaa Blogger.

Talon metsästystä osa 5 - häätö

Ihan oikein luit. Me saatiin häätö, alle kahdessa viikossa. Voitte olla varmoja, että paluu matkalaukkuelämään sapettaa ihan huolella. Ai miksi häätö? Ei mitään käsitystä, vain selityksiä ja arvailuja. Ja kaksi viikkoa hukkaan heitettyä aikaa. Eniten ottaa aivoon koirien takia, jotka on taas palautettu Phanganille. Tästä kuitenkin valtava kiitos Moikulle, ilman häntä oltais kusessa.

Näitä aamulenkkejä koirien kanssa jään kaipaamaan.

Mystinen vuokranantaja

Siis todella mystinen. Tämä ranskalainen, tosin agentin mukaan valitettavan venäläistynyt bisnesmies, saa vereni kiehumaan. Mikä on vaarallista, sillä kuuleman mukaan vuodet Venäjän bisnesmaailmassa on jättänyt jälkensä. Jos multa nyt kysyttäisiin vuokratako välittäjän kautta vai omin päin, kehottaisin kääntymään luotettavan välittäjän puoleen. Ilman välittäjää olisi meilläkin todennäköisesti jäänyt jo maksetut rahat ranskiksen kassaholviin.

Se mitä tiedämme talon omistajasta perustuu hänen omiin kertomuksiinsa. Ranskalainen bisnesmies vietti Venäjän kovassa yritysmaailmassa 18 vuotta, ja kyllästyi touhuun. Tehokkaana kaverina hän teki itselleen excellin maailman paikoista, yrittäen löytää seuraavan sijoituskohteensa. Plussineen ja miinuksineen Samui valikoitui taulukon ykköskohteeksi, joten homma oli selvä.

Mies pakkasi reppuunsa jäätävän tukun rahaa ja paperinivaskan ostettavista kiinteistöistä, saapui Samuille ja osti ne. Hotellia, resorttia, taloja ja yrityksiä. Tämä tapahtui kymmenen vuotta sitten. Vuosien varrella hän oppi vihaamaan thaimaalaisia, tai kuten välittäjä totesi, ihmisiä. Meitä kaikkia. Ja kaikkea.

Jotenkin huono asetelma etten sanoisi. Hullu mikä hullu.

Voi itku...

Vain me ja kalastajat

Mitä meille tapahtui?

Kun me muutettiin, omistaja oli äitiään tapaamassa Euroopassa. Avaimet taloon oli kateissa (kuten kirjoitin), mutta välittäjä piti parhaansa mukaan meistä huolta. Palattuaan omistaja ilmestyi välittömästi talolle tsekkaamaan että kaikki oli ok. Mulkaisi koiria ja lupasi palata seuraavana päivänä.

Suunniteltiin yhdessä terassille kattoa ja hän lupasi jopa lähteä ostoksille mukaan. Uunista puhuttaessa ranskis kertoi häneltä löytyvän yksi ylimääräinen, jonka voisimme hyvin saada. Pitää laittaa vuotavat rännit kuntoon, samoin kuin hajonnut ikkunan karmi.

Kaveri tuli ja meni. Vähän turhan tiheään, mikäli meiltä kysytään. Mutta pitihän asiat saada kuntoon. Tullessaan omistaja joutui sen hetken odottamaan portin ulkopuolella, että saatiin Boo ja naapurin Dummy hihnan päähän. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Mutta sekös omistajaa sitten vituttikin.

Ja, tämä oli se syy miksi saatiin häätö. Siis se, ettei hän voinut vain pamahtaa portista sisään, vaan oli parempi ilmoittaa tulostaan etukäteen. Ihan niin kuin vuokrasopimukseenkin oli kirjoitettu. Ja aivan niin kuin jokainen meistä vuokralaisena pitää vähintään kohtuullisena. Taitaa Suomessa olla ihan omat pykälätkin vuokranantajan oikeuteen tarkistaa omaisuutensa. Tietenkin voi tulla, muttei ilmoittamatta etukäteen. Olisihan se sekopäistä, ettei koskaan tietäisi milloin vuokranantaja istuu keittiön pöydän ääressä, kun tulee väsyneenä kotiin.

Hänen aikansa kiireisenä bisnesmiehenä ei riittänyt ilmoittamiseen, mutta hänen aikansa riitti käymään kerran päivässä. Hermothan noihin visiitteihin meinasi mennä, mutta yritettiin ymmärtää. Ehkä ne joskus olisivat loppuneet. Mutta kuten kaveri totesi, hänen aikansa ei riitä ilmoittamaan tulostaan, eikä hän halua joutua tappamaan meidän koiria.

Oli siis helvetin paljon helpompi häipyä, ennen kuin olisi liian myöhäistä ja koirat raatoina pihalla. Vaikka ennen sopimusten allekirjoittamista omistaja oli hyväksynyt koirat, eivät ne enää puolentoista viikon jälkeen sopineet kuvioihin. Eikä se sopinut meidän kuvioihin.

Päästiin yhtenä päivänä seuraamaan häitä rannalla.

Norsujakin näkyi

Talon metsästys jatkuu

Me muutettiin takaisin meidän valtavan ihanille sveitsiläisille naapureille kissa -ja koiravahdeiksi. Matkalaukkuelämä sai näin ollen ikävästi jatkoa. Mutta onneksi oli paikka johon tulla.

Ensi kerralla kuuntelen sitä sisäistä ääntä, joka yritti nytkin piipittää. Kuulin äänen, vaan en kuunnellut. Talo rannalla houkutteli liikaa.

Joten metsästys jatkuu. Ehkä me laajennetaan aluetta ja löydetään joku helmi. Toivottavasti uusi mesta löytyy pian, sillä takki on nyt tyhjä. Onneksi on nämä ihanat ystävät täällä.

Jos me ollaan nyt hetkellisesti finaalissa, niin oli välittäjäkin. Tämä oli heidän firmansa ensimmäinen vuokrauskeissi kyseisen omistajan kanssa ja tähän kuulemma jääkin. Hän olisi myös viikon loman tarpeessa.

Mutta kuten ystävämme Rock sanoi tullessaan taas auttamaan meitä muutossa ja nähdessään orastavan hermoromahduksen - let it be. Antaa siis olla. Tästä suunta on ylöspäin.

Voi itkun itku...

Kurre: Kuvankauniissa Inle-järven maisemissa

Olen niin kaivannut näitä matkamies Kurren tarinoita, joten vihdoinkin ja lukijoitten suureksi iloksi, he is back again!

Tässä Kurren kertomus Myanmarin Inle-järven maisemista:

Kuvankauniissa Inle-järven maisemissa

Olin ajatellut kirjoittaa Myanmar-kertomusteni viimeisen osan jo aikaisemmin, mutta muun muassa työkiireiden, Samui-saarelta Chiang Maihin muuton, jokavuotisen Suomessa vierailun ja kymmenen päivän Rodos-loman takia, sain jutun viimeistellyksi vasta nyt - kun olen jo palannut Thaimaahan ja uuteen kotikaupunkiini Chiang Maihin.

Edellisissä jutuissani kerroin Yangonista ja Etelä-Myanmarista. Eräänä varhaisaamuna saavuimme Etelä-Myanmarista yöbussilla Yangoniin ja Aungin tädin perheen kotiin, joka sijaitsi hissittömän talon ylimmässä kerroksessa. Paikallisesta SIM-kortistani huolimatta tekniikka ei pelannut, emmekä saaneet netin kautta lentolippuja tilatuksi Hohen kaupunkiin. Asioilla on kuitenkin aina tapana järjestyä. Löytyi pieni matkatoimisto, joka hoiti liput meille. Myanmarissa pitää kuitenkin muistaa, että erittäin harvassa paikassa voi maksaa luottokorteilla, eikä pankkiautomaattejakaan löydy yhtä tiheästi kuin esimerkiksi Thaimaassa.

Jäimme yhdeksi yöksi lentokentän vieressä sijaitsevaan hotelliin. En ole eläessäni - edes Suomen juhannusyönä - nähnyt niin paljon hyttysiä kuin hotellin käytävissä illan laskeutuessa. Käytävissä kulkikin kaksi ihmistä määrätietoisesti heiluttamassa sähköisiä hyttysmailoja, jotka sihisivät tiheään tahtiin.

Lento Hoheen ja taksi Nyaungshwen kaupunkiin

Lento Hoheen kestää noin tunnin, ja hyvin sujuneen matkan jälkeen piti käydä nostamassa käteistä lentokentän automaatista; ja täällähän niitä oli komea rivi. Oli vain mitättömän pieni ongelma: lentokentän automaatit eivät toimineet sunnuntaisin! Meillä oli kuitenkin sen verran käteistä, että oli varaa ajella taksilla 35 kilometrin päässä sijaitsevaan Nyaungshwen kaupunkiin, jossa meillä oli tarkoitus pitää majapaikkaa. Yllätyksenä tuli kuitenkin, että matkan varrella piti myös löytyä käteistä sisäänpääsymaksuun Inle-järven alueelle. Emme olleet varanneet hotellia etukäteen, mutta yleensä taksikuskit ehdottaa jotakin majapaikkaa, kunhan kertoo suurin piirtein, millaista etsii. Päädyimme Inle Star -nimiseen hotelliin, josta saimme parvekkeellisen huoneen aivan pitkähäntäveneaseman vierestä.

Inle-järvi sijaitsee Shan-vuoristossa lähes 900 metriä merenpinnan yläpuolella, ja talvikuukausina lämpötila putoaa öisin reippaasti alle 20 asteen, joten matkalaukkuun on syytä pakata muutakin kuin shortseja ja t-paitoja.

Torilla

Ompelija ja vanhat Singerit

Pyöräriksat

Ensimmäinen iltapäiväretki Inle-järvelle

Hotellimme edessä oli kymmeniä pitkähäntäveneitä, jotka vievät turisteja Inle-järvelle. Kävimme hotellimme vastaanotosta kysymässä eri retkivaihtoehtoja, ja päädyimme muutaman tunnin iltapäiväretkeen. Vene vei meidät ensin joen uomaa pitkin, kunnes saavuimme varsinaiselle järvi-alueelle. Olihan vastassa olevien niin sanottujen kalastajien näyttämät temput vaikuttavia ja valokuvauksellisia, mutta jotenkin koko näytös vaikutti lavastetulta - kuin suoraan teatteriesityksestä.

Kalastaja

Saalis - lieneekö oikea kala vai muovijäljitelmä?

Inle-järvi on 116 neliökilometriä laaja ja keskimäärin 2,1 metriä syvä järvi. Sadekautena järven pinta saattaa kuitenkin nousta puolisentoista metriä. Järven alueella asuvat ihmiset kuuluvat lähinnä Intha-kansaan, jonka pääelinkeinona on kalastus sekä vihannesten ja hedelmien kasvattaminen kelluvissa puutarhoissa.

Veneemme vei meidät Maing Thauk -nimiseen kylään, joka sijaitsi osittain veden päällä ja osittain kuivalla maalla. Joimme iltapäiväkahvit paalujen varassa seisovassa ravintolassa. Myöhäisiltapäivän maisemat olivat kerrassaan upeat.

Nykyaikaisuus on saapunut myös Inle-järvelle

Inle-järvellä asuvilla on erikoinen soututyyli

Maiseman kulisseissa piilevät ongelmat

Vuoristojen ympäröimä järvimaisema on eittämättä valokuvauksellista, mutta valitettavasti kasvava turismi, liikennemelu, rehevöityminen, saastuminen, pienenevä vesialue ja aggressiivisesti levittäytyvä vesihyasintti ovat todellisina uhkina järven tulevaisuutta ajatellen.

Toinen veneretki Inlelle

Toisella veneretkellämme päätimme tutkia Inle-järveä tarkemmin, ja vene veikin meidät järven toiselle alueelle, jossa oli enemmän paalujen varaan rakennettuja taloja, joitten välistä kuljettiin kuin katuja pitkin - mutta veden päällä. Päivän aikana käytiin hopeapajassa, metallipajassa, kutomossa, veneveistämöllä ja tupakkatehtaalla. Kaikissa paikoissa oli työnäytöksiä; ja tietenkin kaikilla oli myynnissä käsin tehtyjä tuotteita. Olihan kaikki tämä mielenkiintoista, mutta jotenkin tällainen ei jaksanut enää sytyttää, koska kaikki oli niin ilmiselvästi hyödynnetty turismin käyttöön. Meidät olisi vielä viety kahteen paikkaan, mutta päätimme että haluamme takaisin kaupunkiin.

Talo kylänraitilla

Työnäytös pajalla

tupakkatehtaan tytöt

Juustokakkua ja pizzaa

Myanmarissa vietettyjen päivien aikana emme olleet pahemmin törmänneet länsimaisia ruokia tarjoaviin ravintoloihin. Hotellimme läheisyydestä löytyi ravintola, jonka menyyssä oli sekä juustokakkua että pizzaa. Veneretken jälkeen tilasimmekin kummallekin juustokakkupalan ja kahvia. Juustokakkupalat olivat valtavat, ja yhdestä palasta olisi hyvin riittänyt syömistä kahdelle. Viimeisenä iltapäivänä ennen yöbussimatkaa Yangoniin kävimme samassa ravintolassa vielä uudestaan. Emme olleet oppineet edellisestä käynnistä, vaan tilasimme kummallekin oman pizzan. Kahdesta pizzasta kokonainen perhe olisi tullut täyteen. Toinen pizza pääsikin sitten meidän mukaamme kulkemaan vuoristoteitä yöbussilla Yangonin suuntaan.

Auringonlasku Inlellä

Inle-järvi kokemuksena

Kimmo ja minä olimme jo aikaisemmin saaneet nähdä ja kokea niin paljon sekä Aungin turistivapaalla kotiseudulla Etelä-Myanmarissa että Yangonissa. Senpä takia Inle-järvi kuvankauniista maisemista huolimatta tuotti pienoisen pettymyksen. En väitä, ettei siellä kannattaisi käydä, mutta Myanmarissa on taatusti muita nähtävyyksiä, jotka antavat paljon enemmän matkamuistojen kirstuun.

Hyvää alkanutta syksyä

Kurre

Clean the beach boot camp, vaikka sapattivapaalla?

Kansainvälinen rantojenpuhdistuspäivä, miten loistava 'tekosyy' lähteä nauttimaan ilmaisista treeneistä, kansainvälisestä seurasta ja Nigelin tirisevästä grilliruoasta. Toi kansainvälinen puhdistuspäivä tosin oli jo 16.9. mutta mitä sitten, Samuilla se ei ole niin justiinsa. Me otettiin osaa päivän myöhässä.

Taas oltiin mukana, ja varmasti ollaan seuraavallakin kerralla.

Clean the beach boot camp

Tiedän, toistan itseäni kun hehkutan tapahtumaa kerrasta toiseen. En avaa tapahtumaa tässä uudestaan sen enempää, mutta jos et ole jo lukenut aikaisempia juttujani Clean the beach boot campista, voit lukaista jutun vaikka täältä.

Kaikki on siis vapaaehtoista ja ennen kaikkea ilmaista. Mikäli lomallesi sattuu vaikka hivenen pilvisempi päivä, kuten meillä  tänään (luojan kiitos), ja satut olemaan niin onnekas että Clean the beach boot camp järjestää tempauksen jossain hoodeilla, go for it! Siis vilpittömästi.

Näitä tapahtumia järjestetään ainakin ympäri Aasiaa paljonkin, ja esimerkiksi Facebook on hyvä kanava selvittää mitä, missä ja milloin. En voi laittaa tähän vain yhtä linkkiä, koska niitä tosiaan on monia, mutta Samuin FB-linkki on tässä.

Kuten näette, siivottavaa riittää.

Siivouksen lomassa voi istahtaa vaikka kukkien keskelle.

Tule sellaisena kuin olet 

Vaikka pitkäksi venähtäneen baari-illan jälkeen. Siellähän sitä herää, viimeistään treeniosuudella. Tunnin treenit, loistavia tyyppejä, sitten tunnin siivous ja ilmaiset pöperöt. Hyvän mielen saat kaupan päälle.

Samuilla CBBC -projektia vetää tällä hetkellä belgialainen Steven. Hän vaikuttaa urheiluopettajan toimen lisäksi valmentajana KS Crossfit -salilla, jossa en ole käynyt, mutta vakaa aikomus on. Tai no, harrastusmahdollisuuksia on Samuilla enemmän kuin kehtaa edes toivoa, mutta hyvän oloinen yhteishenki näyttää kyseisen salin porukalla olevan. Ja jotain tässä olisi saatava rapistuvan kehonsa suhteen aikaiseksi, joten miksei vaikka crossfit, kun jooga vähän sutii omista mieltymyksistä sivuun.

Ilmaiset jumpat, mikäs sen hauskempaa

Ja vähän myös joogaa

ja sitten siivotaan.

Muutkin heräävät hyvään

Jotain ihan uutta tapahtui tänään rantasiivouksen lomassa, kun läheisen Samui Mermaid resortin manageri käveli rannalle ja kävi henkilökohtaisesti kutsumassa jokaisen talkoolaisen virvokkeille. Eikä vain virvokkeille, joita niitäkin löytyi montaa sorttia, vaan myös suklaakakulle. Kaikki tämä tarjoiltiin hikisille uurtajille suoraan rantahiekalle. Sitä koki itsensä vallan VIP-vieraaksi. Se oli mukava yllätys, mutta kun ajattelee meidän panosta heidän rantansa kunnossapitoon, en ihmettele yhtään.

Mermaidin tyytyväinen manageri

Tässä Mermaidin puolesta suklaakakkua.

ja tarjoilu pelasi rannalle asti. Aivan kuin olisi vip-vieraana

Tunnin siivouksen saldoa

Ja ryhmäkuva otetaan aina.

Lopuksi Nigelin herkkupöytään.

Vapaa vuosi 

Vähän toisenlaista asiaa seuraavaksi. Kesä Suomessa oli ilmojen puolesta aikamoista kukkua. Ainakin sillä tuulisella meren rannalla, jossa meidän kolme kuukautta kului. Villasukkia ja toppatakkeja, sekä koleata viimaa. Riitti mulle.

Meillä oli onneksi mahdollisuus palata takaisin palmupuitten alle lämpöön, mutta tiedän monia Suomessa, jotka eivät kestä ajatusta kahdeksan kuukauden odotuksesta ennen seuraavaa mahdollista kesää. Sen verran moni talvesta ulkomailla haaveillut on ottanut minuun yhteyttä rohkaisun toivossa, ja olen tietenkin omalta osaltani yrittänyt puhaltaa rohkeutta haavelaivan purjeisiin. Nyt haluan antaa yhden loistavan vinkin, joka tarjoaa oikeasti kunnon eväät ja työkalut kaikille haaveilijoille.

Rosita Juurisen Vapaa vuosi -verkkokurssi saattaa olla juuri se 'pieni tönäisy' pelottavan kynnyksen yli, jota juuri tällä hetkellä tarvitset. Ai miksikö? Siksi että;

  • Kurssilla otetaan haltuun tarvittavia menetelmiä strategisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen, joitten myötä etenet kohti vapaavuottasi (olkoon se sitten vuosi tai vaan kylmät kuukaudet).
  • Kurssi tähtää nimenomaan siihen, että voit alkaa elämään yhä enemmän toiveittesi ja intressiesi mukaista elämää. 

Välillä sitä vaan tarvitsee jonkun,  joka ikään kuin kädestä pitäen kuljettaa eteenpäin. Kohti sitä pitkäaikaista haavetta ja vapaampaa elämää. Ja vaikka sinulla oma rohkeus riittäisikin irtiottoon, niin uskallan väittää että kurssilla käy ilmi asioita, joita ei välttämättä olisi juolahtanut mieleesikään.

Vapaa vuosi -verkkokurssi starttaa jo tiistaina 26.9.2017, joten kannattaa ehdottomasti napata itselleen paikka kurssille. 25.9.2017 asti sinulla on mahdollisuus saada kauttani 15% alennus kurssista, jonka saat suosittelukoodillani "thaimaanranta". Syötät koodin vain verkkokaupan kassalla koodille varattuun paikkaan.

Ei muuta kuin omaa sapattivapaata suunnittelemaan! Ehkä sinäkin pääset pian ottamaan osaa Clean the beach boot campiin!


http://bit.ly/2jCv4cc

*Artikkeli sisältää kumppanuusmarkkinointia

Pelätty, himoittu Bangkaew

Seisoin rannalla noin 150-200 metriä siitä paikasta, jossa näin viimeksi Boon. Ennen kuin se sujahti metsän siimekseen. Matka oli sen verran pitkä, että ruskeata koiraa olisi vaikeata erottaa metsää vasten. Oikeassa silmäkulmassani huomasin miehen liikkuvan.

Olin jo epätoivoinen. Pelkäsin pahimman tapahtuneen ja jonkun vieneen Boon. Rantalenkeillä Boo juoksee vapaana omia polkujaan, muttei koskaan viivy pitkään. 

Nyt oli kulunut hyvinkin jo puoli tuntia, ehkä jopa tunti siitä kun viimeksi nähtiin. Kävelin rantaa pitkin lähemmäksi katoamispaikkaa, samoin käveli näkemäni mies. Mies lähestyi katoamispaikkaa eri suunnasta, ollen huomattavasti lähempänä kuin minä.

En nähnyt koiraa, ja mietin mielessäni mitä seuraavaksi? Kehen ottaa yhteyttä, mihin kaikkiin ryhmiin jakaa ilmoituksia kadonneesta koirasta. En varmaan koskaan tule enää näkemään Boota...

Boo

'Miksi ihmeessä uskoin Tomppaa, että koira löytää kyllä kotiin?
Eihän se ole viettänyt täällä kuin vasta pari päivää'

Kun Boota ei rantalenkillä kuulunut, Tomppa ehdotti että mennään kämpille keittämään kahvit. Sinne se koira kuitenkin tulee. Hetken hairahdus, ja myönnyin. Toinen kuppi aamukahvia tekisi nyt terää. 

Seisoin porttimme ulkopuolella odottaen kahvin valmistumista ja Boon ilmestymistä. Kunnes käskevä ääni päässäni pakotti kävelemään takaisin rannalle. Välittömästi, viis kahvista.



'Näin miehen kumartuvan kohti jotain ja sillä sekunnin murto-osalla näin myös Boon. 
 Mies oli ottamassa Boosta kiinni!'

Lähestyin Boon katoamispaikkaa, kaukaa näkemäni miehen ollessa jo siellä. Vaikka välimatka oli vielä pitkä, näin miehen kumartuvan. Samalla näin myös Boon, jonka kaulapannasta mies oli ottamassa kiinni.

Karjuin niin kovaa kuin keuhkoista lähti 'BOO!' Vaikka välimatka mieheen ja katoamispaikkaan olikin kaventunut, oli se vielä kovin pitkä. BOO, BOO ja vielä vislaukset päälle, ja juuri kun miehen käsi oli Boon kaulapannassa, Boo pinkaisi juoksuun. Ja mies katosi metsään. 

Tiedättehän Boon. Se juoksee hullunkiilto silmissä mahan alus jalkoja täynnä. Joku voisi joskus mitata vauhdin, kova se nimittäin on. Ei mennyt montaa silmänräpäystä, kun Boo oli kaatanut kalastajia kumoon ja päätynyt onnellisen omistajan syliin. Olisin voinut itkeä ilosta.

Juoksemisen ilosta, hullunkiilto silmissä

Bangkaew

Vaikka monet thaimaalaiset pelkäävät koiria, lähes jokaisena päivänä lenkillä joku huutaa 'Oo, Bankaew' nähdessään Boon. Boo on komea koira, vaikkei täysiverinen Bankaew olisikaan. Mutta thaimaalaisten silmissä asiasta ei ole epäilystäkään. Boo on Bankaew. 

Tästäkin syystä olen pelännyt päästää Boon vapaaksi, sillä moni paikallinen ottaisi sen mielihyvin. Eihän Boota meitä ennen hoitanut puutarhuri suostunut myymään koiraa edes 10.000 bahtilla, mikä on enemmän kuin kuukauden minimipalkka Thaimaassa. Ostajia kyllä oli.

'Nykyisin Bankaewilla on Phitsanulokin maakunnan kansallisaarteen asema'

Legendan mukaan Phitsanulokin Wat Bankaew -temppelin kolmas apotti, kunnioitettu Luang Puh Maak Metharee, tunnettiin armosta ja hoidosta jota hän antoi kaikelle elolliselle. 

Vanha bangkaewilainen Tah Nim antoi apotille mustavalkoisen narttukoiran. Koska se oli tiineenä vaikkei alueella ollut muita koiria, uroksen uskottiin olleen joko sakaali tai vuorisusi joka eli ympäröivässä metsässä. Sittemmin Bangkaewin kromosomitutkimus on vahvistanut että rotu on tulos kesykoiran ja sakaalin risteymästä.

Kausisateet johtivat silloin alueen eristyneisyyteen, minkä vuoksi muut koirat eivät päässeet vaikuttamaan geenipooliin. Sisäsiitoksen avulla kehitettiin lopulta puhdasrotuinen Bangkaew. Nykyisin sillä on Phitsanulokin maakunnan kansallisaarteen asema.

Tänään Boo jäi odottamaan sinne, missä SE näki meidät viimeksi. Henkien talon vieressä, siinä missä ranta ja metsä kohtaavat. Onneksi menin takaisin.

Tänään Boota ei varastettu, mutta olen varma että se oli hiuskarvan varassa.

Henkien talo

Onnellinen Boo, vielä tallessa.

 Lähde: Wikipedia

Talon metsästystä, osa 4 - muutto

The beach house

Niinhän me juuri tehtiin, kuten olen opettanutkin. Ei siis maksettu vuokratakuita ja vuokraa ennen avainten saamista, vai maksettiinko? No tietenkin maksettiin ihan koko hoito, toisin kuin aina neuvon. Eikä me saatu edes avaimia, vaan se siirtyi seuraavalle aamulle kello kymmeneen.

Kun välittäjästä ei aamulla kuulunut mitään, pieni pelko hiipi perseeseen. Kävikö meille vanhanaikaisesti? Meidän ranskalaisvietnamilainen välittäjä (ystävämme kuvasi italialaisen taskuvarkaan näköiseksi) oli lähdössä synttärireissulle juuri kyseisenä päivänä puolenpäivän aikaan, ja kun kello läheni h-hetkeä, pikkiriikkiset tuskanhikipisarat valui otsalta. Ei jumaliste!?

Mutta tulihan se soitto sieltä, ja voin luvata, etten taaskaan enää ikinä maksa ennakkoon yhtään mitään.

Avaimia ei olla vieläkään saatu, koska ne on piilotettu paikkaan, jonka ainoastaan omistaja tietää. Ja omistaja lähti yllättäen Ranskaan. Että semmoista. Ehkä sitten joskus. Olisihan näitä ovia mukava saada lukkoon edes öisin. Onneksi on sentään koirat.




Meidän bilehile, ranskalaisvietnamilainen välittäjä.


Ei toimi:

Eihän kaiken voi odottaa toimivan, ainakaan täällä. Eikä siinä mitään, täällä oppii kyllä sopeutumaan ja nielemään suusta ulos pyrkivät ärräpäät. Tässä muutaman päivän ajan bongattua:


  • Terassin räystäs tiputtaa suoraan terassille. Pari päivää ehdittiin pohtia terassin kohdalla rännissä olevaa aukkoa, että noinkohan se on tukossa vai mitä? Kunnes tänään satoi. Ei se tukossa ollut, vaan mukavasti roiskuttaa katolta vedet suoraan terassin lattiaan ja siitä komeassa kaaressa muutaman metrin ympäriinsä. 
  • Terassin katos, tai se mitä meillä ei ole. Tosin ranskalainen omistaja esitteli onnellisena 'isoa' aurinkovarjoa, joka meiltä kyllä löytyy. No, voitte ihan itse katsoa kuvasta. Ei se katon virkaa aja, joten sateella ollaan sisätiloissa koko porukka, koirat mukaan lukien. Katos pitää siis järjestää. 

Boo ja Salsa, ja katon virkaa hoitava aurinkovarjo.

  • Olohuoneen ilmastointilaite puhalsi, muttei muuten hoitanut virkaansa. Ja kun tämäkin talo päivän mittaan varaa lämpöä itseensä, viilennys ei olisi pahitteeksi. Kerron myöhemmin mistä muusta syystä toimivuus olisi paikoillaan.
  • Jääkaappi oli hitaasti lämpenevää sorttia, joten luultiin sitä risaksi. Ja vähän ehdittiin valittaakin. Kunnes se parin päivän päästä paransi tapansa.
  • Ehdittiin me jo hajoittaa yksi ikkunakin, kun termiittien syömä ikkunan karmi avattaessa levisi käsiin. Termiittejä löytyi luonnollisesti lisää, eli odotettavissa saattaa olla lisää levinneitä karmeja.
  • Mihin hittoon me viedään roskat? Kukaan ei tiedä ja siihen on saatava joku näkemys. Ei niitä sentään mihin tahansa voi viskoa, sillä sitä vastaanhan täällä taistellaan.
  • Peilikaappi tiputti ovensa, mutta onneksi sentään Tompan syliin. Muuten meillä olisi ollut lattia täynnä sirpaleita.
  • Riivatun sähköt. Valittiin siis kuitenkin talo kadun varrelta, jossa ei ainakaan festareita panna pystyyn. Naapurissa olevan thaimaalaisen resortin pitäjän perusteella viereinen luxushotelli vie energiaa siihen malliin, että meidän muitten on tyytyminen vähempään. Joten tervetuloa himmenevien ja voimistuvien valojen paratiisiin. Onneksi säkkipimeydeltä ollaan vielä säästytty.


Kirottu home

Vaikka käytiin täällä parikin kertaa ennen muuttoa, mikään ei haissut tai edes varoittanut homeesta. Kun sitten muuttopäivänä oli viimein tarkoitus päästä parin viikon matkalaukkuelämästä eroon, jäi toive haaveeksi. Vaatekaappeihin ei tarvinnut laittaa mitään, koska kaikki laatikot ja kaapit oli vahvasti täynnä valkoista kukkaa.

Seuraava päivä ja sitä seuraavakin hurahti niitä pestessä ja auringossa kuivattaessa. Kiitos kuumasta auringosta ja burmalaisista puutarhureista, jotka ottivat osaa laatikkotalkoisiin. Siinä me, rintarinnan ilman yhteistä kieltä jynssättiin niitä yksi toisensa perään. Ja jätettiin kuivaaminen auringolle.

Mutta nyt on hyvä, ainakin toistaiseksi. Vaatteet on kaapeissa, ja matkalaukut terassilla pienen katoksen alla odottamassa paikkaa, joka niille jossain vaiheessa keksitään.

Näissä trooppisissa maissa pienikin talon tyhjänä pitäminen tuo tullessaan homeen. Toisin kuin Hong Kongissa, täällä ei niinkään tunneta sisäilman kuivauslaitteita, vaan ilmastointilaite ajaa saman asian. Samoin tietenkin tuuletus. Aina sekään ei auta, kuten täällä viime talvena kolme kuukautta ollut ystäväni kertoi. Kaapin päällä seisoneet kengät kasvoivat karvaa kuukaudessa.

Tällaista on siis elämä beach housessa. Vähän hippiä, mutta sehän on vaan asennekysymys.


Kirottu home!

Koirat

Viimeinkin ne on täällä. Boo ja Salsa, joita on koko kesä kaivattu. Onnellisina ja varmasti vähän ihmeissään mihin taas on tultu. Mutta hyvin maistuivat ravut eilen rannalla.


Boon ja Salsan rapuranta


Juniorin kriisit

Pitäähän sitä teinin kanssa kriisejä olla, mutta mitä hittoa? Eikös se juuri sanonut haluavansa muuttaa takaisin Samuille? Ja nyt se ei sitten haluakaan. Uusi koulu on ehditty vaihtaa jo kolmesti, ennen kuin yksikään on ehditty aloittamaan. Tasotesteissä on käyty ja silti vaihdettu yhdestä seuraavaan. Josko se nyt sitten huomenna starttaisi, vaikkei sitä yllätystyttöystävää Suomesta tänne saadakaan.

Sillä välin Suomessa:

Esikoisen yhteen viikonloppuun mahtui murtunut sormi, ryöstetty pankkitili, sekä alakerran asuntoon vuotanut astianpesukone. Phuuh...

Oli meillä Samui Festivalitkin männä viikonloppuna, vaikkei niihin tutustuminen hääppöistä ollutkaan. Ehdin käydä noukkimassa parit auton renkaista tehdyt kierrätysruukut terassille, vaikka tarjolla olisi huhujen mukaan ollut myös maailman pisin ilmainen buffet- pöytä. Siitä en tiedä, mutta ruuhkat ainakin olivat sen mukaiset. Toinen huhu kertoo myös, että buffet alkoi klo 17.00 ja klo 17.01 ruoat olivat jo loppu.

Festareita Samuilla riittää ja se on mukavaa.

Kierrätystä tämäkin, ja aika kivan näköisiä tuotteita onkin.

Back to Top