Syksyn puuhailuja ja fiiliksiä

Vähän on sellainen hämmentävä fiilis. Mihin on kadonnut kaikki tila, johon tottui edellisen viiden vuoden periodilla . Elämän neliöt ovat kutistuneet vain siksi että ulkona on kylmä ja valtaosa ajasta kuluu sisätiloissa.

Edellisinä vuosina sisään kömmittiin korkeintaan nukkumaan, kaikki muu aika vietettiin ulkona läpi vuoden. Illalliset rannalla, kokkailut ulkokeittiössä, mopoilut vuoriteillä, jumpat uima-altaalla - kaikki lämpöisen taivaan alla. Ei haitannut sateet, ja Samuilla myrskytkin oli Suomen normituuliin verrattavissa.

On se myönnettävä - ikävä on Samuin samettisia kelejä.

Ei saakeli miten nyt tuntuu kylmältä! Ja märältä, ja tuuliselta. Kun vielä tietää mitä on tulossa ja milloin lämmittävät auringonsäteet seuraavaksi osuvat tämän maan kamaralle, pikkusen hirvittää. Muistan tasan tarkkaan, miksi silloin taannoin lähti maisemat vaihtoon.

Kesäihmiset tarvitsevat lämpöä niveliin, eikä siihen riitä toppahousut. Eikä oikein iltasaunakaan, vaikka se vähän kieltämättä helpottaakin lämmön kaipuuta.

Toivottavasti edes naapureilla riittää hupia liian isoissa kurahousuissa (Tomppa löysi kirpparilta) tuulta vastaan taistelevassa äkäpussissa.

Tänään oli rapsakka aamu, kohta tarvii jo pilkkihaalaria.

Syksyn touhuja

Mutta täällä nyt ollaan ja touhua piisaa - muutakin kuin remonttia. Mulla oli kovat suunnitelmat esimerkiksi puutarhan suhteen, mutta tässä näin TALVEN (nyt jo?) alkumetreillä kävi selväksi, ettei aika riitä kaikkeen. Ja autokin hajosi p#rkele.

  • Omput
Ekat pakkasyöt on tehnyt sen, että viimeisetkin miljoona omenaa levittäytyy pihanurmelle. Se että tässä ehtisi kaulimen varteen leipomaan kaikenlaista tai edes jonkinlaista, on toiveajattelua. Lähitienoon peuratkaan ei tunnu kovin kiinnostuneilta meikäläisen omppukuormista, joten omppua mätänee nyt sinne sun tänne.

Kerran viikossa Tomppa vie Espoonlahteen anopin kerrostalon rappukäytävään läjän, josta tornitalossa asuvat saavat ottaa. Meidän kylillä ne ei kelpaa, sillä jokunen muukin omenapuu taitaa löytyä lähitienoilta.

Onneksi työnjohtajan vanhemmat edes välillä piipahtavat hakemassa ämpärillisen. Rakastettavat tyypit, sain vielä palkaksi polveen asti ulottuvat villasukat. Se oli rakkautta ensi kokeilulla!

Mutta olen mä kiireiltäni väsännyt sentään elämäni ensimmäiset omppuhillot ja se olikin mahtia, sillä yhteen hillosatsiin sai näppärästi hävitettyä yhden ämpärillisen homppupomppuja.

Eka satsi omppuhilloa ja tähän meni ämpärillinen omppuja.

Työnjohtajan vanhemmilta saatuja villasukkia<3

  • Pelargonit
Sain Tompan sukulaiskukkakauppiaalta keväällä 32 pientä pelargonin alkua. Mun "hellässä" hoivassa (miten se on edes mahdollista?) niistä on kasvanut valtavia kukkapensaita. Ja niitä tässä nyt sitten pelastellaan pakkaselta turvaan vähän minne sattuu. Saa nähdä mihin ne loppusijoittuu talveksi ja saas todellakin nähdä kuinka moni niistä on hengissä vielä keväällä.

Pelargonit lämmittelee remppakämpässä

  • Räsymatot
Samalla kun me tässä taannoin löydettiin yläkaton alle sisäkautta, löydettiin myös Miskan huoneen vierestä piilohuone. Sieltä löytyi paitsi vanha matkalaukku aarteineen (kunhan ehtisi tutkimaan), myös uusi läjä räsymattoja piharakennuksen vintiltä löydettyjen lisäksi. Ja ollaan me osteltu kolmen euron räsymattoja myös Taalintehtaan ekocenteristä, sillä kyllähän räsymatot vanhan talon tupaan kuuluu, eikö vain?

Ajatelkaa miten viisas valinta räsymatto koirataloudessa on, kun näillä syksyn mutafestareilla paskaa kulkeutuu tassuissa sisään ihan kohtuudella. Räsymaton voi aina kääntää toisin päin ja käyttää senkin puolen, ennen kuin tarvii alkaa pesuhommiin.

Onnea ovat räsymatot, joita on nyt pesty sen minkä ehtii talvea varten.

Ihania suppiksia!

  • Suppilovahverot
Niitä on kaikki kumpareet täynnä. Yleensä napataan koiralenkiltä satsi mukaan, putsataan ja laitetaan takan päälle kuivumaan. Jos olisi aikaa, sitä voisi ryhtyä vaikka suppiskauppiaaksi.

  • Polttopuut
Se on kuulkaa niin, että keväällä täydeltä tuntunut liiteri ei tunnu enää yhtään niin täydeltä. Kokkailut pyritään tekemään puuhellalla, koska samalla kätevästi lämpiää myös tupa. Iltaisin on sitten kuitenkin jo niin vilpoista, että täytyy lämmittää myös muutama pesällinen varaavassa takassa, ettei koirilla yön aikana jäädy takapuoli.

Näihin polttobileisiin kun ottaa vielä mukaan saunomiset, niin avot, kohta on liiteri tyhjä.

Kalenteriin on siis lähiaikoina ruksattava myös halonhakkuu. Onneksi pihalta pressujen alta löytyy vanhempia pöllejä jonkin verran, jotta ainakin alkuun päästään. Talvella täytyy sitten kaadella tontilta jokunen puu, niin on millä täytellä liiteriä taas ensi vuonna.

Huh, kyllä maalla on mukavaa! Ei minkäänlaisia vapaa-ajan ongelmia, eikä jumppatunneistakaan tarvii maksella mihinkään suuntaan. Äksöniä pukkaa vasemmalta ja oikealta.

Mites teillä syksy (lue talvi) sujuu?

Countryside in Finland
Täällä me nyt ihmetellään :)
4
Back to Top