Mut kun mä haluun beach housen!

Kuka nyt ei beach housea haluaisi. Sitä että heräisi kukonlaulun aikaan, astuisi kahvikupposen kanssa rantaterassille ja hengittäisi suolaisen kosteata meri-ilmaa keuhkot tupaten täyteen. Aamukahvin perään voisi sitten sukeltaa aaltoihin koirien pärskiessä ympärillä.

Ai että.

Vaikka meillä ei sellaista sympaattista auringossa haalistunut pientä rantataloa (vielä) olekaan, on mulla pakonomainen tarve jollain tavalla sisustaa beach house aina sinne, missä kulloinkin asutaan. Kuten vaikka Kemiönsaarelle. Tähän kohtaan voitkin sitten kuvitella 1880 -luvun tuvan baliväreissä ja miettiä kuinka hyvältä se näyttäisi. Tällaisia asioita joudun itsekin nyt puntaroimaan, sillä sellaista meille on rakenneltu taiteellisen johtajan vaativan viitan painaessa meikäläisen harteilla.

Lopputuloshan on meille tyypillistä silkkaa sillisalaattia, mutta kun MÄ HALUSIN beach housen. Ja sain sen tuohon keskelle vanhaa tupaa.

Voisi melkeinpä huokaista että AI KAUHEE! - kato vaikka itse⇩⇩⇩:

Beach house keskellä tupaa ;)

Nyt on karamellia vai mitä?

Se olisi voinut olla ihan kiva puun värisenäkin...

Jep, kirjavat räsymatot, kattoparrut, okrainen oranssi ja karamellin värinen sininen ei välttämättä ole paras yhdistelmä, mutta sellainen tosta tuvasta on nyt kehkeytynyt. Ehkä mä tässä ajan kanssa saan lopputuloksesta sellaisen migreenin, että tarttee tehdä tuo keittiönsaareke vielä uusiksi.

Vappu nyt ainakin juhlitaan melkein beach housessa.

Remppahankintoja

Tomppa rakastaa exceleitä ja sehän on selvä että julkisivuremontin aikataulu, samoin kuin budjetti on naputettu taulukkoon viimeistä senttiä myöten. Kuulostaa hyvältä vai mitä?

Paitsi että ensimmäinen exceliin lyöty päivämäärä meni jo, ja siihen merkattu työ jäi tekemättä, KOKONAAN. Mä olen aina sanonut Tompalle että unohda noi excelit, koska me ollaan sen verran taivaanrannan maalareita ettei ne pidä ikinä milloinkaan. Budjetin osalta lienee turhaakin sanoa, että sehän nyt vasta ei tulekaan pitämään. No way.

Aikataulusta ollaan siis jo ensimmäisen kohdan osalta myöhässä, kun ollaan ravattu pitkin kyliä tekemässä "hankintoja". Turku, Kaarina, Parainen, Paimio ja vielä Espookin, kun kerran halvalla saa. Mutta kun budjetti on tiukkaakin tiukempi, tavaraa on haalittava sieltä missä säästyy edes joku sentti.

Tomppa on roudannut kaikenlaista tarpeellista korkeista tikkaista rakennustelineisiin, kesäkeittiöön tuoleja kahvipaketin hinnalla, uutta vanhaa ruuvinväännintä, maakaapelia pihan sähköjohtoihin, sun muuta kaikkea. Puhumattakaan vääränlaisista ulkoverhouslaudoista ja siitä, että on matkalla hukannut myös ystävämme peräkärrystä takaluukun. Mutta rapatessa roiskuu, vai kuinka se nyt meni.

Tjuda Skola

Omantunnon kontti

Taalintehtaan ekocenter on tätä nykyä kiinni paitsi koronan takia, myös siksi että se muuttaa. Eikä henkilökunnan mukaan Ekocenter kuulemma enää koskaan tule olemaan entisensä. Meidän vanhojen tavaroitten aarreaitta tulee jatkossa olemaan varjo entisestään, sitten kun se joskus aukeaa. Voi itkujen itku.

Sen sijaan vanhojen tavaroitten Tjuda Skolalla on kesäisin "omantunnon teltta" (lue täältä), mutta ainakin toistaiseksi vielä Tjudan piha-alueen ulkopuolelle on kiikutettu kontti, joka on täynnä kaiken maailman rompetta. Ja koska Ekocenter on nyt kiinni, tehtiin yhtenä päivänä täsmäisku "omantunnon kontille". Sekalaista vähän nuorempaa ja sitten oikeastikin vanhaa roinaa löytyy jos jonkinmoista, ja osassa tavaroista on hintalappu. Suurin osa kontin tavaroista on kuitenkin ilman hintalappua, eli maksat sen mitä omatunto kolkuttaa. Kantsii ehdottomasti kurvata tuonne, jos lähistöllä ajelee. Aina sieltä jotain löytöjä tekee.

Nyt me kuitenkin rauhoitutaan ystävien kanssa pariksi päiväksi vapun juhlintaan. Pidetään hauskaa ja heitellään tietty vähän kiekkojan. Edellisistä juhlista onkin jo ikuisuus, joten tekee varmaan ihan hyvää ottaa pari päivää hiukka rennommin ja huikka jos toinenkin.

Hauskaa ja keväistä vappua teille ihanat💛!

Maisemia frisbeegolf -radoilta


6

Purkuhommia

Kaikki vanha on parempaa kuin uusi - sanovat. Ikkunat, ovet, listat ja puu noin yleensäkin. Nykyään kaupasta ei saa edes kunnon lautaa, sanovat myöskin.

Koska ennen kaikki vaan tehtiin paremmin.

Osta siis hirsitalo. Korjaa sitä vanhaa kunnioittaen, pidä sauna pihalla ja mieluiten huussikin. Älä pykää sisävessaa vanhaan taloon, sillä joku menee kuitenkin pieleen ja sitten tuomiopäivät ovat luetut. Äläkä pykää vesivessaa ainakaan talon yläkertaan.

Nykyajan remontoijatkaan ei kuulemma ole mistään kotoisin. Parempi siis että opettelet ihan itse korjaamaan asiat (h*lvetisti opiskeltavaa), tai palkkaat vähintään perinnerakentamiseen erikoistuneen uberkiireisen ja kalliin ammattilaisen. Koska kukaan muu ei muka osaa kunnioittaa vanhaa taloa.

Sellaista se vanhassa talossa remppaaminen ilmeisesti on. Eikä vanhan talon remontit lopu ikinä milloinkaan, sillä kun kaikki on kertaalleen rempattu, voi koko kierroksen aloittaa taas alusta. Ja kaikki pitää sitten tehdä VANHAA KUNNIOITTAEN, muista se.

Eikä me olla kuin vasta ekalla kierroksella. Ei minkäänlaisia paineita...

Meidän töllin alkuperäinen osa on rakennettu 1880. Sitten valitettavasti jossain historian varrella tölliin on värkätty niin kutsuttuja "elintasosiipiä" kaksin kappalein. Ulkoapäin näyttää siltä, että talossa on kaksi uloketta ja kuten aiemminkin olen kiroillut, osa ikkunoista on väärissä paikoissa. Kaiken lisäksi ikkunat on vähän eripariakin.

Kaksi kappaletta parvekkeitakin löytyy, ja nyt tulevan julkisivurempan yhteydessä olisi tarkoitus päättää mitä toiselle niistä tehdään. Yläkerran parveke on niin söpö, että se saa ehdottomasti jäädä, mutta alakerran betoniparveke on ensinnäkin ruma, ja täysin tarpeeton sitten siinä vaiheessa, kun terassi valmistuu (jos se joskus valmistuu).

Eikö olekin karmea toi meidän alakerran parveke?

Julistan tässä ja nyt julkisivurempan alkaneeksi.

Maailman rumimmat mineriittilevyt saa häädön ja taloon palautetaan julkisivulaudoitus, joka siinä on aiemmin ollutkin. Vanhoja kkunoita olisi löydettävä lisää (tai teetettävä kalliilla), ja osa olemassa olevista ikkunoista pitää siirtää esteettisesti parempiin paikkoihin, ettei talon silmät näyttäisi sijaitsevan ohimoilla.

Se että löytäisi täsmälleen saman kokoisia vanhoja ikkunoita, on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Tai että löytäisi riittävän monta samanlaista vanhaa ikkunaa, jotta voisi vaihtaa kaikki töllin ikkunat uusiin vanhoihin. Etsiminen on ikuisuusprojekti, sen voin jo tällä kevyellä kokemuksella sanoa.

Mutta etsittävä on, sillä viiden kuukauden päästä on taas syyskuu. Ja sitten tulee taas kylmä, eikä syksy ilman ikkunoita tai lattioita ole mahdollista.

Meinaan vaan että "yllättäen" tuli taas kiire.

Purettava vanha rouva.

Voi harmi ettei toi ulkolaudoitus käynyt meille.

Purkuhommia

Kaikki kivet ja kannot on siis käännettävä ja yksi varteenotettava aarteitten löytömahdollisuus on löytää purettava vanha talo. Ja tarkoitan siis oikeasti sellaista, mihin voi omistajan luvalla mennä kylään moottorisahan ja sorkkaraudan kanssa.

Me ollaan monesti mietitty että mitenköhän onnistuisi löytämään yksinoikeudella tällaisen kohteen, kunnes sitten viime viikonloppuna rupesin tori.fi:n kautta kyselemään eräitten vanhojen ikkunoitten perään. Sovittiin ikkunanmyyjän kanssa treffit ja jotenkin mulle jäi sellainen kutina, että nyt voisi olla purkutalo kyseessä.

Pakattiin siis vaivihkaa moottorisaha ja sorkkarauta messiin, lainattiin Tapsalta peräkärry ja ajaa köröteltiin vanhoista taloistaan kuuluisalle Paraisille. Ja pidettiin toisillemme peukkuja, että kohteesta löytyisi ikkunoitten lisäksi jotain muutakin.

Ja niin siinä sitten kävi, että pääsimme ensimmäisen purkutalon kimppuun yksinoikeudella. Isäntä oli superkiva ja totesi että "viekää pliis kaikki", niin tontille tulevalle kaivinkoneelle jää vähemmän purettavaa.

Vaikka meidän ensimmäinen "purkukohde" olikin hurmaava vanha talorouva, meille sopivaa lattialautaa ja ulkolaudoitusta sieltä ei löytynyt. Talon vanhat ikkunat ei nekään sovi meidän tölliin, mutta ne oli niin sööttejä että rakennetaan niistä sitten vaikka sellainen symppis pieni kasvihuone pellon reunalle. Osa ikkunoista käytetään meidän traktorivajaan, josta kesän mittaan olisi tarkoitus kehkeytyä romanttinen kesäkeittiö.

Lisäksi me purettiin vanhoja ikkunalistoja, ne kun sattui olemaan juuri samanlaisia kuin meidän töllissä. Pari vanhaa jakkaraa pakattiin peräkärryyn, samoin kuin koristeellisia valurautaisia seinäpidikkeitä esimerkiksi kukka-amppeleille.

Siinähän se kevään kuumin päivä vierähti. Ja juuri kun oltiin lähdössä, talorouvan omistajan vanhemmat tulivat paikalle tyhjentämään kellaria kysyen, eikö me millään otettaisi erästä antiikkipöytää myös matkaan?

Ja niin sitten sellainen vanha leijonantassujalkainen pöytävanhuskin pakattiin peräkärryyn. Mihin se meillä sijoittuu, sitä ei tiedä vielä kukaan. Mutta mummo oli kuulemma joskus taannoin polttanut pöydällä kynttilää vähän kummastakin päästä, ja siitä syystä pöydän kanteen on palanut läntti historiaa.

Ai että mä tykkään esineistä joilla on tarinat💙

Kattokaa miten sievät 50-luvun kaapistot!

Olispa löytynyt kunnon lattialankkua...

Vanhoja sieviä ikkunoita pino.

Mummon vanha pöytä<3

6

Penang curryn tuoksuinen Koh Samui

Sehän on selvä, että tällä tavalla pysähtyneessä maailmassa jää aikaa syvemmillekin pohdiskeluille. Jopa meille kaiken rempan ja risusavotan keskellä.

Olen huomannut pohtivani suhdettani Samuihin. Tuulessa huojuvien palmujen paratiisisaareen, joka oli kristallin kirkas unelmamme ennen sinne muuttoa. Ja sitä se oli vielä silloinkin, kun pääsimme nauttimaan sen lämmöstä päivin öin, tarvitsematta pakata matkalaukkua pohjoiseen lähtöä varten.

Elämä oli hienoo, monellakin tapaa. Oli lämpöä, oli aurinkoa. Oli rentoa ja oli rakkaita ystäviä. Jokainen aamukahvi nautittiin terassilla ympäröivää tropiikkia syvään hengittäen.

Oli tietenkin myös vaikeuksia ja hermokin meinas moneen otteeseen mennä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna kovin kevyiltä ne ongelmat nyt tuntuvat. Elämä siellä oli erilaista.

Ja kun vielä tarkemmin ajattelee, elämä oli aika täydellistä. Juuri sen tyyppistä unelmaa josta me oltiin uskallettu haaveillakin.

Pala paratiisia

Kobrien kanssa oppi elämään, samoin skorpionien ja muitten nilviäisten. Trooppiset sateet ja tulvat tulivat ja menivät, mutta pääsääntöisesti Samuin taivas oli sininen ja kirkas. Hierojaa ei tarvinnut kylmästä kankeitten lihasten takia, vaan mopolla ajelusta johtuviin lihasjumeihin.

Kreisiin liikenteeseen tottui ja sen seassa oppi navigoimaan melko näppärästi. Juniorin muutamaa onnettomuutta lukuunottamatta siipeen ei juurikaan tullut, vaikka siis hulluja kuskejahan ne thaikut on - ei millään pahalla. Siihen temperamentti vielä päälle, niin avot.

Ystäviä saatiin ja niitä menetettiin, mutta eihän kaikki ole kultaa mikä kiiltää - missään. En kuitenkaan olisi rohjennut edes toivoa niin upeita ystäviä, joita siellä saimme, sekä paikallisia että meitä farangeja. Aivan jäätävä ikävä heitä kaikkia.

Juuri nyt haluaisin istua Stop@Sopassa kuuntelemassa Tompan ja Ouddyn duettoa. Sopan kanssa nautittaisiin hänen salaista "parempaa" viiniään, Rock liittyisi työpäivänsä jälkeen seuraan, samoin kuin ehkä Pekka ja Jukkakin muutamalle oluelle. Hiljainen Patrick nauttisi musiikista sodaveden voimin ja Tawan pyörähtäisi paikalle hieman liian pulskan Coco -koiransa kanssa (joka muuten ui käsittämättömiä matkoja meressä). Ja Mama ja Papa kävisivät tietenkin myös illallisella.

Ai että.

Pystyn melkein tuntemaan Sopan Penang curryn tuoksun nenässäni ja kuulemaan Ouddyn käheän lauluäänen...

Ouddy, me, Rock, Sopa ja Patrick

Ihana naapurit Mama ja Papa Sveitsistä

Tomppa ja Ouddy keikalla Sopassa

Samuilla tehdään hyvää

Koronasta ei huvittaisi höpistä enää yhtään, mutta pakko jakaa vähän Samuin kuulumisia p*skavirukseen liittyen.

Monet niistä ihanista hierojista, tarjoilijoista, rantakauppiaista sun muista - joihin sinäkin lomallasi tykästyit - ovat luonnollisesti menettäneet toimeentulonsa. Samui on kiinni, joten toimeentuloa ei ole. Osa saa 5000 bahtin (n. 140 €) "apurahan", mutta sitäkään ei kuulemma riitä kaikille. Me länsimaalaiset vielä selviämme tästä jotenkuten, mutta siellä tilanne on kertakaikkiaan toinen.

On ollut hienoa seurata, kuinka Samuilla asuvat länsimaalaiset (ne jotka kykenevät) ovat yhdistäneet voimansa; keränneet lahjoituksina rahaa, hankkineet ruokaa ja vettä, sekä muita tarvittavia välineitä ja toimittaneet niitä heille, joilta on mennyt KAIKKI.

Satojen ihmisten jonot ruoanjakelupisteillä päivittäin kertoo paljon karmeasta tilanteesta.

Kiitos Sisters on Samui ja monet muut toimijat!

Olisinpa itsekin siellä nyt auttamassa...

Mun paras ystävä Panom<3

Mieli tekee takaisin.


4

Työleirillä

Joka ilta kun hikoilen saunassa päivän työrupeamaa, ajattelen että ei jumantsukka, huomenna en tosiaankaan pysty tekemään mitään fyysistä. Ja sitten kuitenkin teen, koska täällä ei ole nyt aikaa huilia.

Ja kun "talvi" on nyt virallisestikin ohi, on työleiri Kemiössä käynnistynyt tiukasti. Ei lepoa, ei vapaapäiviä, vaikka ne välillä olisikin paikallaan. Tällaiset keski-ikäiset kun mieluummin nostaisi edes välillä reinot pöydälle ja kaappaisi popcornikulhon kainaloon.

Mutta töitä on taas hullun lailla ja onneksi meillä on edes juniori täällä jeesimässä. Me saadaan korvaamatonta apua, juniori muutakin tekemistä kuin tietokoneen tuijottelua ja kaiken kukkuraksi hänelle kertyy tehdystä orjatyöstä myös jonkin verran pätäkkää sitä hetkeä varten, kun rajat viimein aukeaa ja hän pääsee taas elämään edes vähän normaalimpaa elämää.

Ihanan hullut ja energiset apurit<3

Hullut apurit

Kaiken kukkuraksi meillä on nämä korvaamattoman hullut apurit, jotka toisinaan ilmestyy tontille viinipullon ja moottorisahan kera,

jotta eiköhän panna ne muutamat puut nyt pitkin pituuttaan!

Hulluhan tollaisesta energiapommista kieltäytyy, saatikka sitten yhdestä työleiristä lisää. Ja ihan extemporekin vielä. Joten kiitosta vaan hullut apurit Pauliina ja Tomppa💚.

Nyt meillä on pelto täynnä runkoa ja risua, jotka on jo ihan viljelijävuokralaisen takia saatava nippuun ja kokkoon vähän hemmetin äkkiä. (Arvaatte varmaan mitä ollaan tehty viimeiset päivät...)

Enisenveikkonen (niin kuin se Pekka sanoisi), tuollaisen raskaan puunkaatokeissin päätteeksi on tietenkin sopivaa vähän saunoa ja herkutella grillimättöä. Niin ja tietenkin ottaa sitä viiniä. Slurps.

Kaikenlaista on vielä JA TAAS edessä - porakaivo pitäisi hoitaa loppuun, uusi puukatos rakentaa loppuun, siivota se saakelin pelto, askarrella keittiön saareke loppuun, ruusupuskien siirtoa, kesäkeittiön raivaamista, pergolan rakentamista, ja ja ja...

Näitten lisäksi olisi edessä vielä töllin julkisivuremonttikin. Auta armias.


juniori työn touhussa

Ollaan kiltisti jookos

Vaikka pääsiäinen onkin päällä, koitetaan silti malttaa "turhia" pääsiäisreissuja ja väenpaljouksia. Niillekin löytyy sitten aika ja sinne mökille pääsee, kunhan nyt vielä hetki maltetaan. Etsitään mieluummin se rauhallinen metikkö jossa tuuletella, sellainen paikka missä ei kaikki 200 tuhatta muutakin tyyppiä hyöri samaan aikaan ja pärski mahdollista koronaa.

Ollaan fiksuja, eiköstä vaan. Koitetaan hetkeksi unohtaa koko maailmaa ja koko kevättä varjostava poikkeustila ja nautitaan tulevan kesän tuoksusta ja tästä mielettömän ihanasta valoilmiöstä, jota auringoksikin kutsutaan.

Mitenkäs te olette muuten selvinneet koronarajoituksista? Ketuttaa varmasti, mutta noin niin kuin muuten?

kiireellä pitäisi istutella kaiken maailman siemeniäkin

Mun pelargonit on kyllä todella säälittäviä talven jälkeen.



2

Koronakevään kuulumiset, osa 1

Siis eihän teidän elämä ole yhtään muuttunut. Miettikää mua, mun elämässä kaikki on päin h*lvettiä!

- totesi juniori pari päivää sitten, kun kävi ilmi ettei siitä rajan yli todellakaan pääse.

Niin hups! - sen verran rebeleitä me oltiin, että yritettiin päästä rajan yli juniorin Saunalahden kämpille täydentämään tyypin karanteenivarustusta. Tarkoitus ei ollut harhailla mihinkään muualle kuin sinne hakemaan skeittilautaa, vaatteita ja pelikonsolia sun muuta. Mutta läpi ei päässyt, ja poliisisetä oli hyvin hyvin vihainen.

Uudestaan ei rajanylitystä testata. Eikä tuotakaan olisi tehty, mutta yritettiin pientä mielenpiristystä kun juniorilla käy aika pitkäksi täällä "turvasatamassa". Toisaalta oli ihan hyväkin pyörähtää "rajalla", niin loppui se jatkuva painostaminen että "tarviin sitä ja tätä että selviän täällä pöpelikössä".

Tottahan juniori kyllä laukoi - toisin kuin hänen, meidän elämää ei korona ole juurikaan muuttanut. Kaupassa toki käydään paljon harvemmin, eikä vieraitakaan nyt oteta vastaan, mutta muuten elämä rullaa about samaa rataa.

- Paitsi että juniori on täällä ja se on mielettömän kivaa, kunhan se ei kiukuttele kyllästymistään.

- Ja paitsi sekin, että kaikki meidän frisbeepelikaverit jäi rajan toiselle puolelle ja nyt on vähän yksinäistä. Onneksi Taalintehtaan radalle on sentään päässyt vielä pelaamaan, Uudellamaalla moni rata onkin jo suljettu.

- Ja paitsi myös se, ettei reissuun tartte lähteä. Se on toki melankolista, mutta säästyypä muutenkin hupenevat rahat.

- Pari yrityskuviotakin meillä oli suunnitelmissa, mutta ne voi toistaiseksi painaa naftaliiniin. Ehkä niitten aika tulee sitten joskus. Ehkä ei.

Ehkä mä hakeudun kesäksi jollekin lähitilalle maatalousappariksi, niillä kun on kuulemma pulaa työntekijöistä ja itsellä taas pulaa lompakon täytteestä.

Ekan kerran koko talvena tuli talvi.

Välillä pitää tehdä klapeja.

Remppa edistyy

Ainakin nit noi, kuten Thaimaassa sanottaisiin - eli hitusen vaan. On asioita joita me jo osataan tehdä ja sitten on asioita joissa onnistutaan epäonnistumisen kautta. Sitten on niitäkin asioita joihin tilataan suosiolla ammattilainen.

Mä löysin Torista 1900 -luvun alun pirteän keltaisia kaakeliuunin laattoja HALVALLA, ja hinkkasin meidän kylppärin lattialla niistä viikon verran vanhaa laastia irti. Millä ihmeen sikafleksillä noita laattoja ennen vanhaan oikein kiinnitettiin? Duuni oli karmea ja sormet pitkään ruvella, ja mikäli tuolle työlle laskisi jotain hintaa, niin halpojahan ei kaakelit sitten loppupelissä olleet.

Mutta laatat tuli jynssätyksi (pari niistä halkesikin), enkä kaiken työn jälkeen todellakaan halunnut itse "harjoitella" niitten laatoittamista muuriin kylkeen, joten tilasin suosiolla meidän työnjohtajan paikalle.

Eikä ammattimiehellä sellaisessa hommassa kauaa nokka tuhise. Hyvä tuli, ja hiton hyvä etten enää tässä kohtaa alkanut säästämään.

Meidän keittiösaarekkeen ympärille on HISSUKSEEN muodostumassa ulkokuori, mutta tällä tahdilla veikkaan sen valmistuvan ehkä kesäksi. Meidän puuhailut ei yleensäkään suju sormia napsauttamalla, mutta sen asian kanssa on melkein jo opittu elämään.

Jotenkin mun vatsanpohjassa kutisee kuitenkin sillä tavalla, että kesäksi suunnitellun remppa-aikataulun saa suunnitella uudestaan. Rajojen sulkemiset ei myöskään auta tässä yhtään, saattaa nimittäin jäädä kesän kaikki kivat talkoobileet pitämättä.

Ja sitten en kyllä ala mitään...

En tiedä mihin jouduttais ilman meidän työnjohtajaa...

Kiva tuli, muuri pitää vielä maalata uudestaan.

Mulla on visio tosta saarekkeesta, saa nähdä mitä tulee...

Kesä tulee

Olen jo pitkään kuulostellut sitä uljasta kaikua taivaalla, minkä kurkiauran saapuminen saa aikaiseksi. Vaikka rinnassa syksyllä väänsikin Suomeen jääminen, oli uskomattoman haikeata ja upeatakin seurata kurkien kokoontumista meidän pelloille ja vihdoin valtavien lintujen lähtöä lämpöisiin maihin.

Nyt kurjet ovat saapuneet tuoden lupauksen kesästä. Vaikka sitä koko laumaa ei ole vielä saatu kiikariin, niin muutaman ryhmissä olen jo kurkia nähnyt.

Sinivuokot nostavat päätään, leskenlehdet ilmestyivät ojien pientareille ja ilves huutaa lähimetsässä itselleen kumppania. Vaikea käsittää että on vasta huhtikuun alku, sen verran pitkään on kunnon kevät ollut ihan hilkulla.

Kunnes sitten tulikin talvi. Ensimmäinen talvi tänä talvena, joka ollaan Kemiönsaaressa nähty.

Me ei sitä kaivattu, mutta koirilla oli niin hauskaa, ettei taluttajan askelissa meinannut pituus riittää. Hyvä kun pystyssä pysyin, sen verran oli turreilla hippulat vinkumassa.

Sieltä se kauan odotettu kesä kuitenkin tulee. Se ei piittaa koronasta, kuten ei muuttolinnutkaan. Luonto elää omaa elämäänsä meidän karanteeneista ja rajoituksista huolimatta. Se ei tiedä viruksista tuon taivaallista, siksi sen seuraaminen onkin rauhoittavaa ja toivoa antavaa.

"Elämä jatkuu" - luonto opettaa.

Toivotaan että korona saadaan haltuun ja rajat auki. Mä ymmärrän hemmetin hyvin, kuinka paljon ottaa aivoon jos mökille tai veneelle ei pääse, kun on koko seitsemän kuukauden mittainen marraskuu odotettu niityllä kirmaamista.

Pysytään silti vielä paikoillamme, varsinaiseen kesään on kuitenkin pikkuisen matkaa. Jos ollaan oikein kiltisti, ehkei kesää tarvitse perua.

Tsemihalaus täältä Kemiöstä💛

Salsan ensimmäinen talvi

4
Back to Top