Kovanonnen Bumba

Olin jo pari päivää seurannut Bumba touhuja huolestuneena. Joka suuntaan sinkoileva ja kaikki gekkot metsästävä Bumba oli kuin varjo itsestään.

Oliko Boo räyhännyt sille? Oliko joku öttiäinen päässyt tuikkaamaan myrkkyä rääpäleeseen? Ei olisi ihme, sillä Bumba on metsästäjä. Sille sattuu ja tapahtuu.

Kun pariin päivään kurkusta ei mennyt alas edes herkuista herkuimmat, piti huolestua todella. Asiassa kuitenkin hämäsi se, että aamulenkit Bumba rallatteli menemään omalla tyylillään. Ehkä se olikin vain yön pimeinä tunteina popsinut kitusiinsa sammakon jos toisenkin? Meillä on valtavia sammakoita, kyllä niillä nälkä lähtisi.

Kunnes neljännen päivän aamuna lenkkikään ei maistunut. Se oli sen verran kovan luokan merkki, että johonkin oli lähdettävä.

Koska meillä ei sillä hetkellä ollut autoa käytössä, jäin odottamaan Tomppaa kotiin. Vaikka saisinkin Bumban survottua kassiin ja mopon kyytiin, en uskaltanut lähteä yksin kasseineni liikenteeseen.

Odotus tuntui kestävän ikuisuuden. Sinä aikana Bumba oli kaivautunut pensaan alle puutarhaan tärisemään. Kaikki elämä ikään kuin valui koirasta maahan. Pelkäsin jo että kaikki olisi myöhäistä.

Kuinka koira voikaan niin romahtaa? Niin täydellisesti hetkessä.

Humban Bumba elämänsä voimissaan pari kuukautta sitten.

Bumba on iloinen veijari, siksi totaalinen romahdus oli tuskaa.

Maailman paras elukkalääkäri

Onneksi Bumba vielä sinnitteli, kun Tomppa saapui. Soitin äkkiä lähiklinikalle, joka oli kiinni lauantain. Onneksi omistaja vastasi soittooni ja lupautui avaamaan ovet meitä varten. Hän ei voinut jättää auttamatta, koska kuulostin kuulemma niin huolestuneelta.

Pakkasimme väsyneen taistelijan kassiin ja lähdimme mopoilla klinikalle. Matkaa on ehkä viisi kilometriä, jonka aikana Bumba jaksoi jotenkin vielä innostua extremematkasta.

Mutta aika väsynyt raato oli, kun pääsimme klinikan ovesta sisään.

Kaikki ei ollut hyvin, sen näki lekurikin välittömästi. Ehkä pienestä paniikista johtuen Bumballe maistui klinikalla kanasnacksit, ja pieni toivonkipinä heräsi. Jos sillä olikin vaan joku vatsapöpö?

Otettiin kaikki mahdolliset veritestit ja päästiin kotiin odottamaan tuloksia. Lauantaipäivästä huolimatta palvelu pelasi, ja saatiin laboratorion tulokset jo parin tunnin päästä.

Paljoa kauempaa Bumba tuskin olisi kestänyt.

Klinikan vahtikissa ja tätä nykyä Bumban kaveri.

Diagnoosina melkein kaikki mahdollinen

Kun klinikan lääkäri soitti, ensimmäinen käsky oli tuoda Bumba välittömästi takaisin. Uupuneella sankarilla oli lähes kaikki mahdollinen; akuutti munuaistulehdus, parasiitteja veressä, punkkikuume, anemia, ja vaikka mitä.

Kaikki pahimmassa tapauksessa tappavia diagnooseja.

Bumbasta on kasvanut perheenjäsen, erittäin rakas ja korvaamaton sellainen. Suuri taistelija pienessä kehossa, jonka asenteesta ei puutu mitään. Me ei voida menettää Bumbaa.

Bumba pakattiin taas kassiin ja palautettiin klinikalle. Klinikan omistaja sanoi ottavansa Bumban kotiinsa tiputukseen ja lääkitykseen kolmeksi päiväksi. Sitten katsotaan arvot uudestaan.

Huoli oli valtava.

Ei tarvinnut oikein nukkuakaan. Mutta eipä nukkunut klinikan omistajakaan, kun kuvia ja videoita Bumbasta tuli Whatsappiin tiheään myös yöllä.

Bumba oli parhaassa mahdollisessa hoidossa, siitä ei ollut epäilystäkään.

Maailman paras elukkalääkäri ja meidän uusi ystävä.

Sankari kotiin

Kolmen päivän jälkeen testitulokset olivat paljon paremmat. Ei hyvät, mutta tilanne ei ollut enää kriittinen ja Bumba pääsi kotiin.

Olen täysin sanaton klinikan palvelusta ja tästä upeasta eläinlääkäriomistajasta. Puhumattakaan hänen äidistään, jonka kainalossa Bumba nukkui kolme yötä.

Tällä klinikalla toimii myös kotiinkuljetus. Bumba on tuotu viidakkotalolle, samoin kuin lääkevaraston täydennykset. Niin uskomatonta palvelua, että kutsuttiin klinikan omistaja viime perjantaina Sopaan syömään. Ja ehkä saamaan myös uusia asiakkaita. Sopalla kun on tätä nykyä jo 13 kadulta pelastettua koiraa, eikä niitten hoito ilmaista ole. Saatika sitten helppoa.

Se oli win win-tilanne. Sopa sai uuden luottoeläinlääkärin, ja klinikan omistaja lisää asiakkaita. Ja jokainen meistä uuden ihanan ystävän.

Kotiinkuljetettu Bumba ja lääkäri.

Klinikan omistajan äiti ja Bumban kaveri.

Kotihoito

Munuaistulehdus vaati päivittäistä tiputusta kotioloissa. Sen lisäksi vielä antibiootit ja muut lääkkeet moniin muihin vaivoihin. En olisi uskonut että itsestäni löytyisi sen luokan hoitaja, joka pystyy pistämään neuloja mihinkään, mutta niin sitä vaan kasvaa kun on pakko.

Tiputus menee jo rutiinilla kaikilta, ja miljoonat lääkkeetkin löytää oikeaoppisesti kurkun perälle niin, että koira nielaisee ne huomaamattaan. Ei se kivaa ole kellekään, mutta vaihtoehdot ovat todella vähissä.

Lisäksi on vielä munuaissairaan ruokavalio, joka on ainakin omasta mielestäni vähän masentava. Mutta jokainen kerta on lottovoitto, kun Bumba syö.

Ja se muuten syö. Nyt kun voimaa on tullut ja anemia selätetty, loikkii rääpäle perässä koko ajan ruinaamassa jotakin suuhunsa. Se saa mielen toiveikkaaksi.

Sillä hommahan ei ole ohi. Nyt viikon kotihoidon jälkeen otettiin veritestit uudestaan, ja vielä on munuaisissa häikkää.

Seuraava 20 päivää jatketaan tiputuksia, onneksi kuitenkin vain joka toinen päivä. Bumban nahka on jo puhkottu täyteen reikiä, mutta kaveri on oppinut jopa leikkimään tiputuksen aikana. 15 minuuttia on pitkä aika, ja se käy pitkäksi ilman oheistoimintaa.

Samalla jatketaan myös tätä mälsää ruokavaliota. Veikkaan että Bumba antaisi vaikka mitä suussa sulavasta pihvistä.

Toivottavasti vielä jonain päivänä Bumba saa suuhunsa muutakin kuin munuaisruokaa, lääkkeitä ja yöllä salaa popsittua sammakon lihaa.

Viikon kotihoidon jälkeen jo iskussa, mutta ei vielä kunnossa.

10
Back to Top