Tänään oli SE päivä, kun villisti veikaten meidän lisäksi 100.000 matkailijaa ympäri maailman odotti Thaimaan viranomaisilta tulevaa lisäinfoa jo varattuihin matkoihinsa. Test & Go -passit laitettiin jäihin 22.12.2021, mutta moni ehti ennen tuota h-hetkeä vielä täyttää hakemukset ja osa jopa saada hyväksytyt passit. Meidän neljän hengen porukastakin 75% sen sai, kun taas itse olin se 25%, jolle hylky tuli. Melko randomia toimintaa (Tomppa sai, vaikka tuikattiin samaan aikaan hakemukset sisään), joten uskon vilpittömästi heillä olevan joku arvontalaatikko, mistä vetelivät onnellisia passin saavia.
Itselleni ei silloin jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin anoa Phuket Sandbox -passia, jonka onneksi myös sain, muutenhan tässä ei olisi tarpeen edes kuvitella lähtevänsä reissuun ensi viikolla. Toisaalta, se 75% meidän porukasta on nyt Test & Go -passilla, mihin odotettiin tänään kiristyksiä (ainakin Thaimaan uutisoinnin mukaan), mutta mitään faktaa spekulointien sijaan ei kuitenkaan tänäänKÄÄN tullut. Rohkeimmat vielä odottavat minkälaisia lappuja arvontalaatikosta lähipäivinä nostetaan, viisaimmat ehkä hakevat suosiolla esimerkiksi Phuket sandboxiin. Toisaalta taas aika varmaa ja yllättävää tietoa on nyt, että jopa esimerkiksi Samui sandbox olisi mahdollista taas 11.1. lähtien, ja sekös meitä tyyppejä nyt harmittaa, kun ensimmäisen viikon hotellit Phuketissa on jo maksettu ja lennotkin on suoraan sinne. Olisin niin paljon mieluummin mennyt suorinta tietä Samuille, mutta minkäs teet - arvontalaatikosta ei sellaisia lappuja silloin nostettu.
Thaimaalaisittan henkien haltuun koko homma! |
Miten mä kaipaankaan näitä maisemia! |
Vaikka me ollaan oltu edeltävien kahden viikon aikana vähän väliä perumassa koko matka, näillä näkymin ensi viikolla ollaan kuitenkin reissun päällä. Ja tämä tietenkin vain siinä tapauksessa, että ensi viikon perjantai-iltana otettavat koronatestit näyttää kummallakin negatiivista. Sitten voikin siirtyä jännittämään mitä Phuketin kentällä tehtävä testi näyttää - kuljetaanko ambulanssilla sairaalaan, vai pääsemmekö viimein hotelliin. Me muuten valittiin kaikista Phuketin SHA+ -hotelleista Woraburi Phuket Resort & Spa Karonin rannalta ehkä juurikin tuon rannan takia. Itse asiassa näillä näkymin meitä taitaa olla siellä muutama muukin suomalainen tuttu, jotka ovat myös tulossa kisaamaan Samuin frisbeegolf -mittelöihin.
Laem Sor discgolf, siellä kisataan myös. |
Loppupeleissä me joudutaan tietenkin jännittämään aina 23.1. saakka, sillä vasta silloin tiedämme onko myös toinen Thaimaan päässä tehty koronatesti negatiivinen. Tällä hetkellä noita positiivisia tapauksia on lähipiirissäkin sen verran paljon, että tiukkaa tekee luovia kaikkien virusten seassa saamatta itse tartuntaa ennen reissua ja reissun ensimmäisellä viikolla. Kamalin skenaario on edelleen se, että altistutaan vaikka lentokoneessa ja joudutaan Phuketissa lusimaan karanteenissa kaksi viikkoa. Tai oikeastaan vielä karmeampaa olisi se, että toinen meistä saisi Thaimaassa positiivisen testin ja kiikutettaisiin kymmeneksi päiväksi sairaalaan saamaan nappuloita, ja toinen taas kahdeksi viikoksi johonkin valtion määräämään karanteenihospiteliin. Uuh mikä ajatus.
Kyllä kuulkaa tämä matkalle lähtö ihan kovimman luokan trilleristä menee😅.
Ps. Mikäli joku on siellä samantyyppisessä tilanteessa nyt tai jatkossa, kannattaa seurata Richard Barrow'n kanavaa esimerkiksi facebookissa (tai Twitterissä). Sieltä saa ajankohtaisen faktatiedon varsinkin näinä utopistisina k#%ona -aikoina. Itse asiassa tieto tulee Richardin kanaville ennen kuin niistä tiedotetaan esimerkiksi suurlähetystön sivuilla.
Onnellista alkanutta vuotta 2022💜
Samui disc golf ja Nikko Locastro. |
Philo Brathwaite. Onkohan tänä vuonna staroja ollenkaan? |