Morjens 2018!

Viimeiset kolme viikkoa on painettu tukka putkella. Jos on satanut, ollaan menty, ja kun ei ole satanut, sitten vasta ollaankin paineltu menemään.

Esikoinen on nyt saateltu kohti seuraavaa seikkailua Marokon Taghazoutissa, ja elämä saattaa pienoisesti rauhoittua. Ikävähän tässä taas kaivertaa rintaa, mutta olen onnellinen että tyyppiä on myös purrut matkakärpänen. Elämä pitää elää nyt, eikä sit.

Joka vuodenvaihde tulee ajatelleeksi, että seuraava vuosi on taatusti helpompi. Kunnes taas vuoden lopussa huokailee, että huh mikä vuosi.

Niin se oli tämäkin, aikamoista vuoristorataa. Pahimmilta vaurioilta sentään vältyttiin, vaikka jokunen rytmihäiriöi yllättikin.

Mutta tätä kutsutaan elämäksi.

Voisi jo kutsua huurteiseksi ;)

Vuoden 2018 ilot ja haasteet:

Haasteet:

  • Vuosi 2018 oli meillä kobrien vuosi, lue vaikka täältä tai täältä. Parhaimpina viikkoina törmättiin tontilla pariinkin otteeseen kobriin, ja vaikka selvittiin kaikista voittajina, kolme kertaa koiran silmät sai osumaa. 
  • HumbanBumban krooninen munuaisvika. Ensin Bumba oli niin lähellä kuolemaa, että veikkaan sen olleen vain parista tunnista kiinni. Niin silminnähtävä ja nopea oli romahdus (lue täältä). Onneksi ystävämme eläinlekuri on maailman paras, ja valvoi kolme yötä ja päivää Bumban rinnalla.
  • Viisumireissut. Miten niihin voikaan mahtua niin paljon säätöä? Jos meidät joku päivä käännytetään rajalta, en ihmettelisi yhtään (katoppa vaikka täältä).
  • Surulliset uutiset on vetänyt mielen matalaksi moneen otteeseen. Ja viimeksi aivan pari päivää sitten. Levätkää rauhassa he, jotka siirtyivät vihreämmille niityille ja voimia taisteluun muille rakkaille.
  • Juniorin koulun konkurssi laittoi koko palettia vähän uusiksi. Onneksi meidän perhe ei menettänyt rahojaan konkurssissa, kuten niin monelle muulle perheelle kävi. Juniori siirtyi opiskelemaan Kulkurikouluun yhdeksättä luokkaa, ja voin vannoa ettei kotikoulu ole yhtään helppoa. Hermot on olleet riekaleina sen tuhat kertaa ainakin.
  • Juniorin Chikungunya-virus ja muutaman päivän sairaalakeikka. Onneksi tämä virus päästi näillä näkymin melko helpolla, eikä pahimmista nivelkivuista ole tarvinnut kärsiä.
  • Mummonmökin etsiminen ei tuottanut tulosta, vaikka Tomppa vartavasten Suomessa kävikin. Mutta hiljaa hyvä tulee, tai niin ainakin vielä toivon. Mä yritän aina nähdä tienviittoja kaikessa, mutta en silti suostu vielä hyväksymään, ettei meidän olisi tarkoitus saada omaa tönöä Suomesta. UGH!
Onneksi joulukuussa on paistanut myös aurinko. Tässä Maenam beach.

Miska ja footballgolfia eksoottisissa ympyröissä.
Vuoden paras hetki, Jesse saapuu saarelle <3

Ilot:

  • Meidän tiimi on ihan paras! Mikään ei voita niitä hetkiä, kun saadaan esikoinenkin saarelle ja voidaan porukalla nauttia toisistamme. Tänä vuonna ollaan vietetty yhdessä 24/7 noin 2,5 kuukautta, vaikka esikoinen asuukin Suomessa. Se on paljon se, enkä usko että vaikka oltaisiin kaikki Suomessa, yhteistä aikaa olisi yhtään enempää. Voisi olla jopa vähemmän, sillä lähellä on liian kaukana.
  • Paikalliset ajokortit, joitten hankkiminen onnistui jostain syystä olemaan sekin täynnä säätöä. Nyt niitä löytyy jopa juniorilta.
  • Blogi täytti kome vuotta. Kiitos huikeasta matkasta kaikille teille, olette ihan parhaita!
  • Uudet ystävät Balin reissulta Minna & Juha. Olipas mahtavaa tavata vihdoin livenä!
  • Hullut fillaristit Markus, Dan ja Kelly. Nämä Euroopasta Uuteen Seelantiin pyöräilevät kaverukset pyörähti viidakkotalossa neljän päivän verran, ja olihan se mahtaavaa. Mikään ei ole hienompaa, kun tavata upeita ihmisiä ja päästä osaksi heidän unelmiensa matkaa. 
  • Matkamies Kurre ja Anont. Blogiin silloin tällöin kirjoittava matkamies Kurre muutti suruksemme Chiang Maihin, ja jätti kyllä aikamoisen aukon Samuille. Me käytiin yhdellä viisumireissulla moikkaamassa Kurrea ja Anontia Chiang Maissa, ja jos Kurre ei ehdi tulemaan tänne, sinne on mentävä uudestaan. 
  • Uskokaa tai älkää, voitin Jokerissa 500€. Vielä enemmän mysteeri on se, että heräsin yhtenä aamuna pää täynnä numeroita. Näitä numeroita olen sitten käyttänyt eri peleissä, ja vaikka jättipotti antaa vielä(kin) odottaa itseään, jokaisella pelillä olen jotain ropoja voittanut. Jättipottia odotellessa ;)

Sellainen vuosi se. Nyt nenä kohti uutta vuotta ja sen mukanaan tuomia seikkailuja.

Se mitä kristallipallossa tällä hetkellä näkyy, on aika hurjaa ja villimmistä ajatuksista ei uskalla avautua tässä kohtaa vielä enempää. Sillä meistähän ei koskaan tiedä.

Kiitos teille vuodesta 2018! Te olette aina vaan ihan parhaita.

Toivon että vuosi 2019 pitelee teitä silkkihansikkain, ja tuo tullessaan säkkikaupalla toteutuneita unelmia!

Frisbeegolfia niinikään eksoottisissa maisemissa. Jesse ja Tomppa.

Tossa toi mun kristallipallo. Siitä mä käyn aina kurkkimassa ;)

6

Sadekausihan se

Jos ei kohta altistu homeelle, ei sitten ikinä. Viidakkotalossa ei ole pintaa, missä jonkinlaista kasvustoa ei olisi havaittavissa. Lautalattiat, kattopaneelit, vaatekaappien ovet, vaatteista nyt puhumattakaan. Jos tarkemmin tutkisi, hometta löytyisi varmaan kaakeleistakin.

Vettä tulee kuin esterin perseestä lähes tauotta ja tätä on jatkunut parisen viikkoa.

Onneksi meillä on kuivausrumpu, muuten kuljettaisiin vielä paskaisilla vaatteillakin. Rumpu pyörii öitä lukuunottamatta tauotta, sillä mikään pyykki ei kuivu ilman apua.

Märät pyyhkeet = lisää hometta.

Kaikki mahdollinen on siirretty siihen huoneeseen, jossa on talon ainoa ilmastointilaite. Sekin puhaltaa tauotta, toiveena saada kuivempi ilma kulkeutumaan myös talon muihin osiin.

Lakanat on nukkumaan mennessä kostean nihkeitä, eikä ikkunoita ja ovia ole mitään järkeä pitää auki. Tukehdutaan siis vielä tunkkaiseen ilmaankin.

Kaikki on litimärkää ja hermot on meinannut mennä moneen kertaan, usko pois.

Vettä on tullut aika perkeleesti.

Ja lisää tulee.

Mitä tehdä kun sataa pirusti?

Valitsisiko tänään Big C:n vai Tescon? Vai sittenkin Central Festivalin? Tai jos menisikin leffaan?

Niin ja onhan meillä myös pari saunaa. Ehkä vähän höyryilemään ja sitten hieronnat päälle?

Jos olisi naispuolisia kyläläisiä, voisi hemmotella itseään myös kasvohoidoissa. Mutta kun yrittää viettää unelmalomaa yhden reilu parikymppisen, ja toisen teini-ikäisen skeittarin kanssa, täytyy todella raapia päätään keksiäkseen jätkien kanssa vaihtelevaa tekemistä.

Ei esikoinen tullut Suomesta asti neljän seinän sisälle kököttämään. Se tuli biitsille, surffitukka tuulessa hulmuten ympäri saarta rundailemaan, ehkä skeittaamaankin. Ennen kaikkea se tuli täyttämään d-vitamiinivarastot auringon paisteessa.

Vaan toistaiseksi on saanut hakemalla hakea pieniä rakoja pilvimassassa. Puhumattakaan ohikiitävistä hetkistä sateitten välissä. Niitä hetkiä ei todellakaan ole ollut montaa.

Onneksi sentään pari.

Joulukuu ei ole lainkaan paras lomakuukausi Samuilla, tiedoksi vaan. Varsinkaan jos on auringon perään. Tammikuu on tilastollisesti jo paljon parempi.

Mutta yhtenä päivänä päästiin pelaamaan football golfia.


Kun lotisee, denguekuumeen riski kasvaa

Kyllähän kaikkien Kaakkois-Aasiassa pidempiä aikoja viettäneitten kristallipallossa denguekuume näkyy. Voisikin melkein sanoa että on vain ajan kysymys, milloin siihen kaatuu.

Me ollaan oltu äärimmäisen onnekkaita. Kaikkien näitten vuosien aikana vielä yksikään meistä ei ole sitä sairastanut. Tai jos on, niin sitten todella lievänä.

Mutta nyt hetki on tullut, erittäin vahva epäilys siitä ainakin. Puolet perheestä on siirtynyt Bangkok hospitalin kulmahuoneeseen täysihoitoon juniorin kuumehorkan takia.

Ensimmäinen tehty denguetesti näytti negatiivista, mutta osa veriarvoista oli aikalailla persiillään. Lääkärit epäilevät vahvasti dengueta, siksi testeillä ja sairaalahoidolla jatketaan. Denguekuume näkyy testeissä parhaiten kuulemma vasta kolmantena kuumepäivänä.

Ihan tällä tavoin ei koko perheen yhteistä lomaa täällä oltu suunniteltu, mutta näillä mennään.

Ensin pitää saada juniori kuntoon ja siihen päälle jos saisi jokusen aurinkoisen päivänkin.

Kuulitko universumi? Täällä tarvitaan aurinkoa.

Denguekuumesta lisää täällä.

Onneksi Bangkok hospitalin huoneet on melkein hotellihuoneita.
10

Säädön määrä on vakio, mutta välillä yllätän jopa itsenikin

'Äiti, sä olet ajanut kaksi tuntia väärään suuntaan'.

Toivoin hiljaa mielessäni että juniorin kommentti oli vitsi. Vaikka olin kyllä itsekin jo miettinyt jotain mätää reitissä olevan.

Väsyneenä ei pitäisi lähteä mihinkään, eikä ainakaan ajamaan autoa. Vielä vähemmän liian tiukalla aikataululla.

Vaikkei aikataulun ja reissusuunnitelman tällä kertaa pitänyt aiheuttaa harmaita hiuksia vaan kerrassaan päinvastoin, niin siinä nyt kuitenkin pääsi taas käymään.

En ymmärrä miten edes onnistuin. Ajaa nyt kaksi tuntia väärään suuntaan? Huoh...

Kun Samuilta lähtee, pitää ensin ottaa lautta.

Rajajuoksu nro mitä lie

Ajattelin ensin, että tästä rajajuoksusta ei saa mitään jutun aihetta, sillä kolme kuukautta sitten käväistiin juniorin kanssa samassa paikassa.

Enpä paljoa enempää olisi voinut olla väärässä.

Vaikka oli uuden karheat silmälasit mukana, ensimmäistä kertaa myös ajamista varten hankitut, ja kyseinen reittikin ajettu moneen kertaan. Jopa kaksin juniorin kanssa.

Mutta kun se pirulainen nukkui koko alkumatkan. Seli seli - myönnän itsekin. Puhelimen navigaattori toimii täällä mainiosti, mikäli siihen vaan näppäilee oikean osoitteen. Joku valitsi siis navigaattorista väärän kohteen.

Eikä se ollut juniori.

Kun juniori sitten herättyään lausui kohtalokkaat sanat 'olet ajanut kaksi tuntia väärään suuntaan', meinasi itku päästä. Äkkiä auto ympäri ja navigaattoriin uusi osoite. Ja taas ajoaikaa oli reilusti yli neljä tuntia sen kahden sijaan, mitä siinä kohtaa matkaa olisi pitänyt olla.

Grand Andaman clubin parvekkeelta Mergui saaristoon

Ja mehän myöhästyttiin

Oltiin siis menossa Myanmarin puolelle Mergui saaristoon, ja tarkemmin vielä Grand Andaman Clubin casinolle. Sitä ennen on leimattava itsensä ulos Ranongin raja-asemalla.

Kun viimein saatiin auto parkkiin raja-asemalle, ensimmäiset työntekijät jo huuteli että 'Too late, no foreigners, too late'!

Yksi sanoi että viimeistään neljältä pitää olla, toinen ehdotti että viideltä. Me oltiin kuudelta ja immigrationin pamppu ei ollut enää paikalla.

Ehkä me oltiin riittävän säälittävä näky, sillä yksi miehistä otti luurin käteen ja alkoi kuumeisen soittelun johonkin. Meidät käskettiin istumaan alas ja odottamaan.

Kello tuli seitsemän, ja sitten kahdeksan. Musta jeeppi kurvasi pihaan, ja sieltä hän nousi. Äkäisen näköinen rouva päällikkö kulmakarvat rutussa astui taloon ja istahti immigrationin luukun taakse jatkamaan meidän mulkoilua.

Kun hiljaisen painavaa tuijottelua oli kulunut vielä sen puoli tuntia, rouva kutsui meidät puhutteluun.

Miksi olette täällä näin myöhään? Olette käyneet täällä ennenkin, kyllä teidän pitäisi tietää että viiden jälkeen muukalaisilla ei ole saarelle mitään asiaa. Sitä paitsi, olin neuvotteluissa ja nyt piti teidän takia keskeyttää ne ja ajaa tänne.

Tuntui satavarmasti siltä, että on alettava etsiä uutta majapaikkaa ja yritettävä seuraavana päivänä uudestaan. Nälkäkin oli niin kova että näköä haittasi.

Mutta ihan oma vika. Harmitti jo itseänikin että rouva joutui meidän takia ajamaan paikalle. Siksi yllätyin täydellisesti, kun rouva jatkoi...

Tämä on sitten vihoviimeinen kerta, kun tulette tänne näin myöhään!

Ja rouva löi passeihin maastapoistumisleimat. Hymyä ei irronnut surkuhupaisalle navigoinnille, mutta laivapojat oli meidän puolella. Hurraa huutojen saattelemana hypättiin pieneen veneeseen kohti yön mustaa merta.

Vähän jänskätti vielä venematkalla, kun juniorilta kiellettiin kännykän käyttö ja vene lipui kohti casinosaarta yhtä pimeänä kuin iltakin. Miksi ei saanut käyttää kännykkää ja miksi veneessä ei ollut valoja, se jäi ikuiseksi mysteeriksi.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Reissussa rähjääntynyt ja moneen otteeseen nuhdeltu rouva väsähtäneen kartturinsa kanssa pääsivät illalliselle casinolle, sekä tietenkin vähän pelaamaan. Niitten kolmen kuukauden oleskeluleimojen lisäksi, jota varten sinne oli mutkan kautta mentykin.

Tästä linkistä muuten Andaman clubista ja edellisestä reissusta lisää.

Miska pääsi voittamaan muutaman kympin kasinolta

Aamunuhtelut

Mä niin toivoin että rouva äkäinen ei olisi aamulla meitä vastaanottamassa, mutta siellähän tuo tomera täti törötti. Olin ajatellut varmuuden vuoksi ostaa tomeralle tädille jonkun makeisrasian, mutta kun immigrationin tiski oli täynnä 'NO TIPS' -kylttejä, jätin makeiset taxfree -myymälään.

Kun päästiin luukulle, jatkoimme siitä mihin edellisenä iltana jäätiin;

Rouva: Kerropas nyt vielä kerran, mitä varten te oikein myöhästyitte?

Minä: No kun laitoin navigaattoriin Grand Andaman Resortin, ja sitten ajeltiin kaksi tuntia väärään suuntaan.

Nyt rouvalla oli jo hauskaakin. Samoin muilla virkailijoilla ja jonottajilla. Sillä pitihän tomeran tädin jakaa meidän häpeä muillekin.

Grand Andaman Resorthan sijaitsee aivan muulla, kuinka et sitä nyt älynnyt?

No niinpä. Liian väsynyt, liian huono näkö, uudet rillit ja mitä näitä selityksiä nyt oli. Niin, ja kartturikin vielä nukkui.

Ja tämä oli sitten vihoviimeinen kerta, ymmärrätkö? Ensi kerralla en tule pelastamaan teitä!

Yes ma'am. I'm so sorry. 

Ja sitten auto kohti Samuin lauttaa.

Me ei sitten muuten ajeta metriäkään, ennen kuin olen tuplatsekannut sen sun navigaattorin reitin - totesi vielä juniorikin.

Mutta taas on leimat passissa ja yksi kokemus lisää pakollisten viisumijuoksujen joukkoon. Kaikkea sitä voi näköjään sattua.

Tänään piti esikoisen tulla saarelle, vaan olihan tuokin iltalento Phuketista Samuille peruttu. Onneksi Bangkok Airways hoitaa aina homman kotiin, ja esikoinen on viety neljän tähden hotelliin yöpymään ja odottamaan huomisen lentoa.

Joku mättää nyt tässä meidän paletissa. Viime aikoina on ollut kieltämättä turhan paljon vastoinkäymisiä. Laivan kurssi on siis pielessä, joten siihen on nyt tehtävä muutoksia. Ja itsestähän se lähtee, eikö niin?

Ei juma miten kova ikävä esikoista on ollutkin, ja vielä yksi yö pitää odottaa...

Viidakkotalon joulukuusi nro 2. Ensimmäinen kuoli pystyyn.

Ja meidän rakas munapää<3
6

Samui snake and wildlife rescue

Mitenkäs teillä meni 1. adventtisunnuntai? Villasukat jalassa kynttilöitä poltellen? Ehkä jopa höyryävä glögilasi kädessä takkatulta katsellen?

Meilläkin on joulukuusi ja jonkinlaista glögiäkin saadaan rakennetuksi, mutta sunnuntaina siihen ei jäänyt aikaa.

1. Adventtisunnuntai täällä päässä sujui nimittäin näin:

Tomppa lähti lauantaina Phanganille hakemaan Moikulta moottorisahaa, juniori jäi kaverinsa luo yökylään, ja itse jäin talovahdiksi koirien kanssa.

Ja palatakseni edelliseen kirjoitukseeni, alleviivaan sen että Murphy oli viisas mies. Ärsyttävän viisas mies. Kaikki tapahtuu silloin, kun Tomppa ei ole tonteilla.

Koska meidän piha vetää puoleensa kutsumattomia matoja (lue kobria), päätin aamutuimaan polttaa pari kasaa puutarhajätettä tavoitteena minimoida matojen piilopaikat ja rauhoittaa elämä muullekin kuin taistelulle.

Kolmituntisen kasojen polttamisen jälkeen istahdin uima-altaalle pienelle lounaalle ennen suihkua. Enkä sillä hetkellä tiennyt, kuinka persiilleen loppupäivän aikataulut taas menisi.

V*tun monokkelikobra

Altaalla istuessani huomasin kyllä koirien bonganneen taas jotakin. Käärme? Lisko? Rotta? Sitä ei tiedä ennen kuin tietää. Ja yleensä sen tietää ensimmäisestä koiran haukahduksesta.

Ja onneksi en ollut ehtinyt suihkuun ennen haukahdusta, päälle iski nimittäin tulipalokiire pelastamaan koiria. TAAS.

Kuten yleensä, käärme oli jo haavoittunut kun prinsessa ehti paikalle. Kuten alle viikko sitten, tälläkin kertaa salsa onnistui saamaan myrkkyä silmiinsä ja loppupäivä menikin klinikkareissulla ja silmää hoitaessa.

Käärmeen ripustin banaanipuuhun todistusaineistoksi Tomppaa varten (jotta uskoisi että taas kävi näin) ja jottei koirat loputtomiin riepoittele sitä pitkin pihaa.

Pari suojelusenkeliä oli tälläkin kertaa matkassa, ja selvittiin ilman lopullisia vaurioita. Salsa sai muutamat piikit ja lääkkeet silmään ja voi onneksi jo paljon paremmin.

Tänne Samuilla soitetaan, kun tulee ongelmia käärmeitten kanssa.

Samui snake and wildlife rescue

Me tiedetään että piha pitää trimmata, mahdollisia koloja täytellä, kasoja poltella ja muutenkin siivota potentiaalisia piilopaikkoja. Mutta olisiko vielä jotakin muuta mitä voitaisiin tehdä?

Ollaan mietitty jopa pieniä pommeja ja kevyttä kulotusta, mutta toiveissa oli myös saada paikallinen käärmeguru pyörähtämään tontilla ja kertomaan mitä oikeasti voitaisiin tehdä. Ettei nyt turhaan räjäytetä taloa ilmaan tai polteta sitä maan tasalle.

Samui snake and wildlife rescuen Philipillä on keskimäärin 25 pelastuskeikkaa kuukaudessa. Aivan  hullua hommaa, sehän on melkein yksi päivässä! Joka soitosta Philip ei sentään lähde paikalle, mutta kun kyseessä on kobra tai python, silloin pickup kyllä liikahtaa.

Tänään Philip hyppäsi autoon ja tuli kylään. Vähän hävetti viedä kiireisen käärmemiehen aikaa, kun ei ollut akuutti tilanne päällä, mutta Philipiä kiinnosti myös nähdä meidän 'kobra hot spot'.

Kiitos Philip vierailusta!
Tässä Philipin käsittelyssä monokkelikobra

Olisi kieltämättä ollut huojentavaa kuulla että 'hävittäkää toi, duunatkaa tämä kuntoon ja tuokin kannattaa hoitaa', mutta mitä saatiin kuulla oli seuraava;

Here's nothing you can do, really. This is a paradise for cobras.

Että sillä tavalla. Helpottiko kommentti- no arvatenkaan ei.

Mutta näillä mennään.

Philip kertoi paljon Samuin villieläimistä. Niistä vähäisistä jäljellä olevista, joitten pelastamisessa hänen päivänsä kuluu. Eikä tullut yhtään voittajafiilistä laskeskellessa kaikkia niitä kobria, joita meidänkin pihalla on tapettu. Mutta yleensä me kuitenkin ehdimme ainoastaan viimeistelemään homman, jonka koirat ovat jo aloittaneet. Ja luonnollisesti koirat on pelastettava ensin, samaa mieltä oli Philip.

Sen lisäksi että asutaan kobrien paratiisissa, tässä meidän lähettyvillä on Philipin sanoin paljon pythoneita. Kerrattakoon siis vielä että PALJON. Myös hänen vapauttamiaan.

Ja tapaaminen pythonin kanssa kuulostaa vielä hurjemmalta kuin kobrat. Koska niin halutessaan, python tappaa huomattavasti kobraa nopeammin. Myös ihmisen.

Monesti ollaan mietitty, että ehtisikö viidakkotalolta lähimpään sairaalaan riittävän ajoissa saamaan vastamyrkkyä kobran puremalle. Philipin mukaan aikaa on enemmän kuin riittävästi, vaikkei terassille kannatakaan jäädä nautiskelemaan kahvikupillista ennen lähtöä.

Päästyään iskuetäisyydelle, python ei sen sijaan anna montaa silmänräpäystä ennen kuin olet kuristusotteessa, josta ei ole poispääsyä.

Ja kun python puree, siitä ei pääse irti. Paitsi whiskyllä tai muulla vahvalla viinalla. Ja tämä tarina on tosi. Jotta tällainen olisi edes teoreettisesti mahdollista, tarvitaan se kaveri joka pystyy kaatamaan whiskyä pythonin suuhun. Whiskyn jälkeen python kuulemma irroittaa hampaansa ja häipyy.

Arvatkaa lähtikö Tomppa välittömästi ostamaan pullon whiskyä?

Pelastettuja villieläimiä

Villieläinten väärinkäyttö

Nyt hyvät ihmiset, älkää koskaan menkö rannalla tai muualla niihin valokuviin apinoitten, liskojen tai kotkien kanssa. Kyse on järjestäytyneestä rikollisuudesta ja niillä surullisilla eläimillä on surkeat oltavat.

Unohtakaa tiikeripuistot, norsuratsastukset ja muu vastaava paska. Unohtakaa valokuvat villieläinten kanssa, sitä toimintaa ei kannata tukea millään tavalla. Kun me turistit emme niistä aktiviteeteista maksa, kyseinen bisnes kokee luonnollisen kuoleman.

Philipin toimesta rannoilla on järjestetty jo neljä poliisiratsiaa, missä villieläimiä kuviin tyrkyttäviä kavereita on pidätetty ja eläimet otettu huostaan. Niistä eläimistä osa päätyy jopa Philipille tai pahimmin loukkaantuneet hänen kauttaan Wildlife rescuelle lähelle Hua Hinia.

Ja surullista mutta totta, seuraavana päivänä nämä iljettävät rikolliset on maksettu sellistä ja sama toiminta jatkuu rannalla. Kainalossa on vaan uudet eläimet.

Poliisi ei oikeasti tee mitään. ME ollaan ne, jotka voidaan boikotoida toimintaa. Kun raha ei liiku, ei ole bisnestäkään. Kun ei ole bisnestä, ei ole tarvetta pyydystää vauva-apinoita ihmisten valokuviin.

ja lisää...

ja näitten kanssa ei sitten mennä rannalla valokuviin!

Just don't do it!

Philip on surullinen mies kaikesta tästä paskasta ja siitä, ettei ole juurikaan mitään virallista keinoa pysäyttää tätä raakaa toimintaa.

Ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, kun täällä nostaa älämölön vastaavanlaisesta toiminnasta, voi tulla kuumat paikat. Onneksi on silti näitä rohkeita miehiä kuten Philip, jotka ovat valmiita vaikka lähtemään linnaan puolustuskyvyttömien eläinten puolesta. Ja Philip on valmis.

Philip pelastaa eläimiä vapaaehtoisesti, joten käykää ihmeessä tykkäämästä hänen FB-sivustaan. Ehkä teistä tai ystävistänne löytyy joku, joka haluaa tukea häntä myös taloudellisesti? Se onnistuu tätä kautta.

Kun katselin meidän pihalta lähtevää Philipiä ja hänen savuavaa pickupiaan, en voinut olla ajattelematta miten ihmeessä hän vielä näin monen vuoden jälkeenkin jaksaa taistella eläinten puolesta ilman mitään rahallista korvausta?

Philipistä ja Thaimaan villieläimistä olisi vielä paljon kerrottavaa, mutta jätän sen johonkin seuraavaan kertaan. Huomenna on lähtö Myanmariin juniorin kanssa, joten rouva lähtee nyt pakkaamaan.

Ja sitten tuleekin jo esikoinen saarelle💗

*Osa valokuvista on Samui snake and wildlife rescuen sivuilta
8
Back to Top