Remppakollaasi

Kesä on ollut kaunis ja lämmin, melkein pitkäkin, ja siksipä ollaan vajottu kesän ajattomaan kepeyteen. Illuusio siitä ettei ole kiirettä mihinkään, alkaa pohjoistuulen ja sateitten myötä karisemaan ja on aika herätä todellisuuteen - syyskuu on kulman takana. 

 

Ja rempalla on kiire.


Ollaan me ehditty toki tekemäänkin, mutta tulevat kahden huoneen lattioitten aukaisemiset ja vielä kolmen ikkunan siirrot saattaa tuupata kylmää tölliin, ellei kiristetä tahtia ja yritetä saada aukot kiinni ennen pakkasia. Viime vuonna ensimmäiset pakkaset purivat lokakuun ensimmäisenä päivänä, ja sain silloin melkein paniikkikohtauksen, että nytkö jo? Miten me ikinä selvitään talvesta, jos se alkaa jo nyt?


Talvihan ei sitten alkanut lainkaan, vaan vetisteltiin kuukausi toisen perään liejussa ja märin vaattein, koirien mutatassuista nyt puhumattakaan. Aikas helvettiähän se oli, mutta toivon tällekin talvelle mieluummin sitä, kuin kovia pakkasia. Ne(kään) ei ole meitä varten.

 

vanhat talot
pihan jatkuva kaaos

 

Siitä rempasta


Kerroin aiemmassa postauksessa siitä meitä vaivaamasta möröstä, kun ei oikein uskalleta tarttua ikkunoitten siirtämiseen ja kokonaan uuden ikkuna-aukon tekemiseen. Kaikkea muuta tuli tehtyä mieluummin, kuin otettua härkää sarvista, kunnes eräänä päivänä siihen moottorisahaan oli vain tartuttava. Tekosyitä ei enää löytynyt kaivamallakaan ja kylmemmät kelit kolkutteli oven takana.


Ja aivan kuten kirjoitin rohkeudesta tarttua härkää sarvista, ei tässäkään sitten loppupelissä muuta tarvittu. Ensimmäinen ikkuna-aukko on tehty ja kaksi ikkunaa jo siirrettykin. Pari kauniisti vanhaa ikkunaa on jo entisöity uuteen reikään, ja vaikka niissä paljon töitä olikin, oli se kuitenkin vaan työtä - ei rakettitiedettä. Sen sijaan että olisin maksanut tonnin entisöinnin ammattilaiselle, olen tyytyväinen siihen että otin haasteen vastaan. Seuraavat ikkunat sujuvat varmasti vielä paremmin.


Ulkolaudoitus etenee, ikkunoille ilmestyy kehykset (vuorilaudat, vai miksiköhän niitä oikeasti kutsutaan?), punamulta roiskuu samaan tahtiin pensseleitten kanssa ja ennen kaikkea likaisen harmaata mineriittilevyä löytyy enää parista nurkasta. 


Jotta huh huh. Mutta ihan hiton hyvä fiilis on aina, kun hommaan löytyy tekemisen meininki.


Tästä sitten vähän ennen ja jälkeen kuvia (tai no, mikään ei ole ihan valmista, joten olkoot kuvat vaikka välivaiheesta):

 



 

Tollaiset vanhat ikkunanrämät hankittiin, ne entisöitiin ja tehtiin niitä varten aukko seinään. Kivasti duunia, mutta TYKKÄÄN!




Vanhojen ikkunoitten siirtoa ja julkisivuremppaa. Tykkään tästäkin😁.



Surullinen talo silloin, kun tänne muutettiin ja alempi kuva tilanteesta nyt. Oi että mä tykkään💗!

 

Mitäs sinä tykkäät?


14

Kesän viimeinen päivä

Silloin joskus nuoruudessa, kun kesät olivat lähes loputtomia intiaanikesiä ja jokainen päivä vietettiin mekoissa tai pikkushortseissa, kesän viimeinen päivä oli aina koulun alkua edeltävä sunnuntai. Vasta tässä iässä ja näissä maisemissa on tajunnut, milloin kesän viimeinen päivä OIKEASTI on. Se on se sänkipellon keltainen päivä ennen sateita, kun torvisoittokonsertin soidessa ensimmäinen erä kurkia siirtyy näiltä pelloilta suurempiin parviin sinne jonnekin. Sieltä jostakin ne syys -lokakuussa sitten poistuvat kaukaisiin maihin, sinne mihin meidänkin pitäisi - lämpöön.

 

Se päivä koitti täällä eilen. Meidän pikkuruinen tila kaikkien peltohehtaarien keskellä on nyt kaksi kesää ollut kurkien keskiössä, mutta koska se tuskin johtuu meistä (tai mistä sitä tietää, ehkä kurjet tunnistavat kaltaisensa), veikkaan että nämä pellot ovat todistaneet tätä spektaakkelia jo vuosikymmeniä. Ehkä jopa satoja.

 

Kanervatkin jo loistossaan.
 

Meidän haljennut ja kaatunut omenapuu voimissaan.



En muista varmasti olenko koskaan aiemmin nähnyt kurkia, mutta tiedän varmaksi, etten ole koskaan aiemmin elänyt kurkien seassa. Täällä luonnon sylissä kevät on käsin kosketeltava ja täynnä toivoa kurkiparven saapuessa, kun taas syksy on niin uskomattoman haikea kaikkien muuttolintuparvien lentäessä yli kaakattaen hyvästiksi. 


Ilman koronaa mekin lähdettäisiin. Ehkä Samuille, vaikka todennäköisemmin kuitenkin uutta kohti jonnekin päin Eurooppaan. Samuilla on aina paikka sydämessä, mutta haluan antaa edes pienen mahdollisuuden jollekin helpommalle kohteelle Euroopassa. Ennen kaikkea haluan lähteä kuten kurjet - ylväästi ja mahtipontisesti kohti uusia haasteita, joita matka lämpimille seuduille varmasti tuo tullessaan. 


Mutta palataan kurkiin.


Kurki on valtavan komea lintu. Tällä kunnioitettavan kookkaalla ja kovaäänisellä torvensoittajalla on kokoa jopa 120 cm siipien välin ollessa helposti reilu 2 metriä. Tuollainen uljas lintu ei jää huomaamatta, ja vähiten silloin kun niitä pyörii pään päällä useita kymmeniä. Kuten meillä eilen.


Luin että kurjet lähtevät syysmuutolle syys-lokakuussa, mutta kerääntyvät suurempiin parviin jonnekin ennen varsinaista muuttoa. Linnut talvehtivat jopa Afrikassa asti, ja sellaisen reissun tekeminen jopa tuhannen linnun aurassa vaatii kovaa treenausta ja hyvää fyysistä kuntoa. Siksi kurjet kerääntyvät sänkipelloille tankkaamaan ja harjoittelemaan hurmaten kaikki meidät, jotka pääsemme lentonäytöstä todistamaan. Viime syksynä en ehtinyt tällaista näkemään, yhtäkkiä pelloilta ei vaan kuulunut enää pihaustakaan. Silloin syksy tuli varkain. Tänä vuonna sen sijaan olen ollut onnekas, enkä unohda näkyä koskaan.


Ehkä kurjet halusivat olla armollisia kanssasisarelleen, ja pyörivät tässä yllä toivottamassa jaksamista. Ehkä ne viestittivät sille hölmölle kurjille puhuvalle muidulle, että kyllä sä kestät vielä tämän talven Suomessa. Ne varmasti lupasivat lähtiessään, että ensi talveksi sinäkin pääset pois. Pysy vielä tämä talvi vahvana.


Ja ehkä ne lentonäytöksellään lupasivat, että sieltä se kevät jonain päivänä taas saapuu. 

 

Nähdään silloin!


Tuoksuherne jaksaa vielä kukkia.

Kurkipellot


2

Varmuus kasvaa, kun vaan tekee

Moni lukijoista varmaan muistaa, kuinka pitkään me etsittiin mummon mökkiä. Sellaista pikkuruista punaista tupaa vihreitten peltojen keskeltä, tai vielä mieluummin kauniin lätäkön rannalta vastaamaan kalamiehen tarpeisiin. Vuosiahan siihen meni ja kun ei mitään löytynyt, vuokrattiin erääksi kesäksi Paraisilta meren rannasta kesäpaikka.

 

Sinä kesänä ilmat oli kirjaimellisesti jäätävät. Kesämekkojen ja shortsien sijaan kääriydyttiin toppatakkeihin ja villasukkiin, pakattiin kamat ja paettiin takaisin Samuin lämpöön. Mökkeily ei ollut meitä varten. Kun vuosi viidakon rytmeissä vierähti, me löydettiin jälleen itsemme selailemasta Etuoven ja Oikotien mökkitarjontaa. Edessä oli joka tapauksessa juniorin takia muutto Suomeen vuodeksi tai pariksi, eikä koronan myötä hullukaan tiedä kuinka pitkä tästä vuodesta tai parista viimein tuleekaan.


Kun saatiin vihiä tästä ei niin punaisesta mökistä, ja saatiin lainakin järjestymään (ei ollut ihan helppoa ulkomailta käsin), oli melkein kuin olisi saanut lottovoiton. Vihdoin kaikkien etsintävuosien jälkeen meillä olisi se mökki. Karmean harmaahan se oli, mutta onneksi vanha navettarakennus ja pellon reunassa kököttävä yksinäinen traktorivaja sentään olivat punaiset, sellaiset punamultaiset. Talon ulkokuorenhan voi remppaamalla vaihtaa aina mieleisekseen.


Uusi rohkea ikkuna-aukko
Ja siihen sopivat karmit



Remppaa oli tiedossa, mutta siihen oli varauduttu. Sen sijaan jännitti mitä me osattaisiin tehdä, sillä millään muotoa emme halunneet pilata 1880 rakennettua vanhaa tupaa väärillä ratkaisuilla ja ammattitaidottomuudella. Se vasta olisi ollut pyhäinhäväistys.


Museoviraston korjauskortit, Remontoidaan vanhoja taloja ja pelastetaan vanhat talot -ryhmät Facebookissa on kahlattu läpi moneen kertaan, ja usein tajuamatta neuvoista mitään. Erilaisia julkaisuja on tallennettu koneet täyteen, jotta olisi mihin palata silloin, kun se sormi kuitenkin menee suuhun. Ja alkuun se menikin usein, enää ei niinkään. Sillä tiedättekö mitä - me ollaan vihdoin tajuttu että talo on kuitenkin meidän (tai pankin, whatever), eikä ihan jokaista ratkaisua ole pakko jännittää ja siitä syystä siirtää hamaan tulevaisuuteen.


Työ tekijäänsä opettaa - on hemmetin hyvin sanottu, sillä varmuus sen kun kasvaa, kunhan vaan rohkenee tarttua toimeen. Vuosi sitten hirvitti edes ajatus ikkunoitten siirtämisestä parempiin paikkoihin, saati reiän tekeminen seinään uutta ikkunaa varten, nyt ensimmäisen reiän jälkeen ei pelotakaan enää yhtään. Hyvinhan homma sujui. Vanhojen ikkunoitten kunnostaminen hirvitti, kunnes alkoi vaan tekemään sitä askel kerrallaan. Eikä vähiten siihen vaikuttanut se, että kolmen ikkunan kunnostaminen entisöijällä olisi maksanut tonnin. Ei auttanut muu kuin hypätä reunalta suoraan veteen ja ottaa kunnostusprojekti omiin pieniin kätösiin. Kai niistäkin hyvät tulee ja lasit pysyy paikoillaan, eikä ihan hulluna puhalla kylmää sisään. 

 

Kyllä ne siitä, mä alan luottaa meihin.

 

Tässä tätä työsarkaa riittää
 


Koko tätä meidän kunnostusprojektia siivittää talon mukana tullut perintö - tuhansien eurojen peritty työkalu - ja konerivistö. Meiltä löytyy nimittäin kunnon höyläpenkit, ruuvipenkit, sorvit, sirkkelit sun muut härpäkkeet, kunhan vain opitaan kaikkia vielä käyttämään. Omia suosikkejani on ehdottomasti kymmenet vanhat taltat, joita on pihavaraston seinät täynnä. Taltoilla voi kaivertaa ja skrabata mitä vaan keksii ja jollei muuta keksi, niillä voi avata vaikka maalipurkin kannen😂. Kilotolkulla ruuveja ja nauloja on löytynyt, vanhoja sahoja ja kirveitäkin pirusti, joten summasummarum - ollaan säästetty pirun pitkä rivi seteleitä. On nää vanhat talot vaan niin helmiä, eikä vähiten niitten mukana yleensä tulevien perintöjen vuoksi. 


Muuttakaahan ihmiset maalle, täällä on hyvä olla ja tilaa hengittää💚.


Oletko muuten koskaan funtsannut maalle muuttamista?


Superfoodia suoraan pellon reunasta

Maalla on hyvä olla



2

Erakko on ihmeissään

Mitä syrjemmäksi me muutetaan, sitä enemmän meillä käy vieraita. Thaimaavuosina ajattelin, että ilmiö johtui Samuista (yksi syy lähteä reissuun), mutta että täälläkin kaikkien peltohehtaarien välissä - se on jotenkin kreisiä.

 

Kun me aikoinaan asuttiin rivitaloyhtiössä Espoossa - oli todella ihanat naapurit ja kaikkea - niin aika harvoin ovi kävi. Frendien kanssa soiteltiin kyllä, äippä kävi tyhjentämässä sydäntään, muksuillakin oli sosiaalista elämää, ja parhaitten naapureitten kanssa vietettiin hauskoja hattu -tai muita teemabileitä, mutta ikinä koskaan milloinkaan meidän elämä ei ollut näin sosiaalista. Taisin muuten silloin Samui -vuosina sanoakin, että lähellä on liian kaukana.

 

Toisin sanoen, jos joku välillä ihmettelee miksi en kirjoita kovinkaan paljoa Kemiönsaaren nähtävyyksistä (tai juuri muustakaan), syy on tässä - me ei ehditä oikein mihinkään. Katsokaas, kun meillä on kaiken kukkuraksi tuo remonttikin, jonka parissa ollaan kohta kusessa. Syksy ja talvi eivät kysele lupaa, ne hiipii hiljaa paikalle silloin kun on aika, oli remppa valmis tai ei. Yhtä äkkiä sitä vaan havahtuu kömpivänsä villasukat jalassa paksun täkin alle nukkumaan. 

 

 

Nyt kun omenapuun alla istuessa ja konetta näpytellessä katse osuu loppukesän kellertäville pelloille, hiipii mieleen taas väkisinkin pieni paniikki siitä, että ehditäänkö saada kaikki valmiiksi ennen koleita kelejä. Tai edes ne kaikkein kriittisimmät asiat, kuten ikkunat ja ovet paikoilleen. Silti, hetkeäkään en kesästä vaihtaisi (paitsi tietysti Bumban) - on ollut tavattoman ihanaa tavata kaikkia tyyppejä. 


Kesän parhaimmat päivät taidettiin kuitenkin viettää muutama päivä sitten, kun esikoinen kavereineen asettui taloksi (tai hotelliksi, kuten asian ilmaisivat). Itsekin tunsi välittömästi olevansa taas nuori ja täynnä intoa elämään vailla huolen häivää. Niitä tyyppejä ei huoleta rikkinäiset pakut (jolla lähtivät Suomen tourille), koronat, velat, työt, tai asunnot - elämä pitää elää tässä ja nyt. Ei huomenna, tai sitten kun on tarpeeksi rahaa. 

 

Kynttilän valossa omenapuun alla vietetyt hetket ja helmeilevät keskustelut nuorten janttereitten kanssa on parasta mitä hetkeen on tapahtunut. Mä jaksan aina yllättyä kuinka paljon ne tyypit lukee ja tietää asioista, ja kuinka vahvoja ja fiksuja mielipiteitä porukalla on. Ei rasismille, ei Trumpille, ei lehmän hormooneille (lue maidolle), ei typeryydelle. Jengiä jeesataan, vaikka mikä olisi.

 

Kun nuoriso viimein pakkautui sisustamaansa ja fiksailemaansa pakuun, teki mieli lähteä messiin. Onneksi ne palauttaa pakun viikon parin sisällä, silloin voidaan jatkaa niistä jutuista mihin nyt viimeksi jäätiin. Ja viikon parin päästä omenapuun oksilla roikkuvat kynttilät näyttävät vieläkin paremmilta.


Huikeita tyyppejä, onneksi saa elää pienen siivun heidän unelmaa💛.


tyypit fiksaili pakua

ja sitten ne lähti tourille

uudet ikkunan puitteet

ja tyypit asensi uuden ovenkin paikoilleen.




8
Back to Top