Pieni tarina erään ympyrän sulkeutumisesta

Oli vuosi 2001, kun rantauduttiin Samuille ensimmäisen kerran. Väsyneinä viiden viikon Malesia-Thaimaa -turneesta jaksettiin tuskin liikkua hotellin altaalta mihinkään. Eikä ollut tarviskaan, kunhan vaan ladattaisiin akkuja.

Ja niitä sitten ladattiin, samalla kun rakastuttiin saareen. Tai oikeammin siihen pieneen rantakaistaleeseen, jossa mieli lepäsi. Ei me juuri muuta nähtykään.

Niinä päivinä 17 vuotta sitten, mieli teki tepposet. Se ei jättänyt rauhaan, vaan vaati päästä takaisin saarelle, aina kun se mitenkään oli mahdollista.

Eden beach bungalows

Eden beach bungalows Koh Samui

Karma Sutra

Joskus silloin Samuiunelman alkuaikoina löysin Hua Thanonista (Samuilla) vaateputiikin, jonne piti palata aina uudestaan. Väriä Karma Sutra-putiikista ei puuttunut ja vuosien saatossa nämä sateenkaaren värit löysivät rättien muodossa tiensä myös omaan vaatekaappiini. Aina kun osuttiin siskon kanssa yhtäaikaa Samuille, käytiin täydentämässä vaatekaapit Karma Sutran Balilta tulleilla vaatteilla.

Tämä samainen Karma Sutra-putiikki toimi innoittajana silloin, kun muutama kappale suomalaisia nuoria miehiä tarvitsi oppisopimuspaikan, ja meille tuli hinku järjestää sellainen. Koh Samui ja Karma Sutra-putiikki, sekä Aasialaisten tuotteiden maahantuonti yhdistettynä lähipiirin työpaikkatarpeeseen johti siihen, että pian me kopioitiin samoja pirteitä värejä ensimmäisen oman sisustusliikkeen seiniin.

Sittemmin Karma Sutra-vaateputiikki muutti, ja nyttemmin en edes tiedä löytyykö sellainen saarelta enää. Omistajapariskunta erosi myöhemmin, mutta ainakin osittain samojen omistajien valloittava Karma Sutra ravintola sijaitsee vielä Fisherman's Villagessa. Sekin on tosin puolittunut vuosien takaisesta, mutta löytyy pääsisäänkäynnistä alkavan tien rannan puoleisesta päästä. Kannattaa muuten käydä, mikäli täällä päin kurvailette. Jos ei muuten, niin sisustuksellisesti tämäkin paikka on ihan omaa luokkaansa, vaikka väreistä on nykyään jo luovuttu.

Alkuperäinen Karma Sutra putiikki.

Ja meidän pieni putiikki.

Meidän kauppa, ja paljon myös Balilta.

Lopettajaisten bilebändi

Mutta me emme tienneet, että samalla Karma Sutra -pariskunnalla oli myös upea resortti Eden Beach Bungalows Bo Phut beachillä noudatellen samaa Balilaista tyyliä kuin alkuperäinen kauppakin. Kunnes viime lauantaina tämä tuli ilmi. Hieman myöhään kylläkin, sillä he olivat juuri myyneet paikan, ja siksi me siellä olimmekin. Mafiapomon sydämen vienyt bilebändi (Starfish band), jossa Tomppa soittaa, oli tälläkin kertaa palkattu tarjoamaan viimeistä viihdettä illan juhlijoille. Voit lukaista Tompan aiheesta kirjoittaman jutun täältä, sekä kuunnella joitain Starfish-bändin keikkavideoita täältä.

Bändin kolmesta keikasta kaksi on osunut lopettajaisiin. Onko se nyt sitten niin, että kun kutsu bändille tulee, voi olla lähes varma että kyseessä on viimeinen ilta? Tällä tavalla profiloituminen ei ehkä ole kiva, mutta bileet ovat kyllä olleet aivan huikeat.

Me rakastuttiin Samuihin, ihastuttiin Karma Sutran väreihin, toteutettiin pitkäaikainen unelma ja muutettiin viimein tänne. Sekä haudattiin Karma Sutran omistajien resortti.

Pienimuotoinen ympyrä siinä sulkeutui. Ehkä tässä on jotain karmaa?



Starfish band

6

Ota näistä nyt sitten selvää...

'No more visa runs'!- sanoi virkailija tiukkaan äänensävyyn päästyämme pitkän päivän jälkeen hikisinä Ranongin raja-asemalle. Eli siis mitä? Ollaan herätty jo reilusti ennen kukonlaulua, matkustettu ensin lautalla, sitten tuntitolkulla autolla, ja kaikki turhaan?

Tällä rajalla passin leimaamisen piti kaiken lisäksi olla helppoa kuin heinänteko. Näitä leimoja on kyseiseltä rajalta haettu jo vuosikymmeniä, ja haettiinhan mekin sellaiset sujuvasti kaksi vuotta sitten. Mikä nyt sitten mättää?

Siinä sitten yrität koko perheen voimin seisoa virkailijoitten edessä tyynenä - ehkä jopa hymyillen - vaikka verisuoni yrittää pullistua päästä. Ettei kukaan nyt vahingossakaan menettäisi kasvojaan...

Good guys in, Bad guys out.

Koko ajan muuttuvat viisumikäytännöt

Thaimaan viisumikäytännöt ovat sen luokan sillisalaattia, että harva pysyy perässä. Tammikuussa muuttunut käytäntö voi aivan hyvin jo huhtikuussa olla vanhentunutta, sillä kaikki muuttuu jatkuvasti. Paitsi ehkä turistiviisumien osalta, joten lomailijat älkää olko huolissanne. Tai no, muuttuu nekin, joten kannattaa teidänkin vähän tarkistella asioita ennen pidempää reissua tänne.

30 päivää voit siis huoletta oleilla ilman mitään viisumia, ja siihenkin pystyt sitten ostamaan 30 päivän jatkon immigrationista. Mutta toisinaan turreilta kysytään rajalla 20 000 bahtin edestä käteistä, toisinaan sitten taas ei. Joten ota näistä nyt sitten selvää.

Enivei, monella expatilla on hermot menneet jo aikaa sitten, ja moni on siirtynyt rajojen yli helpomman byrokratian perässä. Me nyt sinnitellään täällä vielä, vaikka verenpaineen kohoamisesta onkin jo pieniä merkkejä.

Sen kummemmin minun on turha yrittää kertoa faktoiksi joitain viisumisääntöjä, sillä oma ymmärrykseni laahaa vahvasti perässä. Mikään ei ole selvää pässinlihaa, ja edelleen seisotaan säännöllisesti monttu auki viranomaisen edessä. Vaikka näitä koukeroita onkin harjoiteltu jo kolmisen vuotta.

Paljon hyvää tietoa viisumeihin liittyen löydät mm. Thaimaassa toimivan suomalaisjohtoisen Hans Lankari Co LTD:n tietopaketista. Mutta kuten tuollakin sivuilla sanotaan; 'Thaimaan ulkomaalaisviranomainen muuntelee laintulkintojaan tämän tästä, ja tieto vanhenee nopeasti. Ja tavallista on että nämä muutokset tulevat aina ilman ennakkovaroituksia, sekä luonnollisesti nämä määräykset astuvat voimaan yleensä melko heti'.

Meidän tehtäväksi jää sitten yrittää luovia tässä viidakossa.

Andaman Clubin raja-asema

Raja-asemalla ei meidän lisäksi juuri muita.

Andamanilta voi tehdä myös vaikka mitä retkiä.

Voisiko se olla näin helppoa?

Hetken siis luultiin Ranongin raja-asemalla, että koko reissu oli turhaa. Kunnes virkailijat (3 kpl) sanoivat, että voivat antaa meille 90 päivän leimat tämän kerran, mutta se maksaa sitten 500 bahtia per nuppi. 'Babyn' ei tarvitse maksaa. Tässä kohtaa voin suoraan myöntää, että tuli väkisinkin vähän 'höynäytetty' olo.

Eli me maksetaan siitä, että päästään rajan yli? Ei me ainakaan ennen olla mitään maksettu.

Ja sitten - meitä oli kolme kuuntelemassa - kolme vastapuolen virkailijaa väitti meidän saavan vuoden pidennyksen omaan bisnesviisumiin, ihan vaan menemällä asianmukaisin paperein varustettuna immigrationiin Samuilla. Kunhan menemme sinne riittävän ajoissa ennen leimapäivän umpeutumista.

Miksi meidän kirjanpitäjä ei tiedä tästä? Miksi muutkaan ei tiedä tästä?

Tämän väittämän mukaan me Samuilla asuvat expatit (meitäkin on täällä jokunen) olemme tehneet täysin turhia rajareissuja kolmen kuukauden välein? En muuten ihan heittämällä lähde tähän uskomaan.

Ja sanoiko virkailija 'forty-five' vai kenties 'four to five' päivää ennen leiman umpeutumista? Siitä ei nimittäin Erkkikään ottanut selvää. Meitäkin tapitti siinä kolme henkeä suu auki, mutta korvat tarkkana, ja sanoma jäi silti arvoitukseksi.

Mutta aivan varmasti mennään lähitulevaisuudessa immigrationiin tarkistamaan kyseisten virkailijoitten väittämä. Ja yhtä varmasti otetaan paikallinen tulkki mukaan.

Sekä pidetään peukut ja varpaat pystyssä, sillä elämä helpottuisi huolella.

Taustalla näkyy Kawthaung Myanmarissa

Tällä kertaa kyyti oli vähän pomppuista.

Ranong

Kirjoitin muuten edellisestä Ranongin kautta tehdystä viisumireissusta täällä. Jos haluat hieman lisätietoa tästä lyhyestä venereissusta Myanmarin puolelle ja casinolle, kannattaa lukaista teksti.
Tällä(kin) kerralla meidän tavoitteena oli selvitä mahdollisimman nopeasti takaisin kotiin, ja siksi Ranongista ja Myanmarista ei taaskaan jäänyt paljoa kerrottavaa. Paitsi että edelliseen kokemukseen verrattuna Ranongin katukuva ja tarjonta oli muuttunut edukseen.

Mielenkiintoisia putiikkeja oli tarjolla, kuten myös kiinnostavia ravintoloita. Nähtävääkin Ranongin alueella olisi vesiputouksista valtaviin kansallispuistoihin, kuten myös 1-2 tunnin lauttamatka kehutulle Koh Phayamin saarelle. Näin jälkikäteen (taas) ottaa pattiin 'mukamas kiire' ja yksi lähes mitäänsanomaton kokemus, sillä toisinkin olisi voinut päättää.

Eniten tällä minireissulla jäi harmittamaan se, ettei vieläkään vietetty casinoiltaa Andaman Clubilla Myanmarin puolella. Uuden kokemuksen (ja artikkelin) sijaan päädyttiin taas yöpymään Ranongin keskustassa, joka oli epäilemättä se helpoin ja mälsin vaihtoehto. Vaikkei halvassa Rueangrat -hotellissamme mitään vikaa ollutkaan. Neljän hengen huone maksoi alle 30 € yöltä.

Mikäli itse eksyt joskus Ranongiin, kannattaa käydä illallisella vietnamilaisessa ravintolassa nimeltään Jokdin. Ravintola sijaitsee Rueang Rat Roadilla, johon on keskittyneenä muitakin visiitin arvoisia paikkoja. Jokdin -ravintolassa saat mainiota ja freesiä ruokaa köyhtymättä mitenkään merkittävästi, ja ainakin meidän illallisella oli tarjolla myös livemusaa.

Matka vuoriston läpi Ranongille on itsessään jo antoisa, sillä verrattuna normaalin hieman suttuiseen katukuvaan Thaimaassa, vuoristotien ympäristö on erittäin siisti ja maisemiltaan kuvauksellinen. Ranongin seutu maailmanperintökohteineen kannattaa muuten ottaa tutkintaan esimerkiksi silloin, kun olet jo valmiiksi suuntaamassa Koh Phayamille.

Jokdin ravintola Ranongissa.

Ihanan vehreät maisemat.


Ja huikeita kukkivia puita matkalla.

Päivän överikuorma:)
2

Vieraskynäilijä Pauliina: Lomavärssy

Tämän postauksen on tehnyt vieraskynäilijä Pauliina, joka vajaa pari vuotta sitten vietti vuorotteluvapaansa paratiisisaari Koh Phanganilla. Niinä aikoina mekin Pauliinan kanssa sitten tutustuttiin.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä Pauliinan ajatuksia saarille paluusta:

Koh Phanganin jumalaiset auringonlaskut

Lomavärssy

Palasin lomallani Koh Phanganille, saarelle jolla vietin vuorotteluvapaan vajaa pari vuotta sitten.

Viime vuonna kävin Koh Samuilla, mutta tarkoituksella jätin naapurisaaren väliin. Syy... en pystynyt menemään sinne, kaipuuni saarelle oli niin kova, että tuska tuntui armottomalta. Ajattelin olevani liian heikko mennäkseni kotiin.

Tänä vuonna keräsin rohkeuteni ja suuntasin suoraan sinne. Paikkaan mikä vei sieluni. Paikkaan, joka on kuin koti, joka on kuin tuntematon hyvä. Joka on kuin rakkaus minulle.



Paluu saarelle

Lauttamatka oli yhtä helvettiä. Ei pelkästään sen vuoksi että vihaan suljettuja paikkoja, vaan koska pelkäsin reaktiotani astuessani kotisaarelle.

Pelko oli aivan turha. Astuessani laituriin kylmä hiki kuivui alta sekunnin, ja minut valtasi upea helpotuksen tunne. Olin kuin vastarakastunut teini. Hyppelin laiturilla ja thaikut katsoi mua kuin ufosta laskeutunutta muukalaista. Banana lady on palannut saarelle.

Aikani saarella vietin Cyana Beach Resortissa, jota pitää Frank. Hän tuli tutuksi vuorotteluvapaani aikana. Heidi kirjoittikin jo Frankin resortista, voit lukea jutun täältä. Sinne on palattava, sillä paikka on aivan huippu.

Aika Phanganilla meni liian nopeaan. Näin paljon ystäviä ja tuttuja, mutta liian moni jäi näkemättä. Perinteisesti kuitenkin jameissa tuli käytyä ja makkaraperunat Hutussa nautittua.

Toivon todella, että jo edesmenneen kuninkaan rakastamaa saarta kunnioitettaisiin jatkossakin, eikä sitä rakennettaisi täyteen turistipotaskaa. Tälle saarelle mahtuu edelleen hipit ja rokkarit vierekkäin ja päällekkäin. Lohduttavaa kaltaiselleni hylkiölle, joka rakastaa järjestystä ja outoa kyllä, vapauden tunnetta. 


Minä ja Oikku

Phanganilta Samuille

Phanganilta suuntasin Heidin kyydissä autolautalla Samuille. Oli muuten elämäni miellyttävin lauttakyyti. Tasainen ja lempeä. Lautat jotka kulkevät näiden saarten välissä ovat suurimmalta osin vain ihmisten kuljetuksiin ja niiden matkustusaika on 30-45 minuuttia. Autolautta samalla matkalla ottaa 1,5 tuntia.

Täällä Samuilla majoituin Maenam beachille, hotelliin nimeltään The Hammock Samui Beach Resort. Valitsin tämän kohtuullisen hinnan ja sijainnin takia. Maenam on rauhallinen alue, josta kuitenkin löytyy kaikki tarvittava.

Ranta on hieman karkeampaa hiekkaa, eikä aivan hienoa. Se on myös nopeasti syvenevä, me like! Hiekka ei pöllyä korviin, eikä tarvi kahlata kilometriä ennen uintia. Rannalla majoittumisen huippupuoli on mielestäni merituuli, joka tekee tukalan kuumastakin ilmasta siedettävän. Nyt on meinaan todella kuuma. Mutta en valita, sopii mulle.

Rannalla on tietenkin myös rantakoiria, joilla kaikilla on oma rantakaistale reviirinä. Tän hotellin rantakoira on kova tyyppi. Se vetää turpaan isompiaan, ellei halua niitten kanssa leikkiä. Nimesin sen Kärtyksi. Se ei juuri muista välitä, paitsi tietysti parkkeerasi mun terassille. En ole sitä syöttänyt, ettei kiintyisi kodittomana meikäläiseen turhaan. Jostain kumman syystä se kuitenkin tässä usein möllöttää. Kyllä koira koiran tunnistaa.

Mun terassilla köllöttelevä karvaturri.

Ja muita rantakoiria.
Maenamin kiinalaistemppeli

No mitä täällä Samuilla on sitten tullut tehtyä?

Tietty maattua rantsulla ja lilluttua meressä. Käyty jameissa ja nähty kavereita. Thaikkujen uusi vuosikin tuli vietettyä vesisodan merkeissä. Hieronnoissa ja kaiken maailman käsi- ja jalkahoidoissa on myös maattu tunti jos toinenkin.

Paljon kivaa on vielä edessä tällä reissulla.

Shoppailua Bo Phutin Fisherman's Villagen ihanissa putiikeissa. Perinteinen kasvohoito Central Festivalin hoitolassa. Parit markkinat. Yöpyminen tämän blogin pitäjän viidakkotalossa kobrien ja petokoirien keskellä.

Ai että mä odotan näkeväni Boon, Salsan ja Bumban. Erityisesti Boon, joka on thaimaanpystykorva, tai ainakin melkein puhdas sellainen. Boossa on taikaa. Se on peto, joka ei niin vaan ole ihan kaikkien kaveri. Ja tunnetusti tykkään eniten hiukka hankalemmista, erikoisista tyypeistä. Niin ihmisissä, kuin eläimissäkin. Sori vaan kaikki kaverit :)

Voikaa hyvin ja lomailkaa kauniissa Thaimaassa!

- Pauliina

Ps. Blogin pitäjä on täysin syytön tähän tekstiin

Fisherman's villagen perjantaimarkkinat

Viidakkotalon Tomppa

Upeita maisemia Maenamilta.
0

Normiviikko Samuilla?

Meidän arki Samuilla on niin tavanomaista, että itseäkin välillä ihmetyttää. Päivät kuluvat lähes käsikirjoituksen mukaan, ja hommat sujuu kuin rasvattu. Vai miten se nyt meni...

Tässä toivepostaus meidän arjesta, olkaa hyvät:

Mainio puutarhurimme Panom

Normiviikko Samuilla menee näin:

Aamut maanantaista perjantaihin:

Kello 06, ja jotain Tompan kello soi, sillä terassijooga odottaa.

Kello 06.50 Miska karjutaan ylös sängystä. Ja nimenomaan karjutaan, sillä muunlainen toiminta ei johda mihinkään. Koska teini.

Puolen tunnin herättelyn jälkeen juniori pikasuihkuun ja hampaitten pesuun.

Eväät reppuun, sillä aamupalaa ei voi syödä kuin vasta koulussa, missä vessa on lähellä. Muuten joutuu pysäyttämään koulubussin jo matkan varrella etsimään 'hotelli helpotusta', joka usein löytyy kuskin sukulaisten tai ystävien kotoa. Tai sitten jonkun tuntemattoman.

Kello 07.30 juniori matkaan, ja aikuisille aamukahvit. Siinä vaiheessa kun rouva suihkuttaa päällensä hyttysmyrkkyä, alkaa Boo laulamaan. Se tietää että aamulenkki on edessä.

Välillä yksi Panomin koirista lähtee meidän kanssa lenkille.

Mysteerimiehen iltapala?

Kello 08.30 viidakkolenkki koirien kanssa, joka päättyy aamu-uintiin putouksella. Samalla
tarkastellaan elonmerkkejä putouksen 'mysteerimiehestä', joita ainakin toistaiseksi on. Kuppia ja kippoa on ilmestynyt lisää, ja tuoreita hedelmiä löytyy siistissä sommitelmassa kivialustan päältä.

Joku on myös vetänyt sähköjohdot putoukselle ja arvuutellaan keskenämme tuleeko sähkö meidän maksettavaksi. Se on täysin mahdollista, sillä 'this is Thailand'. Iso osa paikallisista ei taida täällä maksaa sähköstään bahtiakaan, jos johtoviritelmistä jotain voi päätellä.

Pari kertaa viikossa pakataan koirat auton lavalle, kahvit termariin, ja lähdetään viettämään koirien rantapäivää. Samalla ihmetellään kyseiselle rannalle ilmestynyttä, ja alati kasvavaa rakennustyömaan kaatopaikkaa. Sille pitäisi tehdä jotain.

Silloin tällöin myös Brent koirineen lähtee mukaan rantaretkelle.

Päivät ja illat maanantaista perjantaihin:

Tomppa tekee töitä Suomen musakoulunsa parissa, minä kirjoittelen, suunnittelen kirjoittamista, tai kaivan tietoa uuteen projektiin (tästä myöhemmin lisää). Yhteisiä (uusia) bisneksiä Samuilla myös mietitään, sillä tuleen on turha jäädä makaamaan. Ainakin paikallinen musakoulu tarvitsee nyt kunnon buustin. Välillä myös tavataan potentiaalisia kumppaneita ja vaihdetaan ajatuksia.

Koska ihana puutarhurimme on 70% kadonnut, hoidan puutarhaa muutamana päivänä viikossa. Cashew-pähkinät putoilevat puusta nyt tiheään, ja pähkinän yläosassa olevat valehedelmät alkavat haisemaan nopeasti. Pähkinät otetaan talteen ja valehedelmät kipataan aidan yli haisemaan. Kalliit pähkinät on tarkoitus jatkokäyttää, mutta vielä ei olla ratkaistu kuinka selvitään kuorien sisältämästä myrkyllisestä öljystä.

Valehedelmä on tuo keltainen ja itse Cashew tuossa pohjalla.

Kello 17.00 Miska kurvaa mopolla pihalle. Koulupäivät ovat aina 09-16, mutta koulumatkoihin uppoaa helposti kaksi tuntia päivästä.

Vaihdetaan kuulumiset Miskan kanssa, ja annetaan koirille päivän ruoka-annos. Yleensä se sisältää riisiä, koirien kuivamuonaa ja joko lihaa tai kanaa. Koska polttavin paahde on helpottanut, leikitetään koiria. Jostain syystä ne tykkäävät esiintyä, eikä leikkiminen ilman meidän mukanaoloa ole ollenkaan niin hauskaa.

Kello 18.00 Miska hyppää mopon selkään ja lähtee treffaamaan kavereita. Usein skeittaus on mukana kuvioissa, tai sitten tyypit vain hengailevat Central Festivalissa.

Usein jatketaan Tompan kanssa tahoillamme omia töitämme siihen saakka, kunnes Miska palaa kotiin ennen iltayhdeksää.

Kello 19.00 meikäläisen heat-jumppa terassilla, mutta tätä ei tapahdu joka päivä. Olisihan se kiva olla niin reipas, mutta ei nyt anneta ihan väärää kuvaa. Käsillä on vuoden kuumin aika, ja on täysin mahdotonta kuvitellakaan urheilevansa ennen iltaa ainakaan ulkotiloissa.

Illallinen tehdään yleensä kotona, sillä riisi tulee jo korvista. Täällä asuessa ei tee myöskään mieli käydä maksamassa huonosta länkkäriruoasta ravintolassa, kun itse pystyy parempaan huomattavasti halvemmalla.

Yleensä illat rauhoitetaan leffoja tai tv-sarjoja katsomalla. Nukkumaan olisi hyvä päästä heti klo 23 jälkeen, joka meiltä tosin harvemmin onnistuu. Kummallinen juttu.

Nukkuminenkaan ylipäätään ei millään tahdo nyt onnistua, kun lämpötilä huitelee yölläkin kolmenkympin tietämissä. Ilmastointilaitteita on talossa tasan yksi, ja sekin Miskan huoneessa. Välillä on ihan pakko vetäytyä Miskan ilmastointilaitteen alle pienille päikkäreille.

Maanantaisin ja keskiviikkoisin iltapäivästä Tomppa yleensä hakeutuu frisbeegolf-radalle pelaamaan viikkokisoja. Toisinaan käydään myös yhdessä vaihtelevalla kokoonpanolla harjoittelemassa, sillä itselläni ei viikkokisoihin ole vielä pitkään aikaan mitään asiaa. Ehkä ei koskaan.

Illan ohjelmaan poikkeuksen tekevät ainakin keskiviikko ja perjantai. Keskiviikkoisin Tomppa hostaa jameja Boat Barissa ja perjantaisin soittovuorossa on Stop@Sopa ravintola. Välillä menen mukaan, mutta usein valitsen mieluummin rauhallisen illan kotona Miskan kanssa. Ja teen rästitöitä.

Arki lomasaarella ei siis välttämättä ole kovin erikoinen.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen...

Savustettua lohta ja uuniperunoita omasta grillistä.

Tai sitten se saattaa mennä näin:

Suurin piirtein sama kuvio kuin yllä, paitsi että;

Maanantaina iltapäivästä ajan hakemaan kyläilijöitä viidakkotaloon, ja kurvaan ikävästi tilanteeseen, jossa yksi puutarhurimme kymmenestä koirasta jää ohi ajavan auton renkaan alle. Siinä silmänräpäyksessä ajan mopon poikittain koiran jalan päällä seisovan auton keulan eteen, jotta auto ei pääse liikkumaan ja koiralla olisi edes teoreettinen mahdollisuus selvitä hengissä. Tämä tulee selkäytimestä, ei siis mitenkään harkitusti.

Täällä kaikissa autoissa on tummennetut lasit, enkä voi tietää ketä toiminnallani hermostutan. Koira pääsee linkuttamaan renkaan alta pusikkoon, mutta itse en suostu liikkumaan yliajaneen auton edestä mihinkään. Tiedän ettei puutarhurilla ole liikaa rahaa, ja haluan antaa hänelle mahdollisuuden saada korvausta yliajaneelta kuskilta.

Saan murhaavia katseita auton ikkunan vihdoin avanneelta kuljettajalta (thai), mutta en pelkää. Kun on reikä päässä, ei tällaisissa tilanteissa paljoa pelota. Ja luotan puutarhurin tulevan apuun mahdollisessa hätätilanteessa.

Panom ja perhe, sekä osa koirista.

Kiitokset suolaisen makeista popcorneista!

Tiistaina puutarhuri tuo minulle neljä pussia popcornia ja tarjoan hänelle kylmän oluen. Koira kuulemma selviää hengissä.

Sen sijaan meidän Bumba ontuu. Tuskin myötätunnosta puutarhurin koiraa kohtaan, vaan joku on selkeästi pielessä. Hieman kummallista kuitenkin, että välillä ontumista ei esiinny lainkaan. Seurataan siis tilannetta.

Keskiviikkoiltana Miska juttelee huhusta, joka kiertää heidän kaveriporukan chatissa. Koulu kuulemma suljetaan. Jaahas. Kaikenlaisia tarinoita ja huhuja aina kuulee, joten niputetaan tämäkin huhu mappi Ö:hön.

Samana iltana koulusta tulee sähköpostia, jossa vanhemmat kutsutaan torstaiaamuksi koululle palaveriin. Onko huhu sittenkin totta?

Torstaiaamuna palaverissa ilmoitetaan, että perjantai on viimeinen koulupäivä tässä koulussa IKINÄ. Rahat on loppu, landlord hankala ja koulu konkurssissa. Arki tuntuu muuttuvan kertaheitolla.

Perjantai (se viimeinen päivä) skipataan koulusta, sillä lievä shokki on päällä. Mitä nyt? Mihin nyt?

Saaren kallein koulu (meille aivan liian kallis) lupaa pelastaa lapset loppukaudeksi tiloihinsa, mutta peruu myöhemmin lupauksensa. Ollaan jälleen tyhjän päällä.

Lauantaina vietetään paikallisen mafiapomon isoja juhlia, jossa Tomppa ja kumppanit yllättäen esiintyvät. Juhlat ovat onnistuneet, mutta kosteat (paikalliset kunnostautuvat tässä parhaiten), sillä kaikki on ilmaista.

Sunnuntaiaamuna herätään hieman väsyneinä pitkäksi venyneen illan takia. Mietitään meidän normaalia arkea, ja tullaan siihen tulokseen, ettei täällä sellaista ole. This is Thailand.

Kumpaa viikkoa veikkaatte meidän arjen noudattavan?

Yllätyskeikka Fisherman's villagessa.
8

Songkran - 10 vinkkiä ensikertalaiselle

Vettä tulee niskaan ja päin naamaa. Jäillä ja ilman.

Sitä lentää saaveilla, järjettömillä vesipyssyillä ja letkuilla.

Se tavoittaa lähellä ajavien lava-autojen lavoilta, kauppojen oviaukoista, hotellien vartijoilta, jopa poliisien toimesta.

Sitä kaatuu sisään lavatakseihin ja autojen raollaan olevista ikkunoista.

Hulluakin kreisimpi Songkran - thaimaalaisten uusi vuosi.

Maailman suurin vesisota, jossa ketään ei säästetä eikä kukaan säästy.

(Aiemmat juttuni thaimaalaisten uudesta vuodesta täällä ja täällä, sekä Kurren kirjoittama postaus Songkranista kulissien takana täällä).

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Varo ohiajavia lava-autoja

Paikalliset tykkää, jos olet messissä!

Välillä voi saada vaahtoakin niskaan.

Vettä saa lisää joka paikasta, paikalliset ovat mielissään kun olet mukana.

10 vinkkiä ensikertalaiselle Songkranin viettoon:

  1. Kaikki on vain hupia ja osansa saavat jokainen. Joten älä hermostu.
  2. Tulet kastumaan läpimäräksi moneen kertaan, parempi vain hyväksyä se.
  3. Mikäli haluat pysyä kuivana, pysy sisällä.
  4. Aurinkolasit (tai suojalasit) suojaavat silmiä naamaasi levitettävältä vauvatalkkitahnalta. Järkevämpää on ottaa talkki vastaan suosiolla, ettei se vastaan rimpuillessa osu silmiin. Moni on saanut talkista silmätulehduksen.
  5. Puhelin, rahat ja muu arvotavara kannattaa laittaa muoviseen kaulapussukkaan, joita Songkranin aikaan myydään joka puolella. Vakuutusyhtiö ei ehkä tykkää vesisodassa pilalle kastuneesta kännykästä.
  6. Valkoiset vaatteet - no way. Paitsi tietenkin jos haluat viettää päiväsi 'wet t-shirt' -hengessä alusvaatteita (tai vaatteettomuutta) mainostaen.
  7. Jätä mopo kotiin. Sillä saattaa selvitä, mutta saatat hyvin myös kaatua päällesi lentävän jääveden voimasta.
  8. Lavataksilla liikkuminen (Songthaew - 'paikallisbussi'), harkitse vielä. Liikenne seisoo, eikä mikään ole herkullisempi kohde saavilliselle vettä, kuin lavataksiin ahtautuneet ja jumissa olevat turistit.
  9. Varustaudu ja heittäydy mukaan! Songkranin vietto Thaimaassa kannattaa ottaa mukaan 'once in a lifetime' -elämyksiin.
  10. Vaikka hampaita kiristäisikin niskaan kaadetun jääveden jälkeen, muista toivottaa paikallisille 'sawadee pi mai' - hyvää uutta vuotta!

Happy Songkran Thailand!

Kuten huomaat, kukaan ei selviä kuivana.

Eikä ole tarkoituskaan.

Songkranina kaikki hymyilee.

Muista varustautua!
Vesipyssyjä myydään joka paikassa ennen Songkrania.

Mopolla liikkuessa, muista että vettä tulee saavillakin!

Sitten ei muuta kuin juhlimaan!
  1. sawadee bee mai

    Read more at: http://www.kosamui.com/travel-info/songkran-samui.htm?cid=ch:OTH:001
    “sawadee bee mai

    Read more at: http://www.kosamui.com/travel-info/songkran-samui.htm?cid=ch:OTH:001
    “sawadee bee mai

    Read more at: http://www.kosamui.com/travel-info/songkran-samui.htm?cid=ch:OTH:001
    “sawadee bee mai”

    Read more at: http://www.kosamui.com/travel-info/songkran-samui.htm?cid=ch:OTH:001
    “sawadee bee mai”

    Read more at: http://www.kosamui.com/travel-info/songkran-samui.htm?cid=ch:OT
2

Cyana Beach Resort Koh Phangan- helmi palmujen katveessa

Jos oltaisiin käyty Phanganilla ennen kuin muutettiin Samuille, saattaa olla että asuttais siellä. Vaan ei oltu käyty, joten päädyttiin tänne.

Siis hyvä meininki täällä Samuillakin on, mutta on se vaan hemmetin hienoa, että 30 minuutin lauttamatkan päässä on paratiisi. Koh Phangan, Full moon partyjen maineella turhaan pilattu.

Full moon partyjen takia ei mekään aiemmin saarelle menty, ennen kuin mentiin ja ihastuttiin. Ihan kunnolla ja ikihyviksi. Täydenkuun juhlat ollaan tosin vieläkin kierretty kaukaa, enkä usko että lähempää tuttavuutta tullaan jatkossakaan tekemään. Se on se ikä, sekä muutamat epäkohdat, joita ei tee mieli katsoa läpi sormien.

Mutta jos et vieläkään tiennyt, niin Koh Phangan on ennen kaikkea aivan muuta, kuin sienipäissään rannalla aamuun asti pyörivä nuoriso.

Koh Phangan on paratiisi.

sunset thailand
Koh Phanganin ikimuistoisia auringonlaskuja

Pauliina

Kun ystäväni Pauliina tuli vuosittaiselle 'lämpöä luihin ja ytimiin' -lomalleen, oli päivänselvää että päädytään Phanganille. Onnellinen Pauliina ehti tosin viettämään saarella melkein kaksi viikkoa, kun oma aikani riitti kahden päivän pyrähdykselle. Mutta parempi sekin on, kuin ei yhtään Phangania.

Pauliina on muuten asunutkin saarella vuoden päivät, ja kirjoitti silloin vieraskynäpostauksen blogiin. Sellaisen tilinpäätöksen omasta vuoden vuorotteluvapaastaan, joka ilon lisäksi sisälsi myös surua. Vuodessa Pauliina koki sellaisia asioita, joihin ei kahden viikon lomareissulla varmasti törmää. Kannattaa lukaista kirjoitus täältä.

Pari Pauliinan ystävää, Tanja ja Mika, olivat myös navigoineet Phanganille lomallaan, ja päätyneet hyväksi kokemaansa tuttuun resorttiin. Joten minun ei tarvinnut kuin istuutua 'valmiiseen pöytään'.

Cyana beach resortin sisäänkäynti

Sympaattiset bungalowit

Cyana Beach Resort - helmi palmujen katveessa

Se mitä Samuilla ja Phanganilla näkee liian usein on resortit, jotka on rakennettu vetämällä kaikki ensin matalaksi. Puut, pensaat, kaikki kasvusto. Aivan kreisiä.

Sitten rakennetaan resortti kuuman auringon alle, ja istutetaan uudet heiveröiset taimet kaadettujen tilalle. Ja toivotaan että ne joskus kasvaisivat.

Olen varma että siinä vuosien, ehkä jopa vuosikymmenien varrella on muutama kerta jouduttu kiroilemaan, kun ei olekaan niitä vanhoja puita tuomassa varjoa ja viilennystä. Jos ei ole kuin pari pientä risua ristissä pihamaalla, voi loman vietto tuntua ajoittain tukalalta. Täällä aurinko on nimittäin armoton.

Mutta Cyana Beach Resort on ihastuttavan erilainen. Paikan omistaja, belgialainen Frank, kertoi rakentaneensa resorttia kolme vuotta juurikin siitä syystä, että sai säästetyksi puut ja luonnollisen maisemoinnin. Rakennettiin siis luonnon ehdoilla, joka todellakin näkyy ja ihastuttaa.

Resortti hädin tuskin näkyy rannalta, eikä se todellakaan näy tieltä. Sillä sinne se on kätketty, kaiken kasvillisuuden keskelle, rauhaan turhalta hälinältä. Tuoksuvien puitten varjoon, missä riippumatossa loikoillessasi voit unohtaa koko ympäröivän maailman. Mutta et punaisena laskevan auringon kauneutta.

Ihania yksityiskohtia

Pauliinan bungalowin oma terassi

Omistajan loihtima illallinen

Cyana Beach Resortin bungalowit ja muut asumukset ovat thaimaalaista tyyliä eurooppalaisin vivahtein ja mukavuuksin. Löytyy jacuzzia poreilla, wifiä, ilmastointia, jääkaappia, vedenkeittimiä sun muuta. Eli kaikkea mitä nyt lomallaan voi kuvitella tarvitsevansa.

Mutta löytyy paljon muutakin. Kuten sympaattinen henkilökunta ja vielä sympaattisempi Frank. Belgialainen palomies, joka ennen muuttoaan Phanganille ehti asumaan 12 vuotta myös Samuilla. Kunnes kyllästyi hälinään ja valitsi toisin.

Meitä pidettiin enemmän kuin kukkaa kämmenellä. Mikan synttäreitten innoittamana Frank järjesti meille huikean illallisen rapuineen, mustekaloineen ja white snappereineen, ja voin vakuuttaa että siinä Woktum bayn rannalla auringon laskeuduttua mikään ei olisi voinut olla paremmin.

Maukasta oli ruoka muutenkin. Palvelu oli loistavaa, ja siivoukset sun muut härpäkkeet enemmän kuin kohdillaan. Bungalowit viihtyisiä ja siistejä (osa jopa omine jacuzzeineen), sängyt sellaisia joissa nukkuu hyvin, ja uima-allaskin riittävän kokoinen, vaikka rannalla oltiinkin.

Ennen kaikkea pidin resortin kodinomaisesta ja mutkattomasta tunnelmasta. Kuten niistä kolmesta valloittavasta hotellikoirasta, jotka Pauliinan herkkujen takia joutuvat lähdettyämme laihdutuskuurille. Valloittavat kolme muskettisoturia, jotka pitivät tunkeilijat loitolla ja aina ehtiessään kävivät pummaamassa rapsutuksen jos toisenkin.

Mahtava paikka, suosittelen lämpimästi. Pidä kuitenkin huoli että ehdit kotimatkalle ajoissa, sillä tähän resorttiin on helppo unohtua.

Resortin ravintola

Huomatkaa altaaseen jätetty luonnon kivi.

Voi näitä valloittavia koiria, omistajan pelastamia.

Bye bye!


10
Back to Top