Aika on suhteellinen käsite

Varsinkin Thaimaassa. 30 minuuttia voi tarkoittaa ihan mitä vaan. Se voi olla tunti tai kaksi, tai niin kuin tässä esimerkkitapauksessa toistaiseksi kaksi päivää. Pari kuukautta sitten juteltiin kyläpäällikön kanssa meidän pesukoneongelmasta, kun se tuppasi laskemaan kaikki tyhjennysvedet talon kylkeen. Ei siinä mitään, talohan ei ole meidän, joten olisi siihen voinut olla puuttumattakin. Mutta kun väkisin tuli mieleen, ettei tämä talo välttämättä tykkää kaikista niistä tuhansista litroista vettä, jotka huuhtelee sen reunoja joka ikinen 'pyykkipäivä', niin päädyttiin kuitenkin puuttumaan. Päällikön mielestä ongelmaan oli hyvin yksinkertainen ratkaisu. Kaivetaan talon taakse vielä isompi kuoppa poistovesiä varten, sillä siihen pienempään ei näköjään kaikkea mahdu. Okei, mä en tiedä miten nää asiat Suomessa hoidetaan, muttei varmaan näin. Aika hullulta kuulosti.

Thaimaan liput
Thaimaassa kaikki on vähän 'suhteellista'
Siitä ajasta vielä. Silloin päällikkö lupasi, että kuoppa kaivetaan ihan just. Se tarkoittaa ihan mitä vaan, sillä mitään ei luonnollisesti tapahtunut. Kaksi PÄIVÄÄ sitten päällikkö pysähtyi portin viereen ja kysyi, että vieläkö halutaan sitä kuoppaa ja kun en keksinyt muuta, vastasin kyllä. Vaikka oltiin jo hyvinkin handlattu pyykkipäivinä tulviva takapiha ja koirathan suorastaan riemuitsi lätäköistä keskellä kiehuvaa päivää, niin otetaan vaan se kuoppa. Ehkä se on kuitenkin parempi. 30 minuuttia sanoi päällikkö ja pyysi laittamaan koirat kiinni. Näin tehtiin ja Tomppa jäi päivystämään pihan kaivajia, mä lähdin hierojalle.

Otin tunnin selkä/hartia hieronnan, joka oli paras koskaan missään saamani. Jotenkin olin taas onnistunut saamaan selkäni ja niskani sellaiseen juntturaan, että hierojalle mopoillessani ajattelin, etten huomenna pysty ajamaan enää metriäkään. Ellei sitten Lek (paikallinen 'shamaani' ja hieroja) pysty tekemään joitakin taikoja. Ja niitähän Lek onneksi teki. Vaikka selässä oli lihaksia joihin ei pystynyt kuin hipaisemaan ja vaikka ajattelinkin homman kaatuvan siihen, niin nämäkin klöntit oli kadonneet session aikana. Miten Lek sen teki, en tiedä. Jotenkin 'yläkautta', kuten hän asian ilmaisi. Tässäkin kohtaa tultiin kuitenkin käsitteeseen aika. Varasin tunnin, joka kesti kaksi ja maksoi vain 10€. Aikamoista luxusta! Ja näin päin toi suhteellinen aika toimii mun mielestä jopa ihan kivasti. Jos haluat muuten käydä kokeilemassa Lekin ja muitten tyttöjen (minun mielestäni) loistavat hieronnat, niin Relax Spa löytyy Chawengilta.

Sitä meidän vuotavaa kylppäriä ei ole korjattu vieläkään, mutta hyvinhän toi tossa menee. Vähän pyyhkäisee alakerrasta rätillä suihkun jälkeen ja koko asia unohtuu. Huomennahan jonkun piti silloin tänne tulla, mutta 'huomiseen' on mennyt vasta sama kaksi kuukautta. Toisaalta, kun aloin kirjoittamaan tätä juttua kaksi tuntia sitten, olimme siinä 30:n minuutin tilanteessa, joka oli kestänyt jo kaksi päivää (tai oikeastaan kuukautta) ja nyt kaksi tuntia myöhemmin pihalla tapahtuu. Eli siellä ne tyypit 'JO' kaivavat kuoppaa. Ohoh? Mä tosin kuvittelin, että joku bobcat kurvaisi pihaan ja kuoppa syntyisi sukkelaan, mutta kyllä se vaan niin on, että neljä poikaa kaivaa maata ihan käsipelin tässä jumalattomassa helteessä. Onneksi mun ei tarvii.

siinä ne kaivonkaivajat. Noi moottoripelit oli vain kuljetusta varten, kuoppa kaivettiin ihan käsin.
Toisaalta mä olisinkin voinut melkein vannoa, että näin käy. Kun Tomppa lähtee reissuun, niin kaikki tapahtuu. Vesi loppuu, sähköt menee, putket on tukossa, ilmastointilaite puhaltaa vaan kuumaa, skorpiooni huoneessa, ihan mitä vaan. Tänä yönä meillä ei ole edes karvaisia henkivartijoita tontilla, mutta en kerro siitä kuitenkaan kenellekään, vaan väitän koirien olevan sisällä. Ihan vaan siksi, ettei juuri tänä yönä joku pitkäkyntinen kuvittele tulevansa meitä kiusaamaan. Niitäkin 'ei toivottuja vieraita' kun on tällä saarella välillä pyörinyt. Ehkä mä kaivan vielä varmuuden vuoksi jonkun leipäveitsen yöpöydälle ja toivon etten päätä lähteä unissani hillumaan? Mutta näin yhteenvetona voisin kuitenkin äkkiseltään sanoa, että Thaimaassa 30 minuuttia on noin kaksi päivää ja huomenna on ainakin kaksi kuukautta. Eikä unohdeta sitä tuntia, koska se on kaksi ja 'just' voi olla ihan mitä vaan. Kunnes toisin todistetaan.

Boo ja avaruusolio Salsa ovat Tompan kanssa Phanganilla harjoittelemassa kesää varten. Tomppa ja muut ihmiset käyvät luonnollisesti keskiviikon jameissa rämpyttelemässä ja huomenna olisi luvassa vähän sukellustakin, mutta koirat tutustuvat siis isäntiin. Toivottavasti kaikki menee kohteessa hienosti ja Moikun koirajengi ottaa meidän kummajaiset uteliaina vastaan. Olisi nimittäin kova tarve kesäleiripaikalle meidän turreille, sillä viime vuonna käyttämämme The Dogfather maksaisi 2500 euroa kahdelta koiralta kahden kuukauden ajalta. Luoja mikä bisnes! Tollaisen voisi perustaa jo itsekin.

Koh Samui, Thailand
Tyypit innoissaan, eikä edes tiedä mihin joutuvat.
Salsa

Boo. Lautta ei ota koiria ilman häkkiä. Onneksi saatiin Moikulta lainaan!
Me seurataan Miskan kanssa tilannetta ja pidetään taloa pystyssä. Muutaman päivän melkein 40 asteen kuume Miskalla on vaatinut veronsa ja kaveri on kaput. Tarkoitus olisi kuitenkin perjantaina päästä suhauttamaan pienelle passien leimareissulle Burman puolelle, joten olisi suotavaa saada juniori tolpilleen ennen sitä. Tänään koulupäivä jäi vähän torsoksi, kun ei sitä voimaa sitten ollutkaan riittävästi, vaikka halu olikin kova.

Mutta enisen veikko (niin kuin Pecksi sanoisi), näillä mennään. Vähän veikkaisin, että odotettavissa on ainakin vieraskynäilyä Phanganin sukellusreissusta, Burman matkaa ja meidät tuntien asiaan kuuluvaa säätöäkin. Niin kuin nyt, kun meinasin nauttia lasin punaviiniä (sen ainoan mitä oli jäljellä), menin altaalle istumaan ja päätin värjätä allasveden viininpunaiseksi. Ai miksi? No kun joku isohko öttiäinen päätti törmätä päin mun viinilasia pitelevän käden olkapäätä ja siitähän mä sitten vauhkoonnuin...

Tähän loppuun kuva mun lempipuusta. Toi on niin upea ja näitä on tässä meidän kylällä useampikin.

8

Vieraskynäilijä: Pauliina - Tilityksen aika

Huom! Tämä postaus on tehty vieraskynäilijänä, eli kirjoittajana on tällöin blogissa vieraileva henkilö. Tällä kertaa saamme lukea toisen hyvän ystäväni Pauliinan yhteenvetoa vuorotteluvapaastaan upealla Koh Phanganilla.


Tilityksen aika

Ystäväni Heidi pyysi vierailemaan blogiinsa ja tässä sitä nyt ollaan. Olen 'ikäloppu' sairaanhoitaja, joka ajautui vuorotteluvapaalle, kun elämäntilanne sen salli. Ja hyvä niin, sillä ilman tätä vapaata olisin ehkä itsekin potilas. Loputon suorittaminen ja suoriutuminen kävi voimille, vaikka vahva olenkin.

Ajauduin tänne Koh Phanganille ensimmäisen kerran vuonna 2013, koska hyvä ystäväni Vesa asuu täällä. Jotenkin tämä saari jätti jälkensä ja tarpeeksi elämässäni reissattua päätin, että lähden tänne vuodeksi, enkä kiertele missään. Lepään, olen vaan ja katselen mitä huominen tuo tullessaan. Hommasin opiskeluviisumin ja lennot, otin yhteyttä Moikkuun (hänet tunnen Vesan kautta) ja majoituin Moikun ja Oikun taloon 'kodinhoitajaksi', koiratädiksi, sihteeriksi ja muistikortiksi. Moikku oli suureksi avuksi, auttoi tutustumaan saareen, ihmisiin, thaikkujen outoihin kulttuurijuttuihin ja neuvoi kaikissa käytäntöön liittyvissä asioissa. Ja vaikka en enää asukkaan heidän luonaan, olen heille ikuisesti kiitollinen. Heillä on aina paikka mun sydämessä.

päiväunien aika
piha sadekaudella

Kuumuuteen totuttelu vei aikansa ja kun siihen tottui, alkoi sadekausi... tietenkin aikaisemmin kuin yleensä. Vettä satoi ja satoi. Lilluin kurateillä, juutuin punasaveen ja kirosin. Mutta sadekausi loppui ja kurapaska unohtui. Moikulla ja Oikulla on koiria ja koirahulluna ihmisenä olin ihan 'in love'. Ja sitten joku saatana myrkytti niitä koiria. Niitä haudattiin ja haudattiin. Koirien myrkyttämistä en voi käsittää ja kuten ystäväni Moikku sanoi; 'sitä ei tarvitse hyväksyä'. Toivon todella, että saaren nykyiset koirakaverini selviävät elämässä eteenpäin, erityisesti Erkki ruttuhuuli, joka toipui sylissäni punkkikuumeesta ja maksan vajaatoiminnasta. Liian monta hyvää on jo haudattu; Kirveli, Rocky, Murre, Mörri, Jelli, Makki ja monta muuta. Istuin, en yksi tai kaksi kertaa, portailla ja mietin laukkujen pakkaamista ja häipymistä. Vaan en luovuttanut, sillä ei tämän näin pitänyt mennä. Alussa kaikki on hankalaa ajattelin ja niinhän se usein on. Kun odotat jotain oikein kovasti, kaikki menee päin pyllyä. Onneksi kuitenkin joka päivä eteen tuli myös hyviä asioita. On ihanaa herätä valoon. Kello ei soi, aikatauluja ei ole. Ja illalla kun viidakko aloittaa yölliset konserttinsa, on hyvä vetää peitto korville ja nukahtaa luonnon ääniin.

Erkki pienenä
Erkki toipumassa punkkikuumeesta ja maksan vajaatoiminnasta

Kirveli tiputuksessa kotisairaalassa myrkytyksen jälkeen
Tämä Koh Phangan tunnetaan varmaan julkisuudessa parhaiten täydenkuun bileistä. Sääli, sillä se on vain erittäin pieni osa tätä paikkaa. Tämä saari on jotenkin mysteeri. Ihmeellinen hippimesta, jossa kaikki mahtuvat toteuttamaan itseään. Pieni paikka, johon mahtuu rokkarit ja joogahipit, turistit ja kaikenmaailman vegaanit, sekä tietenkin myös paikalliset, burmalaiset, jne. Ihmeellinen juttu, miten näin pieneen saareen mahtuukin kaikenmoista ja kaikki vielä jotenkin sietävätkin toisiaan. Kuitenkin yleensä me ihmiset olemme melko ahdasmielisiä kaikenlaista erilaisuutta kohtaan. Täällä kaikki jotenkin sulautuvat. Selvittämätön mysteeri ja sellaisena pysyköön.

Saarelta saa kaiken tarpeellisen kulutustavaran, mutta mikään ostosparatiisi tämä mesta ei ole. Ja taas totean, että hyvä niin. Toivottavasti tästä paikasta ei sellaista koskaan tulekaan. Ruokatarjontaa on laidasta laitaan ja jos et halua syödä ravintolassa, löytyy kaiken maailman ruokakauppoja, joiden valikoimista voit valmistaa mitä haluat. Täältä saa jopa ruottalaista näkkileipää ja maksamakkaraa. Oikeastaan salmiakki ja juustohöylä ovat ainoat asiat mitä en ole saarelta löytänyt, mutta onneksi posti kulkee kotimaasta tänne ja niin nekin puuttuvat asiat on hoidettu. Rannat täällä ovat hyviä, ilman kaupallista rantatuolisysteemiä ja sekin on hyvä. Snorklauspaikkoja löytyy ja hyviä sukelluspaikkoja myös.

Chaloklumin rantaa

Thongsalan rantaa

Miten ihmiset sitten täällä aikaansa kuluttavat, elleivät ole töissä? No, löhöävät, sukeltavat, höpöttävät, lukevat, joogaavat, tekevät käsitöitä, auttavat kavereita, soittavat kitaraa, kokkaavat, kirjoittavat, jne. Niin, tosta auttamisesta tuli mieleen; täällä todellakin vielä 'naapuriapu' toimii, erityisesti meidän muutamien suomalaisten kesken. Kuskataan toisiamme, kuunnellaan toistemme ilot ja surut, kasvatamme kasveja, kaivamme maata, teemme sähköhommia, hoidamme koiria ja ihan kaikkea mitä kukakin osaa ja viitsii. Ja tuo naapuriapu ulottuu myös suomiporukan ulkopuolelle, kavereita jeesataan milloin milläkin tavalla.

'kesämökki'

Aikatauluja ei oikeastaan ole. Se oli mulle, asperger-tyypille, alkuun helkutan vaikea asia, vaan ei ole enää. Oikeastaan nautin siitä, että teen mitä huvittaa. En tiedä mitä huomenna tapahtuu, eikä sekään haittaa yhtään. Itse asiassa se on todella vapauttavaa. Vaikka elämä on täällä paratiisissa ollut pääsääntöisesti sietämättömän kevyttä, niin ystäviä ja rakkaita on ollut välillä niin ikävä, että on ollut pakko valuttaa kyyneleitään tyynyyn.

Sitten jamit. Täällä tosiaan käydään jameissa. Lavalle nousee kaikenlaista soittajaa ja laulajaa, välillä hyvää ja välillä vähemmän hyvää. Mutta jokaiselle jotakin. Jamit tarjoavat muusikoille oman juttunsa ja meille kuulijoille omat vibansa.

jameissa
Vesan ja Naphatin häissä
Ja lukemattomat ihmiset, joihin olen saanut tutustua, ovat ihan oma lukunsa. Heistä saisi kirjoitettua kirjan tai kaksi. Niin, ja onhan kouluakin tullut käytyä tuloksena muutama opittu thaikielen sana. Kaikesta saisi juttua vaikka oman blogin verran, mutta säilön näitä juttuja mieluummin sieluuni ja lämmittelen niillä, kun on kylmä.

Kummallinen paikka tämä Koh Phangan on, en osaa sitä sanoiksi raapustaa. Tämä on paikka, joka tarvitsee kokea itse. Jos siis haluat matkustaa paikkaan, jossa on oikeastaan kaikkea, muttei kuitenkaan ns. normaalia turismipotaskaa, niin tervetuloa tänne. Täällä voit heittää aivot narikkaan ja relata, oikeasti. Ja väitän, ettei samanlaista paikkaa maailmasta löydy. Tämä on mysteerinen 'hippisaari', joka on haukannut ison palan minusta. Tänne palaan vielä.

Pauliina, Banana Lady

Allekirjoittanut hikisenä lenkin jälkeen
Illan tullen. Pakkohan tänne on palata...

4

Se onnea on...

Mitä onni on ja mistä se löytyy? Sain onnellisuus-haasteen pohdittavaksi Petralta Turkista ja vaikka äskettäin kirjoitinkin läheltä liippaavasta aiheesta kiitollisuus, niin ajattelin tarttua haasteeseen siitä huolimatta. Vaikka vaan siksi, että itsensä ympäröiminen positiivisilla ajatuksilla tuo mukanaan lisää onnen aiheita.

Ensinnäkin, saan olla äärimmäisen onnellinen mahdollisuudesta viimeinkin toteuttaa unelma ulkomaille muutosta. Se on ollut ikuinen haaveeni ja vaikka elämä välillä 'pakottikin' pysymään aloillaan Suomessa, niin haave ei unohtunut. Ja niin se menee; kun oikein kovasti haluaa jotain tapahtuvaksi, se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Meille 'lintukodoksi' ulkomailla valikoitui Thaimaan Koh Samui ja täällä tätä unelmaa on eletty nyt puolitoista vuotta. Siitä saa ja kuuluukin olla onnellinen.

Tämä kukkaloisto jaksaa joka päivä ihmetyttää. Vaikka on kuivaa, niin on silti upeata!
Mutta kyllä se suurin onni löytyy siitä tavallisesta arjesta. Olet sitten Suomessa tai missä tahansa muualla, niin ne todellista onnea tuovat asiat ovat niitä 'pikkujuttuja'. Eroavaisuuksia tietenkin tulee kulttuurista, ilmastosta, maan tavoista ja ihmisistä sun muista, mutta onni on mielestäni aina lähellä, niissä pikkuriikkisissä päivän tapahtumissa. Sen kun jaksaisi joka päivä huomata!

Jos olisin kirjoittanut arjen onnesta täällä vaikka marraskuussa, olisi lista ollut hieman toisennäköinen. Täällä nimittäin (kuten Suomessakin) ilmat haukkaavat jonkun tilan rutiineista, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Silloin marraskuussa täällä oli sadekausi ja vettä tullut jo vähintään kuukauden putkeen, kun nyt taas voisi tanssia sateelle joka päivä. Sille sateelle, joka on loistanut poissaolollaan aivan liian pitkään. Perusasiat onnellisuuteen kuitenkin on ja pysyy, mutta tässä pientä onnellisuuslistaa auringon sulattamilla aivoilla:

Onnea on toimivat sähköt. Se ei aina ole itsestään selvyys täällä, vaikka ero kymmenen vuoden takaisiin aikoihin onkin huikea. Viime päivinä sähköt ovat temppuilleet ja se tarkoittaa sitä, ettei edes sitä pientä pakopaikkaa kuumuudesta ole tarjolla ilmastointilaitteen alla tai tuulettimen edessä. Mereen voi mennä, muttei se vilvoita yhtään meriveden huidellessa yli kolmessakymmenessä. Vettä ei tule (edes vessaan), joten onni on ehdottomasti myös uima-allas. Sieltä voi hakea edes hetken vilvoittavaa helpotusta.

Onnea on vesisade. Sitä saatiin parin tunnin ajan joitain öitä sitten ja vaikka sen aiheuttama oikosulku veikin taas sähköt pitkäksi aikaa, niin puutarha kiitti. Heräsin keskellä yötä valtavaan jonkin lähistöllä olevan sähkökeskuksen pamaukseen (jota jo hetken pelästyin pommiksi) ja vaikka vietin sen jälkeen unettoman yön, niin seuraavana päivänä olin kiitollinen nurmikon saaneesta tekohengityksestä.

Ihana sade tule jo. Vaikka välillä tulvisikin...
Onnea on myös asiakkaat, joita vuokralle tarjoamassamme talossa Villa Zappy 2:ssa on käynyt, sillä sieltä saamme edes osan elannostamme. Helppoa täällä ei käsittääkseni ole kenelläkään tiukentuneitten kaikkien mahdollisten säännösten ja hiljaisen turistikauden takia, mutta eteenpäin on ryömittävä. Meillä on toistaiseksi riittänyt asiakkaita ympäri maailmaa ja vaikka kaikenlaisia kommelluksia onkin ollut, kuten öljyssä palaneita kiinalaisia reisiä, niin kokonaisuus tähän saakka on ollut loistava. Kiinalaiset eivät muuten usein puhu englantia, joten en tiedä miten ilman google translationia selvittäisiin. Heitä on ollut eksyneenä ja kielitaidottomina ympäri saarta poliisiasemaa myöten, mutta jotenkin näistäkin ongelmista on aina selvitty. Onnea on siis myös kielitaidottomat kiinalaiset asiakkaat.

Koh Samui, Thailand
Villa Zappy 2, tervetuloa majoittumaan!
Suurta onnea jokaiseen päivään tuovat myös nämä meidän karvaiset henkivartijat, jotka säntäävät paikalle silmänräpäyksessä, kun emäntä päästää kauhistuneen kiljahduksen. Yleensä kyseessä on joku ällöttävä ötökkä ja luonnonihme, kuten otsaan lentävä kaskas, mutta tämäkin älyttömän vaarallinen tilanne on ohi alta aikayksikön, kun karvamakkaramme Salsa on pistänyt ötökän poskeensa. Se syö niitä vähintään kymmenen päivässä, joten ilmankos löytyy lihaa luitten ympärillä. Boo vastaavasti hoitaa sitten ne isommat 'uhat' todellisen herrasmiehen tavoin. Onnea on myös naapurin koira Dummy, joka tulee päivä-, ja iltahoitoon joka ikinen päivä. 'Ikiliikkuja' Dummy pitää osaltaan  huolen meidän turrien mielenvirkeydestä leikittäen niitä väsymättä aamusta iltaan bongaillen välillä taivaalla ohilentäviä lentokoneita. Onnea on siis myös mukavat ranskalaiset naapurit, jotka ovat osaltaan vähentäneet Samuin kodittomien koirien ongelmaa.

Boo ja Salsa

sekä naapurin Dummy. Päivän vilvoitushetki niitten 'omalla' altaalla
Onnea tuovat myös uudet thaimaalaiset tuttavuudet, joita syntyy päivittäin, mikäli vaan liikahtaa oman reviirin ulkopuolelle. Edelleen ihmettelen sitä ystävällisyyttä, jota saa osakseen joka päivä. Vieläkään, kaikkien näitten Thaimaassa vietettyjen vuosien aikana ei koskaan ole tarvinnut pettyä. Vaikkei sitä aitoa hymyä jokaisessa putiikissa saakaan, (miksi pitäisikään), niin mitä alkeellisimpiin olosuhteisiin ja syvemmälle sisään näitten saaren alkuperäisten asukkaitten elämään pääsee, sitä kiitollisempi saa olla sydämellisestä vieraanvaraisuudesta ja reilusta avoimuudesta. Onnea on silloin tällöin päästä osaksi sitä elämää, vaikka vain hetkeksi.

Onnea ovat ystävät täällä ja siellä sun täällä. Vaikka osasta uusimmista tuttavuuksista on joutunut lyhyessä ajassa luopumaankin, se lienee hyväksi ja paikallaan. Sillä tavoin ne jyvät erottuvat akanoista. Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, vain ne todelliset jäävät, joten heille tervetuloa. Kaikella on aikansa ja paikkansa ja asiat tapahtuvat kuitenkin niin, kuin on parasta mahdollista itse kullekin. Onnea on siis myös luopumiset.

Isointa osaa onnesta näyttelevät kuitenkin perhe ja sukulaiset. Se ei katso aikaa eikä paikkaa, pelkkä tieto siitä että joku on langan päässä kun tulee ikävä riittää. Onnea on skypepuhelut mummien kanssa, vaikka osa ajasta meneekin tekniikan ihmettelyyn, sekä siskonpojan lähettämät skeittivideot Hong Kongista. Onnea on myös seurata joka ikinen päivä vanhimman pojan liikkumisia ja nukkumaanmenemisiä Instagramista ja WhatsAppista, sekä skeittivideoitten vastaanottaminen sieltäkin. Ollaan me näköjään aikamoinen skeittiperhe! Onnea on myös ottaa osaa pojan päivittäiseen elämään vaikka vaan pyykinpesuohjeitten muodossa. Välillä pohditaan syntyjä syviä ja toisinaan vaan huokaillaan puhelimessa vuorotellen. Ikävä on usein aivan järjetön, joten suurinta onnea ikinä on pelkästään kuulla murun ääni.

Skateboard Barcelona
Siskon poika skeittiretkellä Barcelonassa
Ja esikoisen taidevideo tilanteesta, 'kun se nilkka meni'...
Onnea on sielunkumppani, joka elää tätä unelmaa kanssani joka ikinen päivä. Yhdessä rämmitään syvimmät alamäet ja kivutaan taas toivottavasti korkeammalle nyppylälle, vaikka ne ärräpäät välillä lentelisivätkin. Aina ei jaksa ymmärtää toista ja aivan liian usein unohtuukin arvostuksen näyttäminen. Joten onnea on myös rivien välistä (toivottavasti) lukeva ja ajatuksia tulkitseva kumppani, silloin kun se kitaransoitoltaan kerkiää.

aina on aikaa pienelle soitolle.
Onnea on tuleva kesäloma Suomessa, koska silloin pääsee viimein rutistamaan syliinsä kaikki kipeästi kaipaamamme vip-henkilöt. Vaikka tiedänkin, että Suomessa ollessamme sydäntä rutistaa ikävä näihin karvaisiin perheenjäseniin, niin aion nauttia Suomesta jokaisella henkäyksellä. Ja mitä valtavaa onnea tuokaan tämä nuorimmainen Samuilla, joka on kuin tulisilla hiilillä Suomen matkaa odotellessaan. Se tarttuu nimittäin, sellainen lapsenomainen hillitön ja unet vievä matkakuume ja vaikka suunnitelmissa onkin lähteä Suomeen vasta toukokuun lopussa, niin saapas nähdä kuinka käy. Jos lentäisikin jo kohta...? Onnea on myös vapaus liikkua silloin, kun mieli valtaa järjen.

Kiitos vielä kerran Petralle tilaisuudesta miettiä onnea! Lähetän osaltani haasteen eteenpäin Marialle jonnekin päin Amerikkaa ja Mintulle Ausseihin. Miltä teidän arkipäivän onni näyttää?

Koh Samui, Thaimaa
varpaat rantahiekassa ei voi kuin olla onnellinen!



7

Vieraskynäilijä: Kurt Kavander- Songkran kulissien takana

Huom! Tämä postaus on tehty vieraskynäilijänä, eli kirjoittana on tällöin blogissa vieraileva henkilö. Tällä kertaa saamme lukea hyvän ystäväni, myös Samuilla asuvan Kurt Kavanderin (Kurren) kirjoituksen Songkranin kulissien takaa ja kuinka sitä vietetään Koillis-Thaimaassa. Lisätiedot ja yhteystiedot kirjoittajasta blogikirjoituksen lopussa. Nauttikaa upeasta jutusta kuvineen:

Songkran - muutakin kuin vesisota

Blogin emäntä ja rakas ystäväni Heidi pyysi minua kirjoittamaan pienen tarinan Koillis-Thaimaan Songkranin vietosta. Minun nimeni on Kurt Kavander ja lempinimeni Kurre. Olen asunut Thaimaassa vuoden 2008 tammikuusta lähtien ja matkustanut aika paljon sekä täällä että naapurivaltioissa. Ammatiltani olen kielenkääntäjä ja teen pääasiassa ruotsinnoksia suomalaisille toimeksiantajille. Kesällä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun opiskeluaikanani tarjoutui mahdollisuus toimia Paraisten kaupungin kääntäjän kesälomasijaisena. Joskus ehkä harmittikin, että valitsi itselleen kääntäjän ammatin, mutta tämän päivän tekniikka mahdollistaa työnteon missä päin maailmaa tahansa, kunhan nettiyhteydet toimivat. Konttori kulkee mukanani repussani, ja nyt tunnen olevani pikemminkin etuoikeutettu kulkiessani maailmalla. Ja olen kiitollinen siitä, että saan olla ja elää tässä maanosassa, josta nautin täysin siemauksin.

Songkrania, eli perinteistä thaimaalaista uutta vuotta vietetään 13.-15. huhtikuuta. Songkrania vietetään toki muissakin buddhalaisissa maissa, kuten Laosissa ja Kambodzassa, mutta samanlaista vesisotaa kuin Thaimaassa ei varmaankaan esiinny muualla. Samuin saarella vesisota ei kestä kuin yhden päivän, ellei lasketa sitä, että jotkut ottavat pienen varaslähdön ja asettuvat kadunvarsille kastamaan ohikulkijoita jo varsinaista Songkrania edeltävänä iltana.

Nyt olin viettämässä Songkrania kolmatta kertaa Koillis-Thaimaan Udon Thanin provinssissa, ja kun täällä juhlitaan, niin juhlitaan sitten kunnolla. Saavuin Udon Thanin kaupunkiin 11.4. ja jatkoin hyvän ystäväni Wan kanssa maaseudulle Non Sa-atin alueen Baan Na Lao -nimiseen kylään lavataksilla, jonka kyydissä oli mummoja, hunajaämpäreitä, aurinkovarjo, muutama nuorempi nainen ja yhteensä kolme miestä. Puolentoista tunnin matka yli 40- asteisessa helteessä taittui yllättävän nopeasti ja mukavasti, kun välillä sai kylmää vettä niskaansa. Songkranina pitää kuitenkin aina muistaa etukäteen varmistaa, etteivät läppäri, passi, puhelin, savukkeet, sytkäri jne pääse kastumaan. Mutta kun sen jo tietää, niin osaa varautua.

Mr. Wa
En ollut käynyt ns. thaimaalaisessa perheessäni kahteen vuoteen, ja tuntui hyvältä nähdä kaikki taas kerran. Koska tiedän millaisissa olosuhteissa eletään, olin kaupungista ostanut tuliaisiksi neljä muovikassillista shampoota, saippuaa, vauvatalkkia, kahvia, teetä, ym. tarpeellista sekä ison pussillisen pyykinpesuainetta ja ilo oli minun puolellani, kun näin sen kiitollisuuden, joka loisti jokaisen kasvoista.

thaimaalainen perhe ja vieraanvaraisuus
Kotikadun varrelta muutama rakas vanhus on vuosien varrella siirtynyt tuonpuoleiseen, mutta sylilapsia on tullut tilalle. Songkran on perhejuhla ja varmaan lähes kaikki, joilla on siihen mahdollisuus, tulevat silloin käymään vanhempiensa tai isovanhempiensa luona. Maaseudulla harva yli 35+ leikkii vesisotaa. Muutenkin aamupäivisin ja auringon laskettua pääsi kulkemaan kylänraitteja kastumatta. Yhtenä aamupäivänä kun oli paahtavan kuumaa ja lähdin skootterilla varta vasten kastumaan, jouduinkin pettyneenä palaamaan kotiin ja hoitamaan kasteluhomman menemällä kauhasuihkuun vaatteet päällä ilman, että joku hoiti proseduurin puolestani.

Kurre ja kylän lapsia vesisotimassa
Maaseudulla kyläläiset heräävät kukonlaulun aikaan. Aamulla 13.4. lähdimme kylän ääriä myöden täyttyvälle temppelille heti auringon noustua. Pääsalissa munkeille tarjottiin ruokaa ja annettiin lahjapaketteja, jollaisia on myynnissä monessa kaupassa ja jotka sisältävät mm. hygieniatuotteita. Tiettyjen rituaalien jälkeen väki siirtyi pihalle, jossa muodostettiin kuja kulkueelle, joka saattoi Buddhan luita temppelin saliin. Mietinpä, miten iso Buddha onkaan ollut, jos ruumiin polttamisesta jääneitä luita on riittänyt jaettavaksi joka pikku kylään ympäri Kaakkois-Aasiaa. Salissa luut asetettiin kauniisti veistetyn vesikourun päässä olevaan altaaseen, ja rituaaliin osallistuvat kaatoivat vettä altaaseen päin kaltevasti olevaan kouruun, joka johti veden luupalojen päälle. Näin siis pestiin Buddhan luupalaset.





Temppeli on myös kylän huvielämän keskus ja mitä olisikaan thaimaalainen juhlinta ilman arpajaisia. Arpajaisten tuotto meni kokonaisuudessaan temppelille. Minulla on harvoin onnea arpajaisissa, mutta tällä kertaa voitin 40 bahtilla, eli pyöreästi yhdellä eurolla kaksi pakettia nuudeleita ja kauhan. Arpajaisvoittoja oli nuudeleista polkupyöriin ja virvokkeista tuulettimiin, mutta parempi edes joku voitto kuin ei mitään.

Illalla temppelin pihalla oli perinteistä isaanilaista tanssia. Koillis-Thaimaa kulkee myös nimellä Isaan ja se on Thaimaan köyhintä aluetta. Koska työtä ei juuri ole, suurin osa työikäisistä muuttaakin kasvukeskuksiin ja varsinkin turistialueille paremman elämän toivossa ja myös elättääkseen maaseudulle jääneitä perheenjäseniään. Moni lähettää jopa puolet palkastaan kotiväelle; Thaimaassa sosiaaliturvaahan ei ole nimeksikään.

Torstaina 14.4. kyläläiset tanssivat monta tuntia ja monta kilometriä ympäri kylää määränpäänään tietenkin temppeli. En jaksanut itse olla mukana kuin alkumetreillä ja meninkin yhden sukulaistalon terassille laulamaan karaokea. Olin yllättynyt, että jollakin on tosiaan karaokelaitteet ja oikeasti hämmästynyt, miten hyvin Youtube toimi. Siispä tuli sukulaisten kanssa juotua muutama Sangsom-lasillinen ja laulettua Carola Häggkvistin 'När löven faller' ja Jari Sillanpään 'Satulinna', jotka molemmat ovat yhtä melankolisia, kuin surua pursuavat thaimaalaiset rakkauslaulutkin. Karaokesession jälkeen en enää jaksanutkaan isaanilaiskonserttiin, joka alkoi iltayhdeksältä ja kesti seuraavaan aamuun asti. Ja jotenkin olin aamulla erittäin tyytyväinen etten jaksanutkaan; en kadehtinut tippaakaan niitä huonovointisia, jotka olivat jaksaneet juhlia aamuyöhön asti.


Kun isoäiti ja serkut tulivat lava-autolla pihan eteen kysyinkin minne he ovat menossa, eikä ollut yllätys, että tämäkin matka suuntautui temppelille. Isoäiti, isän sisarukset, serkku ja minä menimme isoisän haudalle, jossa kävin myös kaksi vuotta sitten. Hautakiven sisältä löytyy kaksi pientä metalliuurnaa, joissa ruumiin polttamisesta jälkeen jääneet luut säilytetään. Uurnat nostetaan ulos, uurnien kannet nostetaan pois ja sitten - jokainen vuorollaan - valaa vettä luitten päälle. Lopuksi uurnat asetetaan takaisin hautakiveen, jonka jälkeen hautakivi pestään.



haudalla luita pesemässä
Yhteiset ateriat katetaan minun thaikkuperheessäni yleensä olohuoneen klinkkerikuvioidulla vahamuovilla katetulle lattialle. Maaseudulla kannattaa heittää ennakkoluulot menemään ja maistaa sitä, mitä tarjotaan. Tämän vierailun eksoottisimpia antimia oli 'Laap Mickey Mouse', eli voimakkaasti maustettua rottaa isaanilaiseen tapaan; täytyy myöntää, että pyysin perheen isää varta vasten metsästämään minulle muutaman rotan tätä blogikirjoitusta silmällä pitäen. Friteeratut ja suolatut hyönteiset maistuvat hyvälle snacksina. Papaijasalaattia oli tarjolla melkein joka päivä. Tälläkin kertaa papaijasalaatin aineksina oli eläviä pikkukatkarapuja, jotka yrittivät hypätä pois salaatista, kuin vastapyydetty ahven säilytysastiasta. Ja täytyy myöntää, että liikkuva katkarapu suussa ei tunnu kovin miellyttävältä. Mutta kun malttaa odottaa hetken, tulinen papaijasalaatti hoitaa hommansa, eivätkä ravut enää liiku. Myös raa'asta naudanlihasta tehty tulinen salaatti on maukasta.

näin täällä ruokaillaan
pyydystettyjä rottia ennen valmistusta
ja ihan hyvältähän ne maistuivat!
saisiko välipalaksi olla toukkia?
vai liikkuvia minikatkarapuja papaijasalaatilla?
Moni suomalainen saattaa valittaa kyykkyvessoista tai kauhasuihkuista, mutta minun mielestäni suomalainen kesämökki alkeellisine puuceineen ja pesumahdollisuuksineen vetää pidemmän korren eksoottisuudessaan. Toki liikuntarajoitteisille kyykkyvessat eivät todellakaan sovi.

Tällaiselta näyttää monessa thaimaalaisessa kylpyhuoneessa. Wc-pönttö on tuo matalin.
Perjantaina 15.4. oli jäähyväisten aika, mutta olen varma siitä, että palaan Baan Na Laon kylään ja thaikkuperheeseeni uudestaan. Wa ja minä lähdimme Non Sa-atin keskustaan, josta Wa jatkoi Khon Kaenin kaupunkiin ja minä Udon Thanin kaupunkiin. Tunnin pikkubussimatka maksoi 50 bahtia, eli noin 1,25 euroa. Kuumuudesta ja vesisodan jatkumisen takia otin tuk-tukin linja-autoasemalta hotellille ja taas matkakassa hupeni 50:llä bahtilla.

Vaikka Songkran on kaikin puolin hauska ja antoisa juhla, kannattaa muistaa että juhlinnat vaativat uhrinsa; tämän vuoden Songkranin liikenne oli Bangkok Postin mukaan vaatinut 397 kuolonuhria lauantai-iltaan mennessä. Siihen kun lisätään noin 3300 loukkaantunutta, kannattaa muistaa, että esimerkiksi lava-autolla seisten matkustaminen monen promillen humalassa ei ole suotavaa.

Ja aivan lopuksi haluan antaa pienen vinkin: jos tutustuu thaimaalaiseen paremmin, ei ole epäkohteliasta kysyä, saako perheessä tulla käymään. Niissä perheissä, joissa olen käynyt, minut on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi ja olen kiitollinen siitä, että olen päässyt tutustumaan aitoon thaimaalaiseen elämään kulissien takana.

Mukavaa Songkranin jälkeistä aikaa!

Kurre

Kiitoksia Kurrelle loistavasta ja silmiäkin avaavasta kuvauksesta maaseudun ja paikallisten elämästä!
Mikäli tarvitsette laadukkaita käännöksiä suomesta ruotsiksi kilpailukykyiseen hintaan, niin Kurt Kavanderin palvelut löytyvät täältä:

Overseas Translations Co., Ltd.

sekä Facebookista  tästä linkistä.

Yhteydenotot sähköpostilla kurt.kavander(at)yahoo.com
10

Se maailman suurin vesisota

Koh Samui, Thailand
vauvasta vaariin ja kaikkea siltä väliltä, sulassa sovussa ja litimärkinä...
Siinä se, kolmella sanalla. Jos sitä ei ole kokenut, ei voi todellisuuttakaan kuvitella, vaikka kuinka yrittäisi kertoa. Se on täysin kreisiä, se on jopa vaarallista, se on erittäin märkää ja sotkuista, se on  mieletöntä samassa sopassa olemista tuntemattomien kanssa, se todennäköisesti ylittää ne villeimmätkin kuvitelmat. Se on pakko kokea, edes kerran.

Pystyisipä Songkranissa ottamaan turvallisesti valokuvia, sillä saldo voisi olla huikea, vaan kun ei pysty. Songkran on  nimittäin myös täysin säälimätöntä. Aivan sama onko sulla kännykkä kädessä tai kalliimpi järkkäri, niin armoa ei tunneta. Vaikka olisit erehdyksissäsi pukeutunut muka jotenkin asiallisesti ja piirtänyt vaikka silmätkin päähän, niin ripsiväreistä ja vaatteista viis. Se on menoa, eikä meinausta ja mitä kuivempi tyyppi, sen herkullisempi kohde.

Muutama edellinen Songkran, eli thaimaalaisten uusi vuosi ollaan sodittu kaatosateessa, mutta tänä vuonna tahti oli toinen. Ne jääpaloilla täytetyt ämpärit, jotka kaadettiin niskaan viime vuonna ja joiden jälkeen meinasi kuolema tulla, olivatkin tämän vuoden pätsissä melkein parasta. Kun koko päivän vetää märillä vaatteilla raskas vesipyssy kädessä ja käy vaan välillä kaivamassa vauvatalkit nenästä ja silmistä, niin voi olla satavarma, että illalla uni tulee. Onneksi meillä Samuilla touhu kestää vain yhden päivän, huh huh...

Tässä jokunen ujo kuva tämän vuoden bileistä. Selusta on varmistettava aina kuvatessa, ja mahdollisuuksia minkäänlaisiin varmistuksiin jaetaan todella niukasti, niin tämän rohkeammin ei uskallettu kaikkia valokuvaushärpäkkeitä riskeerata. Vakuutusyhtiö ei taatusti olisi tykännyt...



Voisi melkein sanoa, että vauvatalkilla pestiin koko naama tässä tapauksessa



ja asu on vapaa. Tässä rouhein näkemäni kypärä!
Aikamoisia tykkejä. Kyllä näillä kädet kipeiksi saa ;)






46
Back to Top