Ken tietäis sen

Se olisi näillä näppäimillä taas edessä ehkä kaikkein mieluisin reissu. 

Totuuden hetki, saako jäädä vai pitääkö poistua. Visarun -firmojen kanssa kaikki sujuu kuin rasvattu salama (ehkä), jos ei henkikullastaan malta olla niin huolissaan.

Meille ne ei sovi. En ole vielä koskaan suostunut hyppäämään jonkun jabapäissään kaahaavan kuskin kyytiin, sillä ajattelin tallustella täällä maan päällä vielä ainakin pari elämää.

Siksi me otetaan henkilökohtaisesti kaikki muut mahdolliset riskit, ja navigoidaan rajoille aina omin päin. Viimeksi tosin navigaattorin tulkitsijalla oli ilmeisesti vikaa rilleissä, sillä ensimmäiset kaksi tuntia kaahattiin autolla täysin väärään suuntaan.

Ja ongelmiahan siitä seurasi. Lue vaikka täältä.


Tämä kerta on aikaisempiin rajajuoksuihin verrattuna kaikkein haastavin, sillä meillä ei ole enää viisumeita. Tämä on ollut tietoinen (rahansäästö)päätös, sillä haluttiin välttää matka Georgetowniin. Eivätkä nuo bisnesviisumitkaan ihan ilmaisia ole.

Sitä paitsi me ollaan lähdössä Suomeen ainakin vuodeksi, joten tuntui typerältä hukata rahojaan tarpeettomaan.

Vielä on hämärän peitossa kuinka rajalla suhtaudutaan tyyppeihin, joilla on takana vanhaksi mennyt bisnesviisumi, eivätkä ne siitä huolimatta halua vielä poistua maasta.

Viranomaiset

Yksi iso haaste on aina viranomaisten kielitaidottomuus. Puhelinsoitto immigrationiin olisi helpoin tapa saada ohjeita, mutta englanninkielinen puhelinkeskustelu esimerkiksi pankin kanssa jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Joten me käväistiin immigrationissa visiitillä. Näillä näkymin - ja näillä kielitaidoilla - näyttäisi siltä ettei ongelmia tule. Ainakin tämän kertaisen virkailijan mukaan.

Normaalistihan ilman viisumia menet rajan yli ja saat 30 päivän oleskeluluvan. Siihen voit hakea immigrationista 30 päivää jatkoa hintaan 1900 bahtia. Maarajoilla tämän voi tehdä kaksi kertaa vuodessa, lentäen ilmeisesti rajattomasti (but who knows...).

Bisnesviisumi taustalla saattaa muuttaa asian täysin, mutta kun on kysymys tämän tyyppisestä kommervenkistä, kukaan ei osaa antaa varmaa vastausta.

Immigrationista sanottiin, että sen PITÄISI onnistua meiltäkin.

Jos meidän tuuriin on uskominen, meiltähän onnistuu mikä vaan! Varsinkin tällaiset tavallisuudesta poikkeavat kuviot.

Boo ja viidakkotalon pihaa.

Sotilasjuntta

Missään tapauksessa ei saisi arvostella juntan toimia. Paikalliseen politiikkaan ei niinikään pitäisi puuttua, mutta sanon nyt kuitenkin sen verran, että moni kuvio on mennyt haastavaksi.

Täällä puhutaan expattien keskuudessa tunnelmasta, ettei ollakaan niin kovin tervetulleita enää tänne asumaan. Turistit on ok, kunhan raha liikkuu ja ollaan ihmisiksi.

Eikä mielellään puututa mihinkään epäkohtiin. Ainakaan julkisesti.

Menneinä vuosina moni eläkeläinen on eläkepäiviksi siirtänyt luunsa Thaimaahan alhaisen hintatason takia. Hinnat ovat kuitenkin nousseet ja asumiseen oikeuttavat kriteerit kiristyneet. Valtava määrä Samuillakin asuneita eläkeläisiä on muuttanut huomattavasti halvempiin naapurivaltioihin.

Niissä kun kuulemma tuntee vielä olevansa tervetullut.

Monelle suurin syy on kuitenkin se, ettei eläke enää täytä kriteereitä. Veikkaan aika monen suomalaisenkin nettoeläkkeen jäävän alle 1800 euron kuussa. Lisäksi näyttäisi siltä, että thaimaalaiseen pankkiin olisi nykyään tehtävä pankkitalletus, joka on yli 11 000 euroa. Sekin on monelle eläkeläiselle sula mahdottomuus.

Toisaalta ymmärrän nykyiset linjaukset, toisaalta en.

Ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, vuoden bisnesviisumikaan ei tarkoita kokonaisen vuoden lupaa viipyä maassa, paitsi jos bisnes on riittävän iso. Meidän kaltaisilla pikkufirmoilla asia on toisin, ja rajan yli on hypittävä 90 päivän välein.

Voitte kuvitella kuinka raivostuttavaa se on. Jos olisi liikaa rahaa eikä olisi koiria, mikäs olisikaan lennella 90 päivän välein Balille. Tai saakeli vaikka Australiaan.

Mikäli lompakko ei kuitenkaan tursua kahisevaa, se v*tuttaa ennen pitkää.

Ja nyt juntta on ottanut asiakseen ratsata kaiken mahdollisen. Hyvä niin, monia rikollisia ja viranomaismääräyksiä rikkoneita on saatu kiinni. Mutta siinä sivussa ovat kärsineet myös ei niin varakkaat, mutta siivosti elävät ja paikallisia yhteisöjä tukevat farangit.

Boo ja hämähäkki.
Pari päivää sitten terassin vierestä napattu harvinainen Blood python.

Saa nähdä mitä tästäkin tulee

Meillä on viidakkotalon vuokrasopparia jäljellä huhtikuun 5. päivään. Huomisen rajareissusta ehkä saatava 30 päivän oleskelulupa ei riitä oleskeluun siihen asti, vaan lisäpäiviä pitäisi siis saada ostettua vielä immigrationista.

Koska rajaviranomaisilla on kaikkien muuttuvien säädösten lisäksi lähes rajattomat valtuudet tehdä omia ratkaisujaan, jää nähtäväksi miten rouva äkäinen tällä kertaa meihin suhtautuu.

Me lähdetään nimittäin juniorin kanssa taas huomenna Ranongin suuntaan. Hypätään veneeseen ja hurautetaan Grand Andaman casinolle Myanmarin puolelle.

Joku rationaalinen ihminen ei löisi päätään enää kertaakaan samaan seinään rouva äkäisen kanssa, mutta meikäläisen intuitio sanoo, että raja-aseman rouvan kovan ulkokuoren alla piileskelee jotakin pehmeää.

Ja että kaikki menee putkeen.

Saa pidellä peukkuja!



8

Samuin salaisuuksia, osa 3 - Laem Yai, secret cave ja geokätköily

Olen satavarma, että nyt siellä viimeistään ajatellaan allekirjoittaneen seonneen.

Ensin se ilmoitti höyrähtäneensä frisbeegolfiin, ja nyt sitten geokätköilyyn. Ei hyvää päivää.

Mutta ei tässä geokätköilyyn sentään höyrähdetty olla, takana on vasta yksi 'geolöytö' (en tiedä miksi niitä pitäisi kutsua), ja sekin juniorin koulutehtävän takia.

Eli ei vallan hulluina vielä, mutta vaikuttuneina kuitenkin.

Ajatelkaa että Samuillakin on noita kätköjä ainakin 22!

Rupesin välittömästi miettimään, että ehkä ne kaikki kiinalaisturistit, jotka huojuvin mopoin viilettää Samuin teillä nenä kiinni kännykässä ovatkin geokätköilijöitä?

Laem Yain näköalapaikalta löytyi meidän ensimmäinen geokätkö.

Ensimmäisen kätkön aarteet.

Ja ensimmäisen kätkön lokikirja

Geokätköily Samuilla

Mä en tajua tästä vielä mitään, mutta tietoahan löytyy vaikka täältä.

Samuin osalta tajuan kuitenkin sen, että noi mestat jossa listan mukaan (katso täältä) kätköjä on, sijaitsevat paikoilla joissa kannattaa poiketa enivei.

Vesiputouksia, näköalapaikkoja, salaisia luolia ja muita ei niin pahoja turistirysiä. Puhumattakaan salaisista rannoista ja mielenkiintoisista haasteista. Tavoittamattomiin jääviä aarteita nousuveden aikaan, kuten meille yhdellä kohteella tänään kävi.

Ehdottomasti kannattaa käydä tutkimassa, jos ei Samuin reissulla jostain syystä keksi mitään tekemistä. Ja vaikka keksisikin, tämäKÄÄN ei ole pöllömpi vaihtoehto itsensä grillaamiselle rannalla.

Mutta varaa aikaa (ja varaa juomaa), sillä ei Samuin kätköt mitenkään vierekkäin ole. Eivätkä kaikki selvästi helposti saavutettavissakaan.

Laem Yain Beryl barin pieni poukama

Varsinainen Laem Yai beach

Beryl barin kyltti ;)

Beryl bar mereltä

Laem Yain Beryl Bar ja secret cave

Me löydettiin yhden päivän aikana ainoastaan yksi kätkö, koska aikaa tuhraantui tavoitellessa hermit munkin salaista luolaa Laem Yai beachillä.

Tämä luola on Samuin ehdottomia salaisuuksia. Sen verran suuri salaisuus, ettei edes google löydä paikalle. Mutta Geocaching.com löytää.

Vaikka meiltä jäikin nousuveden takia salainen luola tällä kertaa saavuttamatta, on sinne pakottava tarve palata takaisin. Toivon tapaavani yksinäisyyden valinneen munkin, joka vielä muutama vuosi sitten asui luolassa vakituisesti. Ilman sähköä ja vettä. Aivan yksin, meren armoilla.

Hän käy edelleen luolassa säännöllisesti, ja vaikka kaikki vierailijat eivät onnistukaan tapaamaan munkkia, haluan uskoa omaan tuuriini.

Secret cave ja hermit munkki, kuvaajana Olga Saliy

Yläkautta ei luolaan päässyt, joten pitää odottaa laskuvettä

Itse geokätkö sijaitsee luolan läheisyydessä seisovan puun juurella. Koordinaatit löytyvät ylläolevista linkeistä.

Laem Yai beach ja tämä kyljessä oleva pieni poukama on muutenkin käymisen arvoinen. Jos tähtäät Laem Yai beachille ja etsit Beryl Baria, löydät kyllä perille. Ja Beryl Barin omistaja osoittaa kyllä suunnan salaiselle luolalle.

Paras aika tavoitella luolaa on laskuveden aikaan myöhemmin iltapäivällä. Ei kuitenkaan liian myöhään, ettei pimeys vie mahdollisuutta palata takaisin.

Beryl bar itsessään on käymisen arvoinen paikka. Mukava perinteinen thaikkuravintola (mainiot pöperöt) perheen kodin yhteydessä. Saapuessasi paikalle törmäät todennäköisesti auringossa köllöttelevään poniin, ystävälliseen vahtikoiraan ja höpötteleviin papukaijoihin. Portinvartijana taas - usko tai älä - seisoo väreistään päässyt ihmisen kokoinen joulupukkipatsas.

Pieni rantapoukama on unenomainen. Joku piipahtaa poseeraamassa kameralle ja kalastajat heittelevät virveleitään. Väsähtänyt kalastaja köllii puun alla ja iskee silmää meidän rämpiessä ohi salaiselle luolalle.

Taustalla soi hiljainen reggaemusiikki. Aika on pysähtynyt.

Muuta ei täydelliseen päivään tarvitakaan.

Joko sinä olet muuten geokätköillyt?

Ps. Jos päädyt ensi kertaa geokätköilemään, muista varata mukaasi pieniä aarteita. Löytäessäsi geokätkön, voit ottaa aarteen mukaan, kunhan jätät itsekin jotain tilalle. 

Ps2. Salaisesta luolasta kuvan on ottanut valokuvaaja Olga Saliy.

Beryl bar on myös koti

Beryl barin pikkuinen poni

ja höpöttävät papukaijat


2

Pelastetaan huojuvat tönöt

Tilanne on sellainen, että olen ahminut ilta toisensa jälkeen blogeja, joissa pelastetaan huojuvia tönöjä.

Oikeasti ne tyypit pelastaa tietenkin vanhoja taloja, mutta tämä olkoon nyt työnimenä meidän Suomen sivujuonelle. Meidän rahat kun riittää (toivottavasti) juurikin siihen perustuksillaan huojuvaan tönöön.

Jos me sellainen löydetään. Tai löydetäänhän me, kun on kerran pakko. Ja kun tiputetaan rima riittävän alas.

Nyt siis kaikki joukolla tarjoamaan meille niitä tontteja, jossa tönön voi vähintään mielikuvitella olevan pystyssä. Edes huojuen.

Katsoshan, me tullaan niin lyömään rahoiksi sillä tönöllä. (Tässä kohtaa kylläkin useimmat meidät tuntevista yrittää olla nauramatta ääneen. Ja totta puhuen, aika paljon itseäkin huvittaa).

Kuva: Vuokko Laiho
Kuva: Etuovi.com

Olen jo pitkään seurannut myös Piccolo Salvo -blogia. Piccolo Salvossa suomalainen pariskunta (ehkä yhtä hulluja kuin mekin) pelastaa Fallossa vanhaa tilaa, ja mä olen tavattoman inspiroitunut.

Niin inspiroitunut, että vaikka meillä perstaskut pursuaisi seteleitä, valitsisin todennäköisesti mieluummin haasteen. Sen perustuksillaan huojuvan tönön.

Sillä mites sitten eläisi, jos ei olisi haasteita?

Todennäköisesti näitten palmujen alla elämään rakastuneille pelkästään Suomeen lähdössä on riittävästi haastetta, mutta eihän sitä luonnolleen mitään mahda. Aina pitää olla sen verran vatsanväänteitä, että unet jää lyhyeksi ja lompsa huutaa hoosiannaa.

Joten varautukaa siihen, että kun Thaimaanrannan maalarit rantautuu Suomeen - ties mihin päin - pääsette ehkä seuraamaan älyvapainta talon pelastusoperaatiota, mitä olette koskaan nähneet.

Kuva: Temola.fi

Syrjähypylle nimi

Tämä meidän Suomen syrjähyppy tulee tarvitsemaan arvoisensa kategorian blogiin, johon pyydänkin nyt teiltä apua.

Mikä sinun mielestäsi olisi sopiva kategorianimi Thaimaanrannan maalareitten Suomi -sivujuonelle?

Nimiä voisi ideoida vaikka seuraavilla spekseillä:

  • Tönö on halpa, sillä rahaa ei ole.
  • Tönö on 100-vuotias vanhus, sillä vanhat talot, niissä on sitä 'sielua'. 
  • Ruutuikkunat tietenkin, sillä kuka nyt ei sellaisten raoista haluaisi tirkistellä salaattia syöviä peuroja, ja hangessa hyppiviä jänöjä. Hankia en kylläkään kaipaa.
  • Ympäröivä vanha ja villiintynyt puutarha on syönyt tönön, ja viidakon kukkaan puhkeamista seurataan ihastuksesta syvästi huokaillen. (Viidakko on jäänyt meihin, ei siitä pääse mihinkään).
  • Tönön kaverina on pari huojuvaa ystävää, jotka myös kaipaavat pelastajaa. 
  • Tönössä on lautalattia ja tietty hirsiseinät. Jos ei näkyvillä, niin kohta on.
  • Tönön sijainnista ei valitettavasti ole vielä tietoa. Aarrekarttaan on merkattuna Varsinais-Suomi, mutta se voi piilotella myös Mäntyharjun suunnalla, jossa minä olen lapsuuteni kesät viettänyt. Ja kun tarkemmin ajattelee, voi se piileskellä melkein missä vain.

Joten ystäväni, olisiko sinulla ideaa millä nimellä Suomen sivujuonesta kohta kirjoitellaan?

Kuva: Pxhere

5

Jänishousu sittenkin

Yleensä en jänistä, lähden mieluummin vaikka soitellen sotaan. Pää kolmantena jalkana, tietämättä mitä tuleman pitää.

Sillä jänistäminen on no no. Tai niin olen itselleni määrännyt.

Nyt kuitenkin jänistin, ja hyvä että kehtaan katsoa itseäni peilistä.

Säälittävää.

Mun luottodriveri Philon nimmarilla varustettuna.

Uusi addiktio

Blogin lukijoista varmasti moni on huomannut, että Tomppa on hurahtanut muovisiin kiekkoihin jo pari vuotta sitten. Ja mikä ettei, näissä maisemissa niitten viskominen on huomattavasti mukavampaa kuin metrisissä hangissa.

Jos joku olisi tuolloin sanonut että hurahdan itsekin, olisin hyvin todennäköisesti todennut;

'Noup, tarvitsen paljon enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita'.

Ja niitä ei frisbeegolf juuri tarjoa, ellei sitten satu silmäkulmineen osumaan lentävän driverin tielle. Kuten Tompalle tässä kerran kävi.

Mutta niin se vaan on, että tämä rouva alkaa jo kuulumaan niihin kentällä hikoileviin (ja kiroileviin) lokaaleihin. Ja paluuta tästä tuskin on.
 
Philon klinikalla

Samui Swine Classic VI

Samui Disc Golf järjestää vuosittain Samui Swine Classic-kisat (nyt siis jo kuudetta kertaa), jonne pakkautuu heittäjiä ympäri maailmaa. Ja uskomaton määrä myös suomalaisia. Ihan mahtavaa että viidakkotalo sijaitsee melkein kivenheiton päässä tästä härdellistä. On ollut mukava elää tätä kaikkea mukana.

Yksi mielestäni mielenkiintoisin tänne jälleen tullut pelaaja on Philo Brathwaite, jonka tapasin jo viime vuonna. Paitsi että hän on yksi maailman parhaimmista frisbeegolfaajista, Philo on myös uskomattoman upea laulaja. Tiedän, sillä istuin pari päivää sitten jameissa Philon vieressä.

Ja tuskin keneltäkään lajia yhtään seuraavalta on jäänyt huomaamatta Philon albatross.

Philon tyylinäytettä
Amatöörikisojen jamit

No enivei, Tomppa kertoi reilu viikko sitten ilmoittautuneensa Philon fribaklinikalle, ja mähän vedin kokonaisen herneenpalon nenään.

'Siis sä ilmoitit ITSESI, entäs MINÄ?'

'Ei muuta kuin seteliä pöytään, MINÄ haluan mukaan'!

Olen käytännössä pelannut vasta pari kuukautta, ja siihen nähden olen mielestäni kehittynyt ihan kohtuudella. Välillä sujuu drivet ja putit on kateissa, välillä taas toisin päin. Joinain päivinä ei suju mikään noista ja kaikki kiekot päätyy lähimpään palmuun. Tai puhvelinpaskalammikkoon.

Philon klinikka antoi todella paljon, onneksi osallistuin. Putteihin löytyi selkeästi joku tekniikka ja pituuttakin tuli lisää. Se mitä driveille tulee tapahtumaan jää nähtäväksi. Muutama Philon opettama tekniikka pitää ensin sisäistää ja saada kohdilleen. Ja unohtaa ne aiemmat tekniikat. Ei ne toimineet enivei.

Philo ehti vielä pari minuuttia ennen omaa kisaansa antamaan muutamat vinkit.
Amatöörinaisten palkintojen jako.

Kun Samui Disc Golfin Nigel pyysi minua osallistumaan Swine Classiciin ihan vaan hauskanpidon merkeissä, pohdin asiaa vakavasti pari viikkoa.

Mutta jänistin.

Ja se ottaa nyt aivoon ihan huolella. Amatöörisarjassa ei naisia ollut kovinkaan montaa, ja uskokaa tai älkää, omalla pelilläni (jos kaikki olisi mennyt kuten parhaimmillaan on mennyt), olisin voinut päästä jopa palkintopallille.

Ai saakeli että tämä jänistäminen tulee potuttamaan vielä pitkään...

Mutta Samui Swine Classic VI -kisat jatkuu vielä yhden päivän. Eilisen jälkeen kovimman kortin kärkipaikkaa pitää Philo, ja tänään päätetään tämänvuotiset kisat Nigelin grilliherkkujen äärellä varmasti ikimuistoisten jamien merkeissä.

Go Philo! Ja tsemppiä kolmantena olevalle suomalaiselle Joel Pallarille (Joel on myös mainio rumpali)!

Alla pari loistavaa artikkelia näistä Samuin kisoista ja yllä mainituista sankareista. Artikkelit on kirjoittanut australialainen toimittaja, valokuvaaja ja frisbeegolfaaja Kingsley Flett.

The Koh Samui Chronicles - Part one

The Koh Samui Chronicles - Part two

Devan Owens

Nikko Locastro

Odotusta väylien varrella

Tomppa osallistui amatöörikisoihin.
 
4

Todelliset sankarit

Ei varmaan tarvitse toistaa, mutta usein täällä karkaa mopo käsistä. Välillä ihan kirjaimellisesti, useimmiten kuitenkin kuvainnollisesti. Mikä lienee ihan hyvä asia.

Suunnitelmat ei pidä, eikä täällä asuneena sellaista pitäisi edes ihmetellä. Se vaan on niin.

Mutta siitä se kiire usein syntyy, kun jauhaa yksinkertaista asiaa viikko tolkulla. Siis sellaista, joka kaiken järjen mukaan pitäisi hoitua muutamassa tunnissa. Varsinkin jos niin ollaan sovittu.

Mutta ei, sillä this is Thailand.

Mistä tullaankin otsikossa mainittuihin todellisiin sankareihin.

Paikallinen työmoraali

Paikallinen työmoraali on vähän niin ja näin. Hyvän moraalin tyyppejä varmasti löytyy, mutta useimmiten kun juttelee täällä yrityksiä pyörittävien länkkäreitten kanssa, aika harvassa niitä tuntuu olevan.

Eilen yhdessä auttamisprojektissa ollessamme eräs saksalainen yrittäjä huokaili, että kun palkkapäivä on kaksi kertaa kuukaudessa, hyvin usein pari päivää palkan jälkeen on työmaa tyhjänä. Koska bileet.

Eikä siinä mitään. Toisinaan kuitenkin tämän tyyppinen työmoraali johtaa todellisiin katastrofitilanteisiin, kuten eräälle sankarille meinasi käydä.

Elfesworldin Shakira<3

Todellinen sankari - Elfesworldin Elisabeth

Jo likimain 20 vuotta on saksalainen Elisabeth pelastanut kaikki polullensa osuneet kurjassa kunnossa olleet katukoirat. Tai temppelikoirat ja viidakkoon hylätyt pennut.

Vuosien saatossa Elisabethin yksinään pyörittämä Elfesworld on räjähtänyt käsiin, ja vienyt Elisabethilta kaiken muun elämän.

Paitsi ne koirat. Niin ja parikymmentä kissaa.

Ajan kuluessa Elfe on kerännyt mainetta, ja lukuisat täällä asuvat tai lomailevat ottavat häneen yhteyttä nähtyään kadulla henkihieverissä olevan koiran. No, Elfe hyppää romuautoonsa ja hakee koiran siipiensä suojaan, hoitaa kuntoon ja pitää vielä itsellään. Ellei sitten onnistu löytämään koiralle pysyvää adoptiokotia täältä, tai muualta maailmasta.

Mikä onkin Elfen tavoite. Hän ei siis palauta koiria kadulle surkeisiin oloihin.

Elfe on myös pelastanut Bangkokin laittomilta koiranlihamarkkinoilta lukuisia koiria huomiinsa, ja siksi koiria onkin tänä päivänä jo lähes 700.

Moni Elfen luona asuneista koirista on taivaltanut koko elämänsä Elfen kanssa. Useimmiten nämä koirat ovat niitä kaikkein huonokuntoisimpia ja vammautuneita, joita kukaan ei halua adoptoida.

Voitte ehkä kuvitella kuinka raskasta Elfen elämä on. Surullisia koirakohtaloita ja monia itkettyjä öitä.

Minä murtuisin. Ihan varmasti.

Elfesworldin Elisabeth, sankari jos kuka!

Katastrofi lähellä

Muutama päivä sitten Elfen kaikki työntekijät lähtivät. Ensin kolme mantereelle kotiseuduilleen ja loput neljä siksi että työmäärä olisi lisääntynyt liikaa.

He eivät malttaneet odottaa, että Elfe ehtisi palkkaamaan uusia työntekijöitä.

He vain häipyivät. Jättäen Elfen yksin selviytymään 700 koirasta, joista 100 huonoimmassa kunnossa olevaa asuu Elfen talossa. Nukkuen sängyissä, sohvilla, lattiolla.

Elfe oli pahassa pulassa, samoin kuin koiratkin. Kuka ruokkii, vaihtaa vedet, kylvettää ihosairauksista kärsivät? Rapsutuksista nyt puhumattakaan.

Kuvassa Elfen auto, jotain päivittämistä sekin tarvitsisi

Näin hyvässä kunnossa Elfen koirat ovat, et siis lahjoita turhaan<3

Ryhmä toimii

Somesta ja siellä notkumisesta voi olla montaa mieltä, mutta tässä tapauksessa Facebook oli korvaamaton. Elfen ongelmat levisivät silmänräpäyksessä ympäri maailmaa.

Ja vaikka itse olen näissä Samuin koira -ja kissaryhmissä, puhumattakaan meidän täällä olevien ihmisten ryhmistä, minut tavoitti silti ensimmäisenä Koh Lantalla asuva Marika (Marikan blogi - Kaikki Thai ei mitään). Siis ennen kuin törmäsin meidän paikallisiin ryhmäilmoituksiin.

Kiitos Marika!

Ja kiitos muut sankarit!

Meitä Elfen auttajia on ollut paljon jokainen päivä. Elfelle on jäänyt aikaa organisoida tehtäviä, hoitaa sataa huonokuntoisinta koiraansa, ja etsiä uutta henkilökuntaa. Joita on onneksi muutama jo löytynytkin. Toivottavasti he ovat hyvän työmoraalin omaavia.

Elfe maksaa kaikille tietenkin palkkaa, mutta ilman meitä lahjoittajia, se olisi täysin mahdotonta. Ei olisi rahaa koirien ruokiin, lääkkeisiin, tai hoitoon. Ei kippoihin, kuppeihin, ämpäreihin, ei mihinkään.

Voitte nimittäin olla varmoja että Elfen oman uran luominen on jäänyt parinkymmenen vuoden aikana. Ei ole huipputuloja, joilla kattaa koirien kulut. Ja söisi ehkä itsekin.

Se on vuosien työ, minkä yhden koiran elämä vaatii. Me koirien omistajat tiedämme sen.

Elfen ensimmäisenä pelastama koira Madam vietti hänen kanssaan 17 onnellista yhteistä vuotta. Valitettavasti viime vuoden helmikuussa syvästi rakastettu Madam jätti Elfesworldin ja siirtyi vihreämmille niityille kirmaamaan.

Koirien taloja täytyy välillä korjatakin, siksikin tarvitaan lahjoituksia.

Yksikään koira ei ollut agressiivinen, kielii hyvästä kohtelusta.

Minulla olisi pieni pyyntö;

Mikäli sinun sydämesi sykkii eläimille ja niille sankareille, jotka eivät pysty kääntämään katseitaan kaltoin kohdelluista ja sairaista eläimistä, auta nyt!

Se on sen arvoista.

Elfen sadat koirat elävät erittäin hyvissä oloissa. Tiedän sen, sillä niitä pörröturkkeja on tullut rapsuteltua tunti jos toinenkin.

Adoptoi jos pystyt, ryhdy sponsoriksi, tai auta vaikka pikkuisella rahasummalla.

Sillä pienistä pisaroista ne valtameretkin syntyvät. Ja usko vaan, 10 euroa Thaimaassa on valtavan iso raha!

Ps. Meidän eturivin Salsa on muuten adoptoitu Elfeltä.

Auta täältä:

Elfesworld netissä

Elfesworld Facebookissa

Sydämellinen kiitos<3

Meidän eturivin Salsa
 
2

Stressiä pukkaa

Stressiä pukkaa, siitä kertovat yö toisensa perään nähdyt painajaiset. Yleensä niissä luikertelevat käärmeet, joita on tietenkin kaikki paikat tulvillaan. Toisinaan meinaan tukehtua suuhun hajoaviin hampaisiin.

Peruspainajaisia selvästi, mutta näitä saa joku paremmin tietävä vaikka tulkita ja kertoa minulle mikä mättää.

Selvästi ilmassa on kuitenkin stressiä. Huolta siitä kuinka kaikesta siirtymisestä selvitään. Miten ihmeessä me vedetään kasaan kolmen koiran tuonti Suomeen? Kaikki paperit, rokotukset, lääkitykset, testit, sun muut. Kokonaisuus on kieltämättä mörkö.

Se mörkö on kuitenkin pala kerrallaan nujerrettava.

Arkea viidakkotalossa

Viidakkokoirien tuonti Suomeen

Koirilla on tärkein jo kunnossa, eli rabiestestit hoidettu hyväksytysti läpi. Verikokeet on pyöräytetty Saksassa labrassa, ja tulokset mainioiksi todistettu. Sen puoleen ei siis huolta. Mutta vielä olisi kaiken maailman terveysraporttia, oikeanlaisia leimoja rokotuskirjoissa, viime hetken matolääkityksiä ja muuta.

Eilen käytiin ottamassa viimeiset rokotukset meidän luottoeläinklinikalla. Pientä sekasortoa syntyi siitä, ettei eläinklinikalla kuitenkaan ollut länsimaisilla kirjaimilla olevaa päivämääräleimasinta. Käsinkirjoitetut päivämäärät kun eivät kuulemma kelpaa (sanoi joku?).

Tunnollinen eläinlääkäri hyppäsi mopon selkään, ja katosi liikenteen sekaan. Meidät jätettiin hoomoilasena klinikalle odottamaan, kun tohtori lähti ostamaan oikeanlaista leimasinta. Jota ei kuitenkaan 1,5 tunnin etsimisen jälkeenkään löytynyt.

Puolen tunnin rokotusvisiitti klinikalla venyi näin kevyesti reilu kahteen tuntiin.

Koirat on nyt kuitenkin rokotettu, vaikka papereista puuttuukin leimat. Huomenna tohtori lupasi käydä lainaamassa leimasimen joltakin toiselta.

Vielä tarvitaan kaksi standardit täyttävää kuljetushäkkiä juomapulloineen ja kippoineen, sillä yksi meillä jo on. Lisäksi pitää hankkia kaikenmaailman todistuksia ja leimoja jo olemassa olevien lisäksi.

Ja mörkö kurkkii koko ajan jossakin. Mitä me unohdetaan? Kuinka pahasti voi kaikki mennä pieleen? Vai meneekö kaikki just, eikä melkein?

Melkein naurattaa. Meidän tapauksessa mikään ei mene just eikä melkein.

Suomeen matkaavat koiruudet

Talottomat

Tällä saralla ei vieläkään mitään uutta. Täytynee pikkuhiljaa alkaa höllentämään vaatimustasoa, sillä halvalla ei ehkä saa unelmaa. Eikä varmasti meidän järisyttävän hyvällä tuurillakaan.

Mutta no hätä, ei me kadulle jouduta. Jos ei muuta, niin sitten oikeasti hankitaan se asuntoauto lentokentälle odottamaan. On meillä ystäviä, joilta löytyy sopivan kokoisia parkkipaikkoja. Ja kieltämättä tämä vaihtoehto olisi ainakin jäätävää sissitoimintaa.

Hypätä nyt lentokentältä asuntoautoon.

Mutta viidakkotalossa on totuttu jo vaikka mihin.

Ikävä jo nyt

On muuten aivan ylitse tursuava ikävä jo nyt. Ikävä tätä paikkaa, näitä maisemia. Näitä ihmisiä.

Näitä ystäviä.

Verhojen välistä aamuisin kurkistelevaa aurinkoa, pihaan putkahtavaa hampaattomasti hymyilevää puutarhuria, kukkivien puitten tuoksua, puista putoilevia kookospähkinöitä, mahtavia jameja, ja frisbeegolfkentällä käveltyjä hikisiä kilometrejä.

On kiire ottaa jokaisesta hetkestä irti kaikki mahdollinen. Elää täysillä tunnista toiseen.

Ja yrittää siinä samalla hoitaa ne miljoona asiaakin.

Koh Samui on meille eniten koti, eikä vuosi tai vähän reilu poissa täältä ole tietenkään mikään paha rasti. Mutta silti tuntuu, että ihan helppoa ei hyppy Suomeen tule olemaan. (syy miksi lähdetään joksikin aikaa Suomeen, voit lukea täältä).

Frisbeegolfkenttä valmistautuu kansainvälisiin kisoihin

Ystävät, ystävät, nyt voi jo vähän ikävöidä

Frisbeegolfkentän ykkösprinsessa

TIT = this is Thailand

Täällä asuvien länkkäreitten keskuudessa tätä sanontaa käytetään paljon. Kun me fallet emme keksi mitään loogista tai järkevää syytä jollekin toiminnalle, kohotetaan olkapäitä ja huokaistaan yhdestä suusta 'this is Thailand'.

Koska this is.

Välillä ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. Pitääkö uutinen oikeasti paikkansa? Voiko asia todella olla noin? Miksi tätä asiaa ei tehdä näin? Olisihan tuo nyt niin paljon helpompi hoitaa tällä tavalla...

Ja vaikka mitä. Mutta länsimaisen logiikan voi täällä unohtaa, sitä ei ole. Pätkääkään.

Täällä eletään TÄSSÄ hetkessä. Täällä ei ole kiire mihinkään, eikä tarpeettomasta kannata ainakaan stressata. Huomisesta nyt puhumattakaan.

NYT ON NYT. Ei eilen, ei huomenna.

NYT.

Siksi me tätä rakastetaan.

Pakkohan tänne on muuttaa takaisin<3

4
Back to Top