Sadekauden haasteita

Sadekausi

Koh Samuin sadekausi sijoittuu lokakuusta joulukuulle (noin yleensä), ja parhaimmillaan se tarkoittaa aurinkoisia päiviä yöllisine sateineen. Pahimmillaan se on peruuntuneita lentoja, tulvivia katuja ja neljän seinän sisällä kököttelyä. Täällä asuville se voi myös tarkoittaa koulubussin peruuntumista ja koulujen sulkemista, sillä turvallisuus ensin.

Vaikka ei ollakaan vielä päästy viime vuoden joulukuun sademääriin, niin toinen peruuntunut koulupäivä on jo menossa. Hammaslääkäri oli myös 'pakko perua' -listalla, ja ensimmäinen asia jonka täti puhelimessa sanoi, oli 'big water today, you can not come khun Heidi?' Juu, en voi tulla en.

Suomessa voi sataa vaikka kaksi viikkoa yötäpäivää, eikä arki pysähdy. Täällä on toisin, sitä tulee kerralla ja paljon. Siihen päälle kun saadaan vielä sähköt veks, voi juhlat alkaa. Toivottavasti näin ei käy, sillä Tomppa on pikavisiitillä Suomessa ja mulla saattaa sitten mennä sormi suuhun. Ehkä muutamakin, varsinkin kun sähköportti lakkasi toimimasta jo nyt.

Kuva Choengmonilta. Ei niin paha, mutta ihan haastava.

Viidakkotaloa mitataan

Eiköhän kohta käy selväksi mistä talo on tehty. En osaa veikata kuinka paljon vettä nyt vuorokauden aikana on tullut, mutta paljon se on joka tapauksessa. Muuttohässäköissä heitettiin läppää siitä, tuleeko katto sadekaudella syliin, joten nyt odotellaan mielenkiinnolla. Jotenkin sitä aina unohtaa, kuinka paljon märkää voi mahtuakaan muutamaan tuntiin.

Terassin katto näyttää ainakin vuotavan, eikä tämän hetken sateet ole lähelläkään sitä mitä se pahimmillaan on. Koita talo nyt kestää edes torstaihin, kun Tomppa on takaisin saarella!

Plai Laemilta Choengmonilla.

Vielä pääsee läpi.

Kausiötökät

Välillä ilma on täynnä kaskaita, välillä valtavia koppakuoriaisia. Toisinaan on niin jäätävä määrä isoja lentomuurahaisia liikenteessä, että niitä saa mopolla ajaessa kaivaa suusta ja sieraimistakin. Tällä hetkellä viidakkotalon ympäristö on täynnä pieniä lentäviä öttiäisiä, jotka tunkee kaikkiin valonlähteisiin palaen näissä heti. Senpä takia pöytätasot lattioista puhumattakaan ovat täynnä pikkuruisia raatoja.

Sade tuo myös muut elukat lähemmäksi ihmisiä, kuten esimerkiksi käärmeet. Vaikka nyt ei ollakaan käärmeitä nähty sen koirien tappaman lisäksi, en halua tietää mikä jättiläinen tallusteli viime yönä katolla. Koiriin se ainakin pisti vipinää.

Tosta ei sitten päässytkään.

Vesi noussut melkein jonkun auton ikkunaan asti.

Pysy tilanteen tasalla

Jos joku blogin lukijoista on tällä hetkellä saarella, niin tässäpä oiva FB-linkki tulvien ja liikenteen ja tilanteesta; Thunder Road Reporters. Varsinkin näin mopoilijan näkövinkkelistä loistava ryhmä seurata varoituksia ja ajankohtaistia tieolosuhteita kuvineen.

Sadekauden ollessa vasta aluillaan, taidetaan me sittenkin tarvita se auto...

Oletko sinä päässyt 'nauttimaan' trooppisista tulvista jossain päin maailmaa?

Kyllä mopoilijat täällä oppii ajamaan, vaikka vähän tulviikin.

Postauksen kuvat ovat alinta lukuunottamatta yllä mainitusta FB-ryhmästä.
8
Back to Top