Himaan oli kiire, tai tarkemmin meidän luottoautonkorjaaja Ylarin luokse Pärnuun, joten ideana oli ajaa niin paljon kuin vaan ikinä jaksetaan per päivä. Nähtävyydet matkan varrella sai jäädä seuraavalle reissulle, mikä teki kilometreistä tietty vähän mälsiä. Paitsi niinä päivinä, kun navigaattori päätti käyttää jotain muuta reittiä, kuin oli pyydetty. Silloin saattaa nimittäin löytää itsensä (taas) niistä historiallisista paikoista, jotka toivotun navireitin varrelle ei olisi osunut.
Koko reissun ajan oli tarkoitus vältellä vuoria (kuten yleensäkin), sillä missään tapauksessa ei voinut olla varma, kuinka hyvin (tai huonosti) retroladyn fysiikka kestää sellaiset. Lumiset vuoret varsinkin oli aivan NO NO, mutta minkäs teet, kun sellaisille eksyt, eikä ympäri pääse. Kuskille kieli keskelle suuta, ja apukuskille silmät napakasti kiinni. Siis mähän en toistaiseksi pysty Finaa edes ajamaan, kun en ilman penkkiremppaa yllä edes polkimille. Good for me! Ainakin Ranskan lumisilla vuoristoteillä. OMG!
 |
| Jossain Koillis-Ranskan vuoristossa |
Roadtrip osa 5 löytyy muuten täältä, mikäli kiinnostaa piirrellä reittiä tarkemmin. Itse en ilmeisesti muista noista kotimatkan kilometreistä juuri mitään, enkä sen kummemmin paikoistakaan, mutta seuraava jäi kyllä mieleen:
- 50. Yö. Jarnagesista ajettiin näemmä viitisensataa kilometriä. Yön hämärillehän se taas meni, ja joko Tomppa oli salaa suunnitellut seuraavan hämmentävän ja matkanteon kannalta järjettömän yöpaikan, tai sitten me vaan yliarvioitiin itsemme ja aliarvioitiin reitti. Kapeat vuoristotiet vinkuvalla autolla, katuvalottomat taipaleet jossain siellä ylhäällä, siis oikeasti, huh huh. Mehän lopulta löydettiin itsemme jälleen historiallisesta paikasta nimeltään Plombières-les-Bains. Tämä Koillis-Ranskan historiallinen kylpyläkaupunki otti meidät kuitenkin vastaan sysipimeällä. Kadut oli huolestuttavan vinksin vonksin ja kapeat kuin mitkä, lisäksi suurin osa oli vielä revitty auki. Koska kello oli todella paljon, eikä väsyneillä aivoilla jaksanut edes ajatella jotain vaihtoehtoa, puksuteltiin itsemme syvän ja hyvin kapean laakson pohjalle. Varsinkin yön pimeimpinä hetkinä tuntui, että metsäiset vuoret kaatuvat niskaan, eikä tilannetta helpottanut se, että lumisadettakin oli luvassa. Olin täysin varma, ettei mitenkään päästä sieltä pois ennen lumisateitten loppua. Mitäs jos ne kestääkin kaksi viikkoa? Siinähän sitten olikin jo riittävästi aihetta panikointiin. Plombières-les-Bains on paitsi tunnettu roomalaisesta historiastaan ja Napoleon III:n ajasta, myös erittäin kauniista vanhoista rakennuksistaan, saaden itse asiassa lempinimen tuhannen parvekkeen kaupunki. Vaikka paikka ei ole erityisesti mikään nähtävyyksien keskus, laakson rinteillä kiertävät kapeat kadut ja 1700- 1800 -luvun prameilevat rakennukset upeine parvekkeineen riittää itsessään jo mainiosti nähtävyydeksi. Me yövyttiin nykyisen kasinon parkkipaikalla, (Casino Partouche de Plombières-les-Bains), joka on avattu kyseisellä paikallaan vuonna 2001, entisen kylpyläasiakkaita palvelleen rautatieaseman paikalle. Napoleonin kylpylä (Thermes Napoléon 1857) on tiettävästi kaupungin kuuluisin rakennus, sillä jo 100 -luvulla roomalaiset ovat hyödyntäneet alueen kuumia lähteitä, jotka ovatkin muovanneet koko kaupungin kehitystä lähes 2000 -vuoden ajan. Plombières-jäätelön huhutaan myös syntyneen täällä vahingossa, kun vuonna 1858 Napoleon III:lle tarkoitettu jälkiruoka epäonnistui. Tällä kertaa alueelle luvatut lumisateet ja syvä kapea laakson pohja ei ollut otollinen yhdistelmä (tai edes minkäänlainen vaihtoehto) tarkempaan tutustumiseen, sillä tarkoitus oli varmistaa poispääsy mahdollisimman nopeasti. Finassa illalla nautitut viinilasilliset aiheutti kaiken lisäksi vielä sen, että heräsin aamuyöstä ahtaanpaikan kammoon, ja olin aivan varma että vuoren seinämät kaatuu niskaan. Huh mikä yö!
 |
| Plombières-les-Bains Kasino, jonka parkkiksella yövyttiin |
 |
| Aamusta lähtien siellä oli porukkaa uhkapelaamassa;) |
 |
| Pikku Fina |
 |
| Selkeästi joku ihan omanlaisensa mikroilmasto, johtuu varmaan niistä kuumista lähteistä. |
- 51. Yö. Paniikkiyön jälkeen lumihiutaleitten leijaillessa lähdettiin yrittämään pois laakson pohjalta, ja onneksi kaikki näytti pimeällä laskeutumisen jälkeen vähän helpommalta. Helvetin ahdasta oli edelleen, ja kadut puoliksi auki revityt, mutta jonnekin lumisille vuoristoteille päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa kohti Saksaa. Edellisen yön ahtaanpaikan kammon kruunasi matkalle osunut 10 kilometrin tunneli vuorten läpi, eikä silloin auttanut kuin panna silmät kiinni ja hengittää syvään ja hartaasti. Mä inhoan tunneleita ja 10 kilsaa sellaista on aivan helvetin liikaa. Yöksi päästiin Saksan puolelle Bayreuth -kylän pieneen matkaparkkiin. Mitään en paikasta muista, yövyttiin ja jatkettiin aamulla matkaa.
- 52. Yö. Helvetin pitkä ajopäivä taas, mutta päästiin Puolan puolelle Wroclawiin johonkin puistopuskaan.
- 53. Yö. Puolahan on tunnetusti pitkä maa, ja vaikka taas paineltiin kilometri toisensa perään ei päästy Puolaa pidemmälle. Yövyttiin kyllä siihen aikaan vuodesta ihan rauhallisessa rantapuskassa Elkissä. Luetun perusteella kyseinen rantapuska ei sesonkiaikana ole mitenkään turvallinen, sillä nuoriso aiheuttaa enemmän tai vähemmän ongelmia. Onneksi meillä meni ihan hyvin, vähän nuorisoa muhinoimassa viereisessä autossa, mutta sellaista se villi nuoruus muistaakseni on.
 |
| Rantapuska Puolan Elkissä. |
- 54. Yö. Seuraava kova ajopäivä, mutta päästiin kuitenkin ohi Liettuan aina Latviaan asti. Yritettiin saada paikallisesta eläinklinikasta koirille ekinokokkoositabut, mutta sillä kertaa se ei onnistunut. Löydettiin kyllä yöpaikaksi mukava minimaalinen rantapuska kylästä Skultes Pag, jossa joku rohkea mummeli rapisteli pimeällä metsäpolkuja pitkin, mutta muuten paikalle ei eksynyt ristinsieluakaan. Tollaiset yöpaikat on tavallaan miellyttäviä, mutta välillä käy kyllä mielessä, kuinka haavoittuvainen sitä onkaan, jos vaikka jotain ikävää sattuisikin, eikä missään ole ketään.
- 55. Yö. Viimeinen rypistys kohti Tallinnaa. Matkalla onnistuttiin löytämään eläinklinikka, josta saatiin koirillekin tarvittavat tabut, ja pysähdyttiin autonkorjaajaystävämme Ylarin luo autohuoltoon. Siellähän se Finan pienillä kierroksilla vinkuminenkin viimein selvisi - ilmansuodatinta ei ollut Ylarin sanoin vaihdettu ainakaan sataan vuoteen. Komeeta, etten sanoisi! Siihen kuitenkin loppui Finan vinkuminen, ja jos tämä homma olisi tehty ennen reissua, mehän oltais oltu ties missä vielä. Todennäköisesti ainakin Portugalissa. Meidän matka jatkui kuitenkin kohti kotia, ja yöksi jäätiin mahdollisimman lähelle lauttasatamaa Tallinnan frisbeegolf -kentän parkkipaikalle. Olihan muuten yö - oli hornetteja ja droonihälytyksiä, sitten vielä droonihälytysten peruutuksia, joten vähiin jäi unet silloinkin.
- 56. Yö. Kotona! Vihdoin ja viimein. Vaikka reissun lyhyys harmitti, ainakaan ei tarvinnut miettiä mikä kohta autossa hajoaa, eikä sitä missä puskassa seuraavan yön viettäisi.
Reissut on mahtavia, ja vielä mahtavampia ne on, kun ei koko ajan tarvitse miettiä ja pohtia kestääkö auto. Moni asia olisi voitu selvittää ennakkoon ja tehdä huomattavasti paremmin, tai ainakin fiksummin, mutta yleensähän me mennään ensin ja mietitään vasta sitten.
Sellainen se tämäkin reissu oli - hyvä, mutta lyhyt. Ei ollenkaan sellainen mitä oli suunniteltu, ei edes reittien osalta. Eikä fribakisojen, eikä hermojen, eikä... Mutta me tehtiin se, enkä vastoinkäymisistä huolimatta vaihtaisi taaskaan mitään.
Seuraava trippi tehdään kuitenkin kaikesta viisastuneina (toivottavasti!), ja mennään sinne hemmetin Italiaan, joka tuntuu joka reissulla jäävän joko väliin, tai sitten aivan loppumetreille, jolloin ei vaan ehdi tutustumaan juuri mihinkään. Mulla on ihan pakottava tarve päästä Italiaan, niih!
 |
| Jossain kotimatkan varrella... |
 |
| ...kuten tämäkin. |
 |
| Finalla oli vähän huonot eväät, mutta ehdottomasti uskollinen retrolady💜 |
