On kiireitä pidellyt

Tässä tulipaloja sammutellessa on sentään ehditty pysähtymään päiväksi juhannuksen viettoon, jonka jälkeen on juostu taas. Listalla on ollut esikoisen muuttoa (tosin sitä ennen myös kämpän etsimistä, vaikka kaiken piti olla niin varmaa), vanhan asunnon jynssäystä, rikkinäisiä kesäautoja ja uuden etsimistä, muuttoauton lainaamista (niistä kiemuroista mä en viitsi edes puhua), mutta onneksi on ystäviä. Sillä niinhän tässäkin tapauksessa kävi, että lapsuudenystäväni Sarin väkivahva mies tarjosi pakettiautoaan ja itseään jälleen meille avuksi. Se sama ihana kaveri, joka auttoi meitä muuttamaan Samuilla, joten kiitos jälleen Mika. Välillä meidän elämässä on nimittäin sellaiset katastrofin ainekset kasassa, että ei mitään järkeä.

Taitaa olla sellainen perusvaatetus juhannuksen vietossa, Reinot ja villasukat ;)

Naapurin valtavan ihana juhannuskoira Vode

Muru uudessa kodissa

Näin ne skeittarit sisustavat seinänsä

Mökin etsiminen on jäänyt, tavaroitten myyminen on jäänyt, ystävien tapaaminen on sekin melkein jäänyt, puhumattakaan kaikista niistä kesätapahtumista jotka oli suunnitelmissa. Vieläköhän sitä ehtisi kesän aikana johonkin? Heinäkuu on kuitenkin juuri nurkan takana ja siihen sovittuja tapaamisia edessä. Onneksi kuitenkin on, vaikka vähän hirvittääkin miten kaikkeen siihen taipuu. Asioita on siitä huolimatta saatava päätökseen, sillä pian on lähtö Samuille. Mä jo melkein odotan sitä, jos vaikka siellä sitten ehtisi hengähtämään. Tosin siltäkin suunnalta on tullut tähän soppaan mausteeksi muutama ongelmanpoikanen. Mutta hei, elämäähän se vaan on.

Jokunen pitkäaikaisempi lukija saattaa muistaakin, että meillä on Samuilla villa, jota olemme ihan onnistuneesti viime marraskuusta lähtien vuokranneet asiakkaille. Lukuunottamatta juuri meneillään olevaa kesäkuuta, on talo ollutkin koko ajan melkein täynnä. Ja kun lähdettiin Suomeen, piti villan vuokrausten olla täysin selvä, koska niin oltiin sovittu uuden 'managerimme' kanssa jo huhtikuussa, vaan eipä ollutkaan. Manageri nimittäin otti ja vaihtoi maisemaa. Vaikka siellä onkin jo tottunut moniin kommervenkkeihin, niin silti sopimukset thaimaalaisten kanssa jaksavat välillä ihmetyttää. Pitävätkö ne vai eivät, ja jos pitävät, niin kuinka pitkään? Vaikka yleensä kaikki hoituukin yllättävän hyvin (ennemmin tai myöhemmin), niin silti harmaita hiuksia omanlaatuisensa touhu välillä aiheuttaa.

Kaikki on kuitenkin mennyt sujuvasti, kiitos siellä asuvien ystäviemme, jotka ovat managerin 'yllättäviä' reissuja paikanneet. Ensin managerille ilmaantui 'yllättäviä' menoja, sitten pidempiä reissuja ja nyt viimeiseksi sitten tosi pitkä. Aivan liian pitkä meidän näkökulmasta, josta olisi ollut hyvä tietää jo huhtikuussa. Edessä on siis uuden ihmisen löytäminen ja olisi tietenkin hyvä päästä paikan päälle jo eilen, mutta siihen ei vielä pysty. Ainoa ratkaisu tähän akuuttiin pulmaan on jälleen luottoystäviin (niihin korvaamattomiin paikallisiin) turvautuminen. Onneksi elämä on Samuipolkumme alkutaipaleella heittänyt nämäkin kaksi ihanaa polullemme ja toivottavasti tulevaisuuden uudet suunnitelmat saavat kunnolla tuulta purjeisiin, sillä yhdessä heidän kanssaan tekisin mielelläni vaikka mitä. Luottopakkeja ei nimittäin istu jokaisella oksalla.

Koh Samui, Thailand
Iloisia vuokralaisia meidän talolla Samuilla

Huomenna on suunnitelmissa matka kohti ensimmäistä mökkitapaamista 'uudella kesäautolla'. Niin, meillä on sellainen, joka kuulemma myydään viimeistään ensi viikolla. Juu, minäkään en ymmärrä, puhaltelen vain, mutta toivottavasti Tompalla on tosiaan joku visio asiasta. Edellisen 'kesäauton' remppakustannusarvio nousi tähtitieteelliseksi, joten kovinkaan innokas uuden auton omistaja en enää ole, vaikka joku pirssi olisikin hyvä olla alla. Tällä hetkellä yritän tyhjentää pääni autoasioista ja kiitän jokaisesta kilometristä, jonka kulloisellakin pirssillä pääsen liikkumaan. Ei kai se niin justiinsa, minkä näköinen kulkupeli on. Kunhan se ei kauheasti kolise tai hyydy moottoritiellä, kuten kävi muuttoa varten lainatulle kakkosautolle. Huh ja huh... vähän hävettikin.

Pitäkäähän peukkuja, että huominen mökkikatselmus osuu ja uppoaa. Se helpottaisi suunnattomasti yllättävänkin montaa asiaa ja mahdollistaisi sen pienen hengähdyksenkin ennen Samuita. Ja kun asuntoa ei täällä kohta enää ole, niin olisi edes se mökki.

Onko sulla muuten lempimökkikuntaa? Hyviä vinkkejä otetaan vastaan...

Juhannusterveiset Boolta, ei yhtään vähennä Samui-ikävää

Thailand
Tervetuloa Koh Samuille!

4

Mökkikuumetta ja muita kouristuksia

Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, mökkikuume, ja se iski kovempana kuin koskaan. Miksi se iski vasta nyt, eikä vaikka muutama vuosi takaperin? Tuliko se jäädäkseen vai häipyäkseen pikku hiljaa jonnekin, jää nähtäväksi. Mutta on se kuume jo saanut aikaiseksi toimenpiteitä, kuten tietokoneen edessä istumisen ja mökkipalstojen selaamisen. Muutama päivä sitten jopa hyppäsimme juuri hankittuun kesäautoommekin ensimmäiselle mökkivakoilulle Raaseporin suuntaan, kun ystävämme 'kesäauto' sanoi sopimuksensa irti. Aivan, nyt jo.

Senkin viheliäinen kesäauto!

Liekö universumin viesti meille, että 'unohtakaa koko mökkihöpötys', vaiko sittenkin meidän elämään kuuluvaa normaalia kouristelua, en tiedä. Mutta tiedän sen, että mitenkään älyttömän pitkiä seesteisiä hetkiä ei meidän arkeen taida kuulua, sillä jotain ongelmaa ilmaantuu sopivin väliajoin. Se miten lungisti sisuskalut tämänkin haasteen otti vastaan, oli pieni ihme. On turha varmaan sanoakaan, että vielä muutama vuosi takaperin verenpaineet olisivat hiponeet taivaita, kun taas nyt Hangon tien alussa istuessa ja Autoliiton tiepalveluun soitellessa melkein nauratti. Se, että Autoliitollakin oli juuri silloin tietokonejärjestelmä alhaalla eikä apua saatu, ei sekään ollut mikään yllätys. Totesinkin puhelinpäivystäjälle, että kyllä tässä nyt ollaan vaan asian ytimessä (meidän perustuuria), ja todennäköisesti heidän järjestelmänsä toimii jälleen moitteettomasti seuraavan avun tarvitsijan ottaessa yhteyttä.

Saatiin auto kuitenkin vielä ihan omin voimin käyntiin ja pikkuteitä rutkutellen päästiin palaamaan lähtöruutuun. Vaikka akuuttia 'asiantuntija-apuakin' löytyi välittömästi enemmän kuin uskalsi toivoa, niin kesäauto ei parantunut, vaan jouduttiin toimittamaan tohtorille. Juhannukseksihan ei kukaan ehdi tekemään sille mitään, joten kotona voi nyt rauhassa pohtia, että miten ihmeessä hoidetaan heti juhannuksen jälkeen esikoisen muutto uuteen asuntoon? Voihan vihveli sentään!

Järvimaisema, Suomi
Kun mä niiiin haluaisin tollaisen mökkipaikan, minne olisi kesäisin mukava tulla!

Paikan jossa voisi vähän puuhastella, ettei tarvitsisi pelkästään sukulaisten tiluksilla toteuttaan itseään ;)

Onneksi nyt on sentään toista päivää kestänyt vatsatauti päällä, niin ei tarvitse tätäkään turhia stressailla. Huomiseksi juhannusaatoksi olisi toki pienenä toiveena edes asteittainen toipuminen, jotta suunnitellut juhannusjuhlat naapurissa onnistuvat. En mielelläni kieltäytyisi grilliherkuista, saati Päivin tekemästä mustikkaisesta juustokakusta. Enkä todellakaan siitä kovasti kehutusta uudesta kuohuviinilöydöstä. Nyt olisi nimittäin aika nostaa malja, ihan vaikka vain siitä syystä, että kaikki ei mene niin jouhevasti. Jos sillä saisi tilatuksi onnistumisia, neliapiloita kun on niitäkin löydetty jo ihan riittämiin.

Katsotaan kuinka mökkikuume tästä etenee ja mitä kommelluksia seuraavalla etsintäreissulla tulee eteen. Siihen asti oikein mukavasti sujuvaa juhannusta itse kullekin!



Thailand, Koh Samui
Juhannusterveiset tuli myös Boolta ja Salsalta, kun Pauliina kävi heitä moikkaamassa. Kohta nähdään!


7

Petokaloja ja Nalle Puhia

Vaikka itse täällä kärvistelen mökkikuumeen (siitä sitten myöhemmin) ja esikoisen asunnon vaihdosta johtuvien pienten 'kouristusten' parissa, niin onneksi mieheltäni sentään irtosi pieni kalastusaiheinen kirjoitus lopettamaan lyhyen blogihiljaisuuden. Eli ei niin vierasta kynäilijää tämäkään enää, vaan pientä jutun tynkää petokalojen perässä juoksevalta tutulta Tompalta:

Petokaloja ja Nalle Puhia

Suomessa on monta hienoa asiaa, mitä tulee kaivattua Thaimaastakin käsin. Niitä ovat esimerkiksi sukulaisten ja ystävien lisäksi raikas kesäsää sekä kalastaminen. Suomeen saavuttuamme ensimmäiseksi piti saada kesäauto alle ja hankintalistan kakkossijaa piti virveli, joka kaikessa lähtöhässäkässä unohtui Samuille. Sopivasti rakas veljeni asuu puolet vuodesta (tai ylikin) veneellään Espoon ja Kirkkonummen saaristosta nauttien, joten kuinka ollakaan löysin siis itseni vastikään veneilemästä Suomen suvessa.

Olin tilannut aurinkoa kalaretkeämme varten, mutta tällä(kin) kertaa kesäsää yllätti ja täräytti massiivisen sadealueen koko Suomen päälle. Onneksi kuitenkaan ei pahemmin myrskynnyt, joten venematka kohti kalakerhon saarta sujui mukavasti kylmästä oluesta nauttien ja kuulumisia vaihdellen. Veneilimme siis tihkusateessa rauhallisesti kohti kalaseuran saarta, missä vanhat tutut Mosse vaimonsa kanssa, sekä Pete olivat jo lämmittäneet saunankin valmiiksi. Meidän tehtäväksi jäi siis saunoa hyvin, heittää talviturkki hyiseen mereen sekä valmistautua iltaruokailuun. Olin tavannut Mossen ja Peten viime syksynä samaisella (salaisella) saarella Kirkkonummen edustalla, jolloin Mosse nostikin vierestä useamman kilon taimenen, ja olikin vallan mukavaa viettää pikkuisessa mökissä loppuiltaa tutun porukan kanssa korttia pelaten ja tarinoita kuunnellen.

Jerry ja illan eväät

Samat vaatteet, kuin joulukuusia myydessäkin

Veljestäni Jerrystä sen verran (kyllä, ollaan siis Tom & Jerry), että hän vietti ison osan nuoruudestaan ystäviensä kanssa kalastellen, oli sitten kesä tai talvi. Ja juuri näiltä Espoon ja Kirkkonummen lahdilta sai äitimuori harva se ilta useammankin petokalan tuliaisiksi. Liekö siitä jäänyt tämä 'saaristolaisfiilis' päälle, sillä tänä päivänä useammallakin hänen ystävällään on asumiskelpoiset veneet, joissa ystävykset perheineen viettävät hyvinkin paljon aikaa yhdessä Etelä-Suomen saaristoa kierrellen.

Seuraavana aamuna meillä oli tarkoitus lähteä pienemmällä veneellä tutkimaan lähialueen kaislikoita. Aamu oli kuitenkin ihan yhtä kirkas kuin edellisiltanakin - vettä tuli taivaan täydeltä - joten odottelimme puoleen päivään asti sadealueen siirtymistä mantereen puolelle. Sade ei meinannut kuitenkaan millään loppua, joten reilun tunnin tuloksettoman tihkusateessa heittelyn jälkeen päädyimme takaisin saareen lämmittämään päiväsaunaa. Mahtavien löylyjen jälkeen siivosimme jälkemme ja siirryimme seuraavaan saareen tuulen suojaan. Tämä saari on toisen kalakerhon saari, jonne Mosse ja Pete olivatkin menneet jo aiemmin ja mihin Jerryn kavereita oli tulossa useampi veneellinen viikonlopun viettoon.

Vettä ja lisää vettä

Kaunis Suomen luonto

Tässä kohtaa aurinkokin oli alkanut paistamaan jo kesäisen mukavasti ja Jerry loihti meille herkullista pyttipannua salaisella reseptillä. Pari veneellistä ystäviäkin rantautui siinä herkutellessamme, minkä jälkeen Jerry lähti viemään minua kohti Suomenojan satamaa ja ottamaan kyytiin oman perheensä, rescue-koiransa ja ystävänsä tytön. Tällä(kään) kertaa kalaonni ei siis oikein osunut kohdilleen eikä varsinaisesti ilmakaan, mutta muuten retki oli mukavan rentouttava.

Tämän kirjoituksen tärkeimpänä taka-ajatuksena ei ehkä nyt ollutkaan kalastus, vaan se sielunmaisema, joka veljestäni ja hänen ystävistään löytyy. Tietynlainen kiireettömyys ja sellainen Nalle Puh-tyyppinen 'ei tehdä mitään' -asenne, jonka moni unohtaa arjen kiireissä ja työn temmellyksessä. Osittain tällaisen 'oravanpyörän' aiheuttamaa kiirettä mekin olemme lähteneet Thaimaahan asti karkuun, mutta tämän retken ansiosta voinen todeta, että sitä pääsee karkuun ihan kotinurkillakin. Eikä tämä ole suinkaan sama asia kuin laiskuus, ennemminkin puhuisin jonkinlaisesta 'Zen-meditaatiosta'...

Etelä-Suomen saaristoa
Paistoihan se aurinkokin lopulta!

Suomen saaristoa
Se jälkimmäinen kalaseuran saari

Isoa venettä voi näköjään ohjata ihan varpaillaankin?

Jerryn perheen rescue-koirat ja ystävän tyttö
En epäile yhtään, etteikö veneiden kanssa riittäisi puuhaa ja välillä myös hermojen kiristelyä. Mielestäni on kuitenkin mielettömän hienoa, kuinka Jerry ystävineen on löytänyt tämän 'saaristolaisuuden' ja osaavat nauttia siitä läpi vuoden - yhdessä ja myös erikseen. Tämän tyyppinen elämäntapa ei varmastikaan sovi kaikille, kuten ei Thaimaahan muuttokaan, mutta nostan joka tapauksessa hattua ja iloitsen Jerryn valinnasta. Kun meidän perheelle Thaimaa on ollut 'se juttu', niin Jerrylle ja hänen perheensä juttu on ehdottomasti ollut vene+ meri+ saaristo.

Mikä on sinun juttusi? Oletko jo päässyt toteuttamaan haaveitasi ja mitä se on vaatinut?

Tomppa- petokalojen metsästäjä
2

Äiti, mä haluan jäädä Suomeen

'Äiti, mä haluan jäädä Suomeen' on asia, jota et halua kuulla. Et ainakaan tilanteessa, kun elokuussa pakataan taas vieläkin vähemmät tavarat ja lennetään takaisin Thaimaahan. Ajoittain tähän lauseeseen kuitenkin törmää ja sen kanssa täytyy kaiketi pystyä elämään? Vai pitääkö tuntea syyllisyyttä siitä, että raahataan taas nuori miehenalku maailman ääriin saamaan hieman perspektiiviä asioihin? Niin tai näin, kyllä se rintaa raapaisee.

Unenpöpperöiset sankarit, Miska ja Boo

Malesia
Miska Penangilla Malesiassa

Kun kaksi ja puoli viikkoa on pohjolan lomasta kulunut, on lyhyttä Imatran reissua lukuunottamatta tahti ollut kova. Eikä pelkästään meillä huushollin tyhjentämisen kanssa, vaan myös juniorilla kavereittensa kanssa touhutessa. On ollut maauimalaa ja lähijärviä (satoi tai paistoi), telttailua pihalla, yökyläilyä kavereitten luona, jalkapalloa sun muuta humua. Hyvä kun välillä saa sisälle kääntymään ja lautasen tyhjentämään. On pakko myöntää, että ymmärrän täysin halun jäädä Suomeen. Vaikka Samuillakin on kavereita (myös suomalaisia), niin se ei ole sama. Siellä ei ole samanlaista vapautta tehdä kaikkea Vaahteramäen Eemeleille sopivaa jäynää. Siellä ei voi ottaa pyörää alleen ja ajaa puistoon tai kaverille vähänkään pidemmällä, koska liikenne on kamala. Vaikka me aikuiset siitä vasemmanpuoleisesta viidakosta selvitäänkin, niin lapset eivät.

Ymmärrän siis täysin ja yritän elää sen asian kanssa, että me lähdetään silti. Meidän piti lähteä jo vuonna 2001, mutta silloin jäätiin esikoisen takia, joka aloitti juuri ala-asteen. Eikä sen jälkeen tullut sitä kuuluisaa 'sopivaa hetkeä', mikä lienee tyypillinen tarina. Tällä kertaa on seistävä rohkeasti päätöksen takana tietäen, että vielä se ääni kellossa muuttuu. Kokemus karttuu, uusia ystäviä ilmaantuu ja suhteet siellä jo olemassa oleviin syventyvät. Ja se kielitaito, tässä muuttuvassa ja alati pienenevässä maailmassa, se ei ole lainkaan pöllömpi juttu. Meille 'aikuisille' kun kielitaidon karttuminen Thaimaassa ei olekaan niin itsestään selvää. Siellä kuitenkin kieli, jolla parhaiten tulee paikallisten kanssa toimeen on 'rantalontoo'. Tai sitten se paikallinen, joka on osoittautunut melko vaikeaksi opittavaksi. Mutta siitä ja sen opettelusta sitten jossain toisessa postauksessa.

Me silloin joskus unelmien alkutaipaleella


Miska ja Malesian museot

Miska, minä ja Kurre viisuminhakureissulla. Aikamoinen maailman matkaaja toi Miskakin...

Miskan jalkapallojoukkue lähdössä Phuketiin turnaukseen.

Meidän elämä on nyt toistaiseksi Samuilla ja siellä on hyvä olla. Kyllä sieltäkin löytyy teineille tekemistä, se saattaa olla hieman erilaista, mutta tekemistä kuitenkin. On se muuten jännää, että asiat jotka siellä ovat mahdollisia junnuille, eivät tunnu miltään, vaikka samantyyppiset asiat Suomessa ovatkin ihan mahtijuttuja. Samuilla ne tapahtuvat vaan eri systeemillä; aikuiset vievät ja hakevat, paikasta toiseen ja kolmanteen. Vai mitä sanotte siitä, että vähintään kaksi kertaa kuukaudessa huristetaan vesipuistoon mopolla ja jätetään kaveriporukka keskenään pitämään kivaa? Tai elokuvapäivä upeassa elokuvateatterissa melkein kerran viikossa kavereitten kanssa? Entäs uintipäivä upeilla paratiisirannoilla vaikka vesiskootterilla huristellen tai banaaniveneen perässä keikkuen? Ei ne voi olla huonoja tapoja viettää aikaa ystävien kanssa. Tai ajatelkaa monia harrastuksia, joihin vanhemmat koulun jälkeen Suomessa lapsiaan kuskaavat. Samuilla koulu loppuu joka päivä kolmelta, jonka jälkeen alkavat harrastukset joogasta ja jalkapallosta taiteisiin. Vielä yksi ekstratunti aikaa viettää ystävien kanssa hölmöillen. Aika mahtavaa sekin.

Miska koulun jälkeen. Vaikka onkin koulupuvut, täytyy sen silti vähän sooloilla ;)

Asiat voisivat siis olla huonomminkin, myös tuolla haikailevalla teinillä ja tällä ylihuolehtivalla mammalla. Pakotan siis itseni luottamaan siihen, että eräs kaunis päivä jossain tulevaisuudessa tämäkin kaveri näkee sen mitä äiti toivoo; elämän rikkaana kokemuksista, muun maalaisista ystävistä ja maailman avoimena kaikille mahdollisuuksille.

Koetko sinä joskus syyllisyyttä omista valinnoistasi?

Nähdään taas elokuussa Samui!
16

Parasta ulkosuomalaisuudessa

Lähiaikoina on tullut pohdituksi ulkosuomalaisuutta ainakin parissa aikaisemmassa postauksessani; hienoista notkahdusta postauksessa 'Paratiisiuupumus' ja irrallisuuden tunnetta kirjoituksessa 'Irrallaan'. Onnellisuuden aiheitakin olen käsitellyt, eli ilmeisesti tätä elämää syvällisempää pohdintaa on ollut tarpeen tehdä.

London and Beyond - blogin Lena haastoi ulkosuomalaiset bloggaajat miettimään tahoillaan ulkosuomalaisuuden parhaita puolia ja tartuin heti haasteeseen. Kun kävin lukemassa muitten bloggaajien pohdintoja aiheesta totesin itseni aivan raakileeksi, sillä eihän meidän perheessä kuitenkaan olla harjoiteltu kuin vasta parisen vuotta, miltä elämä Thaimaan näkövinkkelistä maistuu. Mutta paljon se on lyhyessäkin ajassa tuonut tullessaan. Jos pitäisi vaikka yhteen ajatukseen kiteyttää tärkein muutos itsessään, niin se olisi ehdottomasti ROHKEUS. Minusta ja meistä on tullut paljon rohkeampia. On opittu, että elämä kantaa ja uskallettu luottaa siihen. Se on ihan Wau!- juttu minulle, sillä hurjapäisyydestäni huolimatta olen ollut muutosten edessä aikamoinen pelkuri.

 Koska olen asunut Suomen lisäksi ainoastaan Thaimaassa Koh Samuin saarella, niin näkökulmani monissa maissa asuneisiin verrattuna on tietenkin kapeahko. Tässä ajatuksiani ulkosuomalaisuuden parhaista puolista huumorin kautta ja pilke silmäkulmassa:

1. Yhdessäolo.

Toden totta, me vietetään perheenä Thaimaassa paljon enemmän aikaa yhdessä, kuin Suomessa. Todennäköisin syy tälle on se, ettei kenelläkään meistä ole vielä suurta ystäväverkostoa uudessa kohdemaassa. Tällä hetkellä kaksi viikkoa kestäneen Suomen loman aikana olen jo melkein 'kadottanut' mieheni Velskolan järvelle. Kalaa ei sieltäkään tule, mutta siellä se ukko silti luuhaa. Thaimaa on opettanut, että meillä on loistotiimi, vaikka vietetäänkin aikaa yhdessä lähes 24/7.

Koh Samui
Toistemme parhaat kaverit

Hong Kongistakin on lyhyt matka Samuille

2. Esikoinen pärjää hyvin.

Vanhin poika asuu Suomessa ja ulkosuomalaisuuden kompastuskivistä suurin onkin ollut ikävä. On ollut valtavan vapauttavaa huomata, että vaikka skeittilauta pamahtaakin suuhun katkaisten molemmat yläetuhampaat, äidin ei tarvitsekaan varata ensimmäistä lentoa Suomeen. Kaveri osaa sittenkin ihan itse soittaa vakuutusyhtiöön ja hoitaa hampaansa kuntoon kahdessa päivässä. Kuinka korvaamattomaksi sitä onkaan itsensä aiemmin kuvitellut!

3. Elämä ilman Wilmaa.

Pakko oli vetää tämä Wilma-kortti tähän, sillä onhan Wilmasta viime aikoina ollut tärkeätä ja paljon palautetta kerännyttä pohdintaa esimerkiksi täällä Outi´s Life- blogin postauksessa. Minkä ihmeen takia koululaitos Suomessa on niin negatiivinen ja saa melkein karvat pystyyn? Samuin kansainvälinen koulu on ihana, positiivinen ja kannustava. Meidänkin 13-vuotias härkäpää ui siellä kuin kala vedessä, nyt jo 1,5 vuoden jälkeen melkeinpä täydellistä englantia taitaen. Negatiivista palautetta ei tule koskaan, ainoastaan positiivista. En usko hetkeäkään, etteikö oppilailla olisi sielläkin ongelmia, mutta siellä palkitaan onnistumisista. Ongelmista kysyttäessä vastaus on aina; 'No problem'. Ihan parasta onkin ollut oppia, ettei kaikkien lasten todellakaan tarvitse sopia samaan muottiin, ja että juniorin oma mielenkiintoinen persoona on todennäköisesti se hänen elämänsä suurin valttikortti.

Koh Samui
Vaikka Samuilla onkin koulupuvut, niin muuten meininki on mukavan rento.

4. Koirat ei kuolekaan, vaikka kaikki ei olisikaan niin justiinsa.

Koiran omistamisesta Suomessa on tullut hifistelyä. Niille ei voi syöttää juuri mitään, ei ainakaan markettiruokaa, eikä missään tapauksessa ihmisten ruokaa. Ne nimittäin kuolee siihen. Toisin kuin meillä Thaimaassa, ne syö mitä vaan maukasta. Koskaan ei silti ole tullut edes vatsanpuruja, saati eläinlääkäriä vaativaa vakavampaa vaivaa. Olen ymmärtänyt, että koirat Suomessa ovat allergisia vähän kaikelle, joten onneksi jouduin koiran omistajaksi vasta Samuilla. Jos jonain päivänä palaan koirineni Suomeen, tiedän että koirat voivat melkein selvitä elämästä hengissä.

Uusin kuva meidän koirien kesäleiriltä ja hoitotädistä

5. Yrittää voi ilman älytöntä sääntelyä, byrokratiaa ja huikeita veroja.

Meille yrittäjyys on veressä. Yrittäminen Suomessa on sitä itseään; yrittämistä. Moni asia kaatuu liialliseen vaikeuteen tai kalliisiin kuluihin. Niska limassa on painettava, eikä siinä mitään, jos siitä hyötyisi ansionsa mukaan. Suomessa valitettavan ison siivun yrittäjän vaivalla hankkimista euroista vie kuitenkin verokarhu ja harmillisen iso osa innovatiivaatioista kaatuu erilaisiin lupiin ja sääntöihin. Thaimaassa yrityksen perustamisen jälkeen maksat tietyn määrän veroa (joka on minimaalinen Suomeen verrattuna) kuukausittain ja tietenkin kirjanpitäjän palkkion. Pimeästi ei Thaimaassakaan kannata touhuta mitään, sillä ei ole mitenkään tavatonta, että häkki heilahtaa. Mutta jos haluaa hankkia elannon perheelle (joka meille onnellisuuteen riittää), niin kyllä kaikki on suhteellisen helppoa. Tai niin kuin nyt, uuden liikeidean saaneena ja siihen lupia kysellessä, kaikki on mahdollista ilman vuosien vääntämistä. On ollut hyvä oppia, ettei yrittämisen tarvitse olla ihan järjetöntä ja sitä jopa uskaltaa tehdä, vaikka maa onkin vieras.

6. Asiat järjestyvät, vaikkei siltä tuntuisikaan.

Thaimaassa harva juttu menee ihan putkeen.  Suurin osa ei mene sinne päinkään, mutta silti kaikki järjestyy ennemmin tai myöhemmin. Suomessa asiat ovat suurinpiirtein niin kuin puhutaan tai sovitaan ja siihen voi jopa luottaa. Vaikka ollaan nyt parin vuoden sisällä raavittu päätä moneen otteeseen, niin kaikki on silti järjestynyt tavalla tai toisella. On ollut opettavaista huomata, että rennommallakin otteella ja ilman hampaitten kiristystä pääsee toivottuun lopputulokseen. Ei ole pakko juosta kieli vyön alla ja hakata päätä seinään, sillä odottamallakin saattaa päästä ihan samaan. 'Go with the flow'.

7. Muuallakin saattaa elämästä selvitä hengissä.

Aikoinaan opiskellessani olin erään EU-asiantuntijan luennolla ja hän ihmetteli sitä, kuinka aivopestyjä me suomalaiset olemme niin sanotun hyvinvointiyhteiskunnan suhteen. Suomessa verotus on järjetön ja sitä perustellaan usein upealla terveydenhuollolla. Onpa ollut hienoa huomata, että Thaimaassakin selviää hengissä jopa lapsen kanssa. Kun tulee vaiva, menet yksityiseen sairaalaan ja maksat Suomen terveyskeskusmaksun verran. Saat diagnoosin ja lääkkeet mukaan suoraan tiskiltä ilman, että ajat kymmeniä kilometrejä lähimpään apteekkiin. Sama homma hammaslääkärissä ilman monen kuukauden jonottamista.

Koh Samui, Thailand
Näissäkin maisemissa voi säilyä hengissä.

8. Kilot pysyy kurissa vähemmälläkin raatamisella.

Meidän leveyspiireillä hikoilulta ei voi välttyä, joten ilman raivoisaa treenaamistakin pysyy hienosti kuosissa. Jos kuitenkin haluaa harrastaa, niin vaihtoehtoja löytyy melkein se, mitä Suomestakin. Thaimaalainen ruokavalio on itsessään niin superterveellinen, että on melkein pakko siirtyä länkkäriruokaan, mikäli haluaa itseään lihottaa. Karkkilakollekaan ei ole tarvetta, sillä snickersiä lukuunottamatta mitään syötäviä nameja Thaimaasta ei juuri löydy. Sen sijaan 'superfoodit' löytyvät tuoreina torilta ja niitä voi kasvattaa vaikka pihalla. Olen näissä asioissa vielä kovin noviisi, mutta olen päättänyt nostaa oman hyvinvointini vielä korkeammalle tasolle. Ihan parasta on siis ilmasto, se mikä sai meidät alunperinkin unelmoimaan Thaimaasta.

Koh Samui
Suppailuolosuhteet on Samuilla ehkä hiukan paremmat kuin Suomessa ;)

9. Tempperamenttisuus out, mielenrauha in.

Niin tempperamenttinen ja tulinen kuin olenkin aiemmin ollut, on ollut rakentavaa huomata, että samaan lopputulokseen pääsee ilman riehumistakin. Sitä paitsi, thaimaalaiset ovat tulisia kuin läjä punoittavia hiiliä, joten niitten kanssa on ihan turha aloittaa mitään kärhämää. Ykköspalkintoja ei koskaan jaeta ulkomaalaisille. Vaikka olenkin vuosien varrella seestynyt, on ollut erittäin opettavaista joutua matkan varrella jopa nöyrtymään. En ollut ollenkaan varma pystynkö hillitsemään itseäni tietyissä tilanteissa, joten yksi ulkosuomalaisuuden parhaista puolista on ollut se, että on huomannut vanhan koirankin oppivan uusia kujeita.

10. Uudet ystävät.

Parhaat ystävät ovat ja tulevat aina olemaan ne lapsuudessa hankitut, näin ajattelin. Ehkä se on niin, tai sitten ei. On ollut huikeata huomata, että ulkomailla niitä on tullut valtava määrä lisää ja ihan kaikista yhteiskuntaluokista. Samuilla ja lähisaarella asuvista suomalaisista luonnollisesti eniten, mutta myös paikallisista ja muista expateista.

Paikallisia ihania ystäviä


Nyt täällä Espoon kesäillassa, lämpötilan ollessa +8 astetta, otan ne rusinat pullasta; riisun villasukat jalasta, kaadan lasiin viiniä ja kömmin saunaan lämmittelemään. Yksi parhaimmista asioista ulkosuomalaisuudessa on tietenkin mahdollisuus napsia ne parhaat palat molemmista maista. Vaikka rakastan Thaimaata, rakastan aina myös Suomea!

Mikä sinun mielestäsi on parasta ulkosuomalaisuudessa? Tai haluaisitko itse muuttaa ulkomaille?

Imatra
Saimaan rannalla Suomessa. Voi miten ihanat maisemat!
23

Toinen jalka Suomessa, toinen Thaimaassa

Toinen jalka Suomessa ja toinen Thaimaassa, sitä tämäkin Suomen loma tuntuisi äkkiseltään olevan. Kroppa jotenkin Espoossa, mieli puoliksi Thaimaassa, puoliksi täällä. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin, terveisiä Boolta ja Salsalta Koh Phanganin paratiisisaarelta! Tyypit siellä vaan viettävät kesälomaa ja mikäs onkaan viettäessä. On katto pään päällä, seuraa karvattomista kaksijalkaisista ja karvallisista nelijalkaisista, vesipuhveleita ihmeteltäväksi ja varmaan vähän ikäväkin. Nimittäin meitä. Niin kuin meilläkin heitä.

Onneksi pikkuisella Salsalla (kaikkien kaveri) on oma turvamies Boo, joka epäilemättä katsoo pienen touhupepun perään ja pitää puolia tarvittaessa. Boo on valtavan hieno koira ja sielu, jonka tärkeys meidän perheessä kasvaa joka päivä. Vaikka joitain kuukausia sitten, melkein putkareissun jälkeen ja olosuhteiden pakosta hetken mietittiinkin luopumista, niin onneksi aika kypsyessään korjasi synkät ajatukset. Tänä päivänä meille on nimittäin täysin selvää, että me ei koskaan eikä milloinkaan tulla saamaan itsellemme toista lähellekään yhtä hienoa koiraa. Jollakin tavalla sellaista maagista yksilöä, jota ei voi edes sanoin kuvailla. Sellaista joka sukeltaa syvälle silmiin ja sieluun, juoksee paikalle pienestäkin kiljahduksesta ja pitää kutsumattomat vieraat kaukana. Rakastaa pyyteettömästi ja lujaa . Kiitos Moikku, että pidät koiruuksista huolta meidän loman ajan!

Boo ja Salsa, sekä Moikun koirilta vallattu hiekkaläjä

Moikku ja Boo tekemässä tarkempaa tuttavuutta

Meillä on Phanganilla myös ihana ystävämme Pauliina, joka käy ajoittain viemässä koirille herkkuja ja kertoo meille kuulumiset. Pauliinahan viettää vuorotteluvapaataan Phanganilla vielä heinäkuuhun asti ja kirjoittikin tilinpäätöstä vuorotteluvuodestaan tähän blogiin vieraskynäilijän ominaisuudessa. Pauliinan kirjoituksen voi ja kannattaakin käydä lukemassa täältä, etenkin jos miettii mahdollista omaa vuorotteluvapaakuviotaan. Pieni irtiotto tilaisuuden tullen on taatusti mieltä avartavaa ja antaa uutta perspektiiviä omaan elämään. Tällä hetkellä Pauliina muuten toimii sijaisäitinä (vapaaehtoistyö) adoptoidulle koiralle Phanganilla, joka on muuttamassa loppuelämänsä kotiin Saksaan, kunhan tarvittavat paperit saadaan siirtoa varten kuntoon. Hyvää voi tehdä monella eri tavalla myös silloin, kun menee Phanganille lomalle, esimerkiksi Phanganilla toimivan Koh Phangan Animal Care- järjestön kautta vaikka majoitusta vastaan. Monenlainen apu on tarpeen ja voin vain kuvitella kuinka hyvältä tuntuu, kun pelkän rannalla makaamisen ja haahuilun sijasta kävisikin ojentamassa auttavan kätensä orpojen eläinten hyväksi. Vapaaehtoistyöstä saatua hyvää mieltä ja kokemusta ei koskaan pysty mittaamaan rahassa, joten jos ajatus edes jollain tavalla tuntuu itselle sopivalta, niin ihmeessä mukaan tekemään arvokasta työtä!

Boo, Salsa ja Moikun Erkki (jota Pauliinakin hoiti takaisin elävien kirjoihin)

Moikun Nakki ja Melli. Kaikki Moikun koirat ovat myös pelastettuja yksilöitä.

Suomen viikko on mennyt pitkälti asioita hoidellessa, paitsi että kesään ehdottomasti kuuluva myyntipäivä Hietsun kirpputorilla tuli loistavan ilman takia hoidetuksi nopeammin kuin arvattiinkaan. En tiedä teistä lukijoista, mutta kun olen itse asunut kuusi vuotta kirppiksen kulmalla ja käynyt siellä sekä aamutorilla että iltatorilla melkein päivittäin, niin mä vaan niin tykkään torin ilmapiiristä. Joka kesä on aivan pakko päästä sinne, oli myytävää tai ei, sillä ainahan voi shoppailla tai vaikka vaan jutella ihmisten kanssa. Ainahan sitä kyllä kertyy kaikenlaista ylimääräistä tavaraa kaappeihin ja varastoon, joten päivä auringonpaisteessa meren äärellä ja keskellä kauneinta Helsinkiä on erinomainen tapa päästä siitä eroon. Ja tienata ehkä vähän lomarahaakin.

Tällä kertaa päivän myyntisaldo oli lähes mitätön, mutta päivä muuten kerrassaan mainio. Ensin törmättiin sattumalta kahteen tätiini Eijaan ja Hanneleen, jonka jälkeen Samuilla myös asuva ja kesänsä Suomessa viettävä ystävämme Jukka tuli moikkaamaan matkallaan Helsingin uuteen maamerkkiin Saunaan. Vaikka siinä oli jo iloa kerrakseen, niin sen lisäksi tuli taas tutustuttua uusiin mahtaviin ihmisiin. Kuten naapuripöydän rouva turkkilaisine miehineen, tai se erittäin tarttuvasti naurava asuntosijoittajaneito, jolta löytyy vuokrattavia taloja Gambiasta asti. Maailma on vaan niin mielenkiintoinen paikka elää!

Huomenna lähdetään tsekkaamaan Imatra, kun saatiin yllättäen esikoinenkin puhutuksi mummolaan. Olisiko sinulla antaa jotain hyviä Imatravinkkejä?

Yllätysvieraat; tätini Eija ja Hannele.

Ja ystävämme Samuilta; Jukka matkalla tsekkaamaan Helsingin uusi nähtävyys Sauna.

Minä ja ihanat uudet tuttavuudet. Wau miten ihania ihmisiä :)

No jotain kesäkukkia on sentään tullut istutelluksi.


ja muutama neliapilakin tuli löydetyksi. Laitoin loton vetämään ;)
5

Vieraskynäilijä: Tomppa - Upposukeltaja

Huom! Tämä postaus on tehty vieraskynäilijänä, eli kirjoittajana on tällöin blogissa vieraileva henkilö. Tällä kertaa mieheni Tomppa kertoo sukellusreissustaan Sail Rockille, jonne minäkin lupaan lähteä syksyllä kohentamaan sukellustaitojani:

Sail Rock - Siaminlahden paras sukelluskohde?

Huhti-toukokuun taitteessa oli hetki, jolloin piti taas lähteä käymään rajalla hakemassa passeihin leimoja. Koska perheessämme on kaksi koiraa, niin nämä meidän omat matkat aiheuttavat aina pieniä ylimääräisiä järjestelyjä. Onneksemme naapurisaaren ystävämme Moikku lupautui ottamaan koiramme testikyläilyyn kesän pidempää poissaoloamme silmälläpitäen. Suuntasin siis, kuinka ollakaan, Koh Phanganille keskiviikkona kahden koiran kanssa.

Kopin kuljettaminen satamaan käy kätevästi... tai no, ei ehkä niin kätevästi

Boo ja Salsa tekemässä tuttavuutta Moikun koirien kanssa.

On suhteettoman etuoikeutettua, kun onnistuu hoitamaan koirien hoitokodin niin, että samalla visiitillä pääsee ensin illalla Wednesdey Barin jameihin soittelemaan ja sitten seuraavana aamuna - lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen - sukeltamaan!

Torstaiaamuna heräsimme kuuden maissa ja nautimme aamukahvia yhdessä nousevan auringon kanssa. Olin siis edellisen kerran käynyt sukeltamassa reilu kahdeksan vuotta sitten ja muutenkin muutaman sukelluksen taustallani hieman hirvitti koko ajatus. Toisaalta uskoin, että Moikku jos kuka tuo minut kyllä hengissä pintaan. Oman elämänsä leijonakuningas Moikku on muusikkouransa lisäksi puoliksi sähkömies, kitarateknikko ja sukelluskouluttaja, sekä hiihdon opettaja, talonrakentaja ja herra ties mitä. Pelkästään Sail Rock -nimisellä sukelluspaikalla - minne siis nyt olimme suuntaamassa - Moikulla on pitkälle yli 3000 sukellusta, itselläni kun sukelluksia kaikkinensa on kertynyt noin kymmenen. Sukellus on siitä mielenkiintoinen laji, että sukupuolella tai iällä ei ole mitään merkitystä, joten kai minulla on vielä toivoa kehittyä tässäkin lajissa...

Moikku ja kitarapaja

Seitsemän aikoihin saavuimme The Dive Innin eteen, joka on huhujen mukaan yksi parhaista ja mukavimmista sukelluskouluista Phanganilla. Omistaja Fern Smith on pyörittänyt sukellusfirmaa jo pidemmän tovin ja sukellusoppaat ovat kaikki huippuluokan ammattilaisia. Moikku on aiemmin toiminut Dive Innin oppaana, joten heidän mukaansa on helppo lähteä myös näin vieraana. Dive Inn on ennen kaikkea keskittynyt Sail Rockilla sukeltamiseen, vaikka tekevät toki muihinkin kohteisiin sukellusretkiä. Sail Rockia sanotaan Thaimaan lahden parhaaksi sukelluskohteeksi, mikä vetää paikalle lajin harrastajia kaikkialta maailmasta. Keskellä merta kohoavan kivipaasin kupeesta on kirjattu jo yli 900 eri kalalajia. Tätä lajien kirjoa ei oikein pysty edes kuvittelemaan - itse kun tunnistan juuri ja juuri ahvenen ja hauen.

Koh Phangan diving
The Dive Inn sukelluskoulu sijaitsee Chaloklamissa aivan rannassa 100 metrin päässä laivasta

Sukelluskoulu Koh Phangan
Maailmankuulu The Sail Rock - täältä tullaan:)

Moikku ja Sami ennen lähtöä
Laivamatka Chaloklumin satamasta Sail Rockille vie noin tunnin. Pinnalta katsottuna näkyy siis vain kivipaasi ja sitä tulee miettineeksi, että tämäkö se nyt sitten on? Paikalla oli muutama muukin sukellusryhmä ja ilmassa oli kuumuuden lisäksi hienoista odotusta. Kuten Moikku asian ilmaisi, niin paikka on joka päivä hieman erilainen ja ikinä ei tiedä, mitä tänään tulee pinnan alla vastaan. Moikku oli briiffannut perushommat minulle matkan aikana, joten hyppäsimme veteen ja polskimme lähemmäs kivipaasia. Edelleenkään ei voinut aavistaa mitä pinnan alta tulee löytymään, mutta heti kun aloitimme laskeutumisen syvemmälle, niin ei voinut kuin todeta että kyllä - tämä todellakin on optimaalinen sukelluskohde! Erinäköisiä kalaparvia pyörii jatkuvasti joka puolella, toinen toistaan upeammat (ja oudommat) korallit kivipaasin seinämällä ja syvä rauhallisuus ympärillä...wow!

Täh? Näytänkö jotenkin amatööriltä…?

Sukellus Sail Rockilla Koh Phanganilla
Arvoituksellinen kivipaasi keskellä merta

Ilmeisesti salainen flunssani aiheutti alkuun hieman ongelmia, kun paineen vuoksi tuntui että pää räjähtää. Onneksi Moikku ammattilaisena sai minut rauhoitettua ja jatkoimme laskeutumista syvemmälle. Edellisestä sukelluksestani oli tosiaan vierähtänyt aivan liian pitkä tovi ja alku olikin hieman hakemista; turhaa räpiköintiä, puuskuttamista, paineen tasauksia... Vasta sukelluksen loppupuolella aloin rauhoittumaan kunnolla ja sain hallittua syvyyttäni pelkällä hengitykselläni ilman vimmattua sohimista tai räpylöintiä.

Samaan aikaan kuitenkin syvyyden aiheuttama paine teki tehtävänsä ja huomasin maskini täyttyvän verestä. Räpiköin koputtelemaan Moikun olkapäätä kahdenkymmenen metrin syvyydessä, että mitenkäs nyt toimitaan. Maskin tyhjentäminen veden alla vaati jälleen hieman totuttelua, mutta Moikun rauhallisuus ja virne suupielissä sai minutkin rauhoittumaan ja sain kuin sainkin maskini tyhjennettyä muutamaan kertaan kaikesta verestä ja limasta.

Sail Rock on syvimmillään hieman reilu 40 metriä ja on yksi harvoista paikoista, missä säännöllisesti tavataan valashaita. Valashai on kaikkein suurin hailaji ja samalla maailman suurin kala. Tällä kertaa emme törmänneet haikaloihin, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Voi vain kuvitella minkälaisia tunteita herättää sukellella kymmenmetrisen hirviökalan kanssa. Moikku kertoikin, että kenties hurjin sukelluskokemus oli nähdä asiakkaansa Owen Dalbyn naama haisukelluksen jälkeen.

Ruokailun jälkeen teimme päivän toisen sukelluksen, joka menikin jo huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa. Kuinka ollakaan nälkäni sukeltamiseen kasvoi roppakaupalla päivän aikana ja niinpä ennen Suomeen lähtöämme huomasin taas olevani Sail Rockilla sukeltamassa, sillä pitihän koirat saada kesähoitoon Moikulle. Tällä kertaa mukana oli myös Sami, joka on Moikun opissa hankkinut sukelluslisenssit ja nyt sukelluksia Sail Rockilla on Samillekin kertynyt jo reilusti yli sata. Tällä kertaa ei enää ollut vastaavia paineongelmia eikä verenvuotoja ja molemmat sukellukset sujuivatkin varsin mallikkaasti itse sukeltamisesta nauttien.

Sitä kalojen määrää ja kirjoa on erittäin vaikea pukea sanoiksi. On pieniä kauniita sateenkaarikaloja ja valtavia parimetrisiä maastopukuisia mörköjä, on Barracuda-parvia ja tietysti upeita erilaisia koralleja. Tässä hieman kuvasaldoa retkiltä ja kiitos Samin, myös vedenalaista kuvaa saatiin mukaan!

Thailand
Kohti syvyyksiä...

Kuvat eivät anna oikeutta sillä lajien ja värien kirjolle mitä Sail Rockilla löytyy...

Koh Phangan

Tässä sitä mennään kuin kivi pohjaan…

Vielä hengissä:)

Koh Phangan
Takaisin laivaan - ettei vaan olisi lounastauko?

Nukkua kannattaa aina kuin mahdollista ;). Sami löysi siihen hyvän paikan.


Kertakaikkiaan loistava meininki!

Onkohan blogin lukijoina sukeltajia/ soittajia? Toivottavasti näemme jossain välissä sekä jameissa, että pinnan alla!

Ps. Nyt voit varata Dive Innin sukellusretket myös meidän kauttamme - kiitos Moikun ja Fernin!

Tomppa/ Upposukeltaja
2
Back to Top