Ilonsa kullakin

Ei siihen kummoisiakaan ihmeitä tarvita, kun pieni ihminen on tyytyväinen. Ellei jopa autuaan onnellinen.

 

Toisinaan onnellisuuteen riittää yksinkertainen klapikone, varsinkin jos on tuijotellut hupenevaa polttopuuvarastoa 20 asteen pakkasissa tietäen, että puita tulee menemään ihan helvetisti. Ja kun on ruinannut omaa klapikonetta jo viime talvesta lähtien syystä, että vaihtoehto klapikoneelle on aivan liian pitkän halkaisukirveen varressa roikkuminen. Voisihan Tomppa klapeja tehtailla, mutta ei senkään aika ihan kaikkeen riitä ja mä taas mielelläni järjestelen klapipinoja.

 

Parina viime päivänä olen vesisateen takia melkein tanssinut onnesta. KUKA OLISI USKONUT? Sateen ropina antaa kuitenkin pienen lupauksen siitä, että vielä joku päivä pakkaset sittenkin väistyvät tehden tilaa keväälle. Ja kevään perään sille hartaasti kaivatulle kesälle, joka olisi taas tarkoitus elää sata lasissa, ettei vaan missaa pienintäkään hetkeä tai mahdollisuutta. 

 

Mun uusi klapikone!

Tässä vaan murto-osa polttopuu-urakasta

 

Olen ollut kateellinen iloinnut myös siitä, että Samuilla asuva ystävämme Mr. Beck on selvinnyt 15 yön karanteenista Bangkokissa ja päässyt viimein onnellisesti laskeutumaan kotisaarelleen (MEIDÄN SAARELLE, ÖHÖM). Valokuvat sieltä ovat olleet yhtä hymyä ja silkkaa onnellisuutta, ja voin oikeasti jakaa Becksin fiilikset. Nyt kun meidän Samuilta Kemiöön siirtymisestä on jo kohta kaksi vuotta, pelko siitä etten ehkä koskaan pääsekään takaisin nostaa päätään. Saakelin korona - ilman sitä mekin ehkä oltaisiin jo siellä. Mutta nyt on näin.


Olen iloinnut myös kuvista Samuilta, vesistöihin ilmestyneistä merikilpikonnista, valtavasta määrästä apua jota paikalliset expatit ovat yhteisössä jakaneet. Olen ollut onnellinen myös siitä, että luonto on viimeinkin saanut kerätä voimiaan ilman täyteen ahdettuja paikkoja. Kaikella tyhjyydellä on toki hintansa ja eniten siitä ovat Samuillakin kärsineet ne kaikkein köyhimmät ja haavoittuvimmat. Älyttömän onnellinen olen kuitenkin siitä, että taloudellista apua hyväntekijöille ja sitä myötä eniten kärsiville on löytynyt jopa yli rajojen.


Täällä yksinäisyydessä peltojen keskellä iloitsen aina vaan ystävistä joita meillä on. Ihan parhaat frendit tässä saman kylätien varrella, Samuiporukan kanssa (jotka normisti nyt olisi Samuilla) fribailut, ja ihan huippua on myös lapsuuden pariskunta, johon kaikkien vuosikymmenien jälkeen saatiin taas yhteys jokunen vuosi sitten, missäpä muuallakaan kuin Samuilla. Nythän me ollaan taas kuin paidat ja perseet - lähes erottamattomat.

 

Boo ja Salsa myös puuhommissa.

 

Kaikesta en ole kuitenkaan iloinnut, sillä tiedättekö mikä saa mun niskavillat pystyyn? Se, mitä tämä kummallinen aika on tehnyt ihmisten käyttäytymiselle. Jos/kun seuraa uutisointia, somea ja toisten mielipiteisiin suorastaan likaisen alhaista kommentointia, se on suorastaan kuvottavaa! Mikä ihmisiin on mennyt? Miksi ei voi enää keskustella (sananvapaus, terve kriittisyys) ilman että;


- foliohattu

- persu

- Trumpismi

- koronapsykopaatit

- lampaat

- läskit ja muut ulkonäön arvostelut

- elämänkoululaisiksi nimittely

- Qanon ja mitä näitä nyt vielä oli.

 

Mä en yksinkertaisesti ymmärrä, kuinka ihmiset alentuvat tällaiseen. Vaikka välillä sorrunkin lukemaan toisilleen tuntemattomien ihmisten törkeää haukkumista, olen sanaton. Ikääntyneet haukkuu nuoria, nuoret onneksi vähemmän ikääntyneitä, maalaiset uusmaalaisia ja toisin päin. Kuinka hemmetissä tähän on tultu? 

 

Kehtaisitko itse naisena sanoa toiselle naiselle esimerkiksi näin;


- "olet vain sellainen keski-ikäinen eukko, joka luulee olevansa aktivisti, mutta olet kuitenkin vaan tyhmä kotirouva...

- "pistä vaan pää pensaaseen niin kuin strutsi...

- "ole sä narkkari hiljaa vaan...

- "toivon todellakin, että lapsesi kuolee koronaan...


Siis AIKUISET ihmiset, WHAT??? Ymmärrän että korona saa hermot kiristymään siellä sun täällä ja syystä jos toisestakin, mutta silti. Aivan karmeata kuraa.

 

Empatia on kadonnut, toisten ihmisten kunnioittaminen on hävinnyt, ja jokainen tuntuu tietävän kaikesta paremmin kuin se vastapuoli.

 

Koronasyyllistämisestä on tullut tämän aikakauden kansanhuvi, mutta ilonsa kullakin.


Lunta on vielä enemmän kuin tarpeeksi

Olohuoneen remppa odottaa vielä vähän lämpimämpiä kelejä.


4

Sydäntalven kuulumiset

Pelkästään sanana sydäntalvi taiheuttaa ankarat vilunväristykset, mutta toisaalta sanassa on ripaus toivoakin - ainakaan ei puhuta enää alkutalvesta, ja seuraavan kuun jälkeen ollaan jo pitkällä keväässä. Valon määrä lisääntyy kiihtyvää vauhtia, mikä osaltaan auttaa näissä pakkasissa selviytymisessä.


Pakkaskiintiö on jo kylläkin ääriään myöten täynnä. Jokainen aamu kahvikupin ääressä avaan puhelimen sää-appsin toiveena nähdä se ensimmäinen pluspäivä tulevan kymmenen päivän jaksolla, mutta yhden yhtäkään lupausta ei ole vielä ollut. Aurinko on kuitenkin lämmittänyt peltojen päällimmäisen lumikerroksen irtonaisiksi kiteiksi (kutsun niitä paljeteiksi), jotka kimmeltävät keskenään kilpaa tuulen lennättäessä niitä ympäriinsä. Lupaus keväästä tuokin, ja se saa katsomaan pihapiiriä taas puutarhurin silmillä. Uuh, miten paljon vielä tehtävää, eikä aavistustakaan mitä lähtisi tavoittelemaan.


Miten paljon odotankaan kevättä!

 

Morjensta pöytään!

Metsästäjien uusin tervehdys, peuran ulkofile :)

 

Jännä miten me ihmiset ollaan erilaisia. Siinä missä itse muistan taas kristallin kirkkaasti talvien olleen yksi suurimmista syistä Samuille muuttoon, parikymppinen meidän kylän tyttö pysähtyi ohi hiihtäessään kertomaan rakkaudestaan koviin pakkasiin ja valkoisiin hankiin. Rakkauden näihin metsiin ja peltoihin jaoimme sentään kumpikin - täällä on hyvä nauttia elämästään. 


Ketut haukkuu lähellä, linnut jo keskenään lirputtaa tulevasta keväästä, iltapäivisin räystäiltä valuu vesi - sieltä se kevät keikkuen tulee. Eteisen lämpötila on noussut jäätävästä +3 asteesta jo yli kymmeneen, ja voin kertoa että se on todella helpottavaa. Parasta pahimpien lumimyräköitten ja pakkasten väistymisissä on kuitenkin se, että Salsa pääsee jo liikkumaan paljon paremmin. Lääkitys ja vitamiinit, tai sitten kevään odotus on purrut ja elämänilo on palannut Salsaan. Toistaiseksi voi huokaista helpotuksesta ja nauttia Salsan kanssa lähistön riistapoluista ja ehkä vähän papanajäätelöistäkin. Kovasti kuitenkin jo odotellaan jäsenien oikaisemista auringon lämmittämälle sammalmatolle ja pitkän valoisan päivän viettämistä elämään heränneessä puutarhassa.


Lähes hulluuteen asti menneen fribaharrastuksen parissa tämä lopputalvi on ollut viime vuoteen verrattuna kovin hiljainen. Lumi tuo omat haasteensa imaisten kiekkoja syvyyksiinsä ja kova pakkanen tekee touhusta ei niin nautittavaa. Yli kymmenen asteen pakkasissa me ei olla lähdetty heittelemään, mutta eilen pakkasen jäädessä alle viiden, oli pitkästä aikaa taas mahdollisuudet rämpimiselle. Ja vaikka hangissa kahlaaminen kohtuullisen raskasta onkin, oli se taas sen arvoista. Seuraavat säätiedot lupaavat sen verran lämmintä, että on aika ottaa korkojen kera takaisin muutaman viikon heittämättömyys.


Onpa ihanaa!


Onnellista ystävänpäivää kaikille teille! Kiitos että olette💕

 

Lauantain pelit - ja siiderit :)

Hankea riittää Taalintehtaallakin.

Mutta kyllä siellä tarkeni.

6

Tienviittoja

Vuoden 2015 lokakuussa lähdimme meille entuudestaan tuntemattoman Vesan häihin Koh Phanganille. Suomessa en ikinä milloinkaan olisi heittäytynyt tuntemattomien matkaan noin vain, mutta Samuin huolettomuudessa yltiöpäinen heittäytyminen oli jotenkin helppoa. Nykyäänkin kun meinaan "jänistää" tän tyyppisissä yllättävissä asioissa, muistutan itseäni tienviitoista, joita elämä toisinaan heittää eteen. Niitä voi olla seuraamatta, mutta toisaalta - ikinä ei voi tietää mitä hienoa se tuo tullessaan (kunhan nyt et riskeeraa terveyttäsi ja pankkitiliäsi).


Noissa tuntemattomien häissä tutustuttiin moniin Phanganilla asuviin suomalaisiin. Yksi häissä olleista huipputyypeistä oli Moikku, joka on Samui-vuosien varrella ollut meille korvaamaton apu välillä koirahoitolana, sukelluskaverina ja puhelimen välityksellä toisinaan jopa sähkömiehenä. Paremmat neuvot Moikulta sai, kuin paikallisilta sähkäreiltä ikinä. Moikun vaimo Oikku taas työskenteli Bangkok Hospitalissa Samuilla, jossa itsekin jouduin useamman kerran käymään. Oikku oli aulassa heti vastassa (ja kirjaimellisesti pitämässä kädestä), ja kaikesta panikoinnista huolimatta tiesin aina olevani turvallisissa käsissä.

 

Siellä takana sukelluskaveri Moikkukin kurkkii

Työnjohtaja Tomppa tuli taas hätiin.

 

Samoissa häissä tutustuimme myös Pauliinaan, ja tämä ystävyys on ollut meille korvaamatonta myös täällä Kemiönsaaressa. Onhan Pauliina tätä nykyä naimisissa meidän työnjohtajamme kanssa, jota ilman emme olisi koskaan tätä tölliä älynneet ostaa, ja jota ilman kaikki olisi ollut monin verroin vaikeampaa - ellei jopa mahdotonta. Kaksi remontoinnin ummikkoa remppaamassa vanhaa taloa paikassa, jossa kumpikaan ei koskaan aiemmin ollut edes käynyt. Kehen me oltaisiin otettu yhteyttä niinä lukuisina kertoina kun sormi meni suuhun, ellei meillä olisi tätä työnjohtajaa? En tosiaan tiedä.

 

Mutta pörinät sikseen. Tälläkin kertaa työnjohtaja otti ohjat käsiinsä, pamahti traktorinsa ja moottorisahansa kanssa tontille puita kaatamaan. Meillä kun on ihan tässä pihapiirissäkin valtavia kuusia ja mäntyjä, jotka ovat kallellaan mikä mihinkin ilmansuuntaan. Aika moni noista vanhoista puista uhkaa piharakennuksia, eikä tarvita kuin vähän rajumpi myrsky ja edessä on todennäköisesti tiedossa vääntöä vakuutusyhtiön kanssa. Meidän kahden voimin ja vielä onnettomalla moottorisahallamme riskikertoimet olisi kääntyneet kaakkoon, ja siksihän tuo työnjohtaja päätti taas pelastaa meidät.


Nyt on rakennuksia uhkaavimmat valtavat kuuset kaadettu pelloille pitkin pituuttaan. Jäätävä määrä polttopuuta odottaa halkojaa (lue klapikonetta), puhumattakaan kaikesta oksaroskasta, jota poltellaan pellon nurkassa vielä varmaan kevääseen. 


Kiitos ja halaus taas Tompalle💜!

 

Ps. Sitä mä vaan tossa ylempänä meinasin, että jos joku eteen tuleva juttu tuntuu käsittämättömältä tai sopivasti kreisiltä, lähde sitä kohti. Sen on pakko olla tienviitta💛. 

 

Ja jos ei muuta, niin Bad decisions make good stories😁.

 

Meidän Tomppakin sai traktorikoulutusta.

Valtavia kuusia kumollaan pitkin peltoa.

Ja hommaa pelloilla piisaa vielä pitkään.

 



9
Back to Top