Syyspöhinöitä

Meidät paremmin tuntevat tietävät, kuinka haikeata aikaa syksy meille on. Pelloille kerääntynyt satapäinen kurkilauma lähti jo (tänä vuonna vielä aivan varkain, puf -ne oli poissa), ja tämän tapahtuman ympärillä sydän muljahtelee aina siihen malliin, että taas sitä ollaan väärässä paikassa. Tai vähintään ollaan auttamatta myöhässä minkään lämpimässä talvehtimisen suhteen. Vaikka ideoita onkin, toimintasuunnitelma puuttuu.  Onneksi on sentään töitä ja remppaa.


Yhtälailla kuin me kipunoidaan lähtemisen (tai lähtemättä jättämisen) kanssa, Salsakin kipunoi kostean koleita kelejä. Kevään ja kesän aikana vetreinä joustaneet nivelet on kangistuneet ja päivittäiset lenkit on tätä nykyä kovin verkkaisia (ja tällä meinaan nyt hiljaisia ja hitaita). Viime talvena lupasin viedä Salsan talvehtimaan jonnekin lämpöiseen, mutta nyt en pysty varmana sanomaan, pystynkö tänäkään talvena lunastamaan lupaukseni. Koronahimmelit on sotkeneet monet kuviot, ja ikävimpänä tietenkin juniorin viime vuoden etäkouluilu. Paluu "normaaliin" on ollut haastavaa, mutta jotenkin tästä on selvittävä. Ihan helppoa se ei selkeästikään tule olemaan.




Joten saas nyt nähdä, mitä talvi tuo tullessaan. Olen kuitenkin saakelin kiitollinen tästä töllistä peltojen keskellä, joka ostettiin Samuilta käsin - näkemättä. Tää on ihana paikka! Jopa kaikki hullut viherkasvikokeiluni onnistuvat täällä tuosta noin vain, kun ennen vanhaan (jopa Samuilla) onnistuin tappamaan kaikki pienetkin kokeilut. Pauliinan viherpeukaloille en toki vieläkään vedä vertoja, sillä näkisittepä tuon naisen puutarhan!


Syksy on ollut monin tavoin vauhdikas. Taalintehtaan frisbeeradalla on paikallisten aktiivien toimesta menossa pari kuukautta kestävä viikkokilpailusarja, jossa me ollaan käyty loistamassa (NOT). Ekaa viikkoa lukuunottamatta omat räpellykseni huononee viikko toisensa perään, mutta onneksi edes Tompan suunta on ylöspäin. Kisailijoissa on kyllä kovia jätkiä, joten ihan kärkisijoille ei Tomppakaan todennäköisesti yllä. Itselleni se nyt on ainakin toivotonta, sillä näissä viikkokisoissa ei ole naisten sarjaa erikseen. Tässä vaiheessa "fribauraa" on kuitenkin alistuttava - noitten äijien tekeminen on valovuoden päässä meikäläisestä. 

 

Mutta ei se mitään, pääasia että on nastaa, ja sitähän fribailu oikeasti on. Taalintehtaan friba-aktiivit on mainiota porukkaa ja on ollut todella hienoa päästä niihin porukoihin mukaan. Ensi viikonloppuna Taalintehtaalla kisataankin sitten mestaruudesta ja niissä kisoissa on meille mimmeille nähtävästi myös ihan oma sarja😁.

 

Meidän sänkipelloille pääsee taas treenaamaan!

 

Remppa jatkuu edelleen, kunhan keretään sorvin ääreen. Meillä havahduttiin TAAS yllättäen, että talvihan se sieltä tulla jolkottelee, haluttiin tai ei. Auringonpaisteiset syyspäivät on siis ollut paljon mukavampaa viettää puutarhaa muokaten, kuin maalinhuuruisissa sisätiloissa. Ja awot, monia yllättäviä projekteja ollaan ulkotiloissa startattukin. Parit ihmeelliset kummut pihasaunan ympärillä on jo melkein raivattu ja toisen kummun alta löytyi (kuten arveltiinkin) valtavia kiviä. Niitä on sitten käsipelillä nostettu ylös sen minkä on pystytty (joku olisi saattanut tilata traktorin😂) ja pakko myöntää, että vielä kun saadaan taas kasvit kasvamaan, siitä tulee ihan nasta mesta. 

 

Tuon kummun vierestä olen hitaasti ja hartaudella tasoittanut myös toista kumpua, joka yllättäen ei sisältänytkään isoja kiviä, vaan rikkaruohojen valtaamaa maa-ainesta ja kaikenlaista metalliromua vanhasta termoskannusta maalipurkkeihin. Maisema avartuu kummasti, kun saa epämääräiset kasat hävitettyä. Boo onkin jo löytänyt tasoitetun kasan päältä itselleen mainion tarkkailupaikan pelloille.

 

Melko isoja kiviä sitä saa ihan käsipelillä nostettua.

Epämääräisten kasojen tasoitusprojekteja.

 

Jos muistatte meidän pergolaprojektin, niin se ei taas meinaa tulla valmiiksi millään. Aina kun päästään hitusen eteenpäin, me aloitetaan yllättäen joku muu projekti. Tällä kertaa päätettiin tuhota pihan nurkassa seisonut epämääräinen tiilikasa ja väsättiin niistä aika mainio ja kauniskin ulkogrillipaikka mm. loimulohelle. Naapurin ihana Tapsa ehti näppäränä miehenä yllättää meidät, ja taiteili meille omin käsin todella hienon loimulaudan. Ensimmäinen loimulohi on jo testattukin ja tulihan siitä aivan älyttömän herkullista.


Kiitos tuhannesti Tapsa!

 

Tapsan hienolle loimulaudalle otettiin skumpat, ja vähän nuotiopaikallekin.

Iltavalaistuksessa.

 

Olen loppukesän aikana ilolla seurannut, kun meidän lähistöllä olevassa kauniissa tyhjässä pirtissä on alkanut olla elämää. Koleina päivinä piipusta on noussut savua, kun Sinikka on lämmitellyt tulipesiä. On ollut mukava kuunnella Sinikan tarinoita tästä lähiseudusta - mitä metsäreittiä pääsi ennen vanhaan mihinkin kylään, kuinka isä kuljetti hevosella mummulaan (tuohon meidän viereiseen autioon taloon), sun muuta historian havinaa. Sinikan pihalla on muuten aivan erityistä multaa (selkeästi), sillä mikä tahansa maahan laitettu hyötykasvi kasvaa ja rehottaa hullun lailla. Kiitos Sinikan, tässä meidänkin töllissä on nautittu monen kilon painoisista kesäkurpitsoista.

 

Musta on jotenkin hellyttävää huomata, kuinka äärimmäisen ylpeitä Kemiönsaarelaiset ovat saarestaan ja varsinkin Kemiönsaarelaisuudestaan. Mehän ollaan tässä paletissa uusia tulokkaita, mutta koetaan kyllä olevamme lämpimästi tervetulleita. Mahtavaa porukkaa!

 

Meillä on tällä hetkellä käynnissä pahin omppusota ikinä. Tuvan edessä töröttävä vanha ja valtava omenapuu sylkee omppuja muutaman minuuttitahtia. Niitä on nyt sitten viety peuroille metsään, metsästäjien mukana ruokintapaikoille ja kannettu kassikaupalla naapureille ja muualle maailmaan. Hellan edessä on seisty tuntikaupalla kuorien ja sosetta tekien, joten voin kyllä puhua kokopäiväisestä ompputaistelusta. Suomeksi sanottuna siis - vähempikin riittäisi. Mutta on se vaan niin kaunis vanha puu, etten kyllä ikipäivänä suostu siitä luopumaan. Mähän olen niin sanotusti "puuhullu" ja yksi painavimmista syistä paikan ostoon oli juurikin nuo valtavat vanhat jalavat, saarnit, tammet ja vaahterat. Niin ja tietty toi omppu💛.


Näillä mennään syksyä eteenpäin.


Mitäs sun syksyyn kuuluu?


Omput on vähän rupisia, mutta kyllä niistä hilloa tekee.

Meidän mielipuolinen omenapuu!


5
Back to Top