Eihän täällä ole ketään!

Eihän täällä ole ketään!

- Miska totesi jo toistamiseen viikon sisään.

No eipä ei.

Paitsi hirviä, peuroja, jänöjä, ja kurkia nyt ainakin. Joku susikin kuulemma, mutta onneksi ei olla vielä törmätty.

Niin ja onhan täällä  - yllätys yllätys - kyitä. Ja aika perkeleesti onkin. Ainakin kaksi kyyn talvipesää on bongattu, ja jos yhdestäkin voi kuuleman mukaan putkahtaa jopa 100 matoa, on pihalla kohta vipinää.

Mutta tietenkin meillä on kyitä, mihin sitä nyt koira karvoistaan pääsisi (lue vaikka kobrista).

Tuvan ikkunanäkymät, vanha omenapuu ja hurmaava piharakennus

Mutsi hei, onko mun ihan pakko asua sisällä?

Anja, Tapsa, Lea ja tytär, sekä Ville

Meidän tien tämä pääty on ristitty 'Helsinkipäädyksi' - tiesi Helsingin Anja kertoa. Syystä että autiotalojen lisäksi täällä on vain pari helsinkiläisten kesäpaikkaa.

Ja sitten me, sekä tuo yksi naapuri, jonka kukkapenkeistä Boo niin kovin pitää.

Vanharouva Anja tuntuu tietävän kaikista kaiken. Tai ainakin paljon.

Anjan takia eräässä päivällispöydässä puhuttiin siitäkin yhdestä perheestä, joka oli ostanut sen yksinäisen vanhan pientilan. Ostajan sukunimi oli Stillman ja vaimon nimi Heidi.

Katos vaan, mekin tunnetaan ne tyypit!

Ja koska maailma on niin helvetin pieni, tämänkin päivällispöytäkeskustelun todisti eräs saksalainen kitaransoitonopettaja. Ja TÄMÄ kitaransoitonopettaja nyt sattuu työskentelemään Tompan musakoulussa.

Lähihoodeilla asuu myös meidän Tapsa. "Meidän Tapsa" siksi, että Tapsalla on tapana vähän katsella meidän perään.

Tuo vanha koivu pitäisi ainakin kaataa, tämän kaatoa suosittelen myös. Älkää kuitenkaan kaatako näitä koivun taimia, sillä koivu on kovin hankala saada täällä menestymään.

Tapsa tietää paikasta paljon, olihan böndetilan edellinen omistaja Tapsan sisko ja hänen brittiläinen miehensä.

Piharakennuksen katto pitäisi uusia, sillä edellisen omistajan nuukaillessa siitä on jätetty kokonaan aluskatteet pois. Tiiliäkin on ladottu katolle nuukuuspäissään aivan liian säästeliäästi.

Paljon olisi hommaa Tapsan mukaan. Mutta Tapsa tiesi myös kertoa, että piharakennuksen edessä seisova vanha paju on kuin onkin hopeapaju. Jippii! Mikä voisikaan olla komeampaa kuin vanha ja valtava hopeapaju!

Vanharouva Lea - joka asuu siinä vanhassa keltaisessa talossa tien varrella - taas on syntynyt tässä talossa. Heidän perheensä on ostanut tilan joskus 1940 -luvulla, ja hänen isänsä "keksijä Brunon" tekeleitä löytyy täältä edelleen. Tai no, oikeastaan tekeleitten raatoja, kuten tuulimyllyruumis piharakennuksen katolla.

Tuulimyllyruumiin takia osa katosta nyt ainakin vuotaa, ja sille pitäisi äkkiä keksiä jotakin. Olisihan se suorastaan rikos, jos kaunis piharakennus mätänisi pihalle.

Viljelijä-Ville pyörähti ison viljelyhärpäkkeensä kanssa meidän pelloilla, mutta tällä kertaa Ville ei kehdannut rupattelemaan. Hän asuu myös tässä jossakin lähellä, tiesi Tapsa kertoa.

Ja asuu tuolla tien päässä se mukava rantaruotsalainenkin, joka meille paikasta loppupelissä vinkkasi. Juuri ennen kuin se yksi pariskunta hevosen kanssa oli tämän ostamassa. Puhumattakaan siitä paikallisesta puufirmasta, jonka verstas piharakennukseen olisi tullut.

Viljelijä Ville meidän pelloilla.

Paitsi ettei me edes asuta "täällä"

Kun olin Miskan kanssa vielä Samuilla, tein postiin ja maistraattiin muuttoilmoitukset uuteen böndelään.

Muutama päivä sitten Lounais-Suomen Maistraatista soitettiin, ettei tällaista osoitetta ole olemassakaan.

- Ai miten niin? Täällä me kuitenkin asutaan.

- Juu, voitte asua, muttei tuollaista osoitetta ole olemassa.

- Mitäs nyt sitten?

- Soitat kunnan rakennusvalvontavirastoon, ja pyydät heitä korjaamaan asian.

- Jaahas, asia selvä.

Saa nähdä miten selvä asia sitten loppupelissä tulee olemaan.

Pihapiiristä bongattua

• Ainakin yksi karviaispensas ja yksi mansikan taimen. Toivottavasti pari rupsahtanutta mansikan taimea heräävät nekin kuolleista.
• Talon kivijalasta kasvava ruusupensas on nasta juttu, mutta ei taida tehdä hyvää kivijalalle.
• Vuorenkilpimätäs, josta taidan siirtää muillekin kivipengerryksille istukkaita.
• Vanha romahtanut sauna odottaa purkamistaan. Ehkä siitä saisi rakennetuksi huussin, sillä meillä on sisällä vain yksi vessa. Ja huussi oikeastaan kuuluu asiaan.
• Ison vajan katto vuotaa sekin. Vajasta löytyy kyllä uusia kattotiiliä, joilla pääsee vähintään alkuun.
• Tiilikasa, josta varmuudella rakennetaan pihagrilli, kun lääniä kerran riittää.
• Solmitut pihlajat, ja solmittuja mäntyjäkin pitäisi löytyä. Keksijä nimittäin tiesi, että jonkun vuosikymmenen päästä niistä voi askarrella kaikkea kivaa.
• Jotain sipulikasveja pukkaa yhden mättään päältä joka osoittautuikin isoksi kiveksi tai kiviröykkiöksi, kun aloin sitä vähän rapsuttamaan.
• Jonkinlaisia angervopensaita, joitten näin vahvalla 'wanna be hortonomi' -statuksella veikkaan olevan norjanangervoa. Muutakin angervoa löytyy, mutta niitten rotu selviää sitten vähän myöhemmin.
• Raparperimätäs, jippii siitäkin!
• Yläkerran ihana miniparveke, jonka kaiteessa huterasti seisova lipputanko on kumautettava alas. Ennen kuin se kaatuu ikkunasta sisään. Parveke on myös erittäin tarpeellinen sisäänmenoväylä silloin, kun etuovi jämähtää takalukkoon eikä sitä saa auki. Onneksi vajasta löytyi ikivanhat puutikkaat, ne helpottaa kummasti parvekkeelle kiipeämistä.

Tapsa muuten tiesi kertoa sellaistakin, että pihapiiristä on joskus löytynyt 1400 -luvun kirves. Tällä hetkellä vanha kirves on kansallismuseossa nähtävillä.

Toivottavasti pääsen jonakin päivänä Lean kanssa rupattelemaan enemmän ja kuulemaan kaikki taloon liittyvät mielenkiintoiset tarinat. Yllä mainittu edesmennyt 'keksijä' Bruno oli siis Lean isä.

Että tällaista täältä böndelästä tähän hätään. Kiirettä on pitänyt, sillä sitä mukaa kun johonkin saadaan jotakin järkeä, seuraava läjä kamaa tupsahtaa tupaan ja niillekin pitää sitten keksiä jotakin.

Ei siis ole pelkoa, että lähitulevaisuudessa syntyisi vapaa-ajan ongelmia.

Mikäli ennen vappua ei kuulla, pitäkäähän lystiä! Meikäläinen viettää vappua ja synttäreitä todennäköisesti haravan varressa...

Mättäältä puskevat kukat ja liian pieni saunarakennus.

Joku kummallinen muumitalokin seisoo pihalla.

Päärakennuksen ihana parveke ja ikävät mineriittipinnat, jotka saavat häädön.

14

Ankkuri nostettu - ja laskettu

Kyllä se sattuu, ei siitä pääse mihinkään.

Lähteä nyt pois paratiisista, josta on haaveillut vuosikausia.

Saarelta, missä on menneinä vuosina tutustunut verrattoman upeisiin ihmisiin.

Paikasta jossa on saanut ympärilleen perheen jos toisenkin. Useammankin.

On ollut jamiperhettä, frisbeegolfperhettä, Suomiperhettä, naapuriperhettä, menneitä naapuriperheitä, eläinystäväperheitä, Phanganperhettä, ja monen moisia muitakin lössejä.

Sitten vielä kaikki ne mukavat elämäntapataiteilijat, joihin on tutustunut näitten yllämainittujen porukoitten kautta.

Bye bye Samui<3

Ihan parasta on ollut myös lapsuuden aikaisten ystävien tapaaminen juuri Samuilla. Siis niitten tyyppien, joita ei ollut 'ehtinyt' tavata vuosikymmeniin.

Aivan superhienoo!

Samui kyllä tarjosi parhaimmat puitteet lämmitellä haalituneita tai olemattomia ihmissuhteita.

Sillä tiedättekö, Samui on täynnä elämää.

Samui on rauhaa. Samui on mitä vaan.

Samui on toki myös hermoromahdusta. Moni asia on mitä sattuu ja asiat tapahtuvat sitten kun ne tapahtuvat. Omalla ajallaan, ei silloin kun itse haluaa.

Samui opetti mielenrauhaa, ainakin välillä. Silloin kun muisti kiireen keskellä hengittää syvään.
Melko syvälle sisuksiin piti kyllä henkeä välillä vetää.

Näin muutama päivä Samuin jälkeen mieli on haikea ja ikävä aika kova. Kaikkia teitä, ja heitäkin.

Tällä hetkellä puhaltaa kuitenkin kylmemmät uudet tuulet, ja niitten mukana seilaa myös Thaimaanrannan maalarit.

Mihin tuulet tulevaisuudessa kuljettaa, sitä ei tiedä vielä kukaan.

Nyt ankkuri on kuitenkin laskettu Kemiönsaaren rantavesiin.

Plai Leamin kaunista temppeliä

Viime päivät Samuilla vietettiin Songkranin merkeissä

Kemiönsaari

Kyllä nimittäin hippasen jännitti, käännynkö kannoillani uuden talon pihalla. Vai ihastunko kenties ikihyviksi.

Valtava punamultainen piharakennus on ihana ja täynnä aarteita.

Asuinrakennus mineriittipinnoillaan on sievä, mutta toivoo uutta ulkokuorta. Laudoitusta ja punamultaa pinnoilleen, sitten joskus ja ajan kanssa.

Vanha omenapuu seisoo juuri siinä missä toivoinkin. Tuvan ikkunan edessä, odottaen alleen paria valurautatuolia ja pöytää. Oksilleen ehkä pallolamppuja ja jonkun lyhdyn.

Vanhojen tammien rivistö pellon reunassa odottaa perunamaata mansikoitten kaveriksi.

Piharakennuksen vaaleansiniset pariovet toivovat taakseen kesäkeittiötä, missä voi ystävien kanssa viettää pitkiä pimeneviä iltoja.

Hiekkatien valtavat vanhat koivut kutsuvat kotiin. Koivujen välistä putsaamani vanha pensas vaikuttaa syreeniltä. Sellainen jos mikä kuuluisi ehdottomasti tällaiseen vanhaan pihapiiriin.

Kauniit väkkäräiset saaristolaismännyt ovat myös tunkeneet juurensa sinne tänne, joten kyllä täällä kelpaa olla.

Kattokaa mitä aarteita löytynyt!

Vanhan omenapuun alla juodaan vielä aamukahveja

Telkkarit ja tietokoneet ovat unohtuneet, sillä ympäröivät peltomaisemat ovat jo nyt tarjonneet viihdettä koko rahalla.

Kurkiaurojen möly taivaalla on ennakoinut pysähdystä pelloille. Kurki on muuten valtava ja komea lintu. Laumoissa varsinkin jopa häkellyttävä.

Koiratkin ovat päässeet riistan hurmaan. Välillä säntää rusakko lähipusikosta raivoisaan laukkaan, ja Salsa sekuntiakaan miettimättä perään. Boo ja Bumba on pidettävä kiinni, niitten karkureissu kun voisi kestää tunnin jos toisenkin. Ja todennäköisesti ne saisivat rusakon ahterista kiinni.

Mitä sille sitten tapahtuisi, en tiedä. Ei taida tietää Boo ja Bumbakaan. Yhtäkään metsään turhaan raadeltua jänöä en kuitenkaan halua.

Stressitasot ovat vihdoin romahtaneet, ja voin vakuuttaa että saaristolaiset ovat mukavaa porukkaa.

Lähinaapuri ei ehkä heittele serpentiiniä, kun Boo karkureissuillaan käy ensi töikseen mylläämässä heidän kukkapenkit. Ehkä shih tzu -vanhus Topin tuoksuu vetää puoleensa.

Muutamaan päivään saarella on mahtunut paljon. Juuri käytiin ihmettelemässä pellolla uhittelevaa hirviparivaljakkoa. Niitten perään Salsa ei sentään uskaltanut lähteä. Boo olisi kyllä mennyt, mutta vielä remmien mekaniikat kestivät.

Tähän pisteeseen taivallettiin pitkä, hikinen matka.

Kaikki oli yhtä suurta kysymysmerkkiä aivan loppumetreille asti. Vaikkei heikoimpia ollakaan, meitäkin hirvitti.

Juuri nyt elämä maistuu erityisen hyvältä.

Sinisten ovien taakse tulkoon kesäkeittiö

12

Hullujahan me ollaan!

Hulluja me ollaan, pakko se on itsekin myöntää.

Säätöä ei ole elämästä puuttunut, eikä varmasti tule puuttumaan jatkossakaan. Voitte kysyä keneltä vain. Vaikka ollaan ihan reippaasti muka aikuisia jo, uskon että vanhemmillamme pyrkii sydän kurkkuun tämän tästä. Ihan vaan meidän takia.

Välillä itselläkin sydän hyppii epätahtiin, mutta koska eletään tämän sekasorron keskiössä, meitä pelottaa ehkä vähemmän kuin meidän vanhuksia.

Anteeksi mummit, vaarit ja papat. Tällaisia me nyt vaan ollaan.

Hullu Thaimaanrannan maalari

Kuka hullu ostaa talon näkemättä?

No joku hullu.

Vielä hullumpi ostaa PIENTILAN näkemättä.

Ei liene tarpeellista mainita kuka niin päättömästi toimii.

Pakko myöntää että tämä on omasta mielestänikin jo kohtuullisen kreisiä. Arvatkaa vaan, onko nukkumatti käynyt viime aikoina kylässä.

Pari päivää sitten Tomppa (ja koirat) kävi kuitenkin allekirjoittamassa talokaupat, edelleen näkemättä kohdetta. Vasta kaupantekotilaisuuden jälkeen auto starttasi kohti tulevaa kotia. Tai oikeammin kotitilaa, sillä lääniä meidän tönöllä on 2,7 hehtaaria.

Mutta sain sen mitä kaikissa mökkikuumeissani olen etsinyt. Ehkä vähän enemmänkin - vuonna 1880 rakennetun talon piharakennuksineen ja vanhoine puutarhoineen. Peltoakin löytyy pari hehtaaria, mutta onneksi ne on tässä kohtaa vuokrattu.

Sillä se tästä nyt puuttuisi, että pitäisi keksiä pelloillekin jotain kivaa tekemistä.

Notta mitähän sitä seuraavaksi suunnittelisi?

Kasvimaa -ja huone nyt ainakin, mutta piharakennuksessakin yläkerta mukaan lukien olisi tilaa sellaiset 300 neliötä.

Pitäisikö ottaa kesäkanoja? Tai lampaita?

Hullu ajatus, Boo söisi ne kaikki.

Joku paluumuuttajien hermoparantola?

Ei ehkä kuitenkaan, joukossa hulluus vaan tiivistyisi.

No enivei, täältä tullaan Kemiönsaari!

Anteeksi alkuperäiset asukkaat jo etukäteen.

Pientila maaseudulla

Pieni piharakennus. Tohon saa vaikka mitä :)

Salsa tutkii tiluksia

Mummi ja koirat pummilla

Ai niin, ostettiin me pari autoakin näkemättä

Me tarvittiin auto, se on päivänselvää. Riittävän iso kulkupeli, johon kolme koiraakin mahtuu.

Sitten me tarvittiin auto, jolla kuljettaa huonekaluja, joita meillä ei ole valmiiksi yhtäkään. Paitsi ostamaamme taloon jäävä ruskea, jo parhaat päivänsä nähnyt kulmasohva.

Ja koska meillä on suunnitelmissa jossain vaiheessa (todennäköisesti kun seuraavat pakkaset koittaa) lähteä viettämään camper van -elämää, oli järkevää jo tässä vaiheessa ostaa sellainen, josta tuollaisen camper vanin voi rakentaa.

Siis silleen ihan rauhassa ja ajan kanssa, kun talon remontilta ehditään. Tai jaksetaan.

Uskokoon ken haluaa, eiköhän tässä ole seuraavat stressit jo valmiiksi pedattu.

Kiitokset kuuluu:

• Kemiönsaaren Tomppa ja tietenkin ystävämme Pauliina talon löytymisestä ja sisäpiirin vinkeistä. Sekä talon tutkimisesta. Ilman teidän silmiä homma olisi ollut vielä enemmän mielipuolinen. Olette korvaamattomia!
• Petsku talon tutkimisesta.
• Julle, kahden hyvän auton löytämisestä ja kaiken järjestämisestä. Sekä myös Tompan ja koirien noutamisesta lentokentältä.
• Jölli, kiitos että tarjosit meille hätäpaikkaa tontilla, jos ei mitään muuta keksittäisi.
• Kaikille henkisille tsemppareille. Teitä oli paljon<3

Grillibileet Kemiönsaarella odottaa!

Tästä se lähtee. Tällä hetkellä meillä on yksi sohva ja kaksi sänkyä

Reissukoirat on jo ihan messissä seuraaville seikkailuille

10

Voiton puolella

Kaikkihan meinasi mennä ihan persiilleen viime sunnuntaina, kun täkäläinen apurimme koira-asioissa teki yllättävät oharit.

Tai kun tarkemmin ajatellaan, ei ne oharit sitten loppupelissä niin yllättävät olleetkaan. Sen verran tässä on ollut säätöä koirien papereitten ja sertifikaattien kanssa (jotka siis apurimme on hoitanut kyseenalaisella menestyksellä), että jotain tällaista viime hetken paskaa saattoi odottaakin.

Mikään ei ole mennyt putkeen. Eikä toiseen tai kolmanteenkaan putkeen, mutta sellaista se kai täällä on.

Tämä viimeinen niitti oli kuitenkin liikaa. Ei se Tomppakaan ihan pienestä hermostu, mutta tämän jälkeen alkoi pienimuotoiset murhasuunnitelmat.

No vähintään mykkäkoulu nyt ainakin. Rouva 'S':n kanssa ei enää kommunikoida. Ei sitten niin ikinä.

Viimeinen niitti meni näin:

Rouva 'S':n piti järjestellä meidän koirien cargokuljetus Bangkokiin, koska hän tuntee tarvittavat tyypit. Näin hän asiaa mainosti.

Meidän piti saada rouvalta sunnuntaina aamupäivällä tieto, mihin aikaan maanantaina koirille löytyy tilaa jostakin Bankkarin suuntaan menevästä lentokoneesta.

Soittoa ei kuulunut, joten laitoin rouva 'S':lle messengerillä kyselyä. Vastausta saatiin odottaa monta tuntia ja vuorokaudesta tunnit vähenivät. Kun vastaus viimein tuli, se oli seuraava:

Olen nyt kuumeessa, joten hoitakaa itse asia.

Että mitä v*ttua nyt taas?!

Monta helvetin tuntia oli kulunut turhaan, ja paikat koneissakin varmasti vähentyneet. Olisihan rouva voinut vaikka ensimmäiseksi aamulla varoitella meitä, vaan kun ei.

Se mikä stressitasossa oltiin saatu vähennettyä muutaman päivän aikana, palasi korkojen kera takaisin.

Ja voin luvata, ettei Bangkok Airwaysin cargossa kukaan puhu edes englantia!

Koirat oli kuitenkin saatava Bangkokiin seuraavana päivänä, joten joku rautalanka oli otettava käyttöön. Onneksi meillä on maailman paras Sopa, joka vietti puhelimessa hetken jos toisenkin komentaen thaimaaksi toivottomia cargon työntekijöitä.

Ne koirat lähtee huomenna Bangkokiin jollakin lennolla, ja te pidätte siitä huolen!

Ja kiitos Sopan päättäväisyyden, näin myös tapahtui.

Jamesin lähetti vielä rauhoittavan kuvan haettuaan koirat BKK:n kentältä.

Voiton puolella

Koirat saapuivat Bangkokiin maanantaina, josta Relo4Pawsin James kävi ottamassa karvakorvat hoiviinsa.

Eilen tiistaina James käytti koirat viimeisessä lääkärintarkastuksessa, ja koirat saivat tarvittavat paperit ja luvat matkustaa Suomeen.

Ja voin muuten koko sydämestäni suositella Relo4Pawsia, jos ikinä koskaan milloinkaan olette kuljettamassa koirianne Thaimaasta Suomeen! Ja vastaavasti voin varoittaa, että missään yhteydessä ei kannata olla tekemisissä paikallisen Dogs and Cats rescuen kanssa - mikään ei ole, eikä mene kuten pitäisi.

Tomppakin hyppäsi siiville ja lensi eilen Bangkokiin. Hänellä yö meni lentokentän läheisessä hotellissa odottaen ja ehkä vähän stressatenkin tämän aamun Suomen lentoa.

Mutta sinne ne sitten viimein häipyivät, Tomppa ja koirat. Aeroflotin kyydillä kohti elämänsä suurinta seikkailua.

Viidakkotalo jäi kobrien armoille.

Tuli on ollut persiissä viimeisen viikon

On juostu paikasta toiseen, myyty tavaraa ja siivottu hulluuteen asti viidakkotaloa. En mitenkään voi tajuta, kuinka vajaassa kahdessa vuodessa kaiken maailman rompetta kertyikin niin paljon.

Aivan varmasti vähempikin roina olisi riittänyt.

Muuttaminen ei ole herkkua koskaan, mutta tämä muutto on ollut vaikein kaikista juuri koirastressin takia. Ehkäpä tässä jonain päivänä vielä pystyy nukkumaankin. Ainakin se olisi kovin toivottavaa, sillä kohta en enää uskalla katsoa peilistä tuijottavaa väsynyttä ruttunaamaa.

Ollaan me onneksi ehditty viettämään myös pari aivot narikkaan hetkeä kaiken juoksemisen keskellä. On vietetty viimeisiä jameja ja ikävöity jo etukäteen tänne jääviä tyyppejä. Maanantaina vietettiin Sopassa pienimuotoisia läksiäisiä, ja ne olikin sitten astetta kosteammat bileet.

Sen tuntee nahoissaan vielä tänäänkin.

Pauliina tuli lomalle, eikä sen nyt näin pitänyt mennä. Itselläni oli ruhtinaalliset kolme tuntia aikaa viettää Pauliinan kanssa ennen hänen siirtymistään Phanganille viikoksi. Sinne mullakin oli suunnitelmissa ehtiä, mutta aika ei vaan riitä.

Moni juttu pitää vielä hoitaa. Miska juoksee ysiluokan päättökokeissa hiki valuen, itse yritän hoitaa vielä viimeisiä tavaroitten myyntejä ja lahjoituksia.

Jos tässä ehtisi vielä edes yhdeksi päiväksi vaikka rannalle, ennen kuin minun ja Miskan lento ensi viikon tiistaina koittaa.

Saa nähdä mikä siellä odottaa ;)

Reipas koululainen Miska työn touhussa.

Jos sitä vielä edes kerran ehtisi rannalle?

6

Voi elämän kevät!

Istuin reilu viikko sitten terassilla lähes hermorauniona, yrittäen naputella edes muutaman sanan, kuinka asiat täällä etenee. Ei ne silloin kyllä edenneet.

Kaikki tuntui sotkuiselta vyyhdiltä. Niin tiukalta umpisolmulta että jopa Tomppa antautui stressille.

Eikä sitä tapahdu koskaan.

Pari kertaa on meinannut hymy hyytyä

Onneksi on ystäviä

Te olette aina niin viime hetken ihmisiä, että eiköhän tämäkin kaaos lutviudu

- sanoi ystäväni Pauliina.

Halusin uskoa tähän, vaikkei se ole ollut ihan helppoa. Asioitten on pakko viimein loksahdella kohdilleen vaikka väkisin.

Muuta vaihtoehtoa ei ole, sillä aika käy vähiin.

Välillä sitä tarvitsee sen pienen rohkaisun joltakin ongelmien ulkopuolelta. Ja välillä sitä todellakin tarvitsee apukäsiä sinne, mistä on itse kaukana juuri nyt.

Kuten Suomeen.

Onneksi siellä tuhansien järvien maassa korvaamattomat apurit ovat juosseet paikasta toiseen. Tarkistanut taloja ja veivannut lentoja uusiksi.

Me saatiin yllättäen yksi sisäpiirin vinkki. Näillä näkymin (peukut pystyyn!) tämä puskista tullut viime hetken vinkki johdattaa meidät unelmakohteeseen. Sellaiseen josta ei oikeasti edes uskallettu haaveilla, vaikka jossain syvällä tällainen haave piilottelikin.

Kiitos Pauliina, kiitos Ira ja ennen kaikkea kiitos eräälle toiselle Tompalle, sille kullanarvoisen vinkin antajalle!

Kun meillä on unelmakohteen kauppakirjat ja avaimet kädessä, lupaan kertoa tästä positiivisesta pommista lisää.

Näistä maisemista ei ole ihan helppo lähteä.

Mitä kuuluu TO DO -listoille?

Viimeksihän taisin kirjoittaa meidän TO DO -listoista, jotka eivät vaan lyhene. Siinä tilanteessa stressi ei ainakaan helpota, eikä fyysinen olotilakaan ole sen myötä ollut paras mahdollinen.

Oikeasti fyysinen olo alkoi olla surkea. Kaikki mahdolliset vaivat puski oikealta ja vasemmalta. Olin jo satavarma vatsahaavastakin. Eikä tullut uni ei.

Nyt kuitenkin tilanne on tämä:

• Meidän myyty auto palautui takaisin, mutta näillä näkymin se on myyty uudestaan. Uskotaan, kunhan homma on selvää pässinlihaa.
• Toinenkin mopo on myyty. Onneksi jutut on vielä diilattu niin, että mopot on meidän käytössä siihen kunnes lähdetään.
• 2 sohvaa, terassikalusteet, telkkari ja jotain muutakin sälää on myyty. Jäljellä on kuitenkin vielä 1 sohva, 1 sänky, ja jonkun verran muutakin rompetta.
• Yksi paketti on lähetetty meriteitse Suomeen. Thaimaan postiin ei kuulemma aina ole luottaminen, joten toivon että jonakin päivänä paketti ja me kohtaamme!
• Koirien mikrosirusertifikaatit tulivat viimeinkin oikein. Oikeat nimet, syntymäajat ja mikrosirunumerot. Ja kaikki vielä ilman kissantassuja. Jihuu! 
• Muutamia yllättäviä sertifikaatteja tarvitaan lisää, ja meidän oma eläinlekuri lähti lomalle. Voi itku... 

Koirat boxeineen odottavat lähtölaukausta.

Koirat

Suurin päänvaiva on aiheutunut koirien Suomeen tuonnista. Se mitä alunperin suunniteltiin, ei vain onnistunut. Koska Songkran.

Mutta valtava helpotus tuli sillä hetkellä, kun me vain lakattiin hakkaamasta päätä siihen saatanan samaan seinään. Ja luovutettiin näytelmän ohjaus Relo4Pawsille.

Uudet lennot jouduttiin hankkimaan, mutta Aeroflotin Irina on ollut painonsa arvoinen kultaa. Kaikista myydyistä lennoista huolimatta, Irinan avustuksella löytyi vielä se yksi pienen pieni paikka Tompalle ja koirille.

Relo4Paws taas on järjestö, joka maksua vastaan hoitaa kaiken meidän karvakorvien lentoon ja papereihin liittyen. Hinta on vajaa 90 euroa/ koira, mutta jo tällä hetkellä tiedän palvelun olevan joka sentin arvoinen.

Meillä ainakin stressikäyrä lähti laskuun saman tien. Ja sitä paitsi, Thaimaa rakastaa 'agentteja' paljon enemmän kuin niitä farangeja, jotka omin päin kuvittelevat hoitavansa asioita.

Meillä koirat lähtee Bangkokiin 8.4. cargona. Relo4Pawsin James hakee koirat Bangkokin kentältä ja vie kotiinsa. Siellä hoidetaan viimeisetkin paperit kuntoon, ja annetaan Suomessa vaadittava heisimatolääkitys. James myös hoitaa koirien vientiluvat kuntoon päivää ennen Suomeen lähtöä.

9.4. Tomppa lentää Bangkokiin ja majoittuu Relo4Pawsin Jamesin talon läheiseen hotelliin.

10.4. aamulla James, Tomppa ja meidän karvakorvat suuntaavat Bangkokin lentokentälle, jossa James hoitaa vielä loppuselvitykset.

Siitä se sitten alkaa. Boon, Salsan ja Bumban ensimmäinen ulkomaanreissu.

Ai että kun kaikki nyt vihdoinkin menisi nappiin!

Tree House Silent beach, käykää ihmeessä käymässä!

Puuhaa riittää siihenkin asti

Vielä odotellaan koirien Health certifikaatteja, joiden pitäisi tulla Koh Phanganilta lautalla Samuille. Pikkasen huolestuttaa ettei lauttahenkilökunta vaan hukkaisi papereita, mutta apurimme Sabrina vannoi ettei näin käy.

Really? Pieni kuristus on kurkussa kuitenkin.

Vielä pitää myydä, juosta, ja ehkä vähän rentoutuakin fribakentällä. Se tuntuu tällä hetkellä olevan se ainoa stressivapaa alue, mihin pelot talokaupoista ja kaiken maailman sertifikaateista ei seuraa.

Miskan ja mun lennot Suomeen ovat vasta 16.4. Vaikka kuinka oltaisiin haluttu aikaistaa niitäkin, ihan kaikkeen ei kuitenkaan ole varaa. Sitä paitsi me pääsemme asumaan ystävämme Sopan uuteen hienoon taloon viikoksi. Pois viidakosta ja lähemmäksi sivistystä. Jos mietit majoitusta Samuilla, tsekkaa ehdottomasti Sopan talo!

Mikäli Sopan talo on varattu, mutta löydät AirBnb:n kautta jonkun toisen vaihtoehdon, tästä linkistä saat minun kauttani 30€:n alennuksen majoituksestasi.

Siihen asti nautitaan viidakosta, jota tulee varmasti pohjaton ikävä. En olisi pahimpina kobraviikkoina näin uskonut, mutta tämä on ollut koti vailla vertaa viimeisen 1,5 vuotta.

Nytkin kaskaat huutavat pimeässä viidakossa ja Boo haisee kuolemalle vieressä. Se onnistui löytämään viidakosta jonkun eläimen raadon ja päätti kieriskellä itseensä vähän aromia.

Samui on tällä hetkellä pätsi. Nahka tirisee varjossakin, aivot on jumissa eikä vettä sada vaikka kuinka tanssisi pihalla.

Viidakko kuitenkin tuoksuu ja kuulostaa kodille.

Suomi odottaa, mutta jonakin päivänä me tavataan taas viidakko!

I promise.

Pakko laittaa tähän loppuun otteita ystäväni Pauliinan meille omistamasta biisistä:

Kaija Koo, Erottamattomat:

... Ja rakkauden valtakunta on pitkän siivun mittainen
se voi olla painajaisunta, mutta yhdessä he katsovat sen
alusta lopputeksteihin, the end.

Taivaanrantaa maalaamaan,
luomaan harmaasta purppuraa.
He lähtivät etsimään onneaan,
ja löysivät tavallaan.
Erottamattomat, sitä he ovat
onnelliset, onnettomat
he taivaanrantaa maalaavat.

Erottamattomat
taivaanrantaa maalaavat.
Toisilleen kuuluvat,
onnelliset, onnettomat.

Taivaanrantaa maalaamaan,
luomaan harmaasta purppuraa.
He lähtivät etsimään onneaan
ja löysivät tavallaan.
Erottamattomat, sitä he ovat
onnelliset, onnettomat
he taivaanrantaa maalaavat.

Kiitos Pauliina, näin se taitaa olla <3

*Artikkeli sisältää myös affiliate -linkin.

Ihana Maenam beach

12