Ei se mennyt niin

 

 

Kuten noin viikko sitten kirjoitin, Thaimaan viranomaiset ovat nopeita liikkeissään. Test & Go -tyyppinen saapuminen Thaimaahan peruttiin päivän varoitusajalla, ja moni matkansa jo maksanut jäi nuolemaan näppejään. Vaikka hakemusten jättämiselle olikin vielä joitain tunteja aikaa (tämäkin ilmeni vasta myöhemmin), monille kävi varmasti kuten meillekin - kaikkien todistusten muokkaaminen ensin valokuviksi ja sitten syöttäminen systeemiin ei onnistunutkaan käden käänteessä. Ja sitten sitä oltiinkin auttamatta myöhässä.


Meidän reissuporukasta Ira ja Harri saivat omat Test & Go -passinsa, ja jopa Tomppa muutaman päivän odotettuaan omansa (me sentään tehtiin hakemukset samaan aikaan saman pöydän ääressä). Itse jouduin odottelemaan vielä pari ekstrapäivää, enkä siitäkään huolimatta saanut itselleni Test & Go -passia. Ei auttanut vaikka kuinka oltiin yhteydessä Thaimaan suurlähetystöön, ja vaikka he täältä Suomen päästä pyysivät Thaimaasta lupaa minulle, hylky tuli. Toistamiseen.


Että sillä lailla.

 

Mitään selityksiä ei jaella, hylätty mikä hylätty.

 

Vaihtoehdoksi jäi siis enää Phuket Sandbox, joka ainakin tällä hetkellä on vielä mahdollista. Phuket Sandbox tarkoittaa siis sitä, että varaat ennakkoon Sandbox -tarkoitukseen sertifioidusta SHA + hotellista viikon (7 päivää) PCR -testeineen. PCR -testi otetaan kentällä heti saapuessa ja sitten vielä jossain vaiheessa tuon viikon aikana. Olettaen että PCR -testi näyttää negatiivista, voit kuitenkin liikkua Phuketin alueella mielesi mukaan tuon viikon aikana. Tämä kuvio ei ole meille mieluisin, sillä meillä oli toiveena viettää nimenomaan Samuilla kaikki mahdollinen aika, mutta koska tämä Phuketin Sandbox on tällä hetkellä ainoa vaihtoehto, ehkä me pystytään elämään sen asian kanssa. Sitä paitsi, onhan Phuketissakin nykyään Frisbeegolf -rata. Treenataan siellä sitten vaikka koko viikko tuleviin Samuin kisoihin.


Thaimaahan menoa varten oli sitten anottava uudet Thailand Passit. Ja peruttava edellinen hotellivaraus, sekä varattava uusi hotelli. Tämä on nyt tehty, mutta huomasin (en ollut aiemmin kuullutkaan) että meidän on saatava hotellilta joku SHABA -sertifikaatti, joka näytetään sitten jossakin jollekin viranomaiselle (tai sitten ei). Mene ja tiedä, mutta ainakin meidän porukasta jokaisella on puuttunut joku dokumentti Thai Passin anomuksesta, eli ei se kai niin nokonuukaa ole😅.

 

Se miten homma hoituu tästä eteenpäin jää siis vielä nähtäväksi. Mä olen jo hyväksynyt neljän viikon reissusta yhden Phuketissa, mutta se että siinä tilanteessa todella oltaisiin tammikuun puolessa välissä, jää nyt täysin universumin haltuun. Muutaman päivän välein tässä ollaan kuitenkin lähes isketty hanskoja tiskiin että "antaa olla", ja sitten taas seuraavana päivänä yritetty hypätä reissumoodiin - "hyvä tästä tulee, no problem". 


Skenaarioitahan tässä tulevassa reissussa on muutamakin;

 

  1. Kaikki menee putkeen, ja joka ikinen PCR -testi reissun aikana näyttää negatiivista. Näin ollen sitten viimeistään tammikuun 25. päivä hengaillaan vihdoinkin Samuilla kolme viikkoa.  
  2. PCR -testi Suomen päässä näyttääkin positiivista ja matka tyssää ennen kuin edes ehtii kunnolla alkamaan.
  3. Ensimmäinen testi Thaimaan päädyssä huutaa toisella positiivista ja toisella negatiivista, jolloin positiivinen tyyppi kuljetetaan ambulanssilla kymmeneksi päiväksi sairaalaan saamaan hoitoa, oireita tai ei. Se negatiivinen tyyppi suljetaan sitten johonkin valtion karanteenimestaan odottelemaan vähintään kymmeneksi, ellei jopa 14 vuorokaudeksi puskeeko koronaa vai ei. Tässä skenaariossa ainakin kaksi viikkoa olisi siis lusittava Phuketissa, jolloin Samuille jäisi enää kaksi viikkoa.
  4. Thaimaan toinen testi 5-7 päivän sisällä ja ylläolevalla skenaariolla, missä tapauksessa Samuille jäisi enää viikko aikaa. SHIT. Tämä olisi meidän kannalta ehkä se kaikkein tylsin vaihtoehto, sillä mehän ollaan nimenomaan menossa Samuille. Ei karanteeneihin, ei sairaalaan, eikä mielellään edes Phuketiin.
  5. Thaimaa menee lockdowniin vuodenvaihteen jälkeen, jolloin koko kuvio luonnollisesti peruuntuu. Tai Thaimaa vaatii kaikilta karanteenit laakista, missä tapauksessa me ei todellakaan lähdetä.


Onhan tämän kuvion mielettömyydessä vähän pohdittavaa. Jos lentolippuja ei olisi jo ostettuna, melkeinpä skippaisin kaiken tämän säädön ja uhkakuvat. Ehkä sitä pystyisi kärvistelemään vielä yhden kokonaisen talven täällä ja matkustella vasta sitten, kun kaikessa (TAI EDES JOSSAKIN) olisi edes hitunen järkeä. 

 

Mutta let's see. Ehkä tästä jää taas joku tarina kerrottavaksi.


Lunta on tullut, nyt se voisi vähäksi aikaa loppuakin.

Lumi teki kyllä joulusta aika idyllistä.


 Heippa 2021!

 

Vuoden 2020 jälkeen ajattelin, että tulevan vuoden on pakko olla parempi. Vaan ei ollut. Loppuvuosi kiristi vielä tahtia kaikkine menetyksineen, mutta vaikka ämpäri on jo aivan täysi, pisaraakaan ei tursu yli reunojen. Ehkä siitä on tullut pohjaton.


On ollut päiviä, jolloin on tehnyt mieli vaan käpertyä peiton alle ja nukkua maaliskuulle. Harvemmin tuo on kuitenkaan ollut edes teoriassa mahdollista, koska Kemiönsaaren palkaton keittiöterapeutti on saanut (ja välillä vähän joutunutkin) viettämään lukemattomia tunteja puhelimessa. Tuntien maratonongelmavyyhtejä purkaessa takki on monesti tyhjentynyt sitä viimeistäkin povaria myöten. Mutta jaksoit tai et, jonkun on seistävä peruskallion lailla, jotta niitten kaikkein tärkeimpien jalat eivät pääse lipsumaan. 

 

Vaikka mä täällä nyt marisen, niin kyllästymistähän tämä suurimmaksi osaksi on. Vuoteen 2021 ladattiin huomattava määrä odotuksia, joista yksikään ei toteutunut. Koronahelvetti jatkuu, eikä voisi enää vähempää kiinnostaa. Koronarajoituksissa ei tälläkään hetkellä tunnu olevan päätä eikä häntää - pienyrittäjät on ahtaalla, kun taas vakavaraiset yritykset kerää avustuksia milloin minkäkin innovaatiosuunnitelman toteuttamisen varjolla. Pienet yksityiset yritykset ja yrittäjät niitä tukia tarvitsee, vaikka vaan vuokrien maksuun ja elämiseen. Pakko myöntää, että välillä on tuntunut koko Arkadianmäen olevan täynnä varsinaisia uhveloita. Mitä järkeä on esimerkiksi siinä että päiväkännit on ok, mutta liikuntamahdollisuuksia rajoitetaan. Ei jumaliste mitä touhua.


Huomaatteko miten mä olen loman tarpeessa?

 

Loppupelissä kaikki on kuitenkin ihan ok - välillä pitää vaan päästä puhaltamaan ylimääräinen paska ulos. Suosittelen samaa teillekin ja vuoden viimeisenä päivänä voisikin olla passeli hetki. Tehdään se kuitenkin hyvissä ajoin ennen puoltayötä, sillä kellon ylittäessä 00.00, vedetään yhdessä keuhkot täyteen uutta ja positiivista energiaa. Jookos?


Mä toivon sulle kaikkea hyvää. Onnellisuutta, rakkaita ihmisiä ja elukoita, hyvää terveyttä (eikä pelkästään fyysistä), menestystä, iloa, valoa, lämpöä ja vaikka tukuttain rahaakin. Kaikkea sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi.


Olkoon Uusi Vuosi 2022 maagisen hyvä meille kaikille💖


LOVE YOU😘


Boo elementissään, vaikka toi remmi onkin vähän liikaa.

Sievää, vaikka enemmän tykättäisiinkin rannoista ;)


6

Ei näköjään joulua ilman stressiä

 

Reissu lähestyy, ja huoli lisääntyy (kuka olisikaan voinut arvata). 


Thaimaahan pääsee (VIELÄ) tällä hetkellä Test & Go systeemillä sisään (mikäli Thailand Pass on hankittuna), mikä tarkoittaa maksimissaan yhden yön lusimista SHA+ -hotellissa, kunhan PCR -testitulos Thaimaan päässäkin näyttää miinusta. Test & Go sisäänmenoa varten täytyy anoa erityistä Thailand Passia, johon vaaditaankin sitten vaikka mitä rokotustodistuksista maksettuihin PCR -testeihin Thaimaan päässä. Suomesta lähtiessä pitää luonnollisesti olla näyttää negatiivinen testitulos, ja tietenkin todistus kahdesta rokotuksesta, muuten ei lennolle pääse. Kaikenmoista muutakin täytyy hoitaa kuntoon ennen reissua, mutta ehkäpä noi testitulokset tuottaa eniten huolta, sillä eihän sitä voi todellisuudessa tietää minkälaisen testituloksen tulee saamaan.

 

Olen silmät punaisena seurannut Thaimaan uutisointia varsinkin nyt Omicronin myötä, ja eilen se sitten pamahti silmille - Thaimaa peruuttaa koko Test & Go kuvion ainakin tammikuun neljänteen saakka. Thailand Passin hakeminen Test & Go:n osalta sulkeutui eilen klo 19.00 Suomen aikaa, ja veikkaan että moni epätoivoinen henkilö on kuumeisesti täyttänyt hakemuksia ennen aikaikkunan sulkeutumista.

 

Niin mekin. 


Nyt tarvitaan kaikkia henkiä avuksi!


On soiteltu vakuutusyhtiöön ja saatu englanninkieliset vakuutustodistukset pikana. Samuilta ei kuitenkaan enää eilen saanut Test & Go paketteja hotelleilta, joten oli ostettava lentoliput Phuketiin, josta paketteja vielä sai. Mehän ei tunneta Phuketia juurikaan, mutta Thailand Passia varten oli varattava yksi yö jostain Phuketin SHA + hotellista, sekä varattava ja maksettava PCR -testit Phuketin lentokentällä myös ennakkoon. Onneksi ystävämme Ira ja Harri tuntevat Phuketin kuin omat taskunsa, niin oli helppo valita sama hotelli heidän kanssaan, vaikka he ovatkin menossa Phuketiin pari päivää ennen meitä. Tyypit ehti uppoutua hakemustan pariin muutama tunti ennen meitä ja nyt Ira onkin jo saanut passin haltuunsa. Harri vielä odottelee omaansa,  eli tavallaan vähän samassa huterassa veneessä seilataan molemmat pariskunnat.

 

Vaikka me aloitettiin Thailand Passin hakeminen reippaasti ennen klo 19.00, niin hakemusten ja tiedostojen lataaminen systeemiin vei sen verran paljon aikaa, että myöhästyttiin niitten lähettämisessä 14 minuuttia. Tällä hetkellä tilanne on tietenkin se, että minkäänlaista varmuutta ei mistään vielä (tai taaskaan) ole. Lentoliput on maksettu, SHA+ hotelli on maksettu, testit on maksettu, joten nyt ei auta muu kuin ristiä kädet kyynärpäitä myöten. Toivottavasti me istutaan kuitenkin 16.1.2022 viimein koneessa matkalla kolme vuotta kadoksissa olleen sielun etsintöihin.


Sandbox -kuviot on näillä näkymin peruttu myös, paitsi Phuketin osalta. Samuin yrittäjät ovat kuitenkin jo kovin sanoin lähestyneet ministereitä hotellivarausten peruutusten takia toivoen, että myös Samui Sandbox -kuvio hyväksyttäisiin. Sandbox tarkoittaa siis sitä, että maahan tulija voi varata tähän tarkoitukseen sertifioidun hotellin, viipyä siellä seitsemän päivää (ei kuitenkaan huonekaranteenissa) ja jatkaa halutessaan matkaa muihin provinsseihin. Mikäli meidän Test & Go yritys nyt kariutuu kiville, me saatetaan vielä harkita tuota Phuketin Sandboxia, vaikka mieluummin menisimmekin suoraan Samuille. 

 

Moni asia saattaa kuitenkin totuttuun tapaan muuttua vielä moneen kertaan tässä matkan varrella, ja ainakin viimeistään silloin 4.1.2022, kun viranomaiset ilmoittelee taas jostain salamannopeasta muutoksesta. Kuvio on valitettavan normaalia, ilmoitukset ja muutokset kun tulee, ne yleensä astuu voimaan lähes samantien.


Meidän kohdalla tiedän kuitenkin yhden asian satavarmasti - kärsivällisyys on nyt kortilla. Yksi kokonainen talvi vielä täällä on mission impossible. 

 

En kestä enää yhtäkään talvea. 

 

Joten pliiiis pitäkää peukkuja! Meidän Thailand Pass -hakemukset rullaa vielä käsittelemättömien joukossa, eli kyllä siellä pikkuruinen toivonkipinä hiillostelee.


Matkakaverit Ira ja Hartsa. Ja Taalintehtaan kinkkukisat.


Mortinmäen mukava koirahotelli


Koirien hoitopaikka alkaa olemaan selvillä. Esikoinen tuli Espanjan reissulta jouluksi kotiin, mutta koska polvi on leikkausta vaille taas kaaduttu, ei hänestä koiranhoitajaksi ole. Löysin kuitenkin Perniöstä sananmukaisesti mukavan koirahotellin, jossa käytiin koirien kanssa maanantaina vähän haistelemassa (valokuvat tosin unohtui koko tohinassa). 


Mortinmäen mukava koirahotelli sijaitsee Perniössä kauniissa peltomaisemissa ja hoitola itsessään on ilmeisesti vanha pientila piharakennuksineen. Kieltämättä oli vähän kuin olisi kotiinsa tullut. Omistaja oli oikein mukavan oloinen ja hotelli ilmeisen täynnä koiria, mutta varmaankin meitä varten koirat oli omissa huoneissaan. Jokaiselle koiralle oli huoneet sänkyineen ja voitteko kuvitella, myös peitoissa oli pussilakanat ja tyynyissä tyynyliinat. Ihan huippua!


Koska meillä on tällainen ongelmakoira nimeltään Boo, siitä on varoitettava hoitopaikkaa etukäteen. Boo tuskin enää käy kehenkään kiinni, sen verran on luotto ihmisiin palautunut tässä vuosien varrella. Mutta Boo on mestarikarkaaja, eikä kukaan koiranhoitaja halua kontolleen sitä että koira hävisi, eikä koskaan palannut takaisin. Noinkohan Boo muuten löytäisi kotiin Perniöstäkin?


Ennen toivottua reissua me pakataan koirat autoon ja viedään ne päivähoitoon Mortinmäkeen. Toivottavasti kaikki menee silloin loistavasti ja Boo näyttää parhaat puolensa. Salsa on nyt kuitenkin timanttinen pieni prinsessa, eikä sen kanssa varmasti tule ongelmanpoikastakaan. 


Nyt Kemiö kuitenkin hiljenee joulun viettoon jälkikasvun kanssa. Kuusi on hankittu ja koristeltu jo kaksi viikkoa sitten, jostainhan on ollut pakko saada piristystä pimeyteen. Ekaksi mä ajattelin että kuinka noloa, sitten päätin että mitä hittoa. Jos kuusi on hengissä vielä tammikuussakin, heitän sen pois vasta vähän ennen reissua😅.Tässä nihkeässä ajassa ja pimeydessä kaikki keinot olkoon sallittuja.

 

Ihanaa joulua meiltä teille💜. Toivottavasti kaikilla teilläkin on edessä lempeä ja onnellinen joulu teille kaikkein rakkaimpienne parissa.

 

Vaikka Kemiössäkin on kaunista, talvi ei ole meidän juttu. Eikä Salsankaan.

Nätti symmetrinen kuusi omasta pusikosta.

Mummin perintönä kuusen koristeet.

 

8

4 vuotta sitten Thaimaassa

 

Auton osto Thaimaassa rahoituksella

 

Jokainen joka on edes silloin tällöin silmäillyt blogia, tietää meidän upean valloittavasta ja hyytävän pelottavasta viidakkotalosta Samuilla. Ei me todellisuudessa sinne keskelle pimeätä viidakkoa edes kuviteltu muuttavamme (kunhan käytiin katsomassa), mutta kun ensimmäinen asuntonäyttö pakotti vierailemaan vielä uudestaan ja kun viidakkotalo jäi kummittelemaan uniinkin, tehtiin rohkea päätös - sinnehän muutetaan!


Muutto viidakkotaloon johti taas siihen, että oli pakko ostaa auto. Liian monta pimeätä kilometriä hengenvaarallisella tiellä oli - noh hengenvaarallista - ja kun siinä itsekin olin jo pari kertaa kaatunut mopolla, vaihtoehtoja ei jäänyt. Sitä paitsi, kun Samuilla tuli vettä, sitä tuli sitten tulviksi asti. Vuoret valui alas laaksoihin, siltoja sortui, mopolla (ihme että ne toimi tulvissa) ajettiin reisiin asti vedessä ja pystyi vain kuvittelemaan kuinka paljon teillä olevista tulvavesistä oli itse asiassa paskaviemäreistä peräisin. Ei siis ihan tautivapaata toimintaa.

 

Aina Samuillakaan ei aurinko paistanut,

 

vaan viidakkotalollakin tulvi.

Alunperin oli tarkoitus tyytyä sellaiseen parin tonnin (euroa) kulkuneuvoon, mutta sen hintaluokan autot oli auttamatta täysiä romuja ja vielä poskettomasti ylihinnoiteltuja. Suunnitelma vaati siis upgreidauksen, varsinkin kun ystävämme Rock ilmoittautui innokkaasti rahoituksen takaajaksi. Länkkäri ei Thaimaassa saa siis tuosta noin vain rahoitusta autoliikkeistäkään, vaan monenmoista asiaa pitää hoitaa kuntoon. Ymmärrän tietenkin autoliikkeitä, asiakkaan maksukyvystä on tarpeellista tehdä selvitys, mutta mitä kaikkea kommervenkkia tuohonkin prosessiin kuului, se todella hämmästyttää vielä tänäkin päivänä. Lue vaikka täältä.


Mutta lyhyesti - takaajan (Rockin) koti käytiin valokuvaamassa, samoin hänen yrityksensä ja taideteoksensa. Hänen tilitietonsa piti toimittaa puolen vuoden ajalta, samoin kuin tietysti meidänkin, ja sen jälkeen pankin edustaja saapui vielä meidän talollemme valokuvaamaan.


Maastopuvussa, kaatosateisena sunnuntai-iltapäivänä.


Sähköinen portti ei toiminut yleensäkään sateella, joten kävin päästämässä pankkivirkailijan (tai kuka lieneekään) sisään. Tyyppi oli armeijan puvussa kieltämättä vähän pelottava, ja olin ilmestyksestä johtuen jo aivan valmis perumaan koko rahoituskuvion. Entäs jos vaikka lainan lyhennyksen pienestä viivästymisestä tyyppi ottaakin seuraavalla kerralla kiväärin mukaan? Tätä ei onneksi koskaan tapahtunut, joten who knows. Jokin selkäytimessä kyllä varoitteli viemästä asiaa yhtään sen pidemmälle, joka ehkä olikin rahoitusyhtiön tarkoitus - pelotellaan jo heti alkuun sen verran ronskisti, ettei asiakkaalle jatkossa tule mieleenkään joutua taloudellisiin vaikeuksiin.

 

Viidakkotalon valtava pihamuuri, sisään pääsi jos pääsi.

 

Kielimuurin takia moni asia on turhan haastavaa Thaimaassa. Tällä en tarkoita pelkästään sitä, että paikallisten olisi pitänyt osata englantia huomattavasti paremmin (vähän kylläkin), vaan kyllä meidänkin olisi siellä asuessa ollut viisasta suoriutua paikallisesta kielestä vähintään auttavasti. Mutta eniveis, tuo silloinen autokeissi saatiin kuin saatiinkin maaliin, vaikka aikaa se otti ja vähän hermojakin riekaloitui.


Auton myynti vuonna 2019 Samuilta lähtiessämme ei sitten sujunut yhtään vähemmän haastavasti. Autolle löytyi ostaja australialaisesta expatista, joka maksoi meille auton. Sillä rahalla me hoidettiin velat rahoitusyhtiölle ja tehtiin viralliset kauppakirjat ja omistajanvaihdokset. Tai näinhän sen piti mennä, mutta koska TIT (this is Thailand), ei SEKÄÄN mennyt niin. Vielä kahdenkin vuoden päästä auto oli virallisesti meidän (ei siis enää rahoitusyhtiön), eikä omistajanvaihdos näyttänyt onnistuvan meidän palaamatta Samuille. 

 

Tätä ei kuitenkaan ollut mahdollista järjestää, eikä siinä olisi ollut järkeäkään. Maksaa nyt korona-aikana tuhansia euroja lipuista Samuille ja kärsiä kahden viikon karanteenit ylihinnoitellussa hotellissa vaan siksi, että pääsee paikan päälle allekirjoittamaan papereita. Eikä meidän allekirjoitukset näin muutama vuosi auton papereitten allekirjoittamisen jälkeen olisi kuitenkaan olleet täsmälleen samanlaisia, kuin silloin aikoinaan. Tätä allekirjoitussekoilua nimittäin tapahtui usein mm. pankeissa, mikäli allekirjoitus ei ollutkaan täysin samanlainen kuin passissa. Silloin hikoiltiin useampi tunti ja yritettiin vääntää nimmaria uudestaan ja uudestaan, kunnes pankkivirkailija viimein näytti koneeltaan että katso! - tällaiselta sinun allekirjoituksesi tulisi näyttää. Aivan sekopäistä.

 

Loppupeleissä Samuilla asuva brittiystävämme Don lähetti kuriirin mukana auton paperit meille tänne peltojen keskelle, me allekirjoitettiin ne ja lähetettiin samaa tietä takaisin. Toivottavasti auton uusi omistaja tänä päivänä viimein omistaa melkein kolme vuotta sitten ostamansa auton.


Kuten olen monta kertaa naureskellut, moni asia Thaimaassa on aivan kreisillä tolalla, mutta ehkä sitten sopivasti hurmaavalla tavalla. Tai sitten aika vaan kultaa muistot. 

 

Silloin kun ei tulvinut, oli kyllä ihan parasta.

 

Levoton majatalo 


Parasta Samuin joulukuussa neljä vuotta sitten oli levottoman talon meininki. Nuorisoa pyöri jaloissa  aamusta iltaan ja aika usein myös kellon ympäri aamuun. Esikoinen ystäviensä kanssa saapui meille joulun viettoon, ennen kuin jatkoivat matkaansa Balille. Vaikka välillä oltiin tuskanhiki otsalla vauhdista ja vähän huolestakin, oli se kuitenkin aivan huikeata. Mä jaksan aina yllättyä siitä, kuinka hienoa ja fiksua nykynuoriso kaikkine ajatuksineen on. Kaikki ne näkökulmaväittelyt sun muut - erittäin silmiä avaavaa.

Me vietettiin oikeastaan aika perinteinen joulu yhdessä. Joulukuusi koristeltiin (pihalta löytyi joku sen virkaa kohtalaisesti ajava viherpensas), nautittiin glögistä Samuilaisittain, tehtiin jotain sinne päin perunalaatikkoa, ja jopa kinkku paistui uunissa. Samuilla joululahjoiksi riitti käynti paikallisessa Central Festivalissa, jossa ostettiin sitä mitä kukin tarvitsi. Esikoiselle ja kavereille annoin joululahjaksi lisäksi pieneen tilaan mahtuvat reissupyyhkeet, kun ei niillä reppanoilla ollut mitään. Mua aina jaksaa hämmästyttää se, että vaikka kuinka pitkälle reissulle tyypit lähtivätkään, pieni reppu riitti ja tietenkin se tärkein, skeittilauta.

 

Joulun jälkeen nuoriso suuntasi Balille skeittaamaan, ja viidakkotalo hiljeni. Kunnes se jälleen helmikuun alussa täyttyi samasta porukasta. Vitsit miten hienoja muistoja. Ja tiedättekö, kuten silloin Samuilta käsin monesti kirjoitinkin, me nähtiin junioreitten kanssa paljon enemmän kuin nyt, kun asutaan kaikki samassa maassa. Meidän on siis vaihdettava maata, se on päivän selvää.


Ohlalaa... elämä oli hianoo!💜


Nuoriso saapui aina jouluksi, ja vitsit miten sitä odotettiinkaan!

Ihan huippuja nuoria miehiä.

Näin hienoa joulukuusta ei viidakkotalolla ollut :)


2

5 vuotta sitten Thaimaassa

 

Marraskuu Suomessa on ollut mulle aina äärimmäisen raskas. Valon vähyys, harmaus, kylmyys, viima, loska ja p*ska - siinähän sitä. Voisin melkeinpä sanoa, että marraskuut Suomessa on olleet se suurin syy ulkomaille haikailuun, niitä kun on tässä vuosien kertyessä kasaantunut jo aikamoinen nippu. Toisille sopii neljä vuodenaikaa (vai oliskohan näitäkin Suomessa nykyään vain kaksi?), itse olen kuitenkin kesän lapsi ja jättäisin kalenterista kuusi kuukautta kokonaan pois. 

 

Tämänkään vuoden marraskuu ei ole ollut sen kummoisempi, tai yhtään helpompi. Sisällä pirtissä menee suurin osa vuorokaudesta ihan vaan pimeyden takia, ja kuulen joka päivä koirien syvät ja masentuneet huokaukset - ihan helvetin mälsää on. Tänä vuonna lähes koko vuoden ongelmat (ehkä jopa parin vuoden) ovat poksahtaneet yksi toisensa jälkeen framille juurikin tämän marraskuun aikana. Olen valmista kauraa, tämä joulu vielä täällä (talvestakin ikävä kyllä suurin osa), sitten ei enää yhtäkään talvea. Ei me kuuluta Suomen talveen. Tämän vuoden osalta totuus on ikävä kyllä se, että ainoastaan juniorin ongelmat ovat pitäneet meidät täällä, ja mä todella tilaan nyt valoa tunnelin päähän. Olisiko joku yläkerrassa kuulolla?

 

Lääkkeeksi tähän omaan "melkein masennukseeni" päätin palata viisi vuotta ajassa taaksepäin. Siellä saman taivaan alla Samuilla muistin jokainen aamu ihmetellä, kuinka hienoa elämä on. Voi tietty olla, että nyt me maksellaan veroja niistä aurinkoisen onnellisista vuosista Samuilla, mutta jonain päivänä se aurinko paistaa jälleen tähänkin risukasaan. Jonain päivänä elämä on taas helpompaa, sen on pakko olla.

 

Mutta nyt palataan Thaimaa -muistoihin;


Vitsit miten hienoa Samuilla olikaan!


Viisi vuotta sitten Thaimaassa


SATUN

 

Viisi vuotta sitten marraskuussa olimme asuneet Samuilla aikalailla vuoden päivät. Se vuosi oli pitänyt sisällään jo melko monta boarderrunia (pakollista rajanylitystä) ja marraskuussa 2016 oli vuorossa jälleen yksi haastava. Se alkoi kovalla kuumeella ja vatsataudilla, mutta kun passissa lukee tietty päivämäärä, silloin on mentävä rajan yli vaikka itkien.


Suunnitelmissa oli paratiisisaareksikin mainittu Koh Lipe (Malesian rajalle helppo koukkaus), mutta kuumeilun takia lyhennettiin reissua ja päädyttiin pariksi yöksi Malesian rajan läheisyydessä sijaitsevaan Satuniin. Satun on hiljainen muslimivoittoinen kaupunki eteläisessä Thaimaassa, eikä mitenkään erityisesti turistien suosiossa. Lähinnä siellä pyörivät juuri meidän kaltaiset ulkomaalaiset, joitten on pakko kolmen kuukauden välein käydä hakemassa leima passiin, jonka turvin saa taas viettää seuraavat kolme kuukautta Thaimaan rajojen sisäpuolella. Koska Satunissa ei vielä olla kyllästytty turisteihin, se ystävällisyys mitä osaksemme saimme oli mykistävää. Jos joskus on tuntenut itsensä julkkikseksi, se tapahtui juuri tuolla.

 

Vaikka emme päässeet tuolla kertaa Koh Lipelle, meidän ihmetykseksemme universumi heitti Koh Lipen pienen ravintolan viereiseen pöytään Satunissa. "Mita kuuluu, saalmiaakki, matti nuukanen" - kuului iloisesti viereisen pöydän kaljuuntuvan italialaismiehen suusta. Tämä kaveri, mr. Luca, oli aikoinaan seurustellut kuusi vuotta suomalaisen naisen kanssa, tutustuen ehkä niihin "tärkeimpiin" asioihin myös Suomessa😅. Luca pyöritti vielä silloin Blue Tribes garden beach resorttia Koh Lipellä yhdessä hänen sydäntään lähellä olevan alkuperäisväestön Chao Leh:n kanssa. Chao Leh -väki (people from the sea) on turismin myötä Andamanillakin ajettu ahtaalle monikansallisten yhtiöitten ostettua ja jopa ryövättyä heidän maitansa vuosien saatossa. Luca on antropologi ja on tutustunut pintaa syvemmältä juuri tuohon "heimoon" auttaen heitä mm. tekemällä heidän tarinaansa ja kohtaloaan tutuksi. Me sovimme tuolloin vuonna 2016 Lucan kanssa treffit Koh Lipelle johonkin lähitulevaisuuteen, mutta valitettavasti sitä päivää ei koskaan tullut. Paitsi meille kaikille, koronavuodet on olleet myös Lucalle ja Koh Lipelle vaikeita. Tästä marraskuusta eteenpäin Lucaa ei Koh Lipellä enää tapaa, mutta unelmia hänellä vielä on. Toivottavasti tulevaisuuden unelmat vie todellakin tuon italialaiskaverin uutta resorttia rakentamaan Madagascarille (tai Filippiineille, tai Indonesiaan, tai...). Onnea Luca tulevaan!

 

Voimia myös  Chao Leh -ihmisille. Toivottavasti tämä koronap*ska hellittää pian.

 

Lucasta ja Chao leh: sta voitte lukea enemmän täältä ja täältä.

 

Satunissa asuttiin pupuresortissa, ja vitsit että pupuja olikin paljon.

 

REMPPAA THAIMAASSAKIN


Kun näitä muistoja kaivelin, kävi selväksi ettei me osattu Samuillakaan elää ilman remppahommia. Me oltiin jo aiemmin rempattu siellä yksi vuokratalo, jota manageroitiin meidän silloisen vuokranantajan pyynnöstä. Marraskuussa viisi vuotta sitten me kuitenkin rempattiin sillä hetkellä asuttamaamme unelmakartanoa. Kartanon hollantilaista omistajaa emme olleet koskaan fyysisesti tavanneet, mutta meillä oli hyvä yhteys häneen ja lupa pitää kartanosta huolta. Siis myös remppaamalla (hulluja vuokralaisia - maksaa nyt omasta kukkarosta rempat).  


Kartanossa vuosi yläkerran vessa siihen malliin, että alakerran olohuoneessa olisi voinut käydä vaikka suihkussa. Siinä sitten välikaton korjauksen tiimellyksessä päätimme maalata ensin keittiön kulahtaneet seinät ja katon, ja sittenhän se mopo karkasi jotenkin käsistä. Niinhän näissä hommissa yleensä tuppaakin käymään. Se että "maalaan vain nämä seinät" ei ainakaan meillä koskaan toteudu, vaan yhtäkkiä huomataankin viisi viikkoa jo menneen pensselin ja telan varressa. No mutta enivei, marras -joulukuun vaihde on yleensä se sateisin aika Samuilla, joten tietokoneen tuijottamisen sijaan sitä mieluummin keksii vaikka jotain puurtamista.

 

Tossa kartanon remppakuviossa kävi muuten loppupeleissä niin, että vuokranantaja ilmoittikin laittavansa talon myyntiin. Oi miten kiva juttu. Me saimme silloin etuosto-oikeuden kartanoon, mutta päädyimme tiukan pohdinnan jälkeen kuitenkin omistamisen sijaan säilyttämään vapautemme liikkua minne ikinä mieli tekisikin. Mutta eihän sekään juttu sitten loppupelissä ihan kivuttomasti mennyt, lukaise vaikka tyypistä "Landlord from hell". 

 

Tässä tällä kertaa Thaimaa -muisteloita viiden vuoden takaa. Sen verran nastaa vanhojen juttujen kertaus oli, että taidanpas tehdä pienen juttusarjan eri vuosilta Samuilla. Samalla pääsen fiilistelemään tulevaa Samuin reissua, joka (jos kaikki menee putkeen) on jo alle kahden kuukauden päästä. 

 

UUUH, MITEN HIENOA!

 

Tsemppiä Luca, tsemppiä juniorille ja meille ja tsemppiä teille kaikille. Tämäkin p*ska loppuu aikanaan (ihan varmasti) ja sitten on taas helpompaa.

 

Pus.

 

Ps. Hyvänmielen kuvia Samuilta, olkaa hyvät!

 

Vaikka kartano olikin vähän rempsallaan, se oli ihana!

Eiköhän juniorikin ollut onnellinen, onnellisempi...

Koiraelämää Samuilla

Nämä rantojen siivoukset oli huippunastoja!


2

Historiaa ja paniikkia

 

Eräänä aurinkoisena syyspäivänä kävi sitten näin;


Hieman vanhemman puoleinen traktori ajoi meidän pienen metsäpalstan reunaan, repi muutaman puunalun aivan MEIDÄN METSÄN reunasta (kuitenkin viereiseltä tontilta) ja kiipesi sitten pöpelikköä ylöspäin. Seurasin aidan takaa silmä kovana siihen asti, kun traktori vielä oli näköpiirissä, mutta siirryin sitten muihin hommiin. 


Tällaista puunhalaajaa asia jäi kuitenkin vaivaamaan. 


Mitähän se ukko siellä puuhasi? EI KAI VAAN laittanut mitään nauhoja tonttien rajoille? 

 

Uuh mikä paniikki siinä syntyi, oli aivan pakko lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin. Nappasin siis koirat mukaan ja kömmin metsään huomatakseni selkeän punaisilla nauhoilla merkityn rajan. TÄHÄN ON TULOSSA HAKKUU!!! MÄ KUOLEN! AINAKIN MÄ MUUTAN!

 

Kaikki hattivatitkin menee matalaksi...

 

Mä vihaan avohakkuita. En tosin tiennyt minkälainen hakkuu paikalle olisi tulossa, enkä tiennyt kuinka valtava alue olisi kyseessä, mutta meidän tontin reunalta alkaa sellainen varmaan 20 hehtaarin metsäkaistale (meille kuuluu ikävä kyllä vain pieni siivu), joka on ollut "villieläinten" ja meidänkin erittäin ahkerassa käytössä. Ja tuo metsä on ollut todella sympaattinen. Siitä on kuitenkin vuoden sisällä avohakattu jo noin kaksi hehtaaria puustoa ja oikeastaan edellisestä avohakkuusta lähtien olen ollut vähän paniikissa. Jos jollakin vaikka olisi kasvanut nälkä syödessä?


Jokunen päivä tuosta tapahtumasta eteenpäin törmäsin Matti metsästäjään, joka on siis oikeasti metsästäjä ja nimeltään Matti. Matti kertoi että hakkuu siihen meidän rakkaaseen metsään on tulossa, joten olkaahan sitten tarkkoja vaatimuksinenne, kun metsäkoneet tulevat TEIDÄN TONTIN läpi. 

 

- Ai miten niin meidän tontin läpi?

 

- No koska viljelijä metsäkaistaleen toiselta puolelta oli sanonut, ettei hänen peltojensa läpi mennä. 

 

Matti sanoi myös, että Metsäliiton pitäisi kyllä ehdottomasti ottaa meihin ennakkoon yhteyttä, ja voihan olla että vaan harventavat metsää. Mutta tuossa vaiheessa tunsin, kun paniikki valtasi koko kehon. Matti myös kertoi, että kyseisessä metsässä on joku muinaisjäänne ja pohti vielä sitäkin, mahtoikohan joku museovirastosta käydä sen jo tsekkaamassa. Tästä lisää vielä lopuksi.


Toi metsä on todellakin luonnontilassa. Uuh, miten hienoja suppiksia sieltä löytyy!

Nyt siellä on merkattuna yksi alue.


Tän oli pakko olla pahaa unta, jota se tietenkin olikin, kun valvoin kolmatta yötä putkeen. Mitä mä voin tehdä? Mistä mä löydän tietoa? Kuka voisi auttaa? V#TTU TOTA METSÄÄ EI KAADETA!


Siitä se sitten alkoi, aikamoinen salapoliisirumba. Kuka omistaa metsän, minkälainen hakkuu on tulossa ja milloin? Aikansa kaikki selvittely otti, mutta ei etsivä tieltä eksy ja kuukkeli antaa paljon vastauksia, kun riittävästi uhraa aikaansa. Maanmittauslaitos kertoi metsän tämän hetkiset omistajat (perikunta) ja Metsäkeskus ajankohtaiset metsänkäyttöilmoitukset. Valitettavasti sieltä Metsäkeskuksen voimassaolevista metsänkäyttöilmoituksista kävi ilmi, että meidän seikkailumetsään on todella tulossa melkein kuuden hehtaarin avohakkuu, ja vieläpä tämän vuoden puolella. 


Nyt oli sitten jo heitettävä kaikki mahdolliset ansat vesille. Olisiko ainoa vaihtoehto yrittää ostaa metsä, vai löytyisikö sieltä vahingossa vaikka liito-oravia? Niitä nimittäin ON Kemiössäkin. Vai olisiko ratkaisu siinä muinaisjäännöksessä? Piti siis selvittää mistä muinaisjäännöksestä ylipäätään on kysymys.

 


 

Tähän löytyi Museoviraston sivuilta vastaus ja samalla yhteystiedot paikalla käyneeseen arkeologiin. Soitin siis hänelle. Tuossa "meidän" metsässä sijaitsee vanha hiilimiilu, jonka ikää arkeologi ei osannut varmuudella sanoa. Miilu on kuitenkin puuhiilen valmistusta varten rakennettu maahauta, jota käytettiin puun kuivatislaukseen, jolloin lehtipuuta kuumennettiin suljetussa, vähähappisessa tilassa, jolloin puu paloi epätäydellisesti. Miilu peitettiin tavallisesti turpeella ja havuilla ja tiivistettiin huolellisesti. Puuhiiltä on käytetty muun muassa rautaruukeilla masuuneissa.

 

Tämä kyseinen arkeologi on nyt käynyt metsäyhtiön kanssa merkitsemässä "meidän" hiilimiilun, etteivät metsäkoneet vahingossakaan tuhoa sitä. Mikäli näin käy, on kyseessä rikos, sillä hiilimiilut ovat suojeltuja kohteita. Mutta, vaikka arkeologi olikin kanssani yhtä harmistunut vanhojen luonnontilassa olevien metsien tuhoamisesta, mitään ei sitä kautta ole tehtävissä. Hiilimiilun säilyttäen sen ympäriltä voi metsän kaataa. Nyyh.


Käytiin me myös erään paikallisen metsänomistajan kanssa tutkimassa metsää vähän tarkemmin. Se on upea vanha metsä, vaikka valitettavasti tuhojakin on. Mutta sen voin kuitenkin sanoa, että monille eläimille ja eliöille se toimii suojapaikkana ja elinympäristönä. Voinkin kokemuksesta kertoa siellä käppäilyn olevan useamman näkymättömän silmäparin seuraama ja vähän pelottavakin. Ilman koiria en sinne mene, enkä pimeällä edes koirien kanssa.


Tässä Boo on hiilimiilun päällä, ei sitä kuvissa oikein näy.


Mutta nyt se sitten lähtee, ellen vielä keksi jotakin. Sain kuitenkin tältä tutulta metsänomistajalta vinkin, kuinka paljon kyseisestä metsästä ehkä kannattaisi tarjota. Ongelmana on tietenkin raha ja toki vielä sekin, että jos metsän vaikka onnistuisikin ostamaan, niin sittenhän pitäisi vielä hoitaa valtavaa metsääkin. Maybe not for me.


Joten paniikki jatkuu, vaikka pystynkin jo nukkumaan. Huikkasin tuonne universumille ja kaikille villieläinten suojelushahmoille, että mikäli haluatte pelastaa nuo eläimet, nyt on sitten parempi pelastaa metsä - ja äkkiä sittenkin. (Joskus on vaan delegoitava asioita eteenpäin😇).


Lopuksi vähän lisää historiasta.


Siellä museoviraston sivuilla seikkaillessani huomasin myös, että tältä meidän tontilta on löytynyt useampikin kivikauden aikainen esine. Mun mielestä on todella mielenkiintoista, että täällä maata kaivellessani voisin oikeastikin löytää aarteita kivikaudelta asti. Arabian lautasiahan on jo löytynyt epämääräisestä kiviröykkiöstä ja sitten niitä vähemmän mielenkiintoisia ja arvottomia rautaisia termoskannuja sun muuta romua. Mutta että ihan oikeitakin aarteita? Wow. 


Joudun ehkä tonkimishommiin, kunhan liito-oravatutkailuiltani joudan...


Siellä se ihana metsä on. Saisinpa mä pitää sen.


9

Näinkös siinä sitten kävi?

 

Irinahan sen sitten viimein sanoi;


- entäs jos lähtisittekin Samuille ihan vaan kuukauden lomalle meidän kanssa?

 

Johon minä tietenkin;

 

- ei me millään voida, koska koirat.

 

Tässä tämä mun motto rehellisyyden nimissä on.

 

Kunnes rupesin miettimään. 

 

Ja sitten kyselemään.

 

- Voisiko esikoisen ylenpalttisesti koiria rakastava tyttöystävä olla kiinnostunut huolehtimaan meidän karvaperseistä kuukauden verran (korvausta vastaan tietenkin)? Esikoinen on itse koko talven reissussa, joten ehkä tyttöystävällä olisi aikaa? (Vihreää valoa näytetty😍).


- Mihin hintaan lähistöltä saisi koirahoitolan ja minkälaisissa olosuhteissa koirat joutuisi olemaan? (Ei se olisikaan niin kallista kuin muka tiesin).

 

varvastossuja on kyllä ikävä...

ja niin näitä maisemiakin.

 

Ja sitten miettimään lisää.


- Jos ME KAKSI olisimmekin reissussa vain kuukauden, emme tarvitsi aidattua puutarhaa Samuilla.


- Voisimme tyytyä huomattavasti halvempaan (lue kehnompaan taloon).


- Kuukauden reissussa ei tarvitsisi miettiä viisumeita.


- Kuukauden reissussa ilman koiria ei tarvitsisi myöskään huolehtia koirien ulkoiluttamisista reviiritietoisten  katukoirien seassa, tai ruokkimisaikatauluista, eikä rabiestesteistä. Puhumattakaan siitä helvetillisen paperirumban aiheuttamasta stressistä. Sitä voisi olla kerrankin ikään kuin FREE (olikohan se jotain syötävää?)


- Voisi istuskella illallisilla vaikka aamuun asti. Vähän niin kuin honeymoonilla, mitä me ei koskaan vietetty. Olisikohan reilun 20 vuoden jälkeen jo aika?


- Pystyisi täysin keskittymään siellä taas pidettäviin fribakisoihin (aiemmista voit lukea täältä) ilman, että joutuisi kisojen ja iltajuhlien välissä rynniä hoitamaan koiria.


Fribakoulutuksessa Samuilla. Kiitos Philo!

Philo Brathwaite Samuin kisoissa


- Ei tarvitsisikaan vuokrata autoa, yksi mopo riittäisi.


- Jos ihan huonosti kävisi ja joutuisikin yllättäen johonkin kuumottavaan koronakaranteeniin (ehkä jopa sairaalaan), koirat olisi turvassa täällä Suomessa. Kohtalaisen iso plussa ja huojennus.


Tuossa yllä olikin sitten sen verran paljon plussia, että niinhän siinä sitten kävi; yllätykseksi Tompalle ilmoitin ja maksoin meidät Samuilla tammikuun lopussa ja helmikuun alussa pidettäviin vuosittaisiin frisbeegolf -kisoihin. Ja nyt kun se on tehty, kaikki tuntuu jotenkin älyttömän luonnolliselta - näinhän tämän sotkuisen vyyhdin pitikin selvitä.


Lentolippuja ei tosin vielä ole, ziisus - eihän mulla ole voimassa olevaa passiakaan! Mutta meillä on nyt jonkinlainen maaliviiva, jota kohti rämmitään. Parasta tässä on paitsi tietty se, että me päästään käväisemään "kotona", mutta myös se, että päästään näkemään ja fiilistelemään miltä Samui näin melkein kolmen vuoden jälkeen tuntuu. 

 

Kodilta? 

 

Vieraalta? 

 

Let's see...

 

Ps. Mä lupaan kuitenkin, että Samui tulee päivittymään blogiin. Ehkä saan jopa viimeisteltyä sen kirjan (Samui oppaan), jota kirjoitin yli vuoden ja joka vanheni sillä siunaamalla sekunnilla, kun korona ilmestyi. Mikään ei ollutkaan enää sitä, mistä olin vuoden kirjoitellut. Jospa se vuoden työ ei menisikään hukkaan...


Lupaan käydä tsekkaamassa meidän elämänpuun Samuilla.

Ja lupaan myös käydä pohtimassa elämää tuossa keinussa.


7

Asiat tapahtuvat

Kun me huhtikuussa 2019 lähdimme Samuilta tutustumaan näkemättä ostettuun pientilaan, meillä ei ollut mitään suunnitelmia tulevan suhteen. Juniori oli kuitenkin palautettava pohjolaan jatko-opintoihin, ja häneltä meille varastettu Samuiaika oli tullut päätökseen. Oli tullut hänen vuoronsa päästä omien unelmiensa äärelle, mitä ne sitten ikinä olisivatkaan.


Meidän kohdalla se tarkoitti elämää, johon emme osanneet kovin hyvin varautua. Ensimmäinen vanha talo ikinä, ensimmäinen talo ylipäätään ikinä, ensimmäinen kerta Kemiönsaaressa, ensimmäinen kokemus maaseudusta, ensimmäistä kertaa vähän kaikkea - tuossa kaikessa riittää edelleenkin ihmeteltävää. Ei me tosin muulloinkaan osata kattavasti suunnitella huomista pidemmälle, meillä kun mennään päivä kerrallaan. Niin hyvässä kuin pahassakin.


Yksinäinen paloauto peltojen keskellä Kemiössä


Me olisimme silloin voineet sijoittua vaikka Somerolle, tai Luumäelle, mutta asiat seurasivat toisiaan ja johdattivat meidät näihin peltomaisemiin. Tämä oli hieno johdatus, sillä viimeiset kaksi vuotta en olisi halunnut rehkiä missään muualla päin Suomea. Ja mielestäni semierakot parin Samuin seisojan kanssa ovat sujahtaneet näihin Kemiönsaaren kuvioihin oikein mainiosti, paitsi että kaipaavat edelleen kovasti sydämensä kaveriksi Samuille.

 

Kun me etsimme Samuilta käsin taloa Suomesta, mikään ei ollut yksinkertaista. Ei pankkilainojen hakeminen (saatika saaminen) tai talon löytäminen sokkona, ei Miskan jatkokoulutuspaikan järjestäminen, eikä moni muukaan asia. Mutta aina silloin, kun epätoivo pursui yli kaikkien äyräitten, asiat alkoivat tapahtumaan. Yksi asia johti toiseen, joku ongelma ratkesi, saatiin vinkkinä jonkun henkilön yhteystiedot ja sitä kautta taas jonkun muun, siirryttiin isoista pankeista maaseudun pankkeihin (jotka vielä ymmärtävät maaseudun päälle), mutta ehkä eniten - annettiin asioitten tapahtua.


Se vaatii lujaa uskoa siihen, että asiat tapahtuvat niin kuin on parasta. Ennemmin tai myöhemmin. Myönnän toki, että välillä pelotti todella paljon, kun koko korttitalo uhkasi kaatua, mutta silti jokainen myllerryskausi elämässä on päättynyt viimeistään myöhemmin. Ja meille parhaalla tavalla uskoisin.


Boo ja Salsa silloin ekana vuonna Samuilla

Boo pohtii milloin se pääsee lämpimään


Tällä hetkellä puhaltelevat samanlaiset tuulet. Mihin nyt, mitä nyt, millä tavalla, tai miten ihmeessä? Sitoisiko itsensä tänne vielä ensi kesään, vai lähtisikö? Jos rehellisiä ollaan, nyt olisi viisainta vielä odottaa, mutta pystytäänkö me? Muuttaako korona vielä maailmaa ja jos, niin miten? Kiristetäänkö maailmalla rajoituksia uudestaan, vaikeutuuko karanteenit vai vapautuuko viisumit, mitä muuta? 


Jos meillä ei olisi kahta koiraa, me olisimme jo Samuilla (ainakin nyt). Koirien kanssa me ei voida mennä pariksi kuukaudeksi, sillä rabiesvasta-ainetestit vaaditaan Suomeen paluuseen, eikä siihen kolmen kuukauden reissu riitä. Tuokaan testaaminen ei ole ilmaista puhumattakaan siitä, kuinka hermoja vaativaa kaikki paperisäätö Thaimaassa on. Lue vaikka täältä ja täältä.


Entäs jos lähtisikin autolla Eurooppaan? Se kyllä hotsittaisi ja olisi varmasti koirien kanssa helpompaa, kuin Thaimaan byrokratian kanssa säätäminen. Vaikka menneinä vuosina olen paljonkin reissannut Euroopassa, ei mikään kohde tai maa ole tullut kuitenkaan kunnolla tutuksi. Mahtavia paikkoja on varmasti, enkä välttämättä edes kaipaa hikoilua reilun 30 asteen pätseissä (hah, kyllä mä oikeesti kaipaan), mutta olisiko vaikka Portugali meille? Tai Espanja, tai Italia? I don't know.

 

Voisiko se olla vaikka Lake Como ja Bellagio?

Upea Lake Como

 

Toisaalta tekisi kovastikin mieleni ottaa haltuun uusi ammatti (jep vielä), mutta se taas varmasti vaatisi jäämistä talveksi Suomeen. Ja meidät tuntien se olisi raskas päätös, sillä talvi täällä ei mene ihan helpolla kurkusta alas.

 

Kaiken tämän epätietoisuuden ja hämärän keskellä olen päättänyt odottaa. Odottaa että ensin yksi palikka loksahtaa kohdilleen, sitten seuraava ja siitä seuraava, ja sitten eräänä päivänä kaiken kaaoksen ja keskeneräisyyden keskellä näkyy horisontti kirkkaana. Se on mahdollista, onhan niin tapahtunut ennenkin. Monesti valtava solmuinen kerä selviää jälkikäteen ajateltuna hyvinkin simppelillä tavalla. Täsmälleen sillä tavalla, kuin sen pitikin selvitä - ellei jopa vielä nerokkaaammin. 


Ennemmin tai myöhemmin eteen ilmestyy tienviittoja ja sattumien naamiaisasuun pukeutuneita johdatuksia. 


Ja aina niin rakas Samui

Meidän kotiranta Samuilla

Vähintään reissuun on pakko päästä.


4

Miksi mä maksankaan vakuutuksista?

 

Sattuiko vahinko? Ei hätää, me korvaamme!

 

Paitsi että emme. Ensin vähennetään vuosittaiset ikävähennykset, sitten omavastuut sun muut sellaiset. Varsinkin tällaisessa vanhassa talossa asuvalle tulee yllätyksiä toisensa perään. Lopputulos onkin sitten lähes nolla, vaikka nyt maksoitkin vakuutuksia melkein parilla tonnilla vuodessa. Ei paljon naurata.

 

Miksi mä siis maksankaan vakuutuksia?

 

Ensi kerralla luen ainakin ne helvetin pienellä präntätyt sopimusehdot! Sitten lasken vielä kerran mikä kannattaa, ennen kuin teen sopimuksen vakuutusyhtiön kanssa. Vuosittain maksamistani vakuutusmaksuista olisin helposti maksanut salaman meille aiheuttaneet vahingot, meidän vakuutus kun ei niistä suurinta osaa nyt sitten korvaakaan. Ei vaikka olikin luonnonilmiövakuutus.


Salamakeissi on meillä isolta osin vielä kesken, mutta joitakin päätöksiä ollaan jo saatu. Irtaimiston osalta meillä ei rikkoontunut kuin sähkölaitteita, sähköjohtoja pitkinhän se salama kulki (tai mikä lie ylijännite), ja näistä kun tehtiin ikävähennykset sekä otettiin omavastuut, ei paljoa naurata. Onneksi saatiin irtaimistosta edes pieni korvaus. Jotenkin mua kuitenkin huvittaa, että seitsemän euron jatkopistorasiastakin miinustettiin ikävähennys, mutta mikäs siinä, olisi vaan itse pitänyt olla tarkkana ja todella keskittyä niihin pienellä präntättyihin ehtoihin.

 

Matkakuumeen ollessa tajuton, kaikki kuvat liittyy Samuilla asumiseen.

 


Seuraava päätös koski meidän verstasrakennuksen pääsähkökeskusta. Nada - ei mitään korvausta. Olin kuitenkin täysin varma ja levollisin mielin salaman vierailun jälkeen, että tottahan vakuutusyhtiö turvaa - olinhan omakotiasumisen ensikertalaisena ottanut ihan vimpan päälle vakuutukset. 


Meidän verstasrakennuksessa salama hajoitti pääsähkötaulun ja sähköjä (vielä ei edes tiedetä mitä kaikkea), pumppuhuoneesta sähkötaulun ja sähköjä, mutta kun sähkötaulut ovat liian vanhoja, korvaus on nolla euroa, mukaanlukien sähkötyöt. Arvaisitko sinä muuten, että toimivatkin sähköt ja vempeleet tulisi uusia säännöllisin väliajoin, jotta vakuutusyhtiö korvaa onnettomuuden sattuessa? Minä en arvannut. Meilläkin toki uusitaan sähköjä remontin edetessä, mutta ei meillä sentään revitä seiniä auki ihan vaan vakuutusyhtiöiden vuoksi. Tai siis siltä varalta, että jos se salama joku päivä vaikka iskisikin.


On vähän plääh olo. Ja vaikka voinkin olla tyytyväinen IF:n nopeuteen korvausten maksun suhteen, tunnen itseni jotenkin tyhmäksi - huijatuksi? Mutta kuten sanoin, itsepähän en lukenut niitä kuuluisia pieniä pränttejä riittävän hyvin.


Samuilta reissuja Khanomiin.

Ja viisumireissuja Balille. Miska surffaamassa.


Vähän salamoista

 

Tiesittekö muuten, että salaman iskuja voi jälkikäteenkin etsiä? Minäkään en tiennyt, ennen kuin eräs meidän metsästäjistä kertoi sen olevan mahdollista, jopa pidemmän aikaa taaksepäin. Ilmatieteen laitoksen sivujen kautta pääsee näitä tutkimaan.

 

Likikään aina salama ei iske maahan saakka, vaan pilvestä toiseen. Silloin varsinaista salamaa ei välttämättä edes näe, vaan se jää paksujen pilvien kätköihin. Näitä salamoita kutsutaan pilvisalamoiksi. Silloinkaan kun salama iskee maahan saakka, se ei todellisuudessa ole yksi ainoa välähdys, vaan siinä on eri vaiheita. Vaikka ihmissilmä on kuitenkin liian hidas erottamaan niitä toisistaan, kameralla se voisi onnistua.


Varsinaista pääsalamaa edeltää heikompi esisalama, joka raivaa pääsalamalle tietä. Esisalama saa yleensä alkunsa pilvestä, josta se hakeutuu alaspäin kohti maata. Ilma johtaa sähköä huonosti, mutta esisalaman kuumentamana sen johtavuus paranee. Kun pilven ja maanpinnan välille on syntynyt hyvin sähköä johtava kanava, pääsalama iskee maasta ylöspäin. Välähdys on kuitenkin niin nopea, ettei silmä pysy mukana, vaan tulkitsee salamaniskun tapahtuvan esisalaman suuntaan, eli ylhäältä alaspäin. 


Enpä olisi uskonut.

 

Lukuisia retkiä upealle Koh Phanganille.

 

Salamatyyppejä on useampiakin, mutta mitä salamatutkan raportista tulkitsin meidän viereen osuneesta salamasta, niin kyseessä oli negatiivinen maasalama, joita on Suomessa kaikista salamoista noin kolmannes. Sellainen alkaa heikolla esisalamalla, joka etenee kohti maata nykäyksittäisinä polveilevina ja voimakkaasti haaroittuvina askelina. Kun esisalama on edennyt n. 50 metrin päähän maasta, nousee maasta ns. vastasalama, ja näitten yhtymäkohdasta nousee ylöspäin voimakas virtapiikki, ns. pääsalama, jonka nopeus on n. 100 000 km/s ja kesto joitakin kymmeniä mikrosekunteja.


Noin puolessa tapauksista salama päättyy tähän, mutta toisinaan tapahtumaketju jatkuu pilvestä maahan syöksyvällä nuolisalamalla, joka on eräänlainen uusi esisalama, joka aktivoi uudelleen purkauskanavan. Purkauskanavassa tapahtuvat peräkkäiset toistuvat nuolisalama- ja pääsalamapurkaukset tunnetaan ns. salaman kerrannaisuuksina, jonka taas voi nähdä salaman välkkymisenä.


Noin puolet negatiivisista maasalamoista on yksinkertaisia (eli ei peräkkäisiä purkauksia), mutta miten itse tulkitsin meille iskenyttä salamaa, meidän salaman kerrannaisuus oli kuusi, joka on ilmeisesti suhteellisen harvinaista ja kertoo voimakkaan ukkosen aktiivisemmasta vaiheesta. Negatiivisen maasalaman kesto riippuu kerrannaisten määrästä, mutta on Suomessa kuulemma keskimäärin n. 0,1s. Mitä useampia kerrannaisia, sitä pidempi salaman kesto siis on.

 

Vaikka meille tujauttanut kuusi kerrannainen (en tiedä voiko noin edes sanoa...) negatiivinen maasalama olikin vähän paskiainen ja teki ison loven kukkaroon, on ne kyllä mielenkiintoisia ilmiöitä. Tiesittekö muuten sitä, ettei ukonilmalla kannata mennä puun alle suojaan? Se ei kannata siksi, että salama voi hyvinkin iskeä puuhun ja kulkeutua oksiston alla kyyristelevään ihmiseen. Kannattaa siis hakeutua mahdollisimman matalalle paikalle, mutta ei kuitenkaan peltojen keskelle. Salama iskee useimmiten korkeimpaan kohtaan, ja keskellä peltoa se olisit sinä.


Toivotaan ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan ja me saadaan jatkossa pitää rahat kukkarossa😅.

 

Onko sinulla jotain hurjia salamakokemuksia?


Toivottavasti istutaan pian koneessa matkalla Samuille. Kuvassa Ang Thong National Marine Park.


2

Turistina Taalintehtaalla (ja vähän omassa elämässäkin)

Välillä musta tuntuu, että olen turisti omassakin elämässä, saatikka nyt sitten täällä Kemiönsaarella. Tällä tarkoitan tietenkin sitä ulkopuolisuuden tunnetta, joka on seurannut mua oikeastaan koko elämäni - en tiedä miksi. Tai ehkä tiedänkin, mutta syy on jo aikaa sitten hautautunut elettyjen vuosien alle. Missä ikinä olenkin, tunnen että pitäisi olla jossakin muualla.


Samuilla tätä tunnetta ei ollut. Paitsi kaksi kertaa - silloinhan me muutettiinkin Paraisten kautta Teneriffalle, hah (NOT)😂. Pääsääntöisesti me kuitenkin elettiin Samuilla sitä kaikkein suurinta unelmaa, lähes jokainen päivä aamusta iltaan. Satoi tai paistoi - yleensä paistoi.


Nyttemmin me ollaan oman elämän lisäksi turisteina Kemiössä, joka (kuten olen useamminkin sanonut) on hieno paikka. Ihanat naapurit, ihanat ystävät, valloittavat tuntemattomat paikallisetkin, joihin täällä tipotellen tutustuu. Toisaalta en tunne oloani kotoiseksi, mutta se on ainoastaan korvien välissä ja jossain siellä syvällä sielussa, vaikka kaikki onkin vallan hyvin. Jo kohta kolme vuotta olen kuitenkin katsonut koiria silmiin ja aistinut heistä sen hiljaisen kysymyksen - milloin me palataan kotiin?


Uuh...

 

Surusilmäinen Salsa pohtii missä koti on...

 

Palatakseni kuitenkin tuohon turistina oloon, enemmänkin voisin olla turisti, varsinkin Kemiössä. Täällä kuitenkin riittää tutustumisen arvoisia ja kauniita paikkoja, kaikki aika tuntuu vaan menevän remonttiin ja tulevaisuuden pohdintaan. Onneksi edes silloin tällöin Pauliina vie minut retkille. 

 

Thank´s Paukku!  

 

Retki Taalintehtaalle


Taalintehtaan satama-alue voisi olla kauniskin, mutta valitettavasti ne muutamat todennäköisesti 70 -luvulla rakennetut kerrostalot ja nyt jo onneksi purettu vanha virastotalo ovat tahra muuten niin kauniissa vanhassa miljöössä. Onneksi keskustan alueelta vielä löytyy niitä vanhojakin rakennuksia.


Taalintehtaan torialueella on pieni mutta pippurinen tavaratalo Wahlsten, jossa olen käynyt jo pari kertaa. Molemmilla kerroilla olen hämmästellyt, mitä kaikkea suhteellisen pienet neliöt pystyykin kätkemään sisäänsä. On sisustuskankaita, huonekaluja, ompelutarvikkeita, tunnelmavaloja, kynttilöitä, eteerisiä öljyjä, vaatteita, koirien ja kissojen tarvikkeita, keittiövälineitä, astioita, sisustustyynyjä, mökkitarvikkeita, siis oikeasti mitä vaan. Hämmästyttävää. 


Tavaratalo Wahlstenin historiasta en kirjoittele enempää, se tieto löytyy heidän nettisivuiltaan. Sanon kuitenkin sen verran, että jos tuolla suunnalla liikut ja pitäisi keksiä vaikka joku kiva tuliainen vietäväksi, se on juuri se oikea paikka. En usko että kukaan pystyy lähtemään pikkuruisesta tavaratalosta tyhjin käsin.

 

Tavaratalo Wahlstenin tarjontaa

löytyy kankaitten lisäksi myös ompelupalvelut

ja ompelutarvikekauppa ja vaikka mitä.

 

Ceracon Oy (olet ehkä huomannut kyltin keramiikka outletiin?)

 

Muutaman kerran tuon keramiikka outlet -kyltin ohi ajettuamme, ollaan joku päivä päätetty pysähtyäkin siellä. Tällainen turistipäivä Pauliinan kanssa olikin sitten juuri se päivä visiitille, lähistöllä kun oltiin. 


Ceracon Oy (keramiikka outlet) on keramiikkataiteilija Britt-Marie Smedsin vuonna 1984 perustama yritys. Parikymmentä vuotta sitten hän perusti keramiikkaverstaan saaristolaismaisemiin Taalintehtaalle, jossa hänen työnsäkin ovat sittemmin syntyneet. Me tapasimme itse taiteilijankin siellä käydessämme, ja ymmärsin ettei hän ainakaan päivittäin enää työskentele verstaalla uutta luoden, mutta myymälä on avoin varsinkin turistien aikaan kesällä. Hän sanoikin, että mikäli näin off-seasonin aikana mielii siellä käymään, on viisainta soittaa ensin ja tarkistaa hänen paikalla olonsa.


Tästä ei ollut taiteilijan kanssa puhetta, mutta huomasin heidän nettisivuillaan heidän tarjoavan myös majoitusta (Ceracon Inn) isossa talossaan meren rannalla. Ceracon tarjoaa majoitusta siis meren ääreltä ja jokaisesta huoneesta löytyy pieni keittiö, TV ja nettiyhteys. Kahdessa huoneessa on lisäksi yhteinen kattoterassi. Rannaltakin löytyy terassi, jossa voi vaikkapa grillailla ja jopa soutuvene mainittiin!

 

Ilmeisesti vierailun aikana on mahdollisuus taiteilijan opastuksella myös valmistaa esimerkiksi keraamisia koruja ja savitöitä.

 

Ei mitenkään hullumpi vaihtoehto majoittua Kemiönsaarella. 

 

Keramiikkaa

 

Saaristohotelli Merikruunu

 

Dragsfjärdin kirkonkylässä sijaitseva Saaristohotelli Merikruunu tarjoaa ravintolapalveluja ja majoitusta Gullkronan aukon läheisyydessä. Itse hotelli on ollut käytössä jo 1930-luvulta lähtien majoittaen silloin Helsingin seudulla asuvia suomenruotsalaisia. Historian havinaa siis on, ja se on aistittavissa heti sisään astuessa rakennuksen ruokasaleissa, kabineteissa ja käytävillä.

 

Ravintola tarjoaa päivittäin aamupäivästä iltamyöhään huolella tehtyä ruokaa. Pauliinan mukaan paikan pizzat ovat varsinkin erinomaisia, mutta tällä kertaa me emme syöneet mitään tuhdimpaa. Sen sijaan me napattiin kahvit ja kun kysyimme jotain pientä kahvin kaveriksi, taiottiin meille aivan taivaallista suklaapunajuurikakkua. Uuh miten herkullista!

 

Samassa rakennuksessa toimii myös Pub Svarte Krona, jonne voi pysähtyä myös pelkästään lasilliselle (jos toisellekin), ja mikä ettei. Saaristohotelli Merikruunu sijaitsee upeasti meren rannalla, vaikka tällä hetkellä ulkoalueet ovatkin hieman remontin alla. Alueelle rakennetaan (ja on jo rakennettukin) nimittäin tasokkaita ja täysin varusteltuja lomahuviloita (Merikruunu), joita on mahdollisuus ostaa. Lomahuviloilla on kaikilla oma tontti, joka toteutetaan hallinnanjakosopimuksella, oma parkkipaikka ja yhteinen noin 4 ha maa -ja merenranta-alue käytössä. Halutessaan voi myös ostaa valmiiksi suunnitellun sisustuspaketin.


Omaan makuuni huvilat on "vähän" kalliita, mutta itse viihdynkin vähän kauempana muista ja ehkä hieman ränsistyneemmässä hökkelissäkin😂.


Mutta hienoa on ja varmasti oiva vaihtoehto ihmiselle, joka pitää helppoudesta ja siitä, että voi vain nauttia elämästä. Mennä illalliselle valmiiseen pöytään, tutustua samanhenkisiin naapureihin ja olla tavallaan ytimessä, mutta silti kuitenkin rauhassa.


Jep. Kemiönsaari on valloittava!


Merikruunu on hurmaava vanha rakennus

upeat remontoidut sisätilat, vanhaa kunnioittaen

taivaallisia leivonnaisia

ja myytäviä lomahuviloita meren rannalla.


2
Back to Top