Miksi mä maksankaan vakuutuksista?

 

Sattuiko vahinko? Ei hätää, me korvaamme!

 

Paitsi että emme. Ensin vähennetään vuosittaiset ikävähennykset, sitten omavastuut sun muut sellaiset. Varsinkin tällaisessa vanhassa talossa asuvalle tulee yllätyksiä toisensa perään. Lopputulos onkin sitten lähes nolla, vaikka nyt maksoitkin vakuutuksia melkein parilla tonnilla vuodessa. Ei paljon naurata.

 

Miksi mä siis maksankaan vakuutuksia?

 

Ensi kerralla luen ainakin ne helvetin pienellä präntätyt sopimusehdot! Sitten lasken vielä kerran mikä kannattaa, ennen kuin teen sopimuksen vakuutusyhtiön kanssa. Vuosittain maksamistani vakuutusmaksuista olisin helposti maksanut salaman meille aiheuttaneet vahingot, meidän vakuutus kun ei niistä suurinta osaa nyt sitten korvaakaan. Ei vaikka olikin luonnonilmiövakuutus.


Salamakeissi on meillä isolta osin vielä kesken, mutta joitakin päätöksiä ollaan jo saatu. Irtaimiston osalta meillä ei rikkoontunut kuin sähkölaitteita, sähköjohtoja pitkinhän se salama kulki (tai mikä lie ylijännite), ja näistä kun tehtiin ikävähennykset sekä otettiin omavastuut, ei paljoa naurata. Onneksi saatiin irtaimistosta edes pieni korvaus. Jotenkin mua kuitenkin huvittaa, että seitsemän euron jatkopistorasiastakin miinustettiin ikävähennys, mutta mikäs siinä, olisi vaan itse pitänyt olla tarkkana ja todella keskittyä niihin pienellä präntättyihin ehtoihin.

 

Matkakuumeen ollessa tajuton, kaikki kuvat liittyy Samuilla asumiseen.

 


Seuraava päätös koski meidän verstasrakennuksen pääsähkökeskusta. Nada - ei mitään korvausta. Olin kuitenkin täysin varma ja levollisin mielin salaman vierailun jälkeen, että tottahan vakuutusyhtiö turvaa - olinhan omakotiasumisen ensikertalaisena ottanut ihan vimpan päälle vakuutukset. 


Meidän verstasrakennuksessa salama hajoitti pääsähkötaulun ja sähköjä (vielä ei edes tiedetä mitä kaikkea), pumppuhuoneesta sähkötaulun ja sähköjä, mutta kun sähkötaulut ovat liian vanhoja, korvaus on nolla euroa, mukaanlukien sähkötyöt. Arvaisitko sinä muuten, että toimivatkin sähköt ja vempeleet tulisi uusia säännöllisin väliajoin, jotta vakuutusyhtiö korvaa onnettomuuden sattuessa? Minä en arvannut. Meilläkin toki uusitaan sähköjä remontin edetessä, mutta ei meillä sentään revitä seiniä auki ihan vaan vakuutusyhtiöiden vuoksi. Tai siis siltä varalta, että jos se salama joku päivä vaikka iskisikin.


On vähän plääh olo. Ja vaikka voinkin olla tyytyväinen IF:n nopeuteen korvausten maksun suhteen, tunnen itseni jotenkin tyhmäksi - huijatuksi? Mutta kuten sanoin, itsepähän en lukenut niitä kuuluisia pieniä pränttejä riittävän hyvin.


Samuilta reissuja Khanomiin.

Ja viisumireissuja Balille. Miska surffaamassa.


Vähän salamoista

 

Tiesittekö muuten, että salaman iskuja voi jälkikäteenkin etsiä? Minäkään en tiennyt, ennen kuin eräs meidän metsästäjistä kertoi sen olevan mahdollista, jopa pidemmän aikaa taaksepäin. Ilmatieteen laitoksen sivujen kautta pääsee näitä tutkimaan.

 

Likikään aina salama ei iske maahan saakka, vaan pilvestä toiseen. Silloin varsinaista salamaa ei välttämättä edes näe, vaan se jää paksujen pilvien kätköihin. Näitä salamoita kutsutaan pilvisalamoiksi. Silloinkaan kun salama iskee maahan saakka, se ei todellisuudessa ole yksi ainoa välähdys, vaan siinä on eri vaiheita. Vaikka ihmissilmä on kuitenkin liian hidas erottamaan niitä toisistaan, kameralla se voisi onnistua.


Varsinaista pääsalamaa edeltää heikompi esisalama, joka raivaa pääsalamalle tietä. Esisalama saa yleensä alkunsa pilvestä, josta se hakeutuu alaspäin kohti maata. Ilma johtaa sähköä huonosti, mutta esisalaman kuumentamana sen johtavuus paranee. Kun pilven ja maanpinnan välille on syntynyt hyvin sähköä johtava kanava, pääsalama iskee maasta ylöspäin. Välähdys on kuitenkin niin nopea, ettei silmä pysy mukana, vaan tulkitsee salamaniskun tapahtuvan esisalaman suuntaan, eli ylhäältä alaspäin. 


Enpä olisi uskonut.

 

Lukuisia retkiä upealle Koh Phanganille.

 

Salamatyyppejä on useampiakin, mutta mitä salamatutkan raportista tulkitsin meidän viereen osuneesta salamasta, niin kyseessä oli negatiivinen maasalama, joita on Suomessa kaikista salamoista noin kolmannes. Sellainen alkaa heikolla esisalamalla, joka etenee kohti maata nykäyksittäisinä polveilevina ja voimakkaasti haaroittuvina askelina. Kun esisalama on edennyt n. 50 metrin päähän maasta, nousee maasta ns. vastasalama, ja näitten yhtymäkohdasta nousee ylöspäin voimakas virtapiikki, ns. pääsalama, jonka nopeus on n. 100 000 km/s ja kesto joitakin kymmeniä mikrosekunteja.


Noin puolessa tapauksista salama päättyy tähän, mutta toisinaan tapahtumaketju jatkuu pilvestä maahan syöksyvällä nuolisalamalla, joka on eräänlainen uusi esisalama, joka aktivoi uudelleen purkauskanavan. Purkauskanavassa tapahtuvat peräkkäiset toistuvat nuolisalama- ja pääsalamapurkaukset tunnetaan ns. salaman kerrannaisuuksina, jonka taas voi nähdä salaman välkkymisenä.


Noin puolet negatiivisista maasalamoista on yksinkertaisia (eli ei peräkkäisiä purkauksia), mutta miten itse tulkitsin meille iskenyttä salamaa, meidän salaman kerrannaisuus oli kuusi, joka on ilmeisesti suhteellisen harvinaista ja kertoo voimakkaan ukkosen aktiivisemmasta vaiheesta. Negatiivisen maasalaman kesto riippuu kerrannaisten määrästä, mutta on Suomessa kuulemma keskimäärin n. 0,1s. Mitä useampia kerrannaisia, sitä pidempi salaman kesto siis on.

 

Vaikka meille tujauttanut kuusi kerrannainen (en tiedä voiko noin edes sanoa...) negatiivinen maasalama olikin vähän paskiainen ja teki ison loven kukkaroon, on ne kyllä mielenkiintoisia ilmiöitä. Tiesittekö muuten sitä, ettei ukonilmalla kannata mennä puun alle suojaan? Se ei kannata siksi, että salama voi hyvinkin iskeä puuhun ja kulkeutua oksiston alla kyyristelevään ihmiseen. Kannattaa siis hakeutua mahdollisimman matalalle paikalle, mutta ei kuitenkaan peltojen keskelle. Salama iskee useimmiten korkeimpaan kohtaan, ja keskellä peltoa se olisit sinä.


Toivotaan ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan ja me saadaan jatkossa pitää rahat kukkarossa😅.

 

Onko sinulla jotain hurjia salamakokemuksia?


Toivottavasti istutaan pian koneessa matkalla Samuille. Kuvassa Ang Thong National Marine Park.


1

Turistina Taalintehtaalla (ja vähän omassa elämässäkin)

Välillä musta tuntuu, että olen turisti omassakin elämässä, saatikka nyt sitten täällä Kemiönsaarella. Tällä tarkoitan tietenkin sitä ulkopuolisuuden tunnetta, joka on seurannut mua oikeastaan koko elämäni - en tiedä miksi. Tai ehkä tiedänkin, mutta syy on jo aikaa sitten hautautunut elettyjen vuosien alle. Missä ikinä olenkin, tunnen että pitäisi olla jossakin muualla.


Samuilla tätä tunnetta ei ollut. Paitsi kaksi kertaa - silloinhan me muutettiinkin Paraisten kautta Teneriffalle, hah (NOT)😂. Pääsääntöisesti me kuitenkin elettiin Samuilla sitä kaikkein suurinta unelmaa, lähes jokainen päivä aamusta iltaan. Satoi tai paistoi - yleensä paistoi.


Nyttemmin me ollaan oman elämän lisäksi turisteina Kemiössä, joka (kuten olen useamminkin sanonut) on hieno paikka. Ihanat naapurit, ihanat ystävät, valloittavat tuntemattomat paikallisetkin, joihin täällä tipotellen tutustuu. Toisaalta en tunne oloani kotoiseksi, mutta se on ainoastaan korvien välissä ja jossain siellä syvällä sielussa, vaikka kaikki onkin vallan hyvin. Jo kohta kolme vuotta olen kuitenkin katsonut koiria silmiin ja aistinut heistä sen hiljaisen kysymyksen - milloin me palataan kotiin?


Uuh...

 

Surusilmäinen Salsa pohtii missä koti on...

 

Palatakseni kuitenkin tuohon turistina oloon, enemmänkin voisin olla turisti, varsinkin Kemiössä. Täällä kuitenkin riittää tutustumisen arvoisia ja kauniita paikkoja, kaikki aika tuntuu vaan menevän remonttiin ja tulevaisuuden pohdintaan. Onneksi edes silloin tällöin Pauliina vie minut retkille. 

 

Thank´s Paukku!  

 

Retki Taalintehtaalle


Taalintehtaan satama-alue voisi olla kauniskin, mutta valitettavasti ne muutamat todennäköisesti 70 -luvulla rakennetut kerrostalot ja nyt jo onneksi purettu vanha virastotalo ovat tahra muuten niin kauniissa vanhassa miljöössä. Onneksi keskustan alueelta vielä löytyy niitä vanhojakin rakennuksia.


Taalintehtaan torialueella on pieni mutta pippurinen tavaratalo Wahlsten, jossa olen käynyt jo pari kertaa. Molemmilla kerroilla olen hämmästellyt, mitä kaikkea suhteellisen pienet neliöt pystyykin kätkemään sisäänsä. On sisustuskankaita, huonekaluja, ompelutarvikkeita, tunnelmavaloja, kynttilöitä, eteerisiä öljyjä, vaatteita, koirien ja kissojen tarvikkeita, keittiövälineitä, astioita, sisustustyynyjä, mökkitarvikkeita, siis oikeasti mitä vaan. Hämmästyttävää. 


Tavaratalo Wahlstenin historiasta en kirjoittele enempää, se tieto löytyy heidän nettisivuiltaan. Sanon kuitenkin sen verran, että jos tuolla suunnalla liikut ja pitäisi keksiä vaikka joku kiva tuliainen vietäväksi, se on juuri se oikea paikka. En usko että kukaan pystyy lähtemään pikkuruisesta tavaratalosta tyhjin käsin.

 

Tavaratalo Wahlstenin tarjontaa

löytyy kankaitten lisäksi myös ompelupalvelut

ja ompelutarvikekauppa ja vaikka mitä.

 

Ceracon Oy (olet ehkä huomannut kyltin keramiikka outletiin?)

 

Muutaman kerran tuon keramiikka outlet -kyltin ohi ajettuamme, ollaan joku päivä päätetty pysähtyäkin siellä. Tällainen turistipäivä Pauliinan kanssa olikin sitten juuri se päivä visiitille, lähistöllä kun oltiin. 


Ceracon Oy (keramiikka outlet) on keramiikkataiteilija Britt-Marie Smedsin vuonna 1984 perustama yritys. Parikymmentä vuotta sitten hän perusti keramiikkaverstaan saaristolaismaisemiin Taalintehtaalle, jossa hänen työnsäkin ovat sittemmin syntyneet. Me tapasimme itse taiteilijankin siellä käydessämme, ja ymmärsin ettei hän ainakaan päivittäin enää työskentele verstaalla uutta luoden, mutta myymälä on avoin varsinkin turistien aikaan kesällä. Hän sanoikin, että mikäli näin off-seasonin aikana mielii siellä käymään, on viisainta soittaa ensin ja tarkistaa hänen paikalla olonsa.


Tästä ei ollut taiteilijan kanssa puhetta, mutta huomasin heidän nettisivuillaan heidän tarjoavan myös majoitusta (Ceracon Inn) isossa talossaan meren rannalla. Ceracon tarjoaa majoitusta siis meren ääreltä ja jokaisesta huoneesta löytyy pieni keittiö, TV ja nettiyhteys. Kahdessa huoneessa on lisäksi yhteinen kattoterassi. Rannaltakin löytyy terassi, jossa voi vaikkapa grillailla ja jopa soutuvene mainittiin!

 

Ilmeisesti vierailun aikana on mahdollisuus taiteilijan opastuksella myös valmistaa esimerkiksi keraamisia koruja ja savitöitä.

 

Ei mitenkään hullumpi vaihtoehto majoittua Kemiönsaarella. 

 

Keramiikkaa

 

Saaristohotelli Merikruunu

 

Dragsfjärdin kirkonkylässä sijaitseva Saaristohotelli Merikruunu tarjoaa ravintolapalveluja ja majoitusta Gullkronan aukon läheisyydessä. Itse hotelli on ollut käytössä jo 1930-luvulta lähtien majoittaen silloin Helsingin seudulla asuvia suomenruotsalaisia. Historian havinaa siis on, ja se on aistittavissa heti sisään astuessa rakennuksen ruokasaleissa, kabineteissa ja käytävillä.

 

Ravintola tarjoaa päivittäin aamupäivästä iltamyöhään huolella tehtyä ruokaa. Pauliinan mukaan paikan pizzat ovat varsinkin erinomaisia, mutta tällä kertaa me emme syöneet mitään tuhdimpaa. Sen sijaan me napattiin kahvit ja kun kysyimme jotain pientä kahvin kaveriksi, taiottiin meille aivan taivaallista suklaapunajuurikakkua. Uuh miten herkullista!

 

Samassa rakennuksessa toimii myös Pub Svarte Krona, jonne voi pysähtyä myös pelkästään lasilliselle (jos toisellekin), ja mikä ettei. Saaristohotelli Merikruunu sijaitsee upeasti meren rannalla, vaikka tällä hetkellä ulkoalueet ovatkin hieman remontin alla. Alueelle rakennetaan (ja on jo rakennettukin) nimittäin tasokkaita ja täysin varusteltuja lomahuviloita (Merikruunu), joita on mahdollisuus ostaa. Lomahuviloilla on kaikilla oma tontti, joka toteutetaan hallinnanjakosopimuksella, oma parkkipaikka ja yhteinen noin 4 ha maa -ja merenranta-alue käytössä. Halutessaan voi myös ostaa valmiiksi suunnitellun sisustuspaketin.


Omaan makuuni huvilat on "vähän" kalliita, mutta itse viihdynkin vähän kauempana muista ja ehkä hieman ränsistyneemmässä hökkelissäkin😂.


Mutta hienoa on ja varmasti oiva vaihtoehto ihmiselle, joka pitää helppoudesta ja siitä, että voi vain nauttia elämästä. Mennä illalliselle valmiiseen pöytään, tutustua samanhenkisiin naapureihin ja olla tavallaan ytimessä, mutta silti kuitenkin rauhassa.


Jep. Kemiönsaari on valloittava!


Merikruunu on hurmaava vanha rakennus

upeat remontoidut sisätilat, vanhaa kunnioittaen

taivaallisia leivonnaisia

ja myytäviä lomahuviloita meren rannalla.


2

Ölmosin ranta - biitsillä ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen

Kun on viisi vuotta käytännössä asunut turkoosien vesien äärellä, keinunut kuumina päivinä aalloilla, kirmannut koirien kanssa lämpimiin tyrskyihin ja hengittänyt kosteata meri-ilmaa 24/7, rantaelämä on todellakin tallentunut selkäytimeen. Ja tiedättekö, suurin osa Samuin rannoista on vaan niin mykistävän kauniita, ettei ole tehnyt mieli lähteä Suomessa rikkomaan tuota muistikuvaa.

 

Ei me Samuillakaan varsinaisesti maattu rannalla aurinkoa ottamassa (paitsi vieraitten kanssa), me tehtiin biitseillä paljon muuta - otettiin miniloma huojuvissa rantaravintoloissa lounaan tai illallisen merkeissä, siivottiin rantoja, kaivettiin koirien kanssa rapuja hiekasta ja jopa tehtiin juniorin kouluun liittyviä liikuntatehtäviä. Rantajamit, rantamölkyt, rantapetanguet, rantatulishowt, rantakoulupäivät- uuh mitä muistoja!

 

Me kuulutaan rannoille ja meren äärelle. Me kuulutaan lämpöiseen - paratiisiin.

 

Ja täällä ollaan. On Kemiönsaarestakin toki tullut meille paratiisi, mutta että lähtisi vaikka ottamaan aurinkoa jollekin rannalle, ööö why? Siellä on kuitenkin kylmää...


Meidän ranta Samuilla, oijoijoi!


Ölmosin ranta

 

Kunnes me eräänä kauniina heinäkuun lopun päivänä pakattiin koirat autoon ja lähdettiin viettämään iltapäivää rannalle. Kyllähän Kemiönsaarella rantoja riittää ja äkkiä googlaamalla valittiin koirien rantapäiväkohteeksi kovasti kehuttu Västerbuktenin uimaranta, joka tunnetaan myös nimellä Ölmosin ranta. Sen verran valtava Kemiönsaari on, että tästä meidän tonteilta kertyi ajomatkaa puolisen tuntia, ja vähän siihen päälle vielä parit harhaan käännytyt risteykset. Mutta olipas kiva pitkästä aikaa viimein päästä upottamaan varvastossut rantahiekkaan.


Meidän koirat on elänyt aina jotenkin niin eristyksissä (Samuilla viidakossa ja nyt peltojen keskellä Kemiössä), että ne ei oikein hiffaa muitten elävien olentojen olemassaoloa. Jokainen vastaantuleva koira on mahdollinen uhka ja jokainen ulkopuolinen ihminen on otettava vakavasti - sillä mistä tuokin tuohon nyt tupsahti??? Pitäiskö reagoida jotenkin? Voisko joku neuvoa?


Ölmosin rannalta löytyi tätä kaikkea. Oli pikkuisia koiria ja sitten vähän isompiakin, yksi kyy viiletti rantapolulla ja ihmisiäkin enemmän kuin varmaan vuoteen on yhteensä nähty. Välillä olisi hauska päästä meidän hunsvottien pään sisään, siellä varmaan liikkuu kaikenmoista ihmetystä.


Kiva pieni poukama Ölmosin rannalla. Koirat tykkäs.

Hyvältä maistui kylmä siideri rannalla.

 

Ölmosin ranta on pitkä ja hieno. Rannan varsinainen pitkä osuus oli selkeästi se, mihin suurin osa ihmisistä asettui. Ranta on hiekkapohjainen ja matala, sekä hyvin kuulemma suojassa etelä -ja lounaistuulilta. Ranta on myös varustettu leikkipaikkavälineillä, ulkokäymälöillä, pukuhuoneilla sekä 25 metrin merkityllä kuntouintiradalla. Pyörätuolillakin pääsee hiekalle asetettua kumimattoa pitkin veteen. 

 

Varsinaisen "päärannan" lisäksi me kävimme katsomassa vieressä olevat kaksi rauhallisempaa poukamaa, joissa toisessa oli kaksi ihmistä, mutta siinä hieman kauemmassa poukamassa ei yhtäkään. Loistava poukama siis meille päästää koirat mereen. Voi sitä iloa! 


Aivan rantaviivan läheisyydessä menee kävelyreitti (polku), jota pitkin on helppo ulkoilla. Grillauspaikkoja löytyi ja moni olikin liikkeellä asuntovaunuilla tai telttojen kanssa. Kerrassaan oiva paikka retkeilyyn ja yöpymisiin. Se, että me eksyimme rannalle ensimmäistä kertaa vasta nyt, on ihan omaa saamattomuuttamme. Mutta kerta ei varmasti jää viimeiseksi, ensi kerralla on sitten eväätkin mukana.

 

Jos haluat nähdä upean uimarannan, se löytyy Kemiönsaaresta Ölmosista! Aurinkolasit päässä merivesikin näyttää lähes turkoosilta😁.


Ölmos on pitkä kiva ranta, hyvä lapsillekin.

Ja aika kivasti tuuleltakin suojassa.


6

Potti kotiin!

 

Uuh ja puuh - taputeltu on! 


Nimittäin jo pari kuukautta kestänyt Taalintehtaan frisbeegolf -radan (Kimito Island Discgolf) viikkokilpailurupeama, joka nyt sitten viime lauantaina huipentui Taalintehtaan avoimiin mestaruuskisoihin. Viikkokisat ja avoimet mestaruuskisat oli keskenään kuitenkin erillisiä kilpailuja, vaikka monet samat kisailijat osallistuivat molempiin. Niin myös me.


Viikkokisat pidettiin tiistai-iltaisin ja ainakin meidän aikanamme nämä viikkarit oli ensimmäiset laatuaan. Monilla muilla radoilla viikkareita pidetään (Västerbyssä ollaan itsekin oltu) ja mun mielestä Taalintehtaan viikkarit oli enemmän kuin tervetulleet. Se näkyi myös osallistujamäärissä, eikä pelkästään Kemiönsaarelaisten osuudessa, kisailijoita tuli nimittäin jopa Vantaalta asti, kuten hyvät frendimme Ira ja Harri. Meillä nyt on vain vajaan puolen tunnin matka kisoihin, mutta Vantaalta reissua taitaa kertyä parisen tuntia SUUNTAANSA - tätä se fribahulluus siis on. Toki Ira ja Harri yöpyi monesti meilläkin, mikä taas tarkoitti illanistujaisia ja ikimuistoisia hetkiä muutenkin. Ja tulihan ystävämme Petsku myös Trollshovdasta asti tunnin matkan jokaisiin kisoihin.

 

Mehän tarvitaan kohta mitalikaappi;)

 

Viikkokisoissa oli sarjat vain miehille ja junnuille, mutta Ira ja minä tiedettiin se. Kummallakaan ei siis ollut realistisia mahdollisuuksia kärkisijoille, mutta ei se meidän tahtia haitannut. Me kisattiin henkisesti toisiamme vastaan ja nautittiin mukavista kisoista koko sydämellämme (noh, kyllä turnausväsymys välillä painoi päälle, varsinkin kun osa viikkareista tuli vedettyä myös vähän kipeänäkin).

 

Viikkokisoista ei meidän porukalle herunut palkintoja. Paitsi tietenkin Iralle ja minulle😅 - olimmehan me viikkareitten ainoat naiset. Sillä kuten Kemiönsaaren herrasmiesporukka totesi, he ovat niin kilttejä että naiset palkitaan ehdottomasti, vaikkei meille omaa sarjaa ollutkaan. Ira otti siis viikkokisojen voiton puolella pisteellä, sen verran tiukka viikkojen rupeama meillä oli. Monien vaikeuksien jälkeen, hienoa venymistä Ira!

 

Viime lauantaina järkätyt Taalintehtaan vuosittaiset mestaruuskisat oli taas yhtä nastat, kuin ennenkin. Kaikkein parasta kisoissa on tietenkin se koko mahtava kisaporukka, joista iso osa pitää talkoovoimin Taalintehtaan radan huippukunnossa. Jos käyt pelaamassa Taalintehtaalla, saatat hyvinkin törmätä tähän porukkaan, joka kaivaa salaojia märillä väylillä ja selkä vääränä, raivaa risukkoa ja suhaa mönkijöillä kuka minnekin. Kiitos noille huipputyypeille erittäin hyvin hoidetusta radasta (jonka maine on muuten kiirinyt jo muuallekin Suomeen). Toivottavasti päästään vielä talkooporukkaan mukaan!

 

Mestaruuskisoissa oli siis sarjat miehille, naisille ja junnuille. Junnut heittivät vain yhden kierroksen (18 väylää), kun muu porukka joutui tarpomaan kaksi kierrosta (5,5 tuntia ja 36 väylää). Kun viime vuoden kisoissa meitä naisia oli kokonaista kaksi, tänä vuonna ryhmä kasvoi kolmeen. Minä saarelaisena, Ira Vantaalta ja Jessi Kauniaisista, eli ei nämä kisat pelkästään saarelaisten kisat ole. Kisan iäkkäin ja kaukaisin osallistuja tuli nimittäin koko matkan Göteborgista asti - ja heitti itsensä ansaitusti mitalleille.


Itse kun en ole mikään kokenut kisakävijä, niin korttien kokoonpanot jännittää aina. Eli pääseekö heittämään tutussa porukassa, vai joutuuko aivan tuntemattomien (ehkä jopa huippujen) kortille. Ja toisin kuin Taalintehtaan viikkokisoissa, joissa sai heittää tutussa porukassa, näissä mestaruuskisoissa pelaajat oli jaettu ainakin viikkokisojen menestysten perusteella, mutta joitain muitakin vaikuttavia tekijöitä saattoi olla. Onneksi me mimmit päästiin sentään heittämään yhdessä, eikä meidän kortille ängetty yhtäkään miespuolista huippufribaajaa. Ihan vaan omassa mimmiporukassa koko kisa, joka osoittautuikin aika tiukaksi väännöksi - hyvässä hengessä tietenkin.

 

Ensimmäisen kierroksen voitti Ira, minä olin kakkonen kolme pistettä jäljessä, ja viimeisenä Jessi, jolta kyllä heittämällä nähtiin komeimmat korin alle drivet. Toinen kierros meillä mimmeillä oli myös äärimmäisen tiukka, jonka taas vei yhdellä pisteellä Jessi, minä olin toinen ja Ira sitten perässä. Kun molempien kierroksien pisteet laskettiin yhteen, kokonaistuloksen voittaja olinkin yllättäen minä yhdellä pisteellä, Ira kakkonen ja Jessi sitten pronssilla. Ei siis mikään läpihuutojuttu - kuka tahansa meistä olisi voinut voittaa.

 

Palkintoa hakemaan

Ja kisan ainoa riikinkukko oli... ;)

Kivat palkinnot

 

Äijien kisan voitti (kuten palkintojen jakaja asian ilmaisi) "Stillmanin perhe korjasi koko potin"- eli Tomppa yhteistuloksella - 6, joka on kova tulos viikkokisojen paikoittaisen rämpimisen jälkeen. Fribailun suosiosta kertoo muuten aika hyvin se, että miesten voittajakolmikolla oli arviolta 20 vuoden ikäero aina seuraavaan. Ykkönen Tomppa, kakkonen ehkä 20 vuotta Tomppaa nuorempi ja pronssin otti taas noin 20 vuotta Tomppaa vanhempi kaveri. Frisbeegolf on siis aivan mielettömän huikea harrastus, joka ei juurikaan ikää katso. Joittenkin ratojen rankkuus voi toisinaan olla haastavaa erilaisista vaivoista kärsiville, mutta suurin osa meidän käymistä radoista on kyllä vedettävissä ikää katsomatta. 


Superkiitos järjestäjille jälleen kerran mukavista kisoista, joissa aina tuntee olevansa tervetullut. Itse sain palkinnoksi pari markkeria, kaksi kiekkoihin teipattavaa led-valoa (pimeän heittoja varten), ja sähköhammasharjan😁. 

 

Nastaa oli taas, vaikka sade välillä hätyyttelikin💛.

 

Ps. Yksi pieni huhu (varmuudesta ei vielä 100% tietoa), Taalintehtaan fribaradalle saadaan ehkä muutama väylä lisää. Jesh!!!


Ps2. Joulukuisia kinkkukisoja odotellessa.


Mukavat kisakaverit, moni kuvasta puuttuu.

Miesten parhaat.


2

Syyspöhinöitä

Meidät paremmin tuntevat tietävät, kuinka haikeata aikaa syksy meille on. Pelloille kerääntynyt satapäinen kurkilauma lähti jo (tänä vuonna vielä aivan varkain, puf -ne oli poissa), ja tämän tapahtuman ympärillä sydän muljahtelee aina siihen malliin, että taas sitä ollaan väärässä paikassa. Tai vähintään ollaan auttamatta myöhässä minkään lämpimässä talvehtimisen suhteen. Vaikka ideoita onkin, toimintasuunnitelma puuttuu.  Onneksi on sentään töitä ja remppaa.


Yhtälailla kuin me kipunoidaan lähtemisen (tai lähtemättä jättämisen) kanssa, Salsakin kipunoi kostean koleita kelejä. Kevään ja kesän aikana vetreinä joustaneet nivelet on kangistuneet ja päivittäiset lenkit on tätä nykyä kovin verkkaisia (ja tällä meinaan nyt hiljaisia ja hitaita). Viime talvena lupasin viedä Salsan talvehtimaan jonnekin lämpöiseen, mutta nyt en pysty varmana sanomaan, pystynkö tänäkään talvena lunastamaan lupaukseni. Koronahimmelit on sotkeneet monet kuviot, ja ikävimpänä tietenkin juniorin viime vuoden etäkouluilu. Paluu "normaaliin" on ollut haastavaa, mutta jotenkin tästä on selvittävä. Ihan helppoa se ei selkeästikään tule olemaan.




Joten saas nyt nähdä, mitä talvi tuo tullessaan. Olen kuitenkin saakelin kiitollinen tästä töllistä peltojen keskellä, joka ostettiin Samuilta käsin - näkemättä. Tää on ihana paikka! Jopa kaikki hullut viherkasvikokeiluni onnistuvat täällä tuosta noin vain, kun ennen vanhaan (jopa Samuilla) onnistuin tappamaan kaikki pienetkin kokeilut. Pauliinan viherpeukaloille en toki vieläkään vedä vertoja, sillä näkisittepä tuon naisen puutarhan!


Syksy on ollut monin tavoin vauhdikas. Taalintehtaan frisbeeradalla on paikallisten aktiivien toimesta menossa pari kuukautta kestävä viikkokilpailusarja, jossa me ollaan käyty loistamassa (NOT). Ekaa viikkoa lukuunottamatta omat räpellykseni huononee viikko toisensa perään, mutta onneksi edes Tompan suunta on ylöspäin. Kisailijoissa on kyllä kovia jätkiä, joten ihan kärkisijoille ei Tomppakaan todennäköisesti yllä. Itselleni se nyt on ainakin toivotonta, sillä näissä viikkokisoissa ei ole naisten sarjaa erikseen. Tässä vaiheessa "fribauraa" on kuitenkin alistuttava - noitten äijien tekeminen on valovuoden päässä meikäläisestä. 

 

Mutta ei se mitään, pääasia että on nastaa, ja sitähän fribailu oikeasti on. Taalintehtaan friba-aktiivit on mainiota porukkaa ja on ollut todella hienoa päästä niihin porukoihin mukaan. Ensi viikonloppuna Taalintehtaalla kisataankin sitten mestaruudesta ja niissä kisoissa on meille mimmeille nähtävästi myös ihan oma sarja😁.

 

Meidän sänkipelloille pääsee taas treenaamaan!

 

Remppa jatkuu edelleen, kunhan keretään sorvin ääreen. Meillä havahduttiin TAAS yllättäen, että talvihan se sieltä tulla jolkottelee, haluttiin tai ei. Auringonpaisteiset syyspäivät on siis ollut paljon mukavampaa viettää puutarhaa muokaten, kuin maalinhuuruisissa sisätiloissa. Ja awot, monia yllättäviä projekteja ollaan ulkotiloissa startattukin. Parit ihmeelliset kummut pihasaunan ympärillä on jo melkein raivattu ja toisen kummun alta löytyi (kuten arveltiinkin) valtavia kiviä. Niitä on sitten käsipelillä nostettu ylös sen minkä on pystytty (joku olisi saattanut tilata traktorin😂) ja pakko myöntää, että vielä kun saadaan taas kasvit kasvamaan, siitä tulee ihan nasta mesta. 

 

Tuon kummun vierestä olen hitaasti ja hartaudella tasoittanut myös toista kumpua, joka yllättäen ei sisältänytkään isoja kiviä, vaan rikkaruohojen valtaamaa maa-ainesta ja kaikenlaista metalliromua vanhasta termoskannusta maalipurkkeihin. Maisema avartuu kummasti, kun saa epämääräiset kasat hävitettyä. Boo onkin jo löytänyt tasoitetun kasan päältä itselleen mainion tarkkailupaikan pelloille.

 

Melko isoja kiviä sitä saa ihan käsipelillä nostettua.

Epämääräisten kasojen tasoitusprojekteja.

 

Jos muistatte meidän pergolaprojektin, niin se ei taas meinaa tulla valmiiksi millään. Aina kun päästään hitusen eteenpäin, me aloitetaan yllättäen joku muu projekti. Tällä kertaa päätettiin tuhota pihan nurkassa seisonut epämääräinen tiilikasa ja väsättiin niistä aika mainio ja kauniskin ulkogrillipaikka mm. loimulohelle. Naapurin ihana Tapsa ehti näppäränä miehenä yllättää meidät, ja taiteili meille omin käsin todella hienon loimulaudan. Ensimmäinen loimulohi on jo testattukin ja tulihan siitä aivan älyttömän herkullista.


Kiitos tuhannesti Tapsa!

 

Tapsan hienolle loimulaudalle otettiin skumpat, ja vähän nuotiopaikallekin.

Iltavalaistuksessa.

 

Olen loppukesän aikana ilolla seurannut, kun meidän lähistöllä olevassa kauniissa tyhjässä pirtissä on alkanut olla elämää. Koleina päivinä piipusta on noussut savua, kun Sinikka on lämmitellyt tulipesiä. On ollut mukava kuunnella Sinikan tarinoita tästä lähiseudusta - mitä metsäreittiä pääsi ennen vanhaan mihinkin kylään, kuinka isä kuljetti hevosella mummulaan (tuohon meidän viereiseen autioon taloon), sun muuta historian havinaa. Sinikan pihalla on muuten aivan erityistä multaa (selkeästi), sillä mikä tahansa maahan laitettu hyötykasvi kasvaa ja rehottaa hullun lailla. Kiitos Sinikan, tässä meidänkin töllissä on nautittu monen kilon painoisista kesäkurpitsoista.

 

Musta on jotenkin hellyttävää huomata, kuinka äärimmäisen ylpeitä Kemiönsaarelaiset ovat saarestaan ja varsinkin Kemiönsaarelaisuudestaan. Mehän ollaan tässä paletissa uusia tulokkaita, mutta koetaan kyllä olevamme lämpimästi tervetulleita. Mahtavaa porukkaa!

 

Meillä on tällä hetkellä käynnissä pahin omppusota ikinä. Tuvan edessä töröttävä vanha ja valtava omenapuu sylkee omppuja muutaman minuuttitahtia. Niitä on nyt sitten viety peuroille metsään, metsästäjien mukana ruokintapaikoille ja kannettu kassikaupalla naapureille ja muualle maailmaan. Hellan edessä on seisty tuntikaupalla kuorien ja sosetta tekien, joten voin kyllä puhua kokopäiväisestä ompputaistelusta. Suomeksi sanottuna siis - vähempikin riittäisi. Mutta on se vaan niin kaunis vanha puu, etten kyllä ikipäivänä suostu siitä luopumaan. Mähän olen niin sanotusti "puuhullu" ja yksi painavimmista syistä paikan ostoon oli juurikin nuo valtavat vanhat jalavat, saarnit, tammet ja vaahterat. Niin ja tietty toi omppu💛.


Näillä mennään syksyä eteenpäin.


Mitäs sun syksyyn kuuluu?


Omput on vähän rupisia, mutta kyllä niistä hilloa tekee.

Meidän mielipuolinen omenapuu!


6

Tämmöinen siitä sitten tuli

                                                                              *Kaupallinen yhteistyö Virtasen maalitehdas kanssa

 

 

Noh, ei se olkkari vieläkään ole valmis (kiitos salaman), mutta sanotaanko näin, että tällä hetkellä se on viihtyisin versio kummallisen mallisesta olkkarista ever. Eikä vähiten Virtasen Maalitehtaan Saariston värikartan Eckerö -sävyn ansiosta. 

 

Eckeröhän on siis karkeasti vanhan postiauton keltainen sävy, enkä ikinä milloinkaan ennen olisi voinut edes kuvitella päätyväni niin räikeään väriin. Kerran siihen tutustuttuani paluuta ei kuitenkaan ole ollut. En myöskään aiemmin sen erityisemmin innostunut sinisestä (turkoosia ei lasketa), mutta Eckerö on näemmä laajentanut "makuaistiani" myös erilaisiin sinisiin. Vahvat sinisen eri sävyt näyttävät kulkevan Eckerön kanssa käsikynkkää saumattomasti ja nuo värit yhdessä saavat minut kerta toisensa jälkeen huokailemaan ihastuksesta. Ja vähän ehkä taputtelemaan itseäni olallekin hyvistä valinnoista.

 

Tässä tämä upea Eckerö

 

Z- mallinen olkkari on ollut meille koko ajan murheenkryyni, ja olemassa olevia huonekaluja on tullut siirreltyä vähän väliä. Jouluukuusen takia sitä piti muuttaa, Boon takia sohvan pitää olla ikkunan alla, Salsan pikku patjan täytyy sijaita takan edessä ja niin edelleen, ei siis ole ollut mitenkään erityisen helppoa keksiä kaikkia miellyttäviä ratkaisuja. Sitä paitsi meillä ei ole ollut juurikaan tauluja (lukuunottamatta ottamiani valokuvia Samuilta), joten ollaan tässä kärsitty vähän tyhjien seinien syndroomastakin. 

 

Virtasen Maalitehtaan Saariston värikartan sävyjen ansiosta olkkarin lopputulos alkoi edes vähän hahmottumaan. Sitten kun siihen saatiin lisäksi vielä ilmainen värikäs sohva Kauniaisista ja ennen kaikkea kaunis vanha ryijy Tompan isän naisystävältä, alkoi homma olla pulkassa. Vaikka täysin valmista ei vielä olekaan (sähköt roikkuvat edelleen salaman jäljiltä), voin kuitenkin sanoa melkein viihtyväni 😍.


Tässä muutamat ennen ja jälkeen kuvat:


Ja Ps. Suuret kiitokset Virtasen Maalitehtaalle inspiroivista Saariston värikartan sävyistä ja ihanan helposti maalattavista maaleista💛


Ps2. Lattiassa Virtasen Porstua sävy Sandhamn. Seinissä Virtasen sisustusmaalit sävyinä Eckerö ja ihan raikas valkoisen sävy Fårö. Koska Fårö ei ainakaan rankemmin vivahda harmaaseen, se on oikeastikin upean raikas valkoisen sävy.


Olkkaria ennen, kun keittirempan aikaan lähes kaikki oli tungettu sinne

tässä kohtaa olkkarin ikkunat oli jo vaihdelleet paikkoja. Hieno muovimatto ;)

Okkaria ennen ja uuh mikä ainainen remonttikaaos!

Olkkaria nyt, seinissä ihana Fårö.

Olkkaria nyt, lattiassa väri Sandhamn

Keltainen ryijy löysi paikkansa olkkarista. Matto vielä vaihtuu. Ja pöytä.

Purkutalosta Paraisilta saatu pöytä, joka vielä vaihtuu.

Lattiassa siis Virtasen Porstuan ihanasti tasoittuva ja kestävä maali.

2

Salama kylässä

Voiko salama iskeä kolme kertaa samaan paikkaan? 

 

En tiedä mitkä prosentuaaliset mahdollisuudet olisivat, mutta nyt tiedän kyllä kokemuksesta, että salama voi iskeä kolmeen paikkaan yhdellä kertaa. Ja oikeastaan siinä matkallakin sinne sun tänne.


14.8.2021 noin kuuden aikaan aamulla meillä kävi melkoinen myräkkä. Vaikka nukunkin korvatulpilla ja makkarin ikkunat on peitetty pimennysverhoilla, meteli ja valoshow piti hereillä. En kuitenkaan malttanut nousta sängystä, ennen kuin järjetön pamaus sai korvat tukkoon. 

 

Salama iski HYVIN LÄHELLE.

 

Sähköpäätaulu verstaalla poksahti.
 

 

Juoksin alakertaan, jossa Tomppa heti totesikin - sähköt meni. Voi paska. Muutaman aiemman huonosti nukutun yön jälkeen sanoin kuitenkin meneväni takaisin nukkumaan, sillä eihän me siihen aikaan lauantaiaamua voida tehdä mitään. Äkäinen ukkonenki siirtyi jo kauemmaksi muita kiusaamaan.

 

Parin tunnin päästä Tomppa tuli herättämään ilmoittaen Denniksen (meidän sähkäri) olevan tulossa ja koiratkin pitäisi lenkittää. Höyhensaarilla ollessani Dennis oli kertaalleen jo käynytkin meillä, kuten myöskin Carunan sähkärit, mutta nyt Denniksen olisi tarkoitus palauttaa asuintaloon väliaikaiset sähköt ja huolehtia siitä, että taloon tulisi myös vettä. Salama oli näyttänyt voimansa muutenkin, kuin paukutellen ja sähköjä poikkasten.


En tiedä onko saarella kuinka monta sähkömiestä, mutta meidän Dennis on huippu. Ja täystyöllistetty varmaan seuraavat kakskytvuotta jo ennakkoon. Toisin sanoen, ennen kuin Denniksen kalenterista löytyy meille kokonainen päivä, me ei edes tiedetä mitä kaikkea meni paskaksi. Mutta tässä vaiheessa tiedetään ainakin se, että se pirulainen mojautti meidän tontille, iski erään piharakennuksen kylkeen, siirtyi siitä sitten päärakennukseen ja jatkoi maakaapeleita pitkin matkaansa vielä seuraavaankin piharakennukseen. 

 

Kolme tölliä siis yhdellä iskulla, aika hitonmoista.

 

Dennis, mihin joutuisimmekaan ilman sinua!

Pistorasiat irvisteli itsensä rikki.

 

Kun saatiin taloon sähköt, selvisi että laturit on kaput, samoin kuin jääkaappi, ainakin muutama lamppu , jatkojohtoja, rakennuksen ulkovalot, pistorasioita, sun muuta. Tällä hetkellä meillä on joku sähköviritys, eli oleellisiin osiin tulee sähköt, mutta muualle ei, eikä meillä tästä syystä ole käsitystä mitä kaikkea salamanisku tuhosi. 

 

Meidän verstasrakennuksen pääsähkötaulu (mistä tulee sähkö kaikkialle muualle) otti sekin hyvin osumaa, ja sulakkeita pesineen räjähti säpäleiksi. Sähköjohtoja on kuoriutunut sieltä täältä, pumppuhuoneesta räjähtänyt lamppuja ja osa sähkötaulusta, valaistukset tiltissä ja herra ties mitä muutakin. Mutta koska verstasrakennuksen sähköt ovat myös tällä hetkellä välivaiheessa, emme näin ollen pääse edes tutkimaan mikä on rakennuksen lopputulos.


Toisesta piharakennuksesta salama tujautti osan katosta, lennätti ulkovalon tuhannen päreiksi pitkin tonttia (kymmenien metrien päähän) ja mitä lie muuta, nekin vahingot kun selviävät vasta puolentoista viikon päästä Denniksen ehtiessä paikalle. Lähes satavarmaa on ainakin se, että myös hartaudella suunniteltu ja rakennettu pihavalaistus on tullut tiensä päähän ja koko homma maakaapeleista lähtien on aloitettava alusta. 

 

Huh, en tykkää.


Onni onnettumuudessa kai kuitenkin - mikään ei syttynyt palamaan.

 

Saas nähdä mitä vakuutusyhtiö tästä tuumaa. 

 

Ps. Kiitos suojelusenkeleille💖 


Kaunis vanha terassin valo tuli myös tiensä päähän.

Seinissä olleet ulkovalot poksahteli aivan säpäleiksi.

Tästä kuvasta näkee, että tulipalo ei ehkä ollut kaukanakaan.


6

Kaikkein vaikeinta on vaan olla

Aika usein (myös blogissa) soimaan meitä siitä, ettei sitten millään saada valmista aikaiseksi. Remontit venyy, pihalla rehottaa kaikki paitsi istutukset, Imatralle (sukulaiset) ei meinata ehtiä millään, blogi ei päivity kuten pitäisi (orastavaa valkoisen paperin kammoa ehkä?), firmat hoidetaan vähän vasurilla, pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä, muttei kuitenkaan saisi stressata. 


Ja kun mä nyt äkkiä rupesin miettimään, niin oikeastihan me ei koskaan vaan olla. Siis sillä tavalla, että istuisi vaikka terassin sohvalla ja lukisi kirjaa. Tai lakkaisi kynsiä (kynsistä päätellen sitä ei todellakaan ehdi), tai lähtisi rannalle, tai vaikka jonkun ravintolan terassille. Pysähtyä vaan olemaan - aivan äärimmäisen vaikeata meille. Vaikkei ehkä uskoisi.


Se mua välillä surettaa, kun rempasta ei meinaa tulla kokonaan valmista koskaan. Itsensä ruoskimisen sijaan pitääkin ehkä muistutella itseään, että sellaista se nyt vanhoissa taloissa vaan tuppaa olemaan. Mutta kuten kahtena Kemiön kesänä aiemminkin, pieni paniikki hiipii taas puseroon, sillä ennen miinuskelejä olisi edelleen paljon tehtävää:


  • molemmat ulko-ovet pitäisi maalata. Tai itse asiassa kolme, sillä yläkerran parvekkeen ovi lahoaa kohta pystyyn.
  • verstaan ilmalämpöpumppu olisi sekin parasta saada paikoilleen, jos siellä meinaa puuhata kaikkea sitä mitä oli tarkoitus (ehkäpä paljastan joskus teillekin).
  • aita olisi tarkoitus maalata pellon puolelta.
  • puutarhan takaosan raivaus ja tasoitus pitäisi hoitaa kuntoon.
  • kymmenisen puutakin olisi hyvä kaataa.
  • edellisellä kierroksella kaadetut puut olisi parasta hoitaa klapeiksi.
  • vanhentunut passi pitäisi uusia, jos sitä vaikka jollain ihmeellä pääsisi talveksi pois
  • viimeistelemään olkkarin remontti
  • jne jne...onhan noita.

 

Olkkari ja ihanat Virtasen Maalien värit

Kukkapenkin uusimista

ja istuttamista

 

Ja sitten kun on ruoskinut itseään tarpeeksi, huomaa ettei me kuitenkaan oikeastaan koskaan vaan olla, ollaanhan me nytkin ehditty taas touhuamaan vaikka mitä. Esim...

 

  • ihastelemaan siilivideoita mustikkamummojen kanssa metsässä
  • poimimaan pikkiriikkisiä vadelmia
  • maalaamaan kuitenkin taas läjäpäin listoja ja ikkunoitakin
  • jännittämään juniorin teoriakoetta ja ensimmäistä autokoulun ajotuntia
  • elvyttämään kimalaisia hunajavedellä (onnistumisprosentti sata)
  • viettämään kesäpäiviä ystävien kanssa
  • istuttamaan kasvimaalle lisää salaattia (ei noussut)
  • nyppimään viheliäisiä minimatoja ruusuista pois (ennen kuin ne syö kaiken)
  • kestitsemään vieraita
 

Aivan minikokoisia ja rutikuivia vadelmia

Pitkästä aikaa myös mölkkyä

 

  • maalaamaan yläkerran parvekkeen alta vanhaa peltikattoa
  • rakentamaan pergolaa
  • vierailemaan puutarhalla ja ostamaan liian kalliita ruusuja
  • istuttamaan lisää perennoja
  • ihmettelemään (ja nyyhkimään) ensimmäistä muuttolintuparvea
  • pelaamaan mölkkyä ekan kerran sitten Samuivuosien
  • hämmästelemään lehdistä tyhjeneviä puita (NYT JO???)
  • väistelemään hirvikärpäsiä
  • viskomaan kiekkoja
  • osallistumaan Taalintehtaan frisbeegolf -kisoihin (parin kuukauden turnee)
  • puhumaan pitkiä puheluja Hong Kongiin (jo kaksi kesää mennyt näkemättä kaikkein rakkaimpia)
  • keräämään ämpäritolkulla pudonneita omenoita (valkeat kuulaat on muuten jo syötäviä)
  • ymsyms...

 

Ehkei se lorvikatarri sittenkään ole meihin iskenyt. Sitä vaan tulee sokeaksi tälle omalle tekemiselle, kun jatkuvasti on useampikin projekti käynnissä. 


So peace&love💛



Onneksi on frisbeegolf, ja mahtavat ystävät!


4
Back to Top