Mölkky, tuo typerä mökkipeli, mutta silti sitä ehti kaipaamaan kokonaisen kesän tauon jälkeen. Tai en mä tiedä kuinka paljon nämä meidän Samuin suomalaiset ovat sitä salaa Suomessa treenanneet, mutta meidän perhe ei ainakaan. Ja vaikka ne olisivatkin, niin eivät ne sitä myöntäisi.
Tänään se päivä kuitenkin koitti, ensimmäinen viikottainen rantamölkkyturnaus (mahtava sanahirviö), kun suurin osa Suomen muuttolinnuista on viimein palannut saarelle. Ilmakin oli täydellinen, niin kuin täällä yleensä, vaikka tällekin päivälle jokainen säätiedotus lupasi pilvistä ja ukkoskuuroja. Niihin ei muuten tosta noin vaan kannata uskoa, saarella kun ollaan. Sadekausi Samuilla, jota juuri aletaan viettämään, on itse asiassa paras kausi tulla tänne, jos aikaa on hieman enemmän kuin pari viikkoa. Meinaan että silloin ei ehkä mene kuppi nurin parista sadepäivästä, koska muuten yleensä sateet tarkoittavat alle tunnin mittaisia ronskeja kuuroja ja muu aika on melko loistavaa ilmaa, mutta vähemmän tukalaa kuumuutta.
Olen aikaisemmassa postauksessani "Onnellisuuden tietä keltaiselle biitsille" avannut meidän mölkkyturnauksen ideaa, mutta kaikessa ideattomuudessaankin pääpaino on tietenkin yhdessäolossa. Kukin huitelee viikot (vaikka nähdään me toki välillä muutenkin) missä sattuu, mutta viikonloppuna kokoonnutaan testaamaan kuka on oppinut mitä, vai onko kukaan yhtään mitään. Ja vaihtamaan kuulumiset. Allekirjoittanut ei ole muuten kertaakaan päässyt voittamaan ja valitsemaan seuraavan viikon biitsiä, mutta jumbosijoja on sen sijaan kertynyt sitäkin enemmän. Mutta saatan mä joku kerta vielä yllättääkin.
Täällä siis ollaan ja meidän suomalainen porukka, josta kirjoitinkin jo aiemmin on kasvanut tässä kuukausien aikana melkein tuplaksi. Nythän meitä on jo myös "TV-moguli"-Pekka ja Wellu sekä tyttöystävä Anniina (Pekka tosin meistä pisimpään saarella asunut), sekä viimeisimpänä tänne nyt syksyllä muuttanut pariskunta Mikko ja Netta. Ihan mahtavaa! Lokakuussa olisi luvassa Suomalainen perhe Hämeenkyröstä ja sitä meidän Miska odottaa kuin kuuta nousevaa. Perheessä sattuu olemaan kaksi Miskan ikäistä poikaa ja eihän nyt mikään voisi olla sen mageempaa. Tästä on siis hyvä jatkaa. Kurre on tosin vielä reissun päällä Phuketissa, mutta ensi viikonloppuna vietetäänkin jälleen juusto-, ja viini-iltaa, kun Kurre viimein rantautuu.
Ja seuraavaksi avaudun meidän puhuttelusta sekä siitä, kun Boo puraisi vuokranantajaa...
Oikein hyvä osanotto kauden ensimmäiseen mölkkyturnaukseen
ja kauden eka heitto
välillä pidetään jotain palaverin tynkää...
voi riepu...
2