Ei varmaan pitäisi kirjoittaa yhtään mitään tänään, kun jo viidettä päivää sinnikäs flunssa yrittää kaataa sänkyyn kaikin keinoin. Ystävät Suomesta lähtivät pari päivää sitten paluumatkalle ja tuli sellainen pysähdyksen paikka, jolloin yleensä kaikki taka-alalle juostut taudit saa niskaperseotteen. Kun pystyy vetämään neljän tunnin päikkärit ja siihen päälle vielä yhdeksän tunnin yöunet ja seuraavanakin päivänä vielä päikkärit, on varmaan aika kipeänä. Toivottavasti saan silti jotain ymmärrettävää raapustetuksi.
Joku on saattanut huomata hotelleja uudesta paikasta buukatessaan, että kuvat eivät vastaa todellisuutta. Tai on voinut vastata joskus vuonna yksi ja kaksi, mutta että aika on tehnyt tehtävänsä ja nykyisyys osoittautuukin joksikin aivan muuksi. No siitä syystä juuri, ja ihan vain ystäviäni auttaakseni olen tämän vuoden puolella muutaman hotlan käynyt vaklaamassa. Kun joku kysyy hotellia hyvältä paikalta loistavaan hintaan, niin se jo sinänsä on melkein mahdoton yhtälö ja varsinkin Chawengilla (jota vieläkin suosittelen ensikertalaiselle) melkein mahdoton. Vaikka itsekin on noita majoitusvaihtoehtoja 15 vuoden aikana kolunnut jokusen, niin uusia tulee, joku vanha rapistuu, omistajat vaihtuu ja vaikka mitä, eli varsinkin netin kautta varatessa haastetta piisaa. Onneksi tämä 'hotellisalapoliisi' on täällä (vitsi vitsi) ja voi käydä tsekkaamassa paikan päällä nykytilanteen, rannan kunnon, nousuvedet ja laskuvedet, maalipinnan huoneessa, parvekkeen-, ja uima-altaan koon niistä muista yksityiskohdista puhumattakaan. Salapoliisityön varrella on löytynyt sekä sutta, että sekundaa, mutta myös hyviä itsellekin täysin tuntemattomia vaihtoehtoja. Tässäpä pari vaatimatonta vinkkiä näin aluksi Samuilla majoittumiseen:
Your Place resort, suoraan Chaweng biitsillä:
Tämän kävin tsekkaamassa vuodenvaihteessa, kun juniori kavereittensa kanssa halusi helposta paikasta rannalta halvan majoittumisen. No se on kyllä halpa rantaresortti, tosin aika kaukana luksuksesta. Parikymppisenä olisin itsekin voinut sinne majoittua (ehkä, sillä mä olen kyllä vähän prinsessa), mutta en enää. Erittäin pikkuiset tönöt tuulettimella noin 500 bht/yö ja ilmastoinnilla 1000 thb/yö. Jos huoneessa tykkää käydä vaan kääntymässä, niin sitten ehkä passeli ja ainahan voi istua terassilla resortin kissoja rapsuttelemassa. Niitä on aika paljon ja lisäksi sieltä löytyy maailman todennäköisesti lihavin koira.
Rantaravintola ja baari biljardipöytineen paikasta löytyy myös ja niitä me kyllä kohtuuahkerasti käytetäänkin. Hyvä ruoka sopivaan hintaan, aaltojen liplatellessa varpaissa ja tulishowta katsellessa; noilla eväillä saa ehdottomasti mukavan illan aikaiseksi.
Kiva ranta, vaikkei kuitenkaan niitä parhaita spotteja.
Rattana Guesthouse & Bungalows, siinä Chawengin rannalla sekin uima-altaineen, mutta ei kyllä sytyttänyt. Mun ystävät eivät olleet kiinnostuneita bungaloweista, joten tsekkasin vain parhaat päivänsä nähneet huoneet. Ihan siistiä siellä oli ja allas oli aika kiva, mutta huoneet oli niin pieniä kuin vain voi enää olla. Niihin kun ahtaa kaksi ihmistä matkalaukkuineen, niin ei siellä paljoa tarvitse kääntyillä. Onneksi oli sentään parvekkeet.
Kiva rauhallinen ranta, vaikkei kuitenkaan rannan parhaita spotteja tämäkään.
Palm Island Hotel & Resort, sillä ramalla rannalla ja mikäs siinä, ihan sympaattinen. Mutta kyllä kaikki tässäkin resortissa oli parhaat päivänsä nähnyt, paitsi ehkä se uima-allas. Ja huoneet taas pikkuruisia kuin mitkä, eli tilaa kaipaaville saattaisi iskeä niissä jopa ahtaan paikan kammo. Mulle tulee aina vähän surullinen olo näissä melkein rapistumaan päästetyissä paikoissa, kun kovasti toivoisi, että varsinkin nämä saaren vanhimmat resortit pysyisi paikoillaan ja kilpailukykyisinä sen sijaan, että uudet ja kansainväliset jättiketjut valloittaa koko saaren. Sitä on nimittäin ilmassa.
Le Murraya resort, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä Chawengin rannalta. Mä en itse täällä käynyt, vaan ystäväpariskunta varasi tämän hotlan itse itselleen monia eri vaihtoehtoja läpikäydessään. Vaikka hotelli ei olekaan rannassa, niin kävelymatka sinne on sopivan lyhyt ja hotellilla on uima-allas. Hotelli sijaitsee kyllä MuayThai-areenan takana, joten pientä älämölöä on varmasti luvassa, mutta ei ilmeisesti mitään minkä kanssa ei olisi pystynyt elämään. Nämä ystävät arvostivat tilavia huoneita ja sitä näissä riitti noin 60:n neliön verran.
Hotelli sijoittuu omalle suosikkispotilleni Chawengilla, jonka pystyy paikantamaan Tradewinds by Lawana resortista.
Tradewindsissä ollaan Tompan kanssa majoituttu ehkä kaikkein eniten tässä vuosien varrella ja ollaan oltu sijaintiin enemmän kuin tyytyväisiä. Ennen vanhaan hinnat olivat 50:n euron luokkaa, mutta nykyään mainostivat hotellihuoneitten lähtevän 3400 bahtilla. Ja sehän on kurssista riippuen n. 85€. Paikka on omistajan vaihdoksen myötä kokenut pienen faceliftauksen ja uima-allaskin on kaivettu rantaan, mutta ehken enää kuitenkaan suostuisi pulittamaan tota summaa niinkin kuitenkin vaatimattomista huoneista ja bungaloweista.
Siinä hoodeilla sijaitseekin sitten meidän suosikkiravintola numero yksi, nimittäin Rasta Bar, jossa ehdottomasti kannattaa pyörähtää, mikäli tykkää rennosta ja letkeästä livemusasta, huikeasta meiningistä puhumattakaan. Baari on niitä harvoja iloisia yllätyksiä, jotka vaan puksuttelevat ja kasvavat näissäkin vaikeissa taloudellisissa tilanteissa, jolloin baareja tulee ja niitä menee. Kymmenvuotisbileet vietettiin juuri pari kuukautta takaperin ja seuraavaksi käydään varmaankin sotimassa vesisodat baarin omistajan Chanin kulmilla.
Chan on avannut ravintolakompleksiinsa nyt myös ruokapuolen, joka on erittäin hyvä juttu nälkäisille, sen lisäksi Chanilta kannattaa kysäistä myös retkiä mantereelle, sillä niitä on kehuttu kovasti. Ai niin, löytyy Chanilta myös pieniä vuokrahuoneistoja lähistöltä, niin voi halutessaan minimoida baari-illan jälkeen syntyvät mahdolliset taksikulut. Vaikka on Chanilla myös taksi. Fiksu kaveri...
Chaweng Beach Hotel, jota en ole koskaan viidentoista vuoden aikana edes bongannut, ehkä siitä syystä, että se on rantatien 'väärällä' puolella. Tälläkin kertaa luulin kyseessä olevan vaan uusi pieni ravintola rantatien varrella ja pysähdyin päin prinkkalaa menneen päivän hermoromahdusvaiheessa ottamaan kylmän Singhan ja ajattelin, että kävipäs nyt hyvä tuuri. Lapsuuden ystäväni olivat juuri tulossa Samuille Phuketista muutamaksi päiväksi, eikä heille ollut vielä löytynyt sopivaa hotellia, joten ajattelin tämän käyvän heille ainakin alkuun. Ja näin hekin ajattelivat.
En laittanut tämän hotellin kohdalle linkkiä, sillä hotellin nimi on vaihtumassa piakkoin omistajan vaihdoksen ja remontin myötä City Dance- hotelliksi tai jotain sinnepäin, jota sitäkään ei vielä löydy miltään nettisivustoilta. Lokaatio on loistava ja siitä pääsee heittämällä rannalle. Uima-allasta ei ole, mutta ravintola ja huoneet ovat tilavia, huonekalut uusia ja henkilökunta oikein mukavaa. Joku 'hajuongelma' ystävien huoneessa oli, mutta arveltiin sen johtuvan ilmastointilaitteesta, jotka toivottavasti huolletaan tai jos ovat täysin uusia, niin laitetaan muuten vain kuntoon ennen virallisia avajaisia. Nyt huoneitten hinta oli 1000 bht/ yö, mikä on näillä nurkilla kyllä hyvä hinta. Melkein kaikki on nimittäin kävelymatkan päässä.
Blue Lagoon Hotel, jonne ystäväni sitten hajuongelman takia loppuöiksi siirtyivät. Tämä yllätti ainakin meikäläisen positiivisesti, sillä alue oli tosi kiva ja vielä lähempänä kaikkea oleellista menoa ja kauppoja, kuin edellinen. Hotellilta löytyy huoneita ja bungaloweja, se on rannalla ja siellä on taatusti isoin uima-allas mitä olen ikinä missään hotellilla nähnyt. Huoneet olivat mukavan kokoisia ja huonekalutkin (ainakin ystävieni huoneessa) uusia. Huoneet olivat lisäksi parvekkeellisia ja isoilla vuoteilla, ja ainakin tämä huone olisi sopinut myös lapsen kanssa asuttavaksi ison lisävuoteensa takia. Aamupalakin sai kiitosta ja extrapisteitä tuli kunnon metwurstista.
Tässä vielä meidän kaksi suosikkiresorttia Chawengilta:
Chaba Cabana beach resort, jossa ollaan sielläkin yövytty usein. Ei mitään mahdotonta luxusta (harvoin meillä on siihen edes varaa), mutta loistava ja tutuksi tullut henkilökunta, jotka päästävät meidät edelleen uimaan altaalle, vaikkei siellä asuttaisikaan. Ranta on hyvä ja vesi kirkas, ellei nyt sitten ole mahdoton laskuvesi, jolloin joutuu kyllä kahlailemaan pitkällekin dyynien yli päästäkseen uimaan. Varsinkin lapsille turvallinen matala kohta rannasta, johon ei oikeastaan aallotkaan käy.
Ja ykkösenä meillä: The Briza Beach Resort omine jacuzzeineen, isoine terasseineen, kylpyammeineen (kyllä, molemmat löytyy) ja valtavine tiloineen. Kun saat omaan käyttöösi reilusti yli 100 neliötä ja huikeat maisemat, niin ei välttämättä tarvitse poistua huoneesta mihinkään, paitsi tietenkin rannalle. Uima-altaitakin löytyy muutama siihen tarpeeseen.
No Briza on luxusta, johon me aina silloin tällöin päädytään hemmottelemaan itseämme. Se ei ole halpa, mutta tiedättekö, välillä tekee vain mieli nauttia elämästä.
Ai niin, monillakaan paikallisten omistamilla ravintoloilla ja pienillä hotelleilla ei ole omia nettisivuja, tai ne ovat 'ei koskaan päivittyviä' ja hitaita vanhoja kammotuksia, mutta sen sijaan Facebook on täällä tosi kova juttu. Eli todennäköisesti jos jaksat nähdä vaivaa, löydät monia aitoja pieniä ja niitä parhaita ihanuuksia juuri sieltä.
Ja sitähän me kaikki matkoillamme halutaan vai mitä? Niitä pieniä helmiä, joissa vielä tapaa paikallisiakin viettämässä iltaa.
41
Joku on saattanut huomata hotelleja uudesta paikasta buukatessaan, että kuvat eivät vastaa todellisuutta. Tai on voinut vastata joskus vuonna yksi ja kaksi, mutta että aika on tehnyt tehtävänsä ja nykyisyys osoittautuukin joksikin aivan muuksi. No siitä syystä juuri, ja ihan vain ystäviäni auttaakseni olen tämän vuoden puolella muutaman hotlan käynyt vaklaamassa. Kun joku kysyy hotellia hyvältä paikalta loistavaan hintaan, niin se jo sinänsä on melkein mahdoton yhtälö ja varsinkin Chawengilla (jota vieläkin suosittelen ensikertalaiselle) melkein mahdoton. Vaikka itsekin on noita majoitusvaihtoehtoja 15 vuoden aikana kolunnut jokusen, niin uusia tulee, joku vanha rapistuu, omistajat vaihtuu ja vaikka mitä, eli varsinkin netin kautta varatessa haastetta piisaa. Onneksi tämä 'hotellisalapoliisi' on täällä (vitsi vitsi) ja voi käydä tsekkaamassa paikan päällä nykytilanteen, rannan kunnon, nousuvedet ja laskuvedet, maalipinnan huoneessa, parvekkeen-, ja uima-altaan koon niistä muista yksityiskohdista puhumattakaan. Salapoliisityön varrella on löytynyt sekä sutta, että sekundaa, mutta myös hyviä itsellekin täysin tuntemattomia vaihtoehtoja. Tässäpä pari vaatimatonta vinkkiä näin aluksi Samuilla majoittumiseen:
Your Place resort, suoraan Chaweng biitsillä:
Tämän kävin tsekkaamassa vuodenvaihteessa, kun juniori kavereittensa kanssa halusi helposta paikasta rannalta halvan majoittumisen. No se on kyllä halpa rantaresortti, tosin aika kaukana luksuksesta. Parikymppisenä olisin itsekin voinut sinne majoittua (ehkä, sillä mä olen kyllä vähän prinsessa), mutta en enää. Erittäin pikkuiset tönöt tuulettimella noin 500 bht/yö ja ilmastoinnilla 1000 thb/yö. Jos huoneessa tykkää käydä vaan kääntymässä, niin sitten ehkä passeli ja ainahan voi istua terassilla resortin kissoja rapsuttelemassa. Niitä on aika paljon ja lisäksi sieltä löytyy maailman todennäköisesti lihavin koira.
Rantaravintola ja baari biljardipöytineen paikasta löytyy myös ja niitä me kyllä kohtuuahkerasti käytetäänkin. Hyvä ruoka sopivaan hintaan, aaltojen liplatellessa varpaissa ja tulishowta katsellessa; noilla eväillä saa ehdottomasti mukavan illan aikaiseksi.
Kiva ranta, vaikkei kuitenkaan niitä parhaita spotteja.
Your Place Chawengilla. Harvassa rantapaikassa pääsee enää syömään kohtuuhinnalla maukasta ruokaa. Suosittelen! |
Kiva rauhallinen ranta, vaikkei kuitenkaan rannan parhaita spotteja tämäkään.
Palm Island Hotel & Resort, sillä ramalla rannalla ja mikäs siinä, ihan sympaattinen. Mutta kyllä kaikki tässäkin resortissa oli parhaat päivänsä nähnyt, paitsi ehkä se uima-allas. Ja huoneet taas pikkuruisia kuin mitkä, eli tilaa kaipaaville saattaisi iskeä niissä jopa ahtaan paikan kammo. Mulle tulee aina vähän surullinen olo näissä melkein rapistumaan päästetyissä paikoissa, kun kovasti toivoisi, että varsinkin nämä saaren vanhimmat resortit pysyisi paikoillaan ja kilpailukykyisinä sen sijaan, että uudet ja kansainväliset jättiketjut valloittaa koko saaren. Sitä on nimittäin ilmassa.
Palm Island resort, ihan kiva allas ja ranta, mutta vähän on surullisesti rupsahtanut |
Hotelli sijoittuu omalle suosikkispotilleni Chawengilla, jonka pystyy paikantamaan Tradewinds by Lawana resortista.
Tradewindsissä ollaan Tompan kanssa majoituttu ehkä kaikkein eniten tässä vuosien varrella ja ollaan oltu sijaintiin enemmän kuin tyytyväisiä. Ennen vanhaan hinnat olivat 50:n euron luokkaa, mutta nykyään mainostivat hotellihuoneitten lähtevän 3400 bahtilla. Ja sehän on kurssista riippuen n. 85€. Paikka on omistajan vaihdoksen myötä kokenut pienen faceliftauksen ja uima-allaskin on kaivettu rantaan, mutta ehken enää kuitenkaan suostuisi pulittamaan tota summaa niinkin kuitenkin vaatimattomista huoneista ja bungaloweista.
Tradewindsin herkullinen rantaspotti. Ja mikäs tässä möllötellessä |
Chan on avannut ravintolakompleksiinsa nyt myös ruokapuolen, joka on erittäin hyvä juttu nälkäisille, sen lisäksi Chanilta kannattaa kysäistä myös retkiä mantereelle, sillä niitä on kehuttu kovasti. Ai niin, löytyy Chanilta myös pieniä vuokrahuoneistoja lähistöltä, niin voi halutessaan minimoida baari-illan jälkeen syntyvät mahdolliset taksikulut. Vaikka on Chanilla myös taksi. Fiksu kaveri...
Chaweng Beach Hotel, jota en ole koskaan viidentoista vuoden aikana edes bongannut, ehkä siitä syystä, että se on rantatien 'väärällä' puolella. Tälläkin kertaa luulin kyseessä olevan vaan uusi pieni ravintola rantatien varrella ja pysähdyin päin prinkkalaa menneen päivän hermoromahdusvaiheessa ottamaan kylmän Singhan ja ajattelin, että kävipäs nyt hyvä tuuri. Lapsuuden ystäväni olivat juuri tulossa Samuille Phuketista muutamaksi päiväksi, eikä heille ollut vielä löytynyt sopivaa hotellia, joten ajattelin tämän käyvän heille ainakin alkuun. Ja näin hekin ajattelivat.
En laittanut tämän hotellin kohdalle linkkiä, sillä hotellin nimi on vaihtumassa piakkoin omistajan vaihdoksen ja remontin myötä City Dance- hotelliksi tai jotain sinnepäin, jota sitäkään ei vielä löydy miltään nettisivustoilta. Lokaatio on loistava ja siitä pääsee heittämällä rannalle. Uima-allasta ei ole, mutta ravintola ja huoneet ovat tilavia, huonekalut uusia ja henkilökunta oikein mukavaa. Joku 'hajuongelma' ystävien huoneessa oli, mutta arveltiin sen johtuvan ilmastointilaitteesta, jotka toivottavasti huolletaan tai jos ovat täysin uusia, niin laitetaan muuten vain kuntoon ennen virallisia avajaisia. Nyt huoneitten hinta oli 1000 bht/ yö, mikä on näillä nurkilla kyllä hyvä hinta. Melkein kaikki on nimittäin kävelymatkan päässä.
Blue Lagoon Hotel, jonne ystäväni sitten hajuongelman takia loppuöiksi siirtyivät. Tämä yllätti ainakin meikäläisen positiivisesti, sillä alue oli tosi kiva ja vielä lähempänä kaikkea oleellista menoa ja kauppoja, kuin edellinen. Hotellilta löytyy huoneita ja bungaloweja, se on rannalla ja siellä on taatusti isoin uima-allas mitä olen ikinä missään hotellilla nähnyt. Huoneet olivat mukavan kokoisia ja huonekalutkin (ainakin ystävieni huoneessa) uusia. Huoneet olivat lisäksi parvekkeellisia ja isoilla vuoteilla, ja ainakin tämä huone olisi sopinut myös lapsen kanssa asuttavaksi ison lisävuoteensa takia. Aamupalakin sai kiitosta ja extrapisteitä tuli kunnon metwurstista.
Tässä vielä meidän kaksi suosikkiresorttia Chawengilta:
Chaba Cabana beach resort, jossa ollaan sielläkin yövytty usein. Ei mitään mahdotonta luxusta (harvoin meillä on siihen edes varaa), mutta loistava ja tutuksi tullut henkilökunta, jotka päästävät meidät edelleen uimaan altaalle, vaikkei siellä asuttaisikaan. Ranta on hyvä ja vesi kirkas, ellei nyt sitten ole mahdoton laskuvesi, jolloin joutuu kyllä kahlailemaan pitkällekin dyynien yli päästäkseen uimaan. Varsinkin lapsille turvallinen matala kohta rannasta, johon ei oikeastaan aallotkaan käy.
Ja ykkösenä meillä: The Briza Beach Resort omine jacuzzeineen, isoine terasseineen, kylpyammeineen (kyllä, molemmat löytyy) ja valtavine tiloineen. Kun saat omaan käyttöösi reilusti yli 100 neliötä ja huikeat maisemat, niin ei välttämättä tarvitse poistua huoneesta mihinkään, paitsi tietenkin rannalle. Uima-altaitakin löytyy muutama siihen tarpeeseen.
No Briza on luxusta, johon me aina silloin tällöin päädytään hemmottelemaan itseämme. Se ei ole halpa, mutta tiedättekö, välillä tekee vain mieli nauttia elämästä.
Chaba Cabanan edusta, ihana rauhallinen poukama ja loistava lapsille. |
Briza sijaitsee ihan Chaban naapurissa, eli loistopaikalla |
Ja sitähän me kaikki matkoillamme halutaan vai mitä? Niitä pieniä helmiä, joissa vielä tapaa paikallisiakin viettämässä iltaa.
Ihanan pehmeä ja valkoinen rantahiekka. Tervetuloa Chawengille! |