Ikkunamimmit

 

 

Tervemenoa huhtikuu ja morjensta pöytään kesäiselle toukokuulle! Noh, ei täällä oikeasti kovin kesäistä tunnu vielä(kään) olevan, ennemminkin jatkuvaa ja helvetillisen kylmää viimaa päivästä toiseen. Onneksi sentään pari viimeisintä päivää tuuli malttoi puhallella hissukseen ja lämpöä riitti melkeinpä luihin ja ytimiin asti. Pitkän jäätalven jälkeen siitä todellakin tarvittiin.


Tuulen puhaltaessa hiuksetkin päästä, voin onneksi paeta verstaan tyyneen syliin puuhaamaan vaikka vanhojen ikkunoitten parissa. Laskin nimittäin tossa yhtenä päivänä, että tässä meidänkin "maatilakokonaisuudessa" on vaatimattomasti pikkuisen vajaa sata ikkunanpokaa, jotka odottavat jonkun uhraavan aikaansa niillekin, ennen kuin viimeisetkin kitit putoavat tuulen mukana. Kysyin muuten pari vuotta sitten tarjousta meidän verannan kolmesta kauniista ikkunanpokasta, ja totesin lähes välittömästi, että ei saakeli! Rahat ei tule ikinä milloinkaan riittämään, ei siis auta muu kuin opetella restaurointihommat ihan itse. 

 

Ja sillä tavallahan ne ajatukset yleensä lähtevät.

 

Lähtökohta meidän kesäkeittiöön tulevissa ikkunoissa.

 

Korona teki kuitenkin sen, ettei taitoja päässyt oikein opiskelemaan. Kursseja oli peruttu tai siirretty hamaan tulevaisuuteen, ja uskokaa tai älkää, pelkästään yhden vuoden aikana soittelin useampaan paikkaan ja vaikka mille taholle, mutta tuloksetta. Joistain numeroista sain silloin tällöin uusien ihmisten puhelinnumeroita, mutta vaikka joku yksittäinen kurssi sitten jostain löytyikin, paikat oli tupaten täynnä ja ihmisiä vielä jonossakin. Uuh, mun "kaikki heti nyt" -luonteelle se oli myrkkyä, vaan eipä auttanut itku markkinoilla (taisin muuten oikeasti välillä vähän tirautellakin).


Kunnes sitten viime syksynä alkoi vihdoin ja viimein löytymään kursseja tälle keväälle, niinpä ilmoittauduin ensimmäiseen mahdolliseen. Mitä väliä sillä, vaikka ajomatkaa tuli 1,5 tuntia yhteen suuntaan ja jouduin pilkkopimeässä ajamaan lumimyrskyjenkin läpi, onhan tässä elämässä hullumpiakin juttuja tehty. 


Onneksi nimittäin lähdin. Meitä oli kurssilla yhdeksän ikkunamimmiä ja opettajana ihanan pirskahteleva Emilia Perho, Pinta ja Puite yrityksen omistaja. Vaikka matka Auranjokilaaksoon kevättalven pimeinä iltoina tuntuikin välillä pitkältä, odotin innolla jokaista iltaa. Toisinaan kun lunta pyrytti vaakatasossa ja näkyvyys oli ehkä metrin, mimmit kursseilla oli täysin varmoja etten matkan takia ilmestyisi paikalle, ja pitivät hulluina, kun saavuin p*skakeleistä huolimatta.

 

Töitä piisasi...

Hermot meinasi mennä jonkun laittamiin silikoneihin.

 

Jokainen meistä kurssilaisista toi mukanaan oman ikkunan (toiset jopa useampia). Itse valitsin mukaani kesäkeittiöön tulevat Paraisten purkutalosta haalimani mahdollisimman huonokuntoiset pokat, jotta oppisin entisöimään rankimman mahdollisimman kautta. Pokien rajun ulkonäön takia odotin Emilian sanovan, että niissä pitäisi uusia lähes kaikki puuosat, mutta vaikka ikkunoitten ulkonäkö oli vähintäänkin säälittävä, Emilia tiesi että hyvät niistä tulee. Ja voi tavaton miten hyvät tulikaan!


Vanhat ikkunat on vaan niin kauniita. On neliön mallisia ruutuja, kolmion mallisia ruutuja, pyöreitä ruutuja ja soikeita muotoja, kyllä sitä vaan ennen viitsittiin panostaa. Silloin joskus muinoin isompia ruutuja ei ilmeisesti osattu oikein tehdä, mistä johtuen suosittiin juurikin niitä pieniä ruutuja. Vanha puhallettu lasi on yksinkertaisesti aivan älyttömän kaunista, eikä nykyaikainen lasitavara vedä mitenkään vertoja sille. Paitsi ehkä korkeintaan lämpöarvonsa takia.


Me opittiin (tai ainakin itse opin) kurssilla valtavasti. Tänä päivänä katson meidänkin pirttikokonaisuuden pokia aivan uusin silmin, en kuten ennen lähes kauhunsekaisin tunnelmin. Tiedän että pystyn ne restauroimaan ja jos eteen tulee tenkkapoo, pyydän vertaistukea ja neuvoja meidän ihanalta Whatsapp -ryhmältä, jonka eräs vanhaa pankkirakennusta entisöivä kurssimimmi meitä varten perusti.


Hyvä ikkunamimmit ja tsemppiä meille kaikille uurastuksiin💜


Miten hienoa puuta kaiken paskan alla kuitenkin oli.

Melkein kokonaan kuoriutunut maalien ja silikonien alta.

Vanhat kulmaraudat roskiin ja uutta tilalle reikien paikkaamisen ja pohjamaalin jälkeen.

Tästä jo näkee, että kannatti.

Lasinleikkaus oli ehkä haastavin homma.

Siinä ne, 100 vuotiaat pokat. Näitä kelpaa jo näytellä<3


4

Vieraskynäilijä Mr. Beck - Kalaa takuulla

 

 

Tämän vieraskynäilyn on tehnyt Samuilla jo noin 20 vuotta asunut hyvä ystävämme Mr. Beck. Olkaatten hyvät:


KALAA TAKUULLA


Samuilla on moni käynyt merellä kokeilemassa kalastusonneaan. Voi melkeinpä sanoa, että yhtä moni on tullut muutaman sintin tai tyhjin käsin takaisin. Yökalastuksessa samanlainen tulos. Lähivesillä on kyllä tietysti jotain muuta; makoisat maisemat. No nekin menevät sitten yökalastuksen myötä, jollei ole matkassa täyden kuun aikaan.

 

Samuin viidakko Lipanoin liepeillä pitää sisällään salaisuuden, joka ratkaisee tämän ongelman. Sinne on nimittäin 2000-luvun puolivälissä isolla rahalla rakennettu tekolampi, jolla on kokoa yli 20 000m2. Omistajiensa mukaan kyseessä on järvi, mutta kun siihen ei varsinaisia virtauksia tule, eikä pois lähde, lampi kuitenkin lienee osuvampi nimitys.

 

Saarella olleena vuodesta 2000 asti kuulin paikan olemassa olosta hämäriä huhuja vasta siinä vuosikymmenen vaihteessa. Missään vaiheessa sitä ei jostain syystä mainostettu isolla kädellä oikein missään. Syitä voi vain arvailla, sillä paikka vaihtoi omistajaa 2019. Osviittaa antavaa voi kuitenkin olla, että lammen äärelle on rakennettu bungaloweja, joiden terassilta voi kalastamisen aloittaa vaikkapa aamukahvin yhteydessä. Paketteja kaupustellaan pääosin Britti-turisteille, joista edukkain on noin puolentoista tonnin viikkomajoitus. Ehkäpä paikalliselle normituristivirralle ei annettu niin paljon painoarvoa. Himokalastajat ovat kuitenkin aivan oma ryhmänsä.

 

Kuva TopCats Fishing resortin sivulta.

 

Reilu vuosi sitten kuitenkin koin vihdoin TopCatsin magiikan. Boat Barin pitäjä Foster järjesti ryhmäreissun ja kaikkiaan meitä osallistujia oli 14. Näin ollen saimme normi-ihmiselle siedettävän paketin kasaan. Panostus/viihdearvo oli aivan erinomainen normireissuun verrattuna, joka on 75€ neljältä tunnilta per naama. Paikkaa on erittäin vaikea löytää kylttien perusteella, koska niitä ei yksinkertaisesti ole. Vaikka karttapalvelu tietysti paikan löytää, ei avoimen, miljoonien bahtien arvoista kalapaikkaa haluta tyrkyttää satunnaisille ohikulkijoille.


Me menimme eri suunnista autoilla ja scoottereilla ja kalastus alkoi klo 14.00. Omistaja toivotti kaikki tervetulleiksi ja sitten arvottiin paikat. Voittajille oli luvassa 3000 bahtin erikoispalkinto, joka määräntyi saatujen kalojen yhteispainon perusteella. Sisäniemen kärkeen on ison klubitalon lisäksi rakennettu seitsemän "huttia" avobambukatosta, joissa parit voivat kökkiä, jännittää siiman liikuntaa ja nauttia erinäisiä virvokkeita henkilökunnan hoitaessa tarjonnan.

 

Kullakin hutilla on oma thaikkuavustajansa, joka hoitaa kaiken likaisen homman. Sangollinen haisevaa kalansyöttiä kuuluu myös hintaan. Siitä appari sitten nappasi kourallisen käteensä ja leipoi koukun päähän pienen lumipallon kokoisen syötin. Tässä vaiheessa hän sitten opasti kokematonta virvelin käytöstä. Avokela pitää ensin avata lukituksesta ja ennen tätä siimaa pidetään etusormella vapaa vasten. Sitten varmistus, ettei ketään ole takana kökkimässä, muutama pallon heilautus rytmin löytämiseksi ja sen jälkeen oikea-aikainen irrotus ja voilá, kalansyöttimönjä matkalle halki ilman. Ystäväni Foster tietysti sai pallonsa lennätettyä aivan vastarannan kaislikon pirtään. Saman tiimin miehenä kuuntelin taktiikkaamme; Ei laiteta kaikkia munia samaan koriin, vaan tuolla on paikka, josta on hänen käyntikerroillaan tullut fisua.

 

Teen näin, laitan virvelin sille tarkoitettuun kaksiosaiseen telineeseen ja vetäydymme lötköttämään. Musiikkiakin voimme soittaa, koska seuraava hutti on riittävällä etäisyydellä. Kalja kourassa kuuntelen apparin opastusta virvelin käytöstä, että tässä kohtaa on hyvä lukita. Systeemissä oleva ääni tulee ilmoittamaan, jos siinä tapahtuu liikettä. Sitten seurataan silmä kovana, milloin vapa tulee ottaa käteen, sillä jokaisen nykäisyn takia ei sitä tarvitse kouraan nostaa. 

 

Kuva TopCats Fishing resortin sivuilta.

Kuva TopCats Fishing resortin sivulta.

 

Voin sanoa, että tässä kalastamistyylissä on aivan eri vibansa. Lammessa telmii yli 4000 ns. Jööttiä! Nopean laskutoimituksen perusteella se on jöötti per 5m2. Näitä jööttejä on 40 erilaista lajia ja kaikkia löytyy sitten erilaisissa painoluokissa. Suurin mitattu on parisataa kiloinen "Hulk", joka on Mekongin kissakala. Voin sanoa, että tuommoisen ylös saamisessa voisi venyä koko päivä.


No kyllähän sitten tärppäsi ja kyseessähän oli heti suurin kala eläessäni! Ja siinä kohtaa adrenaliini pomppasi aivan omaan luokkaansa. Aikaa oli mennyt vasta alle puoli tuntia ja minä taistelen elämäni taistoa. Pikku apuri vieressä kyselee haluanko apua, kun aikaa on nosto-operaatioon kulunut vartin verran. Kieltäydyn avusta, vaikka vapa vatsaa vasten tuntuu tehneen tuhojaan - sattuu hyvällä tavalla.


Kädet aivan tunnottomina läheltä näkyy loiskaus ja välimatka on enää viisi metriä. Nyt on iso! Foster kannustaa ja suuren massan pikku apuri pujahtaa veteen haavinsa kanssa. Pelkoa hukkumisesta ei ole, sillä koko lammen syvin kohta on vain pari metriä.


Puolisen tuntia taiston alusta, saalis saadaan haavitettua. Kuva on aivan pakko saada. Ensin apuri kuitenkin sivelee sinertävää, rauhoittavaa ainetta kalan päälle. Mitä suurempi kala, sitä pidempään rauhoitteluoperaatio kestää. Noin viiden minuutin heilastelun jälkeen on totuuden hetki. Aimoksi ristimäni kala on kyllä jo nimetty paikan puolestakin, mutta en tuosta piittaa. Se on massiivinen tuo Aimo, sitä ei yksin saa nostettua eikä saa myöskään nostaa. Tämäkin on Aimon stressiä lieventävä tekijä ja myös, että kala ei vahingoittuisi nostossa. Lopuksi apparimme hieraisee koukun vahingot paikkaavaa salvaa reikään ja sen ympärille.

 

No tuleehan se Aimo sittenkin, kun sitä nostaa pallean alta apurin kera. Mihinkään vaakaan aivan tarkan tuloksen saamiseksi Aimoa ei laiteta, vaan nämä apurit osaavat kertoa painon vuosien kokemuksella ihan koon perusteella. Toki he yksin tuota tunnustelevat mittojen tarkennukseksi. Tättädäädää: Aimon paino on 55 kiloa!


Ihan mieletön oli fiilis tuon jälkeen. Vielä pari päivää tämän jälkeen oli aivan leijoissani. Tokihan siinä jatkettiin tasan kello kuuteen asti kisaa ja itselleni osui vielä sellainen parikyt kiloinen. Merkkejä en muista, mutta kuvia voi ihmetellä.


Parikisassa tultiin toiseksi, sillä kyllähän sieltä aivan jokainen jotain sai tässäkin ajassa napattua. Paikka nimittäin lupaa, että jos ei kalaa 12-tunnin visiitillä saa, kalastuksesta ei tarvitse maksaa mitään.

 

Ps. TopCats Fishing Resort myös Facebookissa tästä näin.


-Beck-


Eka saalis 55 kg!

Mahtava fiilis!



2

Tehovappu

 

 

Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu?

Oon turhaan odottanut tuulta lempeää... 


Uuh, kyllä. Mutta minkäs teet.

 

Järjestyksessään neljäs vappu näissä maisemissa meni täsmälleen yhtä jäätävässä säässä, kuin kolme aikaisempaakin. Tuskin pystyn edes mielikuvittelemaan enää sitä onnellinen päivää, kun saa vihdoin ja viimein heittää toppatakin naftaliiniin. Saatikka luopua niistä ärsyttävistä pitkistä kalsareista, jotka on taas kaivettu yläkerran kylmästä vaatekaapista. Mutta tällaista se kai sitten on. TIF.


Keltainen toukokuu antaa todellakin odottaa itseään.

 

Mulla on vappuaattona myös synttärit (vaikkei joka vuosi enää tarttis edes olla), ja kun ties kuinka monennen kerran täytän taas 29, eipä tuo tunnu juuri miltään. Ei niin minkäänlaisia ikäkriisejä tai muuta vastaavaa (eipä!), vappu nyt vaan on yksi päivä muitten joukossa. Paitsi että vappuaattona(kin) meillä juhlitaan aina, SEKÄ OLLAAN TYÖLEIRILLÄ. Ja koska perinteistä ei millään uskalleta luopua, ei tämäkään vappu ollut poikkeus. Tänä vuonna tosin "Team Portugal" teki pienen poikkeuksen totuttuun, ne kun ei millään malttaneet saapua työleirille. 

 

Ymmärrän yskän, kröhöm😂. Ehkäpä itsekin nauttisin mieluummin Atlantin rannalla.

 

Meidän tonttia lintuperspektiivistä.

Tuolta jostain niitä naapureitakin löytyy.

Pienet Proseccot...

 

Verstaan vuotaneen katon tekohengitystä, isojen mäntyjen kaatosuunnitelmia, skumppaa, grillaamista, saunomista, ilmapalloja, lahjalamppuja ja kukkakimppuja - siitä oli meidän tämän vuoden vappu tehty. Unohtamatta tietenkään vapunpäivän brunssia. Nam. (Onneksi silloin oli edes hetken lämmin).

 

Ja tietenkin siitä parhaimmasta, eli noista kultaakin kalleimmista ystävistä. Kiitos taas Pauliina ja Tomppa💛. Nyt on katto putsattu sammaleista ja saatu lisäaikaa kattoremppaan, roikuttu liftin kyydissä 16 metrin korkeudessa, ja parannettu taas maailmaa niiltä osin, kuin se ikinä Kemiönsaaresta käsin onkaan mahdollista.


Mainio ja tehokas vappu, toivottavasti teilläkin oli.

 

Jäätalvi tunki verstaan kattotiilien alle, joten sammaleet oli poistettava.

Ja siinähän sitä hommaa sitten piisasi. Mutta yllättävän hyvin lähti.

Mainio lopputulos.

Synttäriajelut liftillä. Mä olen toi, jolta näkyy ainoastaan otsatupsu.

Pauliinan synttäripäiväkukat<3

 

4
Back to Top