Pohdintoja tulevaisuudesta

Aina silloin tällöin rempan hengähdystauoilla, mieli lähtee kepeästi lentoon.

Useimmiten se leijailee sinne missä kaskaat laulaa, grilliruoka tuoksuu, meri on turkoosin sininen ja rantahiekka jauhomaisen pehmeätä ja lämmintä. Ikävä Samuille tuntuu edelleen ahdistavana vanteena rinnassa, toisinaan taas ei tahdo millään uskoa edes asuneensa tuolla sitruunaruohon tuoksuisella saarella.

Identiteetti on hukassa, sillä vuoden läpi varvastossuissa aamusta iltaan hengailu on valitettavasti jo kovin kaukainen muisto. Aamu-uinnit vesiputouksella koirien kanssa tuntuu unelta ja ystävien kanssa jamittelut siltä, ettei niitä ehkä koskaan tapahtunutkaan (paitsi että tapahtuu sitä Kemiössäkin, kysykää vaikka naapureilta).

Kun luin bloggaajaystäväni Matkaopas vapauteen -blogin Rositan jutun suomalaisesta sukelluskouluyrittäjästä Indonesiassa, tunsin hennosti kaihertavaa kateutta siitä, että siellä ne toiset ovat, missä itsekin oikeasti toivoisin olevani - tropiikissa, turkoosien vesien äärellä ja unelmieni saarella - aivan sama olisiko tulevaisuudesta täyttä varmuutta. Keskellä suurta loppuelämän seikkailua, tunnetta siitä että mikään ei ole täysin simppeliä, mutta kuitenkin satavarmana, että elämä kantaa.

AINA - sillä niin se tekeekin.

Pitäiskö lähteä?

Nyt pitäisi pystyä luottamaan uuteen seikkailuun, vaikka sellainen tuntuu tällä hetkellä kovin kaukaiselta.

Milloin me pääsemme takaisin Samuille, vai pääsemmekö me?

Tai haluammeko me edes sinne enää, muuten kuin joskus lomalla? Sillä pakko myöntää, että moni asia Thaimaassa on muodostunut sen verran vaikeaksi, että olisi varmuudella paljon fiksumpaa (ja halvempaa) tykästyä Eurooppaan ja talvehtia vaikka jossain Atlantin rannoilla.

Me ollaan kovasti koitettu miettiä jotain muutakin lämmintä maailmankolkkaa, jossa ei tarvitsisi taistella koko ajan muuttuvien viisumisääntöjen kanssa. Ehkä jostain idyllisestä paikasta Euroopassa (Portugali, Espanja, Italia, Kroatia...), olenhan lähes koko ikäni haaveillut myös rustiikkisesta vanhasta viinitilasta kauniilla vuoristoisella maaseudulla. Aamukahvista oliivipuun alla, iltapäivän viinistä ja juustoista vanhan valurautaisen pöydän täyttyessä ystävistä. Alkuillan lämmöstä auringon laskiessa vuorten taakse.

Kun on kerran lähtenyt merta edemmäksi, on tajuttoman vaikeata kitkeä itsestään lähtemisen halua. Ja kun on kerran todistanut itselleen, ettei oikeasti ole mikään välttämättömyys kärsiä harmaata syksyä ja kylmää talvea pohjolassa, ei tule kuuloonkaan että jäisi niin tekemään. Sitä paitsi, toiset ovat luotuja kulkemaan, ja meillä taitaa olla jaloissamme juuri sellaiset kalossit.

Koh Phanganin auringonlaskuja

Entäs sitten Kemiönsaari?

Meidän Kemiönsaarelta ostama paikka on kuitenkin jo vienyt siivun molempien sydämestä. Joka päivä tästä lähes romahdukseen asti työtä tarjoavasta remonttirotiskosta tulee meille rakkaampi, ja kohteen utuiset myyntisuunnitelmat karkaavat aina vaan kauemmaksi. Kuinka tästä peltojen keskellä ylpeänä uusista vaatteistaan seisovasta huvilasta (joo odottakaa vain, huvilaa pukkaa) voisi kohta edes ajatuksen tasolla luopua?

Huh, onhan tossa miettimistä, mutta haaveita saa ja pitääkin olla. Vaikka nyt tuntuu ehkä vähän rikolliselta ajatella näin maallisia asioita kaiken koronan keskellä, niin minkäs mielellesi teet.

Ei meillä toki mihinkään viinitilaan mitään rahaa olisi, mutta

elämään tarvitaan siivet ja juuret, sekä unelmat suuren suuret...

Samuin värit<3

Samuillakin koirien oli hyvä olla

Ja hyvä oli olla tuon muusikonkin

4

Poikamiehen puutarha ja vähän remppaakin

Kuinka rakentaa kukkapenkit nollabudjetilla ja pika-aikataululla?

No tietenkin siten, että laitetaan paikalliseen Facebook -ryhmään ilmoitus, että

mikäli teillä tursuaa istutukset vähän liikaakin perinnekasveista, me voitais tulla kaivelemaan ja auttamaan raivauksessa.

Sitten odotellaan hetki.

Upeita perennoja1

Ja siis, meillähän ei ole mitään pakonomaista tarvetta kaiken remonttihässäkän keskellä paisuttaa vielä puutarhaakin, mutta jos tulee tilaisuus päästä kaivamaan suuria (iki)vanhoja ja hyvin voivia perinnetaimia jostakin, se menee kyllä itsellä remonttihommien edelle.

Sillä sen sijaan että ostaisi puutarhamyymälästä pikkiriikkisen perennan taimen viidellä eurolla (ja odottaisi muutaman vuoden sen edes näyttävän joltakin), onkin mahdollisuus kaivaa jostain jo valmiiksi valtava vanha taimi ilmaiseksi, you know - todellakin kaiken vaivan arvoista.

Pauliina on toiminnan mimmi. Siinä vaiheessa kun itse mietin kuinka noloa on huudella ilmaisten taimien perään, Pauliina on jo toiminut. Ja hyvin onkin toiminut.

Viimeisimpään Pauliinan paikalliseen FB -kyselyyn ilmoittautui heti poikamies lähistöltä, jonka valtava puutarha oli täynnä aiempien asukkaitten istuttamia sieltä täältä pursuavia perennoja. Hänellä itsellään oli puutarhan osalta täysin toisenlaisia suunnitelmia kesäkeittiöineen ja paljuineen, joten perennat olisivat joka tapauksessa vähintään joutuneet hävitykseen. Tässä tapauksessa kaikki siis voitti - hän sai pihaa raivatuksi ja me vastaavasti puutarhaan täytettä (sekä lisää duunia).

Sitä mä tässä vaan jäin miettimään, että kuinkahan paljon tuollaisia win win -tilanteita voisi oikeasti olla, jos ihmiset vaan kehtaisi ilmoitella tarpeistaan? En tiedä varmasti, mutta veikkaan että hemmetin paljon.



Remppatilanne

Kun ei kestitä vieraita, me rempataan. Välillä käydään toki viskelemässä kiekkojakin puihin, mutta muuten aika menee selkä vääränä puuhatessa. Eilen totesin Tompalle, että juuri nyt olisi parin viikon totaali vaakataso ja nollaus paikallaan, sen verran hoosiannaa paikat nyt huutaa. Sitä kun ei pidä majaa enää kakskymppisen vartalossa.

Ulkoverhoilu edistyy hiljalleen niiltä osin, kun ei haasteiden edessä mene sormi suuhun. Ikkunoitten siirto ja yhden kokonaan uuden ikkunakokonaisuuden sijoittaminen ikkunattomalle seinälle on sen verran kimurantti tehtävä, etten tiedä missä kohtaa uskalletaan edes tarttua moiseen haasteeseen. Vaikka pakkohan se on, kun ei noita hommia kukaan meidän puolesta tee, eikä budjetti anna periksi palkata ammattilaista.

Opiskeltavaa siis riittää ja rohkeutta tarvitaan. Meidän tuurilla ja säätämisellä kun moni asia saattaa mennä pieleen, eikä ihan hirveän suuria virheitä malttaisi tehdä. Kuusi valtavaa uutta (mutta vanhaa) ikkunaakin odottaa entisöintiä, sillä kun tarjouksen ikkunan entisöijältä saatuani kauhistelin hintalappua, päätin opetella homman ihan itse - vielä kun siihenkin löytyisi aikaa.

Mutta nyt kuitenkin, ennen vaativimpia koetuksia me pysäytetään rempat ja hullutellaan ystävien kanssa juhannuksen läpi. Aurinkoa ja lämpöä on ainakin luvassa mielin määrin.

(Ehkä me tossa juhannushulluttelun lomassa saadaan ystävien avustuksella yksi pergolakin aikaiseksi. Aihetta olisi, sillä siihen tulevat villiviinit odottaa jo parin metrin pituisina ruukuissa).

Nauttikaa tekin ystävät siellä ruudun toisella puolella tulevasta juhannuksesta koko sydämestänne💚.




2

Intiaanimummoja ja punamullalla pelleilyä

Täällä siltojen takana, läntisen Suomen sympaattisella saarella ei voi olla ihastelematta pikkuruisia juttuja, joista ehdottomasti kirkkaimpina loistaa paikallisten mummojen ja pappojen kanssa jutustelu. Kuten nyt esimerkiksi erään "intiaanimummon" kanssa muutama päivä takaperin. En ole itse keksinyt mummelille nimeä, vaan hän on kuulemma jo aikaa sitten saanut lempinimen pitkien mustien hiustensa takia.

Intiaanimummo pitää torppansa tiluksilla taimikirpputoria ja me pyörähdettiin Pauliinan kanssa siellä jo toistamiseen ostoksilla. Kuten Tjuda Skolan omantunnon kontissa, intiaanimummon taimikirppikselläkin on rahalipas maksua varten silloin, kun mummo ei itse jouda puutarhaansa palvelemaan. Kuten huomaatte, täällä luotto ihmisiin toimii ja omaantunnon kantavaan voimaan uskotaan, mikä sekin on itsessään vallan hurmaavaa. Intiaanimummon perennojen hinnat on muuten vähintään puolet pienemmät kuin puutarhaliikkeissä, ja taimetkin neljä kertaa suurempia. Tosin intiaanimummo ei välttämättä muista mitä mistäkin puskasta kasvaa, mutta jääpähän näin yllätyksiä itsellekin.

kivikukkapenkki muotoutuu hiljalleen
Pieni aitaprojektikin piti aloittaa

Pari päivää sitten meidän pihatietä tallusteli punaisessa pirtissä asuva maanomistaja paikatuissa muovisandaaleissaan ja valkoinen minikarvaturri hihnan päässä. Olen kerran aiemmin koiralenkillä pikaisesti vaihtanut isännän kanssa muutaman sanan, mutta tällä kertaa me heittäydyimme vallan juttutuulelle.

On hassua miten kaikesta maan ja taivaan väliltä ehtii turisemaan muutamassa hetkessä. Isäntä kertoi muun muassa tavanneensa  Michael Monroen Salon suositulla iltatorilla, missä esiintyi silloin myös Cheek ja Mikael Gabriel, joitten välille puhkesi melkeinpä jotain riidan kaltaista. Hauska oli myös tarina rouvasta (se rouva jonka pihalta saimme luvalla hakea perinnekasveja), joka työskenteli tupakkatehtaalla ja sai polttaa tupakkaa ilmaiseksi. Ja tiesihän tilanomistaja kertoa myös siitä pienestä kaistaleesta metsää, joka me kuulemma omistetaan hänen metsänsä kyljestä. Tässä sitä siis ollaan myös metsänomistajina vanhan pientilan lisäksi😁.

Ne on kuulkaa ne pienet ohikiitävät hetket ja tarinat, jotka tekee elämästä värikästä. Tällaisten ohi kiitävien hetkien jälkeen tuntee kummasti integroituvansa paremmin tähän saareen, kauniitten perinnemaisemien syleilyyn.

Vaikka sydän onkin Samuilla, täälläkin on ihan kiva.

Salsa vahtii pihatietä

Punamullalla pelleilyä

Mä olen itse asiassa maalaillut elämäni aikana paljonkin kaikkea lattioista huonekaluihin, mutten koskaan kuitenkaan punamullalla. Nyt voin sanoa tehneeni senkin, ja aikamoista läträystä eka kerta oli. Onneksi älysin kaivaa kaapista päälle kaikkein kauhtuneimmat romppeet, sillä kaikki on roskistavaraa maalauksen jälkeen.

Punamulta on perinteinen ja luontoystävällinen keittämällä valmistettu pellavaöljyä, ruisjauholiisteriä ja puunsuoja-aine rautasulfaattia sisältävä luonnonmaali. Punamultamaali muodostaa hengittävän, jauhoontuvan pinnan, joka kauhtuu vuosien myötä kauniisti pois. Meidän punamultamaalin on keittänyt pari papparaista Kuusjoella (siitä tarinasta voit lukea täältä), ja odotin oikeastaan innolla minkälaista liisteriä persoonalliset papat oli saaneet aikaiseksi.

Ja keittoahan se oli, ihan kirjaimellisesti. Litku haisi oksennuksen ja veren sekoitukselle (varmaan juuri sille rautasulfaatille), valui silmiin ja kainaloihin, ja ajattelin ettei siitä voi olla mihinkään. Ensimmäisen seinän maalauksen jälkeen totesin, että yksi maalauskerta ei riitä, vaikka sen kuulemma piti. Joten mikä meni pieleen?

No tietenkin se, ettei tuo nimeltä mainitsematon kanssaremontoija malttanut sitten kuitenkaan sekoittaa maalia kunnolla pohjaan asti, vaikka niin nimenomaan ohjeistin. Ne maalipöntöt on niin helvetin painavia ja hankalan muotoisia, että omat voimat ei riitä niitten riepoitteluun, siitä syystä olin delegoinut sekoitushommat toiselle osapuolelle.

Kun aloitettiin seuraavan seinän maalaus, vahdin vieressä että punamullan sekoitus menee täsmälleen oikein, eikä jotenkin sinne päin. Ja voi vitsi miten hieno seinästä tuli ihan ekalla maalauskerralla, ei siis minkäänlaista tarvetta maalata toiseen kertaan. Falunin punainen onkin muuten ihanan syvä väri!

Voi kunpa toi tomppeli joskus uskoisi, että edes silloin tällöin kannattaa tehdä asiat alusta asti vimosen päälle, niin ei mene aikaa hukkaan kaiken maailman korjaamisiin ja uudelleen tekemisiin.

Saakeli.

En ole vielä kokeillut maalailla punamullalla krapulassa, mutta voin hyvin kuvitella, että löyhkän takia aiemmin nautittu vatsan täyte kipuaisi hissin lailla ylös.

Muutenhan punamulta on aivan ihanaa ja paljon halvempaa kuin talomaalit yleensä. En oikein millään malttaisi odottaa, että talon ulkokuori jonain päivänä valmistuu.

Nuorisoakin apuna

Aikamoista taiteilua pelkkä purkaminen

Ekoesko punamulta
Koko pihapiiri muuttuu, kun saadaan julkisivu valmiiksi<3

4

Niin ne päivät kuluu...

Aurinko paistaa ja pääskyset tekevät vauhdikkaita koukkauksiaan etsien räystäitten alta pesäpaikkaa. Omenapuu avasi huumaavasti tuoksuvat kukkansa ja ruohonleikkurikin on kaivettu piharakennuksesta ja putsattu pölyistä. Savupilvien saattelemana se kuitenkin köhähti käyntiin.

Kesä on VIHDOIN saapunut.

35:stä pelargoniasta viisi talven yli hengissä sinnitellyttä on kannettu pihalle, samoin kuin siemenistä kasvatetut krassit. Kärhöjä on istutettu vanhaa nojallaan olevaa omenapuuta koristamaan, kuten myös vaaleanpunaisia köynnösruusuja navetan sinisen oven molemmin puolin. Tontin kahta sivua kiertämään istutin 13 marjaomenapensasta, joita käyn päivittäin tutkimassa, milloin niissä näkyisi niitä kuuluisia valkeita kukkia. Jonain kauniina päivänä tulevaisuudessa pihapiiriä koristaa valtavat valkoiset kukkapilvet, enkä millään malttaisi odottaa sitä hetkeä.

Remonttia olisi - kuten tiedätte - mutta on valtavan paljon mukavampaa höyrytä puutarhassa uutta istutellen ja rikkaruohoja nyppien. Kaiken rempparaivon keskellä se rauhoittaa kummasti.

apple tree
Ihana omppu!

Maalla on erilaista

Samuilta kirjoitin usein siitä, kuinka turhaa oli suunnitella kellontarkasti mitään. Päivän mittaan aikataulut kuitenkin muuttui ja suunnitelmat sai heittää romukoppaan. Siinä oli suorittajalle vähän oppimista ja sulattelemista.

Täällä on hiukan sama meininki. Aamun auetessa ja siitä edetessä kaikki muuttuu ja usein vielä moneen kertaan. Asioita hajoaa (ei ihme), vesi loppuu, sun muuta meikäläisille peruskauraa, mutta ennen kaikkea vieraat, niitä piisaa.

Mua todella viehättää se, että maalla vielä tullaan kahville ja kutsutaan kahville. Aina voi pysähtyä kysymään neuvoa naapurilta (meidän neuvoja ei tietenkään kukaan kaipaa) ja saada apua, sen verran upea meininki Kemiönsaarella on. Mikäli naapurilla on jotakin mitä sinulla ei, se on aika helposti lainattavissa.

Jokaiseen ongelmaan löytyy myös ratkaisu. Vaikket itse osaisi, niin joku kyllä osaa, tai tietää jonkun joka osaa. Tietoa jaetaan ja apua annetaan, eikä kaikella ole aina hintalappua. Avun antaminen jotenkin kuuluu täällä asiaan.

Esimerkiksi näin;

Me ollaan koiralenkeillä aina välillä oikaistu yhden autiotalon pihapiirin läpi, ja ihasteltu vanhan talorouvan puutarhassa näkyviä vanhoja perennoja. Samalla ollaan harmiteltu, kuinka kaikki kaunottaret siellä unohdettuina taistelevat elintilastaan pihamaata valtaavien rikkaruohojen kanssa. Sinne ne perennat ennen pitkää hukkuvat heinien sekaan.

Saatiin kuitenkin selvitetyksi kyseisen autiotalon omistaja ja Pauliina sitten rohkeana tyttönä soitti omistajalle, että olisiko ihan hirveän paha, jos me käytäis sieltä joitakin kasveja pelastamassa. Lupa saatiin ja niin me frouvat sitten lapioinemme käytiin tonkimassa perinnekasveja omaan puutarhaan. Toivottavasti lähtevät siirrettyinäkin uuteen kukoistukseen, rakkautta ei ainakaan tule puuttumaan.

Ihana vanha kaunotar

Sinne hukkuu alppiruusukin.

Osa perennoista sai paikan mun uudesta kivipenkistä.

Ei nää hommat lopu ikuna

Koska me ollaan aivan noviiseina tartuttu vanhan talon pelastusoperaatioon, ei ehkä voi odottaakaan että remppa sujuisi vasemmalla kädellä viinilasia pidellen ja oikealla vasaran varressa roikkuen. Ei, se ei mene niin.

Ja siksi melko usein tekisi mieli hakata päätä seinään, koska eihän tästä mitään tule. Nyt ihan viimeksi purettiin viime syksynä tehty kuistin uusi laudoitus, sillä vähän jotain tässä matkan varrella oppineena se ei vaan enää täyttänyt kriteereitä. Eli vähän sellaista askel eteen, kaksi taakse -meininkiä on ollut ilmassa.

Kävin kuitenkin muutama päivä sitten Ekoeskolta hankkimassa perinteistä punamulta-keittomaalia, ja jos nyt mitenkään kehtaisi, niin pelkästään siitä seikkailusta saisi kokonaisen jutun aikaiseksi. Mutta en nyt valitettavasti kehtaa. Sen sijaan ehdotan, että mikäli olet itse hankkimassa perinteistä keittomaalia, niin käy ihmeessä Ekoeskolla - saatat ehkä kuulla samoja huikeita tarinoita kuin itse sain. Esko itse ei valitettavasti pysty tällä hetkellä bisneksen kapteeniksi, mutta eräs melko legendaarinen tyyppi pitää huolta toiminnasta. Ja niistä tarinoista.

Huomenna me taidetaan kuitenkin jo päästä ensimmäisen siivun ulkomaalaukseen, kunhan onnistutaan jotenkin pyörittelemään 36 kiloa painavia muovipöniköitä pitkin pihaa sen verran riittävästi, että saadaan punamultaiset keittomaalit sekoitetuksi.

On ne nimittäin aikamoisia pönttöjä.

Loistavaa virallista kesäaikaa itse kullekin💚

Välillä pitää vetää vähän sähköjäkin.

Ekoesko

Siellä ne papat maalia keittelee

josko tästä vielä jotain tulisi?

4
Back to Top