Junnaamista ilmassa

Ollaan me varsinaisia tupajumeja. "Oikeisiin remppahommiin" tarttuminen ei vieläkään meinaa millään ilveellä onnistua, sillä paljon hauskempaa on kehitellä uusia virityksiä vaikka puutarhaan. Ja jos ei muuta keksi, niin voi vaikka kurvailla ympäri kyliä täydentämässä varastoja. Sillä mistäs sitä voi tietää, milloin tarvitsee juuri tuon levyistä lautaa, tai vaikka himoleveätä ja paksua lattialankkua.

Sitä mukaa kun saadaan varastoja ja pihaa siivotuksi, Tomppa kurvaa seuraavan kuorman kanssa pihalle. Nyt on piha ties kuinka monennen kerran taas täyttynyt lavoista (joita menneinä kuukausina ollaan poltettu tusinan verran), terassin valokatoksesta tolppineen (meillä ei ole terassia), sekä aitatolppien jaloilla ja laudoilla. Jossain remontin kahvitauoilla Tomppa tulee kuulemma rakentamaan myös aidan tontin ympärille, vaikka pöllömpikin tajuaa, että meidän tontin kokoisen aidan värkkäämiseen menee varmasti kaksi kuukautta - täysipäiväisesti.

Voisko joku valaista sille, että keskittyisi nyt vaan julkisivuuun?

Varsinainen timpuri

Ulkolaudoitus

Puretaan ne kalman väriset mineriitit ja alla oleva laudoitus, heitetään tuulensuojalevyt hirsien päälle, siihen päälle tuuletusrako ja kakun päälle tuore laudoitus. Simppelin kuulosta, mutta sitä mukaa kun pääsee eteenpäin, huomaa jääneensä jumiin betonirappusiin, lahonneisiin ikkunankarmeihin, katon alla oleviin pelteihin, ja vaikka mihin. Simppeli homma muuttuu äkkiä hankalaksi ja sormi menee suuhun.

Pitäiskö tehdä noin, vai olisiko näin parempi? Olisiko sittenkin järkevämpää aloittaa tältä seinältä, jotta pääsisi etenemään? Puretaanko rappuset, vai halkeaako kivijalkakin samassa rytäkässä? Pitäiskö kuitenkin soittaa työnjohtajalle, vai olla nolaamatta itseään ja tehdä vaan silleen, miten se nyt parhaiten onnistuu?

Helppoa kuin heinän teko.

Not.

Mutta eipä mittään, eteenpäin rämmitään.

Puukuorma paikalliselta sahalta

Kaiken käytetyn vanhan ulkovuorauslaudan metsästyksen jälkeen lopetettiin taas pään hakkaaminen seinään (meillä on siihen taipumusta), luovutettiin ja tilattiin kylän sahalta 700 metriä lautaa. Oi sitä riemua, kun traktori kurvasi pihaan peräkärry täynnä ihanasti tuoksuvaa puutavaraa. Jumantsukka, ehkä tästä sittenkin tulee jotain.

Paitsi että olin Pinterestistä keksinyt tiilistä muuratut kukkalaatikot, ja sellaiset piti tähän saumaan myös frouvan saada. Laudoitus jouti (TAAS) odottamaan, että sain istutetuksi parit köynnösruusut tiililaatikoihin piharakennuksen sinisen oven molemmin puolin. Onhan toi ukkeli ihan kiva, kun ei sillä vieläkään ole mennyt hermot kaiken maailman väliin tuleviin hömpötyksiin.

Mutta josko se remppa nyt alkais puksuttamaan.

Eilen tuulensuojalevytettiin ensimmäinen seinä ja jos nyt ei ihan heti huomenna päästetä itseämme karkaamaan fribakentille, niin huomenna saattaisi olla ekalla seinällä jo laudoitus. Voin sanoa, että se vasta olisikin jotain.

Vielä kun ilmojen valtiaat ryhtyisi viimein yhteistyöhalukkaiksi ja lopettaisi tämän alati paidan alle puhaltavan tuulen, sekä vähän väliä niskaan ropsahtavat sateet. On muuten superärsyttävää levittää sirkkelit ja muut härpäkkeet pihamaalle, ja peitellä niitä taas hetken päästä pressuilla. Ihan vaan, että voi muutaman minuutin päästä toistaa saman kuvion.

Joten peace & love yläkerta. Antaa nyt vaan tulla sitä tyyntä lämpöä ja auringonpaistetta, eiköhän me kaikki olla se jo ansaittu. Kelaa nyt, koronat sun muut - TÄÄLLÄ TARVITAAN NYT HELLETTÄ.

Ettäs tiedät.

Thank you mak mak.

Uudet köynnösruusulaatikot

Viimein on porakaivokin liitetty talon putkiin.

Boo, virallinen laadunvalvoja.

4

I'm fine

I'm fine.

And I'm happy.

Very happy.

Samalla lupaan etten vähään aikaan stressaa yhtikäs mitään. Hengitän syvään ja lasken kahteensataan, jos ja kun pää meinaa heittäytyä hankalaksi.

Ei muutenkaan olisi pitänyt avautua terveysongelmista, sillä turhaan tuli saatettua myös lähipiiri tarpeettomaan paniikkiin. Taisi verenpaineet nousta jossain muuallakin.

So I'm sorry and I'm fine. Kiitos ja anteeksi.

Testiramppausten perusteella tässä tyypissä ei siis ole mitään vikaa. Ei niin mitään, mistä pitäisi olla huolissaan. Ja nyt kun verenpaineitakin on himaoloissa mitattu, on ne asettuneet jonnekin junioritasoille, eli lähes täydellisiksi. Osasin siis kaikessa turhassa paniikissa hyperventiloida itselleni verenpainetaudin lisäksi myös sydänvian, ja ihan turhaan.

Kiitos Kemiönsaaren terveydenhuollolle. En voi kuin hattua nostaa siitä efortista, millä täällä asioita hoidetaan. Nyt on tyttö skannattu sieltä sun täältä ja kaikki on okei pientä kremppaa lukuunottamatta, mutta ei se edes tunnu enää miltään. Annan myös anteeksi sen, että eräs hoitaja unohti yläosattoman asiakkaan vessaan lukkojen taakse. Jostain kumman syystä tämän emännän kohtaloksi näyttää napsahtavan tissit paljaana yleisölle esiintyminen, lue vaikka täältä

Onneksi olen jo oppinut häpeämisen mestariksi. 

Remppaviinit ansaittu :)

Huomenna tulee kesäkeittiöön sähköt

Ihana piparkakkutalo myynnissä naapurissa

En jaksaisi odotella

Odottavan aika on hemmetin pitkä, ja muistan edelleen kuin eilisen mikä olikaan se jäätävin syy Samuille muuttoon - nimenomaan nämä Suomen jäätävät kelit. Syitä oli toki monia muitakin, mutta lämpö oli ykkönen.

En millään jaksaisi enää odotella kesää, räntäsateitten perusteella sitä ei ehkä tule.

Enkä jaksaisi oikein odotella töllin valmista ulkoverhoustakaan, sillä mitä edemmäksi päästään, sitä enemmän tulee haasteita vastaan. Ei se toki mikään yllätys ole, onhan näitä jo nähty.

En myöskään jaksaisi odotella turkoosissa merivedessä puljaamista ja lämpimän rantahiekan hankaamista varpaitten välissä. Toisin sanoen en niin millään malttaisi odottaa Samuille pääsyä. Pakko kai se on taas myöntää, että meidän kaikkein eniten kodilta tuntuvat lähiöt sijaitsee kuitenkin tuolla kauniilla saarella.

Paikallisia ystäviä on ikävä, jameja on ikävä, lämpöä on ikävä, joka puolella leijuvaa grilliruoan tuoksua on ikävä, aurinkoa on ikävä, jopa niitä puutarhassa luikertelevia komeita monokkelikobriakin on ikävä - aina vaan.

Kunpa tietäisi mihin maailma nyt muuttuu. Onko keskivertomatkailijoilla varaa vielä lennellä jonnekin, vai nousevatko lippujen hinnat taivaisiin. Muuttaako Thaimaa jo muutenkin alati muuttuvia viisumisäännöksiä koronakriisin myötä, ja jos, niin mihin suuntaan. Onnistuuko Samuin ja Phanganin muuttaminen eliittituristien lomakohteeksi kuten on suunniteltu, vai hidastuuko turistien virta sinne. Itse toivon jälkimmäistä, sillä Samuille ei mielestäni tarvitsisi pykätä enää yhtäkään hotellia tai resorttia. Se on jo tarpeeksi täynnä.

Phuuh, miten kaipaankaan IKUISTA lämpöä ja sinne kotiin...

Koh Samui näköalapaikat
Oi Samui!!!

Wat Plai Laem

2

Ei mitään paniikkia

Kaiken remonttihärdellin keskellä olen kärsinyt kummallisista vatsavaivoista jo puolisen vuotta. Sen verran pitkään, että olotilasta on vaivihkaa tullut uusi normaali ja hommat on hoituneet ärsyttävistä tuntemuksista huolimatta. Olen vaan kärvistellyt menemään, kuin mitään ei olisikaan.

Pari viikkoa sitten tuli kuitenkin sellainen fiilis, että nyt riitti. Olin kertaalleen jo aiemmin varannut itselleni ajan paikalliseen terveyskeskukseen, mutta perunut sen koronahelvetin räjähtäessä silmille. Ei siis auttanut kuin varata uusi aika.

Siitähän se syvä paniikki sitten alkoi. Kun oli jo lähes puolen vuoden ajan mielessään sairastanut vaikka mitä karmeata, olin terveyskeskukseen päästyäni yhtä paniikkia ja sydäriä. Kun vielä tutkimuspöydälle kivuttuani sydän hyppäsi pari etuperin volttia juuri stetoskoopin alla, löysin itseni alta aikayksikön myös sydänfilmipöydältä.

Siihen päälle sitten vielä keuhkokuvat, niin ei ihme että verenpaineet huiteli avaruudessa. Kun kiltti hoitsutyttö kerta toisensa jälkeen mittaili silmät pyöreinä paineita, ehdin helposti käymään päässäni läpi yhtä jos toista kuolemanvakavaa.

Mutta mitä h#lvettiä? Puolen vuoden vetkuttelun jälkeen menin terveyskeskukseen epämääräisten vatsavaivojen takia, eikä kymmenen minuutin paniikin jälkeen kukaan puhunut niistä enää mitään. Ei sillä että itsekään olisin siinä kohtaa enää muistanut minkä takia ylipäänsä menin paikalle.

Nyt kuitenkin jatketaan edelleen tutkimuksissa juoksemista, mutta onneksi vastauksia odotellessa ja pienessä paniikissa ehtii taas mielessään sairastaa ihan vaikka mitä.

Sydänfilmi oli kuitenkin ok, ja verenpaineetkin laskeutui avaruudesta kotona mitattaessa.

Helvetin hyvä että vappu tuli väliin. Kroppa tarvitsi selkeästi pientä irtiottoa ja aivojen nollausta (lue vappukänniä) kaikesta panikoimisesta.

Vappu juhlittiin perinteisesti koleassa kelissä.

Mineriittivastaava Ira

Oikeilla vehkeillä isot betonilaatatkin siirtyy.

Ei(pä) mitään paniikkia rempankaan suhteen

Kun on tämän luokan remppakokonaisuus käsillä, ei millään meinaa saada startatuksi mitään.

Vaikeinta on yllättäen päättää marssijärjestys.

Mitä kannattaa metsästää ensin? Ulkoverhouslaudoitus, keltamultamaali, tippapellit, piikkauslaite rappusille, vai jotain muuta?

Entä mistä aloittaa? Ikkunoitten entisöimisellä, vanhojen rappusten piikkauksella vai käydäänkö suoraan laudoituksen kimppuun? Yritetäänkö säilyttää vanha ulkolaudoitus vai mennäänkö uusilla laudoilla, koska se vaan olisi niin paljon helpompaa (ja kalliimpaa)?

Päättäminen on saakelin vaikeata siksi, kun ei oikein vielä hiffaa mitä tekisi.

Ja koska ei osata päättää juuri mitään, meille haalitaan kaikkea vähemmän oleellista. Kuten aitatolppien jalkoja, puumateriaalia joskus tulevaan aitaan, epämääräisiä ja hengenvaarallisia rakennustelineitä, taivaisiin kipuavia tikkaita, kymmeniä kiloja nauloja ja vaikka mitä.

Phuuh. Ei ole helppoa olla tyhmä.

Tässä pitäisi äkkiä opiskella kunnostamaan ikkunoitakin, sillä tarjousten perusteella vanhojen ikkunoitten kunnostaminen on mielipuolisen kallista, eikä tästä budjetista löydy siihen pätäkkää. Onnistuisipa yöksi laittamaan jonkun ikkunankunnostusopastusvideon uniin pyörimään niin, että aamulla herätessä ikkunoitten kunnostus menisi kuin vettä vaan. Se olisi kätevää.

Mutta eniveis - koska oikeisiin hommiin tarttuminen on taas hyydyttänyt meidät, me muun muassa suoristellaan kaatuneita omenapuita, istutetaan marjaomenapensaita, hankitaan lisää mattoja, kärrätään kiviä sinne sun tänne ja ollaan ihan hoomoilasena.

Onneksi vappuvieraat kaiken juhlimisen ohella teki sentään jotain järkevää. Kiitos Ira, Harri, työnjohtaja Tomppa ja Pauliina. Pus pus ja pus.

Kaatunut ja haljennut omppu tykkää vielä elää...

joten se ansaitsi mahdollisuuden.

2
Back to Top