Kyllä Tapsa tietää

Tomppa lähti viime viikonlopuksi kalaan, ja rupesin välittömästi suunnittelemaan tulevia minikatastrofeja. Yleensä se tuppaa menemään niin, että kun rouva jää yksin taloon - mihin tahansa taloon - alkaa tapahtumaan.

Täällä ei onneksi ole kobria, muutoin tietäisin aina tarkkaan mitä tuleman pitää.

Eikä täällä ole edes sähköporttia, jonka ulkopuolelle voisi sitten kaatosateessa jäädä koirien kanssa. Viidakkotalon sähköportti ei nimittäin toiminut sateella, eikä luonnollisesti sähkökatkoilla. Ja molempia riitti aina kun pidin taloa yksin pystyssä.

Vaikkei täällä ole sähköporttia, täällä on silti vanha puuhella. Eikä se aina suostu yhteistyöhön.

Kuten viimeksi yksin ollessani.

Tyypit
Omenapuu kukassa

Onneksi Tapsa tietää

Tomppa on kaahannut Helsinki-Kemiö väliä viime aikoina niin kiitettävästi, etten muista missä Tomppa sillä kertaa oli.

Silloin oli kylmä, vielä kylmempi kuin nyt. Oli väsättävä tulet takkaan ja puuhellaan parin päivän tauon jälkeen.

Tuo vanha puuhella on aika epeli, niin ihana kuin se onkin. Aina ei toimi yhteistyö, ja se oli niitä päiviä, kun oltiin napit vastakkain.

Vaikka kuvittelen jo hyvinkin päässeeni sisään vanhan puuhellan sielunmaailmaan, en tiedä mikä tyyppiä silloin nyppi. Ehkä juuri se, ettei pariin päivään oltu vietetty yhteistä aikaa.

Puuhellan sytytys on lähes taidetta. Sytyttäessä ei saa tunkea liian paljon puita pesään, eikä ainakaan yhtään kosteita. Toisinaan on parasta polttaa pelkkää paperia oikean alakulman pienessä luukussa. En tiedä mikä tämän luukun oikea kutsumanimi on.

Mutta kun kaikki menee pieleen, ne menee pieleen.

Savua tuli puuhellan jokaisesta raosta, eikä vetoa ollut mihinkään suuntaan. Ei happea, ei liekkiä, vaan pelkkää savua. Ja sitä tuli paljon.

Olin varma että joku lintu oli ehtinyt väsäämään pesän piippuun ja nyt meni tulipesät käyttökieltoon, kunnes keksitään nuohooja jostakin.

Palohälyttimet tykkää huutaa meillä aina, kun puuhellan kanssa askartelee. Ihan ensimmäiseksi piti tietysti kurotella ne pois huutamasta. Sitten piti pelastaa koirat pihalle juuri alkaneeseen kaatosateeseen.

Pyykit piti saada sisään kaatosateesta ja koiratkin toivottavasti mahdollisimman pian.

Mutta hella sen kun jatkoi tuprutteluaan. Olin varma että kohta sopimuspalokunta kurvaa paikalle.

Hiki valui, enkä oikein tiennyt mitä tehdä.

Kunnes Tapsa kurvasi pihaan. Tuskin savun saattelemana, mutta pelastavana enkelinä kuitenkin.

Ja kyllä Tapsa tietää.

Jos alakerran takkaa ja hellaa ei ole käytetty pariin päivään, on sytyttäminen aloitettava pienellä tulella yläkerran minikamiinasta. Ei siis kiukuttelevasta puuhellasta.

Siinä me sitten Tapsan kanssa rupateltiin tunti vesisateessa. Se on semmoinen perustunti, joka vierähtää aina Tapsan kurvatessa pihaan.

Mutta sen tunnin aikana savukin talosta hälveni ja sinne uskalsi mennä sisään.

Ja niinhän se piippu veti kuin unelma Tapsan opeilla.

Perustuksillaan huojuvat ladot, norminäky täällä

Miten viikonloppuna sitten kävi?

Viikonloppu sujui yllättävän kivuttomasti. Vettä tuli kuin esterin persiistä lähes koko ajan, mutta mutavellissä tarpomisesta kolmen koiran kanssa on tullut uusi normi.

En tajua miten ei olla vieläkään saatu hankituksi kunnollisia sadevaatteita. Tai edes koirille järkeviä remmisysteemeitä, vaan tarvon vieläkin koirien remmit kropan ympäri kiedottuina, ettei tyypit jänön perään rynnätessään riuhdo taluttajan käsiä irti.

On muuten ollut jo pari kertaa Samuin leppoisia koiralenkkejä ikävä.

Aurinko paistoi, ilma oli kostean lämmin ja lenkit päätettiin vesiputouksen alajuoksulle pulikointiin.

Miss you Samui<3

Ekat maljakkokukat pihapiiristä

Huumaavat omenapuun kukat

4

Kyllä maalla on mukavaa - ainakin välillä

Kyllä maalla on mukavaa, mutta ei täältä silti mitään maitoa laiteta tulemaan. Vaikka tässä yllättäen 'pientilallisia' ollaankin, mitään lehmiä ei pihapömpeliin tule. Kukas niitä sitten hoitaisi, kun on taas ihan pakko lähteä.

Sinne missä on lämmintä. Sinne missä nenä ei vuoda.

Se hetki tulee sieltä varmasti, mutta se ei ole vielä.

Usko tähän maaseutupäätökseen meinasi olla koetuksella alle kymmenen asteen viimoissa, mutta sitten lämpöaalto tuli ja pyyhkäisi yli Kemiönsaaren. Ja elämä näytti heti aivan toisenlaiselta.

Äkkiä piti löytää joku pölyinen ulkopöytä piharakennuksen uumenista, ja tuolitkin. Ihan sama millaiset ja vaikka kuinka epäsopivat toisilleen. 'Helleaallosta' oli otettava kaikki irti.

Naapurissa seisova autiotalo

Piharakennusta kutsutaan verstaaksi, sillä Brunolla on joskun muinoin ollut siellä ihan kunnioitettava keksijän verstas. Siellä olevat laitteet ovat kylläkin Brunon itsensä tekemiä, joten niitä ei kukaan ulkopuolinen uskalla käyttää. Saatika osaa. Meidän tuurilla saattaisi käynnistettäessä lentää vaikka pultti otsaan.

Mutta verstaasta löytyi pihalle pieni punainen pöytä, täsmälleen sellainen mikä meidän suvun mökissä taannoin oli. Sellainen punainen ja isojen rakojensa takia epäkäytännöllinen, mikäli tiedätte mitä tarkoitan.

Ei niihin aikoihin mitään polyrottinkeja ollut, eikä upottavia sohvaryhmiä. Silloin istuttiin ahtaasti pienellä kuistilla ja lusikoitiin pöperöt naamariin alta aikayksikön.

Toista se on nyt, mutta meidän vanhan talon pihaan ei polyrottingit sovi. Eripariset pinnatuolit, ladon ovesta tehty pöytä, vanhasta putkiradiosta värkätty krassilaatikko. Sellainen vanhan pientilan tyyli tulee varmasti olemaan.

Verstaasta löytyneet tuolit ja pöytä

Radion raato kelpasi krassille kesäkodiksi

Loputon pihaprojekti ja pari muutakin

Kun ei tiedä mitä puutarha pitää sisällään, on maltettava odottaa. Toiset sanoo että jopa muutama vuosikin, mutta siihen ei meikäläisen hermot riitä. Joten olen heilutellut pientä lapiota maltilla.

Talon edelliset omistajat kävivät eilen täällä tyhjentämässä ne viimeisetkin tavarat, jotka halusivat mukaansa. Loppu on siis meidän.

Myös puutarhan perällä lojuva iso kela vesiputkea. Sekä parit lasten rattaat, läjä suksipareja, vanhoja hokkareita ja kaunoluistimia. Vanhoja patjoja vino pino, parhaat päivänsä nähnyt nahkasohvakalusto, taulunkehyksiä, valokuvakehyksiä, ja vaikka mitä.

Puhumattakaan siitä kiviröykkiöstä pihapiirin reunalla, joka on täynnä rikkinäisiä astioita ja säilykepurkkeja. Se sama röykkiö, josta kyytkin niin kovasti tykkää.

Kaikki ei siis ole aarteita, vaan suurin osa ihan kaatopaikkakamaa. Ellei niistä jouda sitten joku päivä väsäämään jotain diy- juttuja, mutta epäilen vahvasti että ihan niin paljoa ylimääräistä aikaa ei ole maallakaan.

Vaikka mukavaa onkin.

Tulevan kesähuoneen tyhjennystä

Kevään tiukimmat juoksut on nyt kuitenkin juostu. Juniorin koulu on viimein ohi, ja nyt jännätään tulevaa päästötodistusta. Tompan musakoulun kauden päättäjäiskonsertti oli sekin pari päivää sitten, joten pakolliset Helsinkikierrokset on nekin tältä erää loppu.

Nyt voi siis hieman hengähtää. Tai siis aloittaa viimein ne remppahommat täällä - I wish - ettei sitten lokakuussa huomata, että niin se vaan on kylmä hiipinyt varkain taloon. Joka ei siis vielä ole millään muotoa jokaisesta huoneesta lämmin.

Varaava takka ja puuhella ei riitä pitämään kylmää ulkona kaksikerroksisessa talossa, jonka eteinen on ehkä maailman jäätävin. Ainakin kylmin mitä minä tiedän. Se oli sitä jo huhtikuussa, joten veikkaan että marraskuussa tulisi tippa linssiin.

Kun me nyt ei vaan taas jätettäisi kaikkea viime tippaan...

Mutta tiedättekö mikä on Tompan motto? No se on tietenkin että

ei mitään hätää...


Kävelylenkit koirien kanssa on ihan parasta

4

Projekti kesähuone, osa 1

Kuinka moni on katsellut Huvila & Huussi -ohjelmaa? No minä nyt ainakin, ihan vaan inspiroituakseni.

Ja niinpä, kaikenlaisia idiksiä on sitä kautta syntynyt. Sellaisia meidän perheen tulevia Iisakin kirkkoja, joitten toteuttaminen kestää naurettavan pitkään.

Mutta kun pihapiirissä on söpöjä punamullattuja piharakennuksia, jotain niitten uumeniin on keksittävä.

Kuten nyt esimerkiksi tuleva kesähuone (Iisakin kirkko nro 1).

Jos meinaa kesäisin viettää muualta tulleitten ystävien kanssa iltamia joissa viini virtaa, ei täältä periferiasta niin vain pääse mihinkään.

Ja kun koirat pitää nukuttaa päätalossa sisällä - muuten ne olisi yön pimeinä tunteina karanneet pitkin kyliä - on yövieraille rakennettava majapaikka. Ja ulkohuussi.

Tervetuloa siis yövieraat, huussiin joudutte!

Kesähuone siis tohon oikealle (ehkä)

Kesähuone ennen JA jälkeen ;)

Kesähuone/ vierashuone

Ennen kuin edes aloitetaan päätalon remonttia, rakennetaan siis kesähuone. Sen piti tosin olla valmis jo viime sunnuntaina, mutta rehellisyyden nimissä vielä ollaan ERITTÄIN vaiheessa.

Olisin voinut vaikka vannoa että näin käy, vaikka Tomppa reteenä ilmoitti kesähuoneen remontointiin menevän vain viikko. Meillä mikään ei tapahdu viikossa, eikä edes kuukaudessa (meidät tuntevat tietää sen), joten tämä veto olisi ollut helppo voittaa.

Jos ennen seuraavan projektin alkua vaikka kokeilisikin tuota 'lyödäänkö vetoa?' -metodia.

Kesähuoneen oli alunperin tarkoitus tulla sinisten ovien taakse, jonne sitä ennen oli tarkoitus tulla kesäkeittiö (Iisakin kirkko nro 2).

Pihalta kesäkeittiöön

Tuleva kesäkeittiö (ehkä)

Kesähuoneen sijoituskohde vaihtui punaisten ovien taakse piharakennuksen päätyyn, mikä on varmaan kivempi vaihtoehto, sillä siellä on sentään ikkunoita ulos. Sinisten ovien takana ei.

Ongelma punaisten ovien takana olevassa tilassa on se, että saman tilan olisi tarkoitus talviaikaan toimia tulevan Camper vanin rakennustilana, joten se olisi tarkoitus myös kevyesti eristää. Voi nimittäin olla, ettei reissuauton rakennusprojektin parissa vietetä kovin montaa tuntia, jos pitää väkertää näpit ja varpaat jäässä.

Ihan heti tuli mieleen, että noinkohan meillä on liian monta projektia kuvitelmissa? Haluaako joku arvailla kuinka moni niistä toteutuu?

Kesähuoneen remontti alkoi ihan mallikkaasti tilassa pyörien ja olemassa olevien rakennelmien purkua suunnitellen.

Mutta ensin puuttui vasara, sitten ei ollut edes sorkkarautaa. Hyllyjen purkaminen olisi kieltämättä helpompaa muutamalla apuvälineellä.

Sitten jostain löytyi ilmainen vasara, jostain toisaalta taas sorkkarauta.

Sen jälkeen tuleva Camper van ei suostunut käynnistymään jättäen aina toviksi reissun päälle milloin mihinkin kaupunkiin. Toinenkin auto rupesi huutamaan ensin tietyissä nopeuksissa, sitten vielä muissakin nopeuksissa.

Jotain laakerivikaa korjaamon mukaan, joten sinne meni kesähuoneen remonttirahat.

No ei vaan, sinne meni kesähuoneelle varattu aika. Mutta me ollaankin viime hetken ihmisiä ja tuli persiissä eläminen on meille normi.

Vaikka olisi kieltämättä hauska tietää miltä elämä tuntuisi, jos tästä 'viime hetken' -metodista jonain päivänä oppisi pois...

Kesähuone on siis enivei pahasti VAIHEESSA.

Samuin ystävämme Pekka on tulossa pientilallisille remonttihommiin tuossa kuukauden sisällä (onneksi), ja vierashuoneen olisi toivottavaa olla valmis ennen sitä. Olisihan se noloa että Pekka joutisi rakentamaan sen ihan itse...

Mutta hyvinhän tässä ehtii, lyödäänkö vaikka vetoa?

Tulevalta kesäkeittiöltä talolle.

Onneksi mulla on toi omenapuu, ehkä mä sisustan vain sen ;)

4

Pieniä ihmeitä

Ei voi henkseleitä paukutella, että oltaisiin päästy asioissa reippaasti eteenpäin. Sitä mukaa kun saadaan tavaroita jonnekin sijoitetuksi, niitä putkahtelee lisää. Autolasteittain lisää.

Kun ilmaiseksi sai.

Ja kaaos sen kuin kasvaa.

Tänään taloon ilmestyi moottorisaha (se tuli kyllä tarpeeseen), ja kun se kahden tunnin yrittämisen jälkeen viimein pörähti käyntiin, oli pihalla kaaos.

Mutta saakeli, nyt on viimein myrskyn riepottelema vanha saunan raato purettu!

Eihän siinä mennyt kuin melkein kuukausi, ja siltikin homma jäi vielä vaiheeseen. Tällä hetkellä näyttää että salama olisi iskenyt saunaan ja riepotellut sen pitkin poikin pihamaata.

En meinaa kestää yhtään, kun hommat on 'vaiheessa'. Mun mielestä kaiken voisi saada pakettiin jo eilen, mikä ei tule tapahtumaan tässä huushollissa IKINÄ.

On siis opeteltava meditoimaan...

Vanhan saunan purkua

Turhan monta keskeneräistä projektia

Kasvimaa on vielä kesken (oikeasti juuri vasta aloitettu), vaikka herranisä perunat olisi pitänyt saada maahan jo ainakin pari viikkoa sitten. Tai niin ne väittävät, jos siis meinaa satoa saada.

Ennen kuin paha paha perunarutto tulee ja vie varsien lisäksi perunat.

Ja siis perunarutto tulee joka tapauksessa, on vain ajoituksesta kysymys kuinka paljon omista perunoista ehdit nauttimaan ennen ruttoa. Näin olen nyt itseäni sivistänyt.

Pensaitten kuolleitten oksien leikkaaminen on kesken, koska en ole varma löytyykö talouteen jostakin halpa oksasilppuri vai ei.

Sitä ennen ei kannata jatkaa, sillä piha pursuaa jo valmiiksi leikattuja kuolleita oksia puhumattakaan lähistön pusikoista ja puun alusista. Nekin ovat jo turvoksissa oksista ja haravoiduista lehdistä.

Haravoin nimittäin 1,5 viikkoa pudonneita lehtiä pelkästään piha-alueelta. Pihapiiri vaan on sen verran valtava, että sekin homma on yllättäen kesken.

Joka paikkaan pitäisi ehtiä.

Perunamaan vahtija Salsa

Kivikasa ei ollutkaan kivikasa

Ison 'kivikasan' raivaaminen on kesken. Tai siis pihalla komeili sammaleen peittämä iso möhkyrä, jonka kuvittelin kivikasaksi. Sain loistoidean ja päätin puhdistaa kivikasan sammaleesta.

Mitä enemmän sammalta rapsutin, sitä enemmän löysin aluillaan olevia perennoja. Kivikasa osoittautui siis kukkamättääksi, joka on nyt sitten rapsuteltava kokonaan kunhan kiireiltään ehtii.

Tällä hetkellä kukkamättään tunnistettuja kasveja ovat ainakin narsissi, eri sorttiset liljat, erilaisia maksaruohoja, ja ripaus mehikasveja. Jotain muutakin sieltä punkee, mutta tovi pitää vielä odotella ennen kuin voi edes kuvitella tunnistavansa mitä.

En tiedä olenko tullut vanhaksi, vai enkö enää osaa tehdä kunnolla fyysisiä hommia? Jokainen päivä kropasta löytyy uusia kolotuksen kohteita, eikä jäsenet meinaa taipua enää mihinkään suuntaan. Puutarhahommat ovat kyllä kestäneet aamusta iltaan ja päivästä toiseen, joten ehkä pitäisi vaan olla itselleen hieman armollisempi.

Kun viimein päivän päätteeksi malttaa lopettaa puutarhahommat, voikin aloittaa polttopuitten kantamisen, saunan ja puuhellan lämmittämisen, sillä jonkun pitäisi ehtiä kokatakin.

Kokkaamisen ohessa voikin sitten kantaa saunaan vedet.

Kun aamulla taas herää auringon kanssa samalla kellonlyömällä, voi aloittaa koko rundin uudestaan.

Ja vielä pitäisi startata se kunnon remonttikin...

Narsissia ja jotain liljoja veikkaan.

Kaunis maanpeittokasvi, vaan en muista nimeä.

Pieniä ihmeitä

Kun malttaa pitää taukoa puurtamisesta, arki täyttyy pienistä ihmeistä. Hauskimmat ja epämukavimmat ihmeet on toistaiseksi ilmaantuneet koirien kanssa lenkkeillessä.

Epämukavin oli ehdottomasti lievä aivotärähdys, kun kaksi koiraa veti allekirjoittaneen voltin kautta pää edellä maahan. Jaloista singahtanut rusakko oli katsetta nopeampi, ja yllätti remmien päässä roikkuneen taluttajan muihin maailmoihin.

Mutta en pökerryksissäkään luovuttanut, vaan roikuin tajunnan rajamaillakin koirien hihnoissa kiinni.

Hauskoja ihmeitä on kuitenkin nastempi muistella ja yksi sellainen on tapahtunut jo muutaman
kerran.

Salsa juoksee lenkeillä aina vapaana, se matala lussukka kun ei karkaa kovinkaan pitkälle tunneiksi kerrallaan.

Ensimmäisen kerran kun Salsa palasi metsästä koipi suussaan, totesin Miskalle että

wow, sillä on jäniksen käpälä suussa!

Tarkempi vilkaisu osoitti kuitenkin koiven kuuluneen peuralle karvoineen ja sorkkineen, polvesta alaspäin.

Olisittepa nähneet Salsan voittajailmeen 'saalis' suussaan!

Mutta joku muukin saalistaja hyörii siis lähistöllä ja paikalliset veikkaavat sutta.

Todellinen 'mitä h*lvettiä tässä oikein tapahtuu???' -ihme sattui kuitenkin muutama päivä sitten pellolla.

Tapansa mukaisesti Salsa riensi joukon etummaisena pellon reunaa pitkin, kun huomasi kauempana vasemmalla jäniksen. Me kaikki huomattiin.

Jänis on nopea eläin. Se lähti juoksemaan vasemmalta oikealle Salsan ohi, kun Salsa vielä katseli menoa. Sitten Salsa ryntäsi perään noin 30 metrin viiveellä.

Kunnes jänis pysähtyi. Sitten pysähtyi myös Salsa, välimatkan ollen edelleen noin 30 metriä.

Yllättäen jänö kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan suoraan kohti Salsaa.

Salsa jähmettyi hoomoilasena paikoilleen. Mekin jähmehdyttiin, mutta ehdittiin siinä suu auki ihmettelemään mitä tuleman pitää.

Jänis juoksi suoraan Salsan eteen ja pysähtyi. Istui alas, tuijotti Salsaa silmiin, ja jatkoi matkaansa sinne mistä alunperin ilmestyikin.

Kun Salsa sitten koomastaan - tai järkytyksestään - heräsi, säntäsi se uudestaan pitkäkoiven perään.

Ja me oltiin vaan että

mitä h*lvettiä tässä just tapahtui?

Jos olisin ollut yksinäni koirien kanssa liikenteessä, olisin varmasti epäillyt omaa mielenterveyttäni.

 Että sellaisia ihmeitä täällä maalla tapahtuu...

Koirat toivoo vähän lämpimämpiä kelejä.
7

sillisalaattia

Jäämereltä tuulee.

Se kieltämättä tuntuu luissa ja ytimissä, eikä vielä ole edes pakkasta.

Voin hyvin mielikuvitella, kuinka hampaat kalisevat 27 asteen pakkasessa peltojen yli puhaltavissa puhureissa.

Tai en oikeastaan edes voi. Mutta pelottaa jo valmiiksi ettei se tule olemaan herkkua. Onneksi ja toivottavasti niihin pakkasiin on vielä pitkä aika, ja sitä ehtii vielä asennoitumaan.

Jos se on edes mahdollista.

Samuilla oli kuuma aina. Satoi tai paistoi, oli päivä tai yö. Vuodenajallakaan ei ollut juuri merkitystä.

Ensimmäinen kuoppa on nyt siis saavutettu. Jäämereltä puhkuva tuuli on vienyt huokaukset takaisin Samuille.

Jäämeren tuuli toi myös lunta

Sillisalaattia

Sisustaminen on kivaa puuhaa, paitsi ehkä nyt, kun ei ole minkäänlaista punaista lankaa.

Meillä on koko paletti nyt sillisalaattia, sillä huonekaluja ja muuta rompetta on haalittu joko ilmaiseksi, tai älyttömän halvalla. Kun lähtee TAAS lähes tyhjästä, voi odottaa jonkinmoista savottaa.

Onneksi me ollaan uusissa aluissa jo melkein ammattilaisia.

Täällä oli yksi kulahtanut sohva ja yksi laverisohva. Sen lisäksi talosta löytyi kattolamppu, Brunon tekemä kirjahylly ja eräs kamala pöytä.

Kun Tomppa jäi koirien kanssa taloon ensimmäiseksi hyytäväksi yöksi, hän pysähtyi matkalla ostamaan pallogrillin. Jokunen peitto ja lakana löytyi mummin varastosta, ja yksi kattila papalta lainaan.

Onneksi me Miskan kanssa nautittiin silloin vielä Samuin lämmöstä, Kemiössä olisi voinut tulla äitiä ikävä.

Nyt meillä on Kemiössäkin jo sitä sun tätä, mutta se on juurikin sitä sillisalaattia.

Bumba löysi paikkansa vaateröykkiön keskeltä

Brunon tekemä kirjahylly ja sekalainen läjä kamaa

Joku päivä on toivottavasti vielä kaunis ruokapöytäkin

Piharakennuksesta on löytynyt läjäpäin astioita, osa jopa vielä paketissa olleita. Räsymattokasakin siellä lojuu, kunhan nyt lämpenisi ja saisi matot pihalle pesuun.

Talon yläkerrassa on yksi valtava komero, jonne ei vielä olla edes uskallettu sisälle. Pikamulkauksen perusteella tiedetään sanoa, että siellä on jätesäkeittäin jotakin.

Yläkerrasta löytyi myös taatusti jokaisen naisen unelma - vaatehuone. Kylmä se kyllä on, mutta aihiot unelmalle olisi olemassa.

Torin myyntipalstat ovat olleet kovassa käytössä, sillä monen romu on ollut meille 'aarre'.

Yksi hauska yllätys sattui, kun Tomppa lähti Hesan reissullaan hakemaan ilmaista sohvaa. Eräs tuotantoyhtiö muutti toisiin tiloihin, ja sieltä irtosikin sohvan lisäksi sitten kuvauksissa olleita työvaatteita ja hanskoja, kylpytakkeja, kaulaliinoja ja vaikka mitä muuta. Kaikki kamat siis aivan uusia, ja Kemiössä hihkuttiin innosta.

Toimivan keittiön komeat kaapit ;)

Mutta puuhella on vallan ihana ja hyvässä kunnossa

Remonttia piisaa

Hommaa on, ennen kuin tässä talossa voi edes asua talven yli. Viimeistään nyt jäämerituulien puhaltaessa se on tullut päivänselväksi.

Alakerran lattiat pitää avata ja katsoa mitä ne on syöneet. Eikä pelkästään sen takia, että niissä nyt olevat muovimatot on järkyttävän rumia ja kuprullaan. Ne pitää kyllä pahimman tuulen lattian alapuolella, mutta villasukkien lisäksi jalkoihin tarvitaan myös Reinot.

Keittiöremontti on tehtävä, sillä vaikka meillä tällä hetkellä onkin vesipiste keittiössä, niin putkissa on jotakin feelua eikä sitä voi käyttää. Ja olemassa oleva tiskiallas on taatusti maailman pienin ja epäkäytännöllisin.

Eikä meillä tällä hetkellä ole keittiössä kuin puuhella, joka on kyllä kätevä lämmönlähde, mutta aikaa ruoan laittamiseen menee ehkä hitusen liikaa.

Kylmä eteinen on myös eristettävä ennen talvea. Se että eteisessä olisi pakkasta reilu 20 astetta, kuulostaa karmivalta ajatukselta. Sitä paitsi hurmaava eteinen on täysin auki yläkertaan asti, joten kovilla pakkasilla matkalla makuuhuoneeseen jäätyisi varmuudella ainakin varpaat.

Hommaa siis on, joten mitä sitä turhia sisustamaan. Kunhan lätkitään eriparisia kamoja sinne tänne siinä toivossa, että vielä jonain päivänä jossakin olisi jotain järkeä. Ja sillisalaateille omat paikkansa.

Niitä päiviä ennen on vielä helvetisti tehtävää. Ja sitäkin ennen on istuttava mietintämyssy syvälle päähän vedettynä.

Mutta jostakin olisi aloitettava ennen kuin talvi koittaa...

Vähän Baliakin löytyy...

Mutta koti on siellä missä jääkappiaarteet ovat<3

6
Back to Top