Irinahan sen sitten viimein sanoi;
- entäs jos lähtisittekin Samuille ihan vaan kuukauden lomalle meidän kanssa?
Johon minä tietenkin;
- ei me millään voida, koska koirat.
 |
| Tässä tämä mun motto rehellisyyden nimissä on. |
Kunnes rupesin miettimään.
Ja sitten kyselemään.
- Voisiko esikoisen ylenpalttisesti koiria rakastava tyttöystävä olla kiinnostunut huolehtimaan meidän karvaperseistä kuukauden verran (korvausta vastaan tietenkin)? Esikoinen on itse koko talven reissussa, joten ehkä tyttöystävällä olisi aikaa? (Vihreää valoa näytetty😍).
- Mihin hintaan lähistöltä saisi koirahoitolan ja minkälaisissa olosuhteissa koirat joutuisi olemaan? (Ei se olisikaan niin kallista kuin muka tiesin).
 |
| varvastossuja on kyllä ikävä... |
 |
| ja niin näitä maisemiakin. |
Ja sitten miettimään lisää.
- Jos ME KAKSI olisimmekin reissussa vain kuukauden, emme tarvitsi aidattua puutarhaa Samuilla.
- Voisimme tyytyä huomattavasti halvempaan (lue kehnompaan taloon).
- Kuukauden reissussa ei tarvitsisi miettiä viisumeita.
- Kuukauden reissussa ilman koiria ei tarvitsisi myöskään huolehtia koirien ulkoiluttamisista reviiritietoisten katukoirien seassa, tai ruokkimisaikatauluista, eikä rabiestesteistä. Puhumattakaan siitä helvetillisen paperirumban aiheuttamasta stressistä. Sitä voisi olla kerrankin ikään kuin FREE (olikohan se jotain syötävää?)
- Voisi istuskella illallisilla vaikka aamuun asti. Vähän niin kuin honeymoonilla, mitä me ei koskaan vietetty. Olisikohan reilun 20 vuoden jälkeen jo aika?
- Pystyisi täysin keskittymään siellä taas pidettäviin fribakisoihin (aiemmista voit lukea täältä) ilman, että joutuisi kisojen ja iltajuhlien välissä rynniä hoitamaan koiria.
 |
| Fribakoulutuksessa Samuilla. Kiitos Philo! |
 |
| Philo Brathwaite Samuin kisoissa |
- Ei tarvitsisikaan vuokrata autoa, yksi mopo riittäisi.
- Jos ihan huonosti kävisi ja joutuisikin yllättäen johonkin kuumottavaan koronakaranteeniin (ehkä jopa sairaalaan), koirat olisi turvassa täällä Suomessa. Kohtalaisen iso plussa ja huojennus.
Tuossa yllä olikin sitten sen verran paljon plussia, että niinhän siinä sitten kävi; yllätykseksi Tompalle ilmoitin ja maksoin meidät Samuilla tammikuun lopussa ja helmikuun alussa pidettäviin vuosittaisiin frisbeegolf -kisoihin. Ja nyt kun se on tehty, kaikki tuntuu jotenkin älyttömän luonnolliselta - näinhän tämän sotkuisen vyyhdin pitikin selvitä.
Lentolippuja ei tosin vielä ole, ziisus - eihän mulla ole voimassa olevaa passiakaan! Mutta meillä on nyt jonkinlainen maaliviiva, jota kohti rämmitään. Parasta tässä on paitsi tietty se, että me päästään käväisemään "kotona", mutta myös se, että päästään näkemään ja fiilistelemään miltä Samui näin melkein kolmen vuoden jälkeen tuntuu.
Kodilta?
Vieraalta?
Let's see...
Ps. Mä lupaan kuitenkin, että Samui tulee päivittymään blogiin. Ehkä saan jopa viimeisteltyä sen kirjan (Samui oppaan), jota kirjoitin yli vuoden ja joka vanheni sillä siunaamalla sekunnilla, kun korona ilmestyi. Mikään ei ollutkaan enää sitä, mistä olin vuoden kirjoitellut. Jospa se vuoden työ ei menisikään hukkaan...
 |
| Lupaan käydä tsekkaamassa meidän elämänpuun Samuilla. |
 |
| Ja lupaan myös käydä pohtimassa elämää tuossa keinussa. |
