Miksi mä maksankaan vakuutuksista?

 

Sattuiko vahinko? Ei hätää, me korvaamme!

 

Paitsi että emme. Ensin vähennetään vuosittaiset ikävähennykset, sitten omavastuut sun muut sellaiset. Varsinkin tällaisessa vanhassa talossa asuvalle tulee yllätyksiä toisensa perään. Lopputulos onkin sitten lähes nolla, vaikka nyt maksoitkin vakuutuksia melkein parilla tonnilla vuodessa. Ei paljon naurata.

 

Miksi mä siis maksankaan vakuutuksia?

 

Ensi kerralla luen ainakin ne helvetin pienellä präntätyt sopimusehdot! Sitten lasken vielä kerran mikä kannattaa, ennen kuin teen sopimuksen vakuutusyhtiön kanssa. Vuosittain maksamistani vakuutusmaksuista olisin helposti maksanut salaman meille aiheuttaneet vahingot, meidän vakuutus kun ei niistä suurinta osaa nyt sitten korvaakaan. Ei vaikka olikin luonnonilmiövakuutus.


Salamakeissi on meillä isolta osin vielä kesken, mutta joitakin päätöksiä ollaan jo saatu. Irtaimiston osalta meillä ei rikkoontunut kuin sähkölaitteita, sähköjohtoja pitkinhän se salama kulki (tai mikä lie ylijännite), ja näistä kun tehtiin ikävähennykset sekä otettiin omavastuut, ei paljoa naurata. Onneksi saatiin irtaimistosta edes pieni korvaus. Jotenkin mua kuitenkin huvittaa, että seitsemän euron jatkopistorasiastakin miinustettiin ikävähennys, mutta mikäs siinä, olisi vaan itse pitänyt olla tarkkana ja todella keskittyä niihin pienellä präntättyihin ehtoihin.

 

Matkakuumeen ollessa tajuton, kaikki kuvat liittyy Samuilla asumiseen.

 


Seuraava päätös koski meidän verstasrakennuksen pääsähkökeskusta. Nada - ei mitään korvausta. Olin kuitenkin täysin varma ja levollisin mielin salaman vierailun jälkeen, että tottahan vakuutusyhtiö turvaa - olinhan omakotiasumisen ensikertalaisena ottanut ihan vimpan päälle vakuutukset. 


Meidän verstasrakennuksessa salama hajoitti pääsähkötaulun ja sähköjä (vielä ei edes tiedetä mitä kaikkea), pumppuhuoneesta sähkötaulun ja sähköjä, mutta kun sähkötaulut ovat liian vanhoja, korvaus on nolla euroa, mukaanlukien sähkötyöt. Arvaisitko sinä muuten, että toimivatkin sähköt ja vempeleet tulisi uusia säännöllisin väliajoin, jotta vakuutusyhtiö korvaa onnettomuuden sattuessa? Minä en arvannut. Meilläkin toki uusitaan sähköjä remontin edetessä, mutta ei meillä sentään revitä seiniä auki ihan vaan vakuutusyhtiöiden vuoksi. Tai siis siltä varalta, että jos se salama joku päivä vaikka iskisikin.


On vähän plääh olo. Ja vaikka voinkin olla tyytyväinen IF:n nopeuteen korvausten maksun suhteen, tunnen itseni jotenkin tyhmäksi - huijatuksi? Mutta kuten sanoin, itsepähän en lukenut niitä kuuluisia pieniä pränttejä riittävän hyvin.


Samuilta reissuja Khanomiin.

Ja viisumireissuja Balille. Miska surffaamassa.


Vähän salamoista

 

Tiesittekö muuten, että salaman iskuja voi jälkikäteenkin etsiä? Minäkään en tiennyt, ennen kuin eräs meidän metsästäjistä kertoi sen olevan mahdollista, jopa pidemmän aikaa taaksepäin. Ilmatieteen laitoksen sivujen kautta pääsee näitä tutkimaan.

 

Likikään aina salama ei iske maahan saakka, vaan pilvestä toiseen. Silloin varsinaista salamaa ei välttämättä edes näe, vaan se jää paksujen pilvien kätköihin. Näitä salamoita kutsutaan pilvisalamoiksi. Silloinkaan kun salama iskee maahan saakka, se ei todellisuudessa ole yksi ainoa välähdys, vaan siinä on eri vaiheita. Vaikka ihmissilmä on kuitenkin liian hidas erottamaan niitä toisistaan, kameralla se voisi onnistua.


Varsinaista pääsalamaa edeltää heikompi esisalama, joka raivaa pääsalamalle tietä. Esisalama saa yleensä alkunsa pilvestä, josta se hakeutuu alaspäin kohti maata. Ilma johtaa sähköä huonosti, mutta esisalaman kuumentamana sen johtavuus paranee. Kun pilven ja maanpinnan välille on syntynyt hyvin sähköä johtava kanava, pääsalama iskee maasta ylöspäin. Välähdys on kuitenkin niin nopea, ettei silmä pysy mukana, vaan tulkitsee salamaniskun tapahtuvan esisalaman suuntaan, eli ylhäältä alaspäin. 


Enpä olisi uskonut.

 

Lukuisia retkiä upealle Koh Phanganille.

 

Salamatyyppejä on useampiakin, mutta mitä salamatutkan raportista tulkitsin meidän viereen osuneesta salamasta, niin kyseessä oli negatiivinen maasalama, joita on Suomessa kaikista salamoista noin kolmannes. Sellainen alkaa heikolla esisalamalla, joka etenee kohti maata nykäyksittäisinä polveilevina ja voimakkaasti haaroittuvina askelina. Kun esisalama on edennyt n. 50 metrin päähän maasta, nousee maasta ns. vastasalama, ja näitten yhtymäkohdasta nousee ylöspäin voimakas virtapiikki, ns. pääsalama, jonka nopeus on n. 100 000 km/s ja kesto joitakin kymmeniä mikrosekunteja.


Noin puolessa tapauksista salama päättyy tähän, mutta toisinaan tapahtumaketju jatkuu pilvestä maahan syöksyvällä nuolisalamalla, joka on eräänlainen uusi esisalama, joka aktivoi uudelleen purkauskanavan. Purkauskanavassa tapahtuvat peräkkäiset toistuvat nuolisalama- ja pääsalamapurkaukset tunnetaan ns. salaman kerrannaisuuksina, jonka taas voi nähdä salaman välkkymisenä.


Noin puolet negatiivisista maasalamoista on yksinkertaisia (eli ei peräkkäisiä purkauksia), mutta miten itse tulkitsin meille iskenyttä salamaa, meidän salaman kerrannaisuus oli kuusi, joka on ilmeisesti suhteellisen harvinaista ja kertoo voimakkaan ukkosen aktiivisemmasta vaiheesta. Negatiivisen maasalaman kesto riippuu kerrannaisten määrästä, mutta on Suomessa kuulemma keskimäärin n. 0,1s. Mitä useampia kerrannaisia, sitä pidempi salaman kesto siis on.

 

Vaikka meille tujauttanut kuusi kerrannainen (en tiedä voiko noin edes sanoa...) negatiivinen maasalama olikin vähän paskiainen ja teki ison loven kukkaroon, on ne kyllä mielenkiintoisia ilmiöitä. Tiesittekö muuten sitä, ettei ukonilmalla kannata mennä puun alle suojaan? Se ei kannata siksi, että salama voi hyvinkin iskeä puuhun ja kulkeutua oksiston alla kyyristelevään ihmiseen. Kannattaa siis hakeutua mahdollisimman matalalle paikalle, mutta ei kuitenkaan peltojen keskelle. Salama iskee useimmiten korkeimpaan kohtaan, ja keskellä peltoa se olisit sinä.


Toivotaan ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan ja me saadaan jatkossa pitää rahat kukkarossa😅.

 

Onko sinulla jotain hurjia salamakokemuksia?


Toivottavasti istutaan pian koneessa matkalla Samuille. Kuvassa Ang Thong National Marine Park.


2
Back to Top