Olen haaveillut mummonmökistä niin kauan kuin jaksan muistaa. Sellaista kesäpaikkaa tässä on etsittykin viimeiset kolme vuotta, kunnes viimein natsasi.
Meidän tölli ei ole kartano (olisikin!), mutta vanha kuitenkin. Alkuperäinen osa eli tupa on rakennettu 1880, ja tämä tupa on ollut remontin alla nyt jo reilu kuukauden. Voit lukaista remonteista vaikka täältä ja täältä.
Esikoinen kysäisi kerran alakouluikäisenä
Se huvitti meitä suuresti. Siinä oli nimittäin totuuden siemen; eräänlaisia hippejähän me ollaan. Vähintäänkin elämäntapasellaisia, vaikka esikoinen silloin tarkoittikin kämpän sisustusta.
Olen silti aina haaveillut antiikkihuonekaluista. Vähän sellaisella diy-meiningillä meidän huusholleja on aina sisustettukin - halvalla on hankittu jotakin, jota on sitten tuunattu omaan makuun sopivaksi.
Mutta nyt kun on vanhempi tölli kyseessä, sisustuksen olisi tarkoitus olla vanhaa ja vähän sitä sun tätä. Siksi pitääkin koluta antiikkikirppiksiä ja vanhan tavaran kauppureita. Taalintehtaan Ekocenter me tongitaan noin kerta viikkoon, mutta nyt löytyi pari uuttakin tuttavuutta.
Toinen näistä paikoista on vähintäänkin "mielenkiintoinen":
Rakennusapteekki & Varaosapankki Billnäs
Me ollaan vielä vähän pihalla miltä tölli loppupelissä tulee näyttämään - edes keittiön osalta - joten inspiraatiota ollaan haettu sieltä sun täältä. Kuten Rakennusapteekista ja Varaosapankista.
Tarkoitus oli löytää vanhoja ikkunoita (ideasta kerron myöhemmin lisää), joten marssin Billnäsissä sijaitsevaan Rakennusapteekkiin.
Ihana paikka, mutta esimerkiksi pellavaöljymaalien ja käsinmaalattujen kaakeleitten lisäksi Rakennusapteekin tuotannosta suurin osa on nimenomaan vanhoihin taloihin sopivaa uutta tavaraa. Ei siis aidosti vanhaa joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Ja pinkan pitää olla kohtalaisessa kunnossa, mikäli suunnittelee ostosreissua tänne.
Rakennusapteekista löytyy kuitenkin vaikka mitä ihanaa; uuninluukkuja, keittomaaleja, valaisimia ja vaikka niitä käsinmaalattuja kaakeleita. Eniten rakastuin noihin kaakeleihin, mutta hintoja selatessani päätin ottaa härkää sarvista ja yrittää maalata kaakelini itse. Aikaahan on, hahahhaa!
Lupaan palata tähän kaakelinmaalaus -projektiin vielä myöhemmin.
Muutama sata metri Rakennusapteekista sijaitsee kuitenkin Varaosapankki (joka on osa Rakennusapteekkia), ja heiltä löytyykin sitten upeita vanhoja ikkunoita, peiliovia, valurautatuotteita, kaakeliuuneja, jne.
Kun Varaosapankki avasi ovensa vähän myöhässä klo 12 jälkeen, olin ensimmäisenä jonossa. Ja sain ehkä juuri siitä syystä ensiluokkaista palvelua. Monia hyviä ikkunoita ja ovia olisi löytynyt, mutta jätin ne vielä hankkimatta. Sen verran meillä suunnitelmat elää, eikä mikään ole vielä kristallinkirkasta.
Rakennusapteekissa ja Varaosapankissa kannattaa ehdottomasti pyörähtää vähintäänkin Billnäsin upean ruukkiympäristön vuoksi.
Mielenkiintoinen Tjuda Skola
Tässä eräänä kuumana kesäpäivänä nappasin Pauliinan mukaan ja ajelimme lähistöllä sijaitsevalle Tjuda Skola -antiikkikirppikselle. Matka meinasi kylläkin tyssätä jo heti Tjuda Skolan portille siellä olevien kylttien takia.
Pakko myöntää, ettei yksikään ohjekyltti kutsunut astumaan yhtään peremmälle. Vai mitä sanoisit näistä;
Siis kamoon?! Pauliina totesi heti kyltit luettuamme, että hän ei taloon tule.
Mutta sain kuitenkin ylipuhutuksi.
Tjuda Skolanista löytyy kyllä kaikkea. Ihania senkkejä, emännän kaappeja, tekstiileitä, astioita ja muita nippeleitä oli lattiasta kattoon. Myös niitä vanhoja ovia ja ikkunoita. Hinnat oli kyllä kovia, mutta ehkä juuri sellaisia joita ihmiset suostuvat maksamaan. Minä en.
Mielenkiintoisin osasto paikassa oli "Omantunnon teltta". Ihan antiikkia ei teltasta löytynyt, mutta kaikkea vanhaa maan ja taivaan väliltä. Ja todellakin, hinnat omantunnon mukaan. Teltassa oli boxi johon voit jättää käteisen, mikäli teltasta jotain tarttuu käteen.
Itse ostin pelargoniaa varten jalallisen valurautapannun ja sain kaupan päällisiksi omantunnonteltasta kaksi nojatuolia.
Eli ensijärkytyksestä selvittyämme, palvelukin pelasi ja oli jopa huumorintajuista.
Ehdottomasti käymisen arvoinen mesta pelkästään vanhan miljöön takia. Ei siis kannata pelästyä heti portilla komeileviin sääntöihin, vaan mennä rohkeasti peremmälle.
6

-äiti, onko teidän pakko olla näin hippejä?

Rakennusapteekki |
Kaikki on niin sievää<3 |

Kattokaa mitä tapetteja! |
Varaosapankin ovi -ja ikkunavalikoimaa |
Mielenkiintoinen Tjuda Skola
Tässä eräänä kuumana kesäpäivänä nappasin Pauliinan mukaan ja ajelimme lähistöllä sijaitsevalle Tjuda Skola -antiikkikirppikselle. Matka meinasi kylläkin tyssätä jo heti Tjuda Skolan portille siellä olevien kylttien takia.
Pakko myöntää, ettei yksikään ohjekyltti kutsunut astumaan yhtään peremmälle. Vai mitä sanoisit näistä;
- Kaikki omat lemmikit jätetään autoon!!! Jos lemmikkisi ei halua odottaa autossasi sillä aikaa kun vierailet Tjuda Skolanissa, tervetuloa seuraavalla kerralla kun pystyt jättämään lemmikkisi kotiin.
- Liiku rauhallisesti, kaikki hyppääminen, juokseminen ja heiluttaminen on kielletty.
- Tavaroihin saa koskea ostotarkoituksessa, muussa tarkoituksessa maksat 1€/kosketus.
- Mahdollisesta järjestyssäännön rikkomuksesta maksat alkaen 25€/henkilö (+ tapahtunut vaurio/ menetetty työaika).
Siis kamoon?! Pauliina totesi heti kyltit luettuamme, että hän ei taloon tule.
Mutta sain kuitenkin ylipuhutuksi.
Tjuda Skola on siis myös koti, kaunis vanha talo. |
Pelottavat säännöt |
Tjuda Skolanista löytyy kyllä kaikkea. Ihania senkkejä, emännän kaappeja, tekstiileitä, astioita ja muita nippeleitä oli lattiasta kattoon. Myös niitä vanhoja ovia ja ikkunoita. Hinnat oli kyllä kovia, mutta ehkä juuri sellaisia joita ihmiset suostuvat maksamaan. Minä en.
Mielenkiintoisin osasto paikassa oli "Omantunnon teltta". Ihan antiikkia ei teltasta löytynyt, mutta kaikkea vanhaa maan ja taivaan väliltä. Ja todellakin, hinnat omantunnon mukaan. Teltassa oli boxi johon voit jättää käteisen, mikäli teltasta jotain tarttuu käteen.
Itse ostin pelargoniaa varten jalallisen valurautapannun ja sain kaupan päällisiksi omantunnonteltasta kaksi nojatuolia.
Eli ensijärkytyksestä selvittyämme, palvelukin pelasi ja oli jopa huumorintajuista.
Ehdottomasti käymisen arvoinen mesta pelkästään vanhan miljöön takia. Ei siis kannata pelästyä heti portilla komeileviin sääntöihin, vaan mennä rohkeasti peremmälle.
Tjuda skolan tarjontaa |
Omantunnon teltta |
Kaikenlaista rompetta on tarjolla |
Kesäpäivän voi viettää näinkin :) |