Kadonneita verhoja, myöhästyneitä ja vääriä tilauksia...onhan näitä

Eikä nämä kirotut sateet auta tilanteessa yhtään. Kun sataa, niin kuin täällä nyt on sadellut aika paljonkin, niin auttamatta olet jumissa. Koska ollaan skoottereitten armoilla, niin ollaan välillä oltu kirjaimellisesti neljän seinän loukussa tällä sadekaudella, joka sekin on kyllä välillä tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi.

Taloremontin edetessä lisätöitä ilmaantuu sitä mukaa, kun jonkun asian saa alta pois. Sähkötyöt on vihdoin saatu jollekin mallille (ei kuitenkaan tarkoita valmiiksi), seinien maalauskin on ok, mutta kaappeja maalatessa huomasi, että kappas, onhan noita listoja ja hyllyjä maalattavaksi vaikka muille jakaa. Kun kurkkaat jonkun kaapin taakse ja sitten sen toisen, niin toivoisit jo ettet olisi kurkannutkaan. Ostat uuden lieden ja huomaat sitten, että se vanha liesituuletin upouuden lieden kanssa on parhaat päivänsä jo nähnyt ja siis täysin eriparia. Ja rahaa palaa... Mutta eikös tämä olekin ihan peruskaava remontoinnissa? Piti maalata vain yksi huone ja sitten se seuraava, jonka jälkeen ne muutkaan eivät enää näytä niin hyviltä. Remonttibudjettia onkin melkeinpä typerä tehdä, koska ei se pidä kuitenkaan.


Hankittavien asioitten lista oli pitkä, mutta onneksi vähenemään päin. Ja kyllä kaikkein mukavinta on asioida paikallisten ja pienempien yrittäjien kansa.

Aikamoisen verhoshown olen myös onnistunut järjestämään meidän muutenkin kiireiselle ompelijalle, joka sisustaa 15:sta villaa ja yhtä hotellia samaan aikaan meidän tilausten kanssa. En tiedä enää itsekään mitä olen tilannut, mutten ainakaan oikeita määriä kutakin kappaletta. Toistaiseksi olen hävittänyt osan kankaista, osan verhoista, osan rullaverhoista ja kuka ties mitä, vaikka kuinka olen mielestäni ollut täysissä sielun ja ruumiin voimissani. Tänään jo toista kertaa ompelijalla käydessäni rouva totesi, että hän korjaa vielä tämän tilauksen ja seuraavan kerran häntä saakin sitten häiritä vasta joulun jälkeen. Ajoin kuitenkin vielä tämän tapauksen jälkeen tänään (ja sen jälkeen kun olin kaatunut mopolla sateessa) tutun pukuräätälimme Peterin luo lyhentämään vielä yhdet verhot, kun rouvamme päätti ottaa loman meidän sekoiluista.

Mutta jotain edistystä on kuitenkin havaittavissa. Muutaman päivän kateissa olleet bambutikkaat löysi viimein perille, talojen myrkyttäjät kävi toistamiseen parin päivän sisään (yleensä niitä saa odottaa kaksi kuukautta), puutarhureitten lomat tuli pidetyksi ja meiltä nurmikko leikatuksi ja tarvittava elektroniikkakin on viimein saatu hankituksi. Ja vaikka kaikkia kuviakaan uudesta vuokravillastamme ei olla pystytty ottamaan, koska tänään valmiiksi sisustettu ja kuviteltu huone on huomisen romuvarasto, niin silti ja viimeinkin talo on saatu AirBnb:n listoille. Joten jos mielenkiintoa ja matkailuintoa löytyy, niin käykääpä vaikka ihmettelemässä. Kuvapäivityksiä seuraa sitä mukaa, kun jotain edistystä taas tapahtuu.

Löytyisikö tästä meidän "Villa Zappy 2"- projektista tulevan Samuin lomanne majapaikka? Ainakin "Suomi-, ja blogialennusta" lupaan käsi sydämellä, joten tervetuloa kyläilemään!


Thaimaalaista tyyliä Bali-twistillä :)


Tilaa löytyy myös ylöspäin


Joitain Chatuchakin tuliaisia


"Aurinkohuone"


Väreistä sitä energiaa saa...



4

Hetkiä

Takana tiukka reissu Malesiaan, sitä ennen kova rutistus uuden talon saattamiseksi vuokrauskuntoon, edessä vieläkin tiukempi rutistus talon rempan kanssa ja yht´äkkiä pysähdys. Pari päivää takaperin nimittäin tämäkin pahvipää tajusi, että ollaan jälleen hypätty takaisin siihen oravanpyörään, jota oikeastaan olemme lähtökohtaisesti lähteneet karkuun tänne maailman ääriin.

Hidasta elämää, tee sitä mistä nautit ja nauti siitä mitä teet. Simppeliä vai mitä? No eihän se aina kuitenkaan ole niin helppoa, mutta sitä me ollaan alunperin lähdetty tavoittelemaan ja siitä olisi nyt hyvä pitää kiinni kynsin hampain. Vaikka onkin meneillään ajanjakso, jossa jokainen skootterimatkakin tehdään puhelin korvalla ajan säästämiseksi, niin silti olisi parempi välillä pysähtyä, hengittää erittäin syvään, istahtaa kahville ystävien kanssa, rapsuttaa koiria ja istua vuorenkokkareelle ihailemaan maisemia, sillä niitä täällä riittää. Tässä onkin ihan kivasti tavoitetta seuraavaan minitulevaisuuteen, kvartaaliin tai mieluiten vaikka koko loppuelämäksi.

Asiat etenevät kuitenkin, vaikka välillä vähän hitaammin. Talon remontti valmistuu jollain aikataululla ja niitä valokuviakin valmiista saadaan ennemmin tai myöhemmin. Iso sähköurakka talolla ilmoitti itsestään, kun ruvettiin etsimään uusille yöpöytälampuille pistorasioita, mistään ei tunnu saavan järkeviä kylpyhuoneen valoja ja kaikki jotka ollaan kovien etsintöjen jälkeen kelpuutettu ovat olleet loppu. Mutta mitä sitten? Ei se ole niin vakavaa, eikä maailma kaadu muutamaan ylimääräiseen "pelastusarmeija-päivään". Huomennakin ehtii hoitamaan rästihommia, mutta ne tämän päivän onnen hetket, ne häviävän pienet välähdykset ja pysähdykset, niitä ei saa takaisin. Ne pitää elää nyt.

Joten mekin "ehdittiin" juhlimaan Loy Krathongia- thaimaalaista valon juhlaa. Lähetettiin kelluvat banaaninlehti-lautat kynttilöineen ja kolikkoineen Chawengin järveen, käytiin markkinoilla ja pysähdyttiin syömään ystävien kanssa, ja nautittiin hetkestä.


Loy Krathong Samuilaisittain

Seuraavan päivän kiireisen sisustustuotteiden ostamisprojektin pysäytti jo niin tutuksi tullut kaatosade, joka sai tämänkin "urhean" skootterikuskin stoppaamaan lähimmälle 7/11-kaupalle. Näitten kauppojen katoksen alla olevilla rappusilla kun on aina kaatosateen sattuessa kirjava ja usein myös erittäin kansainvälinen porukka sateen hiljenemistä odottamassa. Jos ei muuten sen pidempään, niin vähintään pukemassa päälleen ällöttävän hiostavia, hengittämättömiä ja kamalan näköisiä kertakäyttösadetakkeja.

Siinä minäkin sitten sadetta pidellessäni päätin jättää mopon parkkiin ja etsiä vatsalleni sopivan lounaspaikan Fisherman Villagesta ja ihan vaan haahuilla eteenpäin kävellen. Lounas jäi jälleen haaveeksi (jos ei lasketa mukaan seiskasta ostamiani banaanipullia), sillä monesti visiteeraamani ja Balilaisittain värikäs Karma Sutra-putiikki (tämä linkki vie ravintolan sivuille, mutta heillä on myös aivan ihania hippihenkisiä vaatekauppoja Samuilla) imi jotenkin taas yllättäen nälkäisen matkaajan sisään. Ihania vaatteita ja ihania sisustusjuttuja, jälleen kerran! Vaikka liike ei olekaan koolla pilattu, niin kertaakaan en ole päässyt ulos ostamatta jotain, enkä päässyt nytkään. Mutta niistä shoppailuista kerronkin vasta uudesta talosta kertovassa jutussa.


Ihanan värikäs Fisherman Village, sateellakin


Karma Sutra, ihanan värikäs ja inspiraationi moniin sisustusjuttuihin

Siinä Karma Sutrassa shoppaillessani viereisen putiikin erittäin puhelias Intialainen kauppias saikin sitten pysäytettyä toden teolla, sillä aikaahan oikeasti on, kiireenkin keskellä, kun sen vaan oikein oivaltaa. Ostin ehkä jotain ihanaa sieltäkin, mutta vielä mukavampaa oli se pysähtynyt hetki, jolloin ehdin kuunnella puolet herran elämäntarinasta. Yllättäen tämänkin kaverin mielen päällä oli Thaimaan jatkuvasti muuttuvat viisumisäännökset ja kaikki niihin liittyvät kiemurat. Kuulemma edes Indonesiassa ja Malesiassa (jossa hänellä myös on liiketoimintaa ja voimassa olevat viisumit), ei yrittäminen ja maassa oleminen ole lähimainkaan näin hankalaa. Täällä molemmat ollaan silti ja varmaan juuri siksi, että niin kovasti halutaan.


Arvatkaa mitä ostin?


Taisin mä ostaa näitäkin...

Mutta koska meillä oli vähintäänkin mielenkiintoinen viisumireissu juuri takana, niin ei ollut enää tarvetta lähteä siihen ahdistukseen mukaan. Nautin vain hymyillen siitä "kerran elämässä"- hetkestä uuden tuttavuuden kanssa, komppasin hänen ongelmiaan, autoin minkä pystyin ja palaan ihan varmasti uudestaankin niitä energisiä värejä hakemaan.

Ja parasta kaikessa, unohduin jonnekin minne ei pitänyt, kaiken kiireen ulottumattomiin...


Koska niin kiire ei voi olla, etteikö ehtisi pysähtyä ihmettelemään maan matosia. Tässä kylämme 90-vuotias isoisoisä näyttää mallia.
0

Ei mene ihan putkeen... osa 2

Jippii! Boo lentää aitojen yli ainoastaan 5-6 kertaa päivässä, onneksi ei sen enempää. Mutta kuten sanoin, sen asian suhteen mä jo luovutin. Kun ei pysy aitojen sisällä, niin ei pysy. Takaisin se ihana "paskiainen" tulee kuitenkin aina.


Vähän kattonäkymää Penangista, paljon muuhun ei sitten aikaa ollutkaan.

Ja sitten siihen "Ei mene ihan putkeen"- jatko-osaan. Tarinan osa 1 jäi kohtaan, kun löydettiin viimein hotelli Penangista ja saatiin puhelimet ja tietokoneet lataukseen. Niin kuin mainitsin, oli pari tuntia aikaa saada pyörät jälleen pyörimään. Ja käsikirjoitushan meni näin:

5. Viisumihakemusten jättämisen jälkeen torstaina nautitaan päivästä ja tutustutaan Penangin Georgetowniin. Käydään Penang Hillillä ja yritetään löytää jotain mukavaa sisustustavaraa. Illallistetaan rauhassa ja hyvin jossain idyllisessä ravintolassa, pulikoidaan hotellin uima-altaalla Miskan kanssa ja otetaan rennosti.

Perseelleen meni tämäkin osa kässäristä, sillä mitään viisumihakemuksia ei tosiaankaan ollut jätetty yhtään mihinkään ja kello taisi olla jo kolme iltapäivällä. Onneksi nykyajan elintärkeissä masiinoissa akut täyttyivät ja fiilis oli vähän sen tyyppinen, että olisi itsekin saanut akut ladattua.

Mutta oli hitonmoinen kiire keksiä, millä ilveellä ja mitä kautta saadaan viisumihakemukset lähetystöön torstai-iltana, jotta olisi edes pieni toivo saada perjantaina leimatut passit itselle. Siinä hotellin sängyllä, kaikki mahdolliset masiinat käytössä, yritettiin etsiä ratkaisua. Ja sitten muistettiin mitä sanoi Koh Phanganilla asuva ystävämme Vesa. "Jos tarvitsette viisumiasioissa apua, soittakaa Jimille". Ja niin me tehtiin. Pelkästään puhelinsoitto Jimille palautti kaiken toivon ja yllätykseksi Jimin toimisto oli vielä 100 metrin päässä meidän hotellista. Aina silloin tällöin elämässä tulee sellainen fiilis, että kun asioitten on ihan pakko järjestyä, ne myös järjestyvät. Riippumatta siitä, miten fiaskoa juuri hetkeä aiemmin kaikki on ollut. Tiedätkö tunteen?

Ei muuta kuin Jimiä tapaamaan. Jim´s Placen olemattomilla nettisivuilla jo sanotaan, että "Anything you need, Jim´ll fix it", ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin siihen on ihan pakko yhtyä. Ja mikä tyyppi! Jimillä on toimistokompleksissaan myös guesthouse, kahvila, ilmainen netti, paljon kirjavaa porukkaa ja myös kaveri itse on, sanoisinko vaikka valloittava. En tiedä alkuperämaata, kovasti näytti tyyppi intialaiselta, mutta lisäksi Suomen Porvoossa on tämä hurmaava herrasmies asunut. Sellaiset sanat peräjälkeen kuin "Heidi muru, älä pidä sitä laukkua pöydällä, ettei kukaan varasta" - tuli hienolla suomenkielellä. Voitte varmaan kuvitella, miltä kaiken kaaoksen keskellä tuntuu se, että joku käskee istumaan alas, ottamaan rauhallisesti ja että kaikki kyllä järjestyy. Samalla tämä sama kaveri flirttailee ohikulkeville tyttösille, täyttää jo valmiiksi meidän viisumihakemusta, järjestää kyytiä ja viisumia ruotsalaiselle tytölle olemalla silti vakuuttavan rauhallinen. Tasan juuri sitä, mitä meidän family tarvitsi juuri sillä nimenomaisella hetkellä.

Vaikka Jim (niin kuin kaikki muutkin agentit) laskuttaa näistä palveluistaan, niin aivan varmasti tulemme jatkossakin ottamaan häneen yhteyttä. Jimin hinnat on kuitenkin kohtuulliset, enemmän rahaa meillä olisi mennyt, jos olisimme joutuneet jäämään Penangille viikonlopun yli. Joten en voi muuta, kuin lämpimästi suositella! Viimeistään silloin, kun olet niin syvällä suossa, että kaikki tuntuu jo mahdottomalta.

Jim sanoi jo heti alkumetreillä, että me ei tulla saamaan mitään vuoden viisumia, vaikka virkailijoille maksaisi kuinka paljon pöydän alta. Vaikka meidän thaimaalainen kirjanpitäjä väitti että saadaan, niin Tompan työlupa on voimassa enää viisi kuukautta, joten yhtälö on kuulemma mahdoton. Jim sanoi myös, että jos työlupa olisi voimassa edes 7 kuukautta, niin voisi yrittää vielä lahjoa, mutta viisi kuukautta on vaan yksinkertaisesti liian vähän.

Tässä kohtaa tulemme siihen, että koko meidän Penangin reissu oli turha. Jos työlupa olisi ollut edes 7 kuukautta eteenpäin voimassa, olisi vuoden viisumi saattanut heltiä, mutta kun ei, niin ei. Oltaisiin siis aivan hyvin voitu ajaa muutama tunti Ranongiin Myanmarin rajalle, ja yrittää ruinata kolmen kuukauden viisumia. Mutta kun meillä on niitä jo liian monta alla, niin meidän oli siis pakko yrittää vuotta, joka oli tässä tapauksessa täysin turhaa.

Mutta Jim hoiti meille kolmen kuukauden viisumit maksamalla jollekin virkailijalle pöydän alta. Tätä siis tapahtuu, ihan näkyvästi ja mitään salaamatta. Mehän oltiin onnellisia asian saamasta käänteestä, mutta periaatteessa olen tätä älytöntä rajan yli menemistä ja ulkomaalaisten rahastamista vastaan. En siis Jimiä, koska hän on helmi, vaan koko tätä Thaimaan systeemiä.


Se vähä mitä nähtiin Penangissa, niin oli kyllä ihanan värikkäitä ja hyvällä tavalla ränsistyneitä taloja. Valokuvaajan paratiisi!


Riksoja oli paljon liikenteessä. Jos olisi ollut aikaa, oltais kyllä itsekin hypätty kyytiin!


Näitä vuokrapyöriä liikenteessä pörräsi myös paljon


Ja siistiä oli, yllättävän siistiä...

Kässärissä olleelle illalliselle me ehdittiin ja erittäin hyvällekin vielä. Vaikka vettä satoi kaatamalla koko illan, niin siihen jo tottuneena sekään ei enää haitannut. Ihan sama mitä tapahtuisi, ruokaa piti saada ja tähän kohtaan myös pari lasia hyvää punaviiniä. Tämä kohta meni siis melkein kässärin mukaan, sillä joku meistä oli älynnyt pakata pari sateenvarjoa matkaan.

6. Perjantaina klo 14 ollaan suurlähetystössä uudestaan noutamassa sitä 1 vuoden viisumia (viimeinkin) ja suunnataan auton nokka Thaimaan puolelle Khanomin rantamaisemiin, josta otetaan yhdeksi yöksi mukavasta resortista huone.

Tässä kohtaa neljä tuntia käsikirjoituksesta myöhässä, perjantaina klo 18.00 passit ja kolmen kuukauden viisumit kädessä ei vielä edes tajuttu, että rajalla tulee ongelmia papereitten suhteen. Joten ei muuta kuin auton nokka kohti Thaimaan rajaa. Oltiin jo älytty pudottaa Khanom alkuperäisestä käsikirjoituksesta, sillä ajomatka niin myöhään oli mahdoton vaikka kaikki menisikin putkeen, eikä meillä nyt tuntunut menevän. Kilometrejä oli vaan liian paljon, joten jos pääsisi edes rajan yli lähimpään Thaimaalaiseen kylään. Kaiken lisäksi matka Georgetownin keskustasta sillan toiselle puolelle (20 kilometriä) vei 1,5 tuntia. Eipäs nimittäin tehtykään matkaa missään Thaimaan tuppukylässä, vaan Malesian erittäin iltapäiväruuhkaisessa kaupungissa, joten mitä sitä olisi pitänyt odottaa?

Me ei päästy lähimaillekaan Thaimaan kyliä. Rajan tuntumaan päästiin kyllä, keskelle ei mitään. Malesiasta vuokrattu auto olisi pitänyt palauttaa klo 16-17 Kangariin, mutta kun koko ajan oltiin jäniksen selässä, niin sekään ei onnistunut. Vuokraajaperhe oli kyllä äärimmäisen ystävällinen, soiteltiin matkalta missä mennään ja he tekivät kyllä kaikkensa auttaakseen meidät rajalle ennen klo 22.00 (jolloin raja suljetaan) lähettämällä navigaattoriin karttalinkkejä. Lopputuloksena kylläkin päädyttiin treffeille autonvuokraajien kanssa jumalattoman pieneen kylään jossain Perliksessä. Juuri niillä seuduilla, jossa ei ollut turvallista tarpeettomasti kurvailla, kuten tulevan yösijamotellimme omistaja kertoi. Mutta kun autonvuokraaja poliisiveljineen vakuutti, että kaikki on hyvin ja meidät viedään aamulla rajalle, niin väsyneenä sitä alkoi sitten taipua.

Ja upeastihan ilta nuudelia syödessä, pienessä nuhjuisessa motellihuoneessa meni. Käytiin pitkät keskustelut motellin omistajan kanssa maailman turvallisuudesta, Thaimaan ja Malesian rajan levottomuuksista, Pariisin iskuista ja elämästä noin ylipäätään. Motelli oli kyllä aika kamala ja tasoon nähden aivan liian kallis eikä se taatusti löydy miltään kartaltakaan, mutta eipä niillä seuduilla muitakaan ollut. Seura oli kyllä loistavaa. Ja lauantaiaamuna sovitusti klo 07.30 oli johtaja itse hienolla Hondallaan meitä odottamassa.

Malesiassa loppu hyvin, kaikki hyvin. Päästiin rajalle ja vaikka erittäin epäystävällinen virkailija pitikin meille kohtalaisen puhuttelun, niin saatiin leimat passiin ja päästiin takaisin Thaimaahan. Mutta enää ei kuulemma tarvitse tulla, ellei vuoden viisumia ole hankittuna.


No niin, tässä tämä meidän mukava viimeisen motelliyön omistaja. Kiitos vieraanvaraisuudesta!


Juu kiitos vaan Malesia ja kiitos Jim!

7. Lauantaiaamuna rento aamiainen rannalla, vähän uintia ja vaaleanpunaisten delfiinien ihailua ennen 20 kilometrin matkaa Donsakin lauttasatamaan.

Ei mitään Khanomia, rentoja aamiaisia saati vaaleanpunaisia delfiinejä, vaan sitä jo niin tutuksi tullutta kiirettä. Matkaa sinne puolen päivän lautalle oli taas sama 362 kilometriä, joten ei tultaisi ehtimään, mutta onneksi ehdittäisiin vielä kahden lautalla hakemaan koirat. Tie olikin jo onneksi tuttu, tultiinhan tämä toisinpäin vain pari päivää aikaisemmin, vaikka tuntuikin kaikkien kommelluksien jälkeen, että reissu olisi kestänyt pidempään. Valokuvaamisen sai taas unohtaa, aamiaiset otettiin lennosta joltain bensa-asemalta, liikennevalot eivät olleet meidän puolella missään vaiheessa reissua, muutamat pakolliset tietyöt ja ruuhkat, noissa samoissa merkeissähän se loppukin sitten meni.

8. Puolen päivän jälkeen lautta Samuille, koirat kyytiin ja kotia kohti mukana mukava läjä tuliaisia ja kotiin tuomisia.

Ehdittiin satamaan ja autolautalle ennen kahta. Ostettiin liput ja meidät määrättiin johonkin autojonoon. Välittömästi kävi selväksi, ettei koko se porukka mahdu mitenkään seuraavaan lauttaan, eikä todennäköisesti sitä seuraavaankaan. Miska kävi jo niin kierroksilla, että todettiin Tompan kanssa meidän olevan parempi hypätä seuraavaan nopeampaan ferryyn (mikä ei kyllä ollut yhtään nopeampi) ja Tomppa jää auton kanssa jonottamaan jotain lauttaa, mihin auton voisi saada. Me siis maksettiin mulle ja Miskalle hädissään toisetkin liput lauttaan, jonka piti lähteä 14.30 Samuille. Meidän tuurilla tosin sekin lautta lähti myöhässä puoli tuntia, Tomppa sai yllättäen auton klo 15 lautalle, joten vierekkäin lähdettiin sitten eri lautoilla. Minä ja Miska Samuin Bangrakiin (meidän kotikylä) ja Tomppa Nathoniin.

Kaksi autoa, toinen Thaimaassa ja toinen Malesiassa, kahdet lauttaliput vierekkäisille lautoille varmuuden vuoksi ja olihan näitä muitakin älyttömyyksiä. Mutta hei, hyvin suunniteltu matka olikin jo puoliksi tehty, vai miten se nyt menikään...?

Mutta visarunit omin päin on silti mahdollisia, nyt mekin jo tiedetään miten tämä reissu tehdään hiton paljon paremmin. Kaikkia ei kuitenkaan huvita istua ahtaassa minivanissa monia tunteja niillä järjestetyillä viisumimatkoilla 20 muun tyypin kanssa, vaikka se olisikin helpompaa tai halvempaa. Me reissataan teinipojan kanssa ja arvostetaan tiettyä vapautta, uskoisin että moni muukin tekisi viisumireissut omin päin mieluummin. Joten jos tarvitset matkanjohtajaa, niin otapa yhteyttä (tähän voisi laittaa jonkun hymiön)... no ei vaan, ei näillä näytöillä.

Ensi kerralla kokeillaan kuitenkin taas omin päin, mihin sitä koira karvoistaan pääsisi...


Olipas mukava päästä kotisaarelle :)
12

Ei mene ihan putkeen...osa 1

Meillä on pari viikkoa ollut vähän sellainen "perseelleen menee melkein kaikki"- buumi. Ensin yksi juttu, sitten se seuraava ja sittenhän sitä jo pohtiikin, että mitä vielä. Siis ihan perkelettä. Ja vaikka miten tietää, että nyt pitää muuttaa omaa ajatteluaan positiivisemmaksi, jotta kierteen saisi katkaistuksi, niin ei kyllä ole hampaita naurattanut viime päivinä. Isoja linjoja ajatellen kaikki on toki loistavasti ja onnellinen saa olla, joten ehkä tässä pitääkin keskittyä nyt vaan siihen ja ottaa kaikki vääntäminen vaan seikkailuna. Sitä ei nimittäin ole viime viikoista puuttunut.

Käväistiin Penangilla Malesiassa viisuminhakureissulla, josta purnasinkin jo aiemmin, mutta eihän sekään reissu mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Ja vielä ennen sitä reissua, kaiken Malesiahässäkän keskellä, Boo puraisi Miskan kaveria. Nyt ollaankin asian kanssa sitten sellaisen äärellä, että en tosiaan enää tiedä mitä tulisi tehdä? Kaikki on vähän hankalaa ja vaikka vastoin kaikkia oletuksia saatiinkin viimein tonttia ympäröivä aita valmiiksi (tänään), niin se saamarin ryökäle hyppäsi siitä yli. Ihan tosta noin vaan! Se on varmaa, että mikään ei saa koiraa pysymään täällä aitojen sisällä, mä luovutin jo sen suhteen, mutta mitä jos se vaikka puree meidän naapureita? Kuinka ihmeessä tässä tulisi toimia? Jos jollain on nyt antaa viimeisen päälle vinkkejä näköjään agressiivisen koiran suhteen, niin antaa tulla. Kaikki on tarpeen.

Mitä tulee Penangin "seikkailuun", niin sen voisi kiteyttää vaikka käsikirjoitukseen, kuinka sen oli suunniteltu menevän:

(Alapuolella sitten se karu todellisuus, eli kuinka kaikki todellisuudessa tapahtui)

1. Vuokrataan auto Donilta tiistai-iltana valmiiksi ja lähdetään keskiviikkoaamuna viemään koirat The Dogfatherille hoitoon tavoitteena ehtiä klo 10.00 autolautalla Donsakiin.

Saatiin Donilta hienoon hintaan ihana tila-auto, jossa jokaisella oli jopa oma penkkirivi mahdollisia päikkäreitä varten. Vietiin koirat hoitoon, juteltiin vähän Boon ongelmista ja myöhästyttiin kello kymmenen lautasta. Ja vaikka kyseessä olikin vain tunnin myöhästyminen, niin aikamoisen lumipalloefektin se sai aikaiseksi. Oltiin lautalla siis klo 11.


Tässä kohtaa lautalla vielä kaikki hyvin, vaikka myöhässä oltiinkin. Aikainen lounas, ettei tarvitsisi heti pysähtyä.

2. Ajetaan rajalle Padang Besariin 362 kilometriä onnellisina siitä, että ei tarvitse olla ahtaasti minubussissa 20 muun viisumin hakijan kanssa, eikä tarvitse olla huolissaan pysyykö kuski tiellä.
No tämä kohta meni melkein kässärin mukaan. Oli mukavaa, kun pystyi tekemään pitstopin silloin kun huvitti, syödä kun oli nälkä ja käydä vessassa tarpeeseen. Aikaa tosin piti olla sen verran hyvin, että olisi pitänyt ehtiä ottamaan muutama kiva valokuvakin matkalta, mutta matka-aika oli lautalta myöhästymisen takia jo hivenen tiukka ja siihen tietenkin "äiti mulla on vatsa vähän sekaisin"-kiemurat, niin haaveeksi jäi.

3. Jätetään Donin auto Thaimaan puolelle Immigrationin parkkipaikalle, kävellään rajan yli Malesian puolelle ennen kello seitsemää illalla ja hypätään Penangille menevään bussiin. Matka-aika max 3 tuntia, koska kilometrejäkään ei ole kuin alle 200.


No, tässä kohtaa kaikki alkoikin sitten jo menemään miten sattuu. Vähän eksyttiin siinä rajan tuntumassa, vaikka navigaattori olikin käytössä, joten oltiin ylityspisteessä Thaimaan puolella vasta kahdeksan hujakoilla. Eikä sitä autoakaan sitten voinut jättää Immigrationin parkkipaikalle, koska se oli kuulemma turvaton, mutta vinkkinä virkailijoilta saatiin kehoitus mennä neuvottelemaan läheiselle poliisiasemalle, josko auton voisi jättää sinne turvaan. No se onnistui, mutta kun Tomppa joutui näyttämään poliisille passiaan, niin setä väitti meidän olevan jo yliaikaa Thaimaassa. Eli "over stay", vaikka ei me kyllä oltu. Ehkä se halusi vähän rahaa, mutta onneksi me ollaan niin tyhmiä, ettei tajuta tollaisia. Aikaa tähän säätöön tietenkin upposi, sitä ylimääräistä aikaa, jota meillä ei ollut.


Aika pimeitä raja-asemia keskellä ei mitään. Mutta hulluillahan on suojelusenkelit vai mitä?

Nyt oltiinkin jo niin myöhässä, että tiedettiin rajan toisen puolen olevan tyhjä busseista. Viimeinenkin bussi selvitettyjen tietojen mukaan oli lähtenyt kello 19, joten piti varmistaa seuraava vaihtoehto. Thaimaan puolen virkailijat olivat sitä mieltä, että takseja varmasti oli rajan toisella puolella odottamassa ja lukemamme mukaan lompakko voisi hätätapauksessa kestää taksimatkankin Penangille. Eli rajan yli vaan. Se "ei kenenkään maa"-välinen käveltävä alue on 200-300 metriä pitkä ja vastassa sitten Malesian raja ja virkailijat. Kaikki virkailijoitten puolesta oli okei, tarkistettiin vielä että takseja löytyy ja näin piti olla. Vaan ei kuitenkaan ollut. Padang Besar-kylä Malesian puolella oli täysin kuollut. Ei mitään takseja, ei yhtään bussia, ei hotelleja edes, että olisi voinut vaihtaa suunnitelmaa ja jäädä sinne yöksi. Eikä taatusti yhtään valkonaamaa meidän lisäksi. Onneksi löytyi edes yksi 7/11-kauppa, josta saatiin ostettua paikallinen nettiliittymä puhelimeen, oltiin nimittäin aika heikoilla siinä väsyneenä keskellä ei mitään.

Mutta eteenpäin piti jollain keinoin päästä, koska kylä oli siis lähes toivoton. Siinä aikamme ihmeteltyämme palasimme 7/11 kauppaan apua pyytämään, josko sieltä voisi vaikka soittaa taksin. Onneksi sentään Englannin kielen taito oli kohtuullista, jotta saatiin edes jonkinlainen puheyhteys auttajiin ja meidän onneksi auttamishalukin oli kohdillaan. Siinä tyypit sitten soitteli jollekin taksikuskille lähimpään kylään Kangariin ja neuvottelivat papan kanssa siitä, mihin hintaan herra suostuisi hakemaan meidät omaan kyläänsä, jossa oli sentään jokunen hotelli. Odotusaika papan ajamalle taksille oli 45 minuuttia ja sama siis takaisin lähimpään hotelliin. Hinta taksimatkaa sovittaessa oli 50 ringittiä (joka oli hiton paljon niissä maisemissa), matkan aikana se nousi 60 ringittiin ja perillä jo 70:een. Siinä vaiheessa oli jo ihan sama, kunhan vaan pääsisi yöksi johonkin ja saisi ruokaa.

Kangar siinä lähellä Malesian ja Thaimaan rajaa on sekin melko pieni. Mutta hotelli löytyi (kaukana luksuksesta), jopa KFC josta saatiin ruokaa ja nettiyhteys, että voitiin ihmetellä miten päästään aamupäiväksi Penangiin. Se oli jo selvää, että bussilla ei ehdittäisi, eikä respan värikäs mieshenkilö suostunut suosittelemaan taksiakaan, joten päädyttiin toisen auton vuokraamiseen. Hyvähän noita vuokra-autoja oli olla molemmilla puolilla rajaa, vai mitä? Ihan pimeetä touhua, täytyy sanoa ja melkein väittäisin, että tämän reissun matkanjohtajalla oli jäänyt joku juttu selvittämättä. Kumpi se meistä oli, niin ei varmaan selviä koskaan...

4. Napataan mukava hotelli uima-altaalla Penangilta pariksi yöksi ja ollaan torstaiaamuna heti yhdeksän jälkeen Thaimaan suurlähetystössä papereita jättämässä. Kaikki paperithan on siis valmiina kirjanpitäjän tekeminä.

Näinhän se ei mennyt lähimainkaan. Aamulla oltiin siis vielä Kangarissa vajaan 200 kilsan päässä Penangista. Saatiin kyllä auto vuokrattua ja lähdettiin reippaana matkaan. Karttaa ei tosin ollut, mutta eihän niitä tarvitakaan sillä yllättävän hyvin toimi puhelimen navigaattori onneksi. Olin selvittänyt Thaimaan suurlähetystön nettisivuilta aukioloajat ja NE KELLONAJAT, millä välillä viisumihakemukset pitää jättää, eli klo 9.00-12.00, joten kaikista kiemuroista huolimatta meidän pitäisi ehtiä ajoissa.


En ymmärrä miksi Malesian puolella on paljon vihreämpää kuin Thaimaassa? Tässäkin on kuitenkin vain 100 kilsaa eroa...

Penangille päästiinkin vähän yli 11, mutta puhelimesta loppui akku ja tässä kohtaa kartasta olisi saattanut olla apua. Eikä sitä ollut. Ja aika paljon on Georgetownissa liikennettä, joten yhtään ylimääräistä säätövaraa harhakaduille ei aikataulussa ollut. Jostain pikkukaupasta saatiin taas soitettua taksi paikalle näyttämään meille tie suurlähetystöön ja huokaistiinkin jo helpotuksesta kello 11.34, kun pamahdettiin lähetystön pihalle. Mutta mutta, se olikin mennyt kiinni jo klo 11.30 eikä mitään ollut tehtävissä, vaikka kuinka yritettiin erään toisen pariskunnan kanssa lahjoa portinvartijaa. "Oh, you want pay more? Okey, go to agent", ja sitten se vartija antoi meille jonkun viisumiagentin nimen sulkien portin nenän edestä.

Eikä meillä siis ollut puhelimessa virtaa, että olisi voinut navigoida sen ja edellisenä päivänä hankitun nettiliittymän avulla agentin toimistoon. Onneksi tämä toinen pariskunta oli paremmin varustautunut pienen tyttönsä kanssa, joten seurasimme heidän autoaan ruuhkaisessa Penangissa oikeaan osoitteeseen. Ja ensimmäisen kerran oikeastaan ikinä näin, kun Tompalla meni hermot, joten meidän perhe ei päässyt diiliin agentin kanssa. Eteenpäin siis, sanoi mummo lumessa...

Sitä vaihtoehtoa meillä ei ollut (tai no kaikki olisi muuttunut todella hankalaksi), että olisi viety omin päin viisumihakemukset perjantaiaamuna, sillä se olisi tarkoittanut sitä, että oltaisiin saatu valmiit paperit vasta maanantaina iltapäivällä. Vaikka se meille olisi sopinutkin ja olisimme voineet ottaa muutaman päivän loman, niin se koirahotelli jossa meidän rakit oli hoidossa, oli täyteen buukattu lauantaista eteenpäin. Eli meidän karvatassut oli haettava pois lauantaina ennen viittä. Vaihtoehdot oli todella vähissä, kello oli tässä vaiheessa jo alkuiltapäivää, meillä ei ollut hotellia missä olisi saanut ladatuksi puhelimien akut ja kaiken lisäksi kaikkien hermot alkoivat reistailemaan.


Hyvä ruoka, parempi mieli :)

Mutta hyvä ruoka, parempi mieli. Käveltiin kadun yli lähimpään ravintolaan, jossa kaiken lisäksi ja onneksi saatiin puhelin lataukseen. Olin valinnut ennakkoon parit hotellivaihtoehdot ja sen verran saatiin akkuja ladatuksi, että päästiin navigoimaan lähimpään niistä. Olisihan siellä ollut hotelleja vaikka muille jakaa, mutta olin niin toivonut, että rankan autossa istumisen jälkeen voitaisiin hetki "porsastella" vähän hienommassa hotellissa. Varatkaa muuten hotelleja Agodan ja muitten kautta, sillä halvemmaksi kaikki tulee sillä tavalla, sen verran hienosti ovat diilinsä hoitaneet. Me ei oltu tehty sitäkään ennakkoon, joten jouduttiin tästäkin kärsimään vähän nahoissamme, mutta onneksi kiva majapaikka löytyi Chulia Mansionista, jota ehdottomasti suosittelen. Erittäin tyylikäs ellei jopa "chic", siisti ja sympaattinen pieni hotelli mukavalla alueella. Eikä mitenkään liian kallis ottaen huomioon, että drinkkilippuja annettiin ja ilmaista kahvia, keksejä ja jäätelöä oli tarjolla iltapäivästä aamukuuteen.


Kaunistakin Penangilla on


Kaupunki täynnä katutaidetta

Me pantiin puhelimet ja tietokoneet lataukseen ja ruvettiin miettimään seuraavaa siirtoa, sillä jotain oli saatava aikaiseksi parin tunnin sisällä...

Miten tarina jatkuu, kerron seuraavassa postauksessa, koska tästäkin tuli taas tapani mukaan liian pitkä. Pysykäähän kuulolla...


Oiva hotellivaihtoehto Penangille matkaaville


Niitä pieniä juttuja mitä minä arvostan
6

Chatuchak

Mun piti kirjoittaa jo eilen, mutta sitten mä en pystynyt. Se mitä maailmalla tapahtuu on järkyttävää ja ehkä Pariisin verilöylyt viimein osuivat vaan niin lähelle, että kaikki aiheet mitä oli suunnitellut, tuntuivat järjettömiltä kaiken muun järjettömyyden seassa. Joten en kirjoittanut mitään. Vaikea oli tosin tänäänkin päättää mistä aiheesta antaisi näppäimistön laulaa, joten päätin pitää pääni olla kirjoittamatta politiikasta, uskonnoista ja muista näistä maailmaa järkyttävistä asioista. Se ei tarkoita sitä ettenkö ajattelisi, vaan sitä, että olen tehnyt päätökseni jo aikaa sitten. Luen kyllä mielelläni viisaampien kirjoituksia, ajattelen ja suren, joten älkää käsittäkö väärin.

Valitsin siis tietoisesti kevyen aiheen, joka on meidän arkea tänään, nimittäin Chatuchakin markkinat. Oletko koskaan käynyt? Chatuchakin viikonloppumarkkinat Bangkokissa eivät ole ainoastaan Thaimaan suurimmat markkinat, vaan ymmärtääkseni jopa koko maailman noin 10.000 kauppiaan voimin. Edellisessä kirjoituksessani kiukuttelinkin jo sitä, kuinka tältä saarelta on vaan vaikeata löytää järkevän hintaisia ja edes siedettävän näköisiä tiettyjä sisustustavaroita, ja kun niitä nyt tähän hätään oli pakko saada monin kappalein hankituksi uuteen taloprojektiin, niin jaettiin roolit ja Tomppa reippaana otti aamulennon Bangkokiin.


Kuva vuosien takaa, ehkä jopa ensimmäiseltä Chatuchakin reissulta. Ja kuuma oli...

Se on paratiisi, se on helvetti, se on jumalaton pätsi, eikä se ehkä sovi heikkohermoisillekaan, koska siellä saattaa käydä jopa 200 000 kävijää parhaimpana päivänä. Se on myös vaikea ja se on toisaalta myös helppo, mutta ennen kaikkea se on ehdottomasti paikallaan silloin, kun aikaa on vain yksi päivä ja hankittavaa ihan hemmetisti. Etenkin jos vielä halvallakin pitäisi saada. Sillä kaikki tarvittava on kuitenkin yhdellä alueella tuoksuöljyistä tekstiileihin ja taiteesta muihin sisustustuotteisiin, vaatteista, luonnonlääkkeistä ja elektroniikasta puhumattakaan. Onhan siellä myös lemmikkieläimiä, vaikka ne osastot kierrän kyllä aina erittäin kaukaa.

Meidän kauppalistalla oli tällä kertaa kaikkea mahdollista sisustustavaraa viiden huoneen omakotitaloon, jossa ei ole vielä peruskalusteita lukuunottamatta mitään. Koska meillä on menneisyys sisustustuotteiden maahantuojana ja Chatuchakissakin tuttuja tavarantoimittajia ja huolintayhtiö, niin tämä vaikutti näitten maalareitten kiireiseen aikatauluun ja heikohkoon budjettiin nähden järkevältä vaihtoehdolta tähän hätään.

Vaikka tällä kertaa en reissulla olekaan, niin olen ollut monesti aiemmin. Muistan hyvin ensimmäisen Chatuchak-reissun, kun Miska oli mukana ja vaikka silloin oli aikaa koko viikonloppu, niin silti se loppui kesken ja ostettua tuli vaikka mitä sen lisäksi, mikä oli ollut tavoitteena. Chatuchakissa voi nimittäin iskeä lämpöhalvauksen lisäksi myös vauhtisokeus. Se mitä näet yleisimmissä rantakohteiden katukojuissa löytyy siis sieltä, tosin huomattavasti halvemmalla, ja kaiken sen lisäksi tarjolla on myös esimerkiksi upeita käsityöläisten luomuksia, joten jos olohuoneesi seinällä Chatuchak-reissun jälkeen komeileekin upeasti kaiverrettu kummallinen hökötys, niin oli se varmasti taidetta ja shoppailureissu onnistunut.


Miskan tunnelmia viikonlopun Chatuchakista, huh huh...

Jos menet sinne ekaa kertaa, niin skytrain on kerrassaan loistava vaihtoehto kulkuvälineeksi. Se on muutenkin äärimmäisen kätevä kulkuväline Bangkokin koluamiseen ja erittäin kustannustehokas. Monesti myös huomattavasti nopeampi vaihtoehto, kuin taksit. Eikä sitten tarvitse miettiä huijaako joku jotain ja oliko mittari päällä, joten suosittelen lämpimästi. Laita kevyttä päälle ja osta vaikka käsiviuhka, sillä voit olla varma, että niissä aaltopeltikattojen alla olevissa kojukujissa hiki lentää eikä hermot lepää. Juo juo ja juo, sillä se lämpöhalvaus ei ollut vitsi. Ja kun tulet porteista sisään, niin hanki ensimmäiseksi itsellesi alueen kartta, sillä sen avulla navigoimalla pystyt todennäköisesti välttämään eksymisen. Alue on nimittäin loppupelissä kuitenkin yllättävän simppeli ja eri aihepiirien kauppiaat on suurin piirtein sijoittuneina samoille alueille. Sieltä löytyy lisäksi myös useita ravintoloita ja muita ruoka/ mehukojua, joten nälkään ei tarvitse kesken shoppailun kuolla. Joku urheilujuoma voi olla harkinnan arvoinen juttu (ellet ole sitten älynnyt ostaa seiskasta elektrolyyttejä), sillä hikoileminen ja pelkän veden juominen saattaa tehdä olosta vähän höntin.

Ja lähde metsästämään. Jos sulla on mahdollisuus uhrata alueelle vaikka kaksi päivää, niin suosittelen. Kierrä ensimmäisenä päivänä kartan kanssa kiinnostavat alueet ja ota kuvia kiinnostavista tuotteista hintoineen. Seuraavana päivänä on sitten huomattavasti helpompaa palata listan kanssa kujille tinkimään ja hankkimaan juuri se tavara, mikä eniten herätti mielenkiintoa. Ja jos päädyt sitten ostamaan sen jättikokoisen ja kauniin muotoisen jalkalamppuparin, sekä muutaman öljyvärimaalauksen ja vaikka läjän valtavia vaaseja, niin ei hätää. Alueella toimii useita huolintayhtiöitä DHL:stä Ems:iin, joten voit huoleti jättää aarteesi jälleentoimitettavaksi vaikka kotiovelle. Meidän family on monet vuodet käyttänyt pientä paikallista firmaa, koska se on osoittautunut muita vaihtoehtoja halvemmaksi ja onhan tässä vuosien varrella jo jonkinlainen tunnesidekin syntynyt.

Mun rooli on tänään ollut puhelimen päivystäminen. Lista oli jotakuinkin suunniteltu etukäteen (parikin eri kertaa) ja sen avulla Tomppa reissuun lähti. Kuvia "kohteista" on tullut päivän aikana jonkun verran tyyliin- "käykö tämä tai tämä?"- mutta kun tunnit kuluivat, niin kuvien ja soittojenkin tahti hiipui. Kiire siis iski loppua kohden.

Nyt Tomppa istuu sitten yöjunassa kohti Surat Thania, eikä kuulemma enää edes muista mitä tuli shoppailtua, joten elämme suuressa jännityksessä...


Tällaisia ei ollut ostoslistalla, mutta valkoisen Buddhataulun olen halunnut pitkään. Tänään taisin saada :)


Toivottavasti sain näitä vaaseja


Erilaisia valaisimia joka lähtöön


Sisustusoksia jos jonkinmoisia


ja vaikka mitä muuta haluat. Todennäköisesti se löytyy Chatuchakista :)
10

Saako purnata?

Vai onko vaan näyteltävä, että mä olen hiton pirteä ja aurinko paistaa? No tänään mä en jaksa ryhdistäytyä, vaan ajattelin kerralla oksentaa osan potutuksesta ulos, jotta voi huomenna sitten taas hymyillä. Joten kiitos ja anteeksi.

Kyllähän mä tiedän, että tähän hienoiseen ärsytykseen ei tarvittaisi kuin yksi kunnolla nukuttu yö, niin se olisi siinä ja asioihin suhtautuisi rennommin. Mutta nyt takana on muutama kohtalaisen valvottu yö ja veto on vaan pois. Kaikki tuntuu vähän raskaammalta, huolestuttavammalta ja ärsyttävämmältä ja pelkästään sen asian tajuaminen korpee niin hemmetisti jo itsessään. Vaikka kuinka hengittäisi syvään ja lukisi itseään ja tietäisi, että huomenna kaikki on paremmin ja joku päivä sitten nukkuukin paremmin, niin ei se tällaisina hetkinä juuri auta. Siksi mä nyt vähän päästelen.

Olen syystä tai toisesta nukkunut jo melkein viikon huonosti ja tämänkin kamelin selkä vihdoin katkesi pari päivää sitten, kun esikoinen Suomesta ilmoitti eronneensa tyttöystävästään. Voi itku mikä huoli tuli heti! Vastahan ne vuosi sitten muuttivat yhteen, muu perhe on täällä maailman äärissä ja mitäs nyt sitten? Lähdenkö Suomeen henkiseksi ja muuksi tueksi (no se ei nyt halunnut että lähden), kuinkas paljon sille jääkään eron jälkeen niitä huonekaluja, se sähkösopimus pitää muistaa vaihtaa jässikän nimiin, tietokonekin on rikki ja uusi pitää hankkia, sekä kaikki se muu muistettavien juttujen lista ja huolestuttavien asioitten möykky, jonka alle hautautuu saman tien, kun yrittää laittaa silmänsä kiinni. Se on paska fiilis, eikä sitten kyllä nukuta yhtään. Ja vaikka kuinka kuvittelisi tietävänsä, että asiat järjestyy AINA, niin mä en ainakaan osaa rauhoitella noissa tilanteissa itseäni riittävästi. Onneksi muru tulee tänne jo joulukuussa ja sitten mä en päästäkään sitä ihan hetkeen pois.

Ja sitten rupesi väsyneenä ärsyttämään oikeastaan melkein kaikki muukin. Vettä sataa koko ajan, varvastossuilla kävely alkaa olemaan ällöttävää eikä mulla oikein ole tanssikenkiä lukuunottamatta muitakaan ja terassi on täynnä märkää pahvia koirien leikeistä. Mitään "oikeita" leluja niille ei kannata hankkia, koska se on kaksi sekunttia ja lelu on kaput. Uuteen taloon hankitut verhot on sittenkin liian kapeat ja osa liian lyhyet ja taas pitää mennä ompelijalle. Se sanoi jo eilen, että olisi tullut halvemmaksi vaan tilata häneltä kankaat ja mittojen mukaan verhot, mutta kun yrittää säästää, niin loppupelissä huomaa kuitenkin maksaneensa enemmän näillä "säästötalkoilla". Huomenna jo hävettää mennä taas sinne ompelimoon tietäen, että rouvalla oli kiire jo ilmankin meidän säätämisiä.


Voi näitäkin riepuja, ei haittaisi yhtään jos olisi vähän kuivempaa

Aika pitkään on ärsytyslistalla ollut myös se, että joka paikassa 90% ihmisistä on koko ajan kännykällä. On ne sitten kaupan kassalla tai hyllyjen takana piilossa tai vartijana jossain, niin kännykkä on kädessä. Kiireiselle asiakkaalle se nyt ei ainakaan sovi, sillä yritä siinä nyt sitten saada palvelua facebookin tai instagrammin ohi. Järkevän näköisiä terassikalusteitakin saari ammottaa tyhjyyttään tai sitten niitä on, mutta hinnat ovat tähtitieteellisissä lukemissa. Täällä kaikessa tuollaisessa tavarassa on valitettavasti todellisen hinnan lisäksi myös se "saarilisä", ja kun tarjontaa on nihkeästi, niin eıpä juuri ole tinkimisen varaakaan. Tänään kyllä vein Tompan ostamaan valitsemiani terassikalusteita, mutta se päätti säästää vielä sen 30 euroa, joten nekin jäi sitten saamatta. Arvatenkin jotakuta otti kaaliin aivan älyttömästi, kun olin jo ehtinyt riemuitsemaan siitä, että hankintalistalta voi edes yhden artikkelin yliviivata. Murrrr.


saamarin kännykät ;)


Kyllä täältä paljon juttuja saakin, mutta ei aina juuri sitä mitä tarvitsisi


Mä niin toivon pääseväni pian toteuttamaan näitä hauskoja sisustusideoita, joita vuosien varrella on kerännyt.

Kaiken tämän "säästämisen" sivutuotteena päätin vielä tilata meidän yhdistettyyn keittiöön/ olohuoneeseen ilmastointilaitteen, vähän niin kuin pieneksi luksukseksi niihin aurinkoisiin ja kuumiin päiviin, joita täällä kuitenkin pääsääntöisesti on. Ajattelin että tähän samaan konkurssiin se kuitenkin uppoaa sopivasti. Laite tulikin jo viikko sitten, mutta asentaja vasta eilen. Ja juuri sinä päivänä, kun aamulla herättyäni rupesin heti laskemaan tunteja hetkeen, jolloin voin taas kaatua kyljelleni parin tunnin päikkäreille. Olisi ollut aivan pakko, mutta nyt ei siis ollut toivoakaan. Asentaja on kyllä meidän kylästä, joten siirto olisi saattanut olla mahdollista, mutta kun kaveri ei puhu yhtään englantia ja vaikka kuinka yritin terassilla sanoa, että "tomorrow ok"?, niin herra vaan vyöryi jättimäisen työkalulaatikkonsa kanssa sisään, koirat pantiin pakettiin talon alle telkien taakse ja sitten meni sähköt. Ja siinä sitten odoteltiin kunnes ajattelin, että nyt mun on ihan parasta häipyä. Ei ollut nimittäin yhtään hymy herkässä, eikä se tietenkään asentajan syy ollut. No, tämä asennustyö jatkuu edelleen ja meinaahan sekin vähän kiristää...

Mitäs sitten vielä? Ai niin... ensi viikolla meillä on vuorossa taas kolmen kuukauden vitsaus eli visarun. Passeihin pitää siis hankkia leimat, jotta voidaan jatkaa saarielämää. Vuokrattiin jo auto luottovuokraajaltamme Donilta ajatuksena ajaa lähimmälle rajalle Myanmariin, kunnes kirjanpitäjä ilmoitti, ettei se käy, vaan meidän on otettava pidempi reissu Penangille, josta olisi tarkoitus saada seuraavaksi vuoden viisumi. Vaikkei sekään mitään vuotta tarkoita, vaan silti on mentävä kolmen kuukauden välein rajalle leimaa ruinaamaan. On tämäkin nyt aika rasittavaa, sillä meille lyhyt ja kätevä viisumireissu joudutaankin vaihtamaan kohtuupitkään matkaan ja vähintään kolmen yön yöpymiseen. Ja meidän tapauksessa se tarkoittaa hotellia myös koirille. Toivottavasti The Dogfatherilla on tilaa tai sitten tulee lisää ongelmia, enkä mä juuri nyt halua niistä yhtäkään.

Ja sitten tätä kirjoittaessa kolisteli Tomppa sisään huutaen, että "moi muru, toin sulle ison säkin vessapaperia". Voi saakeli, ehkä se sitten auttaa tähän potutukseen ;).

Mikäs sinua otti tänään aivoon?


Näitä rentoja hetkiä odotellessa!
6

Ihan pimeetä hommaa

Hups ja oho, muutama ylimääräinen päivä vierähti blogin päivityksissä, joten taitaa olla taas luvassa sellainen jäsentämätön läjä tavaraa yhteen pötköön, joten anteeksi vaan. Mutta katsotaan mitä tästä syntyy...

Olen vissiin ennenkin ihmetellyt sitä, että tällä saarella aika kuluu pelottavan paljon nopeammin kuin Suomessa. Tänään ymmärsin myös syyn. Kun täällä tulee pimeä, niin täällä tulee todella pimeä. Ei niin kuin Suomessa, jossa kuitenkin on aina katuvaloja ja kauppakeskusten valoja ja neonvaloja ja vaikka mitä valoja. Jotain korpea ja kaamosta lukuunottamatta siellä ei varmaan ikinä ole "todella" pimeä, mutta täällä kyllä on. Täällä on kuitenkin (ehkä Chawengin ydintä lukuunottamatta) melko vähän katuvaloja tai mitään muitakaan valoja ja kun pimeys täällä tähän aikaan vuodesta laskeutuu viimeistään 18.30, niin eipä täällä ympärilleen paljoa hahmota, ja moni puuhastelu varsinkin ulkona loppuu sen sileän tien. Edes koiran kanssa ei viitsi lähteä rämpimään tohon kylän ulkoilualueelle, kun ei halua havahtua jaloissa luikertelevaan käärmeeseen sillä hetkellä, kun mitään ei ole enää tehtävissä. Huh.

Ja meillä on aina vaan noita kaiken maailman projekteja. Niin kuin se bambuaita, joka ei ole vieläkään valmis, sillä Salsa ja Boo edelleenkin pääsevät sujahtamaan joistain hemmetin koloista ulkomaailmaan. Ja kun se ei käy, niin se ei käy. Mä en oikeasti usko että meidän aitaprojekti loppuu IKINÄ, ellei me palkata joku rakentamaan tontin ympärille kolmemetrinen betoniaita.

Aitaprojektin lisäksi meille tuli sitten myös tuo uusi taloprojekti, joka on tietenkin aiheuttanut jonkin verran harmaita hiuksia ja vähintäänkin hässäkkää. Ne harmaat hiukset on kuitenkin viisainta laskea vasta vähän myöhemmin, nyt vaan painetaan hommia ja kohta sitten ihmetellään. Riskit on kuitenkin meillä, kun niin täällä vaan tuppaa asiat menemään, joten toivotaan parasta ja mä en sano sitä loppua, koska kyllä te tiedätte..


Jääkahvin voimin jaksaa painaa. Täältä saa muuten aivan parhaat ja isoimmat annokset halvimmalla ihan näistä paikallisista katukojuista.

Tällä hetkellä (lue vieläkin) maalari maalaa taloa. Vaikka työn piti alunperin maksaa noin 100 euroa (mikä olisikin kyllä ollut tosi edullinen), niin nyt ollaankin sitten menty yli puolet överiksi. Loppusummasta ei ole hajuakaan, enkä tässä kohtaa suostu edes miettimään sitä, sillä eipä sitä nyt ensimmäistä kertaa elämässä kiivetä takapuoli edellä puuhun. Aika näyttää mitä tuleman pitää, selvitellään sotkut sitten myöhemmin.


Vähän on hommat vielä kesken, mutta erittäin hyvältä näyttää...


Onneksi täältä löytyy HomePro, joka on vähän niin kuin Bauhaus Suomessa :)

Ompelijoitten piti olla "todella" halpoja, koska ne saatiin kylän omistajan suhteilla, mutta kyllä tarjouksen loppusumma ylitti villeimmätkin kuvitelmat. Okei, verhoja ja sohvanpäällisiä tyynyineen oli aika monta metriä, mutta kun kaveritkin teetti nahkasohvan päällystämisen ompelijalla alle sadalla eurolla, niin tämä sai kyllä haukkomaan vähän henkeä. Siis 1500 euroa noin suurinpiirtein ja sillähän saisi näillä seuduilla melkein mitä vain. Esimerkkinä mopon istuimen päällystäminen ompelijalla 7,5 euroa, puhjenneen renkaan korjaaminen saman verran ja monta muuta vastaavaa juttua. Me ei ymmärrettävästi tartuttu tähän "huipputarjoukseen" vaan lähdettiin haalimaan muilta ompelijoilta uusia, sekä hankkimaan tavaraa osissa sieltä sun täältä. Ihan pimeetä hommaa tämä paikallinen hinnoittelu, joten saa nähdä mihin summaan päästään tässä parin viikon sisällä. Bangkokissa olisi toki Ikeakin, mutta pelkät kuljetusmaksut on aika kovat ja hinnatkin siis jo Suomessa totuttua (mikä on täällä kallista), joten toistaiseksi skipattiin tämä vaihtoehto.

Mutta hei, aurinko on paistellut tässä parina päivänä ajoittain, joten pyykkiä voi taas pestä. Aamu-uinnit on saatu pahimpien sateitten jälkeen taas päiväohjelmaan ja noita karvaisia otuksia pystyy pitämään ihan pihallakin. Miskan (ja meidän muittenkin) monen kuukauden odotus palkittiin, kun Marianne ja Rami lapsineen muutti saarelle, kohta tulee Julle talvehtimaan ja kuukauden päästä myös vanhin poika Jesse. Indonesian savut on hellittäneet, vaikka siellä nyt purkautuukin tulivuori, mutta onneksi se ei ainakaan toistaiseksi sotke elämää täällä ja vuorikin lienee rauhoittumaan päin. Ystävät, rakkaat, karvaiset kamut, Miskan hyvin menneet kokeet, Jessen lähettämät skeittivideot ja muut onnistumiset, ihana illallinen, hyvä viini, pikku jutut.

Niistä on ne arjen suuret ilot tehty. Kuitenkin. Aina. Vai mitä?


Onneksi pääsee aamu-uinnille ja sunnuntaiaamusta huolimatta, ihan rauhassa sai huitoa menemään.


Aika mutkattomia on vaikka nämä suihkusysteemit meidän kylällä. Ei altaaseen ilman suihkua kiitos :)


Tässä mun lempipuu taimena, eli Leelawadee. Monissa eri väreissä kylä täynnä ja tuoksu on ihanasti huumaava!
0

Lätäköitä siellä, lätäköitä täällä... ja pikku projekti

Kun lapsiperheessä on vain kaksi skootteria, niin sadekausi saattaa pahimmassa tapauksessa rampauttaa melko totaalisesti. Täällä on tullut melkein aamusta iltaan nestettä taivaan täydeltä jo varmaan viikon (ehkä yksi välipäivä on sekaan mahtunut), ja pakko sanoa että helpompaa olisi, jos välillä pääsisi liikkeelle. Tomppa kyllä liikkuu säällä kuin säällä kertakäyttösadetakki korvilla, mutta mä olen vähän varovaisempi ajaja, joten jumissa on tullut oltua. Autoa meillä ei ole eikä tule, koska mopo on muuten niin hiton paljon kätevämpi. Sillä pääsee näppärästi ohi autojonojen parkkeeraamisen helppoudesta puhumattakaan. Autot on täällä sitä paitsi melko kalliita ja hienoja, ei täällä mitään meidän budjetille sopivia räppänöitä myydä. Aamu-uinnitkin on muuten jäänyt väliin, koska kilometrin uiminen silmät kiinni on aika raskasta ja sade hakkaa veden pintaan sen verran lujaa, että silmät auki uiminen ei onnistu.


Ihan kivasti tulvii. Kanootti voisi olla hyvä vaihtoehto ;)

Onneksi asutaan melkein vuorella, niin ei olla aivan hukuttu. Mitä olen sosiaalisesta mediasta tänään katsellut kuvia Samuin tulvista, niin olen ymmärtänyt liikkumisen olleen melko haastavaa joissain paikoissa viime aikoina. Tulvia siellä, tulvia täällä, viemärit ei vedä ja autot ja mopot hörppivät vettä tukehtuen liikenteen sekaan. Ymmärsin kirjoituksista, ettei tämä sateen määrä nyt ole aivan normaaleissa mitoissa, vaikka sadekautta eletäänkin.

Meillä ainakin olisi ollut paljon helpompaa, jos olisi ollut kuivempaa keliä viime päivät. Kun on tämä uusi rääpäle, jota Salsaksi kutsutaan muutti taloon, niin olisi ollut rutkasti sujuvampaa opettaa se "ulkosiistiksi", jos olisi antanut penskan hillua pihalla nauttimassa elämästä. Nyt kun sen nostaa pisulle puutarhaan, niin ensimmäiseksi se singahtaa rappuset takaisin terassille ja siitä oven raosta olohuoneeseen tarpeilleen. Vaikka nopea olenkin, niin en sentään yhtä nopea eikä mulla ole silmiä joka puolella, joten niitä keltaisia lätäköitä syntyy sinne sun tänne. Tahti on nimittäin tiuha ja jos koiranpentu kuulemma oppii pidättelemään vasta viiden kuukauden ikäisenä, kuten olen lukenut, niin hommaa piisaa vähän aikaa jatkossakin.

Ja voi tätä siivoamisen määrää, huoh! Likaisia rättejä ja pyyhkeitä on telineet ja kaiteet täynnä, eikä mikään kuivu. Ilman kosteusprosentti lähentelee sataa ja joka puolella haisee märät tekstiilit ja koiran turkit. Yäk. Sellaista pientä turhautumista on ollut ilmassa, että jos ei kohta päästä vaikka rannalle, niin hitto vieköön. Mä haluan ulos!

Mutta onneksi ollaan vihdoin saatu maaliin aiemmin postaamani yhteistyökuvio meidän vuokranantajan kanssa ja tämä projekti työllistääkin ihan kiitettävästi ainakin seuraavat viikot. Luvassa on remontointia, puutarhan laittoa ja sisustamista (siitä mä tykkään) ja paljon muuta. Onpahan jotain mitä hommata sadepäivinä tietokoneen äärellä, vaikka vielä enemmän olisi tosin hommaa tuolla ulkomaailmassa. Mutta ne joutuu nyt odottamaan, kunnes taivas aukeaa ja ilmat antaa myöten.

Meidän piti aloittaa tuon viereisen villan manageeraaminen, mutta kuukausi sitten siihen vihdoin ja viimein löytyi vuokralaiset. Villa on niin lähellä, melkein kyljessä, että hieman arvelutti ketä siihen ilmaantuu, mutta onneksi meillä kävi tuuri. Siinä pitää majaansa nyt aussi-isä teinipoikansa kanssa, eikä heitä juurikaan näy, joten meidän tilanne tuntuu todellisuudessa lähes samalta kuin tähänkin asti. Naapurin isäntä on kokkina Four Season-hotellissa ja tässä huushollissa ollaan peukut pystyssä, että tullaan jonain päivänä sen verran tutuiksi, että päästään vaikka herkkujen äärelle.

Mutta siis, meidän vuokranantaja jostain syystä haluaa tehdä meidän kanssa yhteistyötä, tai sitten se vain pitää meistä, koska viereisen villan mentyä sivu suun, hän halusi meidän ottavan hoitaaksemme vielä isomman villan tästä samasta kylästä. Se ei ole näin uusi, mutta se on mainio ja iso 5 huoneen kokonaisuus kolmella kylppärillä ja kylpyammeella, jossa makoillessa saa nauttia auringonlaskusta Bangrakin lahden poukamaan. Nyt vielä hoidetaan villaan pieni "kasvojen kohotus" ja parin viikon päästä pitäisi olla kaikki valmiina vastaanottamaan lomailijoita. Tänään treffattiinkin talolla jo ompelijat, jotka hoitavat kaikki tekstiilien päivitykset, huomenna vuorossa maalarit ja sitten pääsee viimeistelyhommiin, eli siihen mun suosikkiin- sisustamiseen.

Joten jos sinä, tai ystäväsi olette tulossa Samuille ja etsitte taloa (joka tulee yleensä halvemmaksi kuin hotelli, eikä tarvitse elää kuin sillit suolassa), niin ottakaa ihmeessä yhteyttä. Järjestetään teille sopiva hinta 8 henkeä majoittavasta talosta kauniissa ja rauhallisessa puutarhakylässä, jossa lapsetkin polskivat mukavassa uima-altaassa leelawadee-puitten katveessa ja me voidaan ottaa yhdessä vaikka lasit viiniä.

Tervetuloa!


Ompelimossa tarjousta hakemassa


Päädyttiin kuitenkin tähän helpompaan vaihtoehtoon, jossa ompelijat hoitaa kaiken, eli mittaa ja suunnittelee alusta loppuun.


Tässä vähän kangasnäytteitä ja niitten valintaa

Pakko laittaa vielä pari piristyskuvaa, sillä 90% ajasta tämä on ilmojenkin puolesta kyllä aikamoinen paratiisi:


Viikon (ja koko vuoden) piristys, voitto kotiin mölkyssä ensimmäisen kerran. Yleensä mä olen ottanut haltuun sen häntäpään ykkössijan ;)


Ja niin, näitä kauniita päiviä odotellessa :)
6
Back to Top