Kisan vika

Terveisiä Kemiönsaaresta! Ajattelin tässä Mr. Becksin kirjoitusten välissä (kyllä, Samuilta on tulossa AINAKIN yksi vieraskynäily lisää) kirjoittaa taas pienesti meidän kakkosajanvietteesta frisbeegolfista (lukijat tietää, että ykkönen on remppa, voi elämän kevät...).

 

Aihehan on sinänsäkin ajankohtainen, että jos koronalukujen noustessa päädytään esimerkiksi vaikka sisäliikuntaharrastusten, joukkuelajien sun muitten koronan suhteen riskaabelien yhdessä tekemisten rajoittamisiin, menkää nyt hyvät ihmiset ja ottakaa frisbeegolf haltuun. Siinä pystyy nappaamaan hiton monta kärpästä yhdellä iskulla - ulkoilu, liikunta, luonto ja yhdessä tekeminen ulkona ilman että ollaan fyysisessä kontaktissa muihin. Happimyrkytys on tosin taattu.

 

Lukuunottamatta joitain pääkaupunkiseudun frisbeekenttiä, keväälläkin koronan myllätessä Suomessa rajuimmillaan, heittämään pääsi. Joissain paikoissa ryhmien kokoja rajoitettiin, mutta ainakin me pääsimme harrastamaan sinne minne halusimme. Ja kuten olen aiemminkin paasannut, frisbeegolf on mainio laji myös vähän iäkkäämmille ulkoilijoille. Olimme esimerkiksi muutama päivä sitten pelaamassa Taalintehtaan fribakentällä, ja siinä meidän kierroksen loppuvaiheessa törmäsimme rataa kiertäviin kahteen pariskuntaan (tai no oletan että olivat pariskuntia), joitten ikä oli reippaasti yli 60. Siinä me toisemme ohittaessamme vitsailtiin tuulen suunnista ja koukuttavasta harrastuksesta, ja toivotettiin puolin ja toisin tsempit haasteisiin. Hienoja tyyppejä, me ainakin oltiin todella fiiliksissä mainiosta poppoosta.


Miettikääpä nyt - aurinkoinen ja pirteän kirpeä syyspäivä, repussa muutama kiekko, eväät ja termarissa kahvia, puhumattakaan nyt kivoista pelikavereista. Mitäpä sitä muuta voisi toivoakaan!

 

Västerby frisbeegolf
Tammisaaren kiva lampiväylä

 

Kisojen vika


Mun pelaaminen ei ole viime aikoina sujunut kovinkaan mallikkaasti. Tällä hetkellä olen ikään kuin kahden tekniikan välissä - sen vanhan joka ei auttanut kehittymään, ja sitten tämän uuden, jota yritän nyt kovasti opetella. Toisin sanoen vanha tekniikka ei enää onnistu, eikä uusikaan vielä, niinpä kaikki mahdolliset kirosanat on pusikoista tullut huudeltua. 


Mutta, kaikesta vajavaisuudestani huolimatta pojat - nämä joita pelikavereiksikin kutsutaan - ovat onnistuneet ylipuhumaan mut jo muutamiin kisoihin. Ja juuri kuten postauksen otsikkokin jo kertoo, olen ollut aina heittämällä kisojen vika. Mutta mähän en lannistu, en piru vieköön. Se ei ole mun luonto.


Kisoja on nyt Suomessa takana kolme ja kaikki näistä Västerbyn radalla Tammisaaressa. Toi rata (tai siis radat) on tosi kiva, kirjoitin siitä mm. täällä, mutta ennen näitä heidän viikkokisojaan en ollut koskaan kiertänyt heidän B -rataansa, joka on TODELLA hieno, mutta oikeasti aika pirun haastava. Ainakin se on helposti liian haastava mun heittopituuksille, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö osaisi arvostaa huippurataa. Arvostan kyllä.

 

Tammisaaren kisoissa on saanut toivoa päästä heittämään omien frendien kanssa samalla kortilla.

Tosi kiva ja väylä B -leiskalla

 

Tämä paikallisen seuran EIF:n ylläpitämä rata on hienossa kunnossa ja noita viikkokisoja tällä vaikeammalla radalla on nyt järjestetty sunnuntai-iltaisin. Ratakuvauksessa sanotaan, että pisin väylä olisi 268 metriä (par5), mutta mielestäni siellä kyllä oli yksi 270 metriäkin pitkä par4 väylä. Ja jottei pelaaminen tuolla radalla olisi aivan liian iisiä, lähes jokaiselta väylältä löytyy OB -alueet tai mando. Useista vielä molemmat.

 

Rata on pelaajien keskuudessa kovastikin kehuttu ja yhdeksi parhaimmistakin tituleerattu, ja omasta mielestänikin aivan aiheesta (tässähän mä kuulostan jo ihan ammattilaiselta, vai mitä?). Tällä B -leiskalla pääsee heittämään korkealta ja kovaa, löytyy metsäistä pilliväylää, lammen yli heittämistä, pidempää ja lyhyempää niittyä, sekä ylämäkeen yrittämistä, joka on meikäläiselle ainakin vielä jokseenkin haastavaa. Mutta magee leiska, vielä kun onnistuisi saamaan omiin heittoihin sitä toivottua ja kovasti treenattua pituuttakin. 

 

Mutta enisenveikkonen (kuten Beck sanoisi), ensi sunnuntaina otan jälleen härkää sarvista ja lähden Taalintehtaan radalle kisaamaan. Viimeinen sija on lähes varma, mutta noi mun pelikaverit on nykyään niin kisaorientoituneita, ettei sitä voi itsekään jäädä rannalle ruikuttamaan. Meni sitten syteen tai saveen. Taalintehtaan kisassa rata vedetään kahteen kertaan (eli 36 väylää) ja tossa äkkiseltään laskettuna siihen saattaa mennä sellainen 6 tuntia. Phuuh... (missä ihmeen välissä mä ehdin toilettiin???)

 

Wish me luck, jookosta💛


Taalintehtaan rata on aina vaan kiva.

0

Vieraskynäilijä Beck Samuilta: Milloin alkaa aika uus ja mitä sitten?

Kuten Beck edellisessä vieraspostauksessa lupasikin, tässä jatko-osa muutama päivä sitten julkaistuun Samui -postaukseen. 

 

Mielenkiintoista tarinaa historiasta ja maalailua tulevasta, olkaa hyvät:

 

Sieltä se aurinko nousee aina uudestaan, kuten Samuikin
 
 

Milloin alkaa aika uus ja mitä sitten?

 

Saavuin Samuille junalla, botskilla ja viimeisen pätkän kohti Chawengia songtaewilla, kuten moni muukin reissaaja on tehnyt. Maita oli tuolloin taskussa jo yli 70, sillä olin etsinyt juuri tätä; "suosikkimaani suosikkipaikkaa", jossa voisi asustaa pitkään, miettimättä huomista. Vuosi oli 2000 ja sen jälkeen kertyneenä on kaikennäköistä informaatiota erilaisista saaren ja maankin kaupallisista toimista.

 

Toimin aikoinaan Suomessa asuville frendeille bulvaanina muutamissa yrityksissä hankkia käytännöllisen hintaista kaupallista tilaa aivan Chaweng beach roadin ytimestä. Silloin selvisi, että kaupalliset vuokratilat kuuluivat lähes järjestäen suvun miehille - kas kun historia menee sillä lailla, että saarihan on aikoinaan elänyt täysin kookoksien varassa. Perheen vesoille jaettu perintö on mennyt niin, että naisille on jäänyt "huonompi" ranta-alue, missä on tietysti ollut vähemmän tiiviisti kookospuita, kun sitten taas miehet ovat saaneet sisämaan alueita, missä puita on ollut viljalti enemmän.

 

Rantaviivassa oli toki jo tuolloin erinäinen määrä luxux-hotelleja, mutta tarjolla oli edelleen laajalti kuukausidiilillä 5000 bahtin bungaloweja, jonka ikkunasta aukeni meri. Vuonna 2002 alkoi Chawengin ytimessä olla laajempaakin remontointia havaittavissa. Ystävieni käynnin jälkeen aloin sitten tarkemmin tekemään selvityksiä siitä, mitä vuokrat maksavat.

 

Kynnysrahat, rasvaiset sellaiset, olivat aina olleet vuokranantajien lempiasia, nehän ovat täällä toimineet vaikkapa SUV:n-käsirahoina. Jotta pääsi kiinni sadan neliön baariin, pyydettiin helposti 10.000 bahtia neliöltä kynnysrahaa (1.000.000), että sai sitten vuokrata paikan 10-15 vuoden vuokrasopimuksella. Vuokrahan oli sitten asia erikseen! Hyvät tai huonot ajat, sama kuukausivuokra oli pulitettava ja jos tähän ei vuokraaja jossain vaiheessa kyennyt, palautui tila luonnollisesti taas tuohon lähtöpisteeseen; kynnysrahaa ja kättä syvälle taskuun!

 

Mikäli vuokranantaja sitten halusi vuokrata tilansa ennen aikojaan, sama homma jatkui, ja kynnysraha meni hänelle. Kauppoja, baareja ja ravintoloita syntyi ja maailmalta Thaimaahan muuttajia, joilla oli säästöjä, haaveita ja kenties Thaimaalainen tyttöystävä tai -vaimo näytti riittävän. Maan hinnat nousivat vuosittain ja erilaisia kiinteistöjä alkoi syntyä Samuin kukkuloille kiivaaseen tahtiin.

 

Teiden rakentaminen ja jalkakäytävien on ollut kaiken aikaa käynnissä ja edennyt vauhdilla, kun ei ole niin paljon väkeä kokoajan liikkeellä.
 

Ihan "Chawengin hevosenkenkään" oli vuonna 2003 valmistumassa kattokerros mukaan laskien nelikerroksinen tila, jonka toimeksiantajat (frendit) reissullaan näkivät. Alkoi muutaman kuukauden kestänyt venytystaistelu, joka käytiin pääosin tien vastakkaisella puolella kaupan lattialla istuen. Kännykät ei vielä tuolloin sekoittaneet maailman menoa, mutta yleensä tapaamisen sopimiseksi riitti, että näytti päänsä kaupan oven välistä ja kysyi milloin tai minä päivänä "big boss" on paikalla ja sanoi, että sovittu.

 

Tuo kauppa ei ikinä toteutunut, mutta mitä tulee Samuin tulevaisuuteen, aina on uusia tulijoita. Lähtökohdat ovat parissa vuosikymmenessä muuttuneet melkoisesti. Takaiskuja on Thaimaa ja Samui kärsineet tänä aikana monta; baht-valuutan vahvistuminen (53-33/euro), muutama sotilasvallankaappaus, puna-keltapaita -kahakat, lintuinfluenssa, tsunami, sekä perinteisestä kovempia tulvia ja jotain varmasti nykyisen Covidin lisäksi on listalta jäänytkin. 

 

The Roof Samui baari ja ravintola aukesi kenties huonoimpaan mahdolliseen aikaan huhtikuun lopussa. Osoitus kuitenkin, että vaikka just ei oo väkeä tulossa, projekteja tehdään, rempataan, avataan uusiakin.

Ei ollut "katolla" väenpaljousta, mutta kun väki palaa, on uuttakin nähtävää

 

Samuita syö lisäksi kallis "sisäänpääsymaksu". Bangkok Airwaysin rakentama yksityinen lentokenttä oli pitkään suljettuna muilta lentoyhtiöiltä. Kookospähkinäplantaasin tilalle 1989 rakennettu kenttä on vain reilun tunti pääkaupungista, mutta koostaa pitkältäkin tulevan matkailijan lentobudjetista usein vähintään neljänneksen. Vaihtoehtoja toki on, mutta usein mukavuus ja kiire vie matkustamisessa voiton.

 

Matkustaminen joka suuntaan on nyt laitettu "pause-modeen", mutta yhtä varmasti kuin matkustaminen taas jossain vaiheessa jatkuu, aukeaa Chaweng ja sen kaupat, baarit, ravintolat, hotellit ja jalkahierontapaikat. Varmuudella tullaan näkemään runsain määrin uusia pelaajia, yrittäjiä, mutta tässä kohtaa uskon, että nuo suuret kynnysrahat ovat vihdoinkin jääneet historiaan.

 

Omalla kohdallani olen tehnyt Samuista päivään osuvan analyysin:

 

Koh Samui on kuin paratiisikylä, jossa on kaikki isomman kaupungin palvelut, mutta joka on kuitenkin turvallinen. Se tarjoaa lähes aina mahti säät, nopean netin ja asua pystyy budjetillakin. Lähin upea ranta, 7/11, baari, ravintola, hieroja, pyykkäri tai auringonlasku ei ole koskaan liian kaukana.

 

Beck 

 

Ps1. Kuvat: Beck


Ps2. Uskokaa tai älkää, työpisteen siirtäminen terassille sai aikaan sanojen vyöryn, joten ensi viikolla on yllättäen luvassa Becksiltä jo seuraava kirjoitus.

Ihan mahtavaa!


Samui disc golf
Yhteisöllisyyttä itsekukin voi hakea erilaisista harrastuksista. Frisbeegolf on kerännyt vuosittain kymmeniä suomalaisia tammi- helmikuussa Samuille.

Koh Samui sunset
Ja aurinko myös laskee yhtä kauniisti Samuilla, kuin aina ennenkin.

2

Vieraskynäilijä Beck Samuilta: Samuita sattuu eikä tapahdu mitään

En tiedä kuinka pitkään (mutta hiton pitkään kuitenkin) olen ruinannut, että Samuilla asuva hyvä ystävämme Beck kirjoittaisi vieraspostauksen blogiin. Pyysin kuitenkin jo hyvän aikaa ennen koronahärdellin alkua, niihin aikoihin kun itse siirryimme juniorin koulun takia toistaiseksi keskelle Kemiönsaaren peltoja.


Aikaa kului, ja Becksillä aika vierähti näköjään vielä sukkelammin, sillä postausta ei kuulunut. Kunnes jostain mielenhäiriöstä (tai koronasta johtuen) hän löysi kalenterista pienen spotin, sellaisen kahden postauksen verran. 


Joten hyvät immeiset, paljon toivottu (ei pelkästään minun) vieraskynäily Samuilla jo noin 20 vuotta asuneelta hyvältä ystävältämme Becksiltä, olkaa hyvät:


Beck: Samuita sattuu eikä tapahdu mitään


Kiinasta karannut vitsaus iski maaliskuussa ensimmäisessä isommassa aallossa Aasian maihin. Thaimaan vieläkin hallitseva sotilashallinto reagoi asioihin jälkeenpäin katsoen erittäin mallikkaasti, ja nopeassa tahdissa tuli erilaisia säädöksiä, jotka olivat pääsääntöisesti koko maan kattavia.

 

Ensimmäisten joukossa tuli ulkonaliikkumiskielto 23-05 välillä ja maskipakko kaupoille mennessä, sekä käsidesin käyttöohjeistus. Tästä meni kenties viikko ja sitten suljettiin baarit, parturit, hieronnat jne, ja ravintoloista sai vain noutaa ruokaa. Paikallisia vauhdikkaasti ajavia "Hangover Samui" -firman pandalla koristeltuja skootterikuskeja alkoi näkyä korostetun paljon, koska käytännössä myös turha päivittäinen ajelu oli myöskin no-no. "Hangover Samui -kuskithan siis kuljettavat webbisivustollaan olevien ravintoloiden ruoka-annoksia pitkin poikin saarta sadan bahtin veloitusta vastaan.

 

Rannat meni samaan syssyyn kiinni ja plastiikkinarua oli rantojen sulkeutumisen merkiksi vedetty pitkin poikin kilometrikaupalla. Uimista ei saanut harrastaa myöskään missään "yleisimmillä" uima-altailla, joita Samuilla mahtaa tänä päivänä olla joitain satoja. Poikkeuksena toki yksityisessä omistuksessa olevat altaat.

 

Huhua puski koko ajan, vaikka väärän tiedon levittämisestä uhattiin jopa häkkituomiolla! Maenamissa ring roadin poliisilaitoksella oli ratsioita, joissa sakkoja jaeltiin, jos ei ollut hyvää syytä olla liikenteessä. Näin ollen ei ollut mitään asiaa frisbeegolfin harrastamiseen, vaikka kenttää olisi voinut yksin kiertääkin. Kyllä kenttäkin oli sitten totaalisen kiinni pari viikkoa, kun tuli tarkempaa infoa viruksen elinaikaodotteesta.

 

Paatit Koh Phanganin suuntaan eivät liikkuneet muutamaan kuukauteen kuin hätätapauksessa.

Mr. Beck

 

Näihin aikoihin sitten tuli (maaliskuun lopulla) alkoholin totaali myyntikielto. Sitähän pystyi kiertämään hankkimalla kotivarastoa, mutta kun alkuperäiseksi tarkoitettua viikon kieltoa jatkettiin toisella ja vähän kolmattakin, alkoi ahdistusta olemaan pääosin neljän seinän sisään tuomituilla falangeilla (länsimaalaisilla). "Mama Papa" -shopitkin, jotka eivät kielloista piittaa, oli loppuunmyyty kaikesta, missä oli vähänkin alkomahoolia.

 

Boat Barin varastoakin piti käydä kuikuilemassa ennen kuin sitten taas Seiskan (7/11) hyllyt ja kylmäkaapit täyttyivät ihmeaineista. Tuossa vaiheessa huhtikuuta alkoi olla sen verran seinät kaatumassa päälle, että aloimme osin kokoontumissääntöjäkin uhmaten käymään lauantaisin heittämässä mölkkyä ja petankkia Choeng Mon -biitsin viimeisessä kulmassa. Vesi oli historiallisen matalalla ja kuukausi aloittamisemme jälkeen baarin pitäjä ilmoitti lähtevänsä takaisin pohjoiseen kotipitäjille myynnin totaalisen sakkaamisen takia ja palaavansa sovinnolla vasta kahden vuoden jälkeen. Mehän roudasimme aina omat eväät mestoille, koska baari ei saanut myydä mitään.

 

Tyhjä Choengmon beach

välillä ollaan tehty siivous operaatioita yhdessä uuden Boat barin omistajan Kevin Fosterin kanssa.

Samuilla on nyt diilipäivät kämppää vaihtaville paikallisille. Joistain luxus villoista on puristettu jopa 50% pois!
 

Kesäkuussa vihdoin baarit avasivat ovensa, ravintolat n. viikkoa ennemmin. Liian monelle tämä oli myöhäistä. Toisaalta Samuin ulkomaalaisyhteisö yhdessä varakkaampien paikallisten kanssa ei voi mitenkään kaikkia juottoloita ja ravintoloita pelastaa. Lentojen jälleen alettua kesäkuun lopulla on tulijoina lähinnä ollut paikallisia saarelaisia ja Thaimaalaisia, joille on tarjolla erilaisia alennuspaketteja. Nämä muutaman päivän matkaajat eivät katukuvissa näy.

 

Saaren päänäyttämö Chaweng beach road on tällä hetkellä aivan död! Jotain mielikuvaa antaa se, että kaikki rantakadun yhdeksän Seiskaa on kiinni. Viime viikolla ajoin kadun päästä päähän ja oli helpompaa bongata paikkoja, jotka olivat kiinni kuin muutamia auki olevia, joihin kuului mm. Burger King ja McDonald´s. Vihreät "muovirönsy verhoaidat" lukemattomissa paikoissa on itsekullekin masentavaa katsottavaa. Koko matkalla noin puoli viiden maissa näin valehtelematta vain puoli tusinaa jotain kenties ostamassa olevaa ihmistä. Loput olivat seisoskelevia taksi- tai palveluihmisiä. Positiivista oli päästä rantakadulta pois ja huomata, että ring road oli lähes kuin aina ennenkin.

 

Beck

 

Ensi viikolla Part 2: 

 

Milloin alkaa aika uus ja mitä sitten?

2

Dragsfjärdin kirkko, Kellari ja Musta Rouva

Kuka muistaa Taalintehtaan Ekocenterin? 

 

Minä todellakin, ja koen kyllä mittavaa menetystä paikan haihduttua meidän fribailureitiltä Taalintehtaan suunnalla. Siellä tuli pyörähdettyä fribareissuilla sormet syyhyten ja hullun kiilto silmissä löytöjä tekemässä. Ja voi pojat, miten paljon niitä löytöjä tehtiinkin.

Siinä missä Salon ekocenterissä on ollut aika paljon ihan shaibaakin tarjolla (ja vielä ylihinnoiteltua sellaista), Taalintehtaan Ekocenteristä löytyi helmiä - helmihintaankin vielä. Siellä oli mukava yrittäjämeininki, mikä tarkoitti mm. sitä, että tinkiäkin pystyi ja hinnoista päästiin sopuun aina. Ei hitto minkä aukon paikan siirtyminen aiheuttikaan.

Taalintehtaan ekocenter tarjosi työpaikan monille mainioille tukityöllistetyille persoonille ja heidän tervetulohymyt takasi mukavan fiiliksen aina ovesta sisään astuessa. Niitä hymyjäkin on jo ikävä, mutta nuo persoonat ovat nyt jossain muualla, enkä oikein tiedä missä.

 

Täältä löytyy tämän päivän Ekocenter, Kellarista

Kellarissa on vähemmän huonekaluja, mutta sitten lisänä vaatteita

 

Källaren - Kellari & Dragsfjärdin kirkko
 

Vanha ekocenter joutui viime keväänä siirtymään isosta hallista (jossa muun muassa kunnostettiin vanhoja huonekaluja ja korjailtiin vaikkapa fillareita) pienempiin tiloihin, ja tarkemmin sanottuna vieläpä splitattuihin tiloihin - tukityöllistetyt pajoineen jonnekin muualle ja vastaavasti kirppistoiminta taas Dragsfjärdin kirkon maille. Tilaa tässä uudessa paikassa ei ole niinkään paljoa kuin vanhassa, ehkäpä siitä syystä työllisyyspalveluihin kuuluva paja on nyt muualla. 

 

Taalintehtaan ekocenter löytyy nyt Facebookista nimellä Källaren - Kellari ja se sijaitsee osoitteessa Kappelimäentie 6, Taalintehdas. Entisestä poikkeavaa on myös se, että tuolla Kellarissa on nyt myynnissä myös vaatteita. Ihan jees paikka Kellarikin, kunhan nyt ensin paremmin tutustutaan ja ehditään penkomaan paikkoja.  

 

Upea Dragsfjärdin kirkko, eli Adolfin kirkko

Ja rauhoittava hautausmaamiljöö

 

Osoitteessa Kappelimäentie 5 sijaitseva (naapurissa siis) Dragsfjärdin kirkko on oikein komea vanha puukirkko ja ihanan rauhallinen ympäristö on miljöönä tietenkin juuri niin upea, mitä vuosisatoja vanhoilta kirkoilta ja hautausmailta voi odottaakin. Kappeli noilla paikoilla on ollut kuulemma "ikimuistoisista ajoista" lähtien, mutta vanhan kappelin osoittauduttua liian pieneksi, se korvattiin isommalla kirkkorakennuksella 1700 -luvulla ja vihittiin käyttöön vuonna 1755. Alunperin punaisena komeillut kirkko on 1973 -vuoden peruskorjauksessa saanut pirteän keltaisen palttoon päällensä.


Luulenpa, että itse suuntaan Dragsfjärdin kirkolle seuraavaksi joulun aikaan, sillä kirkon jouluvalaistusta sanotaan erikoiseksi, ja se pitäisi kyllä nähdä omin silmin. Kirkkoon asennetaan kuulemma jouluksi erityiset kynttiläkaaret, joissa on vuosiluku 1850. Kemiönsaaren seurakunnan sivuilla kerrotaan kynttiläkaarista tällä tavalla:

 

Kynttiläkaarissa on vuosiluku 1850, mikä johdattaa ajatukset Charlotte af Peterséniin, os. Hästeskohon (1755-1850). Hänestä tuli leski vuonna 1841, jonka jälkeen hän eli täydellisesti eristäytyneen kodissaan Taalintehtaalla surupukuun pukeutuneena. Hänen kodissaan kaikki verhoiltiin mustalla kankaalla, jopa huonekalut maalattiin mustiksi. Kuolemansa jälkeen häntä kutsuttiin "Mustaksi Rouvaksi". Taru kertoo nimittäin, että hänet nähdään edelleen kulkevan entisessä kodissaan. Kirkon kynttilänjalat valmistettiin luultavasti hänen hautajaisiinsa.

 

Taalintehtaan historiasta kertovissa teksteissä "Svarta Damen" mainitaan myös. Hänen miehensä Wolter af Petersénin suku omisti Taalintehtaan kolmessa sukupolvessa, joista Wolter oli viimeinen. Ilmeisesti "Musta Rouva" ei kummittele pelkästään kodissaan, vaan historian mukaan paikkakunnalla muutenkin.


Olisihan se aika hienoa törmätä tuohon "Mustaan Rouvaan"...

 

Ehkäpä Svarta Damen kummittelee meidän naapurissakin?

Syksyistä on jo.

4

Remppakollaasi

Kesä on ollut kaunis ja lämmin, melkein pitkäkin, ja siksipä ollaan vajottu kesän ajattomaan kepeyteen. Illuusio siitä ettei ole kiirettä mihinkään, alkaa pohjoistuulen ja sateitten myötä karisemaan ja on aika herätä todellisuuteen - syyskuu on kulman takana. 

 

Ja rempalla on kiire.


Ollaan me ehditty toki tekemäänkin, mutta tulevat kahden huoneen lattioitten aukaisemiset ja vielä kolmen ikkunan siirrot saattaa tuupata kylmää tölliin, ellei kiristetä tahtia ja yritetä saada aukot kiinni ennen pakkasia. Viime vuonna ensimmäiset pakkaset purivat lokakuun ensimmäisenä päivänä, ja sain silloin melkein paniikkikohtauksen, että nytkö jo? Miten me ikinä selvitään talvesta, jos se alkaa jo nyt?


Talvihan ei sitten alkanut lainkaan, vaan vetisteltiin kuukausi toisen perään liejussa ja märin vaattein, koirien mutatassuista nyt puhumattakaan. Aikas helvettiähän se oli, mutta toivon tällekin talvelle mieluummin sitä, kuin kovia pakkasia. Ne(kään) ei ole meitä varten.

 

vanhat talot
pihan jatkuva kaaos

 

Siitä rempasta


Kerroin aiemmassa postauksessa siitä meitä vaivaamasta möröstä, kun ei oikein uskalleta tarttua ikkunoitten siirtämiseen ja kokonaan uuden ikkuna-aukon tekemiseen. Kaikkea muuta tuli tehtyä mieluummin, kuin otettua härkää sarvista, kunnes eräänä päivänä siihen moottorisahaan oli vain tartuttava. Tekosyitä ei enää löytynyt kaivamallakaan ja kylmemmät kelit kolkutteli oven takana.


Ja aivan kuten kirjoitin rohkeudesta tarttua härkää sarvista, ei tässäkään sitten loppupelissä muuta tarvittu. Ensimmäinen ikkuna-aukko on tehty ja kaksi ikkunaa jo siirrettykin. Pari kauniisti vanhaa ikkunaa on jo entisöity uuteen reikään, ja vaikka niissä paljon töitä olikin, oli se kuitenkin vaan työtä - ei rakettitiedettä. Sen sijaan että olisin maksanut tonnin entisöinnin ammattilaiselle, olen tyytyväinen siihen että otin haasteen vastaan. Seuraavat ikkunat sujuvat varmasti vielä paremmin.


Ulkolaudoitus etenee, ikkunoille ilmestyy kehykset (vuorilaudat, vai miksiköhän niitä oikeasti kutsutaan?), punamulta roiskuu samaan tahtiin pensseleitten kanssa ja ennen kaikkea likaisen harmaata mineriittilevyä löytyy enää parista nurkasta. 


Jotta huh huh. Mutta ihan hiton hyvä fiilis on aina, kun hommaan löytyy tekemisen meininki.


Tästä sitten vähän ennen ja jälkeen kuvia (tai no, mikään ei ole ihan valmista, joten olkoot kuvat vaikka välivaiheesta):

 



 

Tollaiset vanhat ikkunanrämät hankittiin, ne entisöitiin ja tehtiin niitä varten aukko seinään. Kivasti duunia, mutta TYKKÄÄN!




Vanhojen ikkunoitten siirtoa ja julkisivuremppaa. Tykkään tästäkin😁.



Surullinen talo silloin, kun tänne muutettiin ja alempi kuva tilanteesta nyt. Oi että mä tykkään💗!

 

Mitäs sinä tykkäät?


14

Kesän viimeinen päivä

Silloin joskus nuoruudessa, kun kesät olivat lähes loputtomia intiaanikesiä ja jokainen päivä vietettiin mekoissa tai pikkushortseissa, kesän viimeinen päivä oli aina koulun alkua edeltävä sunnuntai. Vasta tässä iässä ja näissä maisemissa on tajunnut, milloin kesän viimeinen päivä OIKEASTI on. Se on se sänkipellon keltainen päivä ennen sateita, kun torvisoittokonsertin soidessa ensimmäinen erä kurkia siirtyy näiltä pelloilta suurempiin parviin sinne jonnekin. Sieltä jostakin ne syys -lokakuussa sitten poistuvat kaukaisiin maihin, sinne mihin meidänkin pitäisi - lämpöön.

 

Se päivä koitti täällä eilen. Meidän pikkuruinen tila kaikkien peltohehtaarien keskellä on nyt kaksi kesää ollut kurkien keskiössä, mutta koska se tuskin johtuu meistä (tai mistä sitä tietää, ehkä kurjet tunnistavat kaltaisensa), veikkaan että nämä pellot ovat todistaneet tätä spektaakkelia jo vuosikymmeniä. Ehkä jopa satoja.

 

Kanervatkin jo loistossaan.
 

Meidän haljennut ja kaatunut omenapuu voimissaan.



En muista varmasti olenko koskaan aiemmin nähnyt kurkia, mutta tiedän varmaksi, etten ole koskaan aiemmin elänyt kurkien seassa. Täällä luonnon sylissä kevät on käsin kosketeltava ja täynnä toivoa kurkiparven saapuessa, kun taas syksy on niin uskomattoman haikea kaikkien muuttolintuparvien lentäessä yli kaakattaen hyvästiksi. 


Ilman koronaa mekin lähdettäisiin. Ehkä Samuille, vaikka todennäköisemmin kuitenkin uutta kohti jonnekin päin Eurooppaan. Samuilla on aina paikka sydämessä, mutta haluan antaa edes pienen mahdollisuuden jollekin helpommalle kohteelle Euroopassa. Ennen kaikkea haluan lähteä kuten kurjet - ylväästi ja mahtipontisesti kohti uusia haasteita, joita matka lämpimille seuduille varmasti tuo tullessaan. 


Mutta palataan kurkiin.


Kurki on valtavan komea lintu. Tällä kunnioitettavan kookkaalla ja kovaäänisellä torvensoittajalla on kokoa jopa 120 cm siipien välin ollessa helposti reilu 2 metriä. Tuollainen uljas lintu ei jää huomaamatta, ja vähiten silloin kun niitä pyörii pään päällä useita kymmeniä. Kuten meillä eilen.


Luin että kurjet lähtevät syysmuutolle syys-lokakuussa, mutta kerääntyvät suurempiin parviin jonnekin ennen varsinaista muuttoa. Linnut talvehtivat jopa Afrikassa asti, ja sellaisen reissun tekeminen jopa tuhannen linnun aurassa vaatii kovaa treenausta ja hyvää fyysistä kuntoa. Siksi kurjet kerääntyvät sänkipelloille tankkaamaan ja harjoittelemaan hurmaten kaikki meidät, jotka pääsemme lentonäytöstä todistamaan. Viime syksynä en ehtinyt tällaista näkemään, yhtäkkiä pelloilta ei vaan kuulunut enää pihaustakaan. Silloin syksy tuli varkain. Tänä vuonna sen sijaan olen ollut onnekas, enkä unohda näkyä koskaan.


Ehkä kurjet halusivat olla armollisia kanssasisarelleen, ja pyörivät tässä yllä toivottamassa jaksamista. Ehkä ne viestittivät sille hölmölle kurjille puhuvalle muidulle, että kyllä sä kestät vielä tämän talven Suomessa. Ne varmasti lupasivat lähtiessään, että ensi talveksi sinäkin pääset pois. Pysy vielä tämä talvi vahvana.


Ja ehkä ne lentonäytöksellään lupasivat, että sieltä se kevät jonain päivänä taas saapuu. 

 

Nähdään silloin!


Tuoksuherne jaksaa vielä kukkia.

Kurkipellot


2

Varmuus kasvaa, kun vaan tekee

Moni lukijoista varmaan muistaa, kuinka pitkään me etsittiin mummon mökkiä. Sellaista pikkuruista punaista tupaa vihreitten peltojen keskeltä, tai vielä mieluummin kauniin lätäkön rannalta vastaamaan kalamiehen tarpeisiin. Vuosiahan siihen meni ja kun ei mitään löytynyt, vuokrattiin erääksi kesäksi Paraisilta meren rannasta kesäpaikka.

 

Sinä kesänä ilmat oli kirjaimellisesti jäätävät. Kesämekkojen ja shortsien sijaan kääriydyttiin toppatakkeihin ja villasukkiin, pakattiin kamat ja paettiin takaisin Samuin lämpöön. Mökkeily ei ollut meitä varten. Kun vuosi viidakon rytmeissä vierähti, me löydettiin jälleen itsemme selailemasta Etuoven ja Oikotien mökkitarjontaa. Edessä oli joka tapauksessa juniorin takia muutto Suomeen vuodeksi tai pariksi, eikä koronan myötä hullukaan tiedä kuinka pitkä tästä vuodesta tai parista viimein tuleekaan.


Kun saatiin vihiä tästä ei niin punaisesta mökistä, ja saatiin lainakin järjestymään (ei ollut ihan helppoa ulkomailta käsin), oli melkein kuin olisi saanut lottovoiton. Vihdoin kaikkien etsintävuosien jälkeen meillä olisi se mökki. Karmean harmaahan se oli, mutta onneksi vanha navettarakennus ja pellon reunassa kököttävä yksinäinen traktorivaja sentään olivat punaiset, sellaiset punamultaiset. Talon ulkokuorenhan voi remppaamalla vaihtaa aina mieleisekseen.


Uusi rohkea ikkuna-aukko
Ja siihen sopivat karmit



Remppaa oli tiedossa, mutta siihen oli varauduttu. Sen sijaan jännitti mitä me osattaisiin tehdä, sillä millään muotoa emme halunneet pilata 1880 rakennettua vanhaa tupaa väärillä ratkaisuilla ja ammattitaidottomuudella. Se vasta olisi ollut pyhäinhäväistys.


Museoviraston korjauskortit, Remontoidaan vanhoja taloja ja pelastetaan vanhat talot -ryhmät Facebookissa on kahlattu läpi moneen kertaan, ja usein tajuamatta neuvoista mitään. Erilaisia julkaisuja on tallennettu koneet täyteen, jotta olisi mihin palata silloin, kun se sormi kuitenkin menee suuhun. Ja alkuun se menikin usein, enää ei niinkään. Sillä tiedättekö mitä - me ollaan vihdoin tajuttu että talo on kuitenkin meidän (tai pankin, whatever), eikä ihan jokaista ratkaisua ole pakko jännittää ja siitä syystä siirtää hamaan tulevaisuuteen.


Työ tekijäänsä opettaa - on hemmetin hyvin sanottu, sillä varmuus sen kun kasvaa, kunhan vaan rohkenee tarttua toimeen. Vuosi sitten hirvitti edes ajatus ikkunoitten siirtämisestä parempiin paikkoihin, saati reiän tekeminen seinään uutta ikkunaa varten, nyt ensimmäisen reiän jälkeen ei pelotakaan enää yhtään. Hyvinhan homma sujui. Vanhojen ikkunoitten kunnostaminen hirvitti, kunnes alkoi vaan tekemään sitä askel kerrallaan. Eikä vähiten siihen vaikuttanut se, että kolmen ikkunan kunnostaminen entisöijällä olisi maksanut tonnin. Ei auttanut muu kuin hypätä reunalta suoraan veteen ja ottaa kunnostusprojekti omiin pieniin kätösiin. Kai niistäkin hyvät tulee ja lasit pysyy paikoillaan, eikä ihan hulluna puhalla kylmää sisään. 

 

Kyllä ne siitä, mä alan luottaa meihin.

 

Tässä tätä työsarkaa riittää
 


Koko tätä meidän kunnostusprojektia siivittää talon mukana tullut perintö - tuhansien eurojen peritty työkalu - ja konerivistö. Meiltä löytyy nimittäin kunnon höyläpenkit, ruuvipenkit, sorvit, sirkkelit sun muut härpäkkeet, kunhan vain opitaan kaikkia vielä käyttämään. Omia suosikkejani on ehdottomasti kymmenet vanhat taltat, joita on pihavaraston seinät täynnä. Taltoilla voi kaivertaa ja skrabata mitä vaan keksii ja jollei muuta keksi, niillä voi avata vaikka maalipurkin kannen😂. Kilotolkulla ruuveja ja nauloja on löytynyt, vanhoja sahoja ja kirveitäkin pirusti, joten summasummarum - ollaan säästetty pirun pitkä rivi seteleitä. On nää vanhat talot vaan niin helmiä, eikä vähiten niitten mukana yleensä tulevien perintöjen vuoksi. 


Muuttakaahan ihmiset maalle, täällä on hyvä olla ja tilaa hengittää💚.


Oletko muuten koskaan funtsannut maalle muuttamista?


Superfoodia suoraan pellon reunasta

Maalla on hyvä olla



2

Erakko on ihmeissään

Mitä syrjemmäksi me muutetaan, sitä enemmän meillä käy vieraita. Thaimaavuosina ajattelin, että ilmiö johtui Samuista (yksi syy lähteä reissuun), mutta että täälläkin kaikkien peltohehtaarien välissä - se on jotenkin kreisiä.

 

Kun me aikoinaan asuttiin rivitaloyhtiössä Espoossa - oli todella ihanat naapurit ja kaikkea - niin aika harvoin ovi kävi. Frendien kanssa soiteltiin kyllä, äippä kävi tyhjentämässä sydäntään, muksuillakin oli sosiaalista elämää, ja parhaitten naapureitten kanssa vietettiin hauskoja hattu -tai muita teemabileitä, mutta ikinä koskaan milloinkaan meidän elämä ei ollut näin sosiaalista. Taisin muuten silloin Samui -vuosina sanoakin, että lähellä on liian kaukana.

 

Toisin sanoen, jos joku välillä ihmettelee miksi en kirjoita kovinkaan paljoa Kemiönsaaren nähtävyyksistä (tai juuri muustakaan), syy on tässä - me ei ehditä oikein mihinkään. Katsokaas, kun meillä on kaiken kukkuraksi tuo remonttikin, jonka parissa ollaan kohta kusessa. Syksy ja talvi eivät kysele lupaa, ne hiipii hiljaa paikalle silloin kun on aika, oli remppa valmis tai ei. Yhtä äkkiä sitä vaan havahtuu kömpivänsä villasukat jalassa paksun täkin alle nukkumaan. 

 

 

Nyt kun omenapuun alla istuessa ja konetta näpytellessä katse osuu loppukesän kellertäville pelloille, hiipii mieleen taas väkisinkin pieni paniikki siitä, että ehditäänkö saada kaikki valmiiksi ennen koleita kelejä. Tai edes ne kaikkein kriittisimmät asiat, kuten ikkunat ja ovet paikoilleen. Silti, hetkeäkään en kesästä vaihtaisi (paitsi tietysti Bumban) - on ollut tavattoman ihanaa tavata kaikkia tyyppejä. 


Kesän parhaimmat päivät taidettiin kuitenkin viettää muutama päivä sitten, kun esikoinen kavereineen asettui taloksi (tai hotelliksi, kuten asian ilmaisivat). Itsekin tunsi välittömästi olevansa taas nuori ja täynnä intoa elämään vailla huolen häivää. Niitä tyyppejä ei huoleta rikkinäiset pakut (jolla lähtivät Suomen tourille), koronat, velat, työt, tai asunnot - elämä pitää elää tässä ja nyt. Ei huomenna, tai sitten kun on tarpeeksi rahaa. 

 

Kynttilän valossa omenapuun alla vietetyt hetket ja helmeilevät keskustelut nuorten janttereitten kanssa on parasta mitä hetkeen on tapahtunut. Mä jaksan aina yllättyä kuinka paljon ne tyypit lukee ja tietää asioista, ja kuinka vahvoja ja fiksuja mielipiteitä porukalla on. Ei rasismille, ei Trumpille, ei lehmän hormooneille (lue maidolle), ei typeryydelle. Jengiä jeesataan, vaikka mikä olisi.

 

Kun nuoriso viimein pakkautui sisustamaansa ja fiksailemaansa pakuun, teki mieli lähteä messiin. Onneksi ne palauttaa pakun viikon parin sisällä, silloin voidaan jatkaa niistä jutuista mihin nyt viimeksi jäätiin. Ja viikon parin päästä omenapuun oksilla roikkuvat kynttilät näyttävät vieläkin paremmilta.


Huikeita tyyppejä, onneksi saa elää pienen siivun heidän unelmaa💛.


tyypit fiksaili pakua

ja sitten ne lähti tourille

uudet ikkunan puitteet

ja tyypit asensi uuden ovenkin paikoilleen.




8

Nasta tuttavuus - Märynummi frisbeegolf

Heippa teille (toki muillekin), jotka ette vielä koskaan ole kokeilleet frisbeegolfia. Tässä alla on erittäin yksinkertainen tiivistelmä tämän hullun koukuttavan ja nastan harrastuksen säännöistä, kun en ole aiemmin älynnyt niistä mainita:

  • Simppelisti - pelin tarkoituksena on saada frisbee (se muovinen kiekko) mahdollisimman pienellä heittomäärällä aloituspaikasta maalikoriin.
  • Avausheiton jälkeen kauimpana korista oleva pelaaja jatkaa ensimmäisenä. Seuraava heitto suoritetaan siitä paikasta, mihin edellinen heitto pysähtyi.
  • Pelaaja heittää niin monta kertaa, kunnes frisbee on maalikorissa, vasta sitten väylä on pelattu loppuun.
  • Kierroksen voittajaksi kruunataan pelaaja, joka suorittaa koko radan pienimmällä määrällä heittoja.
  • Ja se tärkein - VOITOSTA VIIS (jos joku tohon asenteeseen pystyy), TÄRKEINTÄ ON PITÄÄ HAUSKAA!

Ei siis kovin vaikeata, mutta aivan hiton hauskaa. Varo silti ettet jää koukkuun, sillä lähes jokaiselle meidän radalle viemälle ystävälle on käynyt niin. Se taas tietää uusia kiekkoja toisensa perään, sitten olkalaukkua, joka melko nopeasti vaihtuu reppuun kiekkojen lisääntyessä. Kaikkein varmimmin se tietää vapaa-ajan ongelmien katoamista. Tiedät tasan mitä teet jatkossa.

Jengi radoilla on kohteliasta ja ystävällistä, avuliastakin. Tuntemattomia moikataan ja heittoja kehutaan. Vanhin meidän fribatuttavista on yli 70-vuotias, joten koko tai ikä, eikä mitkään muutkaan ominaisuudet ole este, sillä harrastus on kuitenkin melko kevyt.

Fribailun lomassa voi retkeillä, käydä uimassa (tai pludata johonkin lammikkoon), nauttia termarikahvia tai vaikka kylmiä oluita.

Aivan superkiva harrastus siis, joten miksipä et kokeilisi.

Disc golf Finland
Meidän rytmiryhmä

Märynummen ratakartta

Märynummi frisbeegolfrata

Me ollaan käyty Salossa nyt kahdella radalla, joista Tupuri ei saanut meidän porukoilta hirveästi hurraa -huutoja. Toisin kävi kuitenkin tämän uuden tuttavuuden Märynummen kanssa, jossa ollaankin hetimiten käyty jo kahdesti. Märynummi on tosi nasta.

Märynummen metsärata on perustettu vuonna 2017, ja se on laajentunut 18-väyläiseksi vuonna 2018. Tällä radalla väylien keskipituus on 97 m ja ihannetulos on 62, mutta väylien pituuteen nähden mielestäni oli yllättävän paljon par 4-väyliä. Meinaan että monessa käymissämme paikoissa osa Märynummen par 4 -väylistä olisi saattanut olla Par 3- väyliä, tai ehkä mä vain kuvittelen. Ainakin iso osa Märynummen väylistä olisi itsellenikin paaritettavissa (jos oikein hyvin natsaisi), mikä ainakin omalta osaltani tekee radasta miellyttävämmän. Ei tunne heti alkuunsa olevansa aivan altavastaajana.

Tämä metsäinen rata kiertää pääsääntöisesti kalliomaastossa, mutta nousut ja laskut on kuitenkin maltillisempia, kuin esimerkiksi Taalintehtaalla, joka sekin on ihan jees. Puita on tuollakin ihan riittämiin, kuten Suomessa yleensäkin, mutta Märynummen väylät ovat kuitenkin mukavan leveitä.

Vessoja ei luonnollisesti löydy (puskia kyllä riittää), mutta sinne tänne oli kyhätty penkkejä ja roskiksiakin oli tuotu paikalle, mikä on ehdottoman hyvä juttu. Yksi loistojutuista on sekin, että Märynummella voi hikisen heittorundin jälkeen pulahtaa parkkipaikan vieressä olevaan lampeen viilentymään. Siinä on nimittäin oikein merkattu uimapaikka.

Kaikkinensa oikein kiva mesta. Ja vaikka muitakin heittäjiä oli vaikka miten paljon, ei väenpaljous missään vaiheessa ahdistanut. Se on jännä miten ihmiset hukkuu metikköön, vaikka siinä aika lähellä toisiamme kuitenkin heitetään.

Kaksi kertaa nyt käyty ja varmasti mennään uudestaankin.

Menehän sinäkin!

Tässäpä vielä osoitetta:

Märynummi frisbeegolf
Hirvitie 135
25250 Salo 


Tuolla kallion päällä on kori.

Kivaa ja helppokulkuista maastoa

Tompan puttinäyte

2

Elämä jatkuu - ja niin remppakin

Itketty on. Paljon.

On rankkaa, kun jostain tuoksusta, äänestä, valokuvasta tai vaikka pikkuruisesta aidan raosta kyynelkanavat alkaa vuotamaan solkenaan - ihan tosta noin vain. Mutta meillä eletään vielä niitä aikoja, kun lähes asia kuin asia tuo muistoja mieleen.

Ja ikävän.

Tuolla Bumba silmä tarkkana tiiraili pelloille, tuolta se taas livahti karkuun. Ja tuolla kaukana Seppälän pelloilla Bumba hengaili lintukavereittensa kanssa aina, kun karkuun pääsi. Siellä viljan seassa se loikki kuin valkohäntäpeurat konsanaan...

Boo on selvästi alamaissa, Salsa tuntuu selvinneen paremmin. Pelkästään Boon takia ihmispalvelijoitten on päästävä arkeen kiinni muutenkin kuin remonttia tehden, siksi täällä nyt höyryää kaksi överipirteätä ihmispeipposta, ettei Boo vaan kuvittele että mekin oltaisiin jotenkin hukassa.

Sillä jollainhan on oltava pallo hallussa.

Peruslenkkien lisäksi ollaankin viety koiria uimaan ja retkelle, eilen kävin niitten kanssa mustikassa, josta Salsa yllättäen karkasi kotiportille odottamaan. Jännää, sillä vihoviimeisin tyyppi joka karkaa on aina ollut Salsa. Se ei poistu mamman viereltä helpolla.

Kirjassa on selvästi alkamassa uusi luku, saa nähdä millainen siitä muotoutuu.

Boo on kovasti alamaissa

ja Salsasta on tullut karkuri

Ystävät

Ilman ystäviä tämä uusi luku olisi startannut melankolisemmin, ja se olisi saattanut vaatia jos jonkinmoista nappulaa. Valvottujen öitten ja itkettyjen itkujen jälkeen on ollut hyvä pysähtyä mukavaan seuraan ja elää mahdollisimman normaalia elämää. Koirien lisäksi isännätkin ovat tarvinneet tukea, vaikka Tomppa öisin jutteleekin Bumban kanssa (ehkäpä juuri siksi tukea tarvitaankin). Tilit Bumban kanssa on kuulemma tehty selviksi, eikä itkujen tarvitse enää jatkua.

Me ollaan käyty heittelemässä kiekkoja, kutsuttu työnjohtajaa ja Pauliinaa kylille, sekä tavattu liian kauan aikaa sitten viimeksi tavattuja ystäviä. On istuttu yömyöhään omenapuun alla, kokkailtu kimpassa ja nautittu toistemme seurasta. Aika parantaa ja hyvät ystävät helpottavat uuteen siirtymistä.

Tomppakin sai vaihteeksi innostunutta soittoyleisöä

Remppaa

Kysyin eilen Tompalta

- muistatko vielä mitä keväällä värkätty TO DO -excel väitti julkisivurempan valmistusajankohdaksi?                                                                                                                     - No en, mutta olisiko ollut elokuun loppu?

Niinhän siinä taulukossa lukee, mutta voin jo tässä kohtaa varmuudella sanoa ettei tule tapahtumaan. Siitäkin huolimatta, että koko ajan jotain opitaan, ei mikään ole meille ihan simppeliä.

Hankalimmat paikat julkisivussa on neljän ikkunan siirto, yhden uuden ikkuna-aukon tekeminen ja ikkunan istuttaminen siihen, sekä kahden oven vaihtaminen. On ihana ajatus töräyttää moottorisahalla reikä seinään, mutta eihän se ole pelkästään siinä. Seinää pitää tukea, kun siitä lähtee iso pala, ja uuden ikkunan saava huone pitää sitä myöten rempata myös sisältä. Onneksi tuon sisäpuolen pystyy sentään tekemään myös kylmemmillä keleillä. Sisäpuolen remppaa tarvitaan myös meidän olkkariin, josta kolme ikkunaa siirretään symmetrisesti kauniimpiin paikkoihin. Loppuu vihdoin se talon ohimoilta tuijottaminen.

Tällä hetkellä pähkäillään ikkunoitten listoja. Ikkunat ovat talon silmät - sanotaan, ja siksi niistä olisi tarkoitus saada mahdollisimman kauniit. Ei kuitenkaan mitään yliampuvia, sillä mistään jugend -kartanosta ei kuitenkaan ole kysymys.

Vaan siitä sympaattisesta töllistä peltojen keskellä, jota tässä vaiheessa osataan jo kodiksikin kutsua.

Vaikka tiedättekö - taas voi käsin kosketella sitä loppukesän tuntua, joka meillä väistämättä ja AINA tuo mukanaan tunteen, että ollaan kuitenkin vähän väärässä paikassa.

Testaillaan eri ikkunamalleja

old houses in finland
Tohon mustaan päätyyn ilmestyy pian ikkunat.

2
Back to Top