Himohelteissä - Tupurin frisbeegolf

Hellouta ihanat!

Alkoiko heinäkuu muillakin yhtä koleasti kuin täällä meillä?

Nyt pelottaa ihan vietävästi, että kesä oli menneissä parissa helleviikossa ja tässä sitä palataan taas siihen ikuiseen marraskuuhun. SHIT - mä tuun hulluksi jos näin tapahtuu, joten pidetään nyt kimpassa kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kesä vielä löytäisi tiensä tännekin.

Eikö vain?

Pihalla vois treenailla putteja, jos olisi aikaa ;)

Himohelteissä - Tupurin frisbeegolfrata

Koronakevät teki sen, että frisbeegolfin pariin on löytänyt uusia harrastajia kuulemma älyttömästi, mikä taas on väistämättä johtanut siihen, että ainakin pääkaupunkiseudun fribaradoilla on paikoitellen ärsyttäviä jonoja tiipaikoille. Voin muuten kokemuksesta sanoa, että mikään ei ole nihkeämpää, kuin että joku ryhmä hengittää niskaan, kun yrität epätoivoisesti keskittyä "huippuheittoihin", joita ei vaan tule - ainakaan paineen alla.

Kun pääkaupunkiseudulla kerran on näin, miksipä et lähtisi merta edemmäksi kalaan ja suuntaisi auton keulan kohti maaseudun rauhaa. Radoille joissa saa heitellä aivan omassa rauhassaan, välillä mustikoita napsien ja haikaroita bongaten, kuten me pari päivää sitten Taalintehtaan fribaradalla. Toimi siis toisin kuin me, jotka ollaan aivan naurettavan paikkauskollisia ja pörräillään tasan näillä radoilla, jotka ollaan hauskoiksi koettu, vaikka Suomessa olisi sellaisen 700 uutta paikkaa tutustuttavana.

Myös Karjaan radalla (Raaseporin korilla) on koko kevään ollut huomattavasti viime vuotta enemmän kiekkoilijoita ja jopa naisia, mikä on ollut mukava ylläri. Omat pelikaverit kun on pääsääntöisesti helvetin pitkälle kiskaisevia uroksia, on mahtavaa päästä välillä vaklaamaan naisharrastajien heittoja. Ei tule niin surkea olo, kun huomaa ettei ainakaan ihan kaikki mimmit visko niin upeita kaaria, kuin omat miespuoliset pelikaverit. Saa ikään kuin vähän vertaistukea ja sitä myöten intoa taas itsekin räpiköimiseen. Älkää toki käsittäkö väärin, maailmassa on huikeita mimmipelaajia, itse en vaan (vielä) kuulu siihen ryhmään.

Mutta mekin otettiin vihdoin itseämme niskasta kiinni ja käytiin tuskallisissa himohelteissä tutustumassa vaihteeksi uuteen rataan. Paikaksi valikoitui olosuhteiden pakosta Seppo Pajun suunnittelema Tupurin frisbeegolfrata Salossa, jossa onkin muuten kaikkiaan neljä eri rataa. Me oltiin ensin menossa lähistön toiselle radalle, mutta siellä oli valitettavasti kisat, joita kesäaikaan on yllättävän paljon. Mistä tullaankin siihen, että varsinkin jos lähtee pidemmältä heittämään suuntana joku tietty rata, kannattaa ehdottomasti ainakin kesällä tsekata kilpailuaikataulut Metrixistä, niin ei mene koko matka aivan sunnuntaiajeluksi. Pari turhaa tuntia ajelua suuntaansa on nimittäin aika turhaa.

Tupurin rata vie ainakin helteillä mehut

Tupurin yli neljän kilsan frisbeegolfrata oli niissä helteissä hiton raskas. Hiki valui, paarmat ja kärpäset kiusasi, puhumattakaan extra-askelista, joita tuli hulluna. Ja sehän johtuu hutiheitoista ja niitten aiheuttamista siksak-kuvioista (ensin heität vasemmalle pöpelikköön ja seuraavaksi oikealle -peruskaava).

Tupurin 18 väylää oli pääsääntöisesti pitkiä. Radalla voi kyllä valita amatöörilayoutin, muttei me sellaisia harrasteta, koska äijät ei niihin taivu. Ja tykkään mä itsekin haasteista, vaikka niitä mun tasolla on kiitettävästi muutenkin. Tupurin rata on luokiteltu AA1 -radaksi, mikä tarkoittaa että väylien keskipituus on yli 100 metriä. Pisin väylä Tupurissa on komeat 222 metriä, ja se taisi ollakin jo par 5 väylä. Par 4 väyliä oli monia, haastavia Par 3 väyliä riittävästi ja korkeuserojakin ihan kiitettävästi.

Mäntyjä oli omaan makuun vähän liikaa, sillä yhdellä sun toisella väylällä sai etsiä kiekkoja mustikkapuskista, mutta onhan kyseessä toki metsärata. Niittyväyliä jään aina kaipaamaan, niissä kun saa heitellä sydämensä kyllyydestä pelkäämättä kiekon kolahtamista mäntyyn ja sen myötä katoamista ikiajoiksi.

Summa summarum, ihan jees rata haastavine väylineen ei päästänyt meitä ketään helpolla ainakaan siinä kelissä. Tiipaikat on tekonurmea ja erittäin siistit, roskiksia löytyy ja myös siellä täällä penkkejä hengähtämiseen. En kuitenkaan erityisemmin innostunut tästä radasta liikojen puunrunkojen takia, mutta taidoistahan (tai niitten puutteesta) se johtuu.

Oma suosikkipaikkaani Suomessa pitää siis edelleen Karjaan rata. Samuin unelmarataa kun ei vissiin voi laskea mukaan😅.

Veikö koronakevät myös sut fribakentille tai muuten vaan luontoon?

Tupuri ei muutekseen sovi heti polvileikkauksen jälkeen

mäntyjä riitti...
2

Vieraskynäilijä Tomppa - Kilometri nauloja ja kesän kitarakurssi

Pitkästä aikaa saa äänensä blogissa kuuluviin vieraskynäilijä. Tällä(kin) kertaa näppäimistöllä sormiaan liikutteli yhteinen ystävämme Tomppa, tuo toinen osapuoli Thaimaanrannan maalareista.

Luvassa on paitsi Tompan "riemukkaita" remppafiiliksiä, myös asiaa kitarajamitteluista leirinuotion äärellä. Kirsikkana kakun päällä alennuskoodi Tompan huikealle leirinuotio -kitarakurssille.

Joten check it out! Eihän sitä tiedä, vaikka löytäisit itsesi vanhasta traktorivajasta kitara kädessä...

Alla oleva siis Tompan kynäilyä:

Mainoskuvauksia 2 vuotta sitten kobratalon terassilla

Kilometri nauloja

Tiedättekö sen tunteen, kun haluaisi tehdä jonkun asian, mutta ei millään saa edes aloitettua? Ehkäpä on jo luvannut toiselle osapuolelle, että "juu juu, kyllä mä sen hoidan", ja sitten ei kuitenkaan koskaan hoida. Tämä vieraskirjoitus on nyt semmoinen - vaikka kuinka pidänkin kirjoittamisesta ja olen jopa kirjoittanut useamman vuoden enemmän tai vähemmän työkseni, niin tähän vieraskynäilyyn meni kyllä luvattoman kauan (ööö, aika tarkkaan pari vuotta...).

Kuten te rakkaat lukijat hyvin tiedättekin, täällä Kemiössä on paiskittu remonttia nyt noin vuoden verran. On kannettu lautaa, maa-ainesta ja kaikkea mahdollista muuta maan ja taivaan väliltä. Toisinaan tuntee käsien venyvän niin, että kynnet raapii kynnykseen. Kohta kait hartiatkin ovat kuin ladon ovet - ei yhtä leveät, mutta yhtä lahot. On kesäkeittiötä, aitaa, lisää aitaa, portteja sinne sun tänne, tuulensuojalevyä, ulkolautaa, ikkunanpieliä ja karmeja, uusia (vanhoja) ovia, pergolaa ja vaikka mitä. Ja jessus miltä tuo aito punamultamaali haiseekaan!

Huhtikuu 2019 ja eka visiitti äipän kanssa uudella torpalla

Heinäkuu 2019 ja torpan keittiö ennen hävitystä

Vanhassa talossa kaikki on hieman sinne päin. Kun lisäosia on rakennettu matkan varrella, niin yllätyksiltä ei voi välttyä. Vielä kun vanha rakentajamestari Bruno on aikoinaan lyönyt pienetkin listat seiniin kilometrin nauloilla, ei ole hymy herkässä. Niitä sitten irrotellaan kuuppa punaisena sen verran raivokkaasti, että tietää kyllä irroitelleensa. Ja esimerkiksi kohtuullisen helpoksi kuvittelemani yläkerran parvekkeen seinän tekeminen osoittautui mielenkiintoiseksi, koska vanha purettava laudoitus onkin paitsi parvekkeen kaiteen takana, niin myös koko parvekkeen lattian takana, koska lisäosa on rakennettu siihen päälle. Eli sieltä ei lautoja saakaan irti räjäyttämättä koko parveketta ja sen mukana alla olevaa "musahuonetta".

Onneksi tässä on vuoden aikana huomannut, että ratkaisut kyllä löytyvät aina jostakin, niin myös tässäkin tapauksessa. Hyvä puoli on myöskin se, että työ tekijäänsä opettaa, kun vaan uskaltaa aloittaa ja yrittää. Haasteena myönnettäköön, että rakentaminen on melkein yhtä tarkkaa hommaa kuin kirpun nainti; milli pieleen ja se on sitten silmässä. Pari kertaa kun purat juuri rakentamasi seinän todettuasi (tai emännän todettua) sen kieroksi, niin kyllä se hieman uskoa nakertaa. Mutta ainahan sitä sattuu ja tapahtuu - ja jos ei muuta, niin ainakin sattuu...

Elokuu 2019 keittiö hävityksessä ja ilman lattiaa

Kesäkuu 2019 raivausta, Miska ja sorkkarauta

Heinäkuun alku 2020 - uusi pikkuprojekti alkamassa

Tule mukaan soittamaan leirinuotiokitaraa kesän kitarakurssille!

Kuten silloin tällöin ennenkin, blogi toimii myös oivana mainospaikkana - niin myös tällä kertaa.

Nyt sinulla on nimittäin mahdollisuus tulla paikan päälle tänne Kemiöön soittamaan leirinuotiokitaraa! Vaihtoehtoisesti voit osallistua etänä mistä päin maailmaa tahansa. Luulen että blogin lukijoina on useita miehiä ja naisia, nuorempia ja vanhempia, jotka ovat aina halunneet soittaa muutamia kivoja lauluja illanistujaisissa. Kitara ehkä pölyttyy kaapissa, eikä ole oikein löytynyt uskallusta tutkia, miten se toimii.

Eikö vain?

No nyt ei enää tarvitse jännittää - tule mukaan kurssille, niin kaikki tämä selviää! Varsinainen soitto alkaa tiistaina 14.7.2020 klo 19-21, mutta ennen sitä jaan kaikille osallistujille pari opetusvideota kitaran virittämisestä ja pikku putsaamisesta. Eli rohkeasti kitarat kaapista ulos - teen sinusta leirinuotiokitaristin ennen elokuuta!

Homma toimii seuraavasti:

  1. Ilmoittaudu mukaan (ohjeet alla).
  2. Liitämme sinut suljettuun leirinuotio -Facebook -ryhmään (ohjeet tulee ilmoittautumisen jälkeen).
  3. Tsekkaa ennakkomateriaalit (kielten viritys, kitaran perushuolto, perussoinnut).
  4. Osallistu live-lähetyksiin tiistaisin 14.7.-4.8.2020 klo 19-21 (etänä Facebook-ryhmässä tai paikan päällä Kemiössä salaisessa leirinuotioladossa).
  5. Mikäli et pääse jonain tiistaina osallistumaan, voit "osallistua" myös jälkikäteen, koska livelähetykset jäävät ryhmään katsottaviksi.
  6. Yllätä ystäväsi seuraavissa juhlissa!

Biiseinä tulee olemaan huippuklassikoita meiltä ja maailmalta, ja todennäköisesti myös yllätystoivebiisejä. Tiistai-iltojen leirinuotiojameissa soitetaan siis hienoja biisejä ja samalla käydään läpi soinnut ja kompit. Pääpaino on ennen kaikkea yhdessä soittamisessa ja laulamisessa. Joten jos olet joskus haaveillut soittamisen aloittamisesta, tai haluaisit oppia helppoja mutta hienoja biisejä, niin tämä kurssi on juuri sinulle.

Pidetään hauskaa ja nautitaan musiikista!

Eli: ILMOITTAUDU MUKAAN seuraavasta linkistä:

https://www.rockhouse.fi/leirinuotiokitarajamit.html

Koodilla "thaimaanranta" pääset kurssille 20 euron polkuhinnalla!

Huom! Voit ostaa kurssin myös lahjaksi - muista mainita asiasta ilmoittautumislomakkeessa.

Jotta asiaa jäisi vielä seuraavaankin vieraskynäilyyn, jätetään tarinoinnit nyt tähän ja tarjoillaan lopuksi liuta valokuvia matkan varrelta.

Pysytään terveinä ja pidetään musa eläväisenä!

Tomppa / Thaimaanrannan maalari

PS. Muistithan ilmoittautua?

Ai että kaipaan Samuin jameja ja niitä upeita ihmisiä!

2 vuotta sitten käytiin sukeltamassa Sail Rockilla ja moikkaamassa isoja kaloja

Omia valokuvatauluvirityksiä

2019 tammikuussa Maenamin rannalla poikien kanssa<3

Rantahotellin avajaisissa esiintymässä Fantastisen Mr. Ouddyn kanssa.
1

Pohdintoja tulevaisuudesta

Aina silloin tällöin rempan hengähdystauoilla, mieli lähtee kepeästi lentoon.

Useimmiten se leijailee sinne missä kaskaat laulaa, grilliruoka tuoksuu, meri on turkoosin sininen ja rantahiekka jauhomaisen pehmeätä ja lämmintä. Ikävä Samuille tuntuu edelleen ahdistavana vanteena rinnassa, toisinaan taas ei tahdo millään uskoa edes asuneensa tuolla sitruunaruohon tuoksuisella saarella.

Identiteetti on hukassa, sillä vuoden läpi varvastossuissa aamusta iltaan hengailu on valitettavasti jo kovin kaukainen muisto. Aamu-uinnit vesiputouksella koirien kanssa tuntuu unelta ja ystävien kanssa jamittelut siltä, ettei niitä ehkä koskaan tapahtunutkaan (paitsi että tapahtuu sitä Kemiössäkin, kysykää vaikka naapureilta).

Kun luin bloggaajaystäväni Matkaopas vapauteen -blogin Rositan jutun suomalaisesta sukelluskouluyrittäjästä Indonesiassa, tunsin hennosti kaihertavaa kateutta siitä, että siellä ne toiset ovat, missä itsekin oikeasti toivoisin olevani - tropiikissa, turkoosien vesien äärellä ja unelmieni saarella - aivan sama olisiko tulevaisuudesta täyttä varmuutta. Keskellä suurta loppuelämän seikkailua, tunnetta siitä että mikään ei ole täysin simppeliä, mutta kuitenkin satavarmana, että elämä kantaa.

AINA - sillä niin se tekeekin.

Pitäiskö lähteä?

Nyt pitäisi pystyä luottamaan uuteen seikkailuun, vaikka sellainen tuntuu tällä hetkellä kovin kaukaiselta.

Milloin me pääsemme takaisin Samuille, vai pääsemmekö me?

Tai haluammeko me edes sinne enää, muuten kuin joskus lomalla? Sillä pakko myöntää, että moni asia Thaimaassa on muodostunut sen verran vaikeaksi, että olisi varmuudella paljon fiksumpaa (ja halvempaa) tykästyä Eurooppaan ja talvehtia vaikka jossain Atlantin rannoilla.

Me ollaan kovasti koitettu miettiä jotain muutakin lämmintä maailmankolkkaa, jossa ei tarvitsisi taistella koko ajan muuttuvien viisumisääntöjen kanssa. Ehkä jostain idyllisestä paikasta Euroopassa (Portugali, Espanja, Italia, Kroatia...), olenhan lähes koko ikäni haaveillut myös rustiikkisesta vanhasta viinitilasta kauniilla vuoristoisella maaseudulla. Aamukahvista oliivipuun alla, iltapäivän viinistä ja juustoista vanhan valurautaisen pöydän täyttyessä ystävistä. Alkuillan lämmöstä auringon laskiessa vuorten taakse.

Kun on kerran lähtenyt merta edemmäksi, on tajuttoman vaikeata kitkeä itsestään lähtemisen halua. Ja kun on kerran todistanut itselleen, ettei oikeasti ole mikään välttämättömyys kärsiä harmaata syksyä ja kylmää talvea pohjolassa, ei tule kuuloonkaan että jäisi niin tekemään. Sitä paitsi, toiset ovat luotuja kulkemaan, ja meillä taitaa olla jaloissamme juuri sellaiset kalossit.

Koh Phanganin auringonlaskuja

Entäs sitten Kemiönsaari?

Meidän Kemiönsaarelta ostama paikka on kuitenkin jo vienyt siivun molempien sydämestä. Joka päivä tästä lähes romahdukseen asti työtä tarjoavasta remonttirotiskosta tulee meille rakkaampi, ja kohteen utuiset myyntisuunnitelmat karkaavat aina vaan kauemmaksi. Kuinka tästä peltojen keskellä ylpeänä uusista vaatteistaan seisovasta huvilasta (joo odottakaa vain, huvilaa pukkaa) voisi kohta edes ajatuksen tasolla luopua?

Huh, onhan tossa miettimistä, mutta haaveita saa ja pitääkin olla. Vaikka nyt tuntuu ehkä vähän rikolliselta ajatella näin maallisia asioita kaiken koronan keskellä, niin minkäs mielellesi teet.

Ei meillä toki mihinkään viinitilaan mitään rahaa olisi, mutta

elämään tarvitaan siivet ja juuret, sekä unelmat suuren suuret...

Samuin värit<3

Samuillakin koirien oli hyvä olla

Ja hyvä oli olla tuon muusikonkin

6

Poikamiehen puutarha ja vähän remppaakin

Kuinka rakentaa kukkapenkit nollabudjetilla ja pika-aikataululla?

No tietenkin siten, että laitetaan paikalliseen Facebook -ryhmään ilmoitus, että

mikäli teillä tursuaa istutukset vähän liikaakin perinnekasveista, me voitais tulla kaivelemaan ja auttamaan raivauksessa.

Sitten odotellaan hetki.

Upeita perennoja1

Ja siis, meillähän ei ole mitään pakonomaista tarvetta kaiken remonttihässäkän keskellä paisuttaa vielä puutarhaakin, mutta jos tulee tilaisuus päästä kaivamaan suuria (iki)vanhoja ja hyvin voivia perinnetaimia jostakin, se menee kyllä itsellä remonttihommien edelle.

Sillä sen sijaan että ostaisi puutarhamyymälästä pikkiriikkisen perennan taimen viidellä eurolla (ja odottaisi muutaman vuoden sen edes näyttävän joltakin), onkin mahdollisuus kaivaa jostain jo valmiiksi valtava vanha taimi ilmaiseksi, you know - todellakin kaiken vaivan arvoista.

Pauliina on toiminnan mimmi. Siinä vaiheessa kun itse mietin kuinka noloa on huudella ilmaisten taimien perään, Pauliina on jo toiminut. Ja hyvin onkin toiminut.

Viimeisimpään Pauliinan paikalliseen FB -kyselyyn ilmoittautui heti poikamies lähistöltä, jonka valtava puutarha oli täynnä aiempien asukkaitten istuttamia sieltä täältä pursuavia perennoja. Hänellä itsellään oli puutarhan osalta täysin toisenlaisia suunnitelmia kesäkeittiöineen ja paljuineen, joten perennat olisivat joka tapauksessa vähintään joutuneet hävitykseen. Tässä tapauksessa kaikki siis voitti - hän sai pihaa raivatuksi ja me vastaavasti puutarhaan täytettä (sekä lisää duunia).

Sitä mä tässä vaan jäin miettimään, että kuinkahan paljon tuollaisia win win -tilanteita voisi oikeasti olla, jos ihmiset vaan kehtaisi ilmoitella tarpeistaan? En tiedä varmasti, mutta veikkaan että hemmetin paljon.



Remppatilanne

Kun ei kestitä vieraita, me rempataan. Välillä käydään toki viskelemässä kiekkojakin puihin, mutta muuten aika menee selkä vääränä puuhatessa. Eilen totesin Tompalle, että juuri nyt olisi parin viikon totaali vaakataso ja nollaus paikallaan, sen verran hoosiannaa paikat nyt huutaa. Sitä kun ei pidä majaa enää kakskymppisen vartalossa.

Ulkoverhoilu edistyy hiljalleen niiltä osin, kun ei haasteiden edessä mene sormi suuhun. Ikkunoitten siirto ja yhden kokonaan uuden ikkunakokonaisuuden sijoittaminen ikkunattomalle seinälle on sen verran kimurantti tehtävä, etten tiedä missä kohtaa uskalletaan edes tarttua moiseen haasteeseen. Vaikka pakkohan se on, kun ei noita hommia kukaan meidän puolesta tee, eikä budjetti anna periksi palkata ammattilaista.

Opiskeltavaa siis riittää ja rohkeutta tarvitaan. Meidän tuurilla ja säätämisellä kun moni asia saattaa mennä pieleen, eikä ihan hirveän suuria virheitä malttaisi tehdä. Kuusi valtavaa uutta (mutta vanhaa) ikkunaakin odottaa entisöintiä, sillä kun tarjouksen ikkunan entisöijältä saatuani kauhistelin hintalappua, päätin opetella homman ihan itse - vielä kun siihenkin löytyisi aikaa.

Mutta nyt kuitenkin, ennen vaativimpia koetuksia me pysäytetään rempat ja hullutellaan ystävien kanssa juhannuksen läpi. Aurinkoa ja lämpöä on ainakin luvassa mielin määrin.

(Ehkä me tossa juhannushulluttelun lomassa saadaan ystävien avustuksella yksi pergolakin aikaiseksi. Aihetta olisi, sillä siihen tulevat villiviinit odottaa jo parin metrin pituisina ruukuissa).

Nauttikaa tekin ystävät siellä ruudun toisella puolella tulevasta juhannuksesta koko sydämestänne💚.




2

Intiaanimummoja ja punamullalla pelleilyä

Täällä siltojen takana, läntisen Suomen sympaattisella saarella ei voi olla ihastelematta pikkuruisia juttuja, joista ehdottomasti kirkkaimpina loistaa paikallisten mummojen ja pappojen kanssa jutustelu. Kuten nyt esimerkiksi erään "intiaanimummon" kanssa muutama päivä takaperin. En ole itse keksinyt mummelille nimeä, vaan hän on kuulemma jo aikaa sitten saanut lempinimen pitkien mustien hiustensa takia.

Intiaanimummo pitää torppansa tiluksilla taimikirpputoria ja me pyörähdettiin Pauliinan kanssa siellä jo toistamiseen ostoksilla. Kuten Tjuda Skolan omantunnon kontissa, intiaanimummon taimikirppikselläkin on rahalipas maksua varten silloin, kun mummo ei itse jouda puutarhaansa palvelemaan. Kuten huomaatte, täällä luotto ihmisiin toimii ja omaantunnon kantavaan voimaan uskotaan, mikä sekin on itsessään vallan hurmaavaa. Intiaanimummon perennojen hinnat on muuten vähintään puolet pienemmät kuin puutarhaliikkeissä, ja taimetkin neljä kertaa suurempia. Tosin intiaanimummo ei välttämättä muista mitä mistäkin puskasta kasvaa, mutta jääpähän näin yllätyksiä itsellekin.

kivikukkapenkki muotoutuu hiljalleen
Pieni aitaprojektikin piti aloittaa

Pari päivää sitten meidän pihatietä tallusteli punaisessa pirtissä asuva maanomistaja paikatuissa muovisandaaleissaan ja valkoinen minikarvaturri hihnan päässä. Olen kerran aiemmin koiralenkillä pikaisesti vaihtanut isännän kanssa muutaman sanan, mutta tällä kertaa me heittäydyimme vallan juttutuulelle.

On hassua miten kaikesta maan ja taivaan väliltä ehtii turisemaan muutamassa hetkessä. Isäntä kertoi muun muassa tavanneensa  Michael Monroen Salon suositulla iltatorilla, missä esiintyi silloin myös Cheek ja Mikael Gabriel, joitten välille puhkesi melkeinpä jotain riidan kaltaista. Hauska oli myös tarina rouvasta (se rouva jonka pihalta saimme luvalla hakea perinnekasveja), joka työskenteli tupakkatehtaalla ja sai polttaa tupakkaa ilmaiseksi. Ja tiesihän tilanomistaja kertoa myös siitä pienestä kaistaleesta metsää, joka me kuulemma omistetaan hänen metsänsä kyljestä. Tässä sitä siis ollaan myös metsänomistajina vanhan pientilan lisäksi😁.

Ne on kuulkaa ne pienet ohikiitävät hetket ja tarinat, jotka tekee elämästä värikästä. Tällaisten ohi kiitävien hetkien jälkeen tuntee kummasti integroituvansa paremmin tähän saareen, kauniitten perinnemaisemien syleilyyn.

Vaikka sydän onkin Samuilla, täälläkin on ihan kiva.

Salsa vahtii pihatietä

Punamullalla pelleilyä

Mä olen itse asiassa maalaillut elämäni aikana paljonkin kaikkea lattioista huonekaluihin, mutten koskaan kuitenkaan punamullalla. Nyt voin sanoa tehneeni senkin, ja aikamoista läträystä eka kerta oli. Onneksi älysin kaivaa kaapista päälle kaikkein kauhtuneimmat romppeet, sillä kaikki on roskistavaraa maalauksen jälkeen.

Punamulta on perinteinen ja luontoystävällinen keittämällä valmistettu pellavaöljyä, ruisjauholiisteriä ja puunsuoja-aine rautasulfaattia sisältävä luonnonmaali. Punamultamaali muodostaa hengittävän, jauhoontuvan pinnan, joka kauhtuu vuosien myötä kauniisti pois. Meidän punamultamaalin on keittänyt pari papparaista Kuusjoella (siitä tarinasta voit lukea täältä), ja odotin oikeastaan innolla minkälaista liisteriä persoonalliset papat oli saaneet aikaiseksi.

Ja keittoahan se oli, ihan kirjaimellisesti. Litku haisi oksennuksen ja veren sekoitukselle (varmaan juuri sille rautasulfaatille), valui silmiin ja kainaloihin, ja ajattelin ettei siitä voi olla mihinkään. Ensimmäisen seinän maalauksen jälkeen totesin, että yksi maalauskerta ei riitä, vaikka sen kuulemma piti. Joten mikä meni pieleen?

No tietenkin se, ettei tuo nimeltä mainitsematon kanssaremontoija malttanut sitten kuitenkaan sekoittaa maalia kunnolla pohjaan asti, vaikka niin nimenomaan ohjeistin. Ne maalipöntöt on niin helvetin painavia ja hankalan muotoisia, että omat voimat ei riitä niitten riepoitteluun, siitä syystä olin delegoinut sekoitushommat toiselle osapuolelle.

Kun aloitettiin seuraavan seinän maalaus, vahdin vieressä että punamullan sekoitus menee täsmälleen oikein, eikä jotenkin sinne päin. Ja voi vitsi miten hieno seinästä tuli ihan ekalla maalauskerralla, ei siis minkäänlaista tarvetta maalata toiseen kertaan. Falunin punainen onkin muuten ihanan syvä väri!

Voi kunpa toi tomppeli joskus uskoisi, että edes silloin tällöin kannattaa tehdä asiat alusta asti vimosen päälle, niin ei mene aikaa hukkaan kaiken maailman korjaamisiin ja uudelleen tekemisiin.

Saakeli.

En ole vielä kokeillut maalailla punamullalla krapulassa, mutta voin hyvin kuvitella, että löyhkän takia aiemmin nautittu vatsan täyte kipuaisi hissin lailla ylös.

Muutenhan punamulta on aivan ihanaa ja paljon halvempaa kuin talomaalit yleensä. En oikein millään malttaisi odottaa, että talon ulkokuori jonain päivänä valmistuu.

Nuorisoakin apuna

Aikamoista taiteilua pelkkä purkaminen

Ekoesko punamulta
Koko pihapiiri muuttuu, kun saadaan julkisivu valmiiksi<3

4

Niin ne päivät kuluu...

Aurinko paistaa ja pääskyset tekevät vauhdikkaita koukkauksiaan etsien räystäitten alta pesäpaikkaa. Omenapuu avasi huumaavasti tuoksuvat kukkansa ja ruohonleikkurikin on kaivettu piharakennuksesta ja putsattu pölyistä. Savupilvien saattelemana se kuitenkin köhähti käyntiin.

Kesä on VIHDOIN saapunut.

35:stä pelargoniasta viisi talven yli hengissä sinnitellyttä on kannettu pihalle, samoin kuin siemenistä kasvatetut krassit. Kärhöjä on istutettu vanhaa nojallaan olevaa omenapuuta koristamaan, kuten myös vaaleanpunaisia köynnösruusuja navetan sinisen oven molemmin puolin. Tontin kahta sivua kiertämään istutin 13 marjaomenapensasta, joita käyn päivittäin tutkimassa, milloin niissä näkyisi niitä kuuluisia valkeita kukkia. Jonain kauniina päivänä tulevaisuudessa pihapiiriä koristaa valtavat valkoiset kukkapilvet, enkä millään malttaisi odottaa sitä hetkeä.

Remonttia olisi - kuten tiedätte - mutta on valtavan paljon mukavampaa höyrytä puutarhassa uutta istutellen ja rikkaruohoja nyppien. Kaiken rempparaivon keskellä se rauhoittaa kummasti.

apple tree
Ihana omppu!

Maalla on erilaista

Samuilta kirjoitin usein siitä, kuinka turhaa oli suunnitella kellontarkasti mitään. Päivän mittaan aikataulut kuitenkin muuttui ja suunnitelmat sai heittää romukoppaan. Siinä oli suorittajalle vähän oppimista ja sulattelemista.

Täällä on hiukan sama meininki. Aamun auetessa ja siitä edetessä kaikki muuttuu ja usein vielä moneen kertaan. Asioita hajoaa (ei ihme), vesi loppuu, sun muuta meikäläisille peruskauraa, mutta ennen kaikkea vieraat, niitä piisaa.

Mua todella viehättää se, että maalla vielä tullaan kahville ja kutsutaan kahville. Aina voi pysähtyä kysymään neuvoa naapurilta (meidän neuvoja ei tietenkään kukaan kaipaa) ja saada apua, sen verran upea meininki Kemiönsaarella on. Mikäli naapurilla on jotakin mitä sinulla ei, se on aika helposti lainattavissa.

Jokaiseen ongelmaan löytyy myös ratkaisu. Vaikket itse osaisi, niin joku kyllä osaa, tai tietää jonkun joka osaa. Tietoa jaetaan ja apua annetaan, eikä kaikella ole aina hintalappua. Avun antaminen jotenkin kuuluu täällä asiaan.

Esimerkiksi näin;

Me ollaan koiralenkeillä aina välillä oikaistu yhden autiotalon pihapiirin läpi, ja ihasteltu vanhan talorouvan puutarhassa näkyviä vanhoja perennoja. Samalla ollaan harmiteltu, kuinka kaikki kaunottaret siellä unohdettuina taistelevat elintilastaan pihamaata valtaavien rikkaruohojen kanssa. Sinne ne perennat ennen pitkää hukkuvat heinien sekaan.

Saatiin kuitenkin selvitetyksi kyseisen autiotalon omistaja ja Pauliina sitten rohkeana tyttönä soitti omistajalle, että olisiko ihan hirveän paha, jos me käytäis sieltä joitakin kasveja pelastamassa. Lupa saatiin ja niin me frouvat sitten lapioinemme käytiin tonkimassa perinnekasveja omaan puutarhaan. Toivottavasti lähtevät siirrettyinäkin uuteen kukoistukseen, rakkautta ei ainakaan tule puuttumaan.

Ihana vanha kaunotar

Sinne hukkuu alppiruusukin.

Osa perennoista sai paikan mun uudesta kivipenkistä.

Ei nää hommat lopu ikuna

Koska me ollaan aivan noviiseina tartuttu vanhan talon pelastusoperaatioon, ei ehkä voi odottaakaan että remppa sujuisi vasemmalla kädellä viinilasia pidellen ja oikealla vasaran varressa roikkuen. Ei, se ei mene niin.

Ja siksi melko usein tekisi mieli hakata päätä seinään, koska eihän tästä mitään tule. Nyt ihan viimeksi purettiin viime syksynä tehty kuistin uusi laudoitus, sillä vähän jotain tässä matkan varrella oppineena se ei vaan enää täyttänyt kriteereitä. Eli vähän sellaista askel eteen, kaksi taakse -meininkiä on ollut ilmassa.

Kävin kuitenkin muutama päivä sitten Ekoeskolta hankkimassa perinteistä punamulta-keittomaalia, ja jos nyt mitenkään kehtaisi, niin pelkästään siitä seikkailusta saisi kokonaisen jutun aikaiseksi. Mutta en nyt valitettavasti kehtaa. Sen sijaan ehdotan, että mikäli olet itse hankkimassa perinteistä keittomaalia, niin käy ihmeessä Ekoeskolla - saatat ehkä kuulla samoja huikeita tarinoita kuin itse sain. Esko itse ei valitettavasti pysty tällä hetkellä bisneksen kapteeniksi, mutta eräs melko legendaarinen tyyppi pitää huolta toiminnasta. Ja niistä tarinoista.

Huomenna me taidetaan kuitenkin jo päästä ensimmäisen siivun ulkomaalaukseen, kunhan onnistutaan jotenkin pyörittelemään 36 kiloa painavia muovipöniköitä pitkin pihaa sen verran riittävästi, että saadaan punamultaiset keittomaalit sekoitetuksi.

On ne nimittäin aikamoisia pönttöjä.

Loistavaa virallista kesäaikaa itse kullekin💚

Välillä pitää vetää vähän sähköjäkin.

Ekoesko

Siellä ne papat maalia keittelee

josko tästä vielä jotain tulisi?

4

Junnaamista ilmassa

Ollaan me varsinaisia tupajumeja. "Oikeisiin remppahommiin" tarttuminen ei vieläkään meinaa millään ilveellä onnistua, sillä paljon hauskempaa on kehitellä uusia virityksiä vaikka puutarhaan. Ja jos ei muuta keksi, niin voi vaikka kurvailla ympäri kyliä täydentämässä varastoja. Sillä mistäs sitä voi tietää, milloin tarvitsee juuri tuon levyistä lautaa, tai vaikka himoleveätä ja paksua lattialankkua.

Sitä mukaa kun saadaan varastoja ja pihaa siivotuksi, Tomppa kurvaa seuraavan kuorman kanssa pihalle. Nyt on piha ties kuinka monennen kerran taas täyttynyt lavoista (joita menneinä kuukausina ollaan poltettu tusinan verran), terassin valokatoksesta tolppineen (meillä ei ole terassia), sekä aitatolppien jaloilla ja laudoilla. Jossain remontin kahvitauoilla Tomppa tulee kuulemma rakentamaan myös aidan tontin ympärille, vaikka pöllömpikin tajuaa, että meidän tontin kokoisen aidan värkkäämiseen menee varmasti kaksi kuukautta - täysipäiväisesti.

Voisko joku valaista sille, että keskittyisi nyt vaan julkisivuuun?

Varsinainen timpuri

Ulkolaudoitus

Puretaan ne kalman väriset mineriitit ja alla oleva laudoitus, heitetään tuulensuojalevyt hirsien päälle, siihen päälle tuuletusrako ja kakun päälle tuore laudoitus. Simppelin kuulosta, mutta sitä mukaa kun pääsee eteenpäin, huomaa jääneensä jumiin betonirappusiin, lahonneisiin ikkunankarmeihin, katon alla oleviin pelteihin, ja vaikka mihin. Simppeli homma muuttuu äkkiä hankalaksi ja sormi menee suuhun.

Pitäiskö tehdä noin, vai olisiko näin parempi? Olisiko sittenkin järkevämpää aloittaa tältä seinältä, jotta pääsisi etenemään? Puretaanko rappuset, vai halkeaako kivijalkakin samassa rytäkässä? Pitäiskö kuitenkin soittaa työnjohtajalle, vai olla nolaamatta itseään ja tehdä vaan silleen, miten se nyt parhaiten onnistuu?

Helppoa kuin heinän teko.

Not.

Mutta eipä mittään, eteenpäin rämmitään.

Puukuorma paikalliselta sahalta

Kaiken käytetyn vanhan ulkovuorauslaudan metsästyksen jälkeen lopetettiin taas pään hakkaaminen seinään (meillä on siihen taipumusta), luovutettiin ja tilattiin kylän sahalta 700 metriä lautaa. Oi sitä riemua, kun traktori kurvasi pihaan peräkärry täynnä ihanasti tuoksuvaa puutavaraa. Jumantsukka, ehkä tästä sittenkin tulee jotain.

Paitsi että olin Pinterestistä keksinyt tiilistä muuratut kukkalaatikot, ja sellaiset piti tähän saumaan myös frouvan saada. Laudoitus jouti (TAAS) odottamaan, että sain istutetuksi parit köynnösruusut tiililaatikoihin piharakennuksen sinisen oven molemmin puolin. Onhan toi ukkeli ihan kiva, kun ei sillä vieläkään ole mennyt hermot kaiken maailman väliin tuleviin hömpötyksiin.

Mutta josko se remppa nyt alkais puksuttamaan.

Eilen tuulensuojalevytettiin ensimmäinen seinä ja jos nyt ei ihan heti huomenna päästetä itseämme karkaamaan fribakentille, niin huomenna saattaisi olla ekalla seinällä jo laudoitus. Voin sanoa, että se vasta olisikin jotain.

Vielä kun ilmojen valtiaat ryhtyisi viimein yhteistyöhalukkaiksi ja lopettaisi tämän alati paidan alle puhaltavan tuulen, sekä vähän väliä niskaan ropsahtavat sateet. On muuten superärsyttävää levittää sirkkelit ja muut härpäkkeet pihamaalle, ja peitellä niitä taas hetken päästä pressuilla. Ihan vaan, että voi muutaman minuutin päästä toistaa saman kuvion.

Joten peace & love yläkerta. Antaa nyt vaan tulla sitä tyyntä lämpöä ja auringonpaistetta, eiköhän me kaikki olla se jo ansaittu. Kelaa nyt, koronat sun muut - TÄÄLLÄ TARVITAAN NYT HELLETTÄ.

Ettäs tiedät.

Thank you mak mak.

Uudet köynnösruusulaatikot

Viimein on porakaivokin liitetty talon putkiin.

Boo, virallinen laadunvalvoja.

4

I'm fine

I'm fine.

And I'm happy.

Very happy.

Samalla lupaan etten vähään aikaan stressaa yhtikäs mitään. Hengitän syvään ja lasken kahteensataan, jos ja kun pää meinaa heittäytyä hankalaksi.

Ei muutenkaan olisi pitänyt avautua terveysongelmista, sillä turhaan tuli saatettua myös lähipiiri tarpeettomaan paniikkiin. Taisi verenpaineet nousta jossain muuallakin.

So I'm sorry and I'm fine. Kiitos ja anteeksi.

Testiramppausten perusteella tässä tyypissä ei siis ole mitään vikaa. Ei niin mitään, mistä pitäisi olla huolissaan. Ja nyt kun verenpaineitakin on himaoloissa mitattu, on ne asettuneet jonnekin junioritasoille, eli lähes täydellisiksi. Osasin siis kaikessa turhassa paniikissa hyperventiloida itselleni verenpainetaudin lisäksi myös sydänvian, ja ihan turhaan.

Kiitos Kemiönsaaren terveydenhuollolle. En voi kuin hattua nostaa siitä efortista, millä täällä asioita hoidetaan. Nyt on tyttö skannattu sieltä sun täältä ja kaikki on okei pientä kremppaa lukuunottamatta, mutta ei se edes tunnu enää miltään. Annan myös anteeksi sen, että eräs hoitaja unohti yläosattoman asiakkaan vessaan lukkojen taakse. Jostain kumman syystä tämän emännän kohtaloksi näyttää napsahtavan tissit paljaana yleisölle esiintyminen, lue vaikka täältä

Onneksi olen jo oppinut häpeämisen mestariksi. 

Remppaviinit ansaittu :)

Huomenna tulee kesäkeittiöön sähköt

Ihana piparkakkutalo myynnissä naapurissa

En jaksaisi odotella

Odottavan aika on hemmetin pitkä, ja muistan edelleen kuin eilisen mikä olikaan se jäätävin syy Samuille muuttoon - nimenomaan nämä Suomen jäätävät kelit. Syitä oli toki monia muitakin, mutta lämpö oli ykkönen.

En millään jaksaisi enää odotella kesää, räntäsateitten perusteella sitä ei ehkä tule.

Enkä jaksaisi oikein odotella töllin valmista ulkoverhoustakaan, sillä mitä edemmäksi päästään, sitä enemmän tulee haasteita vastaan. Ei se toki mikään yllätys ole, onhan näitä jo nähty.

En myöskään jaksaisi odotella turkoosissa merivedessä puljaamista ja lämpimän rantahiekan hankaamista varpaitten välissä. Toisin sanoen en niin millään malttaisi odottaa Samuille pääsyä. Pakko kai se on taas myöntää, että meidän kaikkein eniten kodilta tuntuvat lähiöt sijaitsee kuitenkin tuolla kauniilla saarella.

Paikallisia ystäviä on ikävä, jameja on ikävä, lämpöä on ikävä, joka puolella leijuvaa grilliruoan tuoksua on ikävä, aurinkoa on ikävä, jopa niitä puutarhassa luikertelevia komeita monokkelikobriakin on ikävä - aina vaan.

Kunpa tietäisi mihin maailma nyt muuttuu. Onko keskivertomatkailijoilla varaa vielä lennellä jonnekin, vai nousevatko lippujen hinnat taivaisiin. Muuttaako Thaimaa jo muutenkin alati muuttuvia viisumisäännöksiä koronakriisin myötä, ja jos, niin mihin suuntaan. Onnistuuko Samuin ja Phanganin muuttaminen eliittituristien lomakohteeksi kuten on suunniteltu, vai hidastuuko turistien virta sinne. Itse toivon jälkimmäistä, sillä Samuille ei mielestäni tarvitsisi pykätä enää yhtäkään hotellia tai resorttia. Se on jo tarpeeksi täynnä.

Phuuh, miten kaipaankaan IKUISTA lämpöä ja sinne kotiin...

Koh Samui näköalapaikat
Oi Samui!!!

Wat Plai Laem

2

Ei mitään paniikkia

Kaiken remonttihärdellin keskellä olen kärsinyt kummallisista vatsavaivoista jo puolisen vuotta. Sen verran pitkään, että olotilasta on vaivihkaa tullut uusi normaali ja hommat on hoituneet ärsyttävistä tuntemuksista huolimatta. Olen vaan kärvistellyt menemään, kuin mitään ei olisikaan.

Pari viikkoa sitten tuli kuitenkin sellainen fiilis, että nyt riitti. Olin kertaalleen jo aiemmin varannut itselleni ajan paikalliseen terveyskeskukseen, mutta perunut sen koronahelvetin räjähtäessä silmille. Ei siis auttanut kuin varata uusi aika.

Siitähän se syvä paniikki sitten alkoi. Kun oli jo lähes puolen vuoden ajan mielessään sairastanut vaikka mitä karmeata, olin terveyskeskukseen päästyäni yhtä paniikkia ja sydäriä. Kun vielä tutkimuspöydälle kivuttuani sydän hyppäsi pari etuperin volttia juuri stetoskoopin alla, löysin itseni alta aikayksikön myös sydänfilmipöydältä.

Siihen päälle sitten vielä keuhkokuvat, niin ei ihme että verenpaineet huiteli avaruudessa. Kun kiltti hoitsutyttö kerta toisensa jälkeen mittaili silmät pyöreinä paineita, ehdin helposti käymään päässäni läpi yhtä jos toista kuolemanvakavaa.

Mutta mitä h#lvettiä? Puolen vuoden vetkuttelun jälkeen menin terveyskeskukseen epämääräisten vatsavaivojen takia, eikä kymmenen minuutin paniikin jälkeen kukaan puhunut niistä enää mitään. Ei sillä että itsekään olisin siinä kohtaa enää muistanut minkä takia ylipäänsä menin paikalle.

Nyt kuitenkin jatketaan edelleen tutkimuksissa juoksemista, mutta onneksi vastauksia odotellessa ja pienessä paniikissa ehtii taas mielessään sairastaa ihan vaikka mitä.

Sydänfilmi oli kuitenkin ok, ja verenpaineetkin laskeutui avaruudesta kotona mitattaessa.

Helvetin hyvä että vappu tuli väliin. Kroppa tarvitsi selkeästi pientä irtiottoa ja aivojen nollausta (lue vappukänniä) kaikesta panikoimisesta.

Vappu juhlittiin perinteisesti koleassa kelissä.

Mineriittivastaava Ira

Oikeilla vehkeillä isot betonilaatatkin siirtyy.

Ei(pä) mitään paniikkia rempankaan suhteen

Kun on tämän luokan remppakokonaisuus käsillä, ei millään meinaa saada startatuksi mitään.

Vaikeinta on yllättäen päättää marssijärjestys.

Mitä kannattaa metsästää ensin? Ulkoverhouslaudoitus, keltamultamaali, tippapellit, piikkauslaite rappusille, vai jotain muuta?

Entä mistä aloittaa? Ikkunoitten entisöimisellä, vanhojen rappusten piikkauksella vai käydäänkö suoraan laudoituksen kimppuun? Yritetäänkö säilyttää vanha ulkolaudoitus vai mennäänkö uusilla laudoilla, koska se vaan olisi niin paljon helpompaa (ja kalliimpaa)?

Päättäminen on saakelin vaikeata siksi, kun ei oikein vielä hiffaa mitä tekisi.

Ja koska ei osata päättää juuri mitään, meille haalitaan kaikkea vähemmän oleellista. Kuten aitatolppien jalkoja, puumateriaalia joskus tulevaan aitaan, epämääräisiä ja hengenvaarallisia rakennustelineitä, taivaisiin kipuavia tikkaita, kymmeniä kiloja nauloja ja vaikka mitä.

Phuuh. Ei ole helppoa olla tyhmä.

Tässä pitäisi äkkiä opiskella kunnostamaan ikkunoitakin, sillä tarjousten perusteella vanhojen ikkunoitten kunnostaminen on mielipuolisen kallista, eikä tästä budjetista löydy siihen pätäkkää. Onnistuisipa yöksi laittamaan jonkun ikkunankunnostusopastusvideon uniin pyörimään niin, että aamulla herätessä ikkunoitten kunnostus menisi kuin vettä vaan. Se olisi kätevää.

Mutta eniveis - koska oikeisiin hommiin tarttuminen on taas hyydyttänyt meidät, me muun muassa suoristellaan kaatuneita omenapuita, istutetaan marjaomenapensaita, hankitaan lisää mattoja, kärrätään kiviä sinne sun tänne ja ollaan ihan hoomoilasena.

Onneksi vappuvieraat kaiken juhlimisen ohella teki sentään jotain järkevää. Kiitos Ira, Harri, työnjohtaja Tomppa ja Pauliina. Pus pus ja pus.

Kaatunut ja haljennut omppu tykkää vielä elää...

joten se ansaitsi mahdollisuuden.

2
Back to Top