Hemmetin pitkä julkisivuremontti

Meillä aloitettiin koko talon kattava julkisivuremontti aikaisin tänä keväänä. Se kuinka pitkäksi työrupeama lopulta venähti yllätti meidätkin, mutta toisaalta tässä ollaan samalla pyritty viettämään ihan normielämääkin - tapaamaan ystäviä, harrastamaan kiekon heittoa ja sen sellaista.

 

Onneksi meillä on ihastuttava vanha piharakennus, jonka uumeniin on pystynyt virittämään maalaustelineet, sillä muutoinhan meillä olisi jäänyt töllin loppu laudoittamatta. Ulkona kun ei voi enää maalata, eikä tuoretta laudoitusta olisi voinut jättää talven armoille pintakäsittelemättä. Laudoitus olisi ollut mustassa homepilkussa aivan varmasti ennen kevään maalauskelejä. Nyt tölli on kuitenkin maalattu ja viimeisetkin maalatut rimat odottaa seinälle pääsyä, kunhan sen vain ehtii tekemään. Yläkerran parveke on tosin vielä irti seinästä, mutta eiköhän se siellä paikoillaan pysy kevääseen saakka.


Meillähän on aina ollut kaiken maailman ongelmia tekniikan kanssa, eikä vähiten autojen. Tällä hetkellä meillä on kaksi remonttia odottavaa autoa pihassa (helvetin rahanmeno...) ja yksi myyntiä odottava, jota ei voi myydä, kun näillä seuduilla edes yksi ajokuntoinen auto on välttämätön kapistus. Ja hajosihan meillä sirkkelikin jo toistamiseen, mutta onneksi Tapsa antoi omansa meille pitkään lainaan. Mä olen joskus päätynyt siihen lopputulokseen, että meissä kummassakin on oltava jotain radioaktiivista säteilyä ihan omasta takaa, sen verran tiuhaan mikä tahansa sähköllä toimiva vekotin sanoo tsip tsup, ja lakkaa toimimasta. 

 

Vähänkö ärsyttävää!


Enivei, töllin julkisivu alkaa olemaan rimojen lyhennyksiä ja ulko-oven puitteita vaille valmis. Alaparvekkeelle vievä ovi täytyy myös vaihtaa ja lisätä vähän fyllejä, ja samaten koko parveke pitäisi uudistaa, mutta koska siihen ei ole minkäänlaista visiota, se saa odottaa todennäköisesti kevääseen. Nyt siirrytään nimittäin vihdoin sisäpuolen remppaan, kunhan kaikelta autopaskalta ja muulta säädöltä joudetaan.

 

Autokorjaamon miniheppa

Löytyihän sieltä kaiken paskan alta lattialaudat!

 

Sisäremppa


Meillä tuvan viereistä huonetta on koronakevään (lue paskakevään) jälkeen kutsuttu rumpuhuoneeksi, syystä että Tomppa piti sieltä etätunteja. Välillä siellä soi kitara, välillä taas rummut, mutta kun meidän kylppäriinkin on käynti rumpuhuoneesta, piti Tompan rajata osa huoneesta musakäyttöön. Tämähän onnistui kätevästi Finnfoam -levyillä ja voin käsi sydämellä vannoa, että se pääty töllistä huojuvine levyineen oli ihan pirun ruma. Onneksi mulla ei ole kuvaa siitä edes muistoksi.


Sisäpuolen remppa startataan tuosta rumpuhuoneesta, tai oikeammin minä starttasin sen jo viime viikolla. Kirottu muovimatto meni ensimmäiseksi purkuun toiveena löytää kaikkien muovien alta kelvollinen lautalattia. Ja voi elämän kevät tätä muutaman vuosikymmenen takaista muovimattovillitystä! Kun purin päällimmäisen kerroksen muovia lattiasta, löytyi sen alta paksu puukuitulevy, jonka alta löytyi uusi muovimatto ja sen alta taas puukuitulevy. Ei morjens! Onneksi kaiken komeuden alta paljastui kuitenkin vähän eriparinen lautalattia, mutta hyvä siitä tulee pienellä hiomisella ja kivalla maalilla. Tällä kertaa frouva valtaa tämän huoneen työtilakseen ja se saa jatkossa toimittaa myös vierashuoneen virkaa, kunhan siihen saadaan väliseinä rakennettua. Kiinteätä ovea ei seinään ole tulossa, vaan sellainen vanha kolmipeilinen ovi liukukiskolla, jollainen mulla on ollut mielessä jo pitkään. Visioita siis on.


Ystävämme Becksin perheen huvila Billnäsissä on menossa myyntiin ja me kävimme siellä vähän jeesaamassa ullakon tyhjentämisessä. Vanhojen talojen varastot ja ullakot voi tunnetusti olla varsinaisia aarrearkkuja, ja meilläkin kävi tyhjennysurakassa onnenkantamoinen. Roskalavalle oli sieltä menossa mm. laatikollinen vanhoja paperitapetteja, mutta onneksi ehdin pelastamaan sen ennen hävitystä. Olin muutenkin jo suunnitellut tapetteja joihinkin töllin seiniin, joten nyt on meidän kaikkien iloksi vähintään rumpuhuoneeseen tulossa yksi seinällinen Becksin huvilan historiaa. Vanhat paperitapetit on vaan niin kauniita ja sopii kuin nappi silmään vanhaan taloon. 


Jouluksi valmista - hell no, mutta lopputulosta odotellessa😍 


remppakalsarit :)

sekava lautalattia

ihana vanha kukkatapetti


6

Pyrähdys Saksassa

Hupsista, pyrähdin Saksassa. 

 

Jollain oli saatava reissukuumetta helpotettua, niinpä tartuin ystävieni tarjoukseen ilmaisista lennoista Saksaan ja laivalipusta takaisin. Kahden yön pikareissusta ei paljoa jäänyt käteen, sillä olimme torstai-iltana joskus kahdeksan jälkeen Hampurissa, ja siitä sitten jo klo 23 aikaan satamassa Travemündessa.

 

Ystäväni tuo Saksasta autoja Suomeen ja tällä kertaa heillä oli tarvetta yhdelle autokuskille. Me lennettiin Lufthansalla ensin Frankfurtiin, siitä jatkolennolla (joka oli 1,5 tuntia myöhässä) Hampuriin, siitä saksalaisen yhtiökumppanin kyydillä noutamaan kolme autoa ja tästä peräkanaa satamaan. En pysty kertomaan Saksasta juuri muuta kuin, että autobaanalla oli muutamia rekkoja lukuunottamatta väljää ja pimeätä, sekä vähän sateistakin. Sen sijaan Lufthansan lennosta Hki-Frankfurt yllätyin iloisesti, sillä edes jollain Euroopan lennolla on tarjolla vielä myös viiniä. Moni lentoyhtiö on jo aikoja sitten luopunut turreluokissa tämän tyyppisistä ilmaispalveluista, ja vaikkei sillä ehkä niin suurta merkitystä lyhyillä lennoilla olekaan, ilmaisista ja ylipäätään palveluista jaksan aina ilostua.

 

Olipa hienoa taas olla reissussa.

Toivottavasti pian pääsisi reissuun ilman maskia.

 

Lennoilla ja kentillä oli luonnollisesti maskipakko, kuten Saksassa mm. kaupoissakin. Ensimmäisellä lennolla ihmiset nauttivat viinejään, joten mitenkään 100% tuo maskillisuus ei mitenkään voinut olla. Itse saan maskien kanssa melkein paniikkihäiriön, mutta selvisin noista lennoista kuitenkin ihan kohtuudella. Muuta koronaan liittyvää sählinkiä ei lennoilla eikä kentillä ollut, ei testauksia eikä mitään. Kukaan ei myöskään kysellyt millä asialla ollaan liikenteessä, mikä kaikkien uutisointien jälkeen ehkä jopa hieman hämmästytti.


Mutta enivei, kun kerran Saksaan lähdin, oli erittäin järkevää täydentää vuoden viini -ja olutvarastot kolmanneksen Suomen hintoja halvemmalla. Travemünden lauttasatamassa sijaitsee Weincontor Berner (moni tuntee nimellä Sari Berner), joka on normaalisti auki klo yhteen asti yöllä, mutta koronan takia liike sulkee ainakin tällä hetkellä ovensa klo 23. Heillä on myös verkkokauppa Alkostore24, josta voi tilata juomat kotiinkin, mutta tällöin on huolehdittava kuljetuksesta joko itse tai kuljetusyhtiön kautta. 

 

Mikäli liikut autolla Saksassa, kannattaa ehdottomasti koukata Sari Bernerin kautta. Itse Suomeen tuotuna juomat on kolmanneksen Suomen hinnoista, esimerkiksi 3 litraa punaviiniä irtoaa alle kymmenellä eurolla ja keissi olutta (24 tölkkiä) niin ikään alle kympillä.


Finnlines


Kolmen auton ja kolmen kuljettajan paluu Suomeen tapahtui Finnlinesin laivalla Travemündesta Helsinkiin. Laiva lähti torstai-perjantain välisenä yönä joskus kolmen aikaan, ja oli Vuosaaren satamassa lauantaiaamuna noin yhdeksän maissa. Botski taisi olla puolisen tuntia myöhässä, sillä poikien havaintojen mukaan matkaa tehtiin vain yhdellä pytyllä.


Sari Berner Travemunden satamassa.

Finnlines liikuttaa myös rahtia..


En ole vuosikymmeniin matkustanut autolautalla yön yli -matkaa, joten kokemushan se oli tämäkin. Meidän oli tarkoitus yöpyä kolmistaan yhdessä ikkunallisessa neljän hengen A4 -hytissä, mutta hytin yllättävä ilmastointiongelma aiheutti hyttiin lähestulkoon saunamaiset lämpötilat, joka taas sai aikaan melkein paniikinomaiset fiilikset. Kuinka hemmetissä kolme aikuista ihmistä pystyisi nukkumaan16 neliön saunassa ilman hermoromahdusta? Ei mitään toivoa.

 

Mutta palvelu pelasi. Reklamoinnin jälkeen purseri yritti saada ongelmaa ratkaistuksi ja kun se ei sinä yönä onnistunut, saimme toisen samanlaisen hytin kaupan päälle. Seuraavana päivänä ilmastointiongelmakin ratkesi, mutta saimme silti pitää tuon toisenkin hytin. Vuorossa ollut purseri hoiti reklamaation loistavasti, mikä ei nykypäivänä suinkaan ole itsestäänselvyys. Meille jäi hyvä mieli, toivottavasti hänellekin.


Finnlinesin paatit ei ole millään muotoa mitään risteilylaivoja, joten discoja tai pallomeriä ei löydy. Muutenkaan mitään erityistä tekemistä ei laivat tarjoa, ellei sitten laske syömistä tuohon kategoriaan. Laivamatkalle voi ostaa ruokalipukkeen hintaan 62 euroa (aika suolainen mielestäni), joka sisältää meripäivän (perjantai) aamiais-brunssin, meripäivän illallisen viineineen ja muine juomineen, sekä paluuaamun aamiaisbuffeen. Omasta mielestäni ruoka oli maukasta ja sitä oli paljon, viiniä sai illallisella nauttia niin paljon kuin ehti, ja varsinkin kakut ja muut jälkkärit oli varsinaisia luomuksia. En voi valittaa ruoasta, mutta ihmetystä herätti se, ettei lähtöpäivän illalle kuulunut minkäänlaista ruokaa. Mekin pääsimme lautalle vasta klo 23 aikaan ja nälkä oli huutava, mutta tarjolla oli vain yhdeksän euron keittoa ja näkkileipää, tai sitten vitriinistä katkarapuleipää tai salaattia. Lähtöpäivän illalle olisi todellakin toivonut jotakin purtavaa.


Vaikka tekemiset on laivalla vähissä, löytyy sieltä nuorille jonkinlainen puuhahuone ja lapsillekin leikkihuone. Peliautomaatteja tönöttää käytävillä (vakiokalusteet laivoilla), yksi pieni kauppa antaa helpotusta pahimpaan shoppailukuumeeseen, baari, ravintola, saunatilat ja porealtaat miehille ja naisille (kuuluvat lipun hintaan), hieroja (nyt ei ollut), kuntosali (kuuluu hintaan) ja siinäpä nuo sitten suurin piirtein. Omalta osaltani meripäivä tuntui vähän pitkähköltä, mutta nautimme silti täysin siemauksin saunomisista ja poreiluista, sekä ravintolan antimista. Meille sattui vielä aurinkoinen ja lämpimän tyyni merikeli, joten mikäs siellä oli hyvässä seurassa nautiskella.


Mutta vitsi hei, meidän lisäksi matkustajina oli joku kymmenen rekkakuskia ja hauskoja autokauppiaita. Minun ja ystäväni lisäksi laivalla oli kaksi muuta naista, ja voitte ehkä kuvitella että meno oli sen mukaista. Mutta hengissä selvittiin ja hyvien tyyppien ansiosta lystiäkin oli. 


Aika monta ihmistarinaa matkustajiin mahtui - pääsisipä joskus kirjoittamaan noista hurjista autokauppiaista😁...


Saunaosastot oli uusittu joskus lähiaikoina,

ja olivat oikein viihtyisät

Pääsisipä pian jo kunnolla reissuun!

2

Remppakollaasi - osa 2 (Unelmakoti Sisiliasta)

Ihana ystäväni Nina (Yoganina2020) kommentoi tässä taannoin jotain remppapäivitystäni kehoittamalla katsomaan Yle Areenalta Unelmakoti Sisiliassa. En ehtinyt hetimiten tarttua kyseiseen vinkkiin, mutta Tompan lähdettyä viime viikonlopuksi frendiensä kanssa Tammisaareen kalaan, löytyi sillekin vihdoin aikaa.


Sateinen ja pimeä viikonloppuilta, maistuva illallinen ja pari lasia hyvää viiniä kynttilänvalossa - tuli ahmittua koko 8 osainen sarja melkein kertalaakista. Nyt on sitten ihan pakko suositella samaa sarjaa teillekin, varsinkin jos uupuilet keskellä remonttihelvettiä eikä mikään inspiroi tippaakaan, tai jos haaveissasi siintää ykkös -, tai kakkoskoti missä tahansa lämpöisessä etelässä. Semmoinen varoituksen sana kuitenkin, että saatat sarjan katsomisen jälkeen huomata viettäväsi aikaasi selailemalla erilaisia asuntojen myyntisivustoja esimerkiksi Italiasta tai Portugalista. 

 

Näin ainakin itselleni kävi.

 

Valokuvamuistoja Samuilta

 

Sarjassa seurataan ruotsalaista pariskuntaa, joka hankkii 1700 -lukuisen valtavan kokoisen vaaleanpunaisen remonttikohteen 25000 asukkaan sisilialaisesta kylästä, jossa ei puhuta englantia, ja vielä vähemmän tietenkin ruotsia (tee siinä sitten remonttia!). Toisin kuin tuolla pariskunnalla, meillä ei ole koskaan pyörinyt neljää lasta jaloissa missään elämämme säädöissä, mutta muuten pariskunta sähläyksineen ja vastoinkäymisineen on yllättävänkin paljon samankaltaisia säätäjiä kuin mekin. Pariskunnan rouva on kuitenkin arkkitehti, joka näkee valmiin lopputuloksen silmissään lähes heti, kun taas pariskunnan miespuoli yrittää pitää järjen päässään ja tehdä remontit kuten ne oikeasti olisi järkevä tehdä.


Löysin ruotsalaisesta rouvasta sielunsiskoni välittömästi ja nauroin välillä kyyneleet silmissä sitä keskeneräisten huoneitten sisustamista, huonekalujen sisäänkantamista sotkuiseen sisilialaiseen taloon keskelle remontteja, kynttilöitten sytyttämistä ja orastavaa hermoromahdusta. Ai että mikä flashback tähän omaankin remonttiprojektiin😂. 


Kun meidän töllissä keskellä Kemiön peltoja on yksikin nurkka valmiina (vaikka edes pari neliömetriä), kannan siihen nojatuolin ja pienen maton, kiinnitän johonkin koukkuun Chiang Maista tuodun paperilampun, ripustan siihen kohtaan seinälle Samuilta ottamistani kuvista tehdyn taulun ja Balilta tuomani ison unisiepparin, sijoitan tilaan vielä pienen antiikkipöydän ja siihen viherkasvin, sytytän kynttilän ja kaadan perintönä saatuun kristallilasiin kylmää Proseccoa. 

 

Ja siinähän se sitten siintää - selvä kuva sisustuksen lopputuloksesta.


Chiang Maista hankittu tärkeäksi ilmennyt paperilamppu


No, noin helppoahan se ei tietenkään ole, vaan asiat muuttuu, remppa hidastuu ja inspis katoaa alati märkiin ja harmaisiin iltapäiviin. Proseccolasi kädessä silmiin ilmestynyt selkeä kuva sisustuksen lopputuloksesta muuttuu sekin sumuksi syksyisen ilman tavoin. Universumille kiitos näistä TV- sarjoista, ilman niitä allekirjoittaneella laahaisi siivet pitkin maata läpi helvetillisen harmauden ja pölyn ja romun ja paskan ja ja ja... 

 

Nyt Unelmakotisarjan katsomisen jälkeen jaksan taas into piukeena ja sormet syyhyten sisustaa tätä tölliä (tai siis suunnitella kunhan joskus siinä pisteessä oltaisiin) ja unelmoida siitä oikeasta unelmakodista jossain etelän lämmöstä. 


Se päivä nimittäin tulee. Missä meidän unelmakoti sijaitsee, ei minkäänlaista haisua, mutta mä lupaan itselleni että se päivä tulee vielä. Tämä talvi tässä nyt vielä menköön, mutta sen jälkeen me häivytään ja asutaan sitten vaikka siinä camper vanissa...


Joko sä olet ehtinyt katsomaan Unelmakoti Sisiliassa?


Ps. Kuvat siis meidän rempasta, eikä suinkaan Sisiliasta😁

Ps2. Edellisen remppakollaasin löydät täältä.


Näitä rimoja on tullut maalattua kilometritolkulla.

Pikkukatto on valmis, iso hoidetaan viimeistään alkuvuonna.

Toivottavasti ehditään pian sisäremppaa tekemään.

6

Pimeys laskeutui

En muistanutkaan vuoden takaista pimeyttä, ennen kuin viime sunnuntaina koko kansan voimin sukellettiin jälleen surullisen pitkään pimeän putkeen. Mun mielestä kellojen siirtely on sieltä persiistä suoraan enkä todellakaan hiffaa miksi vieläkin tehdään näin, mutta vielä enemmän on kestämistä tässä pimeydessä.


Tää se vasta syvältä onkin. 

 

Eikä auta yhtään kun muistaa, että jonain päivänä ennen joulua esirippu laskeutuu jo kolmelta iltapäivällä. Kuinka helvetissä tästä selviää taas järjissään? Vaikka Samuilla pimeys oli yhtä lailla todellista, siellä sentään oli elämää pimeässäkin. Sitä paitsi siellä kaikki oli jotenkin selkeätä - aurinko nousi kuuden aikaan aamulla ja laski kuuden aikaan illalla. Päivä oli siis riittävän pitkä läpi vuoden. Täällä taas tähän aikaan vuodesta ei hirveästi lämmitä ajatus, että juhannuksen aikaan vasta kahdeksan kuukauden päästä aurinko pitää hereillä melkein vuorokauden ympäriinsä.

 

Kemiönsaari
Pimeys laskeutuu...

 

Meillä kesän ja valon lapsilla on nyt tiukkaa, tai siis veikkaan että muillakin kuin minulla on. Kun kesäaikaan sai touhuta pihalla vähintään kymppiin illalla, nyt voisi pyjaman vetää päälle jo viideltä iltapäivällä. Vielä ei oikein osaa orientoida itseään tekemään jotakin viisasta esimerkiksi tietokoneella, eikä oikein malta aloittaa sisäremppaakaan ennen kuin julkisivuremppa on valmis, joka sekin etenee nyt hyvin verkkaisesti juuri pimeyden takia. 

 

Päivä on kutistunut murto-osaan tarvittavasta. 


Onneksi ollaan talon ulkokuoren kanssa jo loppusuoralla, vaikkakin hemmetisti myöhässä suunnitellusta aikataulusta. Lähes varmaa on kuitenkin jo se, ettei suunniteltuja kahden alakerran huoneen lattioita ehditä avata ja uusia ennen talven tuloa vaikka kuinka riehuisi. Sillä kuten myös vuosi sitten, kaiken maailman muuta ajanvietettä on liikaa, ja vaikka aina ei ehtisi, se muu tulee enemmän kuin tarpeeseen. Tosiasia on se, että me tarvitaan rempan oheen myös totaalista irtiottoa ja aivot narikkaan meininkiä. Ennen kaikkea me tarvitaan näitä jumalallisia frendejä, jotka aina silloin tällöin repii meidät väkisin paskaisista verkkareista ja otsarypyistä hauskan pitoon. 


Kiitos tyypit että käytte!

 

(juttu jatkuu parin kuvan jälkeen)

 

Ehdittiin viimein käymään myös Kasnäsissa.

ja vietiin ystävien venettä korjaamolle.

Juhlittiin Pauliinan ja mun 5-vuotis ystävyyspäivää...

ja viskottiin vesisateessa kiekkoakin ;)

Voihan mörkö!


Täällä nyt reilu vuoden mukamas karaistuneena pimeys pelottaa edelleen. Kun tänään viiden aikaan iltapäivällä rämpi koirien kanssa pienen metsän läpi oman tontin aitojen turviin, olin varma että jokaisesta puskasta tuijottaa silmäpari. Hiljainen ja hämärä metsä on sentään parempi kuin sysimusta ja täynnä ääniä oleva, mutta ei sekään mitenkään erityisen turvalliselta syliltä tuntunut.


Menin taas kysymään meidän työnjohtajalta saaren viimeisimmistä susihavainnoista (tyhmä kun olin), enkä hirveästi kiljahdellut vastauksesta. Noin kilsan päässä meistä riistakameraan oli tallentunut susi, ja tämähän tarkoittaa sitä, että yhtä hyvin se susi olisi voinut olla tässä meidän pellolla. Sudella menisi varmaan kymmenen minuuttia lönkötellä meidän kulmille napsimaan niitä pieniä rusakoita, joitten raatoihin ollaan viime aikoina törmätty.


Eräskin pupujussi rötkötti pihatien reunassa noin 50 metriä töllistä ilman vatsaa, ainoastaan pään ja jalkojen roikkuessa selkärangasta. Seuraavana aamuna pupu oli siirretty tien toiselle puolelle, eikä jäljellä ollut kuin kasa karvoja. Joku kävi siis uudemman kerran nauttimassa pupuillallista, jäljistä päätellen nauttien sen kaikessa rauhassa vatsallaan heinikossa. Silloin(kin) hieman kuumotti pimeitten peltojen keskellä, mutta sitten vasta kuumottikin kunnolla, kun Tomppa kertoi omasta iltalenkistään koirien kanssa.


Eräänä sysipimeänä iltana koiralenkillä pellolta tuijotti (Huom!) YLI neljä silmäparia, ja toisin kuin yleensä esimerkiksi peurat, nämä yönsilmät eivät perääntyneet. 

 

Sen sijaan silmät lähti uhkaavasti tulemaan kohti...


OMG, missä mun pyssyt!?!


Oi, tule valo ja pelasta meidät...


Tule valo takaisin!

4

Taalintehtaan kisat ja pari muutakin fribarataa

Kuten tossa aiemmin uumoilinkin, kävin tyylikkäästi häviämässä Taalintehtaan frisbeegolf -kisat. Enkä nyt puhu pelkästään naisten sarjasta, vaan hävisin koko helahoidon junnut mukaanlukien. En toki odotakaan itseltäni vielä kisamenestystä, mutta olisihan se yllättävää olla joku kerta vaikka tokavika. Voin silti olla tyytyväinen rohkeasta osallistumisestani, sillä Taalintehtaan kisapäivä oli yksi kesän parhaimmista. Vaikka kisat pidettiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna, kesä jaksoi vielä näyttää voimansa.

 

Aurinko paistoi, nastaa kisaporukkaa oli paljon muttei liikaa, 24 asteinen ilma oli uskomattoman ihana ja kisajärjestelyt viety äärimmäisyyksiin. Osallistujille oli tarjolla grillimakkaraa, kahvia ja pullaa (yksi kisakaveri tarjosi myös oluen) ja palkinnotkin oli sitä luokkaa, että vaivaa oli todella nähty ja sponsoreita kaivettu. Myös rata oli talkoovoimin tampattu ja raivattu huippukuntoon ennen kisoja, eikä meidän kisoihin osallistujien tarvinnut muuta kuin nauttia kesän viimeisestä lämpöisestä päivästä. 

 

Huippukelistä huolimatta jouduin kylläkin itse heittämään muutaman kirosanan ilmoille useammastakin puskasta ja keräämään levinnyttä kiekkorepun sisältöä mustikanvarpujen seasta moneen otteeseen, sillä sen verran usein tuli vedettyä stongan yli maahan pudonneitten lehtien takia - kiitos liian liukkaitten lenkkareitten. 

 

Note to myself - panosta nyt viimein edes hiukan parempiin varusteisiin.

 

Fribakisat Taalintehtaan kauniissa maisemissa.

Osallistujia oli kolmessa polvessa.

 

Naisten sarjassa meitä kilpailijoita oli tasan kaksi, ja kuten tossa yllä mainitsin, sijoituin naisista viimeiseksi. Mutta, koska meitä neitoja oli VAIN kaksi, sain sarjan hopeamitalistina huikeat palkinnot - Peak Performancen pyyhkeen kiekkojen kuivaamiseen, pizzalahjakortin Taalintehtaan Strandhotelletiin, sekä pienen pokaalinkin. Peakin korkealaatuinen pyyhe on jo ollut kovassa käytössä ja pizzan käyn satavarmasti lunastamassa myös, enkä vähiten rakennuksen takia, jolla on perinteet jo vuodesta 1850. Vaikka itse pyrin välttämään viljaa, teen tässä kohtaa poikkeuksen, sillä Strandin pizzat on kuuleman mukaan testaamisen arvoisia.


Kisamenestyksestä siis viis, pääasia on hauskanpito loistoporukassa, jota fribailijat pääsääntöisesti ovat. Kiitokset kisajärjestäjille ja lukuisille sponsoreille, näitä kisoja saisi olla enemmänkin😍!

 

Frisbeegolf kilpailut taalintehdas
Voittajan on helppo hymyillä ;)

 

Pari meille uutta fribarataa:



Meitä frisbeegolfailijoita on jo niin paljon, että varsinkin näissä pääkaupunkiseudun radoilla se näkyy. Sillehän ei mitään voi ja vaikka itsekin olen innoissani harrastajamäärien kasvusta, tykkään enemmän kierrellä näitä "maaseudun" ratoja väljyyden takia. Olen nimittäin huomannut sen, että tiipaikalla kun niskaan huohottaa jo seuraava porukka, stressikäyrä nousee eikä heitot mene lähimainkaan sinne minne suunnittelin. Paineen alla tulee heitettyä liian kovalla kiireellä alta pois, eikä "paineen alla" omasta mielestäni ole synonyymi iloiselle päivän vietolle. Mutta kaikkea ei voi saada ja ymmärrän hiton hyvin lajin jatkuvasti nousevan suosion. 


Puolarmaarin puisto/metsärata sijaitsee Keski -Espoossa ja siellä on poikkeukselliset 20 väylää (yleensä niitä on 18), mutta kierros on nopea riippuen tietenkin jonoista. Eräänä aurinkoisena elokuun iltana siellä ollessamme aloitusväylälle jonotti 21 tyyppiä ennen meitä, ja se jo laskee ainakin omaa fiilistä ihan huolella. Eli kesäiltoina ei meikäläistä enää tule Puolarmaarissa näkymään, mutta onneksi päiväaikaan arkisin sielläkin on väljempää. 


Täällä böndellä me ollaan totuttu ruhtinaallisen pitkiin väyliin (Salo, Tammisaari, Taalintehdas, Lohja, Karjaa, ym), ja niihin verrattuna nämä Puolarmaarin väylät tuntuivat vähän neppailuilta. Älkääkä käsittäkö väärin, haasteita Puolarmaarissakin riittää ja puskat on tulleet tutuiksi, väylät vaan on aika paljon lyhyempiä kuin mihin ollaan tän lyhyen "uran" aikana totuttu. Noi lyhyemmät väylät on kyllä toisaalta  superhyviä harjoituksia lähestymisiin, pitkiin putteihin ja kaiken maailman hysseihin, joita meikäläisen ainakin olisi huolella treenattava. Jännä ettei mitenkään ehdi riittävästi harjoittelemaan, vaikka meillä on ihan loistopaikat ja pari koriakin omalla pihalla. 


Puolarmaarin fribaradan pisin väylä näyttäisi olevan 111 metriä ja lyhyimmät alle 50. Monia holarimahdollisuuksia siis niille tyypeille, jolla kiekko lentää sinne mihin suunnittelee. Pari puroa (varsinkin väylän 20 puro) aiheuttaa omat jännitysmomenttinsa, sillä tiettävästi nälkäinen puro on imaissut monia kiekkoja. Opasteet on hyvät ja metsäväylätkin sen verran hienossa kunnossa, ettei sinne ihan helpolla kiekkoja kadota.


Ihan jees rata (paitsi ruuhkat) varsinkin aloittelijoille, joka sopii mainiosti rentoon kesäpäivän viettoon (paitsi ruuhkat).


Mainitsiko joku ruuhkat? Vitsi mä tulisin varmaan hulluksi Talissa, jonka ruuhkista olen kuullut kauhutarinoita...

 

Laakspohjan ratakartta



Lohjalla sijaitseva Laakspohjan 18 väyläinen fribarata oli oikein nasta tuttavuus. Meidän eka kerta Laakspohjassa heitettiin päiväaikaan, kuten me yleisestikin pyritään tekemään ihan ruuhkien takia, ja mieluummin vielä arkipäivisin. Kohtahan tilanne on joka tapauksessa se, että jos ei hanki kiekkoihin saatavia ledivaloja (jep, sellaisiakin on), niin vaikea niitä lättyjä on pimeän tullen puskista löytää. 


Lohjan radalla oli mukavasti vaihtelua pisimpien väylien ollessa 210 metriä ja lyhyempien alle 50, eli meillä vähän lyhyemmälle heittävilläkin on mahkuja useampiin pareihin. Lohjanharjun molemmilla puolilla olevalla  metsäradalla pääsee heittämään niin jyrkkään ylämäkeen kuin alamäkeenkin, ja vaikka kyseessä onkin metsärata, on se miellyttävästi putsattu ylimääräisistä puskista joihin kadottaa kiekot. Osa väylistä on kuumottavasti jyrkänteen reunoilla ja veikkaan että useampi tyyppi on joutunut tovin jos toisenkin etsimään jyrkänteen alapuolelle sukeltaneita kiekkojaan. 

 

Rata oli loistavassa kunnossa ja mitä mielipiteitä luin, niin Lohjan liitokiekkoilijat ry:n porukka huolehtii radasta yleisestikin erittäin hyvin. Ilmeisesti ykkösväylän viereen on heidän toimestaan rakennettu myös grillikatos, vaikka me ei sitä tällä ekalla kerralla hiffattukaan. Ja toisin kuin monessa muussa paikassa, jokaiselta tiipaikalta löytyy myös roskikset, ja senpä takia rata oli myös erittäin siisti.


Eipä ole Lohjan Laakspohjan rataa turhaan kehuttu. Liityin itsekin tähän iloiseen kehujien joukkoon ja annan ehdottomat suosittelut. Kannattaa nimittäin ajaa pidemmältäkin.


Saas nähdä millainen talvi tästä tulee. Viime talvena päästiin heittämään koko sesonki läpi välillä jäillä liukastellen, ja kyllä mä omalta kohdaltani toivon leutoa talvea tällekin kaudelle.


Mites sä, toivoisitko kunnon hankia vai leutoa talvea?






2

Me saavutettiin niin paljon ja nyt me ollaan täällä?

Puolitoista pitkää vuotta ollaan suhmuroitu keskellä hermoja repivää kaaosta. Ei meillä ollut ylipäätään tarkoitus jämähtää näin pitkäksi aikaa aloilleen (ainakaan Suomeen), mutta että kaiken kukkuraksi vielä hermostuttavan keskeneräisyyden ja sotkun keskelle.


Fengshuista tietävät ymmärtävät, että kaikenlainen kaaos on pahasta ja vaikuttaa kuulemma negatiivisesti vähän jokaiseen elämänalueeseen. Meillä on siis koko elämänhallinta mennyt solmuun vasaroitten ja talttojen kanssa, ja voin kuvitella että järjestelmällisempää ihmistä hirvittäisi aika lailla. Fengshui-oppien mukaanhan varsinkin talon eteisen pitäisi olla tip top ja esteetön positiivisen Chi-energian kulkua varten, eikä meidän töllissä minkään ilmansuunnan talonpääty täytä tätä kriteeriä. Tässä talossa tilanne on jo pitkään ollut se, että Chi saa hermoromahduksen jo eteisessä törmättyään ensimmäisiin raksasaappaisiin ja lattioilla lojuviin työkaluihin. Tällä hetkellä tuohon eteisen sotkuun sekoittuu vielä lehmusten ja vanhojen tammien valtavat lehdet, sillä jokaisella oven avauksella lapiollinen ruskeita lehtiä pölähtää sisään.


Unohdinko mainita, että aloitettiin myös kattoremppa...

Eteinen räjähtää eristysten lisäämisen takia koko ajan vaan lisää, huh.


Omasta orastavasta hermoromahduksesta päätellen arvelen Chin hylänneen meidät totaalisesti. Menetän välillä itsekin toivoni selkeämmästä huomisesta, ja että ehdittäisiin vielä ennen kylmiä kelejä saada lattiat auki ja uudelleen kiinni. Vähän kainosti vielä haaveilen siitäkin, että viime syksynä sisustetun tuvan lisäksi saisimme ennen joulua sisustetuksi alakerrasta edes yhden huoneen lisää. Voi peruna että se näyttää kaukaiselta!


Olen kuitenkin selvinnyt kaaoksesta yllättävän hyvin. Ennen vanhaan Suomen vuosina eteisen räjähdys sai kaikki elämäni osa-alueet karmeaan kramppiin, mutta ehkäpä Samuin kaaosvuodet ovat opettaneet hengittämään syvään, kun tekisi mieli kaatua lattialle ja saada itkupotkuraivarit. Tai sitten se on tämä ikä, mikä toimii rauhoittavana pillerinä tuliselle sielulle, ei tää kaikki onnistuisi muuten millään.

 

Ikkunoitten siirron jälkeen seinät ja lattia odottaa remppaa.

Mutta on Kemiössä kaunista ja varsinkin rauhallista.

 

Mutta siis, mä en kohta edes muista miltä elämä tuntui ilman jokapäiväistä remppaa. Kuinka hienoa oli pukea mekko päälle ja lähteä idylliseen rantabaariin illalliselle. Miltä tuntui hypätä mopon selkään ja hurauttaa rauhalliselle lounaalle turkoosin meren ääreen, tai pakata bikinit alle ja navigoida yhdelle Samuin lukuisista rannoista viettämään minilomaa. En edes oikein muista kuinka lämpimältä merivesi tuntuikaan, mutta muistan sen, että vähänkään rehkiessä hiki valui vedessä.


Kun päivittäin odotellaan aurinkoisia tai edes poutaisia päiviä talon julkisivun maalauksen takia, sekoitetaan maalit ja laitetaan rimat maalausta varten riviin, maalataan muutama tunti ja sitten metsän yli nouseekin pikasade tehden maalausurakan täysin turhaksi - KAIPAAN SAMUILLE IHAN SIKANA.

 

Miten taivaalliselta se lämpö tuntuikaan! Ne värit ja se kiireettömyys... pieni ihana saari keskellä turkoosia merta - eihän sinne voi olla kaipaamatta. 

 

Tomppa sanoi muuten aika jännästi tossa yksi päivä -

 

Me saavutettiin niin paljon, ja nyt me ollaan täällä, what?

 

Samuin kuvistakin jo aistii lämmön...
 
ja chillin menon, puhumattakaan väreistä. Ikävä on taas.

8

Vieraskynäilijä Beck Samuilta: Jossain on koira haudattuna

Meillä on ollut remontin kanssa niin kiire, etten ole ehtinyt julkaisemaan Samui Becksin kolmatta vieraspostausta - suuret pahoittelut tästä. Nyt kuitenkin takkatulen loimussa ja niskat kaikesta ikkunoitten rapsutteluista jumissa, päätin ottaa lasin viiniä ja istuttaa takamukseni koneen ääreen. 


Blogin seuraajat tietää, että meidän huusholliin on Samuivuosilta eksynyt kolme koditonta saaren koiraa. Yhden rakkaista karvapalleroista menetimme viime heinäkuussa, ja kuten varmasti arvaatte, se oli erittäin raskasta. Vieläkään ei olla selvitty siitä, eikä todennäköisesti koskaan täysin selvitäkään. Varsinkaan kun Bumba vierailee edelleen Tompan unissa muistuttamassa meitä suuresta menetyksestä.


Kukaan Samuilla käyneistä ei ole voinut olla törmäämättä Samui vapaisiin sieluihin - noihin hellyyttäviin liikenteen seassa hölkkääviin ja rannalla paistatteleviin "mustangeihin" (kuten Beck sanoisi). Irtokoiria on joka puolella ja osa näistä väistämättä herättää pelastushalun ainakin itselläni, vaikka kuinka yrittäisin katsoa muualle ja kovettaa sydämeni. Minulta se ei onnistu, eikä monelta muultakaan - onneksi. Mutta koiraan kiintymisellä on hintansa, ja sellaisen tarinan Beck haluaa kanssamme jakaa. 


Hän ei suosittele tarinaa kaikkein herkimmille:

 

Kyllähän nämä paikalliset koirat ovat melkoisia veijareita.

 

Beck: Jossain on koira haudattuna


Samui ja Thaimaa muutenkin on koiria rakastavien ihmisten maamiinamaa! Koiria rakastava ihminen on jatkuvassa kierteessä siihen, miten voisi pelastaa kaikki vapaanoloisen näköiset, joskus niin suloisetkin hauvelit? Nehän ovat joka puolella vapaana juoksevia "mustangeja", jotka yleensä ymmmärtää olla haukkaamatta sitä palaa, mikä hyvin mahdollisesti tarjoaa seuraavan illallisen. 


Paljon kaikkea voi lukaista tästä linkistä https://www.thekohsamuiguide.com/koh-samui-dogs/, mutta tässä kohtaa haluan kuitenkin kertoa omakohtaiset koirakokemukseni saarella. Ne ovat vähintäänkin normista poikkeavia!


Olen aina mielessäni sanonut, että koirat aistivat koiraihmiset. Kolme schäferiä aikaisemmin perheen kuvioissa kertoo, että on koirien kanssa pelattu muutakin kuin pallonheittoa. Yksi merkkihän ei sulje muita pois ja Samuin kolmannella vuodella sinkkuna palloillessani huomasin kaverin, joka halusi kaveria, mutta oli superarka. Kolme viikkoa meni, että illallista tarjottuani hän lipaisi kättäni.

 

Ostin siis koiranruokaa kasseittain tälle vinttikoiran sekoitukselle. Katseemme kohtasivat jantterin kanssa illallisen aikaan, muuten hän pelitti ympäriinsa kuin ensipäivän teini. Mömmöt olivat terassin ulkoreunalla, mutta valehtelematta sijainti ei ollut hyvä. 20 kämppää ylempänä kaikki käyttivät samaa kulkuväylää, osa scoottereilla. Tämä Lassie ei ilmeisesti nuoruutensa takia ymmärtänyt, että osa pelkäsi hänen leikkisiä mopo-jahtauksia. Ikinä se ei purrut ketään, mutta väritti haukuilla tekemisiään.

 

Tätä sitten jatkui, kunnes tulimme halitutuiksi. Ikinä Lassie ei kuitenkaan päässyt kämppään sisään ja sen hän ymmärsi. Yritimme kerran porukalla viedä hänet nuuderointiin, mutta kaksi kilsaa kämpiltä hän repi itsensä väkisin lava-auton lavalta ja hyppäsi pois osuen melkein vastaan tulevaan liikenteeseen. Ei hän ymmärtänyt maailmaa tämän pienen rinkulansa ulkopuolella ja paniikki iski. Iltamömmön aikaan Lassie kuitenkin taas saapui pimeydestä hakemaan päivän selvää sapuskaa.

 

Tästä meni kenties viikko ja Lassie katosi ihmeellisesti. Olin jättänyt pöperöt ulos ja kuulinkin jotain louhintaa television katsomisen lomassa. Sitten jokin sanoi, että nyt ei kaikki ole oikein. Katsoin ulos ja Lassie lähti laukkaamaan. Menin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet päälle ja lähdin Lassie jahtiin. Tunnin jälkeen luovutimme ystäväni kanssa homman, mutta olin jo käynyt apteekista ostamassa tiettyyn myrkytykseen toimivaa hiiltä. Saavuin kämppääni ja oli menettää veren päästäni; Lassie oli jossain vaiheessa ekaa kertaa kömpinyt bungalowiini sisään ja kuollut vessani lattialle, ulosteet ja oksennukset ulkona. Olin jossain vaiheessa nähnyt oudon kupin kämppäni ulkopuolella, missä oli spaghettia, mutta tässä vaiheessa ulos katsoessani spaghettikippo oli kadonnut.

 

Tämä kaveri ei ole Lassie, mutta seurasi meidän frisbeegolf peliä silmä tiukkana.

 

Leffatyyliin: Kolme vuotta aikaisemmin.


Olin ylempänä samassa paikassa, isommassa talossa aitojen kanssa ja Sepi-koira käveli yhtenä päivänä moikkaamaan. Ikinä se ei sitten lähtenyt, kun sai ekat hyvät bilejämät ruoista. Oli jo siinä vaiheessa käynyt vieraissa, koska noin viisi kuukautta myöhemmin talon kulmassa olikin yhdeksän mokomaa. Tiesin itse että aika on vähissä, sillä olin sopinut opetuskeikoista Taiwaniin. Nippanappa seitsemän viikkoisina sitten äiti jää "vahingossa" peruuttavan auton alle (siis sama mesta, missä Lassie koki kohtalonsa Taiwanista palattuani) ja yhtäkkiä olen isä, jonka pitää löytää yhdeksän step-isää pennuille. Löin pentuja koriin ja ajelin ympäri Samuita. Lähtöä edeltävänä päivänä oli vielä kaksi piipittävää, noh vinkuvaa pentua ja sain vinkin jostain suomalaisista, jotka olivat pidemmällä lomalla. Pitkän vonkaamisen jälkeen pennut jäivät sitten heille (jos tunnistat?) ja itse lähdin pariksi vuodeksi karkuun... Taiwanissakin sanoivat kahden vuoden jälkeen, että on vuoden porttari ;)

 

Palasin Samuille, vuosi vierähti ja asuin Maenamin kulmikossa. Yhdestä kahdeksasta bungalowista, asumaton raunion tapainen, esiin astui pieni villakoiraa muistuttava härpäke. Kaikki villat olivat kertyneet sykkyrälle erilaisiin luonnon takiaisiin. Tämä pieni luonnonkappale oli sitten niin peloissaan kaikkea, ettei suostunut ottamaan askeltakaan kämpästä numero 8.

 

Siinä meni helposti viikko, että sai mitään yhteistä ymmärrystä. Kolmannella viikolla sain sitten pesun ja karvojen leikkauksien operaation yhteistoiminnalla hänen kanssaan aikaiseksi. Yhden päivän hän jopa hyppi ja iloitsi seurassamme ennen luolaansa paluuta, mutta sitten seuraavana päivänä löysimme hänet keskeltä nurmikkoa iso pallo kyljessä. Käärme oli purrut häntä kylkeen.

 

Päätin että tämä on tässä. 


Myöhemmin 2008 tein Samui News -videoita Yuotubeen ja kävin myös tutustumassa Samui Dogrescuen pääpaikkaan - haastattelu ja videokin niiltä ajalta on jossain. En voinut olla huomaamatta, kuinka pyyteettömästi nämä ihmiset elävät koirien ehdoilla. Vapaaehtoisia, ruoka ja katto pään päällä liksalla eläviä nuoria, jotka pelastavat Samuita pienen palan kerrallaan.

 

Nämä vapaaehtoiset kiertävät saarta ja pudottavat säkeittäin ruokaa koirille ja kissoillekin, ja temppeleiden munkit sitten hoitavat loput. He myös steriloivat ja tarpeen vaatiessa lopettavat eläimiä. Ovat tehneet sitä jo ennen kuin saarelle saavuin 20 vuotta sitten. Lahjoituksia tulee lähinnä ihmisiltä, jotka ovat saarella käyneet ja kokeneet tämän maailman - kenties voisi sanoa eläinten maailman.

 

Veijo on taistellut ruokapaikastaan ja sen näkee naamasta.

Molemmin puolin "kuokkaa" on taisteluarpia.

 

Kutsun tätä kaveria Veijoksi. Hän lepäsi näillä kulmin, kun 2012 saavuin. Taisteluarvista voi päätellä, että Veijo on saanut taistella monen monta kertaa paikastaan auringossa. Hän on yksi onnekkaista Samuin koirista, joka saa välillä sateen tullen nukkua hotellin aulan katoksen alla. Yleensä kun tienpätkää ajan, Veijo tunnistaa scootterini äänen, eikä juurikaan ole näin vuosina korvaansa lotkauttanut. 

 

Tänään sitten olin pystyssä aamusta ja näin köpöteltiin ekaa kertaa kimpassa rannalla. Vanha kun jo on, otti sitten hotelliin oikopolun, kun itse jäin miettimään koko juttua ja jouduin kiertämään...

 

 

Veijo

Mikäs on näissä maisemissa Veijon kanssa tsuppailla.
2

Kisan vika

Terveisiä Kemiönsaaresta! Ajattelin tässä Mr. Becksin kirjoitusten välissä (kyllä, Samuilta on tulossa AINAKIN yksi vieraskynäily lisää) kirjoittaa taas pienesti meidän kakkosajanvietteesta frisbeegolfista (lukijat tietää, että ykkönen on remppa, voi elämän kevät...).

 

Aihehan on sinänsäkin ajankohtainen, että jos koronalukujen noustessa päädytään esimerkiksi vaikka sisäliikuntaharrastusten, joukkuelajien sun muitten koronan suhteen riskaabelien yhdessä tekemisten rajoittamisiin, menkää nyt hyvät ihmiset ja ottakaa frisbeegolf haltuun. Siinä pystyy nappaamaan hiton monta kärpästä yhdellä iskulla - ulkoilu, liikunta, luonto ja yhdessä tekeminen ulkona ilman että ollaan fyysisessä kontaktissa muihin. Happimyrkytys on tosin taattu.

 

Lukuunottamatta joitain pääkaupunkiseudun frisbeekenttiä, keväälläkin koronan myllätessä Suomessa rajuimmillaan, heittämään pääsi. Joissain paikoissa ryhmien kokoja rajoitettiin, mutta ainakin me pääsimme harrastamaan sinne minne halusimme. Ja kuten olen aiemminkin paasannut, frisbeegolf on mainio laji myös vähän iäkkäämmille ulkoilijoille. Olimme esimerkiksi muutama päivä sitten pelaamassa Taalintehtaan fribakentällä, ja siinä meidän kierroksen loppuvaiheessa törmäsimme rataa kiertäviin kahteen pariskuntaan (tai no oletan että olivat pariskuntia), joitten ikä oli reippaasti yli 60. Siinä me toisemme ohittaessamme vitsailtiin tuulen suunnista ja koukuttavasta harrastuksesta, ja toivotettiin puolin ja toisin tsempit haasteisiin. Hienoja tyyppejä, me ainakin oltiin todella fiiliksissä mainiosta poppoosta.


Miettikääpä nyt - aurinkoinen ja pirteän kirpeä syyspäivä, repussa muutama kiekko, eväät ja termarissa kahvia, puhumattakaan nyt kivoista pelikavereista. Mitäpä sitä muuta voisi toivoakaan!

 

Västerby frisbeegolf
Tammisaaren kiva lampiväylä

 

Kisojen vika


Mun pelaaminen ei ole viime aikoina sujunut kovinkaan mallikkaasti. Tällä hetkellä olen ikään kuin kahden tekniikan välissä - sen vanhan joka ei auttanut kehittymään, ja sitten tämän uuden, jota yritän nyt kovasti opetella. Toisin sanoen vanha tekniikka ei enää onnistu, eikä uusikaan vielä, niinpä kaikki mahdolliset kirosanat on pusikoista tullut huudeltua. 


Mutta, kaikesta vajavaisuudestani huolimatta pojat - nämä joita pelikavereiksikin kutsutaan - ovat onnistuneet ylipuhumaan mut jo muutamiin kisoihin. Ja juuri kuten postauksen otsikkokin jo kertoo, olen ollut aina heittämällä kisojen vika. Mutta mähän en lannistu, en piru vieköön. Se ei ole mun luonto.


Kisoja on nyt Suomessa takana kolme ja kaikki näistä Västerbyn radalla Tammisaaressa. Toi rata (tai siis radat) on tosi kiva, kirjoitin siitä mm. täällä, mutta ennen näitä heidän viikkokisojaan en ollut koskaan kiertänyt heidän B -rataansa, joka on TODELLA hieno, mutta oikeasti aika pirun haastava. Ainakin se on helposti liian haastava mun heittopituuksille, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö osaisi arvostaa huippurataa. Arvostan kyllä.

 

Tammisaaren kisoissa on saanut toivoa päästä heittämään omien frendien kanssa samalla kortilla.

Tosi kiva ja väylä B -leiskalla

 

Tämä paikallisen seuran EIF:n ylläpitämä rata on hienossa kunnossa ja noita viikkokisoja tällä vaikeammalla radalla on nyt järjestetty sunnuntai-iltaisin. Ratakuvauksessa sanotaan, että pisin väylä olisi 268 metriä (par5), mutta mielestäni siellä kyllä oli yksi 270 metriäkin pitkä par4 väylä. Ja jottei pelaaminen tuolla radalla olisi aivan liian iisiä, lähes jokaiselta väylältä löytyy OB -alueet tai mando. Useista vielä molemmat.

 

Rata on pelaajien keskuudessa kovastikin kehuttu ja yhdeksi parhaimmistakin tituleerattu, ja omasta mielestänikin aivan aiheesta (tässähän mä kuulostan jo ihan ammattilaiselta, vai mitä?). Tällä B -leiskalla pääsee heittämään korkealta ja kovaa, löytyy metsäistä pilliväylää, lammen yli heittämistä, pidempää ja lyhyempää niittyä, sekä ylämäkeen yrittämistä, joka on meikäläiselle ainakin vielä jokseenkin haastavaa. Mutta magee leiska, vielä kun onnistuisi saamaan omiin heittoihin sitä toivottua ja kovasti treenattua pituuttakin. 

 

Mutta enisenveikkonen (kuten Beck sanoisi), ensi sunnuntaina otan jälleen härkää sarvista ja lähden Taalintehtaan radalle kisaamaan. Viimeinen sija on lähes varma, mutta noi mun pelikaverit on nykyään niin kisaorientoituneita, ettei sitä voi itsekään jäädä rannalle ruikuttamaan. Meni sitten syteen tai saveen. Taalintehtaan kisassa rata vedetään kahteen kertaan (eli 36 väylää) ja tossa äkkiseltään laskettuna siihen saattaa mennä sellainen 6 tuntia. Phuuh... (missä ihmeen välissä mä ehdin toilettiin???)

 

Wish me luck, jookosta💛


Taalintehtaan rata on aina vaan kiva.

8

Vieraskynäilijä Beck Samuilta: Milloin alkaa aika uus ja mitä sitten?

Kuten Beck edellisessä vieraspostauksessa lupasikin, tässä jatko-osa muutama päivä sitten julkaistuun Samui -postaukseen. 

 

Mielenkiintoista tarinaa historiasta ja maalailua tulevasta, olkaa hyvät:

 

Sieltä se aurinko nousee aina uudestaan, kuten Samuikin
 
 

Milloin alkaa aika uus ja mitä sitten?

 

Saavuin Samuille junalla, botskilla ja viimeisen pätkän kohti Chawengia songtaewilla, kuten moni muukin reissaaja on tehnyt. Maita oli tuolloin taskussa jo yli 70, sillä olin etsinyt juuri tätä; "suosikkimaani suosikkipaikkaa", jossa voisi asustaa pitkään, miettimättä huomista. Vuosi oli 2000 ja sen jälkeen kertyneenä on kaikennäköistä informaatiota erilaisista saaren ja maankin kaupallisista toimista.

 

Toimin aikoinaan Suomessa asuville frendeille bulvaanina muutamissa yrityksissä hankkia käytännöllisen hintaista kaupallista tilaa aivan Chaweng beach roadin ytimestä. Silloin selvisi, että kaupalliset vuokratilat kuuluivat lähes järjestäen suvun miehille - kas kun historia menee sillä lailla, että saarihan on aikoinaan elänyt täysin kookoksien varassa. Perheen vesoille jaettu perintö on mennyt niin, että naisille on jäänyt "huonompi" ranta-alue, missä on tietysti ollut vähemmän tiiviisti kookospuita, kun sitten taas miehet ovat saaneet sisämaan alueita, missä puita on ollut viljalti enemmän.

 

Rantaviivassa oli toki jo tuolloin erinäinen määrä luxux-hotelleja, mutta tarjolla oli edelleen laajalti kuukausidiilillä 5000 bahtin bungaloweja, jonka ikkunasta aukeni meri. Vuonna 2002 alkoi Chawengin ytimessä olla laajempaakin remontointia havaittavissa. Ystävieni käynnin jälkeen aloin sitten tarkemmin tekemään selvityksiä siitä, mitä vuokrat maksavat.

 

Kynnysrahat, rasvaiset sellaiset, olivat aina olleet vuokranantajien lempiasia, nehän ovat täällä toimineet vaikkapa SUV:n-käsirahoina. Jotta pääsi kiinni sadan neliön baariin, pyydettiin helposti 10.000 bahtia neliöltä kynnysrahaa (1.000.000), että sai sitten vuokrata paikan 10-15 vuoden vuokrasopimuksella. Vuokrahan oli sitten asia erikseen! Hyvät tai huonot ajat, sama kuukausivuokra oli pulitettava ja jos tähän ei vuokraaja jossain vaiheessa kyennyt, palautui tila luonnollisesti taas tuohon lähtöpisteeseen; kynnysrahaa ja kättä syvälle taskuun!

 

Mikäli vuokranantaja sitten halusi vuokrata tilansa ennen aikojaan, sama homma jatkui, ja kynnysraha meni hänelle. Kauppoja, baareja ja ravintoloita syntyi ja maailmalta Thaimaahan muuttajia, joilla oli säästöjä, haaveita ja kenties Thaimaalainen tyttöystävä tai -vaimo näytti riittävän. Maan hinnat nousivat vuosittain ja erilaisia kiinteistöjä alkoi syntyä Samuin kukkuloille kiivaaseen tahtiin.

 

Teiden rakentaminen ja jalkakäytävien on ollut kaiken aikaa käynnissä ja edennyt vauhdilla, kun ei ole niin paljon väkeä kokoajan liikkeellä.
 

Ihan "Chawengin hevosenkenkään" oli vuonna 2003 valmistumassa kattokerros mukaan laskien nelikerroksinen tila, jonka toimeksiantajat (frendit) reissullaan näkivät. Alkoi muutaman kuukauden kestänyt venytystaistelu, joka käytiin pääosin tien vastakkaisella puolella kaupan lattialla istuen. Kännykät ei vielä tuolloin sekoittaneet maailman menoa, mutta yleensä tapaamisen sopimiseksi riitti, että näytti päänsä kaupan oven välistä ja kysyi milloin tai minä päivänä "big boss" on paikalla ja sanoi, että sovittu.

 

Tuo kauppa ei ikinä toteutunut, mutta mitä tulee Samuin tulevaisuuteen, aina on uusia tulijoita. Lähtökohdat ovat parissa vuosikymmenessä muuttuneet melkoisesti. Takaiskuja on Thaimaa ja Samui kärsineet tänä aikana monta; baht-valuutan vahvistuminen (53-33/euro), muutama sotilasvallankaappaus, puna-keltapaita -kahakat, lintuinfluenssa, tsunami, sekä perinteisestä kovempia tulvia ja jotain varmasti nykyisen Covidin lisäksi on listalta jäänytkin. 

 

The Roof Samui baari ja ravintola aukesi kenties huonoimpaan mahdolliseen aikaan huhtikuun lopussa. Osoitus kuitenkin, että vaikka just ei oo väkeä tulossa, projekteja tehdään, rempataan, avataan uusiakin.

Ei ollut "katolla" väenpaljousta, mutta kun väki palaa, on uuttakin nähtävää

 

Samuita syö lisäksi kallis "sisäänpääsymaksu". Bangkok Airwaysin rakentama yksityinen lentokenttä oli pitkään suljettuna muilta lentoyhtiöiltä. Kookospähkinäplantaasin tilalle 1989 rakennettu kenttä on vain reilun tunti pääkaupungista, mutta koostaa pitkältäkin tulevan matkailijan lentobudjetista usein vähintään neljänneksen. Vaihtoehtoja toki on, mutta usein mukavuus ja kiire vie matkustamisessa voiton.

 

Matkustaminen joka suuntaan on nyt laitettu "pause-modeen", mutta yhtä varmasti kuin matkustaminen taas jossain vaiheessa jatkuu, aukeaa Chaweng ja sen kaupat, baarit, ravintolat, hotellit ja jalkahierontapaikat. Varmuudella tullaan näkemään runsain määrin uusia pelaajia, yrittäjiä, mutta tässä kohtaa uskon, että nuo suuret kynnysrahat ovat vihdoinkin jääneet historiaan.

 

Omalla kohdallani olen tehnyt Samuista päivään osuvan analyysin:

 

Koh Samui on kuin paratiisikylä, jossa on kaikki isomman kaupungin palvelut, mutta joka on kuitenkin turvallinen. Se tarjoaa lähes aina mahti säät, nopean netin ja asua pystyy budjetillakin. Lähin upea ranta, 7/11, baari, ravintola, hieroja, pyykkäri tai auringonlasku ei ole koskaan liian kaukana.

 

Beck 

 

Ps1. Kuvat: Beck


Ps2. Uskokaa tai älkää, työpisteen siirtäminen terassille sai aikaan sanojen vyöryn, joten ensi viikolla on yllättäen luvassa Becksiltä jo seuraava kirjoitus.

Ihan mahtavaa!


Samui disc golf
Yhteisöllisyyttä itsekukin voi hakea erilaisista harrastuksista. Frisbeegolf on kerännyt vuosittain kymmeniä suomalaisia tammi- helmikuussa Samuille.

Koh Samui sunset
Ja aurinko myös laskee yhtä kauniisti Samuilla, kuin aina ennenkin.

2
Back to Top