Arjen sankarit

Koronalta ei voi välttyä, vaikka kuinka haluaisi. Se ahdistaa, pelottaa, ja kummastuttaa nyt vähintäänkin, mutta jaksan toivoa että ajan kanssa se tuo mukanaan myös hienoja asioita, joista siellä täällä näkyykin merkkejä - toisten tsemppaaminen, lähipiirin auttaminen, ahdistuneitten rohkaiseminen nyt ainakin.

Meillä on läheisiä terveydenhoitoalan ystäviä, jotka elävät koronaa siellä eturintamalla. Heidän jaksamisensa ja selviytymisensä viedään kaiken tiedon valossa pian äärimmäisyyksiin. Lomia perutaan, työajat paukkuvat kaiken sen lisäksi, mitä meidän tavallistenkin ihmisten arkea sotkemaan ilmestyneet rajoitukset tuovat tullessaan.

Kun jotakin näin totaalista tapahtuu, nämä valitettavasti alipalkatut sankarit ovat niitä, joitten harteilla meidän kaikkien selviytyminen sitten loppupelissä lepää. Sairaanhoitajat, lääkärit, poliisit, pelastuslaitos, jne. Eikä sovi unohtaa lastenhoitajia, ruokakauppojen henkilökuntaa ja muita peruspalveluita pyörittäviä raatajia.

He eivät saa mahdollisuutta jäädä kotiin, vaikka haluaisivatkin.

Paikallinen VPK meillä, pahoittelut kuvien laadusta

Tässä starttaamassa kylmäsavusukellusta meidän töllissä
Arjen sankarit

Arjen sankareitten joukkoon kuuluvat luonnollisesti myös sopimuspalokuntalaiset, sillä varsinkin täällä saaristossa VPK:n merkitys on suuri. Vapaaehtoiset palokunnat tekevät korvaamatonta työtä ja ovat mukana jopa yli 60 prosentissa tehtäviä. Valitettavasti me normikansalaiset ymmärrämme tällaisten toimijoitten arvon usein vasta sitten, kun sen kohtaa omalta kohdaltaan ikävässä tilanteessa. Silloin kun tuli on jo irti.

Meidän töllin työnjohtaja, sairaankuljettaja ja hyvä ystävämme (Tomppa hänkin) on luonnollisesti myös palomies - kuinkas nyt muuten. Kun hän juuri ennen koronahässäkkää kysyi, sopiiko että paikallinen VPK tulee harjoittelemaan kylmäsavusukellusta ja uhrin etsintää meidän piharakennuksen pimeyteen, oli siihen helppo heittäytyä mukaan.

Se että ajauduin itse sinne piharakennuksen vintille "uhrin" rooliin, hämmentää vähän itseänikin, mutta jotenkin mut siihen nakitettiin. Kun siellä vintin piippuhyllyllä pimeyden keskellä pienenä piilottelin, ehdin myös miettimään, että nämäkin kaikki minua etsineet miehet oikeasti laittavat itsensä likoon silloin kun tosi on kyseessä.

Nimellisellä korvauksella, mutta välillä suuriakin riskejä ottaen. Ja henkiä pelastaen.

Meidän vintti koluttiin aika perusteellisesti :)


Meidän työnjohtaja ja arjen sankari Tomppa.

Pysytään kotona!

Pysytään me jotka voimme kotona, jotta eturintamalla taistelevilla sankareilla olisi parhaat mahdolliset olosuhteet auttaa meitä muita.

Meidän on ehkä helpompi täältä Kemiönsaarelta huudella, sillä elämme aikalailla eristyksissä muutenkin. Puhtaaseen luontoon pääsee suoraan ovelta ja normaalistikin voi mennä päiviä, ettei saada edes näköyhteyttä muihin ihmisiin.

Meidän frisbeegolf harrastuskin on sillä tavalla yksinäinen, ettei tuolla metiköissä rämpiessä yleensä törmää kehenkään. Tutussa pienessä porukassa on helppo pitää parin metrin etäisyys toisiin, minkä me myös pyrimme pitämään.

Ei halailua, käden paiskaamista pelaajakaverin kanssa, eikä muutakaan fyysistä kontaktia. Sen sijaan kuitenkin mukavaa yhdessäoloa, puhdasta ulkoilmaa ja aina tarpeellista liikuntaa. Hermothan siellä luonnon sylissä lepää.

Isoin muutos meidän arkeen on juniorin muuttaminen takaisin yläkertaan, sillä pakkohan tyyppi oli pelastaa lähelle. Yläkerrasta kuuluu välillä ärräpäitä, kun etäopiskelu ei sujukaan muitta mutkitta. Toisinaan yläkerrasta kuuluu myös sähkökitaran vingutusta, joka on täysin uusi juttu, sillä tähän asti juniori ei ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa iskänsä bravuuriin.

Mutta hei, yritetään me kaikki olla arjen sankareita. Koitetaan jaksaa tätä epävarmaa ja yllättävää tilannetta, sillä mitä nopeammin päästään takaisin normaaliin vapauteen ja elämään, sen mukavampaa se on.

Jos vappu onkin jo peruttu, tehdään kaikkemme ettei juhannusta tarvitsisi perua.

Pus💜


4

Ei tällaista kukaan osannut odottaa

Vielä viikko sitten lapsellisesti kuvittelin, että ei koronatilanne koskettaisi meitä "oikeasti". Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan - samassa veneessa koko maailman kanssa.

Vaikka voisi kuvitella täällä Kemiönsaaressa olevansa kovin kaukana tuosta kaikesta - katujen autioitumisesta, metrojen tyhjentymisestä, ihmisvilinän ja tasaisen pöhinän hiljentymisestä - käy korona täällä muilla tavoin.

Meillä on täällä yleensäkin hiljaista kuin huopatossutehtaalla, joten en parin kauppareissun perusteella osaa sanoa, olisiko nyt erityisen hiljaista. Huhut kuitenkin kertovat mökkiläisten aikaisemmasta saapumisesta saarelle, veneitten vesille laskemisista ja ihmisten halusta eristää itsensä lähelle luontoa.

Naapurimökin eläkkeellä oleva helsinkiläisrouva Anja kurvasi koronaa pakoon jo joitakin päiviä sitten, vaikka normaalisti hänkin muuttaa mökilleen vasta kesäksi. Mietin siinä mielessäni, kuinka mahtaa vanha rouva selvitä aivan yksin pikkuruisessa mökissään metsän reunassa? Me toki tarjoamme apuamme missä ikinä pystymme (aivan kuten aiemminkin), mutta silti.

Viime viikolla meillä jännitettiin Hong Kongissa asuvan siskon perheen tilannetta. He kävivät täällä meitä ilostuttamassa (ja koronaa paossa) jo helmikuun puolessa välissä, kun tilanne Hong Kongissa vaikutti huolestuttavalta. Koulut suljettiin, rakennuksia laitettiin kiinni, ja tuntui pelottavalta jäädä sinne mahdollisen tartunnan takia.

Täältä systerin porukka lähti Barcelonaan toiselle asunnolleen (mikä oli ehkä virhe), kunnes tilanne Italiassa ja Espanjassa muuttui radikaalisti. Hong Kong suunnitteli sulkevansa taas rajojaan myös Euroopan suuntaan, ja yhtäkkiä elämä Honkkareissa alkoikin tuntumaan kaikkein turvallisimmalta. Ja onhan koti kuitenkin siellä, samoin kuin työt - takaisin oli siis päästävä.

Ja mielellään vielä ilman 14 vuorokauden karanteenileiriä.

Onneksi kotiinpaluu Hong Kongiin sujui ilman karanteeneja, vaikka omaehtoisessa kotikaranteenissa nyt ovatkin. Moni muukin Hong Kongissa asuva eurooppalainen on palannut sinne kuka miltäkin suunnalta, ja sen myötä uudet tartunnat ovat taas nostaneet päätään.


Kaikki tuntuu lähes utopistiselta tällä hetkellä - Suomen tilanne, Euroopan tilanne, koko maailman tilanne.

Yhtäkkiä kaikkialla on kaaos. Talous romahtaa, ihmisiä sairastuu ja rajoja suljetaan. Kaikki se mihin oltiin totuttu ennen koronaa, palaa tuskin koskaan täysin samaksi.

Aika pysähtyi kuin varkain ja toisaalta monelle meistä tuli kiire päästä jyvälle miten tästä eteenpäin.

Suunnitelmat muuttui, ja tulevat varmasti vielä moneen kertaan muuttumaan - meillä kaikilla. Mitä on kuukauden päästä, tai kolmen - ei kukaan tiedä. Kirkkaita kristallipalloja ei ole.

Varmaa on ainakin se, että hetkeen ei kenenkään tarvitse matkustaa. Samalla meidän kiire saada hyytyneestä pakettiautosta värkätyksi katseenkestävä camper van sammui. Ei ole mitään kiirettä. Ei tule mitään Euroopan reissua.

Mutta jotenkin tämän kaiken uskomattoman kriisin reunamilla se ei harmitakaan. Nyt on niin paljon isommat ongelmat käsissä, joista selviämisessä tarvitaan varmasti meitä kaikkia.


Onneksi ollaan Kemiössä

Täällä on nyt tavattoman turvallisen tuntuista, vaikka elämän muilla osa-aluilla kaikki indikaattorit vilkuttavatkin varoituksia.

Pienyrittäjiä kun ollaan, huoli omasta taloudesta nostaa päätään. Samoin kuin työntekijöitten tilanteesta - riittääkö heille töitä, riittääkö meille asiakkaita. On täällä kuulkaa vietetty huolestuneita tunteja mietintämyssy päässä.

Onneksi meillä on kuitenkin erittäin huokeat asumiskulut, meri on lähellä kalastamista varten, eikä neljän seinän sisälle tarvitse lukittautua. Täällä saaressa on tilaa ja avaruutta ulkoiluun ilman että muita näkyy mailla halmeilla.

Tekeminenkään ei lopu heti kesken, sillä remonttia kyllä riittää vaikka muille jaettavaksi. Kunhan vaan tarvikkeita saa hankituksi.

Ja onneksi on kevät tulossa!

Metsässä on tilaa temmeltää


Tuetaan muita

Luonnollisesti huolestuttaa myös muitten pienyrittäjien, taiteilijoiden ja esiintyjien puolesta. Monen kalenteri on tyhjentynyt hamaan tulevaisuuteen, eikä rahaa tule. Silti on maksettava asuntolainat ja vuokrat, monilla artisteilla on huoli myös bändinsä jäsenten toimeentulosta.

Terveys menee tietenkin talouden edelle, mutta kuinka kauaskantoiset vaikutukset koronalla tuleekaan olemaan - se on pelottavaa.

Omien mahdollisuuksiensa mukaan nyt kannattaakin tukea suomalaisia pienyrittäjiä ja vaikka suomalaisia artisteja, joitten keikkakalenterit tyhjenivät kuin salaman iskusta. Nyt kun koronavirus on laittanut Suomen käytännössä ainakin kuukaudeksi kiinni, on tilannetta helpottamaan pystytetty uusi verkkoalusta Keikalla.fi jonka avulla yritetään helpottaa esiintyjien ja järjestäjien tulonmenetyksiä. Samalla meille yleisölle tarjoutuu mahdollisuus päästä suosikkiartistimme keikalle verkkolähetyksen välityksellä suoraan kotisohvalta.

Keikalla.fi myös Facebookissa, käyhän tykkäilemässä ja tukemassa.

Lue Soundin artikkeli aiheesta Kulttuuriala pisti hösseliksi.

Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii.
Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii.
Muista siellä rakentaa, missä koti maahan sortuu.
Koeta niita rohkaista, jotka päätöksissään horjuu.

Sillä jokainen, joka apua saa,
sitä joskus tajuu myös antaa...

- Pave Maijanen -
4

Unelmakelissä - Kisis frisbeegolf

Kun "never ending story" (lue marraskuu) antaa välillä periksi, syntyy pakonomainen tarve olla ihan pihalla. Lintujen laulua kuunnellen ja luontoa tuoksutellen, kääntäen auringolle ensin toisen posken, ja sitten perään toisen.

Nauttien hiljaa paikallaan. Tiedättehän, sillä tavalla jotenkin zen -mäisesti, ettei mikään pääse murtautumaan kaaoksesta tyhjään mieleen.

Vaihtoehtoisesti tuollaisen harvinaisemman päivän voi viettää viheriöllä kiroillen ja kiekkoa viskoen. Umpirisukossa äheltäen ja kiekkoa joen pohjalta naaraten - kengät märkinä, hiki selkää pitkin valuen.

Totuuden nimissä, ei me mitään zen -ihmisiä olla, tähän jälkimmäiseen porukkaan me kuulutaan - satoi taikka paistoi.

Väylä 16, jossa Tomppa teki birdien. Bongaa kori :)
Ihania pitkiä puistoväyliä.

Kisis Frisbeegolf -rata, ensimmäistä kertaa

Sen verran kaavoihin kangistunutta porukkaa me kuitenkin ollaan, että extremeretket uusille radoille vaatii aina jotakin spesiaalia. EXTRA HIENON ilman nyt vähintään.

Parin päivän miltei kesäiset kelit teki meistä rohkeita, ja otettiin hyppy tuntemattomaan. Karjaalla me käydään heittämässä useinkin, mutta aina vaan siellä samalla radalla. Vaikka tätä toista Kisiksen rataa on foorumeissa kovasti kehuttu, jostain syystä me ei olla sinne tätä ennen uskaltauduttu.

Ja hölmöähän tuo, sillä melkolailla hienosta radasta kuitenkin on kysymys. Upeissa maisemissa oleva kohtalaisen haastava rata otti meistä mittaa ja meikäläisestä tällä kertaa ihan selkävoitonkin. Tuntemattomassa radassa on aina extrahaastetta, kun ei ole vielä päässyt testaamaan mikä kiekko toimii parhaiten milläkin osuudella. Tähän kun ottaa mukaan vielä perus risukot ja ojanpohjat, ihan helpolla ei eilen päästy.

Enivei - upeita puistoväyliä ja vähän haastavampia, mutta hyvin hoidettuja metsäväyliä. Suurin osa tiipaikoista oli pienen lentokentän kokoisia ja toisin kuin meidän käymillä muilla radoilla, myös roskiksilla varustettuja. Isot pojot siitä(kin)!

Kisiksen radalta löytyy normaalit 18 väylää ja kaksi kiinteää vaihtoehtoa - amatööri tai pro. Ennen muinoin maksullinen rata on uusittu vuonna 2019, ja jossain matkan varrella rata on muuttunut myös maksuttomaksi, mikä on tietty jees.

Rata on todella pitkä ja mäkinen, mutta olipa kyllä nautinnollista päästä heittämään pitkää väylää ylhäältä alas, vaikkakin se meikäläisen kohdalla vielä valitettavan usein tarkoittaa pusikoita sun muita haasteita. Tuulen kuljetettavana olevasta ja taivasta halkovassa kiekossa on aina vaan jotain mystisen hienoa.

Mandoja ja OB -alueita löytyy, siksi lyhyemmissäkin väylissä riittää ihan pirusti haastetta. Väyläopasteet sai meiltä kiitoksia, vaikka ilman kännykkään ladattavaa UDisc -appsia (tai muuta vastaavaa) oltais muutaman kerran saatettu harhailla minne sattuu.

Urheiluopisto Kisakeskuksen yhteydessä oleva rata tarjoaa kisakeskuksen palveluiden kanssa oivallisen kohteen fribapäivän viettoon. Ilmeisesti kahvilaa sun muuta löytyy myös, mutta tällä kertaa me ei maltettu jäädä etsimään että mitä kaikkea. Kesällä sitten, kun kuuman kierroksen jälkeen saattaisi maistua myös huurteinen bisse (toivottavasti täältä saa).

Yleisesti ottaen kuitenkin, lähes täydellisesti hoidettu ja ehdottomasti käymisen arvoinen mesta. Kannattaa siis tulla kauempaakin testaamaan.

Ja fribatyttöset - kerrankin paikka josta löytyy myös vessat, yay!

Tompan tyylinäytteitä

Kivoja rantaväyliä.

Kiva miljöö!

Ja upeita rantamaisemia!

0

Päivityksiä Kemiönsaarelta

Luin pari päivää sitten Ylen artikkelin maalle muuttaneesta Espoolaisesta pariskunnasta, jotka ostivat ison maapläntin saaden vaatimattoman talo kylkiäisenä. Jotenkin ihan yllättäen tuli mieleen tämä yksi huuhaa -porukka täällä Kemiössä, enkä kuitenkaan missään nimessä meinaa että se toinen porukka olisi yhtä huuhaata kuin nämä. Me.

Artikkelissa puhuttiin myös sekä maaseudun tyhjenemisestä, että sen täyttymisestä. Vaikka iso määrä ihmisiä muuttaa töitten perässä kaupunkeihin, moni kaupunkilainen olisi vastaavasti valmis vaihtamaan hektisen elämänsä maaseudun "romanttiseen" rauhaan, keskelle luontoa ja kaikkia näitä villejä elukoita.

Itse olin varma että hulluksi tullaan, ennen kuin näitä polkuja on kvartaali tallattu. Olin väärässä. Hulluksi meinaan kyllä välillä tulla, kun en pääse sinne mihin oikeasti kuuluisin. Kun Suomessa on kuitenkin vielä tovi oltava, en vaihtaisi tätä maalaisromantiikkaa mihinkään.

Maalla on aina puuhaa. Välillä se ottaa aivoon, välillä taas sormet syyhyää niin ettei malttaisi nukkua. Auta armias kun kevät kunnolla alkaa, sitten sitä vasta työleirillä ollaankin.

Eikä se haittaa yhtään.

Kunhan nyt yhden road tripin Eurooppaan ehtisi toteuttamaan.

Että humpsis vaan...

Aika tempoilee

Mikä on, ettei aika voisi joskus rullata myös taaksepäin? Niin hirvee hoppu koko ajan eteenpäin, ettei mukana meinaa pysyä.

Yksi juttu kuitenkin on, johon meillä tuntuu riittävän määrättömästi aikaa - nimittäin frisbeegolf.

Onneksi? on tällainen hassu talvi menossa niin on voinut huidella kiekkolaukku olalla metiköissä useamman kerran viikossa. Ja niin kun mä ennakkoon jännitin, mahtaako heittelyyn tulla kolmen vai viiden kuukauden paussi.

Joinain päivinä talvi tekee pienet tepposet, kuten pari päivää sitten Karjaalla. Aamun valkea maa ja edelliset yöpakkaset oli muokannut pieniä ansoja Karjaan niityille, ja pitkästä aikaa saikin kunnon röhönaurut, kun minä ja pelikaveri vedettiin komeat ilmalennot persiilleen parin metrin välein toisistamme, ja täsmälleen samalla sekunnilla. Noina hetkinä jollain saisi olla kamerasta recci päällä, mutta eihän se tietenkään niin mene.

Karjaan ja Taalintehtaan fribaradat on muuten olleet hienosti pelattavissa koko talven. Taalintehtaan korkeat ja jäiset kalliot välillä hirvittää, mutta ei meistä kukaan ole vielä päätynyt pää edellä alas. Usein kahlataan lammikoissa molemmilla radoilla, mutta sitä vartenhan on kirpputoreilta hankitut lantsarit.

Eka kerta fribailua "hangessa"

Remppaaa jaa jaa jaa...

Remontti ei juuri nyt oikein innosta, mutta pakko sitäkin olisi saatava notkahtamaan eteenpäin.

Keittiössä odottaa muurin laatoitus, jonka laattoihin kuvittelin itse tekeväni sabluunat. Ja teinhän mä, mutta totesin homman sen verran hitaaksi, että luovuin ensimmäisen kaakelin jälkeen. Olisi tullut laatoille hintaa, jos olisi laskenut omille työtunneillekin jonkun arvon.

Ei niin mitään järkeä.

Sen sijaan löysin torista 1900 -luvun alun kaakeliuunin okran väriset kuvioidut kaakelit, ja päädyin tilaamaan ne. 23 kaakelia, joista edellinen omistaja ei ollut saanut vanhaa laastia (tai sementtiä?) irti, ja joista itse ajattelin suoriutuvani tuosta noin vain.

Hah. Kuuden tunnin työllä olen saanut raspatuksi kahdeksan kaakelia ja rikkonut niitten lisäksi kolme. Nouseehan ne nämäkin 15 euron laatat vielä arvoon arvaamattomaan.

Että pitääkin aina haalia näitä ihme projekteja! Kaupan hyllyltä olisi saanut UUSIA aika herkullisia kuvioituja kaakeleita, eikä niitten suhteen olisi tarvinnut tehdä muuta kuin tuupata seinään.

Mutta katsos kun tällaisia vanhoja okran värisiä laattoja ei muuten ole sitten kellään muulla - viis siitä miten paljon helpommalla tämänkin homman olisi voinut hoitaa...

Eikö olekin herkulliset kaakelit?

Siinä paloi taas hopeapajun oksat sun muu roska
4

Nojatuolimatkat osa 4 - helmikuun hulinoita

Terveisiä tuuliselta Kemiönsaarelta!

Lunta ei meidän pikkuisella tilalla ole vieläkään, vaikka tälle viikolle on ilmeisesti jotain talvisempaa meininkiä luvattukin. I still hope not! - sillä sääliksi kävisi luontoa, joka heräilee kovasti jo kurottelemaan kohti hennosti lämmittävää aurinkoa.

Kiirusta on meillä pitänyt, mutta ihan vähän vaan. Rakkaat ihmiset Hong Kongista kävi ilostuttamassa muutaman päivän ajan, ja kuten meidän yhteisillä hetkillä usein ennenkin, ilmojen herrat pistivät väkisin kapuloita rattaisiin. Me vaan ollaan siskon kanssa sen verran aitoja Tikruja (Nalle Puhista), että kun meidät laittaa johonkin maailman kolkaan samaan aikaan, päämme päällä olevat sadepilvet sataa sitten varmasti.

Siitä toki selvittiin, mutta kun Hong Kongin rakkaat oli lähetetty kohti Barcelonaa, oli itsekin lähes valmis hyppäämään siivelle. Aika alkaa kohta olemaan kypsä - ellei melkein läpimätä - maisemanvaihdokselle. Tai oikeemmin tälle loputtomalle marraskuulle. Sillä vaikka nyt pariin päivään ei taas olekaan satanut, melkein puoli vuottahan tässä on tarvottu mudassa.

Ei ole kaivossa pula vedestä, ei varmasti seuraavaan kolmeen vuoteen. Pah.

Mutta kun ei vieläkään pystytä starttaamaan palmun alle UV-säteiltä suojaan, otetaan pika-apua helmikuun nojatuolimatkoista. Aiemmista nojatuolimatkoista voitkin lukaista täältä: marraskuut, joulukuut ja tammikuut.

Helmikuu 2015 Koh Samui

Blogihan starttasi vasta maaliskuussa 2015, joten blogista ei tuon vuoden helmikuusta löydy muistiapua. Mutta helmikuussa 2015 me yksinkertaisesti vietettiin kuherruskuukautta Samuin auringon alla. Kaikki oli vielä kovin uutta ja vallan ihanaa - jokainen aamukahvi terassilla sai yksinkertaisesti vetämään hyvin syvään henkeä. Kukkien ja meren tuoksu, lintujen laulu, tropiikin sirinä - ei voinut kuin kiittää koko universumia siitä, että pitkän ajan unelmasta oli viimein tullut totta.

Koh Samui

Helmikuu 2016 Penang, Malesia

Helmikuuhun 2016 liittyi vahvasti rakas ystävämme matkamies Kurre, ja viisumin ruinausreissu Penangille. Tällä viisumireissulla lyötiin Kurren kanssa hynttyyt yhteen, ja päätettiin ihan omin päin lähteä hoitamaan tarrat kotiin. Ei siis agentteja, eikä muitakaan apuja, vaan nippu papereita kirjanpitäjältä ja menoksi.

Kurre oli paitsi loistava ystävä, myös ihanteellinen matkakumppani. Ei turhaa hermoilua vaikka vastassa oli mitä, vaan innostunutta ihmettelyä ja elämästä nauttimista. Yhteisiä viinilasillisia parvekkeella ennen nukkumaan menoa, leivoksia ja kakkuja, päikkäreitä jos väsytti.

Ihana Kurre, we miss You very much!

Helmikuusta 2016 voit lukea vaikka täältä. Jos et muuten, niin lukaise vaikka Batu Ferringhin miracle babysta.

Kurren kanssa reissussa Batu Ferringhillä

Helmikuu 2017 Koh Samui

Helmikuussa 2017 muisteltiin tammikuussa ollutta ensimmäistä ja hämmentävää Balin reissua. Ei kuitenkaan reissattu naapurisaarta pidemmälle, ja Tomppa kirjoittikin pari juttua Koh Phanganin parhaista rannoista. Voit napata vinkit talteen täältä ja täältä.

Helmikuussa tuskailtiin myös jäteongelman parissa Samuilla. Mehän otettiin osaa vaikka mihin rantojensiivoustalkoisiin, ja on kyllä pakko myöntää, että ilman Trash herota ja muita vapaaehtoistoimijoita saari saattaisi näyttää aivan järkyttävältä. Käykäähän ihmeessä itsekin kantamassa kortenne kekoon.

Clean the beach boot camp Koh Samui

Helmikuu 2018 Koh Phangan

2018 helmikuussa oltiin toistamiseen palattu Balilta, ja stopattiin jälleen Koh Phanganille koirien noutoreissulle. Hyvä ystävämme Moikku - saarella jo kymmenisen vuotta asunut muusikon renttuhan tuokin - on hoitanut vuosia meidän karvaturreja aina kun meille on koittanut viisumireissut. Ja muulloinkin. Thanks Moikku mak mak.

Helmikuussa 2018 esikoinen frendeineen pyörähteli viidakkotalossa reissujensa välissä, ja me päätettiin tarjota heille elämys meren syvyyksissä. Kun Tomppa ja Moikku sukeltelevat kimpassa, retket tehdään The Dive Inn -porukan kanssa, ja niin siis tuollakin kerralla. Mitäs sitä loistavaa vaihtamaan, vink vink.

Nuorille miehille tarjottiin siis Discover scuba diving - elämys sillä seurauksella, että jätkät pääsikin keräämään elämyksiä koko rahan edestä. Ei nimittäin ole aivan tyypillistä törmätä valashaihin ensimmäisellä sukelluksellaan, sillä moni sukeltaja ei näe niitä elämänsä aikana yhtäkään. Ja nämä jätkät näki kaksi!

Koh Phangan on muuten aivan mielettömän ihana saari! Tästä linkistä voi napata muutaman vinkin talteen Phanganin retkeä varten.

Korvaamaton Moikku

Ihana Koh Phangan

Helmikuu 2019 Koh Samui & Myanmar

Helmikuu 2019 vietettiin pääsääntöisesti Samuilla, lukuunottamatta juniorin ja minun hyppäämistä kuun viimeisenä päivänä Myanmarin puolelle. Kyseessä oli meidän viimeinen viisumireissu ennen Suomeen lähtemistä, ja ainahan ne jännitti. Lue vaikka täältä.

Helmikuussa Samuilla nautittiin vuosittaisesta Samui Swine Classic -fribatapahtumasta, joka on siis kaiken kaikkiaan aivan uskomattoman hieno tapahtuma. Kiitos Samui Disc Golfin Nigelille ja apureille upeista päivistä kisoineen ja illanviettoineen. Niitä hetkiä en unohda koskaan.

Helmikuussa 2019 käytiin myös auttamassa erästä Samuin sankaria Elfesworldin Elisabethia, joka on jo vuosikymmenen ja toisenkin pelastanut Samuin hätää kärsiviä katukoiria. Vuosi sitten Elisabethilla oli tarhassaan noin 700 koiraa ja kissat päälle, kun kaikki hänen työntekijänsä ottivat ja lähtivät. Voitte varmaan kuvitella, ettei kukaan yksinään voi selvitä edes eläinten ruokkimisesta 700 onnettoman ollessa kyseessä, joten paniikki oli päällä.

Me lähdimme auttamaan, ja niin lähti onneksi moni muukin. Tästä katastrofista selvittiin, ja uusi henkilökuntakin löytyi nopeaan. Onneksi vielä aivan läheltä ja loistava sellainen.

Tästä katastrofin alusta, josta uhkasi kehkeytyä vaikka mitä, voi lukaista täältä.

Ilman Elisabethin Elfesworldia Samuin katukoiraongelma olisi valtavan paljon surullisempi. Auttakaa tekin, mikäli asia tuntuu omalta:

Elfesworld

Elfesworld Koh Samui

Helmikuu 2020 Kemiönsaari

Jep, täällähän me. 2020 helmikuussa on yllättäen vieläkin päästy heittämään kiekkoa, nautittu rakkaitten seurasta, remontoitu tölliä ja riehuttu pihamaallakin aina kun ei vettä ole tullut saavista kaataen.

Upea vanha hopeapaju on nyt nuorennusleikattu, samoin vanha sireeni. Klapeja on jumpattu ulkoa liiteriin (mun valtakunta) ja liiteristä takkaan. Vaikka on ollut leuto talvi, sähkölaskut on aiheuttaneet harmaita hiuksia. Näihinhän hupenee kohta lomakassa jos toinenkin, mitä h*lvettiä?

Takka palaa siis kohta poroksi, joten meillä ollaan jo ihan valmiita kevääseen.

Viis siitä vaikka se olisikin liian aikaista.

Kemiönsaari 2020
2

Kirje maailmalta

Tiedättekö sen tunteen, kun postin joukossa pilkottaa salaperäinen kirjekuori? Sellainen joka ei vaikuta laskulta, eikä ainakaan mainokselta - onhan vastaanottajan tiedot sentään kirjoitettu käsin.

Kuori on kuitenkin ruskea, kuten laskuissa toisinaan. Ehkä joku paikallinen yrittäjä on unohtanut laskuttaa meiltä viime vuoden puolella jotakin, ja lasku tulee siksi myöhässä? Jospa konevuokraamoyrittäjä viimein muisti meitä lattiahiomakoneen vuokralla, kun häntä vasta siitä muistutettiin.

Tai josko vuokralla olevalla viljelijällä onkin jotain mielen päällä, eikä hän jaksanut kävellä kylään. Tai kehdannut?

Mielenkiintoista.

Teki mieli arvuutella kirjekuorta hieman pidempään, koska kuoressa oli jotakin erityistä.

Mystinen kirje

Fillarilla Tšekeistä Uuteen Seelantiin

Kesällä 2018 ystäväbloggaajiltamme Minnalta ja Juhalta alkoi kuulua kummia.

Olettehan jo kuulleet suomalaisesta Markus Kauhasesta, joka on fillaroimassa Tšekeistä Uuteen Seelantiin, ja on juuri näillä näppäimillä ylittämässä Thaimaan rajan?

No ei oltu kuultu, mutta ihan hitokseen alkoi kyllä kiinnostamaan, minkälainen kaveri tuollaista retkeä taivaltaa.

Mahtaisiko sinne teidän viidakkotalon pihalle mahtua pari telttaa Markukselle ja kavereille?

Siis sinne kaikkien kobrien sekaan vai? Ja Boon syötäväksi?

Ihan hullu ajatuskin.

Kuinka helvetin kuuma voisi teltassa olla? Ressukat ainakin paistuisivat elävältä, ellei miniskorpparit tai kobrat yllättäisi ensin.

Mutta ilman muuta, mikäli seikkailijat Samuille tulevat. Telttamajoitusta ei kuitenkaan raaskinut edes ajatella, olihan meillä 100 neliön valtava makuuhuone yläkerrassa. Me voisimme kyllä siirtää luumme alakerran pieneen huoneeseen, ja tarjota teltoissa hikoilleille (ja välillä jäätyneillekin) matkalaisille muutaman päivän ajaksi luksusta.

Seikkailija Markus Kauhanen

Markus, Kelly & Dan

Erään myrskyn alla lähdin mopolla vastaanottamaan lautalla tulleita pyöräilijöitä, sillä millään ohjeilla ei ensikertalaiset Samuilla olisi viidakkotaloa löytäneet. Ehdin paikalle juuri ennen myrskyä, mutta matkalla Nathonin satamasta Maenamiin myrsky näytti pelottavan trooppisen voimansa koko komeudessaan.

Onko myrskyt täällä aina näin mielipuolisia?

- kysyi Markus, kun yritimme selvitä viidakkotalolle ilman palmunlehtien tai kookospähkinöitten alle jäämistä, ilmassa lentävien kenkien ja kattopeltien väistelystä nyt puhumattakaan.

Myräkkä piti otteessaan komeasti koko matkan, mutta viimein väsyneet ja märille koirille haisevat pyöräilijät pääsivät viidakkotalon suojiin. Kuumat suihkut, pari koneellista pyykkiä, illallinen terassilla ja fillaristit puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.

Huomenna olisi uusi päivä, kuulumisia ehtisi vaihtamaan hyvin nukutun yön jälkeenkin.

Ja niin me vietettiin neljä ikimuistoista päivää aamusta iltaan aivan uskomattoman hienojen nuorten miesten, ja pienen pippurisen naisvahvistuksen kanssa. Näistä päivistä ja tästä huikeasta ryhmästä voit lukea enemmän täältä. Olisimme helposti voineet unohtua viihtyisään yhteiseloon pidemmäksikin ajaksi, mutta siskon perhe oli tulossa seuraavana päivänä Hong Kongista, ja Uusi Seelanti häämötti kangastuksen lailla pyöräilijöitten silmissä.

Ja niin haikeaa kuin se lopulta sitten olikin, Markus kumppaneineen jatkoi matkaa kohti Koh Lantaa Kaikki Thai ei mitään -blogin Marikan ja Tommin luokse. Eikä allekirjoittanut päässyt vähällä, sillä tavoilleen tyypillisistä vuolaista eron kyyneleistä ei meinannut millään tulla loppua.

Niille kyynelille Markus jaksaa vieläkin hymyillä.

Omalla reissullaan Dan keräsi Unicefin kautta maailman lapsille.

Kirje Markukselta - hän teki sen

Rakkaat Tom ja Heidi! Terveisiä määränpäästäni Uudesta Seelannista. Nyt se on tehty. Done. Finish. Enpä olisi koskaan uskonut löytäväni itseäni täältä ja siitä minun on kiittäminen kaikkia niitä enkeleitä, jotka ovat tielläni auttaneet. Sydämelliset kiitokset avusta, vieraanvaraisuudesta ja ystävyydestä, olette aarteita muistojeni arkussa.

Tässä kohtaa voitte varmasti kuvitella kyynelkanavani auenneen jälleen vuolaaseen virtaan, jolle ei taaskaan meinannut loppua tulla.

Vielä on olemassa hienoja ihmisiä. Sellaisia hienoja ihmisiä, jotka jaksavat yllättää. Olemme toki saaneet  kiitoksia jo moneen kertaan viesteillä ja Markuksen blogipäivityksillä, mutta että käsin kirjoitettu ja valokuvalla varustettu kirjekin.

Aikamoista, etten sanoisi.

Siellä Markus nyt on, melkein kolmen vuoden retkensä määränpäässä Uudessa Seelannissa. Paikallisella maatilalla töitä tehden ja pienen kissakaverinsa kanssa asuen.

Onnellisena vastaanottamassa elämän uusia haasteita.

Voi Markus, kiitos että olet!

Ja kiitos että saamme olla osa elämääsi.

Dan, Kelly ja Markus lähdön hetkellä.
4

Koh Samuin suomalaiset

Palataanpa hetkeksi taas Samuille. Tälläkin kertaa vielä etänä, sillä fyysinen läsnäolo ei näillä näppäimillä ole vielä mahdollista.

Mutta asiaan sen kummempia kaartelematta.

Koh Samuilla majailee ympäri vuoden monia suomalaisia. Osa porukasta on turistiviisumin sallimat kolmisen kuukautta (+ extrat), osa koko talven palaten muuttolintujen lailla Suomen kesää vastaanottamaan.

Sitten on heitäkin, jotka asuvat Samuilla ympäri vuoden. Jossain vaiheessa veikkailtiin, että Samuilla asuisi vuosittain pidempiä tai lyhyempiä aikoja jopa 60-80 suomalaista, mutta faktaahan tästä ei ole. Hyvin tuntuu tyypit hukkuvan saaren eri kolkkiin, sillä omaa elämäänsähän kaikki elävät. Samuillakin.

Koh Samuin suomalaiset

Saarella jo lähes 20 vuotta asunut ystäväni Pekka voisi kertoa Samuin tapahtumista jutun jos toisenkin. Itse olen päässyt nauttimaan näistä värikkäistä tarinoista jo vuosien ajan, ja voihan hoomoilanen, mitä kaikkea on hänenkin matkansa varrelle sattunut. Meno on ollut toisinaan kuin action leffoissa konsanaan, mitä ei liene vaikea kuvitella - elämä paratiisisaarella, jossa osa porukasta käy repäisemässä totaalisen irtioton merkeissä.

Pekan pitäisikin ehdottomasti kirjoittaa kirja vaiherikkaista seikkailuistaan. Olenkin ehdottanut tätä hänelle, mutta ainakaan vielä ei syöttiin olla tartuttu. Ehkäpä jonain yllättävänä päiväna tulevaisuudessa tämäkin tapahtuu.

Eniveis (kuten Pekka sanoisi), tämä ystäväni pyysi minua moderaattoriksi uuteen Facebook -ryhmään nimeltään Koh Samuin suomalaiset. Suostuin tietenkin, sillä ryhmän ideana on yhdistää Samuilla asuvia, siellä lomailevia tai muuten vaan apua ja vinkkejä tarvitsevia. Lisäksi ryhmässä on luvassa saaren ajankohtaisimpia asioita, uusimpia tapahtumia ja toisinaan varmasti myös palasia historiasta. Pointti ryhmässä ei kuitenkaan ole se, että vain me ylläpitäjät loisimme sinne sisältöä, vaan kuka tahansa voi vinkata vaikka saaren tulevista meiningeistä ja uutisista muillekin.

Tällä hetkellä meitä on ryhmässä noin 50, mutta ryhmä onkin vasta lapsen kengissä. Ryhmästä löytyy kuitenkin jo nyt paljon tietämystä, eikä tieto keskity pelkästään Samuille. Phanganilla aikaansa viettäviä ja asuvia suomalaisia on ryhmässä mukana, joten epäilemättä vinkki jos toinenkin luvataan myös Phanganille tai Taolle suuntaaville. Ja ainahan ryhmään voi laittaa omia mieltä askarruttavia kyssäreitä, vaikka sukeltamisesta tai Phanganin jameista. Vink vink...

Samuilla porukat viettävät vaihtelevilla kokoonpanoilla aikaa myös yhdessä. Silloin heitetään esimerkiksi rantamölkkyä tai petanqueta, frisbeegolfia palmupuitten alla, jeesataan Trash Hero Samuita rantojen siivouksessa, jammaillaan Boat Barissa, tehdään veneretkiä, sun muuta herkullista. Ja näihin meininkeihin on useimmiten myös vierailevat tähdet tervetulleita.

Joten... mikäli olet suuntaamassa Samuille lomalle tai pidemmäksi aikaa, laita liittymispyyntöä tulemaan. Vaikka et olisikaan valmis touhottamaan yhdessä muitten suomalaisten kanssa, niin ryhmässä jaetuilla vinkeillä ja uutisilla saattaa löytyä ideoita ehkäpä juuri sinun lomallesi.

Ja kerran vielä - ryhmä löytyy tämän linkin takaa: Koh Samuin suomalaiset.

Tervetuloa!

Samuin rannalta Koh Phanganille ei ole pitkä matka.

2

Sellaista perusmeininkiä

Jottei radiohiljaisuus venyisi hamaan tulevaisuuteen siksi, ettei mitään kovin raflaavaa ole tapahtunut, poristaan hetki ihan perusmeiningistä. Toisaalta on ihan hyväkin ettei aina tarvitse sammutella tulipaloja, niitäkin kun osuu kohdalle ihan kiitettävästi.

Yksi ihan perusjuttu tulikin heti mieleen, nimittäin meidän tulevaisuuden camper van mätänee tällä hetkellä pihalle. Siis se "hippikottero", jolla olisi tarkoitus lähteä huhtikuun aikana pienelle Eurooppa -turneelle. Tällä hetkellä riivatun kaara ei anna mitään elonmerkkejä, ei edes naapurista lainatun akkulaturin avustuksella.

Tähän on tultu, koska raukka on kaiken perusmeiningin ohessa unohtunut viettämään koko talven sateisen taivaan alla keräten kosteutta sisuksiinsa. Viime viikkokin lotisi taivaan täydeltä aamusta iltaan, ja damagea tuli - kotteron penkit ja katon vanhat paneelit on jo homeessa. Alkaa vahvasti pelottamaan, että vaikka camperin saisi liikahtamaankin, ei sillä kohta voi kuvitella käväisevänsä edes lähikaupassa. Saati sitten jossain helkatin Euroopassa.

Nyt olisi viimoset hetket saada kärry piharakennuksen sisälle kuivatukseen ja remppaa odottamaan, mutta ei me oikeastaan tajuta autoista tuon taivaallista.

Saakelin toimiva yhtälö, etten sanoisi.

Kirottu paku!

Keskeneräisiä hommeleita sun muuta puutaheinää

Remppa jatkuu totutun verkkaisesti, eli ilman kummempaa edistymistä. Suunnittelu tuntuu kiinnostavan huomattavasti enemmän kuin toimeen tarttuminen, ja ideavarasto natisee jo nyt liitoksistaan. Jonkun pitäisi inspiroitua myös toteuttamaan niitä ideoita, ja saattamaan ne myös loppuun.

Hellan muurista puuttuu vieläkin räppänä. Muurin keskiosa olisi tarkoitus laatoittaa roiskeilta piiloon, ja ystävän siihen tuomat laatat odottavat kuviointia. Olen päättänyt kuvioida laatat ja tehdä jopa sabluunan itse, mutta Clas Ohlsonista tilaamani askarteluveitset odottavat YHÄ saapumistaan. Sain sieltä kyllä askarteluveitsien tilalle kummallisen painepesurin vesiputken, mutta siitä ei sabluuna-askarteluissa ole juurikaan apua.

Keittiön ikkunankarmeja prosessoidaan yhä, mutta vaikka ikkunankarmien tekeminen aluksi tuntui aivan ufojutulta, nyt se näyttäisi sujuvan kuin konkarilta konsanaan. Onneksi niitten suhteen maali häämöttää jo.

Taalintehtaan Ekocenter ei ole pettänyt vieläkään. Viime viikolla sieltä löytyi keittiöön vanha lipasto, kaksi suurta ja yksi pienempikin matto, sekä kaulin ja jotain muutakin pientä. Koko läjän hinnaksi tuli vaivaiset 37 euroa, joten aikamoinen aarreaitta koko paikka.

Tässä kohtaa talvea parin isomman puun kaato alkaa olemaan erittäin ajankohtaista. Meidän liiterin edusta on ollut tähän asti täynnä kallellaan repsottavia klapien säilytyspaikkoja, joten päätettiin väsätä tilalle yksi isompi ja kunnollinen. Tulevan puukatoksen tieltä oli siis hävitettävä yhtä sun toista, kuten esimerkiksi harmaantunut vanha huussi.

Onneksi näitten autioitten peltojen kainalossa "hävittäminen" on helppoa - sen kun tuikkaa pellon kulmaan kokon ja nakkaa huussit poikineen sinne porisemaan. Ei lasketa hiilijalanjälkeä nyt tästä.

Muurin puuttuva räppänä

Ekocenterin lipasto

Liiterin katto kaipaa myös remppaa

Maailman menoa

Täällä lintukodossa maailmalla mylläävä koronavirus tuntuu kovin kaukaiselta, kunnes tajuaa että aika lähellä keskiötä oma sisko perheineen on. Vaikkakin turvassa Hong Kongissa, niin siellä käy kuitenkin valtavasti turisteja mannerkiinasta.

Hong Kongissa koulut on jo suljettu ainakin maaliskuun alkupuolelle, ihmiset kulkevat hengityssuojaimet naamalla, ja normiarki on kaukana normaalista. Mannerkiinasta saapuvia matkailijoita odottaa kahden viikon karanteeni jossakin hotellissa, eli mistään ihan perusmeiningistä ei siellä voi puhua.

Vaikkei saisikaan, niin olen enemmän kuin innoissani. Meille nimittäin taitaa ensi viikolla lentää Hong Kongista muutama erittäin tärkeä ja rakas koronapakolainen.

Ja se on kaukana perusmeiningistä💕

Lumetonta on, onneksi.

Nähtiin me yksi päivä luntakin - tykkilunta :)
2

Psst...Koh Samui puhuu...

Uusimmat blogin kyytiin hypänneet lukijat varmaankin ihmettelee, mistä moinen nimi Kemiössä tällä hetkellä vaikuttavalle blogille. Enkä ihmettele.

Blogin lyhyt historiapläjäys avatkoon siis taustoja hieman.

Kaikki alkoi lähes viisi vuotta sitten, kun Koh Samuista jo 14 vuotta haaveillut pariskunta jälkikasvuineen pääsi viimein toteuttamaan hartaan unelmansa Samuille muutosta. Rankkojen elämäntilanteiden jälkeen elämästä tuli kerta laakista ihanaa, ja siitä oli kerrottava myös muillekin.

Tästä tarpeesta syntyi blogi, joka sai nimekseen Thaimaanrannan maalarit. Hemmetin hyvä nimi, vaikka itse sanonkin.

Tällä hetkellä blogia kirjoitellaan Kemiönsaaressa, mutta ei siksi että oltaisiin matkustettu maitojunalla kotiin. Täällä ollaan siksi, että myös Samuita valloittamassa ollut juniorimme tuli ikään, jolloin hänet oli toiveensa mukaisesti palautettava juurillensa opiskelemaan.

Hän antoi meille viisi vuotta MEIDÄN unelmaa - oli tullut aika maksaa velka takaisin.

So here we are! - kunnes maailma jälleen kutsuu.

Koska blogin juuret ovat Koh Samuilla, ei blogin nimen muuttaminen tuntunut järkevältä. Varsinkin kun meidät tietäen, todennäköisesti löydämme itsemme Samuilta ennen pitkää. Meillä ajatellaan niin, että tällä hetkellä olemme pidennetyllä lomalla SAMUILTA.

Vielä Samuilla löytyy kuitenkin rauhallisia rantoja

Koh Samuin kuulumisia

Koska Samui on meille kuitenkin "ykköskoti", siksi saarella tapahtuvat muutokset, tunnelmat ja vallitsevat tilanteet luonnollisesti kiinnostaa täältä kauempaakin. Tätä varten olemmekin palkanneet pienen komppanian nuuskimaan saaren paikkoja ja yleisiä fiiliksiä, sekä raportoimaan niistä meille päivittäin.

No ehkei sentään. Ihan niin hulluja ei mekään olla.

Mutta on meillä kanavat pysyä ajan hermolla, ja onneksi paljon siellä asuvia ystäviä.

Joten, tässäpä viime aikaisia puheenaiheita Samuilla: 

  • Koronavirus - tietenkin. Jos ette jo tiedä, Samuilla lomailee vuosittain valtava määrä kiinalaisia. Villeimpien väittämien mukaan jopa 80% heistä tulee juurikin Wuhanin alueelta (ei ole faktaa), josta viranomaisten mukaan viirus on saanut alkunsa. Samuilla on ainakin osittain painettu paniikkinappulaa, sillä kasvoille laitettavia maskeja oli jossain vaiheessa vaikea löytää, tai hinnat olivat nousseet kohtuuttoman korkeiksi. Lisäksi osa kouluista on ollut valmiina sulkemaan ovensa ja jopa yhden kiinalaisen Samuilla on väitetty kuolleen tautiin. Kiinan viranomaisten on myös kerrottu pyytäneen Thaimaan viranomaisten jatkavan maassa olevien kiinalaisten viisumeita, koska nämä eivät haluaisi palata Kiinaan. Tämä on lietsonut pientä hermoilua lisää, enkä haluaisi nyt olla kiinalaisten kengissä, sillä heidän välttelynsä näkyy varmasti ihmisten kaikkoamisessa ympäriltä. Kurja juttu. Uusimpana väittämänä kuulin sellaistakin, että Thaimaan viranomaiset olisivat kieltäneet koronasta uutisoinnin, mikä kyllä kuulostaa pöljältä, mutta tyypilliseltä. Hys hys...
  • Turistikato. Ilmeisesti nykytilanne ei Samuilla ole ihan helppo, sillä suhteellisen uusienkin yritysten on kerrottu sulkeneen ovensa. Tätä toki tapahtui jo siellä asuttujen vuosienkin aikana, mutta on se silti jonkinlainen mittari. Syyksi turistikatoon veikkaillaan monia asioita, kuten;   

1. Liian vahva baht.

2. Bangkok Airwaysin lentojen (törkeät) hinnat (BA omistaa Samuin kentän, joten monopoli). Suratthanin kautta pääsee lentämään huomattavasti halvemmalla, mutta kaikki turistit eivät ole valmiita uhraamaan kahden viikon lomastaan kaksi päivää Samuille saapumiseen ja sieltä poistumiseen. Vaikka me lennetäänkin aina Suratin kautta, ymmärrän hyvin.
        
3. Kovat hinnat esimerkiksi hotelleissa, ravintoloissa, retkissä, vuokra-asunnoissa, jne.    Thaimaalaisille tyypilliseen tapaan sen sijaan että myynnin ja asiakkaitten toivossa tultaisiin hinnoissa alaspäin, niitä nostetaan jotta saadaan kirityksi jo aiheutuneita menetyksiä. Vaikka hinnat on nousseet, laatu yleisesti ei.
         
4. Alati muuttuvat viisumimääräykset, joissa ei erkkikään pysy mukana. Minkä tänään tiesit, voi huomenna olla jo historiaa. Tämä ei siis koske 30 päivän turisteja, mutta pidemmän aikaa viettäviä kyllä. Moni turisti tulee Thaimaahan kuitenkin turistiviisumin voimin, ja jäisi vielä pidemmäksikin ajaksi, mutta jossain kohtaa on sitten paineltava rajan yli. Perinteiset yhden päivän "visarunit" alkavat olla historiaa monessa rajapaikassa, sillä rajan toisella puolella on tätä nykyä vietettävä lähes aina yön yli. Kyllä noi viisumihässäkät meitäkin otti kupoliin, vaikka muka vuoden bisnesviisumilla Samuilla oltiinkin.

5. Teitten huono kunto. Siis jalkakäytäviähän ei Samuilla juuri ole, ja monesti on vuosien varrella itsekin myötätuntoa tuntien seurattu lastenvaunujen kanssa (pyörätuoleista puhumattakaan) liikkuvien perheitten kävelyä muhkuraisilla ja ruuhkaisilla ajokaistoilla. Ei varmasti ole kovin mieluisaa työntää vaunuja hien valuessa noroina pitkin kasvoja ja selkärankaa. Mutta... tällä hetkellä Samuilla on menossa suuret tieremontit, joten toivoa paremmasta on kyllä.

6. Roskaongelma. Tämä on todellista, ei mitään kuvitelmaa ja ongelma johon ei tunnu millään löytyvän ratkaisua. Saaren ainoa jätelaitos on ollut p*skana jo vuosia, mutta esimerkiksi facebookissa kirjoittelu on poltellut maata monien jalkojen alla. Trash Hero Samui tekee saarella viikoittain työtä saaren siivoamiseksi (itsekin otettiin monesti osaa), mutta jätteiden loppusijoituspaikka on edelleen SE ongelma.

Vaikka tuottavan bisneksen tekeminen on monille länkkäreille haastavaa, väittäisin haasteiden johtuvan ehkä eniten siitä, että kaikkea on vaan liikaa. Hotelleja, ravintoloita, villoja, you name it. Samuille suuntautuu päivittäin kuitenkin huomattavasti vähemmän lentoja, kuin esimerkiksi Phuketiin, ei siis ole mitään järkeä tunkea saari täyteen hotelleja ja huviloita pilaten ne maisemat, jotka aikoinaan tekivät Samuista tavoitellun kohteen - kookosviljelmät, pilaamattomat rannat, pienet paikallisten omistamat rennot rantabaarit, sympaattiset kauppakojut, väljyys, rauha. Näistä syistä moni saarella asuva ei haluakaan sinne lisää turisteja, vaan toivoo saaren säilyvän edes sellaisena kuin se näinä hetkinä on.

Jopa Maenam beachin toinen pääty on tyhjä

Nathonin kalastusveneitä

  • Viisumit. Tossa yllä jo kirjoitin tästä, ja vaikkei tämä nyt juuri turisteja koskekaan, tästä Samuilla asuvien länkkäreitten keskuudessa puhutaan. Säännöt muuttuu, vanhoja sääntöjä kaivetaan käytäntöön, niitä noudatetaan toisilla raja-asemilla eri tavalla kuin toisilla, jopa yksittäinen virkailija voi evätä selvänä pitämäsi luvan oleskella maassa vaikka siksi, ettei juuri sinun naama tänään häntä miellyttänytkään. Asia joka on kirjoitettu johonkin pykälään ja jota on aiemmin noudatettu, ei välttämättä valitsemallasi raja-asemalla tai konsulaatissa pidäkään paikkaansa. Kyllä se on kuulkaa villi länsi ja tekee jokaisesta leimanhakureissusta jänskättävän seikkailun.
  • Samui swine Classic VII. Loppuun vähän rennompi aihe, joka puhuttaa ainakin tietyissä piireissä. Seitsemännet kansainväliset frisbeegolfkisat Samuilla ovat juuri nyt käynnissä, ja menkää ihmeessä katsomaan, mikäli siellä päin luuraatte. Kenttä on trooppisen idyllinen, BBQ-bileitä on tarjolla, kansainvälistä huippumeininkiä, ja sitten niitä maailmanluokan kiekonheittäjiä. En tiedä ketä kaikkia tänä vuonna on messissä, mutta ainakin Philo Brathwaite ja James Conrad ovat paikalla. Pro:t aloittavat kisailut perjantaina, joten koko viikonlopun ajan olisi mahdollista päästä seuraamaan huippukiskaisuja. Tunnelma on mielettömän kiva, voin kokemuksesta kertoa. Tästä linkistä lisäinfoa tämän viikon fribatouhuihin.

Semmoisia puheenaiheita tällä kertaa. Itse asiassa ajattelin jatkossa kerran kuussa päivitellä, mikä Samuilla ihmetyttää ja ärsyttää, tai on muuten vaan siellä elelevien mielenpäällä.

Pysykäähän siis kuulolla - raporttia pukkaa. Pus.

Philo Brathwaite
Viime vuotiset fribakisat, kuvassa Philo.

Philo Brathwaite ja meikäläisen oppitunti

2

Timanttikauppaa ja vihdoin remppaakin

Kun edellisessä postauksessa kerroin ryhtyväni intoa puhkuen hihhuliksi (lue täältä) ja tuottavani kaikenlaista pakurikäävästä, päädyin yllättäen myös tämän metsien timantin tuottajaksi. Eli siis myös myyjäksi.

Yhteydenottoja tuli yllättävän paljon, niin mikäpäs siinä sitten. Onhan tässä meidän pikkuruisessa metikössä tota pakuria jonkin verran, joten toimitetaan sitä sitten niille joilla ei ole mahkuja sen keräämiseen. Ilmeisesti pakurikäävän kerääminen ei edes kuulu jokamiehen oikeuksiin, eli siihen pitäisi olla metsänomistajan lupa. Ja mistäs sitä tietää kuka minkäkin pläntin metsää omistaa.

Mutta ei huolta, mä voin laittaa täältä tulemaan!

Tuottajiksi eksyttiin muuten silloinkin, kun kerroin meidän lähimetsien pursuavan suppilovahveroita. Sen jälkeen istuttiinkin takapuoli pitkällä metikössä kaikkine ämpäreineen, kun tilauksia sateli (tästä voit lukaista täältä).

Ja pakko sanoa, kyllä mäkin tilaisin sieneni mieluummin jostakin varmuudella puhtaasta metsästä, kuin ostaisin jotakin minkä alkuperää en tiedä.

Kummallista tämä elämä, saa nähdä mitä seuraavaksi kaupataan😁.

Raaseporin korilla
Näissä keleissä ei tee mieli olla sisällä

Ujoa remppaa

On ollut TODELLA VAIKEATA tarttua vasaraan tai pensselin varteen. Viikko toisensa perään ollaan pähkäilty että pitäisi aloittaa ja olisi pakko jo aloittaa, mutta leudot säät pakottavat ulkoilemaan.

Eikä remontti etene.

Joten nyt on siis IHAN PAKKO vähän himmailla frisbeegolfin suhteen (näkis vaan), sillä tätä meininkiä voi kutsua jo hulluudeksi. Eikä me edes olla yhtään niin sekoja, kuin muutamat ystävämme, jotka käy päivittäin heittämässä kiekkoa jopa kolmekin kierrosta kerrallaan.

Keittiöremppa meillä valmistui viimein 27.9.2019, vaikka moni nippeli jäikin silloin asentamatta paikoilleen. Mutta se ei haitannut, sillä tuvassa oli lattia (ilman sitäkin elettiin viikkoja) ja ensimmäisen kerran viiteen vuoteen meillä oli astianpesukone.

Ovien ja ikkunoitten karmit, lattialistat, kattolistat ja keittiösaarekkeen ulkokuori jäivät silloin tekemättä, kun kaikki oli vaan niin ihanaa. Ja me tarvittiin remppalomaa.

Nyt sitä on sitten remppalomailtu liiankin kanssa ja tölli suorastaan huutaa huomiota. Oli siis tartuttava härkää sarvista.

Me aloitettiin nyt helpoimmasta päästä, eli tuvan oviaukkojen karmeista. Oikeastihan mikään ei ole meille helppoa, koska ei me olla ikinä aiemmin mitään kunnon taloremppoja tehty. Se että me osattais tosta noin vaan rakentaa skeittiramppeja ei tarkoita, että onnistuisimme sovittamaan vinoihin seiniin töllin vanhoista karmeista hyvin istuvia kokonaisuuksia.

Vaikka netistä löytyy ohjeita lähes mihin vaan, niin meidän kaltaisille amatööreille jopa aiheeseen liittyvät termistöt ovat välillä täyttä hepreaa. Ottaa siis oman aikansa saada sisäistetyksi mitä ihan oikeasti tarttee tehdä. Ja miten.

Tämän kertaisesta karmirempasta me selvittiin joten kuten, vaikkei jokainen jiiri ehkä kestäkään millin tarkkaa tarkistelua. Mutta meille kelpaa ja pääasia kuitenkin on, että päästiin pitkästä aikaa lievästi remppafiiliksiin.

Hah. No ei todellakaan päästy.

Pakko se kuitenkin on painaa.

Onneksi meillä on hyvä piharakennus, missä fiksailla juttuja

Meidän kämppä taitaa aina olla remontin keskellä

Mogia

Kun amatöörit raksaa, mogiakin tapahtuu. Ja jos ei ihan suoranaisia mogia, niin ainakin vähän sillä tavalla juosten kustuja juttuja, joista ei voi olla kauhean ylpeä.

Tuvan multipenkin muuttaminen rossipohjaksi, sekä lattian tekeminen meni nappiin, mutta meillä olikin työnjohtaja katsomassa perään. Joten ei ihme. Tuvan seinien levytys sujui mallikkaasti samasta syystä.

Mutta jos ajatellaan mitä ollaan tehty ilman "valvontaa", niin sehän ei siis ole paljoa. Ja eräs sellainen "yksi ylitse muiden" -moga on näissä vähissäkin hommissa saatu aikaiseksi, että ihan oikeasti v-tuttaa.

Meillähän on tavoitteena heivata muovimatot huitsin nevadaan jokaisesta huoneesta ja kunnostaa vanhat lankkulattiat, mikäli niitä muovien alta löytyy. Olohuoneen yksi pääty avattiin, ja siellä oli valitettavasti raakalankkua, joten se lattia menee varmaan kokonaan uusiksi.

Tuvan ja eteisen, sekä rappusten osalta muovit on poistettu, lattiat hiottu ja maalattu. Kova duuni ja lopputulos näytti upealta. Kunnes sitten ei näyttänytkään.

Maalinvalinta meni aivan täysin persiilleen. Ihan helvetin kallis Betolux Akva on kiva työstää ja kuivuukin nopeasti, mutta mitään se ei kestä. Ei sitten yhtään mitään!

Lattiat odottaa siis NYT JO uutta maalia pintaan, ja sekös ottaa aivoon.

Ehkä mä vaan peitänkin joka kulman ja millin puulattioista räsymatoilla.

Mutta Betolux Akvaan en ainakaan enää kajoa.

Tuvan ovien karmit paikoillaan. Ei ihan täydelliset.

4

Metsien timantti

Musta tuntuu, että mä kävelen nykyään koko ajan

- totesin Tompalle pari päivää sitten.

Ja oikeasti, tämän tyyppisiä viestejä kroppa heittelee. Toisinaan kolottaa sieltä, välillä jomottaa täältä, ja jalat tietää ravanneensa.

Pitkillä koiralenkeillä metsissä, kiekkoja viskoessa, kallioille noustessa ja liukastumisien uhallakin laskeutuessa, kylmiin metsälampiin pludatessa, you name it.

Ravattu on.

Vaikka iltojen pimeydessä tuleekin liikaa istuttua läppärin ääressä, muu aika on aikamoista liikehdintää. Uni onkin sen mukaisesti syvää ja tyhjentävää.

Jos ei "fyysisen työn" aikaansaamia kevyitä kremppoja lasketa mukaan, elämä maalla on pelkkää supermoodia - ja foodia. Ainoa mitä täällä touhutessa pitää vähän jännittää, on happimyrkytys.

Mutta superfoodista puheenollen, mitäs mieltä olette pakurikäävästä?

chaga
Siinä se, metsän timantti

Pakurikääpä

Monia vuosia sitten jossain lähes burn out -tilassa tutustuin maailmanparantajaystävieni avustuksella pakurikääpään, jota ystäväni Malla kantoi väsähtäneelle frendilleen (kiitos Malla💛).

Kaikki jotka ovat joskus litistyneet kroonisen väsymyksen alle tietävät, että niissä olotiloissa on valmis kokeilemaan melkein mitä tahansa päästäkseen taakan alta pois.

Mä tartuin silloin pakurikääpä -oljenkorteen ja valmistin saamistani pakurirouheista teetä. Sitä sitten litkin ensin aamusta iltaan, kunnes huomasin apinan lailla hyppiväni melkein seinillä. En tiedä oliko kysymys placebo -ilmiöstä, mutta fiilis oli ihan wow! Yllättäen ei tarvittukaan päikkäreitä joka päivä ja tarkemmin muisteltuna piti ehkä vähän himmaillakin, ettei aivan aamusta aamuun hihkuisi ja pitäisi muita hereillä.

No, sittemmin me muutettiin Samuille ja vaikka kääpää kovasti kaipailinkin, en saanut aikaiseksi hankkia sitä paratiisiin. Olisihan sitä jostain kansainvälisestä verkkokaupasta saanut, mutta elämä oli ihanaa muutenkin.

Nyt täällä ikuisen marraskuun pimeydessä on päikkäreitä välillä tarvittu. Ei siinä mitään, mutta jos meinaisi kovasti olla tehokas, päikkärit syö juuri siitä valoisasta ajasta turhan ison siivun.

Ja sitten yhtenä pilvisenä päivänä mä bongasin meidän pihalta pakurikäävän!

Ja olin että hitto vie - lähtisköhän ajoittaiset päikkäritarpeet taas pakuriteetä litkiessä?

Tästä se ajatus sitten lähti.

Pakuri paloiksi hakattuna

ja kuivattuna rouheena

näihin lasipulloihin tulee sitten tinktuuraa, kunhan se pari viikko tekeytyy

Nyt on ensimmäinen pakuri napautettu puusta (irtosi muuten yllättävän kevyesti), kuivatettu muutama päivä takan päällä, murskattu rouheiksi ja jauheeksi, ja tehty siitä teetä. Osasta rouheita laitoin vielä tinktuuraakin tekeytymään, eli upotin rouheet pariksi viikoksi vahvaan viinaan lillumaan ja laitoin lasipurkin pimeään kaappiin, koska näin pitää kuulemma tehdä.

Pakurikäävällä on lukemani mukaan vaikka mitä terveydellisiä vaikutuksia ja parantavia ominaisuuksia, ja näistä syistä se onkin saanut tittelin "sienien kuninkaana" ja "metsien timanttina". Sen väitetään esimerkiksi parantavan vastustuskykyä, lievittävän tulehduksia ja suolisto-oireita, tuhoavan bakteereja viruksia ja parasiitteja, aktivoivan kehon omaa immuunijärjestelmää toimimaan tehokkaammin ja tasapainoisemmin, ja jopa parantavan syöpää.

Pakurikäävällä onkin pitkä käyttöhistoria perinteisessä kiinalaisessa ja venäläisessä kansanlääketieteessä ja sitä käytetään nykyään ympäri maailmaa, Suomi mukaanlukien. Ilmeisesti pakurikääpä on myös voimakkain luonnossa esiintyvä antioksidantti minkä nykytiede tuntee, eli jos uskoo antioksidanttien terveysvaikutuksiin, pakurikäävän pitäisi olla maailman paras.

Vaikka jotkut tieteelliset tahot pitävätkin pakuria enemmän huuhaana, niin tähän väittelyyn en itse ota kantaa. Muistan vain sieltä vuosien takaa tuon uskomattoman energisen tunteen, minkä pakuriteetä juodessani saavutin - oli se sitten placeboa tai ei.

(Pakurikäävästä voit käydä itse lukaisemassa vaikka täältä ja täältä).

Ja koska täällä böndellä on mahiksia hömpsötellä melkein mitä vain, aion täysin rinnoin heittäytyä pakurikäävän pauloihin ja tehdä siitä teen ja tinktuuran lisäksi vielä jotakin, jota voisi kasvoillekin läträtä (koska melaniini).

Kunhan vain keksin että mitä ja millä tavoin.

Onko pakurikääpä sulle jo tuttu?

Finland countryside
Päivät pitenee jo, ihanaa!

5
Back to Top