Tomppa: Näin rakennat 50 neliön terassin tunnissa - osa 2

                                                                                                                                 

                                                                                                                                Tarinan takana Tomppa

 

 

Hyvin suunniteltu on tunnissa valmis - vai onko sittenkään?

 

Terassin rakentaminen on syytä aloittaa huolellisella suunnittelulla. Tästä syystä olinkin jo pariin kertaan virittänyt kymmenistä frisbeekiekoista mallin terassista. Suunnitelman tarkentuessa vaihdoin kiekot kukkakeppeihin, joiden kanssa mittaustuloksiinkin tuli hieman järkeä - pyöreästä kiekosta kun on melkolailla hankalaa löytää sitä mitattavaa kohtaa. Hyvin suunniteltu on kuitenkin jo puoliksi tehty. Nyt pihallamme oli siis Engelsby Verkin toimittamaa koolinkilankkua ja kansilautaa, tuhansia terassiruuveja, lyöntinauloja, sekä säädettäviä terassijalkoja - unohtamatta hurjaakin hurjempia rakentajiamme Harria ja Iraa (tosin Ira ja Harri tulivat ihan omalla kyydillä). Ei siis muuta kuin hihoja käärimään ja töihin siitä!

 

Palattuani paikallisen eläkeläisryhmän tilaamalta soittokeikalta työt olivat jo melkoisessa vauhdissa. Huomaa Harrin ja Iran reipasotteinen tahti sekä epämääräiset kukkakepit.

Oman elämänsä leijanakuningas Hartsa työn touhussa. Huomaa notkea lantioliike, villasukat sekä Fiskarsin lapiot (kiitokset Petskulle!).

Kuoppa, leka ja sepeli ja aika monta vanhaa pihalaattaa uusiokäytössä.

 

 

"En mie mikään ihmemies ole, en ees sukua sille!"

 

Kuten kaikki jo arvasivatkin, ei se tämäkään terassi tunnissa valmiiksi tullut, sillä perustusten tekemiseen meni liki koko ensimmäinen päivä. Toisena päivänä alkoi terassin runko hahmottumaan ja kolmantena päivänä saatettiin jo lähestyä rappusten suunnittelua. Pohjatöihin uppoaa väkisinkin aikaa - kuoppien kaivamista, paljon mittailua ja laskemista, roudaamista, ruuvaamista. Pikkuhiljaa fribakiekoilla hahmoteltu terassi alkoi kuitenkin saamaan lihaa luitten ympärille. Omat alustavat suunnitelmani olivat kuitenkin nimenomaan "alustavia", eli millintarkkoja mittoja en ollut yrittänytkään saada kasaan. Ja koska talon reunatkin ovat hieman vinoja, piti jatkuvasti soveltaa suunnitelmaa, eli suomeksi "suunnitella sitä lennosta".

 

Tilanne on erittäin vakava mutta hyvä. Minä ja Heidi ollaan varmaankin tauolla, mutta Ira ja Hartsa vaan painavat hommia!

Terassin runko alkaa valmistumaan. Huomaa jo vuosi sitten seinään valmiiksi odottamaan jätetty sähköjohto. Ehkäpä jonain päivänä terassilla on myös sähköt?

Rappusten koolausten jälkeen kulku taloon oli käytännössä mahdotonta - erityisesti Salsalle. Tästä syystä ensimmäiset kansilaudat tulivat rappusiin niin, että kulkuyhteys sisätiloihin saatiin turvattua. Ensin rakennetaan, sitten puretaan ja sitten taas rakennetaan seuraavana päivänä uudelleen.



Tilanne on erinomaisen hyvä mutta vakava!

 

Mutta voi veljet miten talon ilme alkoi muuttumaan projektin edetessä. En tiedä, osasiko meistä kukaan kuitenkaan mielikuvitella, miltä kokonaisuus tulisi näyttämään. Se fiilis kun ehkä viidentenä rakennusaamuna kävelit kahvikupin kanssa terassille paljain jaloin auringonsäteitten kajastaessa tontin kulmassa kasvavan valtavan koivun läpi. Se fiilis, kun yli kahden vuoden "kaatopaikka" oli muuttunut taloa palvelevaksi kauniiksi alueeksi. Ja ne päänsärkyä aiheuttaneet rappuset... ai että ne onkin nyt täydelliset ja parhaat mahdolliset! Onneksi hallituksen puheenjohtajamme Heidi piti päänsä niitten kanssa. Se kun on kaksi vuotta rempattu taloparkaa ja kun vihdoinkin kokonaisuus alkaa hahmottumaan - omasta mielestäni kontrasti kahden vuoden takaisen kuvan kanssa on mieletön - mitä mieltä sinä olet?

 

Tuhannet kiitokset Team Hallonstigen (Ira & Harri), Team Pajböle (Pauliina & Tomppa), Engelsbyn tehtaat ja kaikki muut, jotka tällä piiiitkällä matkalla olette meitä auttaneet ja kannustaneet. Ootte ihan parhaita! 


- Tomppa -


Palkitsevin vaihe lienee hetki, jolloin pääsee läiskimään kansilautoja vauhdilla kasaan. Yhtäkkiä kaikki kaaos ja kompurointi koolinkien päällä muuttuu reilusti valoisampaan suuntaan. Ai että - hetki lähestyy!

 

Sininen hetki ja punainen tupa… Pikkuhiljaa alkaa maaliviiva hahmottumaan. Enää jäljellä loput kansilaudat, rappusten viimeistely sekä otsalaudat. Niin ja tietty sisustus? Ja sähköt… ja varmaankin jotain muuta vielä...

Talon pääty huhtikuussa 2019...

  
Komeeta on, vaikka itse sanonkin. Huomatkaa miten Salsakin nauttii!


Talon pääty kesäkuussa 2021. Ai että<3


 

 

6
Back to Top