Tienviittoja

Vuoden 2015 lokakuussa lähdimme meille entuudestaan tuntemattoman Vesan häihin Koh Phanganille. Suomessa en ikinä milloinkaan olisi heittäytynyt tuntemattomien matkaan noin vain, mutta Samuin huolettomuudessa yltiöpäinen heittäytyminen oli jotenkin helppoa. Nykyäänkin kun meinaan "jänistää" tän tyyppisissä yllättävissä asioissa, muistutan itseäni tienviitoista, joita elämä toisinaan heittää eteen. Niitä voi olla seuraamatta, mutta toisaalta - ikinä ei voi tietää mitä hienoa se tuo tullessaan (kunhan nyt et riskeeraa terveyttäsi ja pankkitiliäsi).

Noissa tuntemattomien häissä tutustuttiin moniin Phanganilla asuviin suomalaisiin. Yksi häissä olleista huipputyypeistä oli Moikku, joka on Samui-vuosien varrella ollut meille korvaamaton apu välillä koirahoitolana, sukelluskaverina ja puhelimen välityksellä toisinaan jopa sähkömiehenä. Paremmat neuvot Moikulta sai, kuin paikallisilta sähkäreiltä ikinä. Moikun vaimo Oikku taas työskenteli Bangkok Hospitalissa Samuilla, jossa itsekin jouduin useamman kerran käymään. Oikku oli aulassa heti vastassa (ja kirjaimellisesti pitämässä kädestä), ja kaikesta panikoinnista huolimatta tiesin aina olevani turvallisissa käsissä.

 

Siellä takana sukelluskaveri Moikkukin kurkkii

Työnjohtaja Tomppa tuli taas hätiin.

 

Samoissa häissä tutustuimme myös Pauliinaan, ja tämä ystävyys on ollut meille korvaamatonta myös täällä Kemiönsaaressa. Onhan Pauliina tätä nykyä naimisissa meidän työnjohtajamme kanssa, jota ilman emme olisi koskaan tätä tölliä älynneet ostaa, ja jota ilman kaikki olisi ollut monin verroin vaikeampaa - ellei jopa mahdotonta. Kaksi remontoinnin ummikkoa remppaamassa vanhaa taloa paikassa, jossa kumpikaan ei koskaan aiemmin ollut edes käynyt. Kehen me oltaisiin otettu yhteyttä niinä lukuisina kertoina kun sormi meni suuhun, ellei meillä olisi tätä työnjohtajaa? En tosiaan tiedä.

 

Mutta pörinät sikseen. Tälläkin kertaa työnjohtaja otti ohjat käsiinsä, pamahti traktorinsa ja moottorisahansa kanssa tontille puita kaatamaan. Meillä kun on ihan tässä pihapiirissäkin valtavia kuusia ja mäntyjä, jotka ovat kallellaan mikä mihinkin ilmansuuntaan. Aika moni noista vanhoista puista uhkaa piharakennuksia, eikä tarvita kuin vähän rajumpi myrsky ja edessä on todennäköisesti tiedossa vääntöä vakuutusyhtiön kanssa. Meidän kahden voimin ja vielä onnettomalla moottorisahallamme riskikertoimet olisi kääntyneet kaakkoon, ja siksihän tuo työnjohtaja päätti taas pelastaa meidät.

Nyt on rakennuksia uhkaavimmat valtavat kuuset kaadettu pelloille pitkin pituuttaan. Jäätävä määrä polttopuuta odottaa halkojaa (lue klapikonetta), puhumattakaan kaikesta oksaroskasta, jota poltellaan pellon nurkassa vielä varmaan kevääseen. 

Kiitos ja halaus taas Tompalle💜!

 

Ps. Sitä mä vaan tossa ylempänä meinasin, että jos joku eteen tuleva juttu tuntuu käsittämättömältä tai sopivasti kreisiltä, lähde sitä kohti. Sen on pakko olla tienviitta💛. 

 

Ja jos ei muuta, niin Bad decisions make good stories😁.

 

Meidän Tomppakin sai traktorikoulutusta.

Valtavia kuusia kumollaan pitkin peltoa.

Ja hommaa pelloilla piisaa vielä pitkään.

 

9

Nojatuolimatkat osa 4 - helmikuun hulinoita

Terveisiä tuuliselta Kemiönsaarelta!

Lunta ei meidän pikkuisella tilalla ole vieläkään, vaikka tälle viikolle on ilmeisesti jotain talvisempaa meininkiä luvattukin. I still hope not! - sillä sääliksi kävisi luontoa, joka heräilee kovasti jo kurottelemaan kohti hennosti lämmittävää aurinkoa.

Kiirusta on meillä pitänyt, mutta ihan vähän vaan. Rakkaat ihmiset Hong Kongista kävi ilostuttamassa muutaman päivän ajan, ja kuten meidän yhteisillä hetkillä usein ennenkin, ilmojen herrat pistivät väkisin kapuloita rattaisiin. Me vaan ollaan siskon kanssa sen verran aitoja Tikruja (Nalle Puhista), että kun meidät laittaa johonkin maailman kolkaan samaan aikaan, päämme päällä olevat sadepilvet sataa sitten varmasti.

Siitä toki selvittiin, mutta kun Hong Kongin rakkaat oli lähetetty kohti Barcelonaa, oli itsekin lähes valmis hyppäämään siivelle. Aika alkaa kohta olemaan kypsä - ellei melkein läpimätä - maisemanvaihdokselle. Tai oikeemmin tälle loputtomalle marraskuulle. Sillä vaikka nyt pariin päivään ei taas olekaan satanut, melkein puoli vuottahan tässä on tarvottu mudassa.

Ei ole kaivossa pula vedestä, ei varmasti seuraavaan kolmeen vuoteen. Pah.

Mutta kun ei vieläkään pystytä starttaamaan palmun alle UV-säteiltä suojaan, otetaan pika-apua helmikuun nojatuolimatkoista. Aiemmista nojatuolimatkoista voitkin lukaista täältä: marraskuut, joulukuut ja tammikuut.

Helmikuu 2015 Koh Samui

Blogihan starttasi vasta maaliskuussa 2015, joten blogista ei tuon vuoden helmikuusta löydy muistiapua. Mutta helmikuussa 2015 me yksinkertaisesti vietettiin kuherruskuukautta Samuin auringon alla. Kaikki oli vielä kovin uutta ja vallan ihanaa - jokainen aamukahvi terassilla sai yksinkertaisesti vetämään hyvin syvään henkeä. Kukkien ja meren tuoksu, lintujen laulu, tropiikin sirinä - ei voinut kuin kiittää koko universumia siitä, että pitkän ajan unelmasta oli viimein tullut totta.

Koh Samui

Helmikuu 2016 Penang, Malesia

Helmikuuhun 2016 liittyi vahvasti rakas ystävämme matkamies Kurre, ja viisumin ruinausreissu Penangille. Tällä viisumireissulla lyötiin Kurren kanssa hynttyyt yhteen, ja päätettiin ihan omin päin lähteä hoitamaan tarrat kotiin. Ei siis agentteja, eikä muitakaan apuja, vaan nippu papereita kirjanpitäjältä ja menoksi.

Kurre oli paitsi loistava ystävä, myös ihanteellinen matkakumppani. Ei turhaa hermoilua vaikka vastassa oli mitä, vaan innostunutta ihmettelyä ja elämästä nauttimista. Yhteisiä viinilasillisia parvekkeella ennen nukkumaan menoa, leivoksia ja kakkuja, päikkäreitä jos väsytti.

Ihana Kurre, we miss You very much!

Helmikuusta 2016 voit lukea vaikka täältä. Jos et muuten, niin lukaise vaikka Batu Ferringhin miracle babysta.

Kurren kanssa reissussa Batu Ferringhillä

Helmikuu 2017 Koh Samui

Helmikuussa 2017 muisteltiin tammikuussa ollutta ensimmäistä ja hämmentävää Balin reissua. Ei kuitenkaan reissattu naapurisaarta pidemmälle, ja Tomppa kirjoittikin pari juttua Koh Phanganin parhaista rannoista. Voit napata vinkit talteen täältä ja täältä.

Helmikuussa tuskailtiin myös jäteongelman parissa Samuilla. Mehän otettiin osaa vaikka mihin rantojensiivoustalkoisiin, ja on kyllä pakko myöntää, että ilman Trash herota ja muita vapaaehtoistoimijoita saari saattaisi näyttää aivan järkyttävältä. Käykäähän ihmeessä itsekin kantamassa kortenne kekoon.

Clean the beach boot camp Koh Samui

Helmikuu 2018 Koh Phangan

2018 helmikuussa oltiin toistamiseen palattu Balilta, ja stopattiin jälleen Koh Phanganille koirien noutoreissulle. Hyvä ystävämme Moikku - saarella jo kymmenisen vuotta asunut muusikon renttuhan tuokin - on hoitanut vuosia meidän karvaturreja aina kun meille on koittanut viisumireissut. Ja muulloinkin. Thanks Moikku mak mak.

Helmikuussa 2018 esikoinen frendeineen pyörähteli viidakkotalossa reissujensa välissä, ja me päätettiin tarjota heille elämys meren syvyyksissä. Kun Tomppa ja Moikku sukeltelevat kimpassa, retket tehdään The Dive Inn -porukan kanssa, ja niin siis tuollakin kerralla. Mitäs sitä loistavaa vaihtamaan, vink vink.

Nuorille miehille tarjottiin siis Discover scuba diving - elämys sillä seurauksella, että jätkät pääsikin keräämään elämyksiä koko rahan edestä. Ei nimittäin ole aivan tyypillistä törmätä valashaihin ensimmäisellä sukelluksellaan, sillä moni sukeltaja ei näe niitä elämänsä aikana yhtäkään. Ja nämä jätkät näki kaksi!

Koh Phangan on muuten aivan mielettömän ihana saari! Tästä linkistä voi napata muutaman vinkin talteen Phanganin retkeä varten.

Korvaamaton Moikku

Ihana Koh Phangan

Helmikuu 2019 Koh Samui & Myanmar

Helmikuu 2019 vietettiin pääsääntöisesti Samuilla, lukuunottamatta juniorin ja minun hyppäämistä kuun viimeisenä päivänä Myanmarin puolelle. Kyseessä oli meidän viimeinen viisumireissu ennen Suomeen lähtemistä, ja ainahan ne jännitti. Lue vaikka täältä.

Helmikuussa Samuilla nautittiin vuosittaisesta Samui Swine Classic -fribatapahtumasta, joka on siis kaiken kaikkiaan aivan uskomattoman hieno tapahtuma. Kiitos Samui Disc Golfin Nigelille ja apureille upeista päivistä kisoineen ja illanviettoineen. Niitä hetkiä en unohda koskaan.

Helmikuussa 2019 käytiin myös auttamassa erästä Samuin sankaria Elfesworldin Elisabethia, joka on jo vuosikymmenen ja toisenkin pelastanut Samuin hätää kärsiviä katukoiria. Vuosi sitten Elisabethilla oli tarhassaan noin 700 koiraa ja kissat päälle, kun kaikki hänen työntekijänsä ottivat ja lähtivät. Voitte varmaan kuvitella, ettei kukaan yksinään voi selvitä edes eläinten ruokkimisesta 700 onnettoman ollessa kyseessä, joten paniikki oli päällä.

Me lähdimme auttamaan, ja niin lähti onneksi moni muukin. Tästä katastrofista selvittiin, ja uusi henkilökuntakin löytyi nopeaan. Onneksi vielä aivan läheltä ja loistava sellainen.

Tästä katastrofin alusta, josta uhkasi kehkeytyä vaikka mitä, voi lukaista täältä.

Ilman Elisabethin Elfesworldia Samuin katukoiraongelma olisi valtavan paljon surullisempi. Auttakaa tekin, mikäli asia tuntuu omalta:

Elfesworld

Elfesworld Koh Samui

Helmikuu 2020 Kemiönsaari

Jep, täällähän me. 2020 helmikuussa on yllättäen vieläkin päästy heittämään kiekkoa, nautittu rakkaitten seurasta, remontoitu tölliä ja riehuttu pihamaallakin aina kun ei vettä ole tullut saavista kaataen.

Upea vanha hopeapaju on nyt nuorennusleikattu, samoin vanha sireeni. Klapeja on jumpattu ulkoa liiteriin (mun valtakunta) ja liiteristä takkaan. Vaikka on ollut leuto talvi, sähkölaskut on aiheuttaneet harmaita hiuksia. Näihinhän hupenee kohta lomakassa jos toinenkin, mitä h*lvettiä?

Takka palaa siis kohta poroksi, joten meillä ollaan jo ihan valmiita kevääseen.

Viis siitä vaikka se olisikin liian aikaista.

Kemiönsaari 2020

2

Koh Phanganille sukeltamaan, eiku...

Vihaan aamuseitsemän lentoja, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Mutta jollen itse ota matkanjohtajan viittaa harteilleni, näköjään vähintään yksi sellainen osuu jokaiselle reissulle. Eikä tämäkään ollut poikkeus. Tästä mietteitä täällä.

Kun tiedän kellon soittavan ennen kukonlaulua, voin vain haaveilla nukkumisesta. Ehkä parin tunnin zipit, jonka jälkeen alkaa mielipuolinen pyöriminen ja kellon soiton odottaminen. Stressaako kukaan muu aikaisista herätyksistä tähän malliin, vai olenko ainoa hullu?

Valmiiksi väsyneenä paluumatkalle

Kun takana on pitkäksi venyneitä iltoja (mutta hei, kivaa oli), auton penkillä puudutettuja takamuksia ja siihen päälle se aamuseiskan lento, voikin sitten iloisen pirteästi vihellellä menemään. Not.

Kaiken lisäksi stressasin jo valmiiksi seuraavan päivän sukellusreissua, sillä sitä vartenkin olisi herättävä aamukuuden hujakoilla.

Pelkästään tuleva sukellus kuumotti jo ihan huolella.

Mikäli tulette Samuille Suratthanin kautta, on Donsakin satamasta hypättävä lauttaan. Tosin vähän suurempaan kuin tämä.

Onneksi paluumatka meni putkeen

Tai ainakin sinne päin. Sillä tavalla meille tyypillisesti.

Lennettiin Chiang Maista ensin Bangkokiin, ja sieltä sitten Suratthaniin. On hemmetin paljon halvempaa koukata sitä kautta, kuin lentää Bangkokista suoraan Samuille. Tätä reittiä me oltiin lähdettykin, joten auto oli jätetty parkkiin Suratthanin lentokentälle.

Ja siellähän se kiltisti odotti, toinen takarengas tyhjää täynnä. Tämä ongelma ei ollut meille mitenkään uusi, jo useampaan otteeseen oltiin ihmetelty renkaan hiljalleen tyhjentymistä. Mutta meille tyypilliseen tapaan asian hoitaminen aina unohtui.

Kaiken kukkuraksi auto ei käynnistynyt. Jos totta puhutaan, tämäkin ongelma oli ilmoitellut itsestään jo pari kertaa, mutta tuskin tarvitsee sanoa, ettei senkään suhteen oltu laitettu tikkua ristiin?

Onneksi sen verran oli sentään katsottu pidemmälle, että lähdettiin reissuun Sopalta lainattujen kaapeleitten kera. Jossain takaraivossa joku pieni ääni nimittäin varoitteli, että jollei halua myöhästyä lennolta tai lautalta, on parempi varautua.

Kentän henkilökunta toimi sankareitten tavoin ja tällä tarkoitan sitä, että elkeet onnistuneen operaation jälkeen olivat kuin sankareilla. Tuli siis loistofiilis paitsi siitä että saatiin autoon eloa, mutta myös kenttähenkilökunnan sankarillisista tuuletuksista ja läpsyistä.

Tyypit varmaan yhtä onnellisia kuin me, kun auto saatiin toimimaan.

'Pako vankilasta' Koh Phanganin tyyliin

Sellaista uutuuden viehätystä ja 'pakko nähdä kaikki kolkat' -fiilistä Phangan ei enää aiheuta, vaikka siellä toki on vielä paljon enemmän nähtävää, mitä ollaan tähän mennessä ehditty kokemaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut ylimääräistä aikaa.

Seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä Sail Rockille. Mainitsinko jo, että herätys olisi kuudelta? Tai että olen erittäin taitava stressaamaan liian aikaisia herätyksiä?

Ja niinhän siinä kävi. Univelkojen takia paineltiin Moikun luona nukkumaan jo heti kymmenen jälkeen, eli aikaa olisi kunnon uniin. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Heräsin 01.00 ja se oli siinä. Vatsa sekaisin kaikesta stressaamisesta laskeskelin koko yön kuinka pitkään ehtisin vielä nukkua, jos se jostain ihmeen syystä olisi mahdollista. Vaan eipä tarvinnut.

Kirjoitin aiemmin omasta sukelluskammostani, joka olisi tarkoitus saada taltutetuksi. Kammo on hankittu aikoinaan Suomen Harmajalla, saatu vähän taltutettua Koh Tao Diversin sukelluksella Taolla, mutta kunnon niskaotetta kammosta ei ole saatu. Enkä tiedä saadaanko koskaan, sillä tällä stressaamisella se ei edes selviä.

Kun olin koko yön laskeskellut lampaita sen johtamatta yhtään mihinkään, oli herätyskellon soidessa pakko todeta Tompalle  'jos mä nyt lähden sukeltamaan, mä hukun sinne varmasti'. Ja sen jälkeen vintti pimeni.

Ennen nukahtamista ehdin kuitenkin toivoa, ettei Tomppa laittaisi huoneen oven hakasta kiinni ulkopuolelta lähtiessään sukeltamaan, ja jättäisi nukkuvaa koko päiväksi lukkojen taakse.

Mutta justiinsa niinhän siinä sitten kävi.

Lukkojen takana ilman vettä, kun koirat yrittivät ulvoa apua vangiksi jätetylle. Yritin kovasti muistella millainen hakanen toisella puolella oli, jos sen olisi jotenkin saanut oven raosta pois paikoiltaan. Mutta ei saanut, Moikku on rakentanut talon liian hyvin.

Parveke huoneessa kyllä oli, mutta sieltä hyppääminen ei tuntunut järkevältä ajatukselta. Se pakoreitti oli aavistuksen liian korkealla, eikä tehnyt mieli testata väsyneitten luitten kestävyyttä.

Aikani tilannetta pohtiessani äkkäsin parvekkeella riippumaton. Sen verran on vankilaelokuvia katseltu, että mieleen juolahti pako 'lakanamalliin'. Irroitin riippumaton toisesta päästä ja testasin kuinka pitkälle alas se ylettäisi.

Ja ylettihän se, riittävän alas että loppumatkan hypystä todennäköisesti selviäisin murtamatta luita tai muljauttamatta nilkkoja.

Näin on sitten suoritettu ensimmäinen vankilapako ikinä. Aikamoiset naurut sain Tompalta ja Moikulta, kun ehtivät sukellukseltaan kämpille.

Pakoreitti ja paossa käytetty riippumatto.

Phanganin kauneutta<3

Phanganilla parasta on ehkä auringonlaskut

Phanganin jamit 2x viikossa.

Phanganin reissuun kuuluvat aina jamit

Näin tälläkin kertaa. Samuilla oli jo jonkin aikaa lomaillut Salla perheineen, ja oltiin yritetty treffata jo siellä omalla saarella, mutta omat aikataulut ei antaneet myöten. Mutta kun Salla ja kumppanit olivat siirtyneet jatkamaan lomaansa Phanganilla, oli jamien merkeissä viimein aikaa tavata heidätkin. Oli hauska tavata Salla & kumppanit, nähdään taas ensi kerralla!

Nämä legendaariset jamit (jo vuodesta 2007) pidetään Phanganilla joka tiistai ja lauantai klo 19-01, ja jatkot päälle jos meininki on kova. Osoite on: The Jam Bar Koh Phangan, Hin Kong beach road. Sinne siis kaikki muusikon retkut ja hyvien jamien diggaajat, luvassa voi olla ihan mitä vain. Melko varmasti Moikunkin löytää sieltä kitaransa kanssa, ja aika usein myös Tompan.

Ja muuten, jos blogin lukijoissa löytyy Thaimaan matkailijoita Satakunnan alueelta, kannattaa liittyä Sallan ylläpitämään Satakunnan Thaimaan matkaajat FB-ryhmään.

Se on moro nyt, ensi kerralla sitten kovanonnen Bumban melkein sydärin aiheuttaneesta taipaleesta.

Voi Humbanbumba...

6

Vieraskynäilijä Pauliina: Lomavärssy

Tämän postauksen on tehnyt vieraskynäilijä Pauliina, joka vajaa pari vuotta sitten vietti vuorotteluvapaansa paratiisisaari Koh Phanganilla. Niinä aikoina mekin Pauliinan kanssa sitten tutustuttiin.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä Pauliinan ajatuksia saarille paluusta:

Koh Phanganin jumalaiset auringonlaskut

Lomavärssy

Palasin lomallani Koh Phanganille, saarelle jolla vietin vuorotteluvapaan vajaa pari vuotta sitten.

Viime vuonna kävin Koh Samuilla, mutta tarkoituksella jätin naapurisaaren väliin. Syy... en pystynyt menemään sinne, kaipuuni saarelle oli niin kova, että tuska tuntui armottomalta. Ajattelin olevani liian heikko mennäkseni kotiin.

Tänä vuonna keräsin rohkeuteni ja suuntasin suoraan sinne. Paikkaan mikä vei sieluni. Paikkaan, joka on kuin koti, joka on kuin tuntematon hyvä. Joka on kuin rakkaus minulle.

Paluu saarelle

Lauttamatka oli yhtä helvettiä. Ei pelkästään sen vuoksi että vihaan suljettuja paikkoja, vaan koska pelkäsin reaktiotani astuessani kotisaarelle.

Pelko oli aivan turha. Astuessani laituriin kylmä hiki kuivui alta sekunnin, ja minut valtasi upea helpotuksen tunne. Olin kuin vastarakastunut teini. Hyppelin laiturilla ja thaikut katsoi mua kuin ufosta laskeutunutta muukalaista. Banana lady on palannut saarelle.

Aikani saarella vietin Cyana Beach Resortissa, jota pitää Frank. Hän tuli tutuksi vuorotteluvapaani aikana. Heidi kirjoittikin jo Frankin resortista, voit lukea jutun täältä. Sinne on palattava, sillä paikka on aivan huippu.

Aika Phanganilla meni liian nopeaan. Näin paljon ystäviä ja tuttuja, mutta liian moni jäi näkemättä. Perinteisesti kuitenkin jameissa tuli käytyä ja makkaraperunat Hutussa nautittua.

Toivon todella, että jo edesmenneen kuninkaan rakastamaa saarta kunnioitettaisiin jatkossakin, eikä sitä rakennettaisi täyteen turistipotaskaa. Tälle saarelle mahtuu edelleen hipit ja rokkarit vierekkäin ja päällekkäin. Lohduttavaa kaltaiselleni hylkiölle, joka rakastaa järjestystä ja outoa kyllä, vapauden tunnetta. 

Minä ja Oikku

Phanganilta Samuille

Phanganilta suuntasin Heidin kyydissä autolautalla Samuille. Oli muuten elämäni miellyttävin lauttakyyti. Tasainen ja lempeä. Lautat jotka kulkevät näiden saarten välissä ovat suurimmalta osin vain ihmisten kuljetuksiin ja niiden matkustusaika on 30-45 minuuttia. Autolautta samalla matkalla ottaa 1,5 tuntia.

Täällä Samuilla majoituin Maenam beachille, hotelliin nimeltään The Hammock Samui Beach Resort. Valitsin tämän kohtuullisen hinnan ja sijainnin takia. Maenam on rauhallinen alue, josta kuitenkin löytyy kaikki tarvittava.

Ranta on hieman karkeampaa hiekkaa, eikä aivan hienoa. Se on myös nopeasti syvenevä, me like! Hiekka ei pöllyä korviin, eikä tarvi kahlata kilometriä ennen uintia. Rannalla majoittumisen huippupuoli on mielestäni merituuli, joka tekee tukalan kuumastakin ilmasta siedettävän. Nyt on meinaan todella kuuma. Mutta en valita, sopii mulle.

Rannalla on tietenkin myös rantakoiria, joilla kaikilla on oma rantakaistale reviirinä. Tän hotellin rantakoira on kova tyyppi. Se vetää turpaan isompiaan, ellei halua niitten kanssa leikkiä. Nimesin sen Kärtyksi. Se ei juuri muista välitä, paitsi tietysti parkkeerasi mun terassille. En ole sitä syöttänyt, ettei kiintyisi kodittomana meikäläiseen turhaan. Jostain kumman syystä se kuitenkin tässä usein möllöttää. Kyllä koira koiran tunnistaa.

Mun terassilla köllöttelevä karvaturri.

Ja muita rantakoiria.

Maenamin kiinalaistemppeli

No mitä täällä Samuilla on sitten tullut tehtyä?

Tietty maattua rantsulla ja lilluttua meressä. Käyty jameissa ja nähty kavereita. Thaikkujen uusi vuosikin tuli vietettyä vesisodan merkeissä. Hieronnoissa ja kaiken maailman käsi- ja jalkahoidoissa on myös maattu tunti jos toinenkin.

Paljon kivaa on vielä edessä tällä reissulla.

Shoppailua Bo Phutin Fisherman's Villagen ihanissa putiikeissa. Perinteinen kasvohoito Central Festivalin hoitolassa. Parit markkinat. Yöpyminen tämän blogin pitäjän viidakkotalossa kobrien ja petokoirien keskellä.

Ai että mä odotan näkeväni Boon, Salsan ja Bumban. Erityisesti Boon, joka on thaimaanpystykorva, tai ainakin melkein puhdas sellainen. Boossa on taikaa. Se on peto, joka ei niin vaan ole ihan kaikkien kaveri. Ja tunnetusti tykkään eniten hiukka hankalemmista, erikoisista tyypeistä. Niin ihmisissä, kuin eläimissäkin. Sori vaan kaikki kaverit :)

Voikaa hyvin ja lomailkaa kauniissa Thaimaassa!

- Pauliina

Ps. Blogin pitäjä on täysin syytön tähän tekstiin

Fisherman's villagen perjantaimarkkinat

Viidakkotalon Tomppa

Upeita maisemia Maenamilta.

0

Cyana Beach Resort Koh Phangan- helmi palmujen katveessa

Jos oltaisiin käyty Phanganilla ennen kuin muutettiin Samuille, saattaa olla että asuttais siellä. Vaan ei oltu käyty, joten päädyttiin tänne.

Siis hyvä meininki täällä Samuillakin on, mutta on se vaan hemmetin hienoa, että 30 minuutin lauttamatkan päässä on paratiisi. Koh Phangan, Full moon partyjen maineella turhaan pilattu.

Full moon partyjen takia ei mekään aiemmin saarelle menty, ennen kuin mentiin ja ihastuttiin. Ihan kunnolla ja ikihyviksi. Täydenkuun juhlat ollaan tosin vieläkin kierretty kaukaa, enkä usko että lähempää tuttavuutta tullaan jatkossakaan tekemään. Se on se ikä, sekä muutamat epäkohdat, joita ei tee mieli katsoa läpi sormien.

Mutta jos et vieläkään tiennyt, niin Koh Phangan on ennen kaikkea aivan muuta, kuin sienipäissään rannalla aamuun asti pyörivä nuoriso.

Koh Phangan on paratiisi.

Koh Phanganin ikimuistoisia auringonlaskuja

Pauliina

Kun ystäväni Pauliina tuli vuosittaiselle 'lämpöä luihin ja ytimiin' -lomalleen, oli päivänselvää että päädytään Phanganille. Onnellinen Pauliina ehti tosin viettämään saarella melkein kaksi viikkoa, kun oma aikani riitti kahden päivän pyrähdykselle. Mutta parempi sekin on, kuin ei yhtään Phangania.

Pauliina on muuten asunutkin saarella vuoden päivät, ja kirjoitti silloin vieraskynäpostauksen blogiin. Sellaisen tilinpäätöksen omasta vuoden vuorotteluvapaastaan, joka ilon lisäksi sisälsi myös surua. Vuodessa Pauliina koki sellaisia asioita, joihin ei kahden viikon lomareissulla varmasti törmää. Kannattaa lukaista kirjoitus täältä.

Pari Pauliinan ystävää, Tanja ja Mika, olivat myös navigoineet Phanganille lomallaan, ja päätyneet hyväksi kokemaansa tuttuun resorttiin. Joten minun ei tarvinnut kuin istuutua 'valmiiseen pöytään'.

Cyana beach resortin sisäänkäynti

Sympaattiset bungalowit

Cyana Beach Resort - helmi palmujen katveessa

Se mitä Samuilla ja Phanganilla näkee liian usein on resortit, jotka on rakennettu vetämällä kaikki ensin matalaksi. Puut, pensaat, kaikki kasvusto. Aivan kreisiä.

Sitten rakennetaan resortti kuuman auringon alle, ja istutetaan uudet heiveröiset taimet kaadettujen tilalle. Ja toivotaan että ne joskus kasvaisivat.

Olen varma että siinä vuosien, ehkä jopa vuosikymmenien varrella on muutama kerta jouduttu kiroilemaan, kun ei olekaan niitä vanhoja puita tuomassa varjoa ja viilennystä. Jos ei ole kuin pari pientä risua ristissä pihamaalla, voi loman vietto tuntua ajoittain tukalalta. Täällä aurinko on nimittäin armoton.

Mutta Cyana Beach Resort on ihastuttavan erilainen. Paikan omistaja, belgialainen Frank, kertoi rakentaneensa resorttia kolme vuotta juurikin siitä syystä, että sai säästetyksi puut ja luonnollisen maisemoinnin. Rakennettiin siis luonnon ehdoilla, joka todellakin näkyy ja ihastuttaa.

Resortti hädin tuskin näkyy rannalta, eikä se todellakaan näy tieltä. Sillä sinne se on kätketty, kaiken kasvillisuuden keskelle, rauhaan turhalta hälinältä. Tuoksuvien puitten varjoon, missä riippumatossa loikoillessasi voit unohtaa koko ympäröivän maailman. Mutta et punaisena laskevan auringon kauneutta.

Ihania yksityiskohtia

Pauliinan bungalowin oma terassi

Omistajan loihtima illallinen

Cyana Beach Resortin bungalowit ja muut asumukset ovat thaimaalaista tyyliä eurooppalaisin vivahtein ja mukavuuksin. Löytyy jacuzzia poreilla, wifiä, ilmastointia, jääkaappia, vedenkeittimiä sun muuta. Eli kaikkea mitä nyt lomallaan voi kuvitella tarvitsevansa.

Mutta löytyy paljon muutakin. Kuten sympaattinen henkilökunta ja vielä sympaattisempi Frank. Belgialainen palomies, joka ennen muuttoaan Phanganille ehti asumaan 12 vuotta myös Samuilla. Kunnes kyllästyi hälinään ja valitsi toisin.

Meitä pidettiin enemmän kuin kukkaa kämmenellä. Mikan synttäreitten innoittamana Frank järjesti meille huikean illallisen rapuineen, mustekaloineen ja white snappereineen, ja voin vakuuttaa että siinä Woktum bayn rannalla auringon laskeuduttua mikään ei olisi voinut olla paremmin.

Maukasta oli ruoka muutenkin. Palvelu oli loistavaa, ja siivoukset sun muut härpäkkeet enemmän kuin kohdillaan. Bungalowit viihtyisiä ja siistejä (osa jopa omine jacuzzeineen), sängyt sellaisia joissa nukkuu hyvin, ja uima-allaskin riittävän kokoinen, vaikka rannalla oltiinkin.

Ennen kaikkea pidin resortin kodinomaisesta ja mutkattomasta tunnelmasta. Kuten niistä kolmesta valloittavasta hotellikoirasta, jotka Pauliinan herkkujen takia joutuvat lähdettyämme laihdutuskuurille. Valloittavat kolme muskettisoturia, jotka pitivät tunkeilijat loitolla ja aina ehtiessään kävivät pummaamassa rapsutuksen jos toisenkin.

Mahtava paikka, suosittelen lämpimästi. Pidä kuitenkin huoli että ehdit kotimatkalle ajoissa, sillä tähän resorttiin on helppo unohtua.

Resortin ravintola

Huomatkaa altaaseen jätetty luonnon kivi.

Voi näitä valloittavia koiria, omistajan pelastamia.

Bye bye!

10

Muutama vinkki Koh Phanganille menijöille

Kävikö sullekin niin, että jätit Koh Phanganin välistä sen huonon maineen takia? Meille kävi niin vuosia, kunnes päätettiin viimein pyörähtää siellä ystävämme Vesan häissä. Jo silloin ensimmäinen ajatus oli, kuinka väärinymmärretty saari onkaan.

Nykyään ollaan nautittu siellä jo useasti. Viimeksi Balin reissun jälkeen, kun koirienhakureissulla jatkettiin lomaa parilla päivällä.

Koh Phangan menee aina suoraan ytimeen. Vaikea ymmärtää, kuinka näin lähellä Samuita oleva saari voikaan olla niin erilainen. Jotain niin koukuttavaa siinä on, että voin hyvin nähdä meidän vielä asuvan siellä.

Blogin lukijat lähettävät usein vinkkikysymyksiä Phanganiin tai Samuihin liittyen (kiitos niistä) ja pyrin luonnollisesti auttamaan, vaikka pidänkin itseäni vielä aikamoisena turistina.

Ihana Phanganin aamusatama

Joten tässäpä muutama vinkki Phanganille:

Sukellus

Tiedättekö, mulla on käsittämätön sukelluskammo. Sitä ei suinkaan helpota se, että edellisestä sukelluksestakin on taas vierähtänyt kymmenisen vuotta. Täällä sitä elellään unelmavesien ympäröimänä, enkä ole saanut otetuksi itseäni niskasta kiinni. Sillä tiedän toki, että mitä useammin painuisin pinnan alle, sitä hennommalla otteella kammo kuristaisi.

Tällä kerralla en itse päässyt sukeltamaan reissussa sairastetun keuhkoputkentulehduksen takia, vaan jouduin tyytymään snorklaamiseen. Tomppa tarjosi silti perheen junioreille Discover scuba diving -päivän, missäpäs muualla, kuin yhdellä Thaimaan parhaimmista sukellusspoteista Sail Rockilla.

Discover-sukelluksella (3500 bahtia, noin 90 €) pääsee turvallisesti tutustumaan merenalaiseen maailmaan laitteilla ja oman sukellusoppaan kanssa. Sukelluksen maksimisyvyys näyttäisi olevan 12 metriä, mutta näillä näkyvyyksillä elämys yltää helposti ylikin. Vai mitä sanotte siitä, että jo ensimmäisillä sukelluksillaan meidän juniorit näkivät valashain, merten lempeän jättiläisen? Otuksen, jota moni sukeltaja ei onnistu näkemään koko elämänsä aikana.

Vaikka lähtökohtaisesti olisin voinut junioreitten puolesta vähän jännittääkin, ei moiseen ollut mitään tarvetta. Kolmella kundilla oli kaksi ammattiopasta kyljessä kiinni, ja jopa yksi merta kohtalaisesti pelkäävä oppilaskin pääsi kammostaan. Pakkohan allekirjoittaneenkin on päästä, vai mitä?

Tomppa käy Moikun kanssa sukeltamassa The Dive Inn -sukellusfirman kanssa, joten valinta oli meille helppo. Mahtava porukka, tiukka mutta humoristinen ote, paljon turvallisuutta ja huikeata meininkiä. Vahva suositus! Jos et tiedä haluatko sijoittaa sukelluskurssiin vai et, pelkäätkö liikaa vai et, tämä kokemus on juuri sinulle!

Minnekäs muualle kuin kuuluisalle Sail Rockille.

Ensin paperit kuntoon, teoria hoitui reilu tunnin laivamatkalla.

Siinä se, kuuluisa Sail Rock. Älkää antako ulkomuodon hämätä.

Veikkaan että vähän jännitti

ja tässä ehkä vielä vähän enemmän.

Mutta oppaat oli kyljessä koko ajan.

Ekan sukelluksen jälkeen pystyi jo nauramaankin.

Auringonlasku Three Sixty Barissa

Koh Phanganin rannat on upeita. Blogissa löytyykin Tompan kirjoittamia rantapostauksia sekä täältä, että täältä, ellet ole vielä lukenut. Koska rannat ovat upeita, myös auringonlaskut ovat mieleenpainuvia. Riippuen tietenkin paikoista, joissa niitä käy ihastelemassa.

Three Sixty Bar on tähän tarkoitukseen ehkä Phanganin paras paikka. 360 asteen henkeäsalpaavat näköalat, ympäröivät vuoret, mielenkiintoiset ihmiset ja rento musiikki höystettynä pina coladalla, voiko muuta enää toivoa? Tsekkaa myös paikan tapahtumatarjonta, sitä nimittäin riittää.

Paikka on yksinkertaisesti nähtävä, jotta voi kuvitella. Paras tapa mennä sinne on tietenkin mopo, ja toisin kuin vielä joitakin aikoja sitten, pitäisin Phanganin teitä erittäin kelvollisina myös ensikertalaisille. Ainakin ne on hemmetin paljon paremmassa kunnossa kuin Samuin kuoppaiset ja kapeat. Liikennettäkin on vain murto-osa meidän kaaoksesta.

Aivan huikea auringonlasku ja tunnelma.

Thong Sala Night Market

Thaimaan iltamarkkinoilla on ihan omanlaisensa tunnelma, joten näitäkään ei kannata jättää välistä. Kyseessä on pääsääntöisesti ruokamarkkinat, vaikka jotain pientä muutakin vaihtelevasti löytyy.

Paikallinen ruoka on arvatenkin taivaallista, mutta monenmoista vaihtoehtoakin löytyy. Alueella on myös pöytiä, joihin voi istahtaa nauttimaan kojuista keräämänsä herkut. Itse olen onnellinen myös siitä, että voin halutessani nauttia myös lasillisen viiniä samalla, kun tiirailen paikalla pörrääviä mielenkiintoisia maailmanmatkaajia.

Thong Salan ruokamarkkinat voittaa mennen tullen monet ylihintaiset ravintolat paitsi hinnoillaan, myös ilmapiirillään. Varaudu kuitenkin siihen että porukkaa on paljon, eikä omaa pöytää välttämättä heti löydy. Mutta hei, aina voi istahtaa tuntemattomien pöytään ja saada mahdollisesti uusia ystäviäkin!

Thong Salan iltamarkkinat

Koh Phangan

Mainettaan paljon parempi kaunotar. Joten Full moon partyja pelkäävät; unohtakaa ne. Saarella on niin paljon muutakin annettavaa. Jos et usko, kokeile itse!

Tomppa ja Moikku sukeltelivat omia menojaan.

Iso kiitos The Dive Innin mahtavalle porukalle. Tullaan varmasti uudestaan!

4