Tomppa: Tee mitä voit, sillä mitä sinulla on, siellä missä olet - Theodore Roosevelt

Tässä hieman vieraskynäilyä Tompan toimesta ja asiaa mm. kitaransoitosta. Sekä huipputarjous tähän liittyen.

Olkaa hyvät:

Ajattelin tässä postauksessa avata hieman kuulumisia työasioista, mikä tuntuu olevan se yleisin kysymys, kun tutustumme uusiin ihmisiin. Tässä on tosin semmoinen miina, että se mikä on faktaa tätä kirjoittaessa, saattaa olla jo vaihtunut uusiin kujeisiin muutaman viikon päästä.

Tässä kuitenkin pieniä paljastuksia blogin lukijoille. Vaikka tänään ei jotain ratkaisua näkyisikään, se ei tarkoita sitä, etteikö ratkaisu voisi löytyä huomenna. Elämä kantaa kyllä!

Tomppa ja yli 25 vuotta matkassa ollut kitara.

Hidas alku

Alunperin tarkoitukseni oli löytää täältä riittävästi kitaraoppilaita toimeentulon turvaamiseen. Olen opettanut kitaransoittoa noin 20 vuotta, ja pidän siitä suuresti. Oppilaitten innoituksen ja kehityksen seuraaminen on paras palkkio opettajalle.

Täällä ongelmaksi muodostui ensin sopivan työluvan saaminen ja seuraavaksi opetukseen sopivan paikan löytäminen. En ole halunnut vuokrata omiin nimiin 'kokopäiväistä' toimitilaa, koska toiveissani on saada oppilaita ainoastaan muutamalle päivälle viikossa. Homma on siis pyörinyt lähinnä ajatuksen tasolla viimeiset liki neljä vuotta.

Kiinteistövälittäjäksi

Asuntojen vuokraustoiminta astui mukaan kuvioihin melko salakavalasti. Se ei ollut tarkoitus, mutta siihen ajauduttiin pari vuotta sitten silloisen landlordimme toiveesta.

Homma toimi paikoitellen oikein mukavasti, mutta kävi raskaaksi viime kesän jälkeen. Silloin en enää itse manageerannut taloja, vaan toimin ainoastaan agenttina. Valitettavasti landlordin oman väen palvelusinto ei purrut asiakkaisiin tarpeeksi ja huonojen palautteiden johdosta Airbnb sulki yhden silloisista kohteista. En löytänyt tällä kertaa yhteistä säveltä landlordimme kanssa vuokraustoiminnan toimintatavoista ja hinnoittelusta, joten viimeiset kauttani tulleet asiakkaat olivat Samuilla helmikuussa 2018.

Tämän jälkeen Airbnb on muutenkin ollut tapetilla täällä - kuka saa vuokrata taloja ja miten?

Etätyö

Tärkeimpänä ja rakkaimpana työnäni on Musiikkikoulu Rock House. Hoidan täältä käsin opetuspaikkojen varaukset Suomessa, markkinoinnin, kirjanpidon (materiaalitoimitukset kirjanpitäjälle), oppilaslistaukset, palkkojen laskemiset ja muut hallinnolliset työt. Apunani Suomen päässä on Hamppe, jonka apua erinomaisen opetustyön lisäksi on ollut kultaakin arvokkaampaa. Kiitos Hamppe ja muut huippuopettajamme!

Satunnaisesti olen pitänyt myös Skype-kitaratunteja, mutta viidakkotalon aikaisempi onneton nettiyhteys teki siitä hankalaa. Onneksi nyt ollaan saatu kunnon kaapelit taloon ja netti toimii kuin unelma.

Bändit ja muut jamittelut

Viimeisen puolen vuoden ajan olen isännöinyt Boat Barin jameja keskiviikkoisin. Tämän lisäksi perjantaisin soitan Stop@Sopassa kitaraa Oudin ja Natin kanssa. Eli pientä lisätuloa on näin löytynyt kitaransoiton avulla. Muutama isompi keikkakin on kevään aikana eksynyt kalenteriin, mutta mitään vakituisempaa ei vielä muuten ole näköpiirissä.

Musisointi muitten kanssa on kuitenkin sitä parasta huumetta, jota suosittelen kaikille. Bändi, jamit, kaverin kanssa soittaminen...kyllä!

Boat Bar ja keskiviikkojamit.

Kesä 2018

Pari viikkoa sitten pääsin vihdoin aloittamaan kitaratunnit paikallisen musakoulun tiloissa. Ystävämme Rockin tulkkauksen avulla sain vuokrattua musakoulusta opetustilan tarpeitteni mukaan - tällä hetkellä opetan maanantaisin. Kun saan lisää oppilaita, voin vuokrata heiltä vielä 1-2 lisäpäivää.

Eikä tarvinnut odottaa kuin melkein neljä vuotta. Nyt olemme päässeet hyvään vauhtiin Rockin, Carlin, Brentin ja Kerryn kanssa ja odotan innolla milloin saadaan tyypit jamittelemaan Boat Bariin.

Vihdoin myös muutama kuukausi sitten aloitettu keskustelu viiden tähden hotellin kanssa tuotti tulosta (kiitos jälleen ystävämme Rock), ja näillä näkymin ensimmäiset kitaratunnit hulppean hotellin asiakkaille pidetään jo ensi viikolla. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Kitaraoppilas ja rakas ystävämme Rock.

Tomppa ja ukrainalainen rumpali Niko.

Opetusympäristöä hotellilla.

Mitä seuraavaksi?

Odotan jännityksellä miten hommat ison hotellin kanssa etenevät. Parhaassa tapauksessa saan hotellin kautta myytyä itselleni riittävän määrän kitaratunteja viikoittain. Huonoimmassa tapauksessa pidän muutamia ilmaisia esittelytunteja resortin rannalla palmun katveessa kahvia nauttien. Jos ei muuta, niin ehkä tämän kautta saan myytyä itseni ja bändin hotelliin keikalle.

Kuten mainitsin, saimme viimein kunnollisen nettiyhteyden viidakkotalolle. Nyt aloitan Skype-kitaratuntien pitämisen uudelleen ja toivottavasti minut löytää myös Rockwayn OmaOpe-listalta.
Olen matkan varrella tehnyt liki 500 opetusvideota Rockwaylle ja seuraavan Suomen reissun yhteydessä päästään todennäköisesti kuvaamaan uusiakin kursseja.

Voit katsoa muutamia ilmaisia opetusvideoitani täältä (valitse mieluinen kurssi, useimmissa kursseissa on pari ilmaista videota).


Skype-kitaratunnit kanssani ja lahjakortit

Eli jos kaipaat kitaratunteja kotisohvallesi, mökille tai reissuun, niin nyt jos koskaan on oivallinen hetki aloittaa kanssani; Blogin lukijana saat kitaratunnit kanssani spesiaalihintaan -30% tarjouskoodilla THAIMAANRANTA - klikkaa tästä ilmoittautumaan! Tarjous Skypetunneista/ lahjakorteista on voimassa 31.7.2018 asti.

Kirjoita ilmoittautumislomakkeessa ETUKOODI -kenttään koodi THAIMAANRANTA, ja saat 30% alennuksen kursseista.

Fyysinen lahjakortti onnistuu myös, eli tässä on vallan hyvä lahjaidea vaikka kaverille, häihin, tuliaisena mökille, syntymäpäiviin, jne. Mikäli haluat fyysisen lahjakortin tiettyyn osoitteeseen, mainitse siitä 'kerro lisää toiveistasi'- kentässä.

Todettakoon loppuun vielä se, että mikäli olet suuntaamassa Samuille lomamatkallasi, niin voit tulla tunneilleni myös täällä. Lainakitara löytyy kyllä.

Erinomaista kesää kaikille - pidetään musiikki elävänä niin Suomessa kuin maailmallakin!

Tomppa /Thaimaanrannan maalari 

Kuvaa klikkaamalla pääsee myös ilmoittautumaan Skype-kitaratunneilleni ja lunastamaan 30% blogialennuksen: 

Skype-kitaratunnit
Klikkaa kuvaa ja pääset ilmoittautumaan kursseille.
 
4

Sankarit Markus, Daniel & Kelly

Kuinka pitkään veikkaisit, että fillarireissu Tšekeistä Uuteen Seelantiin voisi kestää? Tai olisiko se ylipäätään mahdollista, vai pelkkää hullua kuvitelmaa? 

Ajella nyt läpi Gobin autiomaan ja vaaralliseksi mainitun Iranin, yöpyä hylätyissä rakennuksissa Kiinassa kun muuallekaan ei huolita, sekä kärsiä yksinäisyydestä keskellä ei mitään. 

Tai olla yksinäinen ihmisvilinässä, jossa kukaan ei ole kiinnostunut sinusta.

Se voi olla hullua kuvitelmaa ja päätön unelma, mutta on se mahdollista. 

Sillä tunnen erään, joka on tällä reissulla parasta aikaa.

Vasemmalta Daniel, Kelly ja Markus.    

Tältä kartta näytti Samuin kohdalla.

Seikkailija Markus Kauhanen 

Markuksen oli tarkoitus lähteä Uuteen Seelantiin puoleksi vuodeksi töihin. Tätä ennen hän kuitenkin päätyi puoleksi vuodeksi Eurooppaan polkupyörämatkalle ja tapasi viimein englantilaisen Danielin. 

Se oli Daniel, joka tuon ajatuksen istutti Markuksen päähän Kroatiassa. Entä jos lentämisen sijaan polkisikin Uuteen Seelantiin?

Päätös polkupyörämatkan pidentämisestä Uuteen Seelantiin ilman ennakkovalmisteluja, rahaa ja kunnollisia varusteita oli Markuksen mielestä yön pitkinä tunteina tehty järkeä vailla ollut päätös.  Mutta siitä se sitten starttasi, kuopiolaisen Markuksen päätön matka maailman ääriin. Matka, jonka arvioitu kokonaiskesto on noin kaksi vuotta.  

Lähtiessään matkalle Markuksella ei ollut edes kokemusta retkipyöräilystä. Mutta hän halusi nähdä ja kokea maailmaa avoimin silmin ja uteliain mielin. Matkakassa reissun pidennyksestä päätettäessä oli reilu 4000€, joten jonkinlaista sponsoria olisi matkalle kaivattu. Yrityksistään huolimatta sellaisia ei löytynyt, siksi pieni stressi taloudellisesta pärjäämisestä on ollut Markuksen kaverina silloinkin, kun muuta seuraa ei ole ollut näköpiirissä.

Vajaa kaksi vuotta reissussa, välillä yksin, välillä toisten seurassa on opettanut kaiken tarvittavan; miten leiriytyä kylmässä ja miten pyöräillä kuumassa. Vaikeuksia ja haasteitakin on matkan varrelle sattunut, ja toisinaan Markus onkin ollut hämmästynyt, että on puskenut itsensä läpi niin monen vastoinkäymisen. 

Mutta hän tietää nyt kuinka viedä vaativa matka päätökseen. Hän tietää pystyvänsä siihen.

Minäkin tiedän, että hän pystyy siihen. Hän oli jo voittaja, kun polkaisi matkaan Prahassa. 

Markus Tree Bridge Coffeen maisemien äärellä.

Ja Daniel vesiputouksella.

Sankarit Samuille

Kun Balilla tapaamamme uudet ystävät SlowDown To DownUnder -blogin Minna ja Juha ottivat meihin yhteyttä pyöräilijäsankareitten siirtymisestä Thaimaan kamaralle pitkällä matkallaan, ei heidän tarvinnut kahta kertaa kysyä otetaanko kattomme alle kolme hikistä ja matkallaan ryvettynyttä reissaajaa. 

Vaikka emme olleet koskaan tavanneet, oli Markuksen blogin lukeminen tehnyt miehen meille jo melkein tutuksi. Markus jos kuka osaa kirjoittaa kohtaamisistaan ihmisistä niin sydämellisesti, ja kokemistaan vastoinkäymisistä niin avoimen riipaisevasti, että halusimme ehdottomasti olla osa tätä hurjaa matkaa.

Olemme aina tulleet erityisen hyvin toimeen nuorten kanssa, ehkä taustaltamme löytyvän vapaaehtoisvoimin rakennetun Kalajärven skeittiparkin takia. Tämä kahdeksan vuoden projekti yhdessä paikallisen nuorison kanssa opetti jo silloin näkemään, kuinka valtavasti nykypäivän nuorilla on tälle maailmalle tarjota.

Bloggaaja työssään.

Markus, Daniel ja Kelly

Samui otti matkaajat vastaan melkein ennen näkemättömän myrskyn voimalla. Danielin kysyessä ovatko tällaiset myrskyt Samuilla normaaleja, jouduin vastaamaan kyllä. Vaikka sellaisessa voimakkuudessaan onneksi kuitenkin melko harvinaisia. 

Markus, Daniel ja Kelly ovat mainioita tyyppejä. Kun Markus pidensi omaa reissuaan Danielin innoittamana Uuteen Seelantiin asti, ei Danielin alkukaan ilman säätämistä tapahtunut. Kun matkaseuraksi sovittu ystävä luovutti leikin jo ensimmäisen kolmen päivän jälkeen, joutui Danielkin miettimään yksinäisen matkan mielekkyyttä. Mutta ei hänkään voinut luovuttaa. 

Onneksi kummankin matkamiehen tielle on mahtunut kohtaamisia muitten pyöräilijöitten kanssa, ja kohtaamisia myös toistensa kanssa useastikin, teitten jälleen erkaannuttua ja yksinäisten kilometrien alettua. Samuilta eteenpäin kaverukset kuitenkin taittavat loppumatkan yhdessä.

Daniel on oman reissunsa aikana useaan otteeseen pyytänyt ystäviänsä liittymään mukaan, ja viimein yllätyksekseen Bangkokista seurueeseen liittyi Danielin vanha kämppäkaveri Kelly. Tiukka mimmi, jolla hänelläkään ei ollut aikaisempaa kokemusta retkipyöräilystä. Bangkokista löytyi Kellylle sopiva käytetty polkupyörä, ja näin joukko täydentyi minikokoisella, mutta pippurisella naissankarilla.

En epäile yhtään, etteikö Kellyn seura olisi tullut nuorille miehille tarpeeseen. Vaikka Kellyn ensimmäisiä kysymyksiä reissuun liittyen oli mahtuisikohan hiusten suoristusrauta matkaan, on Kelly lyönyt kaverukset ällikällä. Ei valitusta tai väsymystä, vaan tiukkaa päättäväisyyttä edessä olevia kilometrejä ja taivaaseen yltäviä mäkiä kohtaan. 

Loistavaa Kelly!

Seikkailijat olivat luonnonlahjakkuuksia myös koirien kanssa.

Iloinen porukka hengähdystauolla.

Olihan huippua

Hyvin selvittiin viidakkotalossa kuusi ihmistä yhdellä vessalla ja kylppärillä, eikä tehnyt edes tiukkaa. Talon vähäiset astiatkin riittivät, varsinkin kun nuoriso oli jatkuvasti tiskaamassa. Ja rehellisesti sanoen, luulen ettei meillä ole koskaan muutenkaan ollut huushollissa niin siistiä.

Neljä päivää on lyhyt aika. Jopa liian lyhyt silloin kun on nastaa. Samuin ilmat olivat puoliksi kummalliset, puoliksi täydelliset, mutta sen mukaan mentiin. Vähäisten päivien aikana ehdittiin kuitenkin käydä vesiputouksella Tree Brigde Coffeessa, saarikierroksella mopoilla, uimassa Crystal Bayssa, ja luonnollisesti jameissa Boat Barissa. Pääsipä isäntäväki myös nauttimaan nuorten vieraitten loihtimasta illallisesta jälkiruokineen pimeän viidakon sirittäessä ympärillä.

Mutta ne tarinat, niitä parempia ei olekaan. Kirjoittaisin mielelläni niistä kaikista, mutta ehdotan että käytte lukemassa tarinoita suoraan Markuksen blogista Markus Kauhanen, ja Danielin Facebook-sivuilta Dan Cyckles World.

Markuksen huikeata matkaa voi tukea lahjoituksilla hänen sivujensa kautta, linkki tässä. Sillä vaikka temppelien silloin tällöin tarjoamia ilmaisia majoituksia osuu välillä matkan varrelle, aina niin ei ole. Jos ilmat vielä tekevät taivasalla nukkumisen mahdottomaksi, silloin on turvauduttava hostelliin. 

Omalla pyöräreissullaan Daniel vastaavasti kerää Unicefin kautta lahjoituksia maailman huono-osaisimmille lapsille. Hänen kauttaan pääset lahjoittamaan Unicefille täältä.

(juttu jatkuu vielä kuvien jälkeen)

Danielin kautta lahjoittamaan tänne.


Vesiputous ei aivan parastaan antanut, mutta oli varmasti kokemus.

Oikotie Maenamista Lamaille.

Danielin jalka tarvitsi jo lääkekuurinkin, sen verran on moskiitot syöneet.

Huikeita tyyppejä vai mitä? 

Kun vihdoin koitti aika, että tämä iloinen seikkailijaporukka otti pyörät alleen ja poistuivat viidakkotalon syleilystä, ei kyyneleiltä voinut välttyä. Vaikkei itkun tihrustaminen tältä bloggaajalta paljoa vaadikaan, niin nyt käytiin kyllä syvällä. Voiko näin nopeasti kiintyä näin kovin?

Markuksen matkaa pääsee seuraamaan Markus Kauhanen- blogista ja Danielin matkaa vastaavasti hänen Facebookissa olevasta Dan Cyckles World -blogistaan.

Onnea matkaan sankarit!

Ps. Koh Samuilta tämä reissuryhmä on siirtymässä kohti Koh Lantaa ja veikkaanpa, että Kaikki Thai Ei Mitään -blogin Marika tulee kirjoittamaan tästä ryhmästä seuraavaksi. 

Markuksen, Danielin ja Kellyn puolesta kiitos Marika, että tarjoatte katon heidän päänsä päälle. Ette varmasti kadu.

Ja jotta tiedätte, tässä vielä otteita Markus Kauhasen blogista. Kuten huomaatte, tätä seikkailua ei kannata jättää seuraamatta:

  • 'Oli alkamassa aavikkomyrsy. Pakkaaminen vei pienen ikuisuuden ja kun viimein pääsin takaisin tielle, vihuri ulvoi niin rajusti, etten voinut polkea lainkaan. Jopa työntäminen oli välillä mahdotonta ja minun piti pysähtyä, pidellä pyörää kaksin käsin pystyssä ja odottaa, että myrsky on tarpeeksi tyyni työntämiseen'...
  • 'Oli tammikuu, yölämpötilat jopa -15, minulla ei ollut enää telttaa ja 1700 kilometriä Gobin autiomaata odotti ulkona. Kenties se etutavarateline ei nyt sitten ollutkaan niin iso ongelma'...
  • 'Aloin viettää yöni hylätyissä rakennuksissa, moottoritien siltojen alla, hostelleissa silloin, kun olin kaupungeissa, kysyen ihmisiltä apua ja taivasalla, jos en muuta löytänyt. Vuosi vaihtui kiinalaisen ravintolan lattialla. Se oli herkullinen uusi vuosi'...
  • 'Tuuli alkoi kiusata uudestaan. Kahdessa päivässä onnistuin työntämään 75 kilometriä. Hauskaa kuin hiekalla hiihtäisi. Sinä yönä oli ennusteen mukaan -17 astetta ja navakka tuuli. Paitsi epämukavaa, ulos jääminen olisi nyt jopa vaarallista'...
  • 'Aavikolla ei ollut hotelleja eikä levähdysalueita, joten kysyin maanviljelijöiltä apua. Päätin kuitenkin selviytyä omillani, kun kolmas maanviljelijä lähetti minut matkoihinsa huutaen vasten kasvojani. Hylätty rakennus pelasti minut jälleen, mutta se oli silti kylmä yö. En tiennytkään, että hammastahna voi jäätyä'...

10

Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Ei mennyt cashew-plantaasittaren hommat niin kuin Strömsössä, mutta elämä on. Jotain on opittu (kantapään kautta), hikeä valutettu, ja pikkuriikkisen päästy myös herkuttelemaan.

Kaupan päälle on saatu peukaloista sulaneet sormenjäljet, 'palohaavat' polvessa ja jalkapöydällä, sekä pikku hiljaa kuoriutuvat nahat muissa sormissa. Taistelussa tulleita vammoja, niitä riittää.

Cashewpähkinät on kokonaisuudessaan kova haaste, mutta tiukkaa siitä tekee kuorissa oleva myrkyllinen öljy. Ei auttanut ennakko-opiskelu, kysyminen tutuilta eikä naapurin mummolta. Vaikkei näihin taisteluvammoihin onneksi kuole, on meidän parempi jättää savotta ensi kerralla jonkun muun hoidettavaksi.

Tompan käsivammat

Kuivatetut pähkinät

Työprosessia

Cashewpähkinät puusta lautaselle

  • Kerääminen. Kuten kirjoitin aiemmin, pähkinät kasvavat valehedelmän persuuksissa. Se ei ole ongelma, itseasiassa valehedelmät ovat sen verran painavia, että ne putoilevat puista näppärästi. Tämä helpottaa kummasti keräilyä. Pähkinät erotettaan haisevasta valehedelmästä ja kuivatetaan, tai ainakin yritetään. Meidän pähkinäsaalis oli kaikkiaan kaksi säkillistä, josta riemuittiin kovasti. (Loppua kohden ei enää niin kovasti).
  • Kuivattaminen, osa 1. Ensin me kuivateltiin pähkinöitä reikäisessä riippumatossa (jossa ne melkein homehtui), kunnes pojat keksi rakentaa kuivaustelineen. Meidän tuurilla vettä satoi pari viikkoa päivittäin, eikä kuivumisesta meinannut tulla mitään. Kun pari aurinkopäivää osui kartalle, alkoi tapahtumaan. Päästiin viimein siirtämään kuivat pähkinät säkkeihin odottamaan kalenterista löytyvää vapaata aikaa.
  • Kuoriminen, osa 1. Niin, nämähän kuoritaan siis kaksi kertaa. Ensin yritetään urheilla päällimmäinen panssarikuori pois, mitä varten tarvitaan tietty työkalu. Kiitos Vesan vaimon vinkkien, me löydettiin sellainen, vaikka viikko siihenkin tuhraantui. Tässä kohtaa tullaan myös kuorissa olevaan myrkkyyn, josta tiesin, mutten arvannut aivan näin stydiksi. Meidän löytämällä 'työkalulla' pähkinät saatiin puoliksi, jolloin kovasta kuoresta vapautui myrkyllistä öljyä. Kaikenlaisia hanskoja oli käytössä, mutta kumiset öljy sulatti ja ohuisiin muovisiin tuli muuten vaan yllättäviä reikiä. Tässä nyt sitten pikkuhiljaa kuoriudutaan öljyn sulattamista nahoista.
  • Pähkinän kaivaminen kuorista. Ensimmäiset saatiin ulos lähes muruina, mutta työ tekijäänsä opettaa ja lopussa saatiin jo melkein puolikkaita pähkinöitä ulos. 
  •  Kuivattaminen, osa 2. Pelkkä ulkokuori ei siis riitä, vaan kuoren alla (pähkinän päällä) on myös eräänlainen nahka, joka sekin oli saatava pois. Tätä varten pähkinöitä kuivatettiin uunissa tunnin verran miedolla lämmöllä, jotta nahka irtoaisi helpommin. Ei sekään ihan helppoa ollut, ja viimeistään tässä vaiheessa viimeisetkin puolikkaat pähkinät päätyivät aika lailla muruiksi. Koska aika on rahaa, olin viikon näperreltyäni jo täysin valmis luovuttamaan. 
  • Paahtaminen. Kuten arvata saattaa, tämä oli se helpoin osuus. Nopea paahtaminen pannulla suolan kanssa, ja makuelämys oli valmis. Voin muuten sanoa, että olivat taatusti parhaimmat cashewt ikinä. Eikä vähiten siitä syystä, että cashewn matka lautaselle oli pitkä ja hikinen.

Mutta siitä selvittiin. Pakko kuitenkin tunnustaa, että siinä vaiheessa kun ensimmäisen pähkinäsäkillisen jälkeen sormien kuoriutuminen oli jo hyvässä vauhdissa, päätin luovuttaa toisen säkillisen puutarhurille.

Veikkaan hänen nauraneen partaansa.

Työskentelyolosuhteet ihan kivat, muttei ehkä parhaat.


8

Mielisairauteni - mökkikuume

Se iskee viimeistään tähän aikaan vuodesta. Huomaan hakeutuvani tietyille nettisivuille kuolan valuessa suupielistä ja mielikuvituksen liidellessä jossain sfääreissä. On punaista tupaa ja keltaista tupaa, mummonmökkiä ja vaarinmökkiä.

Tätä sairautta kutsutaan mökkikuumeeksi.

Vanhat talot<3

Ja Suomen kesäinen luonto.

Oman mökin metsästys

Kaksi vuotta sitten etsittiin omaa mökkiä. Seikkailtiin Varsinais-Suomen maalaismaisemissa ja huokailtiin toisinaan ihastuksesta, välillä järkytyksestä. Löytöjä tehtiin, mutta mikään ei sittenkään natsannut.

Piti olla vettä - mieluummin merta - ja rantasaunaa. Kalavedet oli ehdottomat. Toivelistalta löytyi myös vanha pihapiiri puineen ja perennoineen. Omenapuita, luumupuita, liljaa, ruusua ja kurjenmiekkaa.

Mutta äh... joko jotain puuttui, tai sitten oli liian tyyristä.

Haaveet haudattiin, kunnes vuosi sitten mielisairaus iski uudestaan.

Paraisten helmiä.

Ei ole järvimaiseman voittanutta.

Vuokralla meren rannalla

Vuosi sitten vietettiin kesä vuokramökissä meren rannalla. Ei ollut enää tarvetta omistaa.

Mökki oli ihana, kesä kamala. Kylmä pureutui luihin ja ytimiin. Toppatakki oli käytössä useammin kuin hepenet, ja merituuli vei tuhkatkin pesästä.

Moni muukaan asia ei mennyt käsikirjoituksen mukaan, mutta se nyt oli vaan omaa tyhmyyttä.

Samuille paluun jälkeen päätettiin, että tänä kesänä jää Suomi välistä (voit lukea siitä täältä).

Ei mökkiä, ei villasukkia, ei takkatulta tai rantasaunaa. Ei kalareissulla jäätyneitä varpaita tai punkkeja. Ei orvokkeja, sammalleimuja eikä pelargoneja. Eikä voilla kuorrutettuja uusia perunoita. Aika kamalaa...



Mielisairaus ei hellitä

Ja taas, tässä sitä ollaan. Samassa pisteessä kuin jokainen vuosi. Lentolippujen kärkkymistä, mökin etsintää ja ikävää. Ikävä Suomeen, ikävä rakkaita ja ystäviä. Ikävä grillimakkaraa ja uusia perunoita. Ikävä männyn tuoksua, krassien kirkkautta ja kuulaita kelejä.

Ikävä mustikoita, kanttarelleja ja metsää ilman skorpioneja. Tähän mennessä on unohtunut jo punkit ja hirvikärpäset, kylmä viima sekä räntäsateet.

Tänä vuonna etsitään taas omaa kesäpaikkaa. Sellaista punamultaista mummonmökkiä, jonka pikkuruutuisten ikkunoitten kehykset ovat puhtaan valkoiset. Voi se olla keltainen vaarinmökkikin, kunhan sisätiloissa voi vielä haistaa vaarin vanhan piipputupakan tuoksun. You know what I mean.

Maailmalla on nasta olla, mutta kesäpaikka Suomessa olisi tosi kova juttu. Eikä sen tarvitsisi olla edes rannalla, sillä riittäähän Suomessa järviä.

Tiedätkö sinä sellaisen ylväästi vanhentuneen kaunottaren, joka kaipaisi uutta emäntää?



10

Beach house ja onni onnettomuudessa

Kuka muistaa vielä meidän häädön? Tai beach house -unelman? Sepäs olikin aikamoista. Jutun voi lukaista täältä.

Ikuinen unelma

Kukapa ei olisi joskus haaveillut asuvansa pienessä kodikkaassa rantatalossa, jossa illan viimeiset äänet ovat meren pauhu. Ja missä aamut alkavat terassin ovien avaamisella turkoosin meren syleilyyn. Edelleen tämä mielikuva saa ihoni kananlihalle.

Me löydettiin sellainen. Muutettiin sisään ja haettiin koirat hoidosta Phanganilta. Elettiin unelmaa, kunnes saatiin häätö. Elämämme ensimmäinen, ja vain puolitoista viikkoa muuton jälkeen.

Ottihan se hieman ylpeyden päälle, vaikka silloinen välittäjämme sanoikin, että 'nyt Heidi mennään eteenpäin, eikä murehdita menneitä'.

Onneksi rakkaat sveitsiläiset ex-naapurimme pelastivat meidät silloin kattonsa alle.

Ja onneksi päästiin siitä hampaattomasta venäläisestä eroon.

Olihan se unelmapaikka.

Merivitamiinia oli tarjolla aamusta iltaan.

Ja koirillekin mainio pieni rantapoukama.

Hampaaton venäläinen

En yleensä kirjoita kenestäkään näin rumasti, enkä edes ajattele kenestäkään näin rumasti. Mutta tämä venäläistynyt ranskalainen gangsterivuokranantaja sai silloin karvani pystyyn. Saa vieläkin.

Näin hänet nimittäin. Ja säälin kaikkia hänen raivonsa kohteeksi joutuneita ystävällisiä HomePron myyjiä. En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta pahalta se näytti.

Pysyttelin sivummalla ja seurasin, kuinka rantatalon ex-vuokranantajamme sätti ihmisiä naama punaisena, tökkien heitä rintaan ja osoitellen sormella ohimoonsa. 'Idiootit', saatoin melkein kuulla hänen huutavan.

Eikä Thaimaassa edes voi menettää hermojaan.

Vieläkin vuokralla.

Beach house nyt

Tässä yhtenä päivänä kävimme Tompan kanssa ihan vaan mielenkiinnosta katsomassa, josko rantataloon olisi löytynyt uudet vuokralaiset. Vaan eipä ollut. Suuri 'for rent'-kyltti roikkui portin pielessä edelleen.

Olin hieman vahingoniloinen, sillä tällä hetkellä hän ei löydä siihen ketään. Koko alue pienen rantatalon ympäriltä on muuttunut valtavaksi rakennustyömaaksi ja jätevuoreksi.

Vaikka onkin todella harmi, että nämä viimeisiin lukeutuvat pienet ja sympaattiset paikalliset rantaresortit puretaan ja tilalle rakennetaan lisää kansainvälisiä ylihinnoiteltuja hirvityksiä, niin tässä kohtaa koin osoitteen olevan aivan oikea.

Huokaisin raskaasti helpotuksesta.

Ilman häätöä me asuttaisiin siinä rakennustyömaan keskellä ja kiroiltaisiin menetettyjä yöunia. Maisemista nyt puhumattakaan. Hampaaton venäläinen olisi ehkä jo toteuttanut uhkauksensa ja tappanut meidän koirat.

Onneksi ei käynyt niin. Onneksi meidät häädettiin.

Mikä onni onnettomuudessa!

Sympaattinen pikku resortti vielä silloin.

Ja tilanne tänä päivänä. Voi itku.

6
Back to Top