Kisan vika

Terveisiä Kemiönsaaresta! Ajattelin tässä Mr. Becksin kirjoitusten välissä (kyllä, Samuilta on tulossa AINAKIN yksi vieraskynäily lisää) kirjoittaa taas pienesti meidän kakkosajanvietteesta frisbeegolfista (lukijat tietää, että ykkönen on remppa, voi elämän kevät...).

 

Aihehan on sinänsäkin ajankohtainen, että jos koronalukujen noustessa päädytään esimerkiksi vaikka sisäliikuntaharrastusten, joukkuelajien sun muitten koronan suhteen riskaabelien yhdessä tekemisten rajoittamisiin, menkää nyt hyvät ihmiset ja ottakaa frisbeegolf haltuun. Siinä pystyy nappaamaan hiton monta kärpästä yhdellä iskulla - ulkoilu, liikunta, luonto ja yhdessä tekeminen ulkona ilman että ollaan fyysisessä kontaktissa muihin. Happimyrkytys on tosin taattu.

 

Lukuunottamatta joitain pääkaupunkiseudun frisbeekenttiä, keväälläkin koronan myllätessä Suomessa rajuimmillaan, heittämään pääsi. Joissain paikoissa ryhmien kokoja rajoitettiin, mutta ainakin me pääsimme harrastamaan sinne minne halusimme. Ja kuten olen aiemminkin paasannut, frisbeegolf on mainio laji myös vähän iäkkäämmille ulkoilijoille. Olimme esimerkiksi muutama päivä sitten pelaamassa Taalintehtaan fribakentällä, ja siinä meidän kierroksen loppuvaiheessa törmäsimme rataa kiertäviin kahteen pariskuntaan (tai no oletan että olivat pariskuntia), joitten ikä oli reippaasti yli 60. Siinä me toisemme ohittaessamme vitsailtiin tuulen suunnista ja koukuttavasta harrastuksesta, ja toivotettiin puolin ja toisin tsempit haasteisiin. Hienoja tyyppejä, me ainakin oltiin todella fiiliksissä mainiosta poppoosta.


Miettikääpä nyt - aurinkoinen ja pirteän kirpeä syyspäivä, repussa muutama kiekko, eväät ja termarissa kahvia, puhumattakaan nyt kivoista pelikavereista. Mitäpä sitä muuta voisi toivoakaan!

 

Västerby frisbeegolf
Tammisaaren kiva lampiväylä

 

Kisojen vika


Mun pelaaminen ei ole viime aikoina sujunut kovinkaan mallikkaasti. Tällä hetkellä olen ikään kuin kahden tekniikan välissä - sen vanhan joka ei auttanut kehittymään, ja sitten tämän uuden, jota yritän nyt kovasti opetella. Toisin sanoen vanha tekniikka ei enää onnistu, eikä uusikaan vielä, niinpä kaikki mahdolliset kirosanat on pusikoista tullut huudeltua. 


Mutta, kaikesta vajavaisuudestani huolimatta pojat - nämä joita pelikavereiksikin kutsutaan - ovat onnistuneet ylipuhumaan mut jo muutamiin kisoihin. Ja juuri kuten postauksen otsikkokin jo kertoo, olen ollut aina heittämällä kisojen vika. Mutta mähän en lannistu, en piru vieköön. Se ei ole mun luonto.


Kisoja on nyt Suomessa takana kolme ja kaikki näistä Västerbyn radalla Tammisaaressa. Toi rata (tai siis radat) on tosi kiva, kirjoitin siitä mm. täällä, mutta ennen näitä heidän viikkokisojaan en ollut koskaan kiertänyt heidän B -rataansa, joka on TODELLA hieno, mutta oikeasti aika pirun haastava. Ainakin se on helposti liian haastava mun heittopituuksille, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö osaisi arvostaa huippurataa. Arvostan kyllä.

 

Tammisaaren kisoissa on saanut toivoa päästä heittämään omien frendien kanssa samalla kortilla.

Tosi kiva ja väylä B -leiskalla

 

Tämä paikallisen seuran EIF:n ylläpitämä rata on hienossa kunnossa ja noita viikkokisoja tällä vaikeammalla radalla on nyt järjestetty sunnuntai-iltaisin. Ratakuvauksessa sanotaan, että pisin väylä olisi 268 metriä (par5), mutta mielestäni siellä kyllä oli yksi 270 metriäkin pitkä par4 väylä. Ja jottei pelaaminen tuolla radalla olisi aivan liian iisiä, lähes jokaiselta väylältä löytyy OB -alueet tai mando. Useista vielä molemmat.

 

Rata on pelaajien keskuudessa kovastikin kehuttu ja yhdeksi parhaimmistakin tituleerattu, ja omasta mielestänikin aivan aiheesta (tässähän mä kuulostan jo ihan ammattilaiselta, vai mitä?). Tällä B -leiskalla pääsee heittämään korkealta ja kovaa, löytyy metsäistä pilliväylää, lammen yli heittämistä, pidempää ja lyhyempää niittyä, sekä ylämäkeen yrittämistä, joka on meikäläiselle ainakin vielä jokseenkin haastavaa. Mutta magee leiska, vielä kun onnistuisi saamaan omiin heittoihin sitä toivottua ja kovasti treenattua pituuttakin. 

 

Mutta enisenveikkonen (kuten Beck sanoisi), ensi sunnuntaina otan jälleen härkää sarvista ja lähden Taalintehtaan radalle kisaamaan. Viimeinen sija on lähes varma, mutta noi mun pelikaverit on nykyään niin kisaorientoituneita, ettei sitä voi itsekään jäädä rannalle ruikuttamaan. Meni sitten syteen tai saveen. Taalintehtaan kisassa rata vedetään kahteen kertaan (eli 36 väylää) ja tossa äkkiseltään laskettuna siihen saattaa mennä sellainen 6 tuntia. Phuuh... (missä ihmeen välissä mä ehdin toilettiin???)

 

Wish me luck, jookosta💛


Taalintehtaan rata on aina vaan kiva.

8

Vieraskynäilijä Beck Samuilta: Milloin alkaa aika uus ja mitä sitten?

Kuten Beck edellisessä vieraspostauksessa lupasikin, tässä jatko-osa muutama päivä sitten julkaistuun Samui -postaukseen. 

 

Mielenkiintoista tarinaa historiasta ja maalailua tulevasta, olkaa hyvät:

 

Sieltä se aurinko nousee aina uudestaan, kuten Samuikin
 
 

Milloin alkaa aika uus ja mitä sitten?

 

Saavuin Samuille junalla, botskilla ja viimeisen pätkän kohti Chawengia songtaewilla, kuten moni muukin reissaaja on tehnyt. Maita oli tuolloin taskussa jo yli 70, sillä olin etsinyt juuri tätä; "suosikkimaani suosikkipaikkaa", jossa voisi asustaa pitkään, miettimättä huomista. Vuosi oli 2000 ja sen jälkeen kertyneenä on kaikennäköistä informaatiota erilaisista saaren ja maankin kaupallisista toimista.

 

Toimin aikoinaan Suomessa asuville frendeille bulvaanina muutamissa yrityksissä hankkia käytännöllisen hintaista kaupallista tilaa aivan Chaweng beach roadin ytimestä. Silloin selvisi, että kaupalliset vuokratilat kuuluivat lähes järjestäen suvun miehille - kas kun historia menee sillä lailla, että saarihan on aikoinaan elänyt täysin kookoksien varassa. Perheen vesoille jaettu perintö on mennyt niin, että naisille on jäänyt "huonompi" ranta-alue, missä on tietysti ollut vähemmän tiiviisti kookospuita, kun sitten taas miehet ovat saaneet sisämaan alueita, missä puita on ollut viljalti enemmän.

 

Rantaviivassa oli toki jo tuolloin erinäinen määrä luxux-hotelleja, mutta tarjolla oli edelleen laajalti kuukausidiilillä 5000 bahtin bungaloweja, jonka ikkunasta aukeni meri. Vuonna 2002 alkoi Chawengin ytimessä olla laajempaakin remontointia havaittavissa. Ystävieni käynnin jälkeen aloin sitten tarkemmin tekemään selvityksiä siitä, mitä vuokrat maksavat.

 

Kynnysrahat, rasvaiset sellaiset, olivat aina olleet vuokranantajien lempiasia, nehän ovat täällä toimineet vaikkapa SUV:n-käsirahoina. Jotta pääsi kiinni sadan neliön baariin, pyydettiin helposti 10.000 bahtia neliöltä kynnysrahaa (1.000.000), että sai sitten vuokrata paikan 10-15 vuoden vuokrasopimuksella. Vuokrahan oli sitten asia erikseen! Hyvät tai huonot ajat, sama kuukausivuokra oli pulitettava ja jos tähän ei vuokraaja jossain vaiheessa kyennyt, palautui tila luonnollisesti taas tuohon lähtöpisteeseen; kynnysrahaa ja kättä syvälle taskuun!

 

Mikäli vuokranantaja sitten halusi vuokrata tilansa ennen aikojaan, sama homma jatkui, ja kynnysraha meni hänelle. Kauppoja, baareja ja ravintoloita syntyi ja maailmalta Thaimaahan muuttajia, joilla oli säästöjä, haaveita ja kenties Thaimaalainen tyttöystävä tai -vaimo näytti riittävän. Maan hinnat nousivat vuosittain ja erilaisia kiinteistöjä alkoi syntyä Samuin kukkuloille kiivaaseen tahtiin.

 

Teiden rakentaminen ja jalkakäytävien on ollut kaiken aikaa käynnissä ja edennyt vauhdilla, kun ei ole niin paljon väkeä kokoajan liikkeellä.
 

Ihan "Chawengin hevosenkenkään" oli vuonna 2003 valmistumassa kattokerros mukaan laskien nelikerroksinen tila, jonka toimeksiantajat (frendit) reissullaan näkivät. Alkoi muutaman kuukauden kestänyt venytystaistelu, joka käytiin pääosin tien vastakkaisella puolella kaupan lattialla istuen. Kännykät ei vielä tuolloin sekoittaneet maailman menoa, mutta yleensä tapaamisen sopimiseksi riitti, että näytti päänsä kaupan oven välistä ja kysyi milloin tai minä päivänä "big boss" on paikalla ja sanoi, että sovittu.

 

Tuo kauppa ei ikinä toteutunut, mutta mitä tulee Samuin tulevaisuuteen, aina on uusia tulijoita. Lähtökohdat ovat parissa vuosikymmenessä muuttuneet melkoisesti. Takaiskuja on Thaimaa ja Samui kärsineet tänä aikana monta; baht-valuutan vahvistuminen (53-33/euro), muutama sotilasvallankaappaus, puna-keltapaita -kahakat, lintuinfluenssa, tsunami, sekä perinteisestä kovempia tulvia ja jotain varmasti nykyisen Covidin lisäksi on listalta jäänytkin. 

 

The Roof Samui baari ja ravintola aukesi kenties huonoimpaan mahdolliseen aikaan huhtikuun lopussa. Osoitus kuitenkin, että vaikka just ei oo väkeä tulossa, projekteja tehdään, rempataan, avataan uusiakin.

Ei ollut "katolla" väenpaljousta, mutta kun väki palaa, on uuttakin nähtävää

 

Samuita syö lisäksi kallis "sisäänpääsymaksu". Bangkok Airwaysin rakentama yksityinen lentokenttä oli pitkään suljettuna muilta lentoyhtiöiltä. Kookospähkinäplantaasin tilalle 1989 rakennettu kenttä on vain reilun tunti pääkaupungista, mutta koostaa pitkältäkin tulevan matkailijan lentobudjetista usein vähintään neljänneksen. Vaihtoehtoja toki on, mutta usein mukavuus ja kiire vie matkustamisessa voiton.

 

Matkustaminen joka suuntaan on nyt laitettu "pause-modeen", mutta yhtä varmasti kuin matkustaminen taas jossain vaiheessa jatkuu, aukeaa Chaweng ja sen kaupat, baarit, ravintolat, hotellit ja jalkahierontapaikat. Varmuudella tullaan näkemään runsain määrin uusia pelaajia, yrittäjiä, mutta tässä kohtaa uskon, että nuo suuret kynnysrahat ovat vihdoinkin jääneet historiaan.

 

Omalla kohdallani olen tehnyt Samuista päivään osuvan analyysin:

 

Koh Samui on kuin paratiisikylä, jossa on kaikki isomman kaupungin palvelut, mutta joka on kuitenkin turvallinen. Se tarjoaa lähes aina mahti säät, nopean netin ja asua pystyy budjetillakin. Lähin upea ranta, 7/11, baari, ravintola, hieroja, pyykkäri tai auringonlasku ei ole koskaan liian kaukana.

 

Beck 

 

Ps1. Kuvat: Beck


Ps2. Uskokaa tai älkää, työpisteen siirtäminen terassille sai aikaan sanojen vyöryn, joten ensi viikolla on yllättäen luvassa Becksiltä jo seuraava kirjoitus.

Ihan mahtavaa!


Samui disc golf
Yhteisöllisyyttä itsekukin voi hakea erilaisista harrastuksista. Frisbeegolf on kerännyt vuosittain kymmeniä suomalaisia tammi- helmikuussa Samuille.

Koh Samui sunset
Ja aurinko myös laskee yhtä kauniisti Samuilla, kuin aina ennenkin.

2

Vieraskynäilijä Beck Samuilta: Samuita sattuu eikä tapahdu mitään

En tiedä kuinka pitkään (mutta hiton pitkään kuitenkin) olen ruinannut, että Samuilla asuva hyvä ystävämme Beck kirjoittaisi vieraspostauksen blogiin. Pyysin kuitenkin jo hyvän aikaa ennen koronahärdellin alkua, niihin aikoihin kun itse siirryimme juniorin koulun takia toistaiseksi keskelle Kemiönsaaren peltoja.


Aikaa kului, ja Becksillä aika vierähti näköjään vielä sukkelammin, sillä postausta ei kuulunut. Kunnes jostain mielenhäiriöstä (tai koronasta johtuen) hän löysi kalenterista pienen spotin, sellaisen kahden postauksen verran. 


Joten hyvät immeiset, paljon toivottu (ei pelkästään minun) vieraskynäily Samuilla jo noin 20 vuotta asuneelta hyvältä ystävältämme Becksiltä, olkaa hyvät:


Beck: Samuita sattuu eikä tapahdu mitään


Kiinasta karannut vitsaus iski maaliskuussa ensimmäisessä isommassa aallossa Aasian maihin. Thaimaan vieläkin hallitseva sotilashallinto reagoi asioihin jälkeenpäin katsoen erittäin mallikkaasti, ja nopeassa tahdissa tuli erilaisia säädöksiä, jotka olivat pääsääntöisesti koko maan kattavia.

 

Ensimmäisten joukossa tuli ulkonaliikkumiskielto 23-05 välillä ja maskipakko kaupoille mennessä, sekä käsidesin käyttöohjeistus. Tästä meni kenties viikko ja sitten suljettiin baarit, parturit, hieronnat jne, ja ravintoloista sai vain noutaa ruokaa. Paikallisia vauhdikkaasti ajavia "Hangover Samui" -firman pandalla koristeltuja skootterikuskeja alkoi näkyä korostetun paljon, koska käytännössä myös turha päivittäinen ajelu oli myöskin no-no. "Hangover Samui -kuskithan siis kuljettavat webbisivustollaan olevien ravintoloiden ruoka-annoksia pitkin poikin saarta sadan bahtin veloitusta vastaan.

 

Rannat meni samaan syssyyn kiinni ja plastiikkinarua oli rantojen sulkeutumisen merkiksi vedetty pitkin poikin kilometrikaupalla. Uimista ei saanut harrastaa myöskään missään "yleisimmillä" uima-altailla, joita Samuilla mahtaa tänä päivänä olla joitain satoja. Poikkeuksena toki yksityisessä omistuksessa olevat altaat.

 

Huhua puski koko ajan, vaikka väärän tiedon levittämisestä uhattiin jopa häkkituomiolla! Maenamissa ring roadin poliisilaitoksella oli ratsioita, joissa sakkoja jaeltiin, jos ei ollut hyvää syytä olla liikenteessä. Näin ollen ei ollut mitään asiaa frisbeegolfin harrastamiseen, vaikka kenttää olisi voinut yksin kiertääkin. Kyllä kenttäkin oli sitten totaalisen kiinni pari viikkoa, kun tuli tarkempaa infoa viruksen elinaikaodotteesta.

 

Paatit Koh Phanganin suuntaan eivät liikkuneet muutamaan kuukauteen kuin hätätapauksessa.

Mr. Beck

 

Näihin aikoihin sitten tuli (maaliskuun lopulla) alkoholin totaali myyntikielto. Sitähän pystyi kiertämään hankkimalla kotivarastoa, mutta kun alkuperäiseksi tarkoitettua viikon kieltoa jatkettiin toisella ja vähän kolmattakin, alkoi ahdistusta olemaan pääosin neljän seinän sisään tuomituilla falangeilla (länsimaalaisilla). "Mama Papa" -shopitkin, jotka eivät kielloista piittaa, oli loppuunmyyty kaikesta, missä oli vähänkin alkomahoolia.

 

Boat Barin varastoakin piti käydä kuikuilemassa ennen kuin sitten taas Seiskan (7/11) hyllyt ja kylmäkaapit täyttyivät ihmeaineista. Tuossa vaiheessa huhtikuuta alkoi olla sen verran seinät kaatumassa päälle, että aloimme osin kokoontumissääntöjäkin uhmaten käymään lauantaisin heittämässä mölkkyä ja petankkia Choeng Mon -biitsin viimeisessä kulmassa. Vesi oli historiallisen matalalla ja kuukausi aloittamisemme jälkeen baarin pitäjä ilmoitti lähtevänsä takaisin pohjoiseen kotipitäjille myynnin totaalisen sakkaamisen takia ja palaavansa sovinnolla vasta kahden vuoden jälkeen. Mehän roudasimme aina omat eväät mestoille, koska baari ei saanut myydä mitään.

 

Tyhjä Choengmon beach

välillä ollaan tehty siivous operaatioita yhdessä uuden Boat barin omistajan Kevin Fosterin kanssa.

Samuilla on nyt diilipäivät kämppää vaihtaville paikallisille. Joistain luxus villoista on puristettu jopa 50% pois!
 

Kesäkuussa vihdoin baarit avasivat ovensa, ravintolat n. viikkoa ennemmin. Liian monelle tämä oli myöhäistä. Toisaalta Samuin ulkomaalaisyhteisö yhdessä varakkaampien paikallisten kanssa ei voi mitenkään kaikkia juottoloita ja ravintoloita pelastaa. Lentojen jälleen alettua kesäkuun lopulla on tulijoina lähinnä ollut paikallisia saarelaisia ja Thaimaalaisia, joille on tarjolla erilaisia alennuspaketteja. Nämä muutaman päivän matkaajat eivät katukuvissa näy.

 

Saaren päänäyttämö Chaweng beach road on tällä hetkellä aivan död! Jotain mielikuvaa antaa se, että kaikki rantakadun yhdeksän Seiskaa on kiinni. Viime viikolla ajoin kadun päästä päähän ja oli helpompaa bongata paikkoja, jotka olivat kiinni kuin muutamia auki olevia, joihin kuului mm. Burger King ja McDonald´s. Vihreät "muovirönsy verhoaidat" lukemattomissa paikoissa on itsekullekin masentavaa katsottavaa. Koko matkalla noin puoli viiden maissa näin valehtelematta vain puoli tusinaa jotain kenties ostamassa olevaa ihmistä. Loput olivat seisoskelevia taksi- tai palveluihmisiä. Positiivista oli päästä rantakadulta pois ja huomata, että ring road oli lähes kuin aina ennenkin.

 

Beck

 

Ensi viikolla Part 2: 

 

Milloin alkaa aika uus ja mitä sitten?

2

Dragsfjärdin kirkko, Kellari ja Musta Rouva

Kuka muistaa Taalintehtaan Ekocenterin? 

 

Minä todellakin, ja koen kyllä mittavaa menetystä paikan haihduttua meidän fribailureitiltä Taalintehtaan suunnalla. Siellä tuli pyörähdettyä fribareissuilla sormet syyhyten ja hullun kiilto silmissä löytöjä tekemässä. Ja voi pojat, miten paljon niitä löytöjä tehtiinkin.

Siinä missä Salon ekocenterissä on ollut aika paljon ihan shaibaakin tarjolla (ja vielä ylihinnoiteltua sellaista), Taalintehtaan Ekocenteristä löytyi helmiä - helmihintaankin vielä. Siellä oli mukava yrittäjämeininki, mikä tarkoitti mm. sitä, että tinkiäkin pystyi ja hinnoista päästiin sopuun aina. Ei hitto minkä aukon paikan siirtyminen aiheuttikaan.

Taalintehtaan ekocenter tarjosi työpaikan monille mainioille tukityöllistetyille persoonille ja heidän tervetulohymyt takasi mukavan fiiliksen aina ovesta sisään astuessa. Niitä hymyjäkin on jo ikävä, mutta nuo persoonat ovat nyt jossain muualla, enkä oikein tiedä missä.

 

Täältä löytyy tämän päivän Ekocenter, Kellarista

Kellarissa on vähemmän huonekaluja, mutta sitten lisänä vaatteita

 

Källaren - Kellari & Dragsfjärdin kirkko
 

Vanha ekocenter joutui viime keväänä siirtymään isosta hallista (jossa muun muassa kunnostettiin vanhoja huonekaluja ja korjailtiin vaikkapa fillareita) pienempiin tiloihin, ja tarkemmin sanottuna vieläpä splitattuihin tiloihin - tukityöllistetyt pajoineen jonnekin muualle ja vastaavasti kirppistoiminta taas Dragsfjärdin kirkon maille. Tilaa tässä uudessa paikassa ei ole niinkään paljoa kuin vanhassa, ehkäpä siitä syystä työllisyyspalveluihin kuuluva paja on nyt muualla. 

 

Taalintehtaan ekocenter löytyy nyt Facebookista nimellä Källaren - Kellari ja se sijaitsee osoitteessa Kappelimäentie 6, Taalintehdas. Entisestä poikkeavaa on myös se, että tuolla Kellarissa on nyt myynnissä myös vaatteita. Ihan jees paikka Kellarikin, kunhan nyt ensin paremmin tutustutaan ja ehditään penkomaan paikkoja.  

 

Upea Dragsfjärdin kirkko, eli Adolfin kirkko

Ja rauhoittava hautausmaamiljöö

 

Osoitteessa Kappelimäentie 5 sijaitseva (naapurissa siis) Dragsfjärdin kirkko on oikein komea vanha puukirkko ja ihanan rauhallinen ympäristö on miljöönä tietenkin juuri niin upea, mitä vuosisatoja vanhoilta kirkoilta ja hautausmailta voi odottaakin. Kappeli noilla paikoilla on ollut kuulemma "ikimuistoisista ajoista" lähtien, mutta vanhan kappelin osoittauduttua liian pieneksi, se korvattiin isommalla kirkkorakennuksella 1700 -luvulla ja vihittiin käyttöön vuonna 1755. Alunperin punaisena komeillut kirkko on 1973 -vuoden peruskorjauksessa saanut pirteän keltaisen palttoon päällensä.


Luulenpa, että itse suuntaan Dragsfjärdin kirkolle seuraavaksi joulun aikaan, sillä kirkon jouluvalaistusta sanotaan erikoiseksi, ja se pitäisi kyllä nähdä omin silmin. Kirkkoon asennetaan kuulemma jouluksi erityiset kynttiläkaaret, joissa on vuosiluku 1850. Kemiönsaaren seurakunnan sivuilla kerrotaan kynttiläkaarista tällä tavalla:

 

Kynttiläkaarissa on vuosiluku 1850, mikä johdattaa ajatukset Charlotte af Peterséniin, os. Hästeskohon (1755-1850). Hänestä tuli leski vuonna 1841, jonka jälkeen hän eli täydellisesti eristäytyneen kodissaan Taalintehtaalla surupukuun pukeutuneena. Hänen kodissaan kaikki verhoiltiin mustalla kankaalla, jopa huonekalut maalattiin mustiksi. Kuolemansa jälkeen häntä kutsuttiin "Mustaksi Rouvaksi". Taru kertoo nimittäin, että hänet nähdään edelleen kulkevan entisessä kodissaan. Kirkon kynttilänjalat valmistettiin luultavasti hänen hautajaisiinsa.

 

Taalintehtaan historiasta kertovissa teksteissä "Svarta Damen" mainitaan myös. Hänen miehensä Wolter af Petersénin suku omisti Taalintehtaan kolmessa sukupolvessa, joista Wolter oli viimeinen. Ilmeisesti "Musta Rouva" ei kummittele pelkästään kodissaan, vaan historian mukaan paikkakunnalla muutenkin.


Olisihan se aika hienoa törmätä tuohon "Mustaan Rouvaan"...

 

Ehkäpä Svarta Damen kummittelee meidän naapurissakin?

Syksyistä on jo.

4
Back to Top