Yläkerran remppa osa 4 - valoa ja aurinkoa

                                                                                             

                                                                                              *Kaupallinen yhteistyö: Virtasen Maalitehdas

 

 

Jottei elämä nyt aivan liian helppoa olisi, meni meidän suunnitelmat jälleen käsikirjoituksen ohi. Lupasin nimittäin edellisessä postauksessa, että juniori saapuu saarelle maanantaina ja tiistaina startataan remonttikuvaukset. No... maanantai-iltana junnun bussi kurvasi Kemiön keskustaan, chillailtiin ilta ja nautittiin toistemme seurasta. Tiistaiaamuna pyörähdin kesäkukkaostoksilla Pauliinan kanssa ja kun palasin tonteille, juniori oli kuumeessa. Yritettiin selvittää kaikki mahdottomatkin taudit ja veikattiin muun muassa siitepölyallergiaa, tavallista flunssaa tai influenssaa, sekä tietenkin sitä per#eleen koronaa. 


Tiistaina ei siis aloitettu kuvauksia. Keskiviikkoaamuna kuume jatkui ja soitin paikalliseen terveyskeskukseen, josko pääsisi koronatestiin. Kemiö on hieno paikka ja vaikka junnu onkin hesalainen,  hän olisi kyllä päässyt, mutta joka taholta viesti oli sama; kun edellisestä koronasta oli vain neljä kuukautta, tämä tuskin olisi sitä ja testiin on turha hakeutua. Ja että onhan edelleenkin normaalit flunssat liikkeellä, jota tämäkin voisi hyvin olla.


Keskiviikkona tuo vastikään syntynyt juniori täytti myös 18 vuotta, eikä liene vaikea kuvitella, että harmitus kaikilla oli ääretön. Ensinnäkin joutua nyt tekemään kouluhommia jossain perähikiällä (kun voisi olla vaikka kavereitten kanssa juhlimassa), ja sitten kouluhommista ei kuumeen takia tule edes mitään.


Yllättäen keskiviikkoiltana kuume sitten laski. Ruoka maistui ja pieni toivonkipinä nosti päätään - ehkä tästä sittenkin selvitään kuivin jaloin ja saadaan näyttötyö palautettua kouluun ajallaan. Tässä tapauksessa ajallaan tosin tarkoitti jo perjantaipäivää, joten torstaiaamun ilmapiirin täytti kaulasuonissa sykkivä paniikki.

 

Mutta mutta - we did it again! Vaikka oltiinkin stressihäiriöissä välillä melkein toistemme raiveleissa kiinni, ollaan me silti hyvä tiimi. 

 

Hienoa Miska! (ja vähän mekin)

 

Joten ystävät hyvät - tässä teille hieman ennen ja jälkeen kuvia yläkerran pikkuaulasta. Erityisen tyytyväinen olen aulan värimaailmaan, Virtasen Maaleihin ja siihen, että uskalsin kuitenkin ottaa käyttöön tuon upean keltaisen värin. Mitä enemmän katson aurinkoista seinää, sitä enemmän huokailen ihastuksesta. Mikä tahansa väri näyttää hyvältä tuon iloisen keltaisen rinnalla - punainen, turkoosi, oranssi, vihreä, beige, siis mikä vaan. Vihdoin ja viimein meidän ahdas ja matala (synkkäkin) yläkerran aula näyttää mielestäni erittäin hyvältä ja valoisalta. Jos tila ei olisi toisesta kulmasta noin matala, kantaisin tuohon nojatuolin, pienen pöydän - ja sympaattinen lukunurkka olisi valmis.  


Ihana ihana Eckerö!

Portaikko ennen

 

Superihana keltainen tehosteseinä on siis Virtasen väri Eckerö Virtasen saariston värikartasta, vaalea seinä Saariston väreistä Fårö, kattopaneeleissa Virtasen paneelimaali ja lattiassa ihanista ihanin Virtasen Porstua -maali Saariston värikartan värissä Sandhamn. Tosta Virtasen Porstua -lattiamaalista haluan mainita vielä sen verran, että se on erittäin kestävä ja todella kiva maalata ja mikä parasta, se myös kuivuu yllättävän nopeasti (helpottaa nimittäin elämää aika kivasti).

 

Mitäs te tykkäätte?


Ps. Parhaimmat ja kauneimmat kuvat on ottanut Miska S. ja julkaistu hänen luvallaan.

 

Ps2. Klikkaa kuvia, niin näet ne suurempina.


Ps3. Seuraavassa postauksessa yläkerran remppa osa 5 (makkari).


Aulaa ennen...

Aulaa purkuvaiheessa...

aulaa nyt..

ja nyt. Kitarakin löysi paikkansa. Lattian sävy Sandhamn.



6

Listahelvetti ja kadonneet lukot

Vaikka teistä ehkä tuntuu, että Kemiönsaari on hävinnyt maailmankartalta, niin se ei pidä paikkaansa. Kemiö on siellä missä pitääkin ja jopa me ollaan päästy taas vasaran ja pensseleitten varteen. Parin viikon yllättävä remppapaussi johtui siitä, että oli pelastettava juniori valokuvauskurssilta häädöltä ja tästä syystä remppatyömaa muuttui hetkellisesti kuvausstudioksi.


Opiskelukuviot on nyt tehtävien osalta pelastettu ja junnu päästetty Helsinkiin ottamaan happea orjapiiskureilta. Opettajakin viimein hyväksyi kaikki palautetut kuvaustyöt ja maanantaina juniori palaa Kemiöön tekemään näyttösuoritustaan. Tämän näyttötyön teemana on 'kuvaustyö asiakkaalle', ja Thaimaanrannan maalarit -blogi näyttelee tässä tapauksessa sitä asiakasta. Miskan tehtävä on ottaa näyttäviä kuvia jo tehdyistä remonteista, ja etenkin näistä viimeisimmistä maalauksista, jotka on tehty kaupallisessa yhteistyössä Virtasen Maalitehtaan kanssa. Vaikka me mitä todennäköisemmin ollaan taas toistemme kurkuissa kiinni ja kirosanat sinkoilee, toivottavasti saadaan siitä huolimatta hienoja kuvia aikaiseksi - ei pelkästään Miskan näyttötyön, vaan myös meidän itsemme takia. Miska muuten täyttää 18 juurikin ensi viikolla, mikä voi osaltaan hieman laskea opiskelumotivaatiota, mutta toivottavasti mamman leipoma herkkukakku rentouttaa ne kireimmätkin hermonriekaleet - jokaiselta.

 

Asiasta kolmanteentoista - mun on aivan pakko kertoa teille eräästä suomalaisesta naisesta, joka on jo vuosikymmeniä elänyt elämäänsä Italiassa. Tämä ihastuttava lady on seurannut meidän seikkailuja Samuilla jo vuosia ja siirryttyämme Suomen kamaralle, nyttemmin myös täällä Kemiönsaarella. Hän on erityisesti toivonut kuvia meidän värikkäistä sisustusratkaisuista, ja itse asiassa hän oli juuri se taho, joka ehdotti että tilattaisiin kuvat juniorilta. Kerrassaan loistava idea!


Monta kärpästä yhdellä iskulla, jotta kiitoksia vaan Italiaan!

 

Huh mikä listahelvetti!

Listoja kuivumassa mitä ihmeellisimmissä paikoissa...

 

Tällä hetkellä remppatilanne on kuitenkin lähes kaaottinen (yllättyikö joku?) Jotain valmista olisi saatava kuvauksia varten ja täällä ollaankin nyt painettu hajottavan pitkiä päiviä. Aamusta iltaan ei ole mitään, välillä on nimittäin herätty keskellä yötäkin painajaismaisiin uniin, ettei mitään kuvattavaa ehditäkään saamaan aikaiseksi.

 

Tiedättekö nimittäin mikä on listahelvetti? No sellaiseen tilanteeseen päädytään, kun on kaksi vuotta purettu eri huoneita ikkunoista lähtien, ja kaikki kahden vuoden aikana kertyneet lattialistat, ikkunanpuitteet ja ovien listat on heitetty verstaaseen SAMAAN LÄJÄÄN! Noi listat olisi kuitenkin erittäin hyvä lisä viimeisteltyjä kuvia ajatellen... phuuh. Vähänkö tekisi välillä mieli ottaa loparit...


Melkein yhtä raivostuttava tilanne syntyy siitä, kun maalatuista ovista irroitetut lukot löytyy mikä mistäkin, eikä kummallakaan ole hajua mikä lukko sitten kuuluikaan mihinkin oveen. Pelkästään kadonneitten lukkojen etsiminen otti tänään useamman tunnin, ja voin paljastaa että osa lukoista löytyi vaatehuoneen hyllyiltä vaatteitten seasta (?!?) ja osa vastaavasti verstaalta lukuisten muitten lukkojen ja lukkopesien kanssa. 


Lukko-ongelmasta pelastuttiin sillä, kun ollaan parin vuoden aikana otettu töllistä kiitettävä määrä valokuvia. Tänään uhrasin kiireiltäni pari tuntia valokuvien läpikäymiseen, ja johan löytyi lukoillekin oikeat ovet. Ehkä me sittenkin saadaan jotain RIITTÄVÄN viimeisteltyä kuvattavaa aikaiseksi.


Tiistaina kuvaukset kuitenkin alkaa, ja vaikka me rempataankin Iisakin kirkkoa, saatte toivottavasti viimein nähdä edes jotain remontin lopputuloksia.


Palataan, pus!


Lattialle Virtasen Porstuaa tietenkin!

Joku päivä tulee vielä valmistakin...


2

Assarit

Yläkerran remppa on jälleen "vaiheessa". Tämä voi yllättää jonkun, mutta meitä ei, sillä harvemmin meillä suunnitelmat etenevät täysin käsikirjoituksen mukaan. Mä lupasin itselleni siirtyä ulkohommiin toukokuun alusta, kun yläkerran ja olkkarin remppa on TÄYSIN VALMIITA.

 

No kumpikaan ei ole.


Joudutte siis odottamaan uusia remppapostauksia vielä hetken, mutta aiemmista pääsette lukemaan vaikka täältä ja täältä

 

Yläkerran makkarin remontti lähti seisomaan ensin siitä syystä, että jouduttiin odottamaan kiireistä sähkäriä. Sitten tuli vappu ja terassin rakentamiseen apparit, mutta ei ehdittykään saamaan projektiin tarvittavia materiaaleja kasaan. Bilettämään vappuna kyllä ehdittiin.


Jo ennen vappua iski kuitenkin juniorin kouluongelmat, ja siihen huutoon oli tartuttava välittömästi. Tämä taas tarkoitti sitä, ettei paremmin yläkerran aulan, kuin olohuoneenkaan lattioita päässyt maalaamaan, ellei sitten olisi ottanut tuoreessa maalissa olevia varpaitten jälkiä osaksi suunniteltua sisustusta. Pakko se on vaan tälläkin kertaa myöntää, me oltiin remontin suhteen jälleen liian optimistisia.

 


 

Juniorin ongelmat oli kuitenkin ratkaistava. Sen mä vaan sanon, että tämä reilun vuoden etäkouluilu on ollut karmeaa. Juniorilla on kuitenkin meidät, mutta entäs kaikki ne toisen koulutusasteen opiskelijat, joilla ei ole vanhempia apuna? Kuinka moni heistä kuuluu niihin, jotka eivät koskaan enää palaa koulun penkille? Kuinka moni heistä katosi? Tuomas Kyrö kirjoitti mielestäni aiheesta erittäin hyvän kolumnin Suomen kuvalehteen, enkä voisi olla hänen ajatustensa kanssa enempää samaa mieltä. Voit lukea Tuomas Kyrön ajatukset täältä (toivottavasti ei ole maksumuurin takana). 


Tämä reilu vuosi on ollut täynnä huolta. Huolta opiskeluissa pärjäämisestä, huolta harrastamisen mahdottomuudesta, huolta terveydestä ja ennen kaikkea mielenterveydestä. Tuohon päälle vielä junnun lukuisat koronakaranteenit ja sitten loppupeleissä vielä itse koronakin, huh huh. Vaikka meillä onkin kaikki vallan hyvin, etävuosi koulusta on ollut suoraan sanottuna melko paskaa aikaa.

 

Tällä viikolla juniorilla oli YKSI lähipäivä koulussa (siis vuoteen!). Puolet heistä, joitten piti saapua paikalle, ei saapunut. Kun junnu kyseli päivän aikana opiskelukavereiltaan heidän pärjäämisestään, pääviesti vastauksista oli seuraava:


EHKÄ mä pärjään, mutta mitään mä EN OSAA.

 


 

Me puhutaan nyt media-alan opiskelijoista, joitten voisi kuvitella olevan oikeastikin kiinnostuneita mm. valokuvauksesta tai elokuvien tekemisestä. Mutta kotona yksin tuhansien eurojen arvoisten kameroitten kanssa (koulusta lainassa) ei voi mitenkään onnistua, sillä moniin kuvaussessioihin tarvitaan apureita. On paljon hankalia telineitä, tarvitaan malleja, kuvattavia tuotteita, salamalaitteita, ekstravaloja, taustakankaita, latureita ja kuvauspaikkoja sun muita - koko paletin kasaamiseen tarvitaan siis myös assareita. 


Sitä meillä on nyt tehty viimeiset kaksi viikkoa - toimittu malleina ja assareina. Ja tsemppareina, terapeutteina, herätyskelloina, sekä turvallisina olkapäinä. Ärräpäitä on lennellyt kiireisen aikataulun takia ja välillä olin aivan varma, että pian meidän koiratkin oppivat kiroilemaan. Kiireisten (ja kireittenkin) kuvaussessioitten jälkeen on iltaisin menty nukkumaan takki tyhjinä.


But we did well!


Toivottavasti tätä etäkouluilua ei tule enää koskaan. Meidän junnu potkittiin jo uloskin tältä kurssilta, mutta kahden viikon assareina olo sai junnun ojentamaan selkärankansa ja skarppaamaan - ja ennen kaikkea takaisin valokuvauskurssille. Hengittää voidaan taas edes hetki.


Toivottavasti mahdollisimman monella etäopiskelijalla on lähellä ihmisiä, joilla on aikaa/halua auttaa. Karanteenien takia menetettyjä tulevaisuuden toivoja on nyt jo aivan liikaa, eikä yhteenkään enempään ole varaa.


Voimia kaikille junnuille! (Ja kipuilevien junioreitten vanhemmillekin).

 

Ps. Viimeistä kuvaa lukuunottamatta kaikki kuvat on kuvannut Miska ja julkaistu blogissa hänen luvallaan. Aika kuvauksellinen toi Tomppa, vai mitä?





4
Back to Top