No mikäs nyt on?

Otti veronsa korkojen kera meidän parin päivän aitasavotta. Ehkä täällä pätsissä olisi tosiaan voinut jakaa sen vähän pienempiin osiin, mutta kun mun AINA pitää saada heti valmista. Mulle piha on kuin eteinen, jos se on sotkussa tai kesken, niin kaikki on kaaoksessa. Siis aivan kaikki, koko elämä. Eikä mitään hyvää voi tapahtua ennen kuin hommat on hoidettu loppuun. Olisko tämä kasvatuksen tulosta, vai mitä? Onko kellään muulla näin?

No tämän itsepäisyyden seurauksena olen kuitenkin ollut kaksi päivää aivan romuna, niin lihakset kuin mielikin. Koko eilinen meni ihan pelastusarmeijalle, kun röhnötin vaan ilmastoidussa huoneessa. Niin oli pakarat ja reidet tiltissä, ettei edes kävellä voinut. Ja sitten kun oli vielä vähän kuumettakin ja vatsa rullalla, oli jo pakko alkaa googlailemaan dengue-kuumeestakin, josko se vaikka viimein sellaisen tähän väliin pukkaisi? Ystävillä on sitä riesaa tässä vuosien varrella ollut, mutta meillä ei vielä koskaan (ja nyt se koputtaa puuta)...

Denguesta en tiedä, mutta tänään olo oli jo vähän kevyempi. Kävely tuntuu vielä tuskalta, samoin istuminen ja rappusetkin pitää kulkea alaspäin takaperin, mutta eiköhän tämä tästä. Voihan se olla, että se toissapäiväinen kahdeksan tunnin bambun pujottelu kyykkyasennossa vaan teki tehtävänsä ja huomenna on jo parempi. Toivoa ainakin sopii.

Miska on tänään ensimmäisellä yökyläilyllä koulukaverinsa kotona ja sieltä aamulla suoraan kouluun. Oltaisiin kerrankin voitu Tompan kanssa viettää tämä ilta vaikka vähän villisti tuolla ulkoilmassa (niin kuin Imatralaiset sanoisivat), mutta täällä me vaan kökitään kahdestaan kotona. Toinen soittaa kitaraa ja toinen yllätti itsensä bloggaamasta. Ei mun pitänyt, mutta niin vain kävi. Mutta ystävämme Kurre totesi tänään ihan hyvin, että ei aina tarvitse jaksaa. Tänään ei jaksettu.

Onneksi meillä oli sentään mukavan chilli viikoittainen mölkkypäivä Choengmon biitsillä ja perään vielä myöhäinen lounas Stop@Sopa- ravintolassa. Jostain syystä omat heitotkin meni melkein paremmin kuin koskaan, johon Jukka totesikin, että ensi kerralla kannattaa ottaakin kainalosauvat mukaan. Tämän päiväisillä "puujaloilla" oli sen verran kovat näytöt.

Huomenna on parempi päivä...


mä varmaan vihaan kohta jo tota aitaa...


chillaillen Choengmonilla


Jukalla on uusi pyörä, ja KYPÄRÄ!
4

Päivä minun kanssani

Yritän pitää blogipäivityksissä kolmen päivän sääntöä. Välillä se onnistuu, välillä ei, varsinkin kun tällä meidän saarella Samuilla ei aina toimi netti (siis joka päivä toimii, ja EI toimi), mutta minkäs teet. Viime päivinä on ollut paikoitellen kortilla sähkökin, aikamoista rätinää ja pauketta on pitänyt päivittäin ja kun pamahtaa, menee sähköt, ja vedet, ja netti...

Välillä (tai yleensä) kolmen päivän sisällä ei ole tapahtunut mitään kovin "raflaavaa", josta saisi edes jonkunlaista jutun aihetta, ja tänään oli taas sellainen päivä. On tämä arki tällä saarella toisinaan sopivan pitkästyttävää, eli ihan tasan sitä mitä ajoittain Suomessakin. Ja vaihteeksi nytkin osui kohdalle sellainen "ei tapahdu mitään"- päivä, ja kirjoitettavat ideat oli nekin kateissa. Onneksi kun selasin mieluisia blogejani, törmäsin Muru Mou- matkablogissa "Päivä minun kanssani" -postaukseen ja ajattelin että "why not"? Joten tässä teille siis "Päivä minun kanssani":

7.45

Mun herätyskello ei soinut, koska rakas aamuvirkku mieheni herää joka aamu luonnostaan riittävän aikaisin herättämään poika kouluun. Mä saan herätä sitten sanomaan heippa (joo tiedän, olen etuoikeutettu), kun Miska aamupalan jälkeen lähtee lompsimaan koulubussille. On muuten helppoa ja upeata, kun bussi hakee joka aamu oppilaat kylän uima-altaalta, vaikka ei se tietenkään ilmaista ole. Meidän kylästä samaan kouluun lähtee Miskan lisäksi israelilainen Leon.


Komea kaveri melkein koulupuvussa. Räätäliltä tilattiin myös "kulmahousut", mutta eivät ehtineet tähän kuvaan.

8.00

Aamukahvi terassilla ja päivän Suomiuutiset netistä. Olen päättänyt vakaasti olla puuttumatta blogissa päivän polttaviin Suomiaiheisiin, joten en tee sitä nytkään, vaikka kyllä mulla mielipiteitä olisi. Enkä muuten puutu myöskään Thaimaan politiikkaan, sillä sen verran vahvasti haluan täällä ainakin toistaiseksi asua. Parempi siis olla hiljaa tietyistä asioista täällä.

9.00

Aidan rakennusurakka. Tälle päivälle oli tiedossa hitonmoinen bambuaitaprojekti jälleen kerran. Koska meillä on tämä Samuin seisoja- Boo (paikallinen koira, joka adobtoi meidät), niin pihasta on vaan muitten kyläläisten mielenterveyden säilyttämisen takia tehtävä koiratiivis. Ja koska vuokranantajan toimesta meidän takapihan rauta-aita siirrettiin viereiselle pihalle, niin meidän tehtäväksi jäi rakentaa sinne uusi. Onneksi bambua löytyy kylästä vaikka muille jakaa.


Me ollaan oikeasti väsätty tätä bambuaitaa ikuisuuden. Pelkään että termiitit tuhoavat sen ennen kuin saadaan edes valmiiksi...

13.15

Myöhästynyt aamupala. Aivan mieletön nälkä kesken rakennusurakan, eikä ihme kun jäi aamupalakin syömättä. Yleensä sen kyllä syön, mutta tänään oli niin kova tavoite saada aita viimein valmiiksi, että se nyt sitten jäi. Otettiin siis myöhäinen aamupala korvaamaan lounas, koska sitäkään ei tänään ehditty syömään. Täällä muuten hiki lentää siihen malliin, että nesteytys on todella tärkeässä roolissa. Pelkkä vesi ei riitä, koska elimistö menee sekaisin sitten niistä suolojen puutteista. Kysyin joitain päiviä sitten tutulta suomalaiselta pariskunnalta, jotka treenaavat parikin kertaa päivässä, että "miten te hoidatte sen höntin olon", joka tulee siis väkisin tässä kuumuudessa hikoilun ja ruumiillisen rasituksen summana. No yksiselitteinen vastaus oli, että "elektrolyytit". Olin mä kokeillut noita pari kertaa aikaisemminkin, mutta nyt olen ottanut päiväohjelmistoon 1 pussi elektrolyytteja vaikka litraan vettä sekoitettuna. Ja se sitten naamariin kaikkien vesilitrojen kera. Toimii muuten niin hyvin, että päiväunet ovat historiaa!


Portti tulossa, ei lautta, vaikka ehkä siltä voi näyttääkin :)

16.15

Tomppa sanoi itsensä irti aitaprojektista. Itse jatkoin hienosäätöä vielä Tompan päädyttyä siivoamaan taloa. Sillä on muuten joku kummallinen "siivousfetissi", ja omaksi onnekseni on. Mä suorastaan inhoa siivoamista ja teen mieluummin jotain vielä fyysisempää, kuten vaikka rakennan aitaa. Win win-tilanne? No ainakin mulle.

17.15

Koiran syöttö ja lenkki. Pakko laittaa koiralle ruokaa ja suunnitella lenkille lähtöä, loppuaita rakentukoon huomenna. Ilmojen herrat eivät tosin olleet ihan samalla aikataululla minun ja Boon kanssa, joten karvaturri joutui odottamaan hetken sateen tasaantumista. Täällä kun sataa, niin sataa yleensä sen verran reippaasti, että on parempi odottaa hetki. Sateessa me tänään lenkkeiltiin silti, mutta onneksi harvemmin pääsee kylmä yllättämään.


Meidän Boo

18.15

Tomppa lähti skootterilla hakemaan Miskaa fudistreeneistä, minä suunnittelin viimein suihkuun menoa, kunnes pamahti. Ja sitten meni sähköt. Jollain varageneraattorilla (ehkä) saatiin 20 minuutin päästä sellainen "ujo sähkö", että valot toimi vähän puoliteholla. Vettäkin valui vähän varovaisesti, mutta menin silti suihkuun toiveena saada bambuista ihoon tarttuneet piikit pois. Jotain hyvin pientä ja terävää bambuista nimittäin irtoaa, jotain sellaista, joka tuoksuu koivuvihdalle ja tuntuu lasivillalta iholla. Ensimmäinen suihku jäi haaveeksi, koska varageneraattorin teho ei riittänyt lamppuihin ja veteen. Sitten sitä ei auttanut kuin istuskella terassilla hätävalon kanssa ja odotella hetkeä parempaa. Onneksi pääsin suihkuun kuitenkin puolisen tuntia myöhemmin, vähän se tipotteli, mutta sainpahan ainakin "piikit" pois iholta.


Onneksi on näitä hätävaloja. Jos täällä meinaa asua, niin ilman ei tule toimeen.

19.15

Tomppa ja Miska kotiin fudistreeneistä. Miskan paikallinen joukkue treenaa upealla jalkapalloareenalla Chawengilla, jossa on hieno tekonurmi ja katos. Tämä tekonurmi tarkoittaa sitä, että sellaista mustaa murua on aina treenien ja pelien jälkeen kaikki paikat täynnä. Eikä pelkästään muruina, vaan ihan mustina värjäytiminä pitkin kehoa. Se ei myöskään meinaa irrota millään iholta, kunnon suihku ja jynssäys on siis välttämätön. Mutta kun mä olin sitten siinä välissä itse suihkutellessani saanut meidän pumpun ylikuumenemaan (kylän työntekijä kävi kertomassa), niin suihku ei sitten hetkeen onnistunut.

20.30

Laskujen läpikäyntiä ja kuulumisten vaihtamisia Suomeen. Tämä internetin ihmeellinen maailma mahdollistaa sen, että meidän perheen posti (mm. laskut joita ei ole saanut siirrettyä verkkopankkiin, sillä sellaisiakin on), joka menee Tompan äidille, hoidetaan skypen välityksellä meille. Aina kun meidän lasku napsahtaa Merjan postiluukusta, niin hän huolestuu siitä, kuinka meidän rahat täällä maailmalla nyt riittävät ja pitäisikö hänen (eläkeläisen???) auttaa meitä rahallisesti? Voi näitä ihania äitejä! Vaikka joka kerta sanotaankin, että kaikki on ok ja on meillä tuloja ja niin edelleen, niin eivät kai ne äidit koskaan lakkaa huolehtimasta. Oma rakas äitini kuoli vuosi sitten ja sillä tiellä tässä ollaan.

21.15

Vesikin toimi viimein ja Miska pääsi suihkuun. Olisikin ollut nihkeätä joutua nukkumaan hikisenä ja mustana kaikesta tekonurmesta. Itse pääsin viimein kirjoittamaan blogia, vaikka Boo yrittikin selän takana varastaa kaiken huomion. Tomppa sai oman hetken terassilla kitaransoittoon ja laulun treenaamiseen. Miskakin sai pienen siivun nettiaikaa.

22.00

Miska töttöröö ja nukkumaan. Me otetaan lasit tai kaksi punaviiniä ja palkitaan itsemme päivän uurastuksesta jaksolla "House of cardsia". Huomenna viimeistellään aita ja tilkitään se niin, ettei yksikään koira mahdu siitä sisään tai ulos. Tänään Boo vielä onnistui jostain kolosta luikahtamaan.

Ei rantoja tai chillailua, eikä hirveästi mitään ihmeellistä. Tällainen päivä olisi aivan hyvin voinut tapahtua meille vaikka Suomessa. Mutta näin se meni, "Thaimaanrannan maalarin" tämä päivä.
4

No, kaikkea ei pidä ottaa ihan tosissaan

Kuten olen pari kertaa aiemminkin todennut, niin kaikki täällä menee miten sattuu, kuitenkin. Ei niin kuin sovittiin tai suunniteltiin, tai annettiin ohjeita, saati luvattiin. Asiat eivät mene niin, ja oikeastaan asioitten muuttuminen matkan varrella on melko varmasti ainoa varma asia. Mutta se on tätä elämää täällä ja siihen on vaan parempi tottua.

Kerroin joitain päiviä aiemmin mahdollisesta naapurikämpän manageeraamisesta, kun meidän vuokranantajarouva ehdotti asian tiimoilta meille yhteistyötä. No se ei nyt johda mihinkään, mutta onneksi ollaan jo vähän opittu "tavoille", niin osaamme suhtautua juttuihin niitten vaatimalla "vakavuudella". Emmekä me myöskään muuta siihen naapuritaloon, vaikka rouva ehdotti sitä sen takia, että se on hieman sivummassa ja sinne olisi helppo piilottaa vaikka yksi kappale koiria. Me emme muuta siihen siitä syystä, että talon kuukausiarvo nousi yhdessä yössä 250€, koska tulijoita kuulemma on. No, eipä niitä ole näkynyt. Mutta ei se mitään, tässähän meidän on hyvä olla.

Siihen naapuritalon tonttiin on ollut työmiesten toimesta (ja rouvan käskystä) rakenteilla viime päivät aita. Kun porukat alkoivat sitä aitaa rakentamaan, meille ilmoitettiin, että meidän olisi parempi muokata tämä meidänkin aita vastaamaan naapurin aitaa. Siis saakeli sentään, se aita, mitä me ollaan rakennettu kuin Iisakin kirkkoa kuukausitolkulla??? Silloin oli kyllä käsillä sellainen hetki, että tämä mimmi sujahti sivuun, jottei olisi päästellyt suustaan vallan sammakoita. Mutta ehkei sitäkään ukaasia tarvitse ottaa kovin tosissaan, sillä näin muutaman päivän naapuritalon aidanrakennusurakkaa seuranneena olen havainnut kokonaisuudessa jo kolme toisistaan täysin erilaista piha-aitaa. Siis sillä yhdellä pihalla. Parempi ehkä odottaa ja seurata kaikessa rauhassa tilannetta.

Asiat selvästikin unohtuvat täällä, siis ihan todella. Oli nimittäin huvittavaa tässä viitisen päivää takaperin, kun huomautin vuokranantajalle meidän isosta muurahaisongelmasta. Isosta ongelmasta siksi, että kyseiset muurahaiset ovat erittäin ISOJA ja niitä oli valtava määrä valloittamassa meidän taloa. Kovalla kiireelläkin vielä. Kaiken lisäksi ne ovat todella lihanhimoisia otuksia, jos ne pääsevät tarttumaan iholle, niin irroittaminen ei meinaa onnistua sitten millään. Tartuin rouvaa hihasta ja näytin ongelman, näytin myös miten muurahaiset kulkevat pitkän matkan rouvan tiluksilta vesipumpun sähköjohtoa pitkin suoraan meidän taloon. Rouva seurasi kauhuissaan muurahaisten temmellystä, puhui työntekijänsä kanssa ongelmasta, iski sateenvarjonsa meidän autokatoksen kattoon roikkumaan ja hyppäsi autoon. Ja hävisi. Eikä kukaan luonnollisesti tullut hoitamaan muurahaisia pois päiviltä. Paitsi että meidän oli itse pakko tehdä pikaisesti jotain, vaikka sen todellisen ongelman hoitamiseen tarvitaankin kyllä järeämmät aseet.

Siinä se sateenvarjo sitten roikkui meidän autokatoksen katossa monta päivää. Rouvakin kulki alta moneen kertaan mennen tullen, mutta oli varmaankin jo unohtanut omistavansa sellaisen. Pari viikkoa sitten hän myös pyysi, että pujottaisin meidän takapihan rauta-aitaan vähän bambua sekaan, jotta se näyttäisi kauniimmalta. Minä tietysti bambua leikkaamaan ja pujottelemaan, koska eihän mulla nyt mitään sen tärkeämpää. Se olikin muuten aikaa vievää hommaa, 40 senttimetrin matkaan tuhrautui noin neljä tuntia ja hiki lensi. Nyt se minun hartaasti koristelema rauta-aita onkin sitten siirtynyt sujuvasti naapuritalon pihaan, osaksi sitä pyhää aitakolminaisuutta ja meidän takapiha on jäänyt vallan ilman mitään. Välillä kyllä raavituttaa päänahkaa, mutta minkäs teet? No en mä olisi jaksanut sitä rauta-aitaa koristella eniveis, mullahan olisi saattanut mennä vaikka hermot siinä hommassa. Mutta se nyt näistä "talohommista".

Facebookista löytyy paljon erilaisia Samuiryhmiä, kuten "osta ja myy" (moneen kertaankin), sekä muita vastaavia, kuten Suomessakin. Tänään Tomppa keksi, että yhdellä tällaisella on myynnissä aika kiva pikkuvene, jonkinlainen kombinaatio kalastusveneestä ja speedboatista. Ihan kivalla hinnallakin vielä, sillä rahalla ei varmaan saisi Suomessa edes moottoria. No sille veneen tutkimusretkelle saaren toiselle puolelle Lipa Noille sitten lähdettiin miettimättä sen enempää tai sen kummempia. Olisi voinut pohtia esimerkiksi mihin sen veneen sitten voisi sijoittaa, miten sitä hoidetaan, millä sitä kuljetetaan (ei nimittäin ainakaan skootterilla) ja mitä hittoa me sillä tehdään. Mutta mä päätin tällä kertaa iloisesti, että jos Tomppa sen haluaa, niin sitten se ostaa sen ja loppuratkaisut selviävät sitten perässä. Eikös niin?

No joo, tällaista sillisalaattia tänään. Kun kerroin siinä "Muuttolinnut"-postauksessani meidän alati kasvavasta porukasta täällä, niin kerroin myös tästä eräästä täällä pitkään asuneesta suomalaisesta TV-mogulista. Usein tällainen yhdistelmä kaikenlaisia ihmisiä saattaa tarkoittaa jopa jonkinlaista TV-projektia, johon palailen toivottavasti tuota pikaa...


Meidän "Iisakin kirkko", ikuinen aitaprojekti


Tällainen aita piti koko naapuripihaan tulla, jotain ihan muuta syntyy...


tilataidetta


söpö pikku vene


Ei kyllä koolla pilattu. Mutta ihania ihmisiä, vaikkei venettä ostettaisikaan :)
4

Treffit koirakuiskaajan kanssa

Mulla oli sellainen käsitys, että olisin jossain aiemmassa kirjoituksessani maininnut meidän kylän "koirakuiskaajasta" jotain, mutta koska en löytänyt mitään, niin en sitten ilmeisesti olekaan. No ei se mitään, tässä kirjoitus aiheesta Boo ja koirakuiskaaja, koska me tarvitaan koiran kanssa apua ja erittäin todennäköisesti koira tarvitsee apuja meidän kanssa.

Meidän kylässä asuu Brent Jones, johon tutustuin uima-altaalla viime helmikuussa. Brent on entisessä elämässään amerikoissa ollut koirakouluttaja ja tarjosi jo silloin helmikuussa muutamasta kitaratunnista (joita mieheni voisi antaa) apuaan Boon kouluttamisessa. Brent kuuluu myös niihin, joilla on muisti jokseenkin lyhyt (lienee kansantauti näillä helteillä), koska joka kerta kun hänet tapaa, on kuin tapaisi ensimmäisen kerran. "Hello I´m Brent, and you are"? En mä viitsi enää muistuttaa, että ollaanhan me juteltu jo monta kertaa aiemminkin, sillä mitä väliä? Tutustutaan vaan uudelleen joka päivä. Tänään tutustuttiin taas.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin Brent on muuttanut Samuille viime marraskuussa, koska kyllästyi oman maansa hallitukseen. Tämä on siis kaverin oma näkemys, ei minun, joka nyt ainakin toistaiseksi pyrin pitäytymään erossa politiikasta varsinkin blogin osalta. Nyt tulevana marraskuuna hän on lähdössä takaisin kotiseudulleen Kaliforniaan katsomaan kuka voittaa presidentinvaalit vuonna 2016. Ja jos valinta on väärä, saattaa paluu Samuille olla jälleen ajankohtainen. En kysynyt kuka hänen ehdokkaansa on, olkoon se sitten vaikka se "turvallinen" puheenaihe joku kerta muutaman Singhan jälkeen, kun istutaan iltaa.

Meidän tavoitteena on kouluttaa Boosta, ei nyt ehkä "salonkikelpoinen" koira, mutta edes kohtalaisesti käskyjä totteleva turvallinen karvaturri, jonka reaktioita ei tarvitse pelätä, kun Miskalle tai meille tulee ystäviä kylään. Ja ainakin ensitapaamisen perusteella Brentin kanssa, se on täysin mahdollista. Brentin sanoin Boo on selkeästi saanut selkäänsä, eikä luota kuin meihin. Kuulemma se, että näin on aikoinaan tapahtunut, on jättänyt Boohon jälkensä ja tämä jälki on kuin aivovamma, ei parannettavissa, mutta asian kanssa pystyy elämään kunhan koira on riittävästi koulutettu. Samoin myös tämä emäntä siinä hihnan toisessa päässä. Brentin mielestä Boo ei missään nimessä ole agressiivinen koira, ainoastaan epäluuloinen ja pelokas.

Eniten pidin Brentin ideologiasta "älä hallitse koiraa pelolla ja väkivallalla, vaan niin, että koira nimenomaan omasta halustaan haluaa tehdä niin, kuin sinä haluat". Mun mielestä siitä lähtökohdasta on älyttömän hyvä jatkaa. Ja ehkä meidän onneksi Brent on nyt vähän tylsistynyt (koska bisnekset täällä ovat hiljentyneet) joten hän mielellään ottaa tästä missiosta kopin. Hän pääsee terästämään taitojaan koirien kanssa ja kaikki mitä me saadaan on plussaa. Olisko tämä sellainen "win win" tilanne?

Ensimmäisestä koulutuspäivästä ei ole vielä paljon kerrottavaa, kunhan haisteltiin vähän ilmaa ja Brent sai ainakin osittain Boon luottamuksen. Ja uskokaa tai älkää, myös märän pusun. Sunnuntaiksi onkin sitten sovittu Boon ja Brentin kanssa biitsitreffit. Tästä se lähtee...

Kuvat on tänään vähän huonoja, kun oli superharmaa päivä ja piti keskittyä ihan muuhun, mutta tällaisia otoksia:


Tässä nyt vähän tutustutaan kanapaloihin, vitsi mikä onnen päivä :)


Lisää kanapaloja ja paikanottamisharjoitus


Kuka vie ketäkin-testi. Onneksi Brentillä on huikea huumorintaju!
2

Myrskyisät terveiset

Myrskyisät terveiset Samuilta! Täällä tuulee ja vihmoo niin, että varmaan naapurin kanatkin pyörii pitkin pihaa. Käyn yleensä arkiaamuisin uimassa kilometrin kylän altaalla ja ehdin onneksi tänään tehdä sen juuri ennen myräkkää. Ja tuli muuten melkein kylmä.

Asiat rullaavat täällä verkkaisesti, joka on oikeastaan melko hurmaava paikallinen elämäntyyli, välillä. Välillä se ottaa vähän aivoonkin, mutta pidän silti tätä hyvänä kouluna mun "sen piti tapahtua jo eilen"- luonteelleni. Mutta paikallisten työpäivät ovat pitkiä varmaan osittain juuri sen takia, että yleensä on niin jumalattoman kuuma ja siinä töitä tehdessä istahdetaan toviksi jos toiseksikin. Ja otetaan vaikka tirsat. Sekä unohdetaan ne asiat, jotka oltiin sovittu tehtäväksi, mikä onkin aivan loistava tapa puolittaa päivän työlista. Melkein samassa veneessä kun ollaan, niin samaan tahtiin etenevät nämä meidän suunnittelemat tulevaisuudenkuviotkin. Eli eipä paljon uutisia kerrottavana sillä saralla. Hiljalleen hiljalleen.

Tomppa kysyi pari päivää sitten, että haluaisinko palautetta viimeisimmästä blogikirjoituksestani, ja halusinhan minä. Ja sitähän tuli sitten tähän tyyliin;

"Teksti oli liian villiä, se oli liikaa ajatustenvirtaa ja tekstissä oli liian vähän järkeviä lauseita. Slangisanoja oli myös liikaa ja teksti oli myös huonompi kuin aiemmat kirjoitukset. Aivan kuin olisi kirjoitettu mitä sylki suuhun tuo, eivätkä lauseet olleet loppuun mietittyjä. Lisäksi kaikesta jäi liian hätäinen maku, olitko edes oikolukenut kirjoituksen? Lisäksi täytesanoja oli liian paljon". Aika tarkalleen sanasta sanaan näin se meni.

Palautetta on mukava saada ja vaikka Tomppa on mun mies, niin en mä usko että sillä oli huono päivä, tai että se oli närkästynyt jostain. Mä luulen, että se oikeasti oli sitä mieltä ja ihan hyvä, että antoi ajatuksen aihetta. En mä nyt kuitenkaan mitään sekametelisoppaa halua tuottaa.

Nyt olisi erittäin mukava saada palautetta myös teiltä, kun tälle tielle lähdettiin. Blogin aiheista (mitä haluaisit lukea, mitä et), kirjoitustyylistä (kirjakieltä vai puhekieltä) ja onko tyylini kirjoittaa enemmänkin omituista ajatustulvaa vai löytyykö jostain joskus jopa joku punainen lanka? Ihan mitä vaan toivon palautteena, noin niin kuin hyvän maun rajoissa. Se olisi huippua ja kiitos jo etukäteen vaivannäöstä.

Toivotaan että meitä pari päivää riepotellut myrsky laantuu pian. Meilläpäin se ei ole edes paha, Bangkokin ja Pattayan suunnalla on kuulemma ollut astetta rajumpi meininki. Onneksi ei tarvitse lentää mihinkään!

Ja tässä muutama kiva kuva, kaikki ei aivan aiheeseen liittyviä, mutta muuten vaan...


Kyllä, ihan maahan asti sataa...


aurinkoisen aamun lenkkiuinnit


Banaania pukkaa ihan kiitettävästi ja kaikkea ei vaan ikinä ehdi syömään.


Tämä kaveri kuvassa on myynyt grillattuja maisseja Chawengilla niin pitkään kuin jaksan muistaa. Kerran jalkapalloa potkiessani potkaisin häntä päähän, voi kamalaa. Onneksi ei käynyt kuinkaan ja edelleen kehtaan asioida grilliputiikissa.
10

Mitä varten me hinattiin sitä moottorivenettä kanootilla?

Ja kun koittaa viikonloppu, lauantai tai sunnuntai milloin mitenkin, on taas viikkomölkyn aika. Viime viikon voittaja Pekka päätti hoitaa meidät retkelle läheiselle Koh Somin autiolle saarelle (joka on muuten myytävänä) ja olihan taas huikea päivä. Tai niin kuin Mia asian kiteytti; "kiitos kaikille kun jaoitte tämän päivän tuskan". Tästä sitten vaan saarta ostamaan, jos ylimääräisiä euroja pyörii pankkitileillä, niin pääsette Samuin lähinaapuriksi.

Moni näistä Samuin suomalaisista tuntee Chrisin, jenkkikaverin joka omistaa tästä "meidän" rannalta Bangrakista Boat bar- nimisen baarin. Itse tapasin Chrisin ensimmäistä kertaa tänään, vaikka ravintolassa olen monet lounaat syönyt ja on siellä muuten upeat auringonlaskutkin. Aika usein ja monelle kyseinen baari tuntuu olevan kohtauspaikkana, osittain ehkä siksi että se sijaitsee aivan sataman vieressä. Chrisillä on myös hauska "slowboat", niin kuin tuo itse sitä nimitti ja jonka meidän pojat olivat kapteenin kera vuokranneet viemään meidät saarimölkkyilemään.

Sillä saarellahan me oltiin oikeastaan vaan pari tuntia ja sitten siihen muuhun säätöön upposi se koko muu päivä. Mutta eihän kyse olekaan päämäärästä, vaan nimenomaan siitä matkasta. Asia muuten, joka mulla on opeteltavien taitojen listalla, sillä tällä hätäisellä luonteella nimittäin hosun liian usein sinne päätepysäkille ja jää se matka kokonaan elämättä.

Porukka oli taas iso ja itse asiassa se tuntuu vaan kasvavan koko ajan. Mukaan liittyy usein myös joku/ jotkut saarella lomaa viettävät suomalaiset (sikäli kuin joku meistä sellaisiin törmää, tai jollekin tulee tuttuja kylään) ja se on kyllä kanssa nastaa. Uusia stooreja ja uusia naamoja meidän kuluneitten sekaan. Tällä kertaa meillä oli mukana Mia, jonka aikuinen poika on itse asiassa asunut saarella jo kolme vuotta. Ja eiköhän Miakin pian, kovin tuntuu nimittäin tarina samantyyppiseltä kuin meidän.

Päivän touhuja kun seurasi, osan lähempää ja osan vähän kauempaa, mulle ei koskaan selvinnyt mitä varten me hinattiin kanootilla moottorivenettä? Välillä me käynnistettiin moottori ja ajeltiin noin vaan ja välillä me taas hinattiin sitä. Nyt mä en onneksi puhu siitä Chrisin isosta veneestä (tai reissu olisi kestänyt viikon), vaan siitä pienestä jolla oli tarkoitus siirtyä emoaluksesta rantaan. No ehkei sillä ole väliäkään; osa ui välillä, osa meloi, joskus joku jopa uimalla hoiti sen hinauksen. Mutta oikeasti, kun välillä vähän kauempaa aution saaren rannalta touhua seurasi, joutui väkisinkin nauramaan kyyneleet silmissä. Aikamoiset "opetusvideot" oltais saatu aikaiseksi; näin sidotaan solmu kanootin ja isomman veneen välille, tällä tavalla hinataan kanootilla ja näin rantaudutaan, kun vastassa on ranta täynnä terävää korallia. Voi hyvää päivää, oltiin me niin ammattilaisia että...

Tehdään me kukin täällä muutakin ja ihan töitäkin, nämä viikonlopun mölkyt on se ajankohta milloin nollataan. Ja kyllä mä taas odotan ensi viikon nauruja...


Koh Som, myynnissä siis


Tomppa ja Chris, ja solmujen sitominen tai aukaiseminen. En pysynyt mukana :)


Ihan kivan näköinen Koh Som


Miska toimi viestin viejänä emoaluksen ja saaren välillä


Boat Barin kapteeni Chris


Tänä syksynä onkin vihreät mölkkypalikat ja taustalla emoalus


Kuka milläkin retkivarusteilla


Tässä sekä hinattiin (taas) moottorivenettä kanootilla, että turvattiin uimareitten emoalukseen pääsy
0

Laskua odotellessa, taas...

Täällä sitä taas odotellaan seuraavaa laskua, sillä sieltä se tulee varmasti. Ja tällä nyt viittaan siihen, kun Boo puraisi vuokranantajaa. Ihan mojovasti Boo mun selän takana sen teki, vähän vaivihkaa upotti rouvan reiteen hampaansa. Onneksi ei sentään valtoimenaan vertavuotavia haavoja ollut lopputuloksena, mutta kyllä rouvan jalassa kulmahampaan jäljet näkyivät. Ja olihan se ihokin sitten rikki, joka tarkoittaa lääkärissä käyntiä. Ja laskua. Meille.

Mikä tähän sitten johti, niin voin vain veikkailla. Vuokranantajahan tuli vähän "keskustelemaan" meidän kanssa siitä, että ei ollut täysillä tyytyväinen meidän vuokrausbisnekseen. Toisin sanoen siihen, että Suomessa ollessamme Villa Zappy olikin melkein koko ajan täynnä. Vaikkei heille tullut siitä johtuen mitään extraduunia ja vaikka me oltiinkin saatu siihen heidän lupa alusta lähtien. Eikä me tehty suinkaan mitään hurjia voittoja vuokrauksella, kunhan saatiin omat kulumme katetuksi. Harmituksen syy saattoi olla jopa se, että meidän viereinen talo on ollut koko ajan tyhjänä ja meillä porukkaa lappasi. Ja ehkä Boo sitten vaistosi sen hienoisen negatiivisen vireen vierailussa ja päätti pitää mun puolia, niin kuin se tekee koko ajan.

Mutta kyllä mä yllätyin. Ja järkytyin. Ja ajattelin, että mitä helvettiä tapahtui? En nähnyt mitään, en kuullut mitään, yhtäkkiä rouva vain väänteli kasvojaan ja piteli reittään. Ja Boo katseli alta kulmain, että mitäs nyt sitten? Aika nopeasti toi tilanne siitä sitten selkeni ja älysin onneksi sen silmänräpäyksen jälkeen myös antaa Boolle vähän negatiivista palautetta. Mä en keksi mitään muuta kuin sen, että rouva oli liian lähellä mua ja Boo koki sen uhaksi. Niinpä niin, ne negatiiviset fibat...

Kaikki meni kuitenkin ihan jopa yllättävästi. Puhuttelu loppui hyvässä hengessä, saatiin synninpäästö ja vuokranantaja lähtiessään ehdotti jopa yhteistyötä sen naapurikämpän kanssa. Koska meillä oli niin hyvin vuokralaisia ja me asutaan kuitenkin tässä vieressä, niin voitaisiin siis manageerata koko taloa ja saada siitä korvausta. Ainoa vaan, että meidän pitäisi myös kantaa riskit, joka ei kyllä ole meidän intresseissä. Mutta tähän on pakko palata myöhemmin, kun noita ehdotuksia ja vastaehdotuksia on verkon kautta heitetty riittävästi ja päästään johonkin lopputulemaan. Tai sitten ei päästä.

Pääasia täällä on aina se, että Thaimaalainen ei menetä kasvojaan ja tästä lähtökohdasta meidän farangien on täällä toimittava. Se on nimittäin hyvä muistaa ihan lomaillessakin, koska jos niin käy, niin se ei ole ollenkaan hyvä juttu. Mutta onneksi me ollaan niin tasaisia jätkiä (no vitsi vitsi, kyllä sitä joutuu välillä kovastikin treenaamaan), että onneksi ei sen suurempia ongelmia ole päässyt syntymään. Ja vieläkin me viihdytään, ehkä juuri kaiken tämän takia.

Mutta tässä teille Boo, vapaana syntynyt...


Boo meidän vuorilla


ja rantalenkillä hihnan päässä


kunnes päätettiin päästää se vapaaksi.


Ja sehän lähti!


Hullun kiilto silmissä linnun perään,


pitkin rantaviivaa, niin ettei koiraa enää näkynyt. Ainoastaan sen aiheuttama valkoinen vesisuihku...
4

Muuttolinnut ovat palanneet

Mölkky, tuo typerä mökkipeli, mutta silti sitä ehti kaipaamaan kokonaisen kesän tauon jälkeen. Tai en mä tiedä kuinka paljon nämä meidän Samuin suomalaiset ovat sitä salaa Suomessa treenanneet, mutta meidän perhe ei ainakaan. Ja vaikka ne olisivatkin, niin eivät ne sitä myöntäisi.

Tänään se päivä kuitenkin koitti, ensimmäinen viikottainen rantamölkkyturnaus (mahtava sanahirviö), kun suurin osa Suomen muuttolinnuista on viimein palannut saarelle. Ilmakin oli täydellinen, niin kuin täällä yleensä, vaikka tällekin päivälle jokainen säätiedotus lupasi pilvistä ja ukkoskuuroja. Niihin ei muuten tosta noin vaan kannata uskoa, saarella kun ollaan. Sadekausi Samuilla, jota juuri aletaan viettämään, on itse asiassa paras kausi tulla tänne, jos aikaa on hieman enemmän kuin pari viikkoa. Meinaan että silloin ei ehkä mene kuppi nurin parista sadepäivästä, koska muuten yleensä sateet tarkoittavat alle tunnin mittaisia ronskeja kuuroja ja muu aika on melko loistavaa ilmaa, mutta vähemmän tukalaa kuumuutta.

Olen aikaisemmassa postauksessani "Onnellisuuden tietä keltaiselle biitsille" avannut meidän mölkkyturnauksen ideaa, mutta kaikessa ideattomuudessaankin pääpaino on tietenkin yhdessäolossa. Kukin huitelee viikot (vaikka nähdään me toki välillä muutenkin) missä sattuu, mutta viikonloppuna kokoonnutaan testaamaan kuka on oppinut mitä, vai onko kukaan yhtään mitään. Ja vaihtamaan kuulumiset. Allekirjoittanut ei ole muuten kertaakaan päässyt voittamaan ja valitsemaan seuraavan viikon biitsiä, mutta jumbosijoja on sen sijaan kertynyt sitäkin enemmän. Mutta saatan mä joku kerta vielä yllättääkin.

Täällä siis ollaan ja meidän suomalainen porukka, josta kirjoitinkin jo aiemmin on kasvanut tässä kuukausien aikana melkein tuplaksi. Nythän meitä on jo myös "TV-moguli"-Pekka ja Wellu sekä tyttöystävä Anniina (Pekka tosin meistä pisimpään saarella asunut), sekä viimeisimpänä tänne nyt syksyllä muuttanut pariskunta Mikko ja Netta. Ihan mahtavaa! Lokakuussa olisi luvassa Suomalainen perhe Hämeenkyröstä ja sitä meidän Miska odottaa kuin kuuta nousevaa. Perheessä sattuu olemaan kaksi Miskan ikäistä poikaa ja eihän nyt mikään voisi olla sen mageempaa. Tästä on siis hyvä jatkaa. Kurre on tosin vielä reissun päällä Phuketissa, mutta ensi viikonloppuna vietetäänkin jälleen juusto-, ja viini-iltaa, kun Kurre viimein rantautuu.

Ja seuraavaksi avaudun meidän puhuttelusta sekä siitä, kun Boo puraisi vuokranantajaa...

Oikein hyvä osanotto kauden ensimmäiseen mölkkyturnaukseen


ja kauden eka heitto


välillä pidetään jotain palaverin tynkää...


voi riepu...
2

Täällä me, herran kukkarossa

Aurinkoista Instagram Travel Thursdayta kaikille! Edelliseen pommipostaukseeni viitaten haluan jakaa vielä kerran tämän ehkä entisestäänkin vahvistuneen turvallisuuden tunteen tällä ihanalla Samuin saarella.

Vaikka Koh Samui luokitellaan "turistirysäksi" ja kalliiksikin sellaiseksi, niin täältä löytyy vaikka mitä ja juuri niin halvalla, kun oma kukkaro kestää. Aina voi esimerkiksi valita ahtaan hotellihuoneen sijaan majoittumisvaihtoehdoksi vaikka vuokrattavan talon, jossa tilaa 15 neliön sijaan onkin vaikka 100. Tai edes 60. Ja säästö lisääntyneestä interiööristä huolimatta on parhaimmillaan melkoinen.

Toki meidänkin porukka aiempina vuosina parin viikon reissuillaan huolettomina majoittui hotelleihin (niihin muutamaan parhaaksi havaittuun), mutta reissujen pidentyessä ei ollut enää mielekästä tuhlata sellaiseen. Ei yksityisyyttä, ei tilaa ja lomabudjetti hupeni hetkessä. Samuilla on lukuisia paikallistenkin vuokraamia taloja, joissa asuminen tulee huomattavasti halvemmaksi, kuin hotelleissa. Ongelmana on tietenkin se, että Suomesta käsin luotettavan asunnon vuokraajan löytäminen on vähintään hankalaa, ellei ole sattunut aiemmilla reissuillaan luomaan laajaa tuttavaverkostoa. Ja jos näin ei ole tapahtunut, niin esimerkiksi tässä meidän kylässä asuu suomalainen tuttavapariskunta, joka pyörittää pientä mutta tehokasta matkailuyritystä, joka löytyy facebookista nimellä Concilier Samui. Sieltä taatusti pystytään auttamaan sen toivomanne "lomatalon" löytämisessä. Eikä tämä muuten ollut maksettu mainos.

Mutta eniveis, aikaa se meiltäkin otti, että löysimme ja pääsimme asumaan tähän pieneen idylliseen kylään lähellä kaikkea vilinää, mutta silti riittävän kaukana kaikesta siitä. Täällä me, naapureina kylän sielut isoisä ja isoäiti (molemmat yli 90-vuotiaita), kylän puutarhurit ja remonttimiehet, olemme kuin herran kukkarossa. Ei huolta turvallisuudesta, tai edes mitään merkkiä mistään kauheuksista, mitä Thaimaassa saati muualla maailmassa tapahtuu.

Nämä 90-kymppiset reippaat vanhukset viljelevät edelleen joka päivä; papaijaa, banaania, lemongrassia, vesimelonia, mangoa, vesikrassia ja vaikka mitä muuta mistä ei ole mitään käsitystä. Joka päivä molemmat tekevät aamusta iltaan töitä, mummu kurvaa pyörätuolilla viereiselle plantaasille, nousee tuolista ylös ja alkaa kaivamaan maata. Mun täytyy häpeillen myöntää, että tässä kuumuudessa jopa 15 minuuttia bambuaidan leikkaamista meinaa imeä mehut totaalisesti, joten ei voi kuin ihailla. Eilen juttelin heidän tyttärensä kanssa asiasta ja hän sanoi maanviljelyn olevan vanhusten pitkän iän ja huikean terveyden- myös henkisen- salaisuus. Ei heiltä rahaa puutu ja nuoremmat voisivat hoitaa nekin hommat, mutta kun se veisi heiltä elämänilon.

Tämän auringon alla siis kaikki hyvin. Tänään saimme isoisältä lahjaksi vesimeloonin.

Tämä blogikirjoitukseni on osa kuukausittaista Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca.

Minutkin löytää myös instagrammista nimellä thaimaanrannan_maalarit.


Isoäiti maanmuokkaushommissa


Isoisän kulotukset ja kyllä ne välillä vähän hirvittää...


Kun illalla myöhään vanhusten pellolla (tässä meidän talon vieressä) näyttää tältä, ei ihan hetkeen uskalla mennä nukkumaan.
4

Pommit

Kukaan ei ole ehkä pystynyt välttymään uutisoinnista liittyen Bangkokin tuoreimpaan pommi-iskuun. Monia varmaan mietityttää, että onko tänne turvallista tulla lomalle tai pidemmäksi aikaa, enkä tietenkään ihmettele sitä. Varsinkin, jos on tulossa esimerkiksi lasten kanssa on pakko tuumata asia kahteen kertaan ja ehkä jopa vaihtaakin suunnitelmaa. Olemmeko me vastuuntunnottomia, vai mitä? Vai luotetaanko vain sokeasti, ettei juuri meille tapahdu Thaimaassa mitään? Ehkä me ollaan.

Mutta kun mitä tahansa voi tänä päivänä sattua missä tahansa, eikö vain? Vaikka liikenteessä Vihdintiellä tai esimerkiksi rappusissa kotona. Ei elämää voi elää peläten. On pakko luottaa siihen, että se kantaa ja kaikki menee kuitenkin hyvin. Vaikkei kaikilla tietenkään menekään, valitettavasti.

Kun viime syksynä Koh Taolla raa’asti murhattiin ne kaksi nuorta Brittituristia, jouduin itse ensimmäisen kerran miettimään, onko lähteminen sittenkään turvallista. Olimmehan juuri silloin muuttamassa ensimmäiselle pidemmälle jaksolle Samuille. Juuri silloin, paria päivää ennen meidän lähtöä uutiset tapauksesta levähtivät maailmalle. Koh Tao on Samuin lähellä oleva saari, siellä on tullut itsekin sukellettua ja asuttua. Tuntui niin kurjalta, että jotain niin karmivaa voi tapahtua sellaisella idyllisellä pienellä saarella. Eikä vieläkään näin vuoden jälkeen ole saatu minkäänlaista varmuutta sille, kuka/ ketkä sen tekivät ja miksi. Vaikkakin täällä Samuin vankilassa onkin jo siitä lähtien ollut pidätettynä kaksi burmalaista. Syyttöminä heitä silti yleisesti pidetään. Mutta mene ja tiedä.

Huhtikuussa tänä vuonna Samuillakin uudessa ostoskeskuksessa Central Festivalissa räjähti autopommi, josta vähän avauduinkin tässä aiemmassa postauksessani. Muistan ihan hiton hyvin sen aamuisen fiiliksen, kun aamukahvia nauttiessa terassilla ensimmäiseksi silmät osuivat tähän järkyttävään uutiseen. Oltiinhan me juuri edellisenä iltana kyseisessä paikassa suurin piirtein samaan aikaan ja vanhempi poikani tyttöystävineen oli juuri silloin parin viikon lomalla täällä. Hirveä paniikki iski, mutta ehkä eniten siksi, että nyt Suomessa ollaan huolissaan. Ja sitähän se aamupäivä oli, ilmoittautumista sukulaisille. Miksi en pelännyt silloinkaan? Ehkä siksi, että elämä ja arki täällä kuitenkin jatkuivat lähes normaalisti ja kaikki läheisimmät ihmiset olivat lähellä sekä turvassa. Niin kuin ennenkin.

Se tapahtuma tosin näkyi jonkun aikaa armeijan rynnäkköinä aamuöisellä Samuilla ja lisääntyneinä turvatarkastuksina, mutta olimmehan tottuneet siihen jo silloin, kun Fisherman villagen eräällä suositulla terassilla ammuttiin kahta ihmistä, joista toinen kuoli. Kaiken lisäksi tuttavapariskunta perheineen oli silloin vain muutaman metrin päässä tapahtumapaikasta ja joutuivat pakenemaan rannalle suojiin. Vaikka se olikin järkyttävää ja hurjaa, varsinkin lasten kanssa, niin siltikin he ovat jälleen tulossa tänne. Ja pian kaikki palasi täällä ennalleen ja suositut perjantaimarkkinat jatkuivat jo heti viikon päästä. Ja niin jatkuvat edelleen.

Mikä tässä maailmassa oikein mättää? En ota kantaa siihen sen kummemmin, mutta sen haluan sanoa, että harmittaa ihan vietävästi Thaimaalaisten ystäviemme puolesta. Kaikkien heidän, joiden bisnekset kärsivät näistä surkeista tapahtumista. Paikallinen ravintoloitsija ystävämme ja yhteistyökumppanimme kertoi, että vaikka hänen ravintolansa oli ennen Bankokin pommia iltaisin täynnä, niin pari päivää sen jälkeen ravintola oli lähes tyhjä.

Varmasti moni Samuillakin oleva yrittäjä miettii miten selvitä seuraavat kuukaudet ja mitä tulee tapahtumaan, kun joulusesongin pitäisi alkaa. Tulevatko turistit, vai pelkäävätkö ja vaihtavat maisemaa? Toivottavasti he eivät pelkää, vaan tulevat edelleen tänne. Sitä minä toivon ja haluan vakuuttaa, että täällä on kuitenkin kaikki hyvin. Meillä ei ole mitään hätää, eikä teilläkään.

Ihmiset täällä osaavat edelleen hymyillä, meitä ei ole koskaan ryöstetty vaan päinvastoin. Useammin kuin kerran olemme erehtyneet seteleistä ja maksaneet liikaa esimerkiksi ravintolassa, mutta tarjoilija on tuonut rahat takaisin. Ja muistan hyvin tilanteen, kun pudotin lompakkoni maahan ja paikallinen mies juoksi jonkun matkaa perässäni tuomaan sen sisältöineen minulle. Sellaisena minä Thaimaan vieläkin koen ja haluan kokea. Eikös sitä sanotakin, että sitä saa mitä tilaa?

Meille Samui ja Thaimaa on edelleen turvallinen paratiisi, joten tervetuloa!


Eivät nämä ihanat auringonlaskut ole mihinkään kadonneet


tai maisemat


Mielessä hymyillään aidosti, mutta kun tolla mun miehellä kestää niin pitkään valokuvan ottamisessa, että tuppaa menemään irvistykseksi...
2
Back to Top