Se olisi näillä näppäimillä taas edessä ehkä kaikkein mieluisin reissu.
Totuuden hetki, saako jäädä vai pitääkö poistua. Visarun -firmojen kanssa kaikki sujuu kuin rasvattu salama (ehkä), jos ei henkikullastaan malta olla niin huolissaan.
Meille ne ei sovi. En ole vielä koskaan suostunut hyppäämään jonkun jabapäissään kaahaavan kuskin kyytiin, sillä ajattelin tallustella täällä maan päällä vielä ainakin pari elämää.
Siksi me otetaan henkilökohtaisesti kaikki muut mahdolliset riskit, ja navigoidaan rajoille aina omin päin. Viimeksi tosin navigaattorin tulkitsijalla oli ilmeisesti vikaa rilleissä, sillä ensimmäiset kaksi tuntia kaahattiin autolla täysin väärään suuntaan.
Ja ongelmiahan siitä seurasi. Lue vaikka täältä.
Tämä kerta on aikaisempiin rajajuoksuihin verrattuna kaikkein haastavin, sillä meillä ei ole enää viisumeita. Tämä on ollut tietoinen (rahansäästö)päätös, sillä haluttiin välttää matka Georgetowniin. Eivätkä nuo bisnesviisumitkaan ihan ilmaisia ole.
Sitä paitsi me ollaan lähdössä Suomeen ainakin vuodeksi, joten tuntui typerältä hukata rahojaan tarpeettomaan.
Vielä on hämärän peitossa kuinka rajalla suhtaudutaan tyyppeihin, joilla on takana vanhaksi mennyt bisnesviisumi, eivätkä ne siitä huolimatta halua vielä poistua maasta.
Viranomaiset
Yksi iso haaste on aina viranomaisten kielitaidottomuus. Puhelinsoitto immigrationiin olisi helpoin tapa saada ohjeita, mutta englanninkielinen puhelinkeskustelu esimerkiksi pankin kanssa jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.
Joten me käväistiin immigrationissa visiitillä. Näillä näkymin - ja näillä kielitaidoilla - näyttäisi siltä ettei ongelmia tule. Ainakin tämän kertaisen virkailijan mukaan.
Normaalistihan ilman viisumia menet rajan yli ja saat 30 päivän oleskeluluvan. Siihen voit hakea immigrationista 30 päivää jatkoa hintaan 1900 bahtia. Maarajoilla tämän voi tehdä kaksi kertaa vuodessa, lentäen ilmeisesti rajattomasti (but who knows...).
Bisnesviisumi taustalla saattaa muuttaa asian täysin, mutta kun on kysymys tämän tyyppisestä kommervenkistä, kukaan ei osaa antaa varmaa vastausta.
Immigrationista sanottiin, että sen PITÄISI onnistua meiltäkin.
Jos meidän tuuriin on uskominen, meiltähän onnistuu mikä vaan! Varsinkin tällaiset tavallisuudesta poikkeavat kuviot.
Sotilasjuntta
Missään tapauksessa ei saisi arvostella juntan toimia. Paikalliseen politiikkaan ei niinikään pitäisi puuttua, mutta sanon nyt kuitenkin sen verran, että moni kuvio on mennyt haastavaksi.
Täällä puhutaan expattien keskuudessa tunnelmasta, ettei ollakaan niin kovin tervetulleita enää tänne asumaan. Turistit on ok, kunhan raha liikkuu ja ollaan ihmisiksi.
Eikä mielellään puututa mihinkään epäkohtiin. Ainakaan julkisesti.
Menneinä vuosina moni eläkeläinen on eläkepäiviksi siirtänyt luunsa Thaimaahan alhaisen hintatason takia. Hinnat ovat kuitenkin nousseet ja asumiseen oikeuttavat kriteerit kiristyneet. Valtava määrä Samuillakin asuneita eläkeläisiä on muuttanut huomattavasti halvempiin naapurivaltioihin.
Niissä kun kuulemma tuntee vielä olevansa tervetullut.
Monelle suurin syy on kuitenkin se, ettei eläke enää täytä kriteereitä. Veikkaan aika monen suomalaisenkin nettoeläkkeen jäävän alle 1800 euron kuussa. Lisäksi näyttäisi siltä, että thaimaalaiseen pankkiin olisi nykyään tehtävä pankkitalletus, joka on yli 11 000 euroa. Sekin on monelle eläkeläiselle sula mahdottomuus.
Toisaalta ymmärrän nykyiset linjaukset, toisaalta en.
Ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, vuoden bisnesviisumikaan ei tarkoita kokonaisen vuoden lupaa viipyä maassa, paitsi jos bisnes on riittävän iso. Meidän kaltaisilla pikkufirmoilla asia on toisin, ja rajan yli on hypittävä 90 päivän välein.
Voitte kuvitella kuinka raivostuttavaa se on. Jos olisi liikaa rahaa eikä olisi koiria, mikäs olisikaan lennella 90 päivän välein Balille. Tai saakeli vaikka Australiaan.
Mikäli lompakko ei kuitenkaan tursua kahisevaa, se v*tuttaa ennen pitkää.
Ja nyt juntta on ottanut asiakseen ratsata kaiken mahdollisen. Hyvä niin, monia rikollisia ja viranomaismääräyksiä rikkoneita on saatu kiinni. Mutta siinä sivussa ovat kärsineet myös ei niin varakkaat, mutta siivosti elävät ja paikallisia yhteisöjä tukevat farangit.
Saa nähdä mitä tästäkin tulee
Meillä on viidakkotalon vuokrasopparia jäljellä huhtikuun 5. päivään. Huomisen rajareissusta ehkä saatava 30 päivän oleskelulupa ei riitä oleskeluun siihen asti, vaan lisäpäiviä pitäisi siis saada ostettua vielä immigrationista.
Koska rajaviranomaisilla on kaikkien muuttuvien säädösten lisäksi lähes rajattomat valtuudet tehdä omia ratkaisujaan, jää nähtäväksi miten rouva äkäinen tällä kertaa meihin suhtautuu.
Me lähdetään nimittäin juniorin kanssa taas huomenna Ranongin suuntaan. Hypätään veneeseen ja hurautetaan Grand Andaman casinolle Myanmarin puolelle.
Joku rationaalinen ihminen ei löisi päätään enää kertaakaan samaan seinään rouva äkäisen kanssa, mutta meikäläisen intuitio sanoo, että raja-aseman rouvan kovan ulkokuoren alla piileskelee jotakin pehmeää.
Ja että kaikki menee putkeen.
Saa pidellä peukkuja!
8
Totuuden hetki, saako jäädä vai pitääkö poistua. Visarun -firmojen kanssa kaikki sujuu kuin rasvattu salama (ehkä), jos ei henkikullastaan malta olla niin huolissaan.
Meille ne ei sovi. En ole vielä koskaan suostunut hyppäämään jonkun jabapäissään kaahaavan kuskin kyytiin, sillä ajattelin tallustella täällä maan päällä vielä ainakin pari elämää.
Siksi me otetaan henkilökohtaisesti kaikki muut mahdolliset riskit, ja navigoidaan rajoille aina omin päin. Viimeksi tosin navigaattorin tulkitsijalla oli ilmeisesti vikaa rilleissä, sillä ensimmäiset kaksi tuntia kaahattiin autolla täysin väärään suuntaan.
Ja ongelmiahan siitä seurasi. Lue vaikka täältä.
Tämä kerta on aikaisempiin rajajuoksuihin verrattuna kaikkein haastavin, sillä meillä ei ole enää viisumeita. Tämä on ollut tietoinen (rahansäästö)päätös, sillä haluttiin välttää matka Georgetowniin. Eivätkä nuo bisnesviisumitkaan ihan ilmaisia ole.
Sitä paitsi me ollaan lähdössä Suomeen ainakin vuodeksi, joten tuntui typerältä hukata rahojaan tarpeettomaan.
Vielä on hämärän peitossa kuinka rajalla suhtaudutaan tyyppeihin, joilla on takana vanhaksi mennyt bisnesviisumi, eivätkä ne siitä huolimatta halua vielä poistua maasta.
Viranomaiset
Yksi iso haaste on aina viranomaisten kielitaidottomuus. Puhelinsoitto immigrationiin olisi helpoin tapa saada ohjeita, mutta englanninkielinen puhelinkeskustelu esimerkiksi pankin kanssa jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.
Joten me käväistiin immigrationissa visiitillä. Näillä näkymin - ja näillä kielitaidoilla - näyttäisi siltä ettei ongelmia tule. Ainakin tämän kertaisen virkailijan mukaan.
Normaalistihan ilman viisumia menet rajan yli ja saat 30 päivän oleskeluluvan. Siihen voit hakea immigrationista 30 päivää jatkoa hintaan 1900 bahtia. Maarajoilla tämän voi tehdä kaksi kertaa vuodessa, lentäen ilmeisesti rajattomasti (but who knows...).
Bisnesviisumi taustalla saattaa muuttaa asian täysin, mutta kun on kysymys tämän tyyppisestä kommervenkistä, kukaan ei osaa antaa varmaa vastausta.
Immigrationista sanottiin, että sen PITÄISI onnistua meiltäkin.
Jos meidän tuuriin on uskominen, meiltähän onnistuu mikä vaan! Varsinkin tällaiset tavallisuudesta poikkeavat kuviot.
 |
| Boo ja viidakkotalon pihaa. |
Sotilasjuntta
Missään tapauksessa ei saisi arvostella juntan toimia. Paikalliseen politiikkaan ei niinikään pitäisi puuttua, mutta sanon nyt kuitenkin sen verran, että moni kuvio on mennyt haastavaksi.
Täällä puhutaan expattien keskuudessa tunnelmasta, ettei ollakaan niin kovin tervetulleita enää tänne asumaan. Turistit on ok, kunhan raha liikkuu ja ollaan ihmisiksi.
Eikä mielellään puututa mihinkään epäkohtiin. Ainakaan julkisesti.
Menneinä vuosina moni eläkeläinen on eläkepäiviksi siirtänyt luunsa Thaimaahan alhaisen hintatason takia. Hinnat ovat kuitenkin nousseet ja asumiseen oikeuttavat kriteerit kiristyneet. Valtava määrä Samuillakin asuneita eläkeläisiä on muuttanut huomattavasti halvempiin naapurivaltioihin.
Niissä kun kuulemma tuntee vielä olevansa tervetullut.
Monelle suurin syy on kuitenkin se, ettei eläke enää täytä kriteereitä. Veikkaan aika monen suomalaisenkin nettoeläkkeen jäävän alle 1800 euron kuussa. Lisäksi näyttäisi siltä, että thaimaalaiseen pankkiin olisi nykyään tehtävä pankkitalletus, joka on yli 11 000 euroa. Sekin on monelle eläkeläiselle sula mahdottomuus.
Toisaalta ymmärrän nykyiset linjaukset, toisaalta en.
Ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, vuoden bisnesviisumikaan ei tarkoita kokonaisen vuoden lupaa viipyä maassa, paitsi jos bisnes on riittävän iso. Meidän kaltaisilla pikkufirmoilla asia on toisin, ja rajan yli on hypittävä 90 päivän välein.
Voitte kuvitella kuinka raivostuttavaa se on. Jos olisi liikaa rahaa eikä olisi koiria, mikäs olisikaan lennella 90 päivän välein Balille. Tai saakeli vaikka Australiaan.
Mikäli lompakko ei kuitenkaan tursua kahisevaa, se v*tuttaa ennen pitkää.
Ja nyt juntta on ottanut asiakseen ratsata kaiken mahdollisen. Hyvä niin, monia rikollisia ja viranomaismääräyksiä rikkoneita on saatu kiinni. Mutta siinä sivussa ovat kärsineet myös ei niin varakkaat, mutta siivosti elävät ja paikallisia yhteisöjä tukevat farangit.
 |
| Boo ja hämähäkki. |
 |
| Pari päivää sitten terassin vierestä napattu harvinainen Blood python. |
Saa nähdä mitä tästäkin tulee
Meillä on viidakkotalon vuokrasopparia jäljellä huhtikuun 5. päivään. Huomisen rajareissusta ehkä saatava 30 päivän oleskelulupa ei riitä oleskeluun siihen asti, vaan lisäpäiviä pitäisi siis saada ostettua vielä immigrationista.
Koska rajaviranomaisilla on kaikkien muuttuvien säädösten lisäksi lähes rajattomat valtuudet tehdä omia ratkaisujaan, jää nähtäväksi miten rouva äkäinen tällä kertaa meihin suhtautuu.
Me lähdetään nimittäin juniorin kanssa taas huomenna Ranongin suuntaan. Hypätään veneeseen ja hurautetaan Grand Andaman casinolle Myanmarin puolelle.
Joku rationaalinen ihminen ei löisi päätään enää kertaakaan samaan seinään rouva äkäisen kanssa, mutta meikäläisen intuitio sanoo, että raja-aseman rouvan kovan ulkokuoren alla piileskelee jotakin pehmeää.
Ja että kaikki menee putkeen.
Saa pidellä peukkuja!
