Kirjoittajan blokki, tukos ja mitä näitä synonyymeja nyt on

Mulla taitaa olla jonkinlainen bloggaajan blokki (tukos, este, sun muut synonyymit), kun tuntuu etten saa nyt mitään siirretyksi näppäimiltä blogiin. Oikeastaan mä luulen, että mun blogilla on identiteettikriisi ja syykin taitaa olla simppeli.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, niin tarkoitus oli siis kirjoittaa muutosta Thaimaahan, sen mukanaan tuomista ongelmista ja onnistumisista meidän perheen näkökulmasta sekä tietenkin vastaan tulevista asioista. Nyt kuitenkin kesäkuun puolesta välistä lähtien ollaan oltu Suomessa "lomalla" ja koska blogi ei tietenkään voi olla täysin hiljaa kaksi ja puoli kuukautta, niin täältäkin on vaan saatava jotain rykäistyksi. Saakeli kun kamerakin unohtui Samuille, puhumattakaan siitä, että kaikki ne sadat (ehkä tuhannetkin) valokuvat on tietysti tietokoneella siellä. Nyt se on sitten vaan pärjättävä kännykän kuvilla ja näillä olemattomilla aiheilla täältä. Mulla olisi kyllä paljonkin Thaimaa-aiheisia blogi-ideoita varastossa, mutta kun ne kuvat eivät ole täällä, voi mälsä.

Asiat täällä kuitenkin etenevät. Nyt on viimein varmistunut nuorelle parille uusi ja pari sataa euroa halvempi asunto Haagasta, mikä oli ehkä huolista suurin. Meidän Suomen kodille ei vielä ole vuokralaisia, joten tehtävälistasta on saanut oikeastaan vaan yhden asian vedettyä yli. Ja jos nämä kaikki muutkin listan asioista vievät muutaman viikon kerrallaan (vaikka kuinka päällekäin hoitaisi), niin enhän mä ehdi edes tammikuuksi Samuille. Ja pakko on päästä sinne 23.8. mennessä. Sinä päivänä olen itselleni luvannut hakea Boon kotiin.

Ikävä on huikea ja pahenee koko ajan. Muistaakohan koira vielä meidät (vaikka kaikki sanovat, että muistaa) ja haluaako se edes lähteä meidän matkaan hoitolasta?

Ihan pakko laittaa muistin virkistämiseksi muutama kuva meidän saarelta...


Melatin sympaattinen pikku ranta


Rantaelämää Choengmonilla


Boo ja miljoonat kummalliset asennot
4

Nyt on parasta nostaa malja

Ne hoitamattomat asiat, ne ei vaan tule hoidetuksi, eikä niistä saa sairaslomaa, vaikka kuinka olisi sen tarpeessa. Ne vaan pitää fixata, jos meinaa päästä joku kaunis päivä takaisin "kotiin" Samuille. Ja mä olisin jo niin valmis hyppäämään koneeseen!

Kesä täällä Suomessa oli tarkoitus viettää jokseenkin eri merkeissä, kuin se nyt on vierähtänyt. Ja se on tosiaan vierähtänyt, siis mihin se hävisi? Juurihan me tultiin, sitten käytiin Imatralla, sen jälkeen tulin kipeäksi ja sain vielä jälkitaudinkin, ja siinähän se sitten onkin ollut. Tarkoitus oli vaan hujauttaa meidän Suomen asunto vuokralle ja nauttia ystävistä, festareista, käydä mökkeilemässä (eli kuokkimassa muitten mökeillä) ja vaan nauttia. No ehkä tässä vielä ehtii, kun tuo tautikin näyttäisi jäävän antibiooteille kakkoseksi.

Meidän pohjolan koti on edelleen vuokraamatta, kun hirveätä tunkua ei tunnu olevan tänne Pohjois-Espoon perukoille. Vaikka täällä onkin ihanasti peuroja ja muuta villiä elämää sekä upeita järviä kivenheiton päässä. Missä kaikki kalastajan rentut, kun niitä olisi kaivattu? Nyt sentään näyttää pienesti siltä, että olisi mahdollisuus saada länsimetron rakentajille tämä työsuhdeasunnoksi, ja se olisi huikeata, joten pidetään peukkuja.

Mainitsin edellisessä postauksessani siitä akuutista uuden asunnon tarpeesta meidän nuorelle parille ja se tässä onkin viimeiset ajat ollut tärkeysjärjestyksessä numero ykkösenä. Vaikka eihän noi muutkaan tehtävälistalla olevat asiat mihinkään katoa, ne vaan pannaan sulkuihin hetkeksi. Mä en nimittäin voi lähteä täältä, ennen kuin kaikki asiat ovat järjestyksessä, se on mun ärsyttävä luonto. Tiedän monia onnellisia ihmisiä, jotka eivät stressaa tekemättömistä asioista, mutta mä en valitettavasti kuulu heihin, vaikka niin paljon mieluummin ottaisinkin rennosti luottaen siihen, että asiat järjestyy. Kyllä mä jotenkin luotankin siihen, mutta silti mun on ensin järjestettävä ne itse.

Siitä nuorenparin asunnon etsimisestä me selvittiin oikeastaan älyttömän helpolla. Otin yhteyttä pariin yksityiseen asunnon tarjoajaan ja onnistuin järjestämään meille molempiin yksityisnäytön. Ensimmäinen remontoitava, mutta mukava asunto otettiin (kyllä, luvattiin ottaa) jo heti ensimmäisellä näytöllä, mutta sen jälkeen alkoikin sitten kymmenen mutkaa ja kiemuraa. Omistaja asui Kainuussa, eikä tuntenut koko taloyhtiötä lainkaan. Ei löydetty kellareita, saunaa, eikä pesutupaakaan ja koska omistajalla oli kiire Kainuuseen, niin olisi ollut pakko kirjoittaa vuokrasopimus aamulla 7 aikaan rautatieasemalla. Vaikka en epäilekään, että kyseessä olisi ollut huijaus, niin silti "sian säkissä" ottaminen ei vaan tuntunut hyvältä. Ja sitten me vetäydyttiin koko sopimuksesta. Voi ei...

Siinä tilanteessa ei sitten voinut muuta, kuin ensimmäisen asunnontarjoajan "vihat" niskassa lähteä seuraavaa kämppää katsomaan. Tämäkin oli oikein mukava ja heille sopiva, ihana vuokranantajakin. Kaikki oli viimeisen päälle remontoitu, löytyi astianpesukonetta sun muuta luksusta. Sekin asunto me saatiin ja otettiin sekä oltiin onnellisia, että nyt se on ohi ja voidaan pian hoitaa muutto pois päiväjärjestyksestä. Mutta sitten, se heidän tämän hetkinen vuokranantajansa päättikin, etteivät he pääse pois nykyisestä asunnostaan ennen marraskuuta (tällainen sopimus oli tehty), vaikka hän juuri viikkoa aikaisemmin oli luvannut uuden vuokralaisen heidän tilalleen syyskuun alkuun.

Eli oltiin taas hetken lähtöpisteessä ja olin sentään maksanut jo muutaman sata euroa uudelle vuokranantajalle vakuusmaksua siitä, että me otamme asunnon. Hän kun oli takiamme peruuttanut reilu 40 sovittua tapaamista asunnon katsojien kanssa. Tilanne äityi hetkeksi jopa sellaiseksi, että olin varma eron tulevan jo nuorisollekin. Siinä sitä sitten selviteltiin, että kuka oli käsittänyt mitäkin väärin, otetaanko asunto vain meidän pojalle (joka varmaan olisi tarkoittanut eroa), vai mitä ihmettä me tehdään?

Siinä myös poikani tyttöystävän äidin kanssa asioita pähkäiltyämme päätimme, että otetaan riski. Otetaan se uusi asunto ja sitten vain toivotaan, että löydämme siihen vanhaan asuntoon uuden vuokralaisen tyyliä heti, eikä meidän tarvitse maksaa kahdesta asunnosta päällekäin vuokraa kolme kuukautta. Onneksi saimme sentään edelliseltä vuokranantajalta luvan laittaa vanha asunto vuokralle. Joten nyt pidetään sitten peukkuja sillekin projektille. Huomenna on sen uuden asunnon vuokrasopimusten allekirjoituspäivä, joten jos mä sanon, että saa nähdä mitä vielä tulee vastaan, niin mä varmaan tilaan ongelmia.

Sitä sanotaan, että "raha tulee rahan luo", joten mä päätin jo ennakkoon nostaa maljan uudelle asunnolle. Enkös mä silloin tilaa juuri sen, että kaikki menee niin kuin pitääkin ja asunto on meidän?


Malja uudelle asunnolle!


Ja kohta mä nautin Pinacoladan näissä tuoleissa...
0

Mä otan nyt hetken iisimmin

Muutama ylimääräinen päivä vierähti tässä toivotussa blogin kirjoitustahdissa, mutta mulla on siihen ihan hyvä syy. Mun "kesäflunssa" osoittautui sitten kuitenkin astetta hankalammaksi, eli keuhkokuumeeksi. Ei auttanut ihanien "poppamiesystävieni" minttuvinkit (tuli sellaisia kuin mojitot- myös tuplana-, caipiroskat, minttuteet,- ja jalkakylvyt), vaan nyt tuli yksinkertaisesti stoppi. Ja viimeistään näin pari päivää näitä virallisia lääkkeitä syöneenä voin todeta, että tämä keinuva laiva ei kulje mihinkään. Oikeasti olo on kuin merisairaalla, yhtä ällöttävä ja epätodellinen. Toivottavasti tämä kuitenkin pian iloksi muuttuu ja jonain yönä voisi nukkuakin sen kahdeksan tuntia.

Yksi tämän kesän Suomen tavoitteista oli löytää uusi koti meidän vanhemmalle pojalle ja hänen tyttöystävälleen. Lotta hyväksyttiin ammattikorkeaan opiskelemaan, joten heidän nykyinen asuntonsa Helsingin ytimessä on aivan liian kallis. Tällä hetkellä on kuulemma asuntomarkkinoilla kaikkein kuumin sesonki, etenkin yksiöiden ollessa kyseessä, koska kaikki opiskelijat ovat saaneet oppilahkonsa tietoonsa ja moni tulee muualta Suomesta tänne asunnon hakuun. Haasteet tiedostettiin, mutta onhan tossa hommaa erottua satojen ja tuhansien muitten hakijoitten joukosta. Pukeutuisko jakkupukuun, vai kelpaisko vähän rennommin...

Tänään kuitenkin tuli yhtäkkiä sellainen ihme fiilis, että päätin avata yhden sivuston, jossa olikin ensimmäisenä tarjolla hyvänkokoinen yksiö heidän toivomaltaan paikalta ja vielä kerrassaan halpa. Soitto sinne ja yllätys yllätys, olinkin ensimmäinen läpipäässyt soittaja. Tämä johtui siitä, että rouva oli hieman aiemmin laittanut ilmoituksen ja paennut suihkuun ennen ensimmäiseenkään puheluun vastaamistaan. Ja itse satuin soittamaan siis juuri suihkun jälkeen. Pitäisiköhän tänään laittaa myös eurojackpot vetämään?

Kasasin huojuvan itseni ja ei muuta kuin asuntonäyttöön. Onneksi tämä meikäläisen ukkeli lähti mukaan, olisin nimittäin saattanut ajaa ojaan järkyttävän lääkitykseni takia. Asunto oli kiva ja erittäin mukavaa oli se, että kerrankin vuokranantaja oli antanut aikaansa vain meille, eikä siellä ollut jonoksi asti porukkaa taistelemassa. Nyt täytyy vain pitää peukkuja, että meitä onnistaa ja voin vetää viivan yhden "tehtävälistassa" olleen asian yli. Tosin tämä vaihtoehto tietää parin viikon remontointia kohteessa, mutta enköhän mä taas ensi viikolla ole iskussa.

Sitten vielä meidän kotiin ne vuokralaiset (yksi on jo kiikarissa) ja jos sen jälkeen ehtisi tapaamaan myös ystäviä, niin ja edes yksille festareille? Tai vaikka terveeksi...


Ei auttanut nyt mintut,


eikä liljatkaan, paitsi mieltä piristämään.


Pitää välillä muistuttaa itseään, että pian pääsee taas Samuille.
0

Päivän piristys

Tässä alkaa pikkuhiljaa olemaan hiukan turhautunut olo. Ollaan oltu reilu kuukausi Suomessa ja siitähän mä olen ollut noin puolet kipeänä. Ei tartte nimittäin hirveästi touhuta ympäriinsä, riittää kun yrittää selvitä päivistä ja saada nukutuksi. Elimistö toivoisi treeniä ja muuta tekemistä, mutta ei tuo taida olla kovin viisasta näillä kondiksilla. Ja sitten hitto vie sataakin melkein joka päivä.

Vaikka olen peruspositiivinen ihminen, silti välillä tuntuu että siivet laahaa maata ja mä suorastaan inhoan sitä fiilistä. Meillähän oli muuten sellainenkin tavoite Suomeentulolla, että saataisiin oma koti täältä vuokrattua ensi kesään asti, ja kun mä olin niin antanut itseni ymmärtää, että pääkaupunkiseudulla on jopa huutava asuntopula, niin eipä tunnu olevan. Joitain yhteydenottoja on kämpästä tullut, mutta voi hyvää päivää millaisia (niitä en viitsi edes avata, sen verran kummallisia tyyppejä on asian tiimoilta ollut yhteydessä). Itse olin kovasti toivonut löytäväni mukavat opiskelijanuoret pitämään huolta meidän kodista, mutta yllättävän hankalalta nyt näyttää. Pidetään silti vielä peukkuja.

Mutta jotain ihanaakin tämän harmaan taivaan alla on, tietenkin. Ehdin nimittäin olla pari päivää jo huolestunut, kun en pyynnöstä huolimatta ollut saanut mitään viestiä Boon (meidän Samuin seisoja) hoitolasta Samuilta. Mutta sainhan sitten viimein ja kaikki on erittäin hyvin. Boolla on kuulemma tyttöystäväkin siellä, jonka kanssa sitten "VIP-tiloissa" pääsevät leikkimään. Vapaaksihan Boota ei todellakaan voi päästää, sillä sitten ei mikään tienoo riittäisi vaan luulen, että karvaturri katoaisi sen sileän tien. Karkureissuiltaan Boo tuli kyllä meidän kotiin aina takaisin, mutta nyt sijainti on sen verran kaukana kotoa, etten usko koiran löytävän kotiin. Mutta Boo nauttii kuulemma suihkuttelusta, jonka jälkeen ylpeänä lähtee narun päähän kookosmetsään kirmaamaan. Boo on myös kuulemma kovasti lähdössä The dogfatherin mopolla liikenteeseen ja koiran tuntien mä veikkaan, että kaverilla on kova toive siitä, että mopo kuljettaisi ruppusen kotiin meidän luokse. Ihan huikeata tämä ikävä, onneksi kohta nähdään!

Keräsin juuri tuoretta minttua pihalta ja kun en teen lisäksi muuta keksinyt, niin vuorasin saunan niillä. Sauna ja flunssa eivät kuulemma sovi yhteen, mutta jos menisin ihan vaan siihen alalauteelle hengittämään kosteita minttuhöyryjä...

Mitäs flunssanhoitokeinoja teillä on?


Boo The dogfatherin hyvässä hoidossa


Just karkaisin, jos ei tätä narua olisi...


Veisikö tämä mopo mut kotiin?
0

Erittäin oranssia energiaa

Sain viime viikolla flunssan, jota olin jo oikeastaan odotellutkin. Alkuun se tuntui muutamassa päivässä lähtevän, mutta takaisin toi tekee tuloaan. Ehkä se on tämä kylmyys (vaikka eihän täällä oikeasti niin kylmä ole), joka saa Thaimaan tropiikkiin tottuneen nenän vuotamaan ja kuumeen nousemaan. Jäiköhän helteet tänä kesänä niihin pariin päivään?

Meidän Samuin kodissa Villa Zappyssä on kaikki hyvin ja jälleen oli lyhyen aikaa muutama henkilö siellä pitämässä majaa. Aika mahdoton olisi hoitaa asioita täältä käsin, ellei meillä olisi niitä ihania paikallisia apureita Tawania ja Sopaa siellä asioita hoitamassa. Eilen viimeksi meidän talosta oli jälleen vesi loppu ja asukkaat pienine lapsineen illalla myöhään pulassa. Ilman vettä niissä helteissä, kun edes vessat eivät toimi, on melkoista kärsimystä. Mitä me oltais tehty täältä käsin ilman meidän luottopakkeja, ei yhtään mitään.

Moni ulkomaalainen Thaimaassa väittää, että paikallisia kiinnostaa vain ja ainoastaan raha, mutta itse en ole asiasta samaa mieltä. Hyviä ja erittäin hyviä ihmisiä sieltä löytyy ja osa heistä on niin kullanarvoisia, että kyllä tässä joutuu aivan nöyristelemään. Olen yrittänyt miettiä pääni puhki mitä veisin näille kahdelle Thaimaalaiselle kultakimpaleelle täältä Suomesta tuliaisiksi. Rouva Sopa on ravintolan omistaja ja meidän Thaimaalaisessa musiikkikoulussa yhtiökumppanina ja Tawan taas on managerina venäläisten omistamassa luxusvillassa. Löytyisikö teiltä tuliaisideoita?

Mutta anyway, nyt mä taas parantelen itseäni seuraavat päivät. Ehkä eiliset liian tiukat "raivolenkit" ja kuuma sauna siihen päälle olivat vaan liikaa flunssasta palautujalle. Tyhmästä päästä kun kärsii koko kroppa.

Pieni Lintu- blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana oranssi, ja ensin ajattelin ottaa uusia kuvia aiheeseen liittyen. Oranssi on nimittäin mun ehdoton suosikkiväri sen energisoivan vaikutuksen takia. Mutta päätin viime tipassa ja tässä Koh Samuin ikävässä käyttää kuitenkin mieheni ottamia auringonlaskun kuvia, joista ei oranssia puutu. Kuvat on muuten otettu Villa Zappyn yläkerran makuuhuoneen ikkunasta.

Oi mikä ihana oranssi!


Bangrak beach, Koh Samui


Auringonlasku Koh Samuilla


Taivas on tulessa!


Auringonlaskua parhaimmillaan
33

Kaunista mutta kylmää

Auringonlaskun aikaan Espoon Velskolanjärven kallioilla.

Kaunista mutta kylmää...


Auringonlasku Velskolanjärvellä
0

Lähellä on liian kaukana

Se on ensimmäinen heinäkuu itsellä, kun katson tätä Suomen suvea eri näkövinkkelistä kuin ennen. Helteiden perään en tänä kesänä huutele, toki muutama lämpöaste enemmän olisi ihan mukavaa. Ja ehkä piirun verran vähemmän voisi olla näitä vuodenaikoja yhden kesän aikana, sillä tota syksyä tuntuu mahtuvan tänä vuonna jopa jokaiselle päivälle.

Ensi kuussa meidän perhe ottaa taas koko talveksi kurssin kohti Thaimaan tropiikkia ja lämpimiä vesiä, joten tällä kertaa ei ole paniikkia saada tankatuksi riittävästi lämpöä ja aurinkoenergiaa talven varalle. Toistaiseksi koti on Koh Samuin merituulissa ja heinäkuusta nautitaan Suomen raikkaissa illoissa villasukat jalassa. Mutta kaunistahan täällä on.

Se on muuten kumma juttu, että kun asut lähellä ystäviä ja sukulaisia, niin aika vierii jotenkin liian vikkelään ja harvemmin tulee tavattua. Mutta kun muutat maailman ääriin, niin ne kaksi kuukautta, jotka vietät jälleen lähellä rakkaita tulee käytettyä paljon tehokkaammin. Aikaa ei ole hukattavaksi ja kaikkien kanssa haluaa istua rauhassa alas pelastamaan palan maailmaa, ja ihastelemaan tätä puhdasta maisemaa.

Niin kuin tänään. Sukulaiseni muuttivat jo neljä vuotta sitten Porvoon Ilolaan, mutta kun läheltä on liian pitkä matka, eikä aiemmin ole ehtinyt kyläilemään, niin paljon kätevämpää oli tulla Thaimaasta visiitille. Ja kyllä näihin Porvoon maalaismaisemiin on helppo pysähtyä...

Pieni Lintu- blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana heinäkuu, johon halusin ottaa osaa. Välillä voi olla ihan hyvä ajatus nauttia Suomen kesästä kuvien kautta. Ei tunnu viima, eikä kosteus.


Tervetuloa heinäkuu!


Ei kiire mihinkään...


Tuija ja ruusu sulassa sovussa


kohta kukkii Jasmike
15

Kohtaamisia ja SuomiPoppia

Täällä mä kesäflunssan kourissa myötäelän festarielämää, kun just nyt ei muutakaan voi. Tompan ja Ilarin kesäduunit on heittänyt pojat tällä kertaa Suomipop-festareille Jyväskylään loistavia bändejä kuuntelemaan (ei, tietenkään en ole kateellinen, ainakaan hirveästi, paitsi että Elastisen ja Apulannan olisin kyllä halunnut nähdä) ja mun tehtäväksi on jäänyt tarpeettoman tavaran myyminen varaston tyhjennyksen tiimoilta. Pitäisköhän mun harkita paluuta myyntialalle, kun ohimennen nenä valuen tuli yksi kappale autojakin myytyä? Huh huh, viimeinkin sain pojan citikan uuteen kotiin!

Kerroin aiemmassa postauksessani Villa Zapyn vuokranneesta suomalaisesta perheestä ja kävikin niin loistavasti, että nämä meidän Samuin suomalaiset huippumyyjät saivat katon päänsä päälleen Jyväskylän visiitillään juuri tältä kyseiseltä perheeltä ja se on kyllä huikean ystävällistä. Ilmeisesti asumisratkaisu on jokseenkin mielenkiintoinen, sillä poikien majapaikka sijaitsee psykiatrisella osastolla? En mä siitä yhtään ylläty, se nyt varmaan sopii niille kuin nappi silmään. Onneksi Ilarin vaimo on tällä reissulla mukana, ettei pojat joudu suljettujen ovien taakse pysyvämmäksi aikaa.

No vitsi vitsi, mutta siellä ne nyt viikonlopun majailee. Ja mä niin kaipaan Samuille...


On toi mun mies komee kaveri...


Hei mä puutun kuvasta!


Kai ne on tuolla turvassa?
0

Aamuhetken aikaa, keskikesän taikaa

En pääse kesään kiinni, en sitten millään. "Kesäflunssa" kyllä iski (olin mä sitä jo vähän odotellutkin) ja vettä sataa, niin kuin monena muunakin päivänä on tehnyt. Vähän tuntuu nihkeältä, pakko myöntää. En mä helteitäkään kaipaa, niitä on edessä taas Samuilla syksystä eteenpäin, mutta jos ei sataisi ja olisi näin saakelin kylmä melkein koko ajan.

Mä olen myös "kesäleskenä", kuten kerroinkin "huikeata hässäkkää"-postauksessani, ja välillä siis vähän yksinäinen. Jos olisi normaalikesä, niin juoksisin puutarhoilla ja istuttelisin sinne sun tänne sitä sun tätä, mutta kun ollaan taas palaamassa saarellemme Thaimaahan, niin ei siinäkään ole mitään mieltä. Varsinkaan kun ei olla saatu päätettyä mitä Suomen kodille tapahtuu. "Roikkuvat" asiat eivät nekään ole mukavia, saisipa päätettyä jotain ja vieläpä pysyttyä siinä.

Pyörähdettiin me Imatralla ex-anoppilassa ja vietettiin sekä mummin syntymäpäivää, että meidän hääpäivää Kykyrinmäen punaisessa tuvassa. Parasta Imatran reissussa oli kuitenkin se, että myös vanhin poika yllättäen suostui lähtemään mukaan. Siis mutsin kanssa reissuun, oho. Sitäkö se ikä teettää, että myös vanhempien kanssa on mahdollista viettää aikaa? Vai johtuuko tämä yllättävä käänne siitä, että pojalla kuitenkin on ollut hieman ikävä? No niin tai näin, mulle sopii enemmän kuin hyvin!


Puutarhahommia mummolassa


Skeittiparkkihommoo Imatralla

Tämä yllättävä käänne teki myös sen, että Imatran reissuun kuului nyt sitten myös ajanvietto paikallisella skeittiparkilla. Meidän perheen kahdeksasta aikaisemmasta kesästä skeittaus on aina haukannut isoimman palan, sillä meillä on Pohjois-Espoossa edelleenkin olemassa oleva hyväntekeväisyysprojekti "Kaliksen parkki", eli talkootyönä yhdessä paikallisten nuorten kanssa rakennettu skeittipuisto. Alusta lähtien on parkki kasattu, jokainen ruuvi väännetty (ja niitä on paljon) ja rahaa ruinattu Espoon kaupungilta sekä paikallisilta yrityksiltä. Mutta on se ollut myös huikean hienoa aikaa samalla nähden, kun kylän pojista on kasvanut hienoja aikuisia miehiä. Henkisesti todella palkitsevaa kesätyötä meille aikuisille, jotka saimme olla hankkeessa mukana.


Mamma moppaa miniramppia


Ramppien rakentamista, kyllä mimmitkin pystyy

Skeittiparkki elää ja voi hyvin edelleen, mutta nyt me olemme jo luovuttaneet vastuun nuoremmille. Meidän kesän päiviin Suomessa ei siis ruuvien vääntäminen enää kuulu, ja vähän haikein mielin tuosta parkin ohi tulee kurvailtua. Näitä Suomen kesään syntyneitä aukkoja olisi siis syytä saada täytettyä jollain. Kun mä tästä flunssasta selviän, niin otan itseäni niskasta kiinni ja lähden vaikka tanssimaan sateeseen.

Toivottavasti tämä hienoinen alavireisyys johtuu tästä flunssasta ja on kahden päivän päästä ohi. Kyllä mä nimittäin omasta mielestäni olen ennemmin aika positiivinen olento, kuin tällainen. Ai millainen? No en mä tiedä, yritin keksiä tälle fiilikselle sanaa, mutten keksinyt. Ehkä mun luista ja ytimistä puuttuu nyt vaan lämpö ja aurinko...

Olisko sulla heittää vinkkiä, mitä tänä kesänä ehdottomasti pitäisi Uudellamaalla kokea?
0

Instagram Travel Thursday: Lomaa Hietsun kirpputorilla ja suosikkikuvia kotoota Koh Samuilta

Koska olen aloittanut blogin kirjoittamisen vasta alkuvuodesta, niin en vielä ole ehtinyt linkittyä kovinkaan moniin haasteisiin, sivustoihin, enkä juuri mihinkään ryhmiinkään. Muutaman linkin olen facebookin kautta blogiini laittanut, mutta siinäpä se, ja kyllähän te tiedätte mitä se tarkoittaa; ei juurikaan lukijoita tai kommentteja seuraajista puhumattakaan. Mutta ajattelin kasvattaa itseäni tällä saralla ja osallistua nyt alkuun tähän Instagram Travel Thursday- proggikseen. Saa nähdä miten reisille menee...

Mä kirjoitan nyt vähän toisin päin, eli yhdestä "lomapäivästä" Suomessa siitä syystä, että meidän perhe viime syksystä lähtien teki muuttoa Thaimaan Koh Samuille. Viime joulua lukuunottamatta ollaankin majailtu siellä ja nyt ollaan siis täällä pohjolassa nauttimassa Suomen suvesta ennen paluuta saarellemme Thaimaassa. On ihanaa nähdä ystäviä ja sukulaisia täällä, grillata makkaraa ja syödä mansikkakakkua, mutta on toisaalta myös riuduttava ikävä koiraamme "Boota" Samuilla sekä sitä jollain tavalla niin lungia elämää. Mun mielestä on nimittäin sekä huvittavaa, että jotenkin sympaattista, kun Thaimaalaiset pyrkivät ottamaan pienet unet aina kuin mahdollista. En usko että se on laiskuutta, ehkä se on ennemminkin sitä suurta oivallusta.

Mutta anyways, mun mielestä Suomen kesään kuuluu ehdottomasti edes yksi päivä Hietsun kirppiksellä myyntihommissa. Sellainen oli ohjelmassa eilen ja olihan se juuri sitä mitä aina ennenkin. Aikamoista hullunmyllyä heti aamutuimaan unisilla silmillä ja liian vähällä kahviannoksella. Muutama tunti meni auton tyhjennyksen jälkeen yrittäessä saada tavarat pöydille ja vaaterekkeihin, kun innokkaimmat (tai lue "härskeimmät) ostajat tonkivat kassit ja pussit levälleen asfaltille. Ja vaikka kuinka aina päättää, että nyt en anna sen tapahtua, niin kyllä se vain niin menee, että saat loppupelissä kaivella tavaroitasi sieltä sun täältä. Käykö muillekin niin en tiedä, vai johtuuko tämä kohdallani vaan liian pehmoisesta luonteesta?

Mutta kuten aikaisempinakin vuosina, päivä oli erittäin onnistunut. Aamulla vähän ripsi vettä vaikka jotain ihan muuta luvattiin, eikä meillä tietenkään ollut mitään pressuja tai muoveja mukana. Mutta tällä kertaa usko oli vahvempi kuin epäusko ja luotto säätiedotusten lupaamaan aurinkoiseen päivään sen verran vahva, että sellainen siitä sitten kuitenkin kehkeytyi.

Olin naapurin rouvan kanssa myymässä ja voitte kuvitella kuinka turvoksissa kahden naisen auto voi maksimillaan olla. Jollei mieheni olisi sitä pakannut, sellainen tavaramäärä ei kuuna päivänä olisi autoon mahtunut. Ja koska mieheni tämän epäkiitollisen homman hoiti, niin myytävien tavaroitteni joukosta löytyi myös mitä ihmeellisimpiä letkuja, johtoja, työkaluja, ruuveja ja muttereita, sekä paljon kaikkea sellaista masiinaa, mistä kaksi blondia ei ymmärtänyt yhtikäs mitään. Myy niitä siinä sitten, hip hei.

Mutta mä olen huomannut kaikkien Hietsussa viettämieni päivien yhteenvetona, että juuri se tavara minkä ajattelit heittää roskikseen tai kantaa uffille myy kaikkein eniten. Ja aina se on yhtä ällistyttävää. Kun viime vuonna ainakin meikäläisellä hittituote hietsussa oli laukut, niin tänä vuonna hiteiksi muodostuivat juuri nuo mieheni epämääräiset härpäkkeet aiheuttaen ajoittain jopa kaaosta myyntipöytäni takana. Olikohan siinä syynä se, että torilla on niin harvoin tarjolla miehillekin jotain ja kannattaisikohan sitä kokeilla vielä uudemmankin kerran?


Minä ja naapurin rouva Hietsun kirppiksellä

Laitan tähän loppuun myös muutaman suosikkikuvani Koh Samuilta, olkaatten hyvät.


Päivä Maenam beachillä


Bang por beach


Aika pysähtynyt Maenam beachillä


Samrong bay, missä kaikki?


Meidän Boo

Tämä blogikirjoitukseni on osa kuukausittaista Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca.

Minutkin löytää myös instagrammista nimellä Thaimaanrannan_maalarit
6
Back to Top