Run Boo run!

 

Tätä juttua ei ole helppo kirjoittaa.  

 

Viimeisten viikkojen aikana on todella joutunut pohtimaan, onko missään lopulta mitään järkeä? Olisiko sittenkin pitänyt jäädä kotiin sen sijaan, että puskettiin läpi harmaan kiven päästääksemme reissuun? Yksi suurimmista reissumotivaattoreista meille oli kuitenkin se, että olisi vielä mahdollisuus tarjota Boolle ja Salsalle elämyksiä Suomen kylmän talven sijaan. Sitä me todella yritettiin, vaikkei oikeastaan mikään mennyt suunnitelmien mukaan. Mutta me yritettiin.

 

Elämä muuttui kuitenkin peruuttamattomasti. 

 

Rakas Boo 2014-10.4.2026

 

Koko meidän lähihistorian määrittänyt maailman suurin suojelusenkeli väsyi. Jossain syvällä selkäytimessä on jo pidempään ollut tunne, että susihukkaakin jahdannut sankari ei katsellut maailmaa enää niin ahnein silmin. Uni maistui, jalka ei noussut enää niin korkealle tai kevyesti, kotipihan aidoista ei ollut tarvetta löytää koloa mistä karata, ympärillä olevien villieläinten hajuja oli turvallisempi haistella omalta tontilta aitojen sisäpuolelta, eikä näkökään tuntunut olevan enää niin terävä. Prinsessahuoneen sängyllä köllöttely vei voiton monesta ennen niin mielenkiintoisesta asiasta.

 

Keräsin lähes kolme viikkoa itseäni, että pystyisin kirjoittamaan edes jotain meille niin tärkeästä perheenjäsenestä. Tuosta syvälle sieluun porautuvasta katseesta, märistä pusuista, herkeämättömästä suojelusta, syvästä ystävyydestä, rajattomasta rakkaudesta, paksusta mutta niin pehmeästä villaturkista, ja niistä tanssivista mokkasiineista.

 

Siitä kaikesta korvaamattomasta, mitä me menetimme. 

 

Paras reissukaveri, 19 käytyä maata.

Talvikin kelpasi, kunhan se oli Kemiönsaarella.

Elämä oli ihanaa...

 

Villieläinten vahtiminen oli parasta...

Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta, jossain Espanjan kosteilla nurmikoilla, viheliäinen punkki tartutti Boolle babesioosin (loistartunta), joka hajoittaa veren punasoluja, ja meidän tapauksessa aiheutti Boolle myös rajun yleistulehduksen. Vaikka hoidot aloitettiin ja loinen saatiinkin rokotuksella kuriin, todennäköisesti piilevänä uinunut munuaisvika iski päälle niin rajusti, ettei kaikista yrityksistä ja tiputuksista huolimatta elimistö kestänyt. Kun viimeisinä päivinä edes pää ei tyynyltä noussut, oli aika päästää Boo juoksemaan sinne,

 

missä on vielä Kemiönsaartakin enemmän villieläimiä.

 

Sinne missä voi hölmöillä ja sekoilla sielunsa kyllyydestä yhdessä Bumban kanssa.

 

Sinne missä munkkeja voi syödä mielin määrin.

 

Sinne missä vedet on Samuin vesiäkin turkoosimpia ja lämpöisempiä.

 

Sinne missä mitkään aidat ei pidättele.

 

Sinne missä ei tarvitse enää vahtia tai suojella palvelijoita, vaan voi luottaa siihen että Salsa kyllä hoitaa hommat.

 

Tiedäthän Boo, ikävä on meille nyt suuri ja tiheä musta aukko, mutta kyllä me pärjätään💔. Pääasia on, että sinulla on nyt hyvä olla💜.

 

OLET maailman rakkain ja parhain ystävä.

 

Ps. Viestisi on saatu, kiitos että olet perillä💗 

 

Run Boo run💜!

 

Rakkain Boo, nähdään siellä jossain!

 

Maailman ihanin Boo!  <- (Ihana video Boosta)

 

Ps.2. Teille lukuisille Boon faneille, kirjoitan pian lisää Boon ihmeellisestä elämästä.

6

Viron vangit, osa 3

 

 

Ehkä universumi päätti, että on parempi olla päästämättä näitä sählääjiä ottamaan riskejä tien päälle, ainakaan kaikkein kovimmissa pakkasissa. Parempi pitää tyypit toistaiseksi turvassa Jõulumäen liikuntakeskuksessa. 

 

Sillä, korjaamon pojat meni kuin menikin lauantaina puuhastelemaan meidän matkiksen kanssa (mähän muuten rakastan jo kaikkia heitä) todetakseen, että oho, Finaan tilattu jakohihna olikin väärä. Kuten varmasti tajuatte, odottajan rooli jäi taas meille. Mutta, koska meillä oli ruoat loppu eikä autoa, korjaamon poika toi ystävällisesti oman autonsa meidän käyttöön.

 

Meillä oli oikein mainiot oltavat Jõulumäen mökissä, kunnes menetimme sen. Siitä siirryttiin koirien kanssa sitten sujuvasti pieneen kerrossänkyhuoneeseen ilman vessaa ja suihkua. Tossa kohtaa alkoi jo (pakko myöntää) ottamaan huolella aivoon, mutta koska ihanat mimmit respassa, nielin pettymyksen ja käperryin kerrossängyn alapedille. Kaikki toiminta kävi ahtaaksi, mutta silti tilaa oli enemmän kuin pienessä Finassa, jossa eletään jatkossa (toivottavasti) jonossa.

 

Sellaista leirielämää meillä ;)

 

Onnistuttiin pienen kerrossänkyhuonehairahduksen jälkeen onneksi muuttamaan takaisin edelliseen mökkiin, joka oli oikeasti hyvä ja lämmin, vähän silleen rakaskin jo. Kovat pakkaset teki nauttimisesta kuitenkin haastavaa, sillä ilman kunnon varusteita (meidänhän piti olla jo Italiassa) ulkoilut oli puolen tunnin mittaisia pyrähdyksiä. Ehkä itse olisi jotenkin vielä pystynyt villasukat hanskoina, mutta viimeistään tossa vaiheessa Salsa kaatui selälleen tassut kohti taivasta. 

 

Yllättävän nopeasti Finaan sopiva jakopään hihna kuitenkin löytyi, ja remppa saatiin maaliin sinä aikana, kun me nautittiin Jõulumäen tajuttoman hyvästä puusaunasta, leffailloista ja lattialämmityksestä mökin kylppärissä. Puhumattakaan siitä valtavasta tilasta, jota Finassa ei sitten kuitenkaan ole. 

 

Viimein 4.2.2026 klo 11.00 päästiin jatkamaan matkaa. Puolitoista viikkoa Jõulumäellä parinkymmenen asteen pakkasissa vei vähän mehut koko porukasta, samoin se pakotti meidät muuttamaan reissusuunnitelman aikalailla. Italia jää nyt kokonaan väliin, sillä Viron vankeina ja kaikkina tylsinä luppotunteina, me ehdittiin ilmoittautumaan viiteen fribakisaan. Ensimmäinen niistä on niinkin nopeasti, kuin 14.2.2026 Ranskan Bessillesissä. 

 

Jotain tommoista suunnitelmissa näin alkuun

 

Pitkä ja tiivis matka siis edessä, joten voimia Finalle! 

 

Ps. Nyt on kuitenkin vaihdettu laturin hihna, jakopään hihna, vesipumppu, plus kaikkea muuta mistä me ei hiffata yhtään mitään. Paree olisi nyt toimia.

 

Ps2. Pärnun auton korjaaja kyseli pari päivää sitten vielä tekstiviestillä kuinka auto on tien päällä toiminut. Vitsit mitä palvelua ja jälkihuoltoa. Taidetaan muuten hoitaa kaikkien autojen kaikki korjaukset tästä eteenpäin Pärnussa💜💜💜.

 

Toinen raja viimein ylitetty

 

Latvian superalkon suklaakaimoja ;)

Valoa tunnelin päässä?

2

Viron vangit, osa 1

 

 

Viimeiset neljä viikkoa tuli hyvinkin vakavasti pohdittua, että noinkohan sitä uskaltaa milloinkaan lähteä. Kuinka paljon pitää vielä hinkata, ennen kuin on valmis starttiin? Lähellä on jopa ollut, etten luovuttanut ja todennut, että 

 

ehtiihän sitä myöhemminkin.

 

Tiedätte varmaan mitä tarkoitan. 

 

On niin helppo jämähtää, laskea kaikki varman päälle sen sijaan, että päättäisi vaan lähteä. Meni sitten syteen tai saveen. 

 

Jos autossa jotain hajoaa se hajoaa, ja sitten sitä korjataan reissun päällä. Muuten me huomataan kesäkuun alussa, ettei viitsi enää lähteä, kun on kesä ja kaikkea ihanaa. Sitä paitsi, talveahan meidän oli tarkoitus lähteä karkuun, ei sitä kaunista kesää. 

 

Näin me ajateltiin 

 

Ja ostettiin laivaliput Eckerö Linelle, joka perui lautan vain vuorokautta aikaisemmin (ja siitähän ne haasteet sitten starttasi). Hankittiin kuitenkin saman tien liput vielä Tallinkille, joka onneksi piti lupauksensa. Lauantaiaamuna startattiin, ja pysähdyttiin vielä yhdeksi yöksi rakkaitten frendien tiluksille iltaa istumaan, sunnuntaina ajettiin viimein autokannelle. Vähän mietitytti Hämeenlinnan väylää ajaessa jonkun hihnan vinkuminen, mutta kun oltiin jo niin sanotusti reissun päällä, oli rohkeasti painettava kaasua.

 

Voihan Fina! Ja ihanat autonkorjaajat💜

 

Kuten viimeksikin, reissusuunnitelmana oli Via Balticaa pitkin lämpöön ja ensimmäiseksi yöksi Pärnuun Jõulumäen Liikuntakeskukseen. Tallinnan satamasta on sinne noin 150 km, sen verran jaksaisi ajaa vaikka vähän väsähtäneenäkin.

 

Liikuntakeskuksen respa menisi kiinni klo 22.00, eli aikaa ei ollut lorvailuun, mutta riittävästi. Finaa ei ole suunniteltu talvimatkailuun ja vanhakin se on, joten kovilla pakkasilla se on hiukka kylmä. Fleece päällä pärjää kivasti, vaikkei ohjaamossa yhdet villasukat tunnukaan riittävän. Viikon päästä oli kuitenkin tarkoitus olla jo Italian lämpimimmillä viheriöillä heittämässä kiekkoa, siksi en pakannut edes toppahanskoja mukaan. Kyllähän mä noi päivät pärjään kevyemmilläkin hanskoilla, ajattelin.

 

Onneksi mukaan tuli sentään pitkät kalsarit ja kevyesti topatut housut, sillä 15 kilsaa ennen Jõulumäen karavaaniparkkia Finan akun varoitusvalo syttyi palamaan. Siitä sitten ajovalot jo hiipui, vilkut ei toimineet ja meni muutenkin vähän jännäksi. Jotain oli selvästi päin sitä kuuluisaa prinkkalaa, ja v#tutti kyllä huolella. Kunhan vaan päästäisi yöksi pois moottoritien varresta ja mielellään koko matkan Jõulumäelle asti. Nukkuakin pitäisi.

 

Siinä me onneksi onnistuttiin - 14 minuuttia ennen respan sulkeutumista oltiin tonteilla. Jõulumäen respan mimmi oli aivan helmi, kun kerroin meidän auton ongelmista. Ennen kuin mitään muuta oli tapahtunut, oltiin soitettu jo paikalliselle autokorjaamoyrittäjälle (siis sunnuntai-iltana kymmenen aikaan), joka puhui kaiken lisäksi vielä suomeakin. Tomppa oli jo ehtinyt avaamaan konepellin, ja todennut laturin hihnan katkenneen, jonka sitten kerroin autonkorjaajalle.

 

Onko sulla se hihna kädessä, vai onko se siellä jossain?

 

No siellä jossainhan se oli.

 

No me tullaan huomenna aamulla klo 9.15

 

Really? 

 

Ja tulihan tyypit, kaksin kappalein. Tästä alkaa selvitykset ja sen aikaa ollaan Viron vankeina...(sekä pakkasten).

 

Kuinkas muutenkaan. 

 

Onneksi saatiin sentään mökki vuokralle näissä pakkasissa. Kiitos ihanat respan mimmit💛!

 

Ps. Toppahanskakaupoille vois mennä, jos olis auto käytössä😅.  

 

Ketutuksen määrä on äärimmäinen...

Salsa nauttii vuokramökin suuremmista tiloista.

Kuten myös Boo.

 

2

Finan remppa, osa 4 - oho, mehän raksataan!

 

 

Pelkästään teidän kaikkien reissusekoiluja postauksia odottavien takia toivon, että pystyn ennen ensi vuotta kirjoittamaan edes yhden tarinan tien päältä. Varmuudesta ei kuitenkaan ole takeita, sillä tällä hetkellä vaikuttaa satavarmasti siltä, ettei ainakaan ennen joulua siirtyillä näiltä kulmilta mihinkään.

 

Aikataulut venyy (kuka olis uskonut!), ja alkuperäinen 41 päivää on sekin haudattu ajat sitten. Turnauskestävyys on koetuksella ja itselläni joka ikinen nippeli, laattatarra sekä verhonipistin hiipii uniin viimeistään 06.00 aamulla. Tomppa taitaa pyöritellä sähkökaapeleita sun muita hämmentäviä juttuja päässään jo kauan ennen sitä. Aikaisten paniikkiheräämisten jälkeen ei riitä mikään määrä kahvia. 

 

Makuuhuoneen ei niin harmaa aamu. Ehkä se ainoa?

 

Radiossa soi joululaulut ja huushollissa (tässä oikeassa) on jo niin paskaista, ettei tohdi edes polvilleen mennä. Kukaan ei ole keskittynyt mihinkään tiluksilla, ja kaikkein vähiten jouluun. Normistihan joulukuusi olisi jo koristeltuna, pöydät täynnä joulukukkia, glögiä ja torttuja, puhumattakaan siitä joulusiivouksesta. Enää ei riitä siivous, vaan seuraavaksi täytyy jo raivata.

 

Salsa on siirtynyt talviunille ja Boo makaa parvekkeella hampaita kiristellen. Itse mietin olenko ainoa, jonka mielestä tänä vuonna on satanut aivan helvetin paljon? 

 

Salsa talviunilla takan lämmössä.

Välillä pitää pakottaa tyypit pelaamaan. Taisi olla se toinen ei niin harmaa päivä.

 

Mutta hei - Fina on siirtynyt rakennusvaiheeseen! Ja ainakin ensivaikutelman perusteella se on hitokseen nopeampaa kuin purkaminen (tosin epäilen tähänkin hurmokseen vielä iskevän jotain notkahduksia). Aurinko ja lämpö häämöttelee edes utuisina tuolla tulevaisuudessa. 

 

Tänään silmäilin ojanpientareilta joulukuusia jo "sillä silmällä", ja onhan tässä varmaan kaivettava joulutähtikin naftaliinista, "ihan vaan varmuuden vuoksi". Kinkkua en kuitenkaan vielä osta, enkä selkä vääränä pakettejakaan, sillä halpa matkailuauto näyttää tarkoittavan lähinnä kalliita remppoja. 

 

Tänään nielaisin kuitenkin rautakangen, ja tartuin härkää sarvista. Kaikkien ompeluhommien ohella on nyt aloitettu myös joulusiivous. 

 

Rentouttavaa joulun odotusta kaikille meille💛 

 

Maalattuja kaapinovia on ilmaantunut paikoilleen. Sängyn runkokin ns. hahmottuu...

 

Ihan itse muuten "kaakeloin" kylppärivessan.

2

Finan remppa, osa 2 - mitä enemmän puretaan, sitä enemmän puretaan

 

 

Miten voikaan olla, että mitä enemmän puretaan, sitä enemmän puretaan?

 

 

Puretaan toi laatikko missä lämminvesivaraaja on-  äh, mitä hittoa - puretaan sänkykin. 

Poistetaan kattoluukku ilmastoinnin alta, oho, pitää purkaa vähän kattoakin, jne jne...

 

 

Ihan samaan hengenvetoon voin jo tässä kohtaa todeta, että meidän Tompan taannoisella 41 päivän reissuunlähtötavoitteella voi ainakin heittää vesilintua. It's not going to happen.

 

Ei vaan ehdi, eikä pysty.

 

Vaiheessa on ja pahasti.

 

Kuinka starttivaihe voikin AINA olla näin hankala, oli sitten kyseessä kylppäri, tupa, makkari, taikka nyt Fina? Johtuisko se yksinkertaisesti siitä, että vaikka meillä niin sanotusti "otetaan asioista selvää" (AI ja mitä näitä nyt on😅) ennen kuin otetaan voimaote lekasta, niin ei kai me koskaan tiedetä ihan varmasti mitä ollaan tekemässä. Onneksi talon katon on sentään tehneet ammattilaiset, se kun saattaisi olla meidän jäljiltä miten päin vaan.

 

Työmäärä ei niinkään hirvitä (kohta toki hirvittää sekin), mutta se mikä laittaa kaikki sormet suuhun, on kun tärkeimmissä hommissa ei kuitenkaan olla ammattilaisia. Sähköt, akut, kaasut, lämmitys, vedet (ne lämpimätkin) olisi ehdottoman tärkeätä saada skulaamaan sillä tavalla, ettei ainakaan henki lähde reissussa - koirilta varsinkaan. Tosiammattilaiset olis jees, mutta kun yritetään pihistää kaikessa mahdollisessa ja koittaa ensin itse. Jos käviskin mieletön mäihä😅.

 

Rakennuksia on, mutta kun yhdessäkään ei riitä korkeus Finalle.

 

Oikeastaan me ei olla päästy purkamisinnostahelvetistä juurikaan eteenpäin. Tavaraa on tullut hulluuteen asti, kuten vaikka aurinkopaneelit, uudet akut kaikkialle, tankkikaasupullo sun muuta. Sekä yksi hemmetin ilmastointilaite. Sen asentamisessa ja varsinkin asentamisen pähkäilyssä on nyt mennyt kohta viikko, eikä mikään muu himmeli etene sen takia. Mä toisaalta ymmärrän sen (vaikka välillä tekis mieli mennä lyömään vähän tahtia touhuun), onhan katossa ammottava aukko ja vettä tulee parhaimmillaan kuin esterin perseestä. Väliaikaiseksi rakennettu pressukatos verstaan kyljessä ei oikein tykkää tuulista ja ottaessaan parhaimpia puhureita alleen, se kaataa kaiken mahdollisen mennessään. Ilmastointilaite on saatava paikoilleen ja sen jälkeen vois sitten (pliis pliis pliis) siirtyä seuraaviin tuhansiin vaiheisiin.

 

Fina on ollut meillä jo himpun vaille kaksi kuukautta. Sen sprintin sijaan alkaa maratooni olemaan todennäköisempi. 

 

Mutta hei, tuulilasi on "massattu", eikä (kaiketi) enää vuoda. 

 

Välillä on pakko päästä metsään rauhoittumaan.

Olispa aina aurinkoa.

2

Fine Lady - Fina!

 

 

Jossain kohtaa edellisen Samui-reissun jälkeen iski tunne, että johan tätä on nähty.  

 

Tarve vaihtelulle oli huomattava ( ainakin allekirjoittaneella), ja kun ei muutakaan juolahtanut mieleen, niin mitä jos lähtisikin taas Euroopan rundille?

Mä olen kova luopumaan, jollain tavalla juureton. Ajatus siitä, ettei voi saada uutta luopumatta vanhasta on ollut syvällä selkäytimessä ehkä jopa aina. Ja niin paljon kuin Samuita rakastankin (varmuudella aina), siitä luopuminen on ollut alitajuisessa prosessissa jo pidempään. On tullut vahva tarve löytää jotain uutta. Ehkä jopa vielä kerran aloittaa uusi elämä jossakin, missä pimeä ja märkä aika vuodesta ei kestä tappavan pitkään.

Yksi iso syy on se, että mä en yksinkertaisesti taas kestä katsoa koirien silmiin, jotka pahimmalla loskasäällä kysyy:

Mamma, eiks me voitais jo mennä uimaan?

 

Me tarvittiin siis reissukoti.

 

(Täältä voi lukaista edellisen reissukodin ikuisuusetsinnästä. Ei nimittäin ollut helppoa ja kompromisseja tehtiin suuntaan jos toiseenkin). 

 

Ihana valloittava Fina!

 

Tuttavallisemmin - Fina

 

Adolfina, Fine lady = Fina! Welcome home!

 

Me ollaan varmaan jo ensimmäisen Euroopan reissun (ja Bandyn) jälkeen koko ajan toivottu uutta mahdollisuutta pyörillä liikkuvan kodin kanssa. Jos jostain löytyisikin meille sopiva, riittävän halpa, mutta kuitenkin "uskottava" menopeli, jonka kehtaisi tuunata juuri meidän tarpeisiin sopivaksi. Ja uskottavalla tarkoitan autoa, josta löytyy ASENNETTA.

Ja sitä Finasta löytyy.

Fina on vanha kuin mikä (1991), muttei kuitenkaan yhtä vanha kuin me😂. Se on nähnyt jo maailmaa, muttei sitäkään niin paljon kuin me. Kilsoja mimmillä on kuitenkin takana vain hieman yli 100 000, eli ei lähimainkaan niin paljon kuin meillä. Meidän ehdoton velvollisuus on siis järjestää Fina tien päälle - sinne missä aurinko paistaa ja vielä lämmittääkin. Finan tehtäväksi jää tarjota meille turvallisia kilometrejä ja koti, jossa on hyvä olla. Ja siinä me tietty autetaan Finaa.

 

Ahdas sohvaryhmä, onneksi ohjaamot penkit kääntyvät.

 

Bandyn metsästäminen oli jopa tuskallisen pitkä prosessi, mutta siitä opittiin jotakin. Edellisen reissun aikana me tutustuttiin Chipionassa vähän vanhempaan ja mukavaan brittipariskuntaan, jotka viettävät joka talvi tien päällä. He sanoivat tuolloin, että keskimäärin viides auto on sellainen, joka natsaa juuri omiin tarpeisiin. Noh, tämä on meille vasta toinen, mutta nyt on sen verran halpa auto, että sitä kehtaa jo muokkaillakin sopivaksi. Bandy oli liian arvokas, joten siellä ollessa lähinnä mietittiin kuinka pystytään pitämään auto timanttikunnossa tulevaa myyntiä varten. Viiden kuukauden reissussa siinä olikin sitten tekemistä, sillä kyydissä oli melko useinkin meriveden käherryttämiä koiranturkkeja.

 

Vaikka Fina loppupelissä löytyi lähes sormia napsauttamalla, kesti auton etsintäprosessi silti monta kuukautta. Alunperin me oltiin ostamassa Portugalin Pamelaa (samanlainen kuin Fina), mutta Pamela ei sitten ehtinytkään Suomeen meidän aikataulun mukaisesti. Syyskuuhun asti jaksettiin odotella, mutta sitten oli jo kaivettava suurennuslasi käteen ja etsittävä sitä kuuluisaa neulaa heinäsuovasta. Ja ellen mä ihan väärin muista, löysin Finan muutamassa päivässä. Vaikka etsintä jatkuikin vielä jonkin aikaa, se päätyi aina Joensuun Finaan. 

 

Terkkuja siis Joensuuhun!

 

Pikkuruinen keittiö, se pitää saada toimivaksi.

 

Finalle nimi tuli yllättäen taas koiramaailmasta, kuten Bandynkin (rakas ihana Bumba). Fina oli Tompan lapsuuden kultainen noutaja (Adolfina), ja koska merkitys nimen takana on just täydellinen (naarassusi, taistelija = kova mimmi), sopii se kuin nappi silmään meidän valloittavalle retroladylle. 

 

Me tullaan tekemään joitain muutoksia Finaan ennen tulevaa reissua, ja te pääsette seuraamaan prosessin etenemistä blogin ja somen puolella, tottakai! Koska Fina on integroitu menopeli, siinä on jo muutenkin enemmän tilaa (tai ainakin sen tuntua) kuin Bandyssä, mutta tavoitteena on värkätä sitä tilaa jollain ilveellä vielä lisää. Sohvaryhmä Finassa on samanlainen kuin Bandyssä, eli ihan helvetin ahdas kuukausitolkulla istuskella, joten siihen ainakin on tulossa muutos. Itse asiassa sohvat ja pöytä on jo purettukin, mutta vielä ei ole lamppu syttynyt jatkon suhteen. 

 

Ehkä me tarvitaan sellainen "musta lipasto", jonka myötä kaikki aukeaa😁.

 

Sen mä joka tapauksessa sanon, että jos mielitään tulevan talven kovimpia pakkasia karkuun, tulee taas ihan helvetillinen kiire. 

 

Kuka yllättyi?

 

Remppapalaamisiin siis!

 

Lämpöä kaikille💜 

 

 

4

Kylppäriremppa, osa 2 - valmista tuli, mutta tuskallisen hitaasti

 

 

Vähänpä mä tajusin rempan alkuvaiheessa, kuinka lopputtoman pitkästä projektista olisi kyse. Yölliset huussikeikat ja puskapissailut alkukesän kylmässä viimassa sateenvarjo käsissä keikkuen vei melkein hermoromahduksen partaalle ja kuuden viikon kohdilla, kun harjoittelin jo vakavasti hyperventiloimista, viimeinenkin vieras äijä talosta häipyi.

And just like that, we had a bathroom!

 

Kiitos tuhannesti ja vähän päällekin kaikille "äijille" että kävitte! Pakko kuitenkin tunnustaa, että oli enemmän kuin huojentavaa saada viimein huusholli kokonaan itselleen💜. Kysykää vaikka Boolta.

Mä kirjoitin niistä purkukatastrofeista jo aiemmin (lue täältä), eikä meillä lopulta ja yllättäen juuri muita katastrofeja ollutkaan. Paitsi tietenkin aikataulujen venyminen ja paukkuminen, sillä ei me sitten ehdittykään tekemään omaa osuuttamme, ennen kuin "äijät" jäi ansaituille lomilleen. Omasta hidastelusta napsahti sitten rempan kokonaiskestoon pari viikkoa ja rapiat lisäaikaa, ja vaikken mä yleensä ihan pienestä inise, olin tietyssä vaiheessa lähes valmis muuttamaan hotelliin. Tai jonkun vessallisen nurkkiin edes.

 

Lähtökohta oli karmea, kaikista järkyttävistä putkista piti päästä eroon!

Yllätyksenä laattojen alla oli betonia ja kokonaisuus oli vuorattu myös tiilillä, huh.

 

Ihan heti en sitten olekaan lähdössä uuteen kaaokseen, vaikka kylppärirempan aloittaminen alkuun niin upealta tuntuikin. Mutta niinhän ne aloitukset aina.

 

Lopputulema kylppärissä on paljon enemmän, kuin osasin edes toivoa. Samalla se on aivan jotain muuta, kuin alunperin suunnittelin (ja pakko sanoa että MÄ suunnittelin, koska tällä kertaa se meni näin), mutta niin siinä tuppaa käymään, kun kasaa kokonaisuuden oleellisimmat palat käytetyistä härpäkkeistä. 

Vihreät seinäkaakelit oli oikeastaan ainoa asia, joka meni suunnitelman mukaan. Niissäkin väri hieman muuttui, koska perse ei yksinkertaisesti kestänyt niitä upeimpia (lue KALLIIMPIA) laattoja. Kolmasosa hinnasta pois on sen verran paljon, että rakennettiin kokonaisuus sitten Bauhausin halpojen laattojen ympärille. Eikä tullut huono ollenkaan.

 

Kuuluisa sininen vaihe

Uuden kylppärin ikkunapokan kunnostusta

Ihana tuli pokastakin!

Missään nimessä en halunnut peilikaappia, enkä perusallaskaappia, vaan jonkun kauniin vanhan peilin, sekä jonkinlaisen vanhan puisen lipaston, jonka päälle sitten malja-altaan. Malja-altaita meillä olikin sitten loppupelissä kaksin kappalein, sillä kun ensimmäinen allas hankittiin Tori.fi:n kautta, ei meillä vielä ollut suunnitelman mukaista ja puun väristä lipastoa. Sellaista ei nimittäin meinannut löytyä mistään, ja kun viikot toisensa jälkeen vierivät, suunniteltiin jo että rakennetaan sitten joku allastaso juniorin bambuvaatetelineestä. Onneksi ei muuten tarvinnut lähteä siihen, sillä voin sieluni silmin nähdä, kuinka karmea lopputulos olisi ollut.

Ikinä koskaan milloinkaan en ajatellut, että allaskaappi voisi olla musta, mutta sellainen siitä kuitenkin tuli, kun supernätti ikivanha kaappi ilmestyi toriin myyntiin. Vielä siinä vaiheessa, kun Tomppa oli hakemassa kaappia, ajattelin hiovani sen puulle ja pintakäsitteleväni jollain vettähylkivällä systeemillä, koska sellainen mun alkuperäinen visio oli. Mutta kun täydellisen pinnan omaava musta kaunotar viimein seisoi verstaalla, en yksinkertaisesti voinut tehdä sille mitään. 

Olkoot sitten musta! Ja sillä tavalla se meni koko muukin suunnitelma vaihtoon.

Lopputulos on enemmän KAIKKEA💜. Se on niin kaunis, etten raaski roiskutella vettä mihinkään pinnoille - hyvä kun raaskin käydä edes suihkussa, hah...

Juttelin mun iskän kanssa pari päivää sitten puhelimessa, ja hän kysyi; 

 

Onkohan se teidän kylppäri vähän liian hieno siihen vanhaan taloon?

ISÄ!!! WTF...😂

Tämä kaunis lipasto muutti suunnitelmat

Ja tällainen siitä sitten tuli, aivan ihana vaikka itse sanonkin💛

Kippis!

6

Kylppäriremppa, osa 1 - Purkukatastrofit

 

 

Kerron ensin sen oleellisimman. 

 

Meidän tekemiset on useimmiten kuin hölmöläisten peiton jatkamista - leikataan lyhyen peiton toisesta päästä suikale ja ommellaan se sitten toiseen päähän, jotta saatais siitä pidempi. Näin se menee.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, jotta uuteen kylppäriin saadaan pöntöt, suihku, pesukone ja lavuaari niille paikoille mihin ne oikeasti halutaan, puretaan vanha kylppäri maahan asti. Tompan vaatimaa ikkunaa varten puretaan tietty myös aukko vastikään laudoitettuun seinään (kuinkas muuten!), sen lisäksi puretaan tietenkin myös kaikki sisäseinät. Mitä muuta tulee purettavaksi, selviää homman edetessä. Meidän lottovoittajan tuurilla veikkaan, että vaikka mitä.

Kylppäriin tulevan ikkunan paikka.

Ennen varsinaista purkuhommaan ryhtymistä kuultiin Tapsalta nykyisen kylppärin sisällöstä - ainakin noin suurin piirtein:

 

Vankka kuin mikä, ja vuorattu ympäriinsä tiilillä!?! What?

  

Uuh... tiedossa oli siis extra extra paljon purkamista sen normipurkamisen lisäksi. Ihan hirveän yllättynyt en kuitenkaan tajunnut olla, sillä näinhän se tuppaa meillä menemään. Liian helppo olisi yksinkertaisesti liian helppoa.

Ei Tapsa tohtinut muutenkaan suositella ton kokoluokan kylppäriremppaa, mutta ollaan me ennenkin tykätty kiipeillä perse edellä puihin, meni sitten syteen tai saveen. Harvemmin me toki lottovoitetaan, mutta kokemuksia rikkaampia ollaan aina. 

 

Vai pitäisikö sanoa, että ei ainakaan vellihousuja😅.

 

Purkuhommat alkuvaiheessa

 

purkuhommat viikon jälkeen. Vähän on hidasta.

Hankinnat tähän mennessä:

Niitä tehostelaattojahan mä tuskailin jo viimeksikin, mutta onneksi ei sentään Italian superkalliisiin laattoihin tarvinnut turvautua. Löydettiin nimittäin lähes toivotut tehostelaatat (38€/m2) niinkin eksoottisesta paikasta kuin Bauhaus, joten mikä ettei, onhan Bauhaus pelastanut meidät jo Euroopan turneella, kun löydettiin Barcelonan toimipisteestä meille puskaparkkeilun mahdollistava aurinkopaneelisysteemi. Ilman muuta sieltä löytyisi myös tehostekaakelit.

 

Kaikki muu on jotakuinkin hankkimatta, paitsi siis ne vanhat ikkunanpokat ja uusi wc-pytty. Jotain pressuja ja pikkuhimmeleitä on varmaan myöskin, mutta niistä mä en tiedä mitään. Ollaan me myös vuokrattu viikonlopuksi järeämpi piikkausvehje taltuttamaan tiiliseinää, mutta siitäkin on sakkoja tulossa jo neljältä päivältä. 

 

Moni todella oleellinen asia siis vielä puuttuu, mutta jostakin oli lähdettävä. Ihmetellään sitä kaikkea muuta sitten myöhemmin.

 

Vanha poka putsattuna, tästä sitten ehostamaan.

 

Seinien tiilivuorauksista me siis tiedettiin, mutta tiilien päällä oli myös vähintään kolme senttiä paksu betonikerros, ja kaikkea muutakin merkillistä löytyi. Kerrokset meni suurinpiirtein näin:

• laatat, joita kaakeleiksikin kutsutaan 
• helvetillinen betonikerros
• noin 7 cm paksut vanhat ja järeät tiilet
• vanhoja pilkottuja lannoitesäkkejä ilmeisesti kosteussuojana
• pinkopahvia ja miljoona pinkopahvinaulaa (yhdessä seinässä myös tapettia)
  
• laudoitus (ulkoseinässä myös purueristeet)

 

Vanhoista taloista löytyy aina jotain yllätyksiä, mutta en ehkä osannut odottaa niitä lannoitesäkkejä.

Sitten ne purkukatastrofit:

• Se pikkaisen järeämpi piikkauskone päätti kurkistaa olohuoneen seinästä läpi, joten saatiin siis rempattavaksi lisää huoneita.
  
• Heitin itseäni tiilellä päähän. Tähtäsin toki traktorin lavalle, mutta osuin lavan reunaan, josta sitten mojova kimmoke päälaelle. Onneksi ei ollut suurin mahdollinen tiili, muuten olisi ollut taju kankaalla.
  
• Kosteusvaurio katossa vanhan wc-poistoputken ympärillä. Lahoa lautaa löytyy, joten remppa siis paisuu olohuoneen lisäksi myös yläsuuntaan.
• Joku unohti tyhjentää lieden yläpuolella olevat hyllyt, ja piikatessa purkit hyppeli sinne tänne. Vaivalla kerätyt suppilovahverot putosi päälaelleen lieden kannelle, ja liesi säpäleiksi. Lisäduunia napsahti tästäkin, sillä olin ehtinyt tilan puutteessa täyttää meidän peräkärryn tiilillä, joka piti sitten uuden lieden hakureissua varten äkkiä tyhjentää. 

 

Liesi hajosi, kun hyllylle oli unohtunut purkki suppiksia.

Heittohommissa kannattaa olla varovainen, ettei osu itseään päähän.

Onneksi Kemiönsaaressa on jatkuvassa toimintavalmiudessa nämä "nopean toiminnan joukot" - putkimies, sähkäri ja työnjohtaja:

Hajotin vahingossa meidän lieden, milloin ehtisit tulla asentamaan uuden?

 

Kyllä mä tulen heti huomenna, ei huolta (sähkäri)

 

Edellisen kerran soitettaessa sähkäri saapui samana päivänä klo 20.15. Ja kun meille taannoin iski salama, saapui sähkäri klo 6.00 viikonloppuaamuna. Meidän luottoputkimies saapuu myös aina viimeistään seuraavana päivänä, ellei sitten olla sovittu jotain löysempää aikataulua. Valitettavasti meillä moni ongelma tuppaa olemaan lähes päivystyskeissi, joten auta armias jossei näitä "nopean toiminnan joukkoja" olisi. 

Sitten täytyy vielä mainita meidän särmä "työnjohtaja". 

Katosta löytyi kosteusongelma, ehtisitkö jossain vaiheessa käymään"

 

Joo, mä tulen ihan just.

 

Aivan mahtavaa siis, I love you all!

Hölmöläisten peitto ei siis valmistu ihan iisimmän kaavan mukaan. Töllistä on vedet poikki ja yllättäen sitä huomaa, kuinka luksusta juokseva vesi onkaan. Vessassa ei tietty voi käydä (yyh, onneksi on huussi), ja kaiken maailman toiminnan joukot on jäämässä ansaituille lomilleen. Jottei mun hermot ihan reviinny riekaleiksi, tahtia on kiristettävä huolella. 

Mähän tulen todennäköisesti hulluksi, jos pitää odotella vesiä sun muita "itsestäänselvyyksiä" viikkotolkulla.

Soijaa pukkaa pelkkä ajatuskin.

Ps. Lisää remppakaaosta luvassa homman edistyessä.

Huh, kyllähän sitä purettavaa on riittänyt.

2

Mr. Becksin Olymbecksit 2025

 

 

Kuten hyvin voi kuvitella, Samuilla asuu valtava määrä "muualta" tulleita, ja yksi näistä on melkein jo alkuperäiskansaksi muokkautunut Mr. Beck. Itse asiassa hyvin harva saarella asuva thaimaalainen on alunperin Samuilta, sillä noin 50-60% asukkaista on varsinkin matkailu -ja muitten palvelualojen töitten perässä sinne muuttaneita, ja siihen päälle vielä kaikki farangit.

Eli kyllä, Beck on ihana dinosaurus, kun Samuista puhutaan. Ja koska Beck ei ole mikään tuppisuu, eikä varsinaisesti pysy juuri paikoillaankaan, on hän Samuivuosiensa aikana tutustunut valtavaan määrään ihmisiä. Moni heistä joita Beck taas vastaavasti ei tunne, tietävät Becksin kyllä, sillä Beck ei myöskään pyri olemaan huomaamaton💜.

Vai mitä sanotte?

 

Vuosittain Beck järjestää ystävilleen (nyt jo traditioksi muodostuneet) hupimieliset Olymbecksit, käsittäen erilaisia joukkuekisailuja, ruokailua, alkomahooliakin😂, mutta oleellinen asia on tietty treffata myös niitä frendejä, joihin ei fribakentillä törmää. Aika moni hänen frendeistään tosin viskoo kiekkoa, ja Becksihän se oli, joka meidätkin tuon sisuksiinsa imaisevan lajin pariin vei - juurikin tuolla Samuilla. 

Olymbeksit

Beck oli mielivaltaisesti valinnut joukkueitten tiimipäälliköt, joitten seuraksi sitten arvottiin itse tiimiläiset. Niinkin hauskasti kävi tänä vuonna, että oman tiimini kaikki muut jäsenet olivat yllättäen suomalaisia, paitsi meidän tiimipäällikkö Angy, joka on kotoisin Venezuelasta. Tätähän me sitten ihmeteltiinkin, sillä iso osa kisailijoista oli kyllä jenkkilästä. Traditiosta on näemmä matkan varrella kehkeytynytkin Suomi vastaan Usa -kisailu.

 

Mähän en välttämättä edes muista kaikkia kisalajeja, mutta ainakin me minigolfattiin, heitettiin tikkaa samoin kuin jotain tarrapalloja tauluun, pelattiin mölkkyä (se taisi tosin olla nimetty mölzyksi), petangia tietty, yritettiin osua fudiksella keikkuvaan koriin, puttailtiin kiekoilla ja ne kaikkein eksoottisimmat lajit oli teippirullien maaliinheitto, sekä minilaskuvarjohyppääjien tähtääminen maalialueelle. Edellisenä vuonna lajeihin kuuleman mukaan kuului myös jonkinlainen tanssiskaba (onhan Beck varsinainen partaveitsi monellakin tapaa😅), mutta vaikka huhuja kuuluikin, tarina ei kerro miksi se tänä vuonna jäi välistä.

Muutama Stop@Sopan työntekijöistä (muistatteko ihanan ravintoloitsijaystävämme Sopan?) piti meistä kisailijoista älyttömän hyvää huolta, eikä grilliruokakaan ainakaan omalta lautaselta kesken loppunut. Voin muuten kehaista, että Becksin löytämät paikalliset makkarat sopi hodareitten väliin kuin nenä päähän, vaikkei omat muistot niistä olleetkaan kovin kummoiset.

 

Ihana iltapäivästä seuraavaan aamuun sessio, joka meilläkin eteni jatkojen kautta Becksin rantabungalowille yökyläilyyn. Big Buddhan lähelle (joka on siis Becksin hoodeilla) on vajaa vuosi sitten avattu näyttävä ja tasokas uusi jamimesta Vibration, missä kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa kummoisia tyyppejä instrumenttien takaa löytyy - taso on nimittäin parhaimmillaan todella kova aina laulajasta lähtien. Vibration löytyy Facebookistakin, joten käy ihmeessä tsekkaamassa mesta etenkin, mikäli perusjamimeininki tulee korvista. Toisenkin vinkin voisin antaa musadiggareille, nimittäin Koh Samui Musicians Community Facebookissa, josta saa varmasti ainakin varteenotettavia ideoita erilaiselle illanvietolle Samuilla😁.

Voihan tapahtumajärjestäjä ja ilopilleri Beck (vaikka mä välillä nimittelenkin sua mörrimöykyksi)! Suurkiitos aikaiseen aamuun vierähtäneestä illasta, thank you mak mak and mak💜!

Vibrationin vessan seinältä bongattua ;)

10