Thai Fight Samui

Chaweng laken alueelle kerran vuodessa rantautuva Thai Fight Samui oli täällä taas, ja kuten aina, tarjolla oli aivan huikeita matseja. Joku voisi ajatella, että se on turhan 'raakaa' katsottavaa, mutta tämä rouva on ainakin niin innoissaan, että hyvä kun takapuoli pysyy penkissä otteluita seuratessa. Tapahtuma näyttää näin muutaman vuoden perusteella sijoittuvan Samuille huhti-toukokuun vaihteeseen ja nimenomaan järven rantaan, missä suurin osa Samuin massatapahtumista muutenkin. Ja mikä ettei, onhan alue loistava tapahtumille, varsinkin jos ne sijoittuvat juuri auringonlaskuun. Laskeva aurinko ja ikimuistoinen tapahtuma, moni asia ei voisi olla paremmin.

Näyttävä oli tapahtuma

Näissä maisemissa auringon laskiessa, ei yhtään hullumpaa

Muay Thai lyhyesti

Muay Thai (Thainyrkkeily) on perinteinen kamppailulaji Thaimaassa, ja se on tärkeä osa maan kulttuurihistoriaa. Laji on levinnyt ympäri maailman enkä ihmettele, sillä vaikka laji tähtääkin otteluihin, on se erittäin monipuolinen pelkästään harrastuksenakin pitäen fysiikan huippukunnossa. Nyrkkien lisäksi thainyrkkeilyssä saa potkia, käyttää kyynärpäitä ja pystypainiakin, sekä myös kaatamiset pystypainissa ovat sallittuja.

Lajin juuret juontavat jonnekin 2000 vuoden taakse ja sen uskotaan kehittyneen lähisodankäynnin taidoista, vaikka siinä käytetäänkin raajoja aseiden sijasta. Koska laji kehittyi sotimisesta ja taistelussa kaatunut soturi oli aina kuoleman oma, ei ottelua nykyäänkään jatketa vastustajan kaaduttua.

Vaikka itse ottelut ovat upeata katsottavaa, sitä ovat myös otteluiden alkuun sijoittuvat rituaalit. Ennen ottelun alkua ottelijat tanssivat perinteisen Ram Muayn -tanssin, missä kunnioitetaan valmentajia jotka ovat opettaneet Muay Thaita sukupolvelta toiselle. Valmentamisen lisäksi valmentajat huolehtivat tarvittaessa ottelijoiden päivittäisistä tarpeista ja opettavat heille urheiluhenkeä ja kuria lähes samalla tavalla kuin thaimaalainen isä kasvattaa poikaansa.
Ennen ottelua nyrkkeilijä myös kumartaa jokaiselle neljälle kulmalle ja osoittaa kunnioitustaan vastustajalleen ja yleisölle. Myös jumalat ja henget ovat läsnä näissä otteluissa, joten heillekin osoitetaan kunnioitusta.

Bäkkärillä pitää myös pyörähtää

siellä sitä keskitytään

En muista kuinka tämän kaverin kävi

Tämä voitti

ja hän valitettavasti hävisi, vaikka kovan vastuksen antoikin

Muay Thai Samuilla

Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoista, ja vaikka et osuisikaan Samuille juuri tämän tapahtuman aikana, voi Muay Thai -otteluita käydä seuraamassa esimerkiksi Phetch Buncha Stadiumilla. Samuilla jo aiemmin käyneet tietävätkin, että otteluiden mainostajilta ei voi lomansa aikana välttyä, sillä mainoslappusia tungetaan käteen melkein jokaisessa kulmassa ja jopa rantatuolissa. Itseltäni yleensä löytyy Chawengilla vietetyn illan jälkeen laukun pohjalta yksi jos toinenkin lappunen, joten ei huolta. Tilaisuuksia hyviin otteluihin loman aikana kyllä riittää.

Ja hei, mikäli yhtään kiinnostaa, käykää tutustumassa lajiin treenien merkeissä. Treenisaleihin ovat tervetulleita myös lomailijat kertamaksun hinnalla, ja valinnanvaraa saleissa löytyy. Itse olen käynyt testaamassa lajia Yodyut Muay Thai- salilla Choengmonilla ja pidin älyttömästi. Valmentajat olivat erittäin mukavia ja ammattitaitoisia, sekä ottivat hienosti huomioon treenaajan tason, vaikkei yhtään sääliä herunutkaan. Meidät ystäväni kanssa otti haltuun yksi valmentaja, joka sitten piti neidot rääkissä koko puolentoista tunnin ajan. Tänä päivänä kertamaksun hinta tällä salilla näyttää olevan 400 bahtia, joka on vähän reilu 10 euroa. Meidän ensimmäisestä Muay Thai -kokemuksesta voit käydä lukaisemassa täältä.

Joko sinä olet kokeillut tai käynyt katsomassa Muay Thaita?

Valitettavasti mun kameralla ei parempia kuvia saanut ottelusta



Koska oma antiikin aikainen kamerani ei kovin kummoiseen pysty, niin viimeinen kuva on lainattu Thai Fightin sivuilta. Tästä saatte paremman kuvan siitä, kuinka kovaa kontaktia matseissa otetaan.
0

Suosikkivesiputouksen jäljillä

Kun on noin 17 vuotta pyörinyt näillä nurkilla, ja vasta nyt löytää suosikkivesiputouksensa, voi melkein tuntea itsensä saamattomaksi. Mitä ilmeisemmin pitäisi huomattavasti enemmän koluta lähitienoota, sillä ei tämä nyt niin suuri saari ole. Ehkä se on vain tämä arki joka rytmittää päivät niin, ettei aikaa mukamas jää. Tai sitten tässä on vain selityksen makua.

Koh Samuin vesiputoukset
Onhan toi aika virkistävää

Kyllä näillä kylteillä perille löytää

Kierrä ja ihmettele 

Siitä minä pidän, sillä saari on erittäin kaunis. Ihan parasta on hypätä mopon selkään ja lähteä vaan ajelemaan. Pysähtyä mielenkiitoisen näköisiin paikkoihin ja valita se pieni tie, joka näyttää vievän ihan viidakkoon. Välillä vastaan voi tulla liian jyrkkä ylämäki, niin kuin meille usein käy, kun on liian 'lussut' mopot. Mutta silloinkin voi kääntyä takaisin ja valita seuraavan pikkukujan. Vähintä mitä tällaisilla retkillä koet, on paikallinen elämä, ja siinäkin riittää ihmettelemistä. Vesipuhveleita, kallellaan olevia taloja (roskaakin valitettavasti), viljelmiä, apinoita ja vaikka mitä. Kyllä paikallisten kekseliäisyyskin välillä vetää ihan sanattomaksi. Suunnitellulta reitiltä poikkeaminen on kuitenkin lähes poikkeuksetta sen arvoista.

Onnellisuuden tiellä kannattaa vaikka pysähtyä tähän mielenkiintoiseen kirjakauppaan
 
Matkalla voi törmätä vaikka näin kauniiseen koiraan

 Shortcut Maenamista Lamaille

Samuilla on reilut kymmenen vesiputousta, joista ehkä tunnetuimmat ovat Namuang 1+2. Mutta monia muitakin löytyy ehkä vahingossakin, kuten meille kävi. Päivän suunnitelma oli lähteä jonnekin Lipa Noin suuntaan sen kummempia suunnittelematta, mutta päätimme heittää mutkan Maenamista Lamaille. Maenamista lähtee liikenteeltä lähes vapaa 'shortcut' Lamaille, jota olenkin suositellut aiemmissakin kirjoituksissani. Syy on se, että tämä tie kulkee vuorten yli ja läpi ihastuttavien maalaismaisemien. Tien voi luonnollisesti ajaa autollakin, mutta ei siitä ihan samanlaista fiilistä saa. Reitti jotenkin vaatii sen 'vapaana syntynyt' -fiiliksen, jonka vain mopolla ajo tarjoaa.

Ollaan jo taannoin ristitty tämä reitti 'Onnellisuuden tieksi', koska sitä ajaessa vaan tulee niin hyvä mieli. Tällä kertaa tehtiin sen verran poikkeus, että päätettiin ottaa yksi kuja sivuun risteyksessä olleen pienen kyltin takia. Käsintehdyssä kyltissä luki vesiputous, joten sinne siis! Vaikka tätä reittiä on tullut useinkin ajetuksi, niin kyseinen putous on jäänyt väliin. Ei olisi kannattanut, sillä paikka on kerrassaan mainio. Tosin tieosuus on paikoitellen hieman haastava, mutta ehdottomasti pienen vaivan arvoinen.

Tämä on siis vesiputouksen ensimmäinen kyltti yhdessä matkalla olevassa risteyksessä

Tällainen mönkijä olisikin näillä teillä paras vaihtoehto

Ja wow, mitkä maisemat!

Vai mitä?

Loppupää putoukselle on vähän jyrkkääkin

Khun Si Waterfall

Missään kyltissä ei lukenut putouksen nimeä, mutta pienellä googlettelulla se näyttäisi olevan tämä. Jos joku kaipaa tarkempia koordinaatteja, niin niitä löytyy tästä. Mutta kylttejä putoukselle oli useampikin, eli eksymään tuskin pääsee. Tai sitten on oltava eksymisissä ihan omaa luokkaansa, niin kuin me esimerkiksi. Vesiputous sijaitsee yksityisillä mailla, joten paikallinen perhe ottaa vierailijat tontilla vastaan. Heiltä saa myös ostetuksi virvokkeet ja suosittelenkin sitä, vaikka sitten kannatuksen vuoksi.

Mainittakoon tässä, että maisemat jo 'tankkauspisteellä' ovat huikeat. Kannattaa siis pysähtyä hetkeksi ja antaa kameran laulaa. Koko alue (siis perheen maat) on muutenkin upeasti hoidettua viljelmää ja äkkiseltään bongasin ainakin banaania ja mangoa. Reitti putoukselle kulkee viljelmien läpi ja kestää noin kymmenen minuuttia. Vaikka matka on lyhyt, niin aivan pieniä lapsia en ottaisi mukaan. Ainakin meidän tenavat olivat nuorempana sellaisia pomppu-ukkoja, että pää edellä putoaminen olisi ollut erittäin todennäköistä.

Mutta reitti kannattaa tehdä. Mielestäni tämä putous voittaa Namuangit mennen tullen ja olin todella yllättynyt, kuinka hyvin vettä virtasi. Samuilla eletään nyt kuitenkin kuivinta mahdollista aikaa. Yleensä vesiputoukset kannattaa käydä tutkimassa juuri sadekauden jälkeen, kun vettä on maksimaalinen määrä, mutta ehkä nämä Samuin tämän kauden 'tulvat' ovat tehneet tehtävänsä ja vettä juoksee nyt muuallakin. Ja hei, uimaankin pääsee moniin 'altaisiin', eli tsimmarit matkaan!

Mutta, antaa kuvien puhua puolestaan:






Khun Si vesiputous, kyllä kelpaa!
6

Thaimaanrannalle asumaan?

Itselläni on seurannassa Rosita Juurisen loistava blogi Matkaopas Vapauteen. Luen muutenkin paljon ulkomaille muuttaneiden suomalaisten kirjoittamia blogeja, etenkin nyt, kun itsekin ollaan samanlaisella matkalla. Rositan blogi ei ole pelkästään päiväkirjamaista pohdintaa arjesta kulloisessakin kohteessa (eikä meidän kaltaista älytöntä säätämistäkään), vaan blogi tarjoaa lukijoilleen myös eväitä oman unelmansa toteuttamiseen. Moni tuntuu haaveilevan muutosta palmujen alle lämpimään, mutta unelmien alulle laittaminen hirvittää. Ja saattaa se tuntua välillä jopa ylitsepääsemättömältäkin.

Kun Rosita otti yhteyttä haastattelupyynnön merkeissä, otin pyynnön vastaan. Mikäli jotenkin pystyy auttamaan muita unelmiensa toteuttamista suunnittelevia, voi omalta osaltaan olla hyvillä mielin. Jouduinpahan samalla itse pohtimaan niitä lähtökohtia, mistä meidän porukka 'tyhjän päälle' hyppäsi. Aikamoista säätöä etten sanoisi. Mutta me ollaankin vähän 'pimeitä'; me ollaan Thaimaanrannan maalareita. Siitä blogin nimikin taannoin syntyi.

(Kaikki tässä postauksessa olevat kuvat juontaa juurensa Thaimaa -ihastuksen alkutaipaleelle)

Suosikkikauppani Samuilla jo vuosia; Karma Sutra. Löytyy nykyään Lamailta ja Fisherman's Villagesta.

Minä ja silloisen suosikkiresortin koira Rambo.

Tässä pätkiä haastattelusta: 

  •  Rosita: Miten syttyi kipinä Thaimaahan muutosta?
Vastaus: Tehtiin 2001 kuuden viikon Aasian reissu, jossa oli Malesian puolella tarkoitus kartoittaa paikkoja , mihin voisi muuttaa. Malesia oli joku aivopieru, sillä kumpikaan meistä ei ollut siellä edes käynyt aikaisemmin. En kuollakseni muista mistä koko juttu sai alkunsa. Mutta olimme jo silloin kertaalleen myyneet kaiken omaisuuden tarkoituksena asuminen ulkomailla...

  • Rosita: Oletteko joutuneet luopumaan jostain Thaimaahan muuton vuoksi?
Vastaus: Kun olin 'luopunut' äidistä, ei materiasta luopuminen sitten tuntunutkaan juuri miltään. Meillä ei ollut edes omistusasuntoa, jonka olisi voinut laittaa vuokralle, ainoastaan vuosien varrella kerääntynyt pieni omaisuus. Kun autot ja muut oli myyty, sillä pääsi jo hyvin alkuun...

  • Rosita: Mitä kaikkea Thaimaa -vuodet ovat teille 'antaneet'?
Vastaus: Reilu kaksi vuotta Thaimaassa on vahvistanut luottoa siihen, että elämä kantaa. Vaikka lähdimme vähän tyhjän päälle tietämättä, mitä bisnestä täällä edes tulemme tekemään, niin yksi asia on vaan johtanut toiseen...

Yllä siis otteita haastattelusta, mutta käy ihmeessä Matkaopas Vapauteen -blogissa lukemassa koko haastattelu.

Bang kao beachia vuodelta 2009.

Big Buddha samoin vuonna 2009.

Hua Thanonin muslimikylän markkinoita.

Mitä itse hiffasin? 

Välillä on ihan hyvä pohtia asioita, vaikka sitten näin jälkikäteen. Meidän tapauksessa tosiaan tehdään ensin ja pohditaan vasta sitten. Vaikka välillä tuntuu ettei meillä ehkä olekaan kaikki inkkarit samassa kanootissa, niin lähtemistä en kadu päivääkään. Tutustuin eilen mukavaan suomalaiseen pariskuntaan, jotka ovat itse lapsineen asuneet jo vuosia ympäri maailmaa. Kun yksi paikka kyllästyttää, voi mahdollisuuksien mukaan muuttaa suunnitelmaa ja suunnata toisaalle.

Eikä ole olemassa mitään 'maitojunaa', se on se pointti. Jos jotain niin hämmentävää tapahtuu, että on palattava takaisin Suomeen, miten niin se tapahtuisi 'maitojunalla'? Onhan koettuja elämyksiä ja kokemuksia taskun pohjalla taatusti kourakaupalla mistä ammentaa. Loppupelissä ne taitaa sittenkin olla kultaakin arvokkaampia.

Vapaa vuosi -kurssi

Meidän tapa testata siipiä ei välttämättä sovi jokaiselle, enkä uskalla sitä suositellakaan. Matkaopas Vapauteen -blogin Rositalla on juuri alkamassa aihetta käsittelevä Vapaa vuosi -verkkokurssi, jota suosittelen kaikille irtiottoa pohtiville, joilla on vielä hieman hakusessa miten kaiken voisi startata.  

Tässä linkki Vapaa vuosi -verkkokurssiin!

Miltä maistuisi elämä jossain muualla ja missä se voisi olla?

Crystal bay ei ole vuosien varrella juurikaan muuttunut.

Maenamin ihanan rauhallinen ranta.

Meidän ensimmäinen ystävä Samuilla, Rasta Barin Chan. Vieläkin paikka löytyy Chawengilta.

Me silloin joskus unelmien alkuvaiheilla jossain Khaosan Roadin nurkilla.
2

Uskomatonta, Finnair teki sen taas!

Pahoittelen etukäteen tätä kirjoitusta, mutta on astetta vaikeampaa suoltaa järkevää tekstiä, kun v-käyrä on kohonnut taivaisiin eikä kiihtyneen pulssin takia edellisen yön nukkumisesta meinannut tulla mitään. Mutta kirjoitan siitä huolimatta.

Meidän perheen suhde Finnairiin on ollut törmäyskurssilla jo muutamaan otteeseen (täältä voi vaikka lukea), mutta siitä huolimatta perheen nuorisoa on vielä lennätetty kyseisen itsepalveluyrityksen siivin kaukolennoista lyhyempiin siirtymiin. Tämä kuitenkin ennen tätä tuoreinta tapausta, nyt sillekin laitettiin piste. Tämä tarina meni näin:


Se nuoriso

Vanhin poikani ei kanna hevosenkenkiä taskuissaan eikä ole koskaan ollut erityisen 'Hannu Hanhi' touhuissaan, joten kaikkea sattuu. Kun viesti Kööpenhamina-Helsinki lennolta myöhästymisestä saavutti Koh Samuin, en ehtinyt edes yllättymään. Tällä kertaa oli sitä epäonneakin matkassa rikkoutuneen junan verran. Tilalle piti tuleman toinen juna joka jatkaisi lentokentälle, mutta tätä ei vielä 40 minuutin odottelunkaan jälkeen saapunut. Onneksi etsintöjen jälkeen löytyi taksi ja pojat pääsivät kentälle, mutta se oli myöhäistä. Portti oli suljettu, kone lähdössä eikä ketään kenen kanssa puhua. Kööpenhaminassa ja Malmössa olleiden skeittikisojen hinta nousi näin potenssiin jotakin. Vielä ei tiedetty mitä.

Koska pojilla ei ollut tietokonetta mukana, eikä budjetissa ylimääräistä rahaa Finnairin hitaaseen asiakaspalveluun jonottamiseen, tarjosin apua. Kuvittelin myös, että pystyisin hieman paremmin neuvottelemaan aikuisten ihmisten kanssa, kuin skeittikisoissa rähjääntynyt nuoriso. Voi kuinka väärässä olinkaan.


Finnairin itsepalvelu

Oikeastaan tuossa pitäisi lukea asiakaspalvelu, mutta koska sitä ei ole, niin siksi näin. Osa teistä varmaan ymmärtää mitä tarkoitan. Soitin siis sinne. Sain vasta reilun 15 minuutin yrityksen jälkeen 'itsepalveluun' yhteyden (Finnairin viimeinen lento oli lähdössä parin tunnin päästä), ja vastaanotto oli se mitä odotin; 'Tietenkään he eivät voi ottaa poikia veloituksetta seuraavalle lennolle, miten sellainen nyt olisi mahdollista'? 'No ei tietenkään' sanoin, vaikka se monelle asiakaspalvelualttiille yritykselle onkin. Kuten esimerkiksi Bangkok Airwaysille, joka otti pojan veloituksetta seuraavalle lennolleen, kun oli myöhästynyt oikealta lennoltaan 1,5 tuntia juurikin Finnairin myöhästymisen takia. Eikä muuten Air Asiakaan veloittanut muutamaa euroa enempää lentolippujen vaihtamisesta edellisellä Balin reissulla. Kokeilepa sellaista Finnairilla, ei muuten onnistu. Ensin maksat muutosoikeudesta satasen ekstraa, jonka jälkeen maksat vielä jotain lisää riippuen haluamastasi lennosta. Jotenkinhan se raha pitää asiakkailta saada.

No keskustelu Finnairin 'itsepalveluhenkilön' kanssa jatkui ja sai melkein koomisiakin piirteitä. Olin samaan aikaan itse netissä heidän sivuillaan ja katsoin, että koneessa oli tilaa ja halvimmat Value -liput maksoivat 147,75 €. Mutta lippuja ei voinut netistä enää ostaa, sillä jos koneen lähtöön on alle neljä tuntia, se ei sivuilta onnistu. Tämä henkilö linjan toisessa päässä sanoi kyllä, että hän voi ne ostaa ja koska pojat ovat vasta parikymppisiä he pääsevät nuorisolipulla. Hinta 118€ ja jotain. Lupasin palata hetken päästä, kunhan varmistan että hinta käy myös poikani ystävälle. Poikani tili ammotti tyhjyyttään, joten jouduin tästäkin syystä olemaan pankkikortteineni välikädessä.

Mitä helvettiä tapahtui hinnalle?

Soitin Finnairin 'itsepalveluun' uudestaan. Linjan toisessa päässä oli eri henkilö kuin aiemmin, mutta hän sanoi kolleegansa kirjanneen meidän keskustelut ylös ja olevansa siksi tilanteen tasalla. Eli ei muuta kuin lippuja ostamaan. Tovin päästä virkailija pyysi odottamaan hetken. Olin tällä välin päivittänyt Finnairin lippusivun (vaikkei sieltä enää voinut ostaakaan), ja edelleen Value-lipun hinta oli se 147€ ja rapiat. Paikkojakin vielä oli.

Sitten virkailija palasi puhelimeen ja heitti tälle muorille jauhot suuhun. 'Meillä on vain näitä Value -lippuja enää jäljellä kymmenen kappaletta (netissä luki viisi), ja hinta on 390€'. 'Ai mitä'? 'Kyllä, 390 euroa'. Vaikka olin varannut maksukortin viereen, niin en nyt sentään aivan idiootti ole. Sivuillakin sanottiin hinnaksi 147€ ja edellinen itsepalvelija tarjosi nuorisolippua hintaan 118€. Rahastaako Finnair ikävään tilanteeseen joutuneita asiakkaita myös tällä tavalla? Viimeinen lento lähdössä kyseiselle päivälle, niiltähän voi silloin pyytää mitä vain? Mietin tätä yön yli ja olen vakavasti sitä mieltä että näin on. Pöyristyttävää.

Parasta tässä oli ehkä se, että Finnairilta soitettiin pojalle meidän puhelinkeskustelun jälkeen ja tarjottiin lentoa 200 eurolla. Eli Finnairin nettisivuilla luki 147€, edellinen virkailija tarjosi nuorisolippua 118€, toinen virkailija hintaan 390€ (haloo!), joka oli kuulemma viimeinen hinta. Mihin perustui tämä 200€? Siihenkö, että sanoin bloggaajana kirjoittavani farssista?


Onneksi on muitakin lentoyhtiöitä

Niinpä. Arvatkaa ostinko lippuja? No en. Eikä sellaista päivää enää tulekaan, että kääntyisin Finnairin puoleen. Onneksi on olemassa muitakin lentoyhtiöitä, joilta saa vielä palvelua, välillä jopa  myötätuntoakin. Kuten esimerkiksi Bangkok Airways, Qatar Airways, Turkish Airlines ja monet muut. Jopa Aasian halpalentoyhtiö Air Asia onnistuu Finnairia paremmin.

Tällä kertaa pojat lennätettiin Helsinkiin Norwegianilla, jonka nettisivuilta pystyi ostamaan lentolippuja vielä pari tuntia ennen koneen lähtöäkin. Eikä hintakaan ollut kuin 109 euroa.

Hevonpaskaa sanon minä. Finnair on aikansa elänyt.

Nyt tulee provosoiva kysymys; kuinka huonoja kokemuksia sinulla on Finnairista? Täällä saa avautua...


Samuilla muuten paistaa taas, joten tervetuloa!

58

Vieraskynäilijä Tomppa: Hong Kong Disneyland- seikkailu

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, niin samana päivänä kun me tyttäret vietimme hemmotteluhetkiä prinsessahoidoissa, perheemme urokset pakkasivat lapset autoon ja lähtivät nauttimaan seikkailusta Disneylandissa. Tässä Tompan tarinaa siitä retkestä, olkaa hyvät:

Hong Kong Disneyland- seikkailu

Hong Kongin reissullamme ei montaa asiaa oltu sovittu ennakkoon, mutta Disneylandiin oli päästävä. Sehän sopi minulle hyvin, koska itse pidän huvipuistoista. Lauantai aamuna Aksu-pojalla oli ensin fudistreenit komealla Football Clubilla, minne suuntasimme Heidin kanssa puolen päivän korvilla. Tarkoituksena oli syödä kevyt lounas klubilla ja sen jälkeen ukko-porukassa täräyttää nokka kohti Disneylandia rouvien suunnatessa jonnekin shoppailemaan ja 'hoitoihin'.

Football Clubilla älylaitteet oli kielletty, ihan loistavaa!

Lounaan jälkeen lähdettiin sitten Aksun, Miskan ja Karin kanssa kohti Disneylandia. Hong Kongin ruuhkaisat kadut eivät haitanneet tunnelmaa lainkaan ajellessamme rauhallisesti avo-bemarilla auringonpaisteessa pilvenpiirtäjien lomassa. Itse asiassa tämä erikoisen mukava 'sightseeing' jo itsessään oli aivan loistava tapa viettää lauantai-päivää ja pääsimmekin kivuttomasti kolmen vartin ajamisella Disneylandin porteille. Todettakoon tässä kohtaa, että paikan päälle pääsee myös julkisilla hienosti, eli kannattaa tutkia vaihtoehtoisia reittejä oman tarpeen mukaan. Disneylandin alueella on myös huimia hotelleja, eli majoittuminen paikan päälläkin saattaa olla hyvä vaihtoehto.







Hong Kong Disneyland

Hong Kong Disneyland sijaitsee Penny's Baylla Lantaun saarella vajaan tunnin ajomatkan päässä Hong Kongin ytimestä. Huvipuiston avajaisia vietettiin syyskuussa 2005, minkä jälkeen se on noussut pienistä alkuvaikeuksista huolimatta maailman 13. suosituimmaksi puistoksi. Huvipuisto on laajentunut vuosien saatossa ja tänä päivänä sieltä löytyy seuraavat omat 'teema-alueet':

  • Pääkatu/ Main Street      
Oikein viehättävän 1900-luvun taitteen henkeen rakennettu amerikkalaiskylä, mistä löytyy jos jonkinlaista herkkua, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä.
 

Näyttävän näköistä
  •  Adventureland
Mitäpä olisi huvipuisto ilman Tarzania? No, täältä läytyy Tarzan aiheisia seikkailuratoja, viidakon läpi kulkeva jokilaiva sekä ihastuttava Lion King -show.

  • Fantasyland
Prinsessa Ruususen koti, samoin Nalle Puh, Dumbo sekä Tuhkimo löytyvät täältä. Toimii takuuvarmasti nuoremmille ja erityisesti tytöille.

  • Tomorrowland
Tämä teema-alue palveli meidän ryhmää valtaosan lauantaipäivästä. Star Wars, Iron Man, Buzz Lightyear, mitä sitä pojat voi muuta toivoa. Itse asiassa Iron Man -osasto oltiin avattu vastikään tämän vuoden tammikuussa.




Iron Man



  • Toy Story Land
Nimensä mukaisesti täältä voi löytää Toy Story -elokuvien hahmoja sekä seikkailuja. Mukana on esimerkiksi Slinky Dog Dash -vuoristorata sekä Green Army Men Parachute -laite.

  • Grizzly Gulch
Kullankaivajien aarremaa - täältä löytyi erinomaisen viihdyttävä Big Grizzly Mountain Runaway Mine Cars -vuoristorata.

  •  Mystic Point
Nimensä mukaisesti kaikkea mystistä. Teemana on 1900-luvun alkuun sijoittuva tarina Englantilaisen herrasmiehen Henry Mysticin seikkailuista ja kartanosta Papua Uudessa-Guineassa.

Hong Kongin Disneylandilla on suunnitelmissa avata Frozen Land vuonna 2020, sekä Marvel alue vuoteen 2023 mennessä. Itseasiassa tällä hetkellä Tomorrowlandista löytyvä Iron Man Experience on ensimmäinen seikkailurata tulevalla Marvel alueella.

Mitä mieltä puistosta?

Huh, sen verran on valtava alue jo nyt kyseessä, että eihän siinä riitä yksi päivä millään. Ihmisiä oli kuitenkin jatkuvasti liikaa, eli aktiviteetteihin joutui poikkeuksetta jonottamaan vähintään puoli tuntia. Siihen päälle kävelymatkat eri alueitten välillä, hattaran syönnit, vessassa käynnit sekä pikku välipalat ja kas - niinhän se ilta alkoi jo hämärtämään.

Käytännössä meidän porukka vietti aikaa Tomorrowlandissa sekä tovin verran Grizzly Gulchissa. Halusimme kokeilla Toy Story Landin laskuvarjomasiinaa, mutta jonotusaika oli liki tunnin, joten skippasimme sen. Vaikka emme ehtineet läheskään kaikkiin paikkoihin emmekä edes niihin muutamaan härveliin, jotka olivat toivelistalla, niin kokonaisuutena päivä oli erittäin onnistunut. Disneyland tarjosi meille upean elämyksen, kamalan paljon ihmisiä, hienoja seikkailuja sekä unohtumattoman ajelun avoautolla päivänpaisteessa pelipaikoille, sekä takaisin ytimeen illan laskeutuessa. Ehdottomasti siis upea retki!

Hong Kong Disneyland, huvipuiston hinnat:

Lapset (3-11v)           419HKD (n. 51€)
Yleisliput (12-64v)    589HKD (n. 72€)
Seniorit (65+ v)         100HKD (n. 13€)

Jaa tähän oma tarinasi huimasta huvipuistokokemuksestasi!

Tomppa

Ja hieman Star Warsia



0
Back to Top